Itsenäisyysjuhla/Juhlapuhe//Sukupolvet, joiden ansiosta meillä on vapaa isänmaa. Oulun RY:llä 06.12.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat ja pikkulotat, arvoisa juhlayleisö, rakkaat veljet ja sisaret. Kiitos rakkaat nuoret. Vapaa isänmaa.

Mutta sanomme presidentti Niinistön tavoin sotaveteraaneille, kiitos kun menitte puolustamaan isänmaatamme, sen vapautta ja koskemattomuutta. Menneen kauniin kesän aikana ihastelimme maatamme Väinö Havaksen virren sanoin. On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen. Me luojan töitä saamme ihastella ja katsella kiittäen.

Ajatellessamme maamme historiaa ja itsenäisyyttä taivalta, me ihmettelemme Jumalan varjelusta. Maallamme on ollut olo. Onni saada historiallisiin käännekohtiin taitavia johtajia. Myös sydämen kristittyjä on ollut taivaan isän johdattamina tärkeillä paikoilla.

105 vuotta sitten, kuudentena päivänä joulukuuta 1917, Suomen eduskunta hyväksyi senaatin antaman Suomen kansalle osoitetun itsenäisyysjulistuksen. Tuossa julistuksessa sanottiin: Suomen eduskunta on 15. päivänä marraskuuta nojaaten maanhallitusmuodon 38 pykälään julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen eduskunta. Sen valtiollisen itsenäisyyden ja sen turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen.

Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapauden kaipuumme on nyt toteutettava. Suomen kansan on astuttava muiden maailmankansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

Ennen itsenäisyysjulistusta eduskunta julistautui korkeimman valtiovallan haltijaksi. Tämän valtalain säätämisessä on alkuun. Toitteen tekijänä ja sen laatijana ollut ranualainen kansanedustaja, sittemmin ministeriveljemme Kalle Augusti Lohi. Esityksen toi eduskuntaan Santeri Alkio. Yliopiston lehtori Reino Routavaara luennoi vuonna 1963 meille opettajiksi opiskeleville. Hän sanoi, että K.A. Lohelle pitäisi pystyttää patsas sekä Ranualle että eduskuntatalon eteen Kyösti Kallion patsaan viereen. Niin merkittävästi hänen mielestään Lohi vaikutti Suomen itsenäistymiseen.

Aika joutui, jolloin itsenäistyminen tapahtui, oli maassamme sisäisesti vaikeaa aikaa. Suomessa oli vieraan vallan joukkoja. Vuonna 1915 liki 2000 nuorta miestä osallistui uskaliaaseen hankkeeseen isänmaan vapauttamiseksi Venäjän vallan alta. Jääkäreiksi värväytyneet nuorukaiset siirtyivät etappitalojen kautta Ruotsiin ja sieltä Saksaan sotilaskoulutukseen.

Läänin sivistysneuvos, tohtori Juhani Lassila, on tutkinut jääkäriliikettä. Hänen tutkimustensa perusteella voimme olla ylpeitä siitä, että maakunnastamme on lähtenyt suhteellisesti paljon nuorukaisia jääkärikoulutukseen. Monet etenivät sotilasurallaan huomattavaan asemaan.

Isänmaamme joutui taistelemaan vapautensa puolesta ja miehittäjää vastaan jo itsenäisyytensä alkupäivänä. Vapaussota laajeni veriseksi ja armottomaksi veljessodaksi. Sota vaati noin 30 000 uhria.

Tuo vaikea 1917-18 ja sitä edeltävä aika innoitti sen ajan ihmisiä muun muassa taiteen alalla vaikuttaviin tuotoksiin. Niistä jälkipolvi on saanut ja saa nauttia tänäkin päivänä. Tuolloin elivät tunnetut henkilöt, kuten Sanzi Pelius, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eino Leino ja muutamia mainitakseni. Heidän teoksistaan tämä on helppo aistia suuren itsenäistymisen halun ja kaipuun.

Itsenäisyyttämme oli puolustettava jo vuoden 1939 marraskuussa alkaneessa talvisodassa. Silloin koeteltiin Suomen kansan yksimielisyyttä, kestävää puolustustahtoa ja kykyä. Maailma puhui talvisodan ihmeestä, sillä Suomi selvisi.

Ukraina taistelee tänä päivänä raakalaismaisen sodan aloittanutta Venäjää vastaan. He taistelevat itsenäisyytensä puolesta, mutta myös länsimaisen vapauden ja demokratian puolesta. Heitä innoittaa Suomen talvisodan antama esimerkki. Me saamme tässäkin juhlassa rukoilla Ukrainan kärsivän kansan puolesta, jotta se saisi vapaana kansakuntana rakentaa tulevaisuuttaan.

Ymmärrämme, että talvisodan hengen elävöittäminä miehet taistelevat yksimielisesti, yksi päivä, yksi päivä ylivoimasta vihollista vastaan. Mutta mistä tuli jatkosotaan tarvittava puolustustahto?

Kun veljemme kapteeni kirkkoherra Väinö Havas näki talvisodassa rintamalla, miten entiset valkoiset ja punaiset taistelivat ja kaatuivat samaan isämaansa puolesta, se teki häneen suuren vaikutuksen. Hän piti 1940 eduskunnassa vaikuttavan puheen, jonka seurauksena eduskunta päätti, että kansalaissodassa niin valkoisten kuin punaisten puolella taisteluissa vammautuneita on kohdeltava tasapuolisesti. Säädettiin kansalaissodan sotavammalaki.

Se ehdotti kansaa. Niinpä jatkosodassakin taisteli isänmaan puolesta yhtenäinen Suomen armeija ja kansa. Kansamme koettelemukset siis jatkuivat raskaana jatko- ja Lapin sodissa. Sotien uhraukset olivat suuria: 1966 kaatunutta tai kadonnutta, 1500 kuollutta siviilihenkilöä ja 200 000 haavoittunutta. Neuvostoliiton tappiot olivat lähes viisiinkertaiset.

Marsalkka Mannerheim ihaili suomalaisten sotilaiden kestävyyttä. Mutta hän ymmärsi myös naisten työn ja hän ymmärsi myös sotilairintaman merkityksen. Hän kirjoitti päiväkäskyssään Suomen äideille 10. toukokuuta 1942:

"Töin ja rukouksin olette näinä taistelujen vuosina tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikianne ja tyttäriänne. Näistä rakkaistanne teidän on ollut luovuttava maan hyväksi kansamme koettelemuksen ajaksi. Teidän siunauksenne on seurannut lapsianne taistelukentille ja antanut heille sankariuden voimaa isänmaan pelastamiseksi ja kestävän rauhan turvaamiseksi."

Kesällä 1941 Haapavedellä pidettiin sukuni kantatilalla Pohjolassa kesäseuroja. Kesken seurojen tuli tieto liikekannallepanosta. Seurat keskeytettiin, miesten oli lähdettävä kokoamisjoukkoihin. Isäni, kolme setääni ja Pohjolan vävy lähtivät rintamalle. Isoäitini Anna-mummo kertoi, että hän rukoili omiensa puolesta koko sodan ajan joka päivä. Vävy kaatui, yksi setäni haavoittui vaikeasti, toiset veljet säilyivät fyysisesti ehyinä.

Nienekö Suomen kodeissa rukoiltu koskaan niin paljon kuin sotien aikana? Jumala kuuli rukoukset, Suomi säilyi itsenäisenä.

Kuten alussa totesin, Suomen kansalla on ollut ihmeellinen siunaus saada juuri vaikeina aikoina lujia ja viisaita johtajia. Paasikiven-Kekkosen linja oli aivan oikea toisen maailmansodan jälkeen. Rauhan aika on kestänyt maassamme yli 77 vuotta, lähes minun ikäni.

Nyt valtiovallan ylin johto, presidentti Niinistön ohjauksessa, on johdattamassa Suomea Naton puolustusliittoon. Sillä on kansan tuki ja se on oikea ratkaisu nyt.

Rakkaat ystävät, emme toivo sotaa, vaan rukoilemme, että saisimme rakentaa yhteiskuntaamme itsenäistä isänmaatamme rauhan vallitessa. Suomen ponnistelu ja maailman rauhan saavuttamiseksi arvostetaan. Oululaislähtöinen rauhannobelisti presidentti Martti Ahtisaari on tästä hyvä esimerkki. Myös rauhanturvaajamme ovat saaneet joka puolella maailmaa arvostusta, missä ovatkin toimineet.

Arvoisat kuulijat, tänään itsenäisyytemme 105-vuotisjuhlapäivänä meidän on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä isänmaa ja itsenäisyys meille merkitsevät. Muistammeko itsenäisyyden arvon vain itsenäisyyspäivänä kynttilöinä, liehuvina siniristilippuina ja juhlatilaisuuksina?

Meille sota-aikana ja sotien jälkeen syntyneille itsenäisyys voi tuntua itsestäänselvyytenä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, että maailman poliittisten tilanteiden vaikutukset näkyvät myös Suomessa. Krimin valloitus, Ukrainan sota, Lähi-idän myllerrykset ja lisääntynyt terrorismi kaikissa sen eri muodoissaan ovat aivan kuin yllättäen tulleet tietoisuuteen.

Meille sotien aikana kaikista vaikeuksista huolimatta löytyi yksituumaisuutta ja luottamusta Jumalan varjelukseen. Sitä saamme rukoilla jälleen epävakaisen maailman keskellä.

Itsenäisyydestämme on kannettava huolta meidän jokaisen, joka päivä, omissa arkisissa askareissamme. Olemme hankkineet raskaita uhreja antaen vapaudemme lisäksi kunnioituksen muun maailman silmissä. Suomen itsenäisyyttä, puolustustahtoa ja rauhantahtoisuutta pidetään arvossa tänäänkin.

Mielihyvällä olemme saaneet lukea mielipidemittauksista, jotka osoittavat puolustustahdon olevan edelleen korkealla. Kaikki ikäluokat ovat valmiita puolustamaan maata. Tämän tahdon vaaliminen on meidän jokaisen asia.

Entinen puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala on todennut, että suomalainen puolustustahto lähtee kansan luonteesta ja sen perusarvoista, kansallisesta identiteetistä ja ennen muuta siitä, että suomalaisilla on paljon puolustamisen arvoista.

Puolustamisen arvoista meillä on ennen kaikkea maamme vapaus. Mutta meillä on myös uskonnon ja omaatunnon vapaus, ruumiillinen ja siveellinen koskemattomuus, ajatuksen ja mielipiteen ilmaisuvapaus sekä oikeus työhön ja oikeus perustaa oma koti ja perhe.

Näihin oikeuksiin voimme lisätä oikeuden koulutukseen, oikeuden yrittämiseen, myös oikeuden viettää turvallinen lapsuus ja vanhuus.

Meille Jumalan lapsille on erityisen tärkeää se, että saamme vapaasti Jumalan sanan äärelle. Näin ei ole aina ollut.

Hyvin puhutteleva ja sydämeen käyvä on nuoren soturin rukous ja toivo, jonka hän kirjoitti tyttöystävälle sotarintamalta vuonna 1944:

"Monesti täällä tulee mieleen ne onnelliset ajat, jolloin sai rauhassa kokoontua seuroihin. Silloin joskus tuntui niin suloiselta köyhälle sielulle, kun sai kuulla elävää evankeliumia julistettavan. Täällä rintamalla saa olla kuin profeetta Elia erämaassa. Hänelle kantoivat linnut ruokaa. Samoin tänne tuovat taivaallista ravintoa uskovaisten lähettämät kauniit kirjeet. Ehkä joskus vielä koittaa se ihana aika, että saa jälleen kokoontua vapaasti Jumalan sanan ääreen. Jos niinkin kävisi, ettei sitä aikaa tule, niin pikemminpähän pääsee tämän matoisen maailman vaivoista taivaan kotiin."

Rakkaat veljet ja sisaret, tuosta kirjeestä käy kauniisti esille se, että me olemme kahden isänmaan kansalaisia. Uskon kautta meillä on omanamme Jumalan valtakunta. Sen ihmeellisessä armohuudossa me saamme turvallisesti asua ja kilvoitella vaikeinakin aikoina.

Syntymälahjana olemme saaneet myös ajallisen isänmaamme kansalaisoikeudet. Uskon kautta meille avautuu oikea arvojärjestys, myös terve isänmaallisuus. Lahjoista suurin on omakohtainen usko. Sydämen kristittyinä saamme omistaa vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.

Kaikesta tästä kiitos kuuluu taivaalliselle isällemme.

Kun sadan jaloista päässeet Kuusamon evakot kokoontuivat täällä Oulun seudulla seuroihin, heitä palveli kuusamolainen saarnaaja Adolf Suoraniemi. Evakot olivat onnellisia siitä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä eikä vihollinen miehittänyt koko maata.

Suoraniemi totesi saarnassaan: "Teiltä on mennyt kaikki, maat ja mannut, talot ja tavarat. Mutta hän kysyi: Puuttuuko teiltä mitään?"

Evakot vastasivat: "Ei mitään. Ei meiltä puutu mitään. Synnit on anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Meillä on Jumalan valtakunta omana ja tavarat taivaassa."

Itsenäisessä isänmaassa saamme vapaasti tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Siksi toimimme Jumalan sanan mukaisesti. Kunnioitamme järjestystä, oikeutta ja jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Vastustamme sekasortoa ja väkivaltaa.

Apostoli Paavali kehottaakin olemaan esivallalle alamaisia ja rukoilemaan sen puolesta. Hän toteaa, ettei esivalta turhaan miekkaa kanna.

Täällä Suomessa elää kansa, johon me kuulumme verisitein. Ihmiset, joita me ymmärrämme, joilla on samat luonteenpiirteetkin. Tähän maahan ja kansaan olemme juurtuneet. Näihin alueisiin ovat sydämemme kiintyneet. Näitä juuria ei sovi irti repiä.

Suomella on oma historiansa kansakuntien joukossa, ja Jumala on johdattanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Toivottavasti saamme olla maailman onnellisin kansa pitkälle tulevaisuuteenkin.

Joitakin hyvin huolestuttavia ilmiöitä on maassamme. Ne osoittavat, että arvot ja asenteet muuttuvat nopeasti. Arvokkaat elämää suojavat kristilliset ja raamatusta nousevat perusarvot hylätään. Perheen ja kodin asema on menettämässä sille kuuluvan arvon yhteiskunnan perussoluna. Vanhempien ja opettajien sekä esivallan kunnioitus on katoamassa. Yksittäisten kansalaisten koskemattomuutta loukataan. Sodoman ja Gomorran synnit ovat julkeasti esillä.

Onko sota-ajan sanonta "veljeä ei jätetä" muuttumassa sanonnaksi "veljelle ei jätetä"?

Rakkaat kristityt, me saamme Suomen kansalaisina osallistua kaikkeen sellaiseen toimintaan, joka on kunniallista ja rakentavaa. Omalla esimerkillämme voimme olla kannustamassa kaikkia lähimmäisiämme sellaisten asioiden ja tekojen pariin, joilla on kestävä arvopohja.

Näin voimme olla taistelemassa lisääntyvää moraalittomuutta ja arvottomuutta vastaan. Vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakunnan häpeä.

Uskovaisina saamme kuitenkin levollisin mielin ja taivaalliselta isältä voimia pyytäen kasvattaa lapsiamme ja nuorisoamme ottamaan aikanaan vastuun isämaamme yhteisistä asioista. Jumala ei anna hurskailtaan mitään hyvää puuttua.

Ajalliset tehtävät, kutsumus, isänmaakin kuuluvat tähän aikaan. Ne ovat arvokkaita, mutta tänne jääviä, katoavia aarteita. Kilvoittelemme kohti lopullista isänmaatamme, kunnian taivasta. Sinne pääsemme, kun pysymme valveilla omilla vartiopaikoillamme ja turvaudumme Jumalan valtakunnan armohoitoon.

Kristittyinä haluamme kilvoitella uskossa, toivossa ja rakkaudessa Jumalan valtakunnan asukkailla.

Rakkaat ystävät, Kaikki Valtias Jumala on johdattanut kansamme kohtaloita tähän päivään asti. Uskomme, että hän kaitsee meitä edelleenkin. Siksi pyydämme hänen siunaustaan ja varjelustaan isänmaallemme, jotta levossa ja rauhassa täällä saisimme elää ja elävässä uskossa varjeltua.

Me olemme korkeimman suojeluksessa, niin kuin turvallisesti psalmissa 91 kuvataan:

"Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on korkeimman suojassa. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet. Ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkasi kiveen. Sinä ponnistat jalkoihin leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran jaloihin käärmeen. Herra sanoo: minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa. Pelastan hänet ja nostan taas kunniaan."

Jumala, isänmaatamme varjelkoon.