Seurapuhe Järvenpään RY:llä 11.12.2022 17.28

Jumalan isän, pojan ja pyhän hengen nimeen. Sen roomalaiskirjeen kolme viimeistä jaetta. Ja nämähän ovat kirjoitettu tänne 16. lukuun. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistin. Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä. Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen.

Saakoon Jumala, joka yksin on viisas Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen. Aamen. Ja voisi sanoa, että tämä kirje on hyvin opillisesti ajateltuna niin hyvin merkittävä. On sanottu, että tämä on uskon vanhurskauden pääoppikirjoja. Ja tämä on sillä tavalla merkittävä kirje myöskin, että Paavalihan ei ollut käynyt vielä tuolla seurakunnassa, minne hän osoitti tämän kirjeen. Tämä kirje on noin hieman alle 60 vuotta aikojen alusta kirjoitettu Korintissa. Ja todella Paavali ei ollut vielä käynyt tuolla seurakunnan luona, jolle hän tämän kirjeen osoitti.

Kirjeen pääsanoma on hyvin pitkälle se, että mitenkä ihminen pelastuu. Paavali muistuttaa tässä kirjeessä siitä, että kaikki ihmiset täällä maan päällä ovat yhtä syntisiä. Taisimme Markon veljen saarnassa jo kuulla edellä, että juutalaiset, jonka keskelle Jeesus syntyi, pitivät itseään hengellisessä mielessä jotenkin parempana Jumalan luvattuna kansana. Mutta Paavali hyvin voimakkaasti tässä roomalaiskirjeessä tuo sen esille, että ja korostaa sitä kaikkien ihmisten omaa syntisyyttä ja mahdottomuutta Jumalan lain vaatimusten edessä.

Paavali täällä kolmannessa luvussa kirjoittaa, että kaikki ovat poikenneet pois ja ynnäkelvottomaksi tulleet. Ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään. Ja samassa yhteydessä myöhemmin sitten Paavali muistuttaa täällä kirjeessä siitä, että miten se ihminen tulee autuaksi. Täällä kymmenennessä luvussa hän sanoo, että sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaksi tulemme. Sillä Raamattu sanoo, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä häpeään tulemaan. Ei ole yhtään eroitusta juutalaisen eikä kreikkiläisen välillä, sillä yksi on kaikkein Herra, rikas kaikkein kohtaan, jotka häntä rukoilevat.

Eli näin väkevästi ja selkeästi Paavali tuo sen esille, että jokainen ihminen tarvitsee jotakin muuta kuin omia ansioitaan tai tekojaan, jotta hän kelpaisi Jumalalle. Ja täällä roomalaiskirjeen alussa on hyvin selkeästi tuotu esille, että mikä se tuo vanhurskaus on, joka Jumalan edessä kelpaa. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen. Ja sen saavat kaikki omakseen kaikki, jotka uskovat. Eli jokainen ihminen on samassa asemassa. Kaikki me olemme syntiä tehneet. Ja olemme ilman tuota vanhurskautta vailla Jumalan kirkkautta, niin kuin Paavali täällä siitä muistuttaa.

Mutta sitten muistuttaa myöskin siitä, että mistä tuossa armosta on kysymys. Siinähän on kysymys lahjasta, lahja vanhurskaudesta, jonka Kristus Jeesus on lunastanut. Meidät jokaiset vapaiksi. Ja hänet Jumala asetti sovitusuhriksi. Ja hänen verensä kautta tuo sovitus uskossa vastaanotettavaksi. Ja näin tuo Jumala osoitti tuon lahja vanhurskauden. Ja niin kuin täällä lukee, pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta. Näin selkeästi Paavali tuo sen esille täällä kirjeen ihan alkulehdillä. Mistä tässä kaikesta on niin kuin kysymys.

No sitten tässä tekstimme ensimmäisessä jakeessa Paavali puhuu, että ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä. Niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä. Siis Paavali muistuttaa siitä, että ketä meidän tulee tästä kaikesta ylistää. Kenelle kuuluu kunnia siitä, että me saamme esimerkiksi tänä päivänä olla Jumalan lapsi? Se kaikki kunnia ja ylistys kuuluu Jumalalle siitä, että me saamme joka päivä, joka hetki aina uudestaan ja uudestaan uskoa syntimme anteeksi.

Johannes muistutti tuossa evankeliumissa alussa siitä, kuinka Jeesus tuli todella tänne maailmaan. Sana tuli lihaksi. Ja siitä, kuinka Jeesus syntyi omiensa keskelle. Jotenkin tuntuu itsestä, että olisi pitänyt olla itsestään selvä asia, että kun Jeesus syntyy omiensa keskelle, niin hän kelpaa omilleen. Ja se sanoma, mitä hän välittää, kelpaisi hänen omillensa. Mutta miten kävi? Hänen omansa hylkäsivät hänet. Ja siitä Johannes muistuttaa, kun hän sanoo, että... Ja tuosta voimasta, mistä tekstissä mekin mainitaan, että hän tuli omillensa ja ei hänen omansa häntä ottaneet vastaan. Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla. Jotka uskovat hänen nimensä päällä.

Eli tässäkin Johannes tuo esille sen, että uskon lahjassa ja sen saamisessa ei ole ihmisellä mitään tekemistä. Se on yksin Jumalan voima. Ja kaikki siinä kunnia ja ylistys siitä kuuluu Jumalalle. Hän antaa sen voiman ihmiselle tulla Jumalan lapseksi.

Jos me mietimme Paavalia itseä henkilönä. Paavali on hyvin väkevä esimerkki siitä Jumalan voimasta. Mitä se tarkoittaa, kun usko alkaa vaikuttaa sydämessä. Meille on varmasti kaikille hyvin tuttu raamatun kertomus siitä kuinka. Ja raamatussa muutenkin kerrottu tuosta Paavalin elämästä. Kun hän Saul-nimisenä parisealaisena kulki tuolla Israelin mailla. Ja muistamme kuinka hän vihaa puhkuen jälesti. Voisi sanoa näin arkisella nimelläni uskovaisia. Vainosi uskovaisia ihmisiä. Sanotaan, että jopa hän oli ensimmäisen marttyyrin kivittämisen hyväksymässä.

Mutta sitten tapahtui jotain aivan ihmeellistä ja käsittämätöntä. Kun Paavali oli siellä Damaskon tiellä matkalla. Ja sitten alkaa tapahtumaan jotain ihan käsittämätöntä. Jossa näkyy Jumalan voima ja suuruus. En tiedä oliko Paavali koskaan tavannut elämänsä aikana Jeesusta. Mutta tuolla tiellä hän kohtasi elämän Herran. Tuolla Damaskon tiellä Paavali pysäytettiin vakavan asian äärelle. Elämän Herra Jeesus itse kysyi häneltä: Saul, Saul, miksi sinä vainoat minua? Ja me muistamme ne lopputapahtumat. Saul menetti näkönsä siinä tapahtumassa. Ja hänet vietiin sinne Damaskon kaupunkiin. Jossa jälleen tapahtui se suuri ihme. Ananias niminen Jumalan lapsi, uskovainen veli, ohjattiin sinne taloon, johon Paavali oli viety. Ja siellä tuolle Paavalille avautui elämän suurin asia. Hän sai omakohtaisesti uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ottaa vastaan evankeliumin ilosanoman. Ja tuossa hänen silmänsä avautuivat.

Ja me muistamme loput lopun sitten Paavalin elämästä tuosta eteenpäin. Kun voisi sanoa näin arkisesti talonmies vaihtui hänen sydämessään. Entisestä uskovaisten vainoajasta ja vihaajasta tuli Jumalan valtakunnan, voisi sanoa väkevä työmies. Mutta ei Paavali varmasti tuota ajatellut siten, että kun hän sai parannuksen armon, että hän omilla voimillaan olisi tätä työtä pystynyt ruveta tekemään. Hän sai Jumalalta voiman. Ja hänellä heräsi valtava halu tehdä tuota Jumalan valtakunnan työtä.

Täällä roomalaiskirjeen alussa, niin kuin jo tuossa alussa puhuttiin, että Paavali ei ollut käynyt tuolla Rooman seurakunnassa, niin hän oikein täällä kirjeen alussa aloittaa sen, kun hän sanoo, että alati rukoilen, että vihdoin saisin tulla teidän luoksenne, jos se on Jumalan tahto. Ei siis hänen oma tahtonsa, vaan Jumalan tahto. Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä. Mutta sitten jatkaa edelleen, että tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaistua yhteisessä uskossa. Ei sillä tavalla, että Paavali olisi vain viemässä sinne jotakin, vaan hän saisi myöskin itse rohkaistua yhteisessä uskossa.

Ja ennen tätä kohtaa Paavali tässä vielä aikaisemmin muistuttaa, keneltä hän on kaiken saanut? Häneltä minä olen saanut armon ja apostolin viran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskon kuuliaisuuteen. Ja sanoo vielä, että näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te. Vaikka hän itse ajatteli, että hän haluaa tehdä tuota Jumalan valtakunnan työtä, niin myös hän itse sai tuosta työstä omalle uskon elämälleen vahvistusta. Hänestä oli tullut, voisi sanoa silmänräpäyksessä, Jumalan valtakunnan väkevä työmies.

No tuo tekstimme ensimmäinen jae puhuu myöskin salaisuudesta. Kun se sanoo, että sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se on paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä. Mitä se tarkoittaa? Ajattelisin näin, että me teemme jokainen uskovainen ihminen omilla lahjoillamme hyvin arkanakin tätä Jumalan valtakunnan työtä. Ainakin itse monesti tunnen, kun sitä ruvetaan kysymään ja puhumaan uskomisen asioista esimerkiksi työpaikalla, niin harvon siellä eturivissä on asiasta kertomassa.

Mutta seurojen ja muidenkin Jumalan lasten tapahtumien tarkoituksena on tuoda esille sitä sanomaa hyvästä Jumalasta, siitä pelastuksesta, joka tuo ihmiselle iankaikkisen elämän toivon. Sanomaa Jeesuksesta, Kristuksesta ja hänen maan päällään olevasta valtakunnasta ja kutsusta sen valtakunnan yhteyteen. Mutta edelleen tullaan siihen, että me olemme vain kylväjiä, Jumala antaa kasvun ja tuo ihmisen sydämeen sen salaisuuden. Tuo salaisuus on uskonlahja. Sitä ei voi ihminen ottaa kaupan hyllyltä tai jostakin omien mielihalujensa mukaan. Tuon aarteen ihminen löytää sydämelleen vain Jumalan työn. Se on ihmisiltä salattu.

Mutta kun ihminen, anteeksi, Jumala saa herättää ihmisessä synnin tunnon, niin ihmisessä herää halu lähteä etsimään tunnolleen rauhaa. Olen monesti kuullut sellaiselta ihmiseltä, joka on jättänyt Jumalan valtakunnan. Ja hänessä on myöhemmin herännyt kutsu, kaipaus, saada sydämelleen Jumalan rauha. Niin hän on käynyt ensin kaikki muut hengellisyydet läpi. Mutta sitten on viimein muistanut sen isän kodin, josta tuo rauha sydämelle löytyy.

Aivan niin kuin se tuhlaajapoika, joka sai sen perintöosan sieltä isän kodista, lähti maailmalle, tuhlasi kaiken omaisuuden. Tuli tunnon hätää. Hän muistimista löytyy se rauha. Se rauha, josta Jeesuskin puhuu tuolla Johanneksen evankeliumissa: Minun rauhani minä annan teille. En sellaista, mitä tämä maailma antaa.

Tällä tavalla, kun Jumala herättää ihmisen tunnon, ja tulee kaipaus saada tuo rauha sydämelleen. Tuon uskon lahjan maailman kaikista tärkeimmän aarteen, mitä maailmassa voi saada, ihminen löytää Jumalan valtakunnan keskeltä. Tästä Jeesus muistuttaa myöskin yhdessä vertauksessaan, kun hän puhuu taivasten valtakunnasta. Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan. Sitten hän iloissaan myi kaiken, minkä omisti, ja osti sen pellon.

Tuo mies löysi tuolta vaatimattomankin näköisen pellon keskeltä aarteen, jonka nimi oli uskonlahja. Niin kuin meille Jumalan sana opettaa, Jumalan valtakunnassa ei ole sellaisia rajoja, kuin me olemme vaikka valtioiden välissä tottuneet, vaan tuo usko on kätkettynä ihmisten sydämiin. Ja tuo Jumalan valtakunta on, kun se on kätketty ihmisten sydämiin, niin se on täällä maailman keskellä jokaisen ihmisen, uskovaisen ihmisen sydämessä.

Ja tuo mies, kun löysi tuon aarteen, niin se näki sen niin arvokkaana asiana, että hänhän aluksi kätki sen sydämen. Ja kun ihminen löytää ja saa uskoa tuon lahjan omakohtaisesti, hänet valtaa suuri ilo ja rauha, jotka tulevat pyhän hengen työstä. Aivan niin kuin tuossa edelläkin, kun muistelimme Paavalia, niin Paavali sai kokea myöskin tuon lahjan omalla sydämellään. Ja se synnytti hänessä sen yhden keskeisen uskovaisen ihmisen tuntomerkin: rakkauden tehdä Jumalan valtakunnan työtä.

Aivan niin kuin se Jeesus itse siitä tuntomerkistä puhui, että rakastakaa toinen toisianne. Siitä teidät tunnetaan. Ja se rakkaus näkyy aivan erityisesti siinä, että ihminen haluaa tehdä työtä palvella toinen toistamme täällä Jumalan lasten joukossa.

No sitten tekstimme jatkuu: nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. Jumalan tahto on, että jokainen ihminen täällä maailmassa pelastuisi ja perisi iankaikkisen elämän hänen luonaan taivaankodissa.

Jumala vihaa syntiä, mutta hän rakastaa syntiinlangennutta ihmistä. Aivan niin kuin Johannes pienois-evankeliumissaan kirjoittaa siitä Jumalan suuresta rakkaudesta, miten se näkyy, kun hän kirjoittaa, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jotta ei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt poikaansa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen jokaisen ihmisen täällä maan päällä.

Tuo pelastussuunnitelma, jonka yksi osa aivan konkretisoituu tässä joulun tapahtumissa tuossa ilon sanomassa, kun vietämme elämän Herran Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa, niin siitä alkaa se pelastussuunnitelman, voisiko sanoa, viimeinen toteutus, joka mahdollistaa sen, että mekin tämän päivän Jumalan lapset ja kaikki ihmiset olemme mahdollisia ja osallisia siitä, että me kun me jaksamme uskoa pääsemme taivaan kotiin.

Tuo sanoma ja viesti on kirjoitettu tänne Jumalan sanaan, raamattuun, ja tuota viestiä me haluamme tänäkin iltana olla viemässä ja tuomassa kuulijoiden korville. Juhlija ja tuomassa. Juhlija, jos tätäkin seurapuhetta on kuuntelemassa yksikään sellainen ihminen, että sinä koet, että tuo Jumalan armo, tuo lahjavanhurskaus puuttuu minun sydämeltäni, niin sinulla on lupaa tässä ja nyt tarttua tuohon armahtavaan evankeliumiin, jonka Jeesus kolkatalla sovitti meidän kaikkien ihmisten puolesta.

Sinä saat nytkin ylentää sydämesi uskomaan epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Saat lähteä Herraa Jeesusta ja hänen omiaan seuraamaan ja pääset osalliseksi siitä iankaikkisen elämän toivosta, jonka päämääränä on taivaan koti.

Paavali myöskin tässä jakeessa muistuttaa kuuliaisuudesta. Ei se usko ole aina helppoa, aivan niin kuin Markovelikin tuossa saarnassaan toi esille välillä se matkan teko on helteistä ja sieluvihollinen yrittää kaikella mahdollisella tavalla meitä eksyttää pois tästä uskon lahjasta. Mutta siinäkin meillä on turva evankeliumin voimassa, josta Paavali muun muassa tämän roomalaiskirjeen alussakin meitä muistuttaa.

Aivan väkevällä tavalla tuo sen esille, että hän ei häpeä Kristuksen evankeliumia, vaan se on Jumalan voima jokaiselle uskovalle autuudeksi. Toisaalla Paavali muistuttaa myöskin nuorta työtoveria tästä uskon kuuliaisuudesta, nimittäin Timoteukselle, mutta yhtä lailla meillekin tämän päivän uskovaisille hyvin tärkeä neuvo. Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut, koska tiedät keiltä olet sen oppinut. Ja sitten vielä sanoo säilytä usko ja hyvä oma tunto.

Näin kun me jaksamme kilvoitella, me pääsemme kerran perille sinne kunnian taivaaseen. Se on meidän jokaisen päämäärä. Me tiedämme sitä hetkiä ja päivää. Meidän tarvitsee vain uskoa hetkittäin ja päivittäin.

Tekstimme viimeinen jae puhuu: saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen. Usko ei ole siis järjen asia, se ei ole ihmisviisautta. Sillä ei ole ihmisviisauden kanssa, ei tekojen eikä minkään muunkaan ihmisestä lähtevän kanssa mitään tekemistä. Usko on lapsen uskoa.

Täälläkin on teitä pieniä tyttöjä ja poikia, niin Jeesuksella oli aivan erityinen paikka teille sydämessään ja aivan erityinen esimerkki meille aikuisille. Jeesus muistutti, kun opetuslapset yrittivät estellä, kun ihmiset olivat tuomassa lapsia hänen luokseen, että sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.

Voi kumpa me jokainen aivan itse ajattelen omaa kohtaani, kun jaksaisi aina lapsen kaltaisesti ja lapsen mielen pysyä tässä ja säilyttää tämä uskon lahja sydämellään. Niin tuo matkan teko olisi turvallista. Mutta niin kuin me tiedämme, niin sielun vihollinen on, se ei ole jouten, vaan se yrittää kaikilla mahdollisilla tavoilla meitä olla eksyttämässä tästä lapsen uskosta.

Ennen kaikkea me saamme tänäkin iltana olla kiitollisia ja iloisia siitä, että Jumala on meidät tähän päivään asti varjellut uskomassa ja saamme Paavalin tavoin ylistää Jumalaa siitä, että hän on tällaisen lahja vanhurskauden valmistanut jokaiselle ihmiselle ja aivan erityisesti katsella omaa sydäntä, että miten se on juuri minulle tämän lahjan sydämelleen antanut.

Uskovainen ihminen saa olla onnellinen ja sen saa myöskin näyttää ja rukoilla Jumalalta voimaa siihen, että saisi näyttää myöskin sen, että saa olla onnellinen, kun saa asua tällaisen valtakunnan osallisuudessa ja keskellä. Saamme jokainen olla Jumalan seurakunnan hoidossa ja turvassa.

Ja aivan kuin Paavali tuossa edellä lukemassani kohdassa muistutti siitä, että säilyttää tuon uskon ja hyvän oman tunnon, niin tuon kehotuksen aivan keskeinen päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omasta tunnosta ja vilpittämästä uskosta. Ja jos joku on tästä uskosta eksynyt, niin Jumalan sana kutsuu edelleenkin takaisin isän kotiin, niin kuin tuossa aikaisemminkin kävimme läpi.

Jumalan sanassa on meillä lohdutus ja rohkaisu. Jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme. Jeesuksen Kristuksen, hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.

Tänäkin iltana tuo hänen poikansa sovintoveri saakoon olla puhdistamassa meitä erilaisten kiusausten ja epäilysten keskelläkin kamppailevaa rakasta sanankuulijaa. Jumalalla on hyviä terveisiä. Nytkin saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja olla turvallisella mielellä. Kannattaa uskoa. Usko on iloinen asia. Usko suojaa meitä monilta pettelyksiltä ja kiusauksilta. Ja ennen kaikkea usko vie meidät kerran perille.

Saanko minäkin jäädä uskomaan omat synnit anteeksi? Näin haluan yhdessä teidän kanssa jäädä uskomaan. Jäämme Jumalan ja hänen armonsa ansaan siunattuun suojaan. Aamen.

Hiljennymme Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.

Kiitos. Kiitos.