Seurapuhe Tyrnävän RY:llä 29.01.2023 16.00

Seurojen aluksi käymme kiitokseen ja rukoukseen. Rakas taivaan Isä, jälleen olemme saaneet armon, että olemme voineet tulla seuroihin kuulemaan sinun pyhää ja hukkumatonta sanaasi, sitä oppimaan ja kätkemään sydämellemme. Tästä me taivaan Isä kiitämme ja ennen kaikkea siitä, että sinä olet lahjoittanut pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa sen vanhurskauden, joka on tehty sinulle.

Seuroja, jotka sinun edessäsi kelpaa ja joiden omistajina me saamme täällä seuroissa olla. Ja jos niin on, että näihin seuroihin on joku tullut, joka on ulkopuolella Jumalan valtakunnan ja ilman tätä sinulle kelpaavaa vanhurskautta, niin me rukoilemme, että hänellekin saisi avautua sinun armosi ja rakkautesi ja niin myös meille kaikille, että evankeliumin voima saisi täällä olla läsnä, saisi olla tukemassa meidän uskon kilvoitusta ja näyttämässä tietä taivaan kotia kohti. Ole sinä meidän kanssamme ja siunaa seuramme Jeesuksen nimeen. Aamen.

Tekstiksi ajattelin lukea hyvin tutun raamatun paikan Paavalin kirjeestä Tiitukselle sen toisen luvun ja sen loppujakeet yhdestä kahteentoista alkaen, jakeeseen viisitoista, ja sanat kuuluvat seuraavasti: Sillä Jumalan armo kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumallisesti elämään.

Ja odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä, joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastaisi ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistaisi, ahkeriksi hyviin töihin. Näitä sinä puhujaneuvo ja kaikella todella nuhtele. Ei myöskään kenenkään pidä sinua katsomaan ylöön. Aamen.

Se on rohkaisevaa meille omaa köyhyyttä ja huonoutta tunteville sananpalvelijoille. No sitten toinen, mikä on semmoinen rohkaiseva näky, on se, että teillä on täällä paljon nuoria seuroissa, lapsia ja nuoria. Se on semmoinen tulevaisuuden näky ja kertoo siltä, että Sionilla on tulevaisuutta ja Jumala on hyvästi siunannut teidänkin Sionianne.

Minähän olen tällä alueella, tuolla Kempeleen puolella Murrossa asunut tovin aikaa elämästäni. Muistan kyllä silloin 60-luvulta, kun Tyrnävälläkin joskus käytiin, niin kyllähän se näkymä Sionista oli aika lailla toisen näköinen. Oli täällä Sionia, oli toimintaa niin kuin siellä Murrossakin, mutta kovin pientä se silloin oli. En minä osannut ajatella ja kuvitella, että millainen se näkymä on vaikkapa nyt 40 tai 50 vuoden päästä siitä hetkestä. Nämä Jumala on runsaasti siunannut teitä ja meitä kaikkia.

Mikä se on sitten syynä siihen, että nämä eivät ole saaneet käydä? No ensikädessä ja viime kädessä se on Jumala näin siunannut ja varjellut. Mutta mikä on sitten se, millä Jumala sitten pitää meitä tällä taivastiellä? Eikö se ole Jumalan armo, josta meidän tekstimme puhui?

Ja kun ajattelemme pyhää raamattua ja raamattuun sanomaa, niin siinä raamatussahan, ja tässä raamatussa, joka minun edessä nyt auki on ja kaikissa raamatuissa, niin siinä on selkeästi kaksi erilaista osaa. On toinen osa se, joka puhuu Jumalan armosta, tuttu ja turvallinen ja rakas puhe meille. Mutta myöskin on semmoinen osa, joka puhuu Jumalan vanhurskaasta tahdosta, eli Jumalan laista.

Ja nyt nämä... Jumalan pyhä laki on niin ankara ja vaativa, että se vaatii täydellisyyttä. Jumalan pyhä laki on niin ankara ja vaativa, että se vaatii täydellisyyttä. Ottaa kiinni jo ajatuksesta. Tunnettu Jeesuksen sana sanoo, että tämä laki on niin tarkka, että jos joku tyhmästi vihastuu veljensä, niin hän on jo Jumalan lain edessä syyllistynyt murhasyntiin. Ja jos joku rikkoo yhden osan laista, niin koko laki on silloin säröillyt.

Ja jos me nyt ajattelemme meitä tämän päivän sanankuulijoita, vihastumista ja vaikkapa teitä lapsia on täällä kotona, niin näen semmoisen kysymyksen teille. Ja miksei vanhemmatkin saa mielessään sitä pohtia, että onko nyt käynyt vaikkapa kuluneen viikon aikana sillä tavalla, että olisi viha-ajatuksia käynyt siellä teidän ajatuksissanne.

Raamattuhan ei kiellä vihastumasta, mutta siinä on tarkat ehdot, miten voi oikein Jumalan edessä vihastua. Siellä on semmoinen sana, että jos te vihastutte, niin älkää syntiä tehkö. Ja se oikea vihastuminen on silloin, kun se viha kohdistuu syntiä vastaan ja synnin olemusta vastaan. Silloin on lupa olla vihainen.

Mutta sitten, jos se viha tulee vaikkapa siitä, että toinen sanoo, että se on vaikuttanut meille hankalasti ja viha kuohahtaa meillä, niin se ei olekaan enää Jumalan mielen mukaista vihaa. Ja silloin tämä Jumalan vaativa laki tältä osin rikoutuu.

Ja aivan yhteenvetona tästä ankaraopettajan lain sisällöstä me voimme sanoa, että se on niin vaativa, että oli vain yksi, joka kykeni tämän lain täyttämään. Ja se oli Herra Jeesus Kristus. Ja hän oli niin täydellinen ajatuksissa, sanoissa ja töissä, että yhtään virhettä ei tullut.

Sitä on ehkä meidän inhimillisen järjen puolesta ihan vaikea käsittää, että miten voi olla mahdollista. Mutta se on mahdollista, kun kyseessä oli Jumala Jumalasta ja ihminen ihmisestä. Ja se oli myöskin mahdollisuus meille, että me, jotka olemme rikkoneet koko lain, niin me voimme olla Jumalalle kelpaavia Kristuksen ansion tähden.

Ja tämä ansio, minkä Kristus on meille ansainnut, niin se tulee armosta. Puhtaasta Jumalan armosta. Ilman mitään meidän tekojamme.

Minä olen joskus miettinyt, että miten se tuo armo voisi oikein... Miten tämä voisi kuvata, että miten täydellinen se armo on. Ja olen ajatellut silläkin tavalla, että kun me ihmisinä annamme jollekin armosta vaikkapa jotakin... Teemme jotakin palvelusta tai annamme jotakin... Vaikkapa nyt rahaa. Armahdamme jotakin hädän alla olevaa ihmistä.

Niin se meidän armo tahtoo olla semmoinen, että me voimme mielelläänkin antaa, mutta mieleen jää semmoinen ajatus, että no... Kaipa minä joskus jollakin tavalla saan tämän sitten takaisin. Eli tämmöinen ajatus siellä saattaa taustalla olla. Ja me emme pysty armahtamaan niin kuin Jumala on meitä armahtanut.

Mutta Jumala on kuitenkin antanut sydämellemme semmoisen armahtavan mielen ja semmoisen tahdon, että me haluamme antaa anteeksi. Ja siihen Jumalan sana kehottaa, että jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin anna hänelle anteeksi. Se on hyvin yksiselitteinen sana. Ei jätetä meidän harkinnan varaa, että pitääkö antaa anteeksi vai ei. Jos veli rikkoo ja sanoo minä kadun, niin anna hänelle anteeksi.

Tämmöinen se Jumalan armo on, jota hän valtakunnassaan kuuluttaa ja joka saakoon vallita meidänkin sydämissämme. Että aina kun joku tulee ja katuu ja pyytää armoa, niin me annamme anteeksi.

No sitten semmoinen kysymys tässä on, siitä on joskus keskusteltu, että miten se sitten tuo, kun aina saa anteeksi. Niinhän se on, jos joku katuu, niin aina saa anteeksi. On kristillisyyden historiassakin ollut aikoja, että on ruvettu puhumaan ja ajateltu näin, että tämmöinen väljä armon käyttö, anteeksi antaminen, niin kuin joskus sanotaan seiniä myöten, niin se johtaa itselleen ihmisen velttoon elämään tai huonoon elämään, koska ajatuksena on, että saahan sen sitten anteeksi.

Me emme toki saa niin ajatella syntiä tehdessä, että saammehan me sen sitten anteeksi. Tämä ei ole oikea ajatus. Mutta se, että ei meidän tarvitse myöskään elätellä sitä, että Jumalan puolelta armo loppuisi tai se armo ei riittäisi. Se armon meri on niin syvä. Sen pohjaa ei näy. Ja niin kauaksi kuin itä on lännestä, niin Jumala siirtää meidän rikkomuksemme ja ei hän niitä muista.

Näin laaja on tuo Jumalan armo.

No, sitten siitä tulee se kysymys, että no, kannattaako se sitten taistella syntiä vastaan, koska saa anteeksi. Niin kyllä kannattaa. Ja Jumalan armo nimenomaan opettaa sitä, että me elämme Jumalan armon mukaan.

Ja tässä tekstissä sanottiin näin, että se Jumalan armo on kaikille ihmisille terveellinen. Ja se on ilmestynyt. Siis terveellinen armo ja terveellinenhän tarkoittaa sitä, että elää sillä tavalla, että ei vahingoita esimerkiksi omaa terveyttään, ei ruumiin eikä sielun terveyttä.

Siis tämmöinen on tuo Jumalan armo. Ja sitten siihen liittyy tämmöinen opetus, jota armo tekee. Se opettaa meitä kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Siis armo nimenomaan muistuttaa meille, että pysytään tässä armossa ja ollaan kuuliaisia Jumalan sanalle.

Tämä on se lempeä, hyvä, kallis opettaja, jota me olemme aina seuroissa saaneet kuunnella. Ja näissäkin seuroissa sen lisäksi, että minä sitä teille yritän kirkastaa, niin varmasti seuraavassakin puheessa tuota armon opetusta kuulen.

Sittenhän on tämä toinen. Toinen opettaja Raamatussa, siis se lainopettaja, Mooseksen lainopettaja. Ja se siis selkeästi kertoo Jumalan tahdon ja kertoo sen, että ihminen ei voi omilla töillä tulla autuaksi, mutta sitten armo on se, joka auttaa ihmisen Jumalan lapseksi.

No mitä se tuo armo-opetus sitten pitää sisällä? Se opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Ihan kaiken sen, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Ja sehän näkyy siinä ja tuntuu siinä, kun Jumala on antanut meidän sydämeemme oman tunnon. Eli hän on oma äänensä tänne meidän sydämiimme.

Ja onko lapset, pojat ja tytöt tuttu kokemus se, kun joskus on käynyt niin, että olette tehneet sellaista, mikä ei ole oikein. Onko saattanut käydä sillä tavalla joillekin, että on vienyt toisen omaisuutta. Ja siitähän sanotaan, että se on varastamista.

On niinkin saattanut käydä, että on varastanut jonkun toisen omaisuuden. Ja sitten tällä lailla saanut sen itselleen. Mutta onko se tuntunut hyvältä, että nyt minulla on tämä minun haluamani kampe itsellä? Eihän ole tuntunut hyvältä, vaan se oma tunto on tullut sairaaksi.

Minä muistan, kun vuosikymmeniä sitten Lauri Myllynen nimistä vanhaa saarnaajaa haastattelin, niin hän kertoi hyvin elävästi siitä, että miten hänen mielensä jäi ensimmäinen tämmöinen tekosynti, minkä hän teki.

Hän nimittäin kertoi, että hän pikkupoikana näki, se taisi olla hänen veljellään, jonkun semmoisen tavarikon. Mitä hänen mielensä teki kovasti. Ja hän ajatteli, että sieluvihollinen auttoi siinä ja sanoi, että no tuohan saakka tappaamassa sen sillä tavalla, että tämä velipoika ei näe sitä, kun hän käy ottamassa.

No Lauri veli kertoi, että hän kävi ottamassa sen toisen oman tavaran ja sitten hän sitä siinä katteli, niin kuinka ollakaan. Ja on sanottava vielä se, että Lauri ei silloin ollut vielä saanut parannusta. Mutta hän varmaan lapsuuden uskossa näitä asioita sillä tarkasteli.

No niin, niin hänellä oli se esine omana, mutta sitten se poltti täällä omassa tunnossa ja tuntui pahalta, että kun hän otti sen. No, sieluvihollinen on, se kyllä löytää keinot ja konstit joka tilanteessa.

Ja niin se Lauri kertoi, että no sieluvihollinen sitten rupesi opettamaan, että no tuostahan pääsee helposti, kun nakkaat sen. Ja sitten hän meni kamppeen niin kauas, että ei kuu kuule eikä kuu kuumata eikä päivä nää.

Ja niin hän sitten teki, että se tavara ei ollut enää hänellä ja hän ei edes ehkä tiennyt, missä se tavara oli. No tuliko asiat kuntoon sillä? Ei tullut sillä kuntoon, vaan Lauri jatkoi värikästä kertomusta ja sanoi, että siihen tuli tämmöinen likaa läikkä sinne hänen omaan tuntoon.

Ja sitten kun elämä jatkui, niin synnin musta lumi satoi siihen. Ja kohta oma tunto oli niin likainen, että siellä ei ollut enää ainoastaan yksittäisiä syntejä, vaan hän tunsi, että hän on kokonaan syntinen.

Ei laki eikä sieluvihollinen voineet tästä tilanteesta päästä eikä vapauttaa. Mutta sitten Laurinkin kohdalla myöhemmin tuli semmoinen opettaja ja semmoinen lääke kuin armon lääke, joka sai sitten kaiken.

Tämä on se, että se on se, että se on se, että se on se, että se on se. Ja hän pesvää puhdistaa.

No se Jumalan armo, se on oikein hyvä opettaja. Se siis kaiken jumalattoman menon hylkää, opettaa hylkäämään ja maailmalliset himot tässä maailmassa kurskaasti ja siveästi ja jumalisesti elämään.

Tämmöisen armon oppikoulussa me saamme olla ja se on suuri iloaihe, että meillä tämmöinen. Me saamme olla armoon opettajana ja sanomme näinkin, että emme me tarvitse lakia niin kauan, kun me saamme Jumalan valtakunnassa olla.

Siitä laistahan on sanottu, että se on pimeyteen tarkoitettu kuun valo. Kuun valossakin näkee jollakin tavalla kulkea ja jotakin toimittaa, mutta se on ihan toisenlainen valo kuin auringon valo.

Jos ajatellaan vaikkapa semmoista, että meillä on joku vaaleavaate, vaikka valkoinen vaate tuolla ulkona ja se on semmoisessa pölyisen tien varressa. Niin jos me kuun valossa katsotaan vähän aikaa pölyisen tien varressa ollutta lakanaa, niin se saattaa näyttää, että se on aivan puhdas. Ei ole minkäänlaista likaa, kun siinä on tasainen harmaa pöly laskeutunut sen päälle.

Ehkä joku, jos on kuraaläikkä siihen vaikkapa jostakin lentänyt siihen lakanalle, niin se saattaisi erottua. Ei ole kukaan lakana, joka on tuolla kuun valossa.

Mutta miten käy sitten, kun aurinko rupeaa paistamaan, niin sehän näyttää, että tuohan on kokonaan likainen tuo vaikkapa se lakana, joka siellä tuulessa on heilunut.

Näin se tuo armon valo, se näyttää pienimmätkin roskat ja viat ja liat meidän matkavaatteestamme.

Tämmöinen Jumalan armo on ja se siis opettaa meitä tiellä ja matkalla. Ja sanotaan ja sanomme näin, että ollaan kuuliaisia tuolle Jumalan armo-opetukselle. Se Jumalan armo neuvoo tietä, sitä ainoaa oikeaa tietä, jota pitkin me pääsemme taivaaseen.

Ja kun näin Jumalan armo saa meitä kuljettaa, niin me olemme hyvässä hoidossa. Ja Jumala näin osoittaa rakkautensa meille omassa valtakunnassa.

No sitten tässä puhutaan myöskin odotuksista ja odotuksessa suuntaudutaan tulevaisuuteen. Ja on sanottu ja minäkin sanon, että tuo odottaminen se on osa ihmisen elämää. Ja aivan erityisellä tavalla tuo odottaminen on osa nuoren elämää.

Kun te nuoret ajattelette tässä omaa tulevaisuuttanne, niin teillä on paljon tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Ja varmaan osa teistä miettii tulevaisuutta siinä mielessä ja pohtii, että mikä se minun paikkani on tässä maailmassa ja elämässä. Ja mikä minun paikkani on Sionissa.

Niitä on hyvä miettiä. Ja jos teillä on sellaisia hyviä tulevaisuuden suunnitelmia, niin se on sellainen kantava voima tulevaisuutta varten. Ja... Tehkää niitä tulevaisuuden suunnitelmia. Ja kun te teette suunnitelmia, niin keskustelkaa niistä toisten nuorten kanssa ja keskustelkaa niistä vanhempien kanssa.

Ja joskus saattaa olla sillä tavalla, että se suunnitelma mikä teillä on tulevaisuutta varten, niin näissä keskusteluissa saattaa osoittautua, että se ei ehkä olekaan niin hyvä suunnitelma. Että siitä on ehkä syytä luopua.

Kun te avoimesti näistä puhutte ja Sionissa asutte avoimesti, niin sieltä saa neuvoja myöskin tätä tulevaa elämää varten. Ja Sionin äänelle kannattaa olla kuulijainen.

Näin se tulevaisuus on edessämme ja Jumala on luonut meidän uskovasti ja jumalalaisten tulevaisuuden kyllä siunata parhaalla mahdollisella tavalla. Ja näin me saamme... luottaa.

Mutta apostoli puhui tässä vielä pitemmälle suuntautuvasta odotuksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Eli hän sanoi näin, että tämä armo auttaa meitä odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.

Siis se uskovainen Jumalan lapsi, Jumalan armo-osallisuudessa vastaa. Ja hän sanoi näin, että tämä armo auttaa meitä odottaa sitä päivää, että meidän lunastajamme Jeesus Kristus ilmestyy.

Mehän tiedämme, että tällä ajallisuudella on rajat. Ja kerran tulee semmoinen hetki, että ajallisuuden viimeinen hetki on mennyt ja iankaikkisuus on alkanut. On siirrytty toiseen elämään, toiseen maailmaan, iankaikkiseen elämään.

Tätä apostoli sanoo, että se Jumalan armo opettaa tätäkin odottamaan. Siinä on sellainen näköala, että vaikka me tiedämme, että tämä tässä mielessä saattaa olla hyvin pelottavakin asia, kun mietitään, että kerran kaikki loppuu ja meidän elämäkin kerran päättyy.

Niin jos Jumalan armo saa olla meidän osaamme ja tukea meitä matkalla, niin mitään ei tarvitse pelätä. Se tuleva hetki, jolloin me täältä ajasta siirrymme pois iankaikkisuuteen, niin se on toivon täyttymystä. Ja me saamme sitä turvallisella mielellä ja rohkeasti odottaa.

Ja syyn apostoli tässä sanoo, että se on sen vuoksi mahdollista. Ja totta. Se toteutuu näin, koska Herra Jeesus, siis Kristus, on antanut itsensä meidän edestämme, että hän lunastaisi meidät itsellensä erinomaiseksi kansaksi ja puhdistaisi meidät ahkeriksi hyviin töihin.

Siis Jumala ja Jeesus Kristus oman sovintotyön kautta on tehnyt meidät soveliaiksi Jumalan lapsiksi. Ja kun tämä osa on meillä, niin me turvallisesti saamme kaiken sen, mikä meitä tulevaisuudessa odottaa, ottaa vastaan.

No sitten tässä vielä puhuttiin siitä, että minkälaista tämä Jumalan kansa sitten on. Se on siis Jumalan kansaa, joka on ahkera hyvissä töissä. Hyvissä töissä ahkeraa Jumalan kansa.

No me voimme tietenkin tätäkin pohtia ihan omakohtaisesti. Miten se minun ahkeruuteni hyvissä töissä on? Olenko minä tehnyt hyviä töitä? Olenko minä ollut valmis silloin, kun Jumalan valtakunnan työkutsu on kuulunut?

Ja arvelen ihan omasta kokemuksesta, että tässä on vähän vaihtelevaa tilannetta. Joskus se saattaa olla ihan mieluista ja mukavaakin lähteä Jumalan valtakunnan työhön ja toimittaa niitä asioita. Ja tuo kutsu tekemään Jumalan antamilla lahjoilla.

Mutta lienee yhtä lailla koittua se, että joskus on kovin vaikea lähteä Jumalan valtakunnan työhön. Joskus on, voisiko sen sanoa näin arkikielellä, että laiskuuskin tavoittanut, että ei millään tahtoisi jaksaa lähteä.

Me sanomme, että tässä ei näitä töitä. Ja tehdä sen vuoksi, että tällä mitä me itsellemme ansaitsisimme. Mutta tämä Jumalan armo, se on juuri semmoinen, että se panee vähän joskus pakottamallakin meitä liikkeelle.

Vaikka ei olisi niin mukava lähteä tai tuntuisi vaikealta lähteä, niin me haluamme lähteä, koska mielestä on kuitenkin se rakkaus, millä Jumala on rakastanut meitä.

Ja onhan se sekin koettu, että kun on sitten saatu itsemme liikkeelle. Ja niin kuin sanotaan, vanha osa on saatu liikkeelle. Niin sitten työssä on saatu kokea myöskin Jumalan suurta siunausta.

Ja näin se teilläkin täällä varmasti on ollut. Täällä näkyy paljon tätä rakkauden työn jälkeä esimerkiksi tässä paikalla, kun tätä laajennettua ja uuden näköistä toimitaloa katsellaan. Ja sitä, että tuo ahkeruus näkyy myöskin.

Siinä, että kun perheenä, isoinakin perheenä, olette seuroihin lähtöä miettineet, niin onhan siinä paljon työtä ja vaivaa. Ja joskus saattaa tuntua siltä, että olisiko se helpompi olla kotona.

Ja nyt kun paljon radiostakin tulee seuroja, niin radioseurat, hyvähän ne on, mutta siltikin te olette halunneet tulla tänne seuroihin. Ja on se kallis asia, että tullaan sanaan kuuloon ja tavataan toinen toisiamme matkaystäviä täällä seuroissa.

Mieleen tulee, ehkä monestikin olen muistellut sen tapauksen, kun eräs veli kertoi kuulemansa jostakin kodista, jossa oli vanha pariskunta asui. Isä ja perhe, isä ja äiti. Ja ne olivat jo sitten aika huonokuntoisia. Miehellä oli kuulo mennyt jo huonoksi.

Ja sitten kun seura-aika lähestyi, niin mies sitten oli laittautumassa seuroihin. Niin vaimo vähän totpuutteli, että no turhaa sinä itseäsi valmistelet seuroihin. Että eihän sinun kannata sinne mennä, koska et sinä kuulekaan siellä mitään.

No se mies sitten vastasi tälle vaimolle, että niin totta on, että en minä sieltä paljon mitään kuule. Mutta näinhän minä sen joukon, minkä mukana minä saan kulkea.

Ja ajatellaanpa tätäkin, että eikö se ole melko tärkeä asia, että nähdään matkaystäviä ja nähdään, että nuo on samalla matkalla taivaan kotiin.

Eikö se ole, jos ottaisiin semmoisen arkisen kuvan taas tähän rinnalle, niin jos me ollaan menossa suviseuroihin ja vaikka pysähdytään jossakin pysäkkipaikalla, niin eikö tunnu aika mukavalta, kun näkyy, että siellä joku auto pysähtyy.

Ehkä iso pitkä auto ja iso asuntovaunu ja paljon lapsia kyydissä, niin eikö tunnu mukavalta, että ollaan samalla matkalla ja samaa päämäärää kohti.

Näin me Himalan lapset olemme matkalla suuriin suviseuroihin ja taivaan juhlaa kohti menemässä.

No sitten tässä vielä puhuttiin siitä, että näistä sinä puhu ja neuvo. Kaikella todella nuhtele. Eli näistä siis Jumalan sananpalvelijat saavat puhua ja ihan rohkeasti, niin kuin tätä Tiitusta tässä kehotettiin ja niin on kehotettu Timoteusta ja niin on kehotettu meitäkin puhua rohkeasti.

Ja me tarvitsemme myöskin sitä rohkaisua, että jaksaisimme ja rohkenisimme puhua, niin kuin Jumalan henki kirkastaa.

Tänä päivänä on paljon asioita, jotka ovat sellaisia asioita uskovaisen elämässä, että ne eivät ole ollenkaan tässä maailmassa tämmöistä haluttua asiaa, mistä me joudumme puhumaan.

Koska synnin valta on niin läpitunkeva ja virrat ovat voimakkaita, niin siinä sitten näistä varotellessa se on niin kuin vastavirtaa soutaisin.

Mutta älkää me väsykö. Älkää me väsykö puhumasta Jumalan armosta ja rakkaudesta ja älkää me myöskään väsykö siinä, että emme varottaisi synnin vaaroista.

Tässä vielä sanottiin näin, että älköön kukaan katsoko sinua ylöön. Jumalan huoneessa me saamme olla aivan omana itsenämme ja sellaisena kuin Jumala on meidät luonut ja omilla lahjoilla valtakunnan asukkaina olla.

Meille ei ole pantu yhtään isompaa vaatimusta kuin mitä Jumala on meille mahdollisuuksia antanut. Ja näin turvallisella mielellä me saamme tänäkin iltana Sionissa olla ja asua.

Ja kaikista suuri ilonaihe ja turvahan on siinä, että Herra Jeesus on armonsa antanut meille aivan henkilökohtaisesti omistettavaksi.

Ja siksi minä, velit ja sisaret, haluan teitä tällä kallilla armon siunauksella siunata ja julistaa ja antaa teille kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallissa sovintovereissa. Saat uskoa näin turvallisella mielellä.

Ja te lapset ja nuoret, tekin olette ja te nimenomaan olette Jumalan kansan niitä perusjäseniä ja kalliita matkaystäviä ja Herran Jeesuksen silmätelää niin kuin siitä sanotaan.

Ja teillekin tuo Jumalan armo kuuluu ja sen omistajana tekin saatte olla ja uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintovereissa aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti. Saatte olla hyvässä turvassa.

Näin me saamme nyt jäädä Jumalan ja armon sanan siunattuun haltuun. Ja näinkin vielä kysyy, että saanko uskoa syntini ja kiusaukseni anteeksi. Näin minä haluan uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Kiitos.