Seurapuhe Tyrnävän RY:llä 29.01.2023 16.00

Seurojen aluksi käymme kiitokseen ja rukoukseen. Rakas Taivaan Isä, jälleen olemme saaneet armon, että olemme voineet tulla seuroihin kuulemaan sinun pyhää ja hukkumatonta sanaasi, sitä oppimaan ja kätkemään sydämellemme. Tästä me, taivaallinen Isä, kiitämme ja ennen kaikkea siitä, että sinä olet lahjoittanut Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa sen vanhurskauden, joka sinun edessäsi kelpaa ja jonka omistajina me saamme täällä seuroissa olla. Ja jos niin on, että näihin seuroihin on joku tullut, joka on ulkopuolella Jumalan valtakunnan ja ilman tätä sinulle kelpaavaa vanhurskautta, niin me rukoilemme, että hänellekin saisi avautua sinun armosi ja rakkautesi, ja niin myös meille kaikille, että evankeliumin voima saisi täällä olla läsnä, saisi olla tukemassa meidän uskonkilvoitusta ja näyttämässä tietä taivaan kotia kohti. Ole sinä meidän kanssamme ja siunaa seuramme. Jeesuksen nimeen, aamen.

Tekstiksi ajattelin lukea hyvin tutun raamatunpaikan Paavalin kirjeestä Titukselle, sen toisen luvun ja sen loppujakeet yhdestätoista alkaen jakeeseen viisitoista. Ja sanat kuuluvat seuraavasti: "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalaisesti elämään ja odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä, joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastaisi ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistaisi, ahkeriksi hyviin töihin. Näitä sinä puhu ja neuvo ja kaikella todella nuhtele. Ei myös kenenkään pidä sinua katsoman ylön." Aamen.

Tältä paikalta semmoinen mukava näky on se, että seurasaliin on tullut paljon väkeä, vaikka se toisaalta on semmoinen näky, että kun on paljon väkeä, niin sitä vähän, sanotaanko, että pelokkaanakin tällä paikalla istuu. Mutta sen rohkaiseva näköala on siinä, että kun on paljon väkeä ja kun te olette alkurukouksessa panneet kätenne ristiin, niin minä ajattelen, että monta rukoilijaa on sananpalvelijoiden puolesta rukoilemassa, ja se on rohkaisevaa meille omaa köyhyyttä ja huonoutta tunteville sananpalvelijoille.

No sitten toinen, mikä on semmoinen rohkaiseva näky, on se, että teillä on täällä paljon nuoria seuroissa, lapsia ja nuoria. Se on semmoinen tulevaisuuden näky ja kertoo siitä, että Siionilla on tulevaisuutta ja Jumala on hyvästi siunannut teidänkin Siionianne. Minähän olen tällä alueella, tuolla Kempeleen puolella Murrossa asunut tovin aikaa elämästäni ja muistan kyllä silloin 60-luvulta, kun Tyrnävälläkin joskus käytiin, niin kyllähän se näkymä Siionista oli aikalailla toisen näköinen. Että oli täällä Siioni ja oli toimintaa niin kuin siellä Murrossakin, mutta kovin pientä se silloin oli, ja en minä osannut ajatella ja kuvitella, että millainen se näkymä on vaikkapa nyt neljänkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä siitä hetkestä. Näin Jumala on runsaasti siunannut teitä ja meitä kaikkia.

Mikä se on sitten syynä siihen, että näin on saanut käydä? No, ensi kädessä ja viime kädessä se on Jumala näin siunannut ja varjellut. Mutta mikä on sitten se, millä Jumala sitten pitää meitä tällä taivastiellä? Eikö se ole Jumalan armo, josta meidän tekstimme puhui?

Ja kun ajattelemme Pyhää Raamattua ja Raamatun sanomaa, niin siinä Raamatussahan ja tässä Raamatussa, joka minun edessä nyt auki on, ja kaikissa Raamatuissa, niin siinä on selkeästi kaksi erilaista osaa. On toinen osa se, joka puhuu Jumalan armosta. Tuttu ja turvallinen ja rakas puhe meille, mutta myöskin on semmoinen osa, joka puhuu Jumalan vanhurskaasta tahdosta eli Jumalan laista. Ja nyt näillä kahdella asialla, armolla ja lailla, niillä on kummallakin oma tehtävä, ja nämä kummatkin on tämmöisessä opettaja-asemassa.

Tuo laki-niminen opettaja, se on ankara opettaja. Se on sellainen opettaja, että se vaatii täydellisyyttä. Jumalan pyhä laki on niin ankara ja vaativa, että se ottaa kiinni jo ajatuksesta. Tunnettu Jeesuksen sana sanoo, että tämä laki on niin tarkka, että jos joku tyhmästi vihastuu veljeensä, niin hän on jo Jumalan lain edessä syyllistynyt murhasyntiin. Ja jos joku rikkoo yhden osan laista, niin koko laki on silloin särjetty.

Ja jos me nyt ajattelemme meitä tämän päivän sanankuulijoita ja tätä vihastumista, ja vaikkapa teitä lapsia on täällä kotona, niin minä semmoisen kysymyksen teen teille. Ja miksei vanhemmatkin saa mielessään sitä pohtia, että onko nyt käynyt vaikkapa kuluneen viikon aikana sillä tavalla, että olisi viha-ajatuksia käynyt siellä teidän ajatuksissanne. Raamattuhan ei kiellä vihastumasta, mutta siinä on tarkat ehdot, miten voi oikein Jumalan edessä vihastua. Siellä on semmoinen sana, että jos te vihastutte, niin älkää syntiä tehkö. Ja se oikea vihastuminen on silloin, kun se viha kohdistuu syntiä vastaan ja synnin olemusta vastaan. Silloin on lupa olla vihainen. Mutta sitten jos se viha tulee vaikkapa siitä, että toinen sanoo meille hankalasti ja viha kuohahtaa meillä, niin se ei olekaan enää Jumalan mielen mukaista vihaa, ja silloin tämä Jumalan vaatima laki tältä osin rikottu.

Ja aivan yhteenvetona tästä ankaran opettajan lain sisällöstä me voimme sanoa, että se on niin vaativa, että oli vain yksi, joka kykeni tämän lain täyttämään, ja se oli Herra Jeesus Kristus, ja hän oli niin täydellinen ajatuksissa, sanoissa ja töissä, että yhtään virhettä ei tullut. Sitä on ehkä meidän inhimillisen järjen puolesta ihan vaikea käsittää, että miten voi olla mahdollista, mutta se on mahdollista, kun kyseessä oli Jumala Jumalasta ja ihminen ihmisestä. Ja se oli myöskin mahdollisuus meille, että me, jotka olemme rikkoneet koko lain, niin me voimme olla Jumalalle kelpaavia Kristuksen ansion tähden.

Ja tämä ansio, minkä Kristus on meille ansainnut, niin se tulee armosta, puhtaasta Jumalan armosta, ilman mitään meidän tekojamme. Minä olen joskus miettinyt, että miten se tuo armo voisi oikein, miten sitä voisi kuvata, että miten täydellinen se armo on? Ja olen ajatellut silläkin tavalla, että kun me ihmisinä annamme jollekin armosta vaikkapa jotakin, teemme jotakin palvelusta tai annamme jotakin, vaikkapa nyt rahaa, armahtamme jotakin hädän alla olevaa ihmistä, niin se meidän armo tahtoo olla semmoinen, että me voimme mielelläänkin antaa, mutta mieleen jää semmoinen ajatus, että no, kaipa minä joskus jollakin tavalla saan tämän sitten takaisin. Eli tämmöinen ajatus siellä saattaa taustalla olla, ja me emme pysty armahtamaan niin kuin Jumala on meitä armahtanut.

Mutta Jumala on kuitenkin antanut sydämellemme semmoisen armahtavan mielen ja semmoisen tahdon, että me haluamme antaa anteeksi. Ja siihen Jumalan sana kehottaa, että jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin anna hänelle anteeksi. Se on hyvin yksiselitteinen sana. Ei jätetä meidän harkinnan varaan, että pitääkö antaa anteeksi vai ei. Jos veli rikkoo ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi. Tämmöinen se Jumalan armo on, jota hän valtakunnassaan kuuluttaa ja joka saakoon vallita meidänkin sydämissämme, että aina kun joku tulee ja katuu ja pyytää armoa, niin me annamme anteeksi.

No sitten semmoinen kysymyshän tässä on, siitä on joskus keskusteltu, että miten se sitten tuo, kun aina saa anteeksi? Niinhän se on. Jos joku katuu, niin aina saa anteeksi. On kristillisyyden historiassakin ollut aikoja, että on ruvettu puhumaan ja ajateltu näin, että tämmöinen väljä armon käyttö, anteeksi antaminen, niin kuin joskus sanotaan seiniä myöten, niin se johtaa ihmisen velttoon elämään tai huonoon elämään, koska ajatuksena on, että saahan sen sitten anteeksi. Me emme toki saa niin ajatella syntiä tehdessämme, että saammehan me sen sitten anteeksi. Tämä ei ole oikea ajatus, mutta se, että ei meidän tarvitse myöskään pelätä sitä, että Jumalan puolelta armo loppuisi tai se armo ei riittäisi. Se armon meri on niin syvä, että sen pohjaa ei näy. Ja niin kauaksi kuin itä on lännessä, niin Jumala siirtää meidän rikkomuksemme, ja ei hän enempi näitä muista. Näin laaja on tuo Jumalan armo.

Sitten siitä tulee se kysymys, että no kannattaako se sitten taistella syntiä vastaan, koska saa anteeksi? Niin kyllä kannattaa. Ja Jumalan armo nimenomaan opettaa sitä, että me elämme Jumalan armon mukaisesti. Ja tässä tekstissä sanottiin näin, että se Jumalan armo on kaikille ihmisille terveellinen, ja se on ilmestynyt. Siis terveellinen armo, ja terveellinenhän tarkoittaa sitä, että elää sillä tavalla, että ei vahingoita esimerkiksi omaa terveyttänsä, ei ruumiin eikä sielun terveyttä. Siis tämmöinen on tuo Jumalan armo, ja sitten siihen liittyy tämmöinen opetus, jota armo tekee. Se opettaa meitä kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Siis armo nimenomaan muistuttaa meille, että pysytään tässä armossa ja ollaan kuuliaisia Jumalan sanalle. Tämä on se lempeä, hyvä, kallis opettaja, jota me olemme aina seuroissa saaneet kuunnella. Ja näissäkin seuroissa, sen lisäksi, että minä sitä teille yritän kirkastaa, niin varmasti seuraavassakin puheessa tuota armon opetusta kuulen.

Sittenhän on tämä toinen opettaja Raamatussa, siis se lain opettaja, Mooseksen lain opettaja, ja se siis selkeästi kertoo Jumalan tahdon ja kertoo sen, että ihminen ei voi omilla töillä tulla autuaaksi. Mutta sitten armo on se, joka auttaa ihmisen Jumalan lapseksi. No mitä se tuo armo-opetus sitten pitää sisällään? Se opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään, ihan kaiken sen, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Ja sehän näkyy siinä ja tuntuu siinä, kun Jumala on antanut meidän sydämeemme omantunnon elikkä hänen oma äänensä tänne meidän sydämeemme.

Ja onko lapset, pojat ja tytöt, tuttu kokemus se, kun joskus on käynyt niin, että olette tehneet semmoista, mikä ei ole oikein? Esimerkiksi on saattanut käydä sillä tavalla joillekin, että on vienyt toisen omaisuutta, ja siitähän sanotaan, että se on varastamista. On niinkin saattanut käydä, että on varastanut jonkun toisen omaisuuden ja sitten tällä lailla saanut sen itselleen. Mutta onko se tuntunut hyvälle, että nyt minulla on tämä minun haluamani kampe itsellä? Eihän ole tuntunut hyvälle, vaan se omatunto on tullut sairaaksi.

Minä muistan, kun vuosikymmeniä sitten Lauri Myllynen -nimistä vanhaa saarnaajaa haastattelin, niin hän kertoi hyvin elävästi siitä, että miten hänen mieleensä jäi ensimmäinen tämmöinen tekosynti, minkä hän teki. Hän nimittäin kertoi, että hän pikkupoikana näki... se taisi olla hänen veljellä, jonkun semmoisen tavaran, mitä hänen mielensä teki kovasti, ja hän ajatteli, että – ja sielunvihollinen auttoi siinä ja sanoi, että 'no tuonhan saa, kun käy nappaamassa sen sillä tavalla, että tämä velipoika ei näe sitä, kun hän käy ottamassa.' No, Lauri-veli kertoi, että hän kävi ottamassa sen toisen oman tavaran, ja sitten hän sitä siinä katseli, niin kuinka ollakaan. Ja on sanottava vielä se, että Lauri ei silloin ollut vielä saanut parannuksen armoa, mutta hän varmaan lapsuuden uskossa näitä asioita sillä tarkasteli. No niin, niin hänellä oli se esine omana, mutta sitten se poltti täällä omassatunnossa ja tuntui pahalta, että kun hän otti sen. No, sielunvihollinen on, se kyllä löytää keinot ja konstit joka tilanteeseen. Ja niin se Lauri kertoi, että no, sielunvihollinen sitten rupesi opettamaan, että no tuostahan pääsee helposti, kun nakkaat sen kamppeen niin kauas, että ei kuu kuule, kuu kuumota eikä päivä näe. Ja niin hän sitten teki, että se tavara ei ollut enää hänellä, ja hän ei edes ehkä tiennyt, missä se tavara oli.

No tuliko asiat kuntoon sillä? Ei tullut sillä kuntoon, vaan Lauri jatkoi värikästä kertomusta ja sanoi, että siihen tuli tämmöinen likaläikkä, sinne hänen omaatuntoon. Ja sitten kun elämä jatkui, niin synnin musta lumi satoi siihen päälle ja kohta omatunto oli niin likainen, että siellä ei ollut enää ainoastaan yksittäisiä syntejä, vaan hän tunsi, että hän on kokonaan syntinen. Ei laki eikä sielunvihollinen voineet tästä tilanteesta päästää eikä vapahtaa. Mutta sitten Laurinkin kohdalla myöhemmin tuli semmoinen opettaja ja semmoinen lääke kuin armon lääke, joka sai sitten kaiken tämän pestä ja puhdistaa.

No se Jumalan armo, niin se on oikein hyvä opettaja. Se siis kaiken jumalattoman menon opettaa hylkäämään ja maailmalliset himot ja tässä maailmassa hurskaasti ja siveästi ja jumalisesti elämään. Tämmöisen armon oppikoulussa me saamme olla, ja se on suuri ilonaihe, että meillä tämmöinen armo on opettajana. Ja sanomme näinkin, että emme me tarvitse lakia niin kauan, kun me saamme Jumalan valtakunnassa olla. Siitä laistahan on sanottu, että se on pimeyteen tarkoitettu kuunvalo. Kuunvalossakin näkee jollakin tavalla kulkea ja jotakin toimittaa, mutta se on ihan toisenlainen valo kuin auringon valo.

Jos ajatellaan vaikkapa semmoista, että kun meillä on joku vaalea vaate, vaikka valkoinen vaate tuolla ulkona ja se on semmoisessa pölyisen tien varressa, niin jos me kuunvalossa katsotaan vähän aikaa pölyisen tien varressa ollutta lakanaa, niin se saattaa näyttää, että se on aivan puhdas. Ei ole minkäänlaista likaa, kun siinä on tasainen harmaa pöly laskeutunut sen päälle. Ehkä joku, jos on kuraläikkä siihen vaikkapa jostakin lentänyt siihen lakanalle, niin se saattaisi erottua siellä kuunvalossa. Mutta miten käy sitten, kun aurinko rupeaa paistamaan? Niinhän se näyttää, että tuohan on kokonaan likainen tuo vaikkapa se lakana, joka siellä tuulessa on heilunut. Näin se tuo armon valo. Se näyttää pienimmätkin roskat ja viat ja liat meidän matkavaatteestamme. Tämmöinen Jumalan armo on, ja se siis opettaa meitä tiellä ja matkalla, ja sanomme näin, että ollaan kuuliaisia tuolle Jumalan armo-opetukselle. Se Jumalan armo neuvoo tietä, sitä ainoaa oikeaa tietä, jota pitkin me pääsemme taivaaseen. Ja kun näin Jumalan armo saa meitä kuljettamaan, niin me olemme hyvässä hoidossa ja Jumala näin osoittaa rakkautensa meille omassa valtakunnassa.

No, sitten tässä puhutaan myöskin odotuksista, ja odotushan suuntautuu tulevaisuuteen. Ja on sanottu ja minäkin sanon, että tuo odottaminen, se on osa ihmisen elämää, ja aivan erityisellä tavalla tuo odottaminen on osa nuoren elämää. Kun te nuoret ajattelette tässä omaa tulevaisuuttanne, niin teillä on paljon tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Varmaan osa teistä miettii tulevaisuutta siinä mielessä ja pohtii, että mikä se minun paikkani on tässä maailmassa ja elämässä ja mikä minun paikkani on Siionissa? Niitä on hyvä miettiä, ja jos teillä on semmoisia hyviä tulevaisuuden suunnitelmia, niin se on semmoinen kantava voima tulevaisuutta varten. Ja tehkää niitä tulevaisuuden suunnitelmia. Ja kun te teette suunnitelmia, niin keskustelkaa niistä toisten nuorten kanssa ja keskustelkaa niistä vanhempien kanssa. Ja joskus saattaa olla sillä tavalla, että se suunnitelma, mikä teillä on tulevaisuutta varten, niin näissä keskusteluissa saattaa osoittautua, että se ei ehkä olekaan niin hyvä suunnitelma, että siitä on ehkä syytä luopua. Kun te avoimesti näistä puhutte ja Siionissa asutte avoimesti, niin sieltä saa neuvoja myöskin tätä tulevaa elämää varten. Ja Siionin äänelle kannattaa olla kuuliainen. Näin se tulevaisuus on edessämme, ja Jumala on luvannut meidän uskovaisten ja Jumalan lasten tulevaisuuden kyllä siunata parhaalla mahdollisella tavalla, ja näin me saamme siihen luottaa.

Mutta apostoli puhui tästä vielä pitemmälle suuntautuvasta odotuksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Eli hän sanoi näin, että tämä armo auttaa meitä odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. Siis se uskovainen Jumalan lapsi, Jumalan armon osallisuudessa vaeltava, odottaa sitä päivää, että meidän Lunastajamme Jeesus Kristus ilmestyy. Mehän tiedämme, että tällä ajallisuudella on rajat, ja kerran tulee semmoinen hetki, että ajallisuuden viimeinen hetki on mennyt ja iankaikkisuus on alkanut. On siirrytty toiseen elämään, toiseen maailmaan, iankaikkiseen elämään. Tätä apostoli sanoo, että se Jumalan armo opettaa tätäkin odottamaan. Siinä on sellainen näköala, että vaikka me tiedämme, että tämä tässä mielessä se saattaa olla hyvin pelottavakin asia, kun mietitään, että kerran kaikki loppuu ja meidän elämäkin kerran päättyy, niin jos Jumalan armo saa olla meidän osanamme ja tukea meitä matkalla, niin mitään ei tarvitse pelätä. Se tuleva hetki, jolloin me täältä ajasta siirrymme pois iankaikkisuuteen, niin se on toivon täyttymystä, ja me saamme sitä turvallisella mielellä ja rohkeasti odottaa.

Ja syyn apostoli tässä sanoi, että se on sen vuoksi mahdollista ja toteutuu näin, koska Herra Jeesus, siis Kristus, on antanut itsensä meidän edestämme, että hän lunastaisi meidät itsellensä erinomaiseksi kansaksi ja puhdistaisi meidät ahkeriksi hyviin töihin. Siis Jumala ja Jeesus Kristus oman sovintotyön kautta on tehnyt meidät soveliaiksi Jumalan lapsiksi. Ja kun tämä osa on meillä, niin me turvallisin mielin saamme kaiken sen, mikä meitä tulevaisuudessa odottaa, saamme ottaa vastaan.

No sitten tässä vielä puhuttiin siitä, että minkälaista tämä Jumalan kansa sitten on. Se on siis Jumalan kansaa, joka on ahkera hyvissä töissä. Hyvissä töissä ahkera Jumalan kansa. No, me voimme tietenkin tätäkin pohtia ihan omakohtaisesti, että miten se minun ahkeruuteni hyvissä töissä on. Olenko minä tehnyt hyviä töitä? Olenko minä ollut valmis silloin, kun Jumalan valtakunnan työkutsu on kuulunut? Ja arvelen ihan omasta kokemuksesta, että tässä on vähän vaihtelevaa tilannetta. Joskus se saattaa olla ihan mieluista ja mukavaakin lähteä Jumalan valtakunnan työhön ja toimittaa niitä asioita, mihin meidät on kutsuttu tekemään Jumalan antamilla lahjoilla. Mutta lienee yhtä lailla koettua se, että joskus on kovin vaikea lähteä Jumalan valtakunnan työhön. Joskus on, voisiko sen sanoa näin arkikielellä, että laiskuuskin tavoittanut, että ei millään tahtoisi jaksaa lähteä. Me sanomme, että tässä ei näitä töitä tehdä sen vuoksi, että tällä mitään me itsellemme ansaitsisimme. Mutta tämä Jumalan armo, se on juuri semmoinen, että se panee vähän joskus pakottamallakin meitä liikkeelle, vaikka ei olisi niin mukava lähteä tai tuntuisi vaikealta lähteä, niin me haluamme lähteä, koska mielessä on kuitenkin se rakkaus, millä Jumala on rakastanut meitä.

Ja onhan se sekin koettu, että kun on sitten saatu itsemme liikkeelle ja niin kuin sanotaan, vanha osa on saatu liikkeelle, niin sitten työssä on saatu kokea myöskin Jumalan suurta siunausta. Ja näin se teilläkin täällä varmasti on ollut. Täällä näkyy paljon tätä rakkauden työn jälkeä. Esimerkiksi tässä paikalla, kun tätä laajennettua ja uuden näköistä toimitaloa katsellaan ja sitä, että tuo ahkeruus näkyy myöskin siinä, että kun perheinä, isonakin perheinä olette seuroihin lähtöä miettineet, niin onhan siinä paljon työtä ja vaivaa, ja joskus saattaa tuntua siltä, että olisiko se helpompi olla kotona. Ja nyt kun on paljon radiostakin tulee seuroja, niin radioseurathan, hyväänhän ne on, mutta siltikin te olette halunneet tulla tänne seuroihin. Ja on se kallis asia, että tullaan sanan kuuloon ja tavataan toinen toisiamme matkaystäviä täällä seuroissa.

Mieleen tulee, ehkä monestikin olen muistellut sen tapauksen, kun eräs veli kertoi kuulemansa jostakin kodista, jossa vanha pariskunta asui, isä ja perheen isä ja äiti, ja ne oli jo sitten aika huonokuntoisia ja miehellä oli kuulo mennyt jo huonoksi. Ja sitten kun seuran aika lähestyi, niin mies sitten oli laittautumassa seuroihin, niin vaimo vähän toppuutteli, että no turhaan sinä itseäsi valmistelet seuroihin, että eihän sinun kannata sinne mennä, koska et sinä kuulekaan siellä mitään. No, se mies sitten vastasi tälle vaimolle, että niin totta on, että en minä sieltä paljon mitään kuule, mutta näenhän minä sen joukon, minkä mukana minä saan kulkea. Ja ajatellaanpa tätäkin, että eikö se ole melko tärkeä asia, että nähdään matkaystäviä ja nähdään, että nuo on samalla matkalla, matkalla taivaan kotiin? Eikö se ole, jos ottaisi semmoisen arkisen kuvan taas tähän rinnalle, niin jos me ollaan menossa Suviseuroihin ja vaikka pysähdytään jossakin pysäkkipaikalla, niin eikö tunnu aika mukavalta, kun näkyy, että siihen joku auto pysähtyy? Ehkä iso pitkä auto ja iso asuntovaunu ja paljon lapsia kyydissä, niin eikö tunnu mukavalta, että ollaan samalla matkalla ja samaa päämäärää kohti? Näin me Jumalan lapset olemme matkalla suuriin Suviseuroihin ja taivaan juhlaa kohti menemässä.

No sitten tässä vielä puhuttiin siitä, että näistä sinä puhu ja neuvo ja kaikella todella nuhtele. Eli näistä siis Jumalan sanan palvelijat saavat puhua ja ihan rohkeasti, niin kuin tätä Tiitusta tässä kehotettiin ja niin on kehotettu Timoteusta ja niin on kehotettu meitäkin puhua rohkeasti ja me tarvitsemme myöskin sitä rohkaisua, että jaksaisimme ja rohkenisimme puhua niin kuin Jumalan Henki kirkastaa. Tänä päivänä on paljon asioita, jotka on sellaisia asioita uskovaisen elämässä, että ne ei ole ollenkaan tässä maailmassa tämmöistä haluttua asiaa, mistä me joudumme puhumaan. Koska synnin valta on niin väkevä ja virrat ovat voimakkaita, niin siinä sitten näistä varoitellessa, niin se on niin kuin vastavirtaa soutaisi. Mutta älkäämme väsykö puhumasta Jumalan armosta ja rakkaudesta. Ja älkäämme myöskään väsykö siinä, että emme varoittaisi synnin vaaroista.

Tässä vielä sanottiin näin, että älköön kukaan katsoko sinua ylös. Jumalan huoneessa me saamme olla aivan omana itsenämme ja sellaisena kuin Jumala on meidät luonut ja omilla lahjoilla valtakunnan asukkaina olla täällä. Meille ei ole pantu yhtään isompaa vaatimusta kuin mitä Jumala on meille mahdollisuuksia antanut. Ja näin turvallisella mielellä me saamme tänäkin iltana Siionissa olla ja asua.

Ja kaikista suuri ilonaihe ja turvahan on siinä, että Herra Jeesus on armonsa antanut meille ja aivan henkilökohtaisesti omistettavaksi. Ja siksi minä, veljet ja sisaret, haluan teitä tällä kalliilla armon siunauksella siunata ja julistaa ja antaa teille kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Saat uskoa näin turvallisella mielellä, ja se te lapset ja nuoret, tekin olette ja te nimenomaan olette Jumalan kansan niitä perusjäseniä ja kalliita matkaystäviä ja Herran Jeesuksen silmäterää, niin kuin siitä sanotaan. Ja teillekin tuo Jumalan armo kuuluu ja sen omistajina tekin saatte olla ja uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti. Saatte olla hyvässä turvassa.

Näin me saamme nyt jäädä Jumalan ja armon sanan siunattuun haltuun. Ja minäkin vielä kysyn, että saanko uskoa syntini ja kiusaukseni anteeksi? Näin minä haluan uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.