Messu/saarna Korpilahden kirkossa, Jyväskylässä 20.11.2022 09.59

Nousemme kuulemaan päivän evankeliumia. Matteuksen evankelmiluvusta 25. Jeesus sanoo opetuslapsille: Kun ihmisen poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkelien kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolella oleville: Tulkaa tänne, te isäni siunaamat, te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Silloin vanhukset vastaavat hänelle: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?

Kuningas vastaa heille: Totisesti, kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Sitten hän sanoo vasemmalla puolella oleville: Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.

Silloin nämäkin kysyvät: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa? Emmekä auttaneet sinua.

Silloin hän vastaa heille: Totisesti, kaiken minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhukset iankaikkiseen elämään.

Eikä päivän evankeliumi ole nykyarvojen valossa kiusallinen ja vaikea. Sellainen, jonka mielellään sivuttaisi ja puhisi jostain muusta, vaikka ihmiselämään kuuluvasta tärkeästä asiasta. Kyllähän niitä tärkeitä vastuullisia asioita meidän elämäämme paljon liittyy. Tämän kohdan voisi hyvinkin ohittaa.

Miksi vanha raamatun sana on kiusallinen ja vaikea tänään nykypäivänä? Arvot, eli meille tärkeät ja tavoiteltavat asiat, muuttuvat yhteiskuntien kehittyessä ja historian edetessä. Länsimaissa tärkeiden ja tavoiteltavien asioiden pohjana, arvojen pohjana, on pitkään toiminut raamattu. Arvot ovat kuitenkin vähitellen muuttuneet. Monia kristillisiä arvoja on hylätty vanhanaikaisina. Tilalle on tullut joitakin uusia arvoja, mutta osittain myös arvotyhjiä. Eli ihminen ei oikein tiedäkään enää, mikä on tavoiteltavaa ja mikä on tärkeää. Tuntuu, että sellaisia asioita on vähän. Kun vanhat arvot on hylätty, on muutamasta uudesta arvosta tullutkin kaiken mitta. Myös mittapuu kaikille tuolle vanhalle ja hylättylle.

Millä tavoin tämä raamatun kohta sitten sotii nykyarvoja vastaan? Miksi meillä saattaa tulla kiusallinen ja vaikea olo tätä kohtaa kuunnellessa tai lukiessa? Tässä raamatun kohdassa kerrotaan, kuinka Jeesus kerran palaa maan päälle ja mitä hän palatessaan tekee? Kaikki kansat kootaan hänen eteensä ja hän erottaa ihmiset toisistaan. Hän erottelee ihmisiä. Hän tuomitsee ihmisiä.

Erottelu ja tuomitseminen ne ovat nykyarvoja vastaan. Ei ihmisiä saa erotella, koska kaikki ovat samanarvoisia. Eikä ketään saa tuomita, koska kaikki ihmiset ovat hyviä juuri sellaisina kuin he ovat. Varmasti jokainen tavoittelee hyvää, vaikka olosuhteiden pakosta toimiikin välillä huonosti. Tällainen tuomitseminen on vastoin ihmisyyttä ja ihmisen oikeutta tehdä valintojaan yksilöllisesti.

Näin kulkee ajatus, kun tätä nykyarvojen valossa luetaan. Näin seurakuntavaalipäivänä näkyy myös, että moni kirkossa haluaa sivuttaa raamatun ilmoituksesta suurimman osan ja vaihtaa sen nykyihmiselle inhimillisempään ja sopivampaan sisältöön. Haluaa, että ihmisestä tulee myös kirkossa kaiken mitta ja Jumalan sanan pyhyys riisutaan. Ei sitä tarvitse ottaa niin tosissaan, jos se ei sovi omiin arvoihin. Vanhoja juttuja, syntyneet omassa ajassaan, me pystymme arvioimaan kaiken uudelleen. Ei tuota tarvitse enää niin vakavasti ottaa.

Viimeinen tuomio, kirkkuvuoden viimeinen sunnuntai, tuo mieleen myös maailman loppumisen, elämän rajallisuuden. Maailman loppua on ennustettu eri aikoina tulevaksi, mutta ennustukset eivät ole vielä tähän asti toteutuneet, ja raamatun mukaan ihminen ei sitä pysty myöskään ennustamaan. Ei sitä päivää tiedä. Edes taivaan enkelit, eikä edes poika, näin Jeesus sanoo, kun häneltä kysytään, milloin se viimeinen päivä tulee.

Kuitenkin Jeesus kehottaa seuraamaan ajanmerkkejä. Tuossa ensimmäisessä virressäkin laulettiin ajanmerkeistä. Jeesus siellä muun muassa sanoo, että te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä.

Nämä ovat sellaisia asioita, että nämä ehkä ovat monina aikoina olleet käyneet toteen ja ihmiset ovat voineet tulkita, että nyt on maailmanloppu lähellä ja ajanmerkit täyttyvät. Helposti nykypäivänäkin voisimme nähdä tällaisia ajanmerkkejä. On sotaa, on nälänhätää, on tauteja, jotka raivoavat maailmassa.

Vaikea on kuitenkin sanoa, mikä on ajanmerkki, mikä on Jumalan tahto näiden tapahtumien välillä. Paavali myös tessalonnikalaiskirjeessä kirjoittaa, että älkää kenenkään millään tavoin antako johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän vastustaa ja korottaa itsensä kaiken Jumalana pidetyn yläpuolelle ja asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Tämä kohta herättää myös ajatuksia, kun tänä päivänä me ihmiset ja meidän arvomme ovat usein sellaisia, että otamme tuon Jumalan oikeuden ja ajattelemme, että meillä on oikeus myöskin Jumalan sana hyljätä ja ottaa siitä se, mikä itselle sopivaksi tuntuu. Onko se merkki ajoista sitä? Sitä emme lopulta tiedä, mutta vakavasti se kannattaa ottaa.

Me emme tiedä aikojen täyttymistä, emmekä aikojen määriä. Toisaalta Paavali myös kirjoittaa, että aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat, kaikki on hyvin, ei mitään hätää, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta, niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

Raamatussa on myös tällaisia kohtia, jotka saavat meidät ihmiset ehkä tuntemaan myös pelkoa, milloin tulee tuo viimeinen päivä. Ja Raamattu myös muistuttaa, että vaikka koko maailman viimeinen päivä ei tulisikaan, niin meillä jokaisella on kerran oma viimeinen päivämme.

Aina välillä meistä jokainen joutuu huomaamaan sen, kuinka hauras on elämän lanka, kuinka yhtä äkkiä sairaus saattaa viedä, kuinka onnettomuudessa elämä saattaa päättyä hyvin äkillisesti ja yhtä äkkiä. Emme koskaan voi tietää päiviemme määrää, ja siksi meidän täytyisi olla aina valmiita lähtemään.

Tulee kysymys, että onko itse valmis? Mikä lopulta ratkaisee? Tuossa Raamatun kohdassa viimeisellä tuomiolla on ihmeellisiä sanoja. Siinä sanotaan, että Jeesus kutsuu noita omiaan luokseen ja sanoo, kuinka he tekivät hyvää, auttoivat ihmisiä, ruokkivat nälkäisiä, juottivat janoisia, paransivat sairaita. Mitä nuo kutsutut sanovat? He sanovat: Herra, milloin me teimme näitä tekoja? He eivät itse tiedä tehneensä noita tekoja.

Kun Jumalan rakkaus saa vaikuttaa ihmisessä, hän ei itse ota ansiokseen omia tekojaan, vaan tekee niitä ilosta ja rakkaudesta, jonka Jumalan hyvyys ja armo on hänessä synnyttänyt.

Ja sitten Jeesus sanoo nuille toisille, että te ette auttaneet minua, te ette juottaneet minua, te ette syöttäneet minua. Ja nuo kysyvät, milloin me jätimme nuo tekemättä? Ja Jeesus vastaa, että silloin, kun ette tehneet niitä yhdelle näistä minun vähäisimmistäni, eli niille, jotka tarvitsevat apua, ette auttaneet niitä, ette syöttäneet, juottaneet, ruokkineet, menneet heidän luokseen.

Jumalan armo on ihmeellinen, se tekee työtä ihmisessä eikä ota ansioita noista teoista. Mutta silloin, kun ihminen itse tuntee ansioituvansa ja kokee, että minä olen tehnyt nyt niin paljon hyvää, että kyllä Jumala tämän minulle palkitsee, niin Raamatun ja Lutherinkin mukaan silloin nuo teot ovat ihmisen omia tekoja, eivätkä ne kelpaa Jumalan edessä.

Näiden ajatusten äärellä me voimme tuntea yhä enemmän hämmennystä ja ahdistusta, mikä on meidän kohtalomme viimeisellä tuomiolla ja miksi ihmisiä tuomitaan. Silloin, kun saa luottaa Jumalaan, kun saa luottaa Kristukseen, ei tarvitse olla hämmentynyt, ei tarvitse pelätä.

Nimittäin silloin meillä viimeisellä tuomiolla on hyvä asianajaja, itse Jeesus Kristus. Tuo Jeesus Kristus, joka sanassaan kertoo totuuden meille ihmisille, kertoo mikä on oikein ja mikä on väärin, saa lakinsa kautta meidän ihmisten sydämet tuntemaan Jumalan voiman ja pelkäämään.

Tuo sama Kristus tuomitsee meitä ihmisiä täällä maan päällä, mutta ei tuomitse tänä päivänä lohduttomalla lopullisella tuomiolla, vaan armotuomiolla. Hän armahtaa jokaista syntistä, jokaista Jumalan rauhaa kaipaavaa, jokaista, joka tuntee, ettei omista sitä iloa ja vapautta, jonka Jumalan sana ja Jumalan rakkaus voi tuoda.

Ja tuo armotuomio on tasa-arvoinen, se on tasapuolinen, se ei katso, oletko mies tai nainen, mitä edustat elämässäsi, vaan jokaiselle syntiselle se kuuluu täydellisenä juuri sinulle, joka sydämessäsi kaipaat rauhaa ja vapautta.

Saat tänään uskoa armotuomion, Jumalan valtakunta sinua lähestyy, saat uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä ja turvata iankaikkiseen Vapahtajaan. Tuo Jumalan armotuomio on vapauttava tuomio ja se antaa ilon ja rauhan, se antaa toivon. Ei tarvitse pelätä aikojen loppumisia, ei tarvitse pelätä kuolemaa, vaan saa luottaa, että kerran Kristus tulee hakemaan omiaan ja se on uuden luomisen, uuden elämän ja uuden alku. Se on parempaa kuin mikään tässä maailmassa oleva.

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskon. Minä uskon Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikiisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Marjasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Ja Pyhään Henkeen, Pyhään yhteiseen seurakuntaan, Pyhään yhteyteen, syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään.