Messu/saarna Korpilahden kirkossa, Jyväskylässä 05.02.2023 09.59

Nousemme kuulemaan päivän evankelmiä. Luukkaan evankelmin luvusta 2.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle. Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkyisen poikaa.

Jerusalemissa eli hurskas ja Jumalaa pelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdotusta, ja pyhä henki oli hänen yllään. Pyhä henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä, ennen kuin hän on nähnyt Herran voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa ja sanoi:

"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. Valon, joka koittaa pakanakansoille. Kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille."

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tämä Korpilahden kirkko on melkein 200-vuotias. Olen miettinyt joskus, millainen on ollut korpilahdelaisen Savupirtin eläjän kokemus, kun hän on vaeltanut taipaleiden takaa, moksista tai ehkä vespuolelta, Päijänteen takaa, jonakin sunnuntaiaamuna kylälle ja astunut tänne kirkkaan, matalan ja pimeän, mustuneen Savupirtin tuvan jälkeen. Hän on astunut suureen kirkkosaliin, jonka kupoli ulottuu, oliko niin, että yli parinkymmenen metrin korkeuteen. Muutaman ihmisen kyläyhteisöstä. Hän on tullut kirkkoon, jossa on ollut ehkä satojen ihmisten kuhina. Siihen aikaan Korpilahden kirkossakin oli sunnuntaisin satoja ihmisiä. Täytyi rakentaa isompi kirkko, koska kaikki eivät mahtuneet tuohon vanhaan kirkkoon, joka oli tuossa alempana sankarihautausmaan kohdalla.

Ehkä tuo mökin ihminen, nainen tai mies, on voinut kokea pyhyyttä, mutta myös arkuutta ja pelkoa. Ehkä samanmoisia pyhyyden, arkuuden ja pelon tunteita oli myös nuorella avioparilla, Marialla ja Joosefilla.

Kun he tulevat vielä paljon Korpilahden kirkkoakin suurempaan kivirakennukseen, Jerusalemin temppeliin. Nasaretilainen pari on Luukkaan evankelmin mukaan ollut Beetlehemissä. Siellä heille on syntynyt lapsi, esikoinen, ja Mooseksen lainsäädöksille kuuliaisina ja uskollisina he haluavat tulla temppeliin äidin puhdistautumista varten sekä esikoisesta säädettyä uhria varten.

Juutalaisessa laissa, Mooseksen laissa, on tarkat puhtaussäännökset. Silloin kun poikalapsi syntyi, niin 40 päivää syntymästä oli säädetty, että täytyy tuoda puhdistautumisuhri äidin temppeliin. Se oli joko lammas tai sitten köyhimmille se oli kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkyisen poika. Tuon kyyhkysuhrin Maria ja Joosefkin tuovat. He ovat köyhä nuori pari. Ei heillä ole varaa lampaaseen, mutta haluavat tuoda sen uhrin, joka laissa on säädetty.

Ja myös Mooseksen laista säädetään, että jokaisesta poikalapsesta, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, hänet on pyhitetty Herralle. Ja siksi myös tuotiin tuo pyhitysuhri jokaisen poikalapsen kohdalta.

Tuo säädös taisi liittyä siihen, että vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Jerusalemin kansa on siellä Egyptin orjuudessa. Ja Jumala sitten lopulta antaa erilaisia vitsauksia, että kansa saisi lähteä. Faarao ei meinaa päästää. Ja lopulta Jumala antaa vitsauksen, jossa kaikki Egyptin esikoiset kuolevat. Ja oli niin, että Jumala oli antanut ohjeen, että kun sillä pääsiäiskaritsan uhrivedellä on israelilaisten ovenpielet voideltu, niin silloin heidän esikoisensa säästyvät hengissä. Ja tuosta muistona sitten oli säädetty tuo uhri kaikista Israelin kansan esikoisista, jonka Maria ja Joosefkin sitten siellä temppelissä uhraavat.

Voisi kuvitella, että Jerusalemin temppelissä oli myös paljon ihmisiä ja tungosta. Temppeli oli myös varmasti Maria ja Joosefille outo ja vieras paikka. Eivät he siellä usein olleet käyneet, asuivat useamman päivänmatkan päässä Nasaretissa. Ehkä he saivat kokea tuolla temppelissä tungosta ja hälyä, ehkä jonottamista, kyselyä ja odotteluakin, mistä nuo uhrieläimet ostetaan ja mihinkä ne nyt pitää viedä ja kuinka ilmoittaudutaan.

Kaiken tämän vähän oudon ja jännittävän keskellä heitä yhtä äkkiä lähestyy mies, vanha mies, ja hän pyytää, että saisiko hän tuon lapsen syliinsä, käsivarsilleen. Ja varmasti Maria ja Joosef ovat ihmeissään, niin kuin tässä sanotaankin, mutta antavat tuolle vanhalle miehelle Jeesus-lapsen syliin. Ja tuo mies nostaa Jeesus-lapsen käsivarsilleen ja lausuu sanat, jotka tässä Luukkaan evankelmissä olivat:

"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. Valon, joka koittaa pakanakansoille. Kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille."

Ja tästä kaikesta Luukas tosiaan sanoo, että Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään.

Luukas tosiaan sanoo, että kuka tuo mies oikein on, joka yhtä äkkiä täällä temppelissä tulee meidän luoksemme ja ottaa meidän lapsemme syliin ja todistaa hänestä näillä sanoilla. Luukas kertoo tuosta miehestä, joka oli nimeltään Simeon. Jerusalemissa eli hurskas ja Jumalaa pelkäävä mies. Hän odotti Israelille luvattua lohdotusta. Israelille oli luvattu pelastaja, Messias, joka tuo rauhan, joka antaa ilon ja yltäkylläisyyden. Sitä tuo vanha Simeon oli elämänsä odottanut.

Ja Luukas myös sanoi, että pyhä henki oli hänen yllään. Simeon oli maan hiljaisia. Hän kuului lupauksen kansaan. Vanhassa testamentissa profeettojen kautta oli luvattu, että kerran tulee pelastaja. Ja muistamme jo kuinka luomiskertomuksen yhteydessä, kun Jumala kiroaa käärmeen, hän sanoi, että kerran on tuleva se, joka rikki polkee käärmeen pään. Jossakin käännöksessä käytetään näitä sanoja. Ja Luther siitä sanoo, että siinä on jo ensimmäinen ennustus Kristuksesta, joka kerran tulee ja voittaa pimeyden ja kuoleman ja synnin vallat ja pelastaa syntiin langenneen ihmisen.

Ja tuota pelastusta sen jälkeen Israelin kansa oli odottanut. Profeetat olivat hänestä ennustaneet. Ja nyt tuo Simeon, lupauksen odottaja, jonka päällä on pyhä henki, hän pyhän hengen kautta näkee, että tuossa Jeesus-lapsessa on tuo maailman pelastus ja valo.

Simeon sanoi, että "Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä."

Ajattelen, että tuollainen tilanne on ihana ja autuas. On saanut elää pitkän elämän. On joutunut odottamaan. Varmasti elämässä on ollut monenlaisia tilanteita ja kohtaloita Simeonillakin. En usko, että aina on ollut helppoa, vaikka pyhä henki onkin ollut hänen yllään. Varmasti häntäkin on koeteltu monella tavalla, vaikka on saanut iloa ja odotustakin tuntea. Mutta nyt, iäkkäänä ja vanhana, hän saa sydämessään tuntea, että hänellä on rauha. On hyvä lähteä. Ei pelota se, että vaikka elämä päättyy.

Mistä tuollainen rauha tulee, jonka Simeon on saanut omistaa? Se ei ole sellaista rauhaa, jonka maailma voisi antaa, niin Jeesus sitä sanoo, vaan se on Jumalan rauha.

Me elämästämme saatamme tavoitella mielen rauhaa ja tyyneyttä monella tavalla ja erilaisilla keinoilla. Ne voivat olla joskus henkisessä mielessä hyviä keinoja, mutta ajattelen, että lopulta sydämen rauhan, sielun rauhan voi saada ainoastaan samalla tavoin, niin kuin Simeon sen kerran sai.

Mistä tuo rauha siis tulee? Simeon sanoi, että "minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. Valon, joka koittaa pakanakansoille ja kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille."

Simeon puhuu valosta, Jumalan valosta. Valo on ihmeellinen asia ihan fysikaalisessa mielessä. Jos ajattelemme, niin se saattaa kulkea jo ihan alusta asti, maailman alusta asti, maailmankaikkeudessa. Ja se on pysyvää ja ikuista. Ja myöskin luomiskertomuksessa sanotaan aivan alussa, että Jumala sanoi, että tulkoon valo, ja valo tuli. Ja kun Jumala on valo, niin voimme ajatella ja käsittää, että valo, joka Jumalasta tulee, se on iankaikkista ja ikuista.

Se on myös, niin kuin alussa sanoin, valo on kaiken elämän edellytys. Jos valoa ei olisi, ei voisi olla myöskään elämää. Siellä, missä on valoa, siellä on myös lämpöä. Sen lisäksi tarvitaan toki vettä ja ravinteita, mutta valo ja siitä seuraava lämpö ovat ehdoton elämän edellytys.

Valo. Se on elämän edellytys.

Mutta Jumalan sanassa valolla kuvataan myös Jumalan totuutta ja Jumalan lakia. Sanotaan, että sinun sanasi on lamppu ja valo minun teilläni. Ymmärrämme, että lain kautta ihminen ei voi pelastua, mutta Jumalan sanan valo osoittaa ihmiselle ihmisen syntisyyden ja Jumalan sanan armon lämpö voi syntisen ihmisen kutsua pimeydestä valoon, synnistä elämään.

Näin Simeonkin sai elää Jumalan valon yhteydessä, ikuisen valon yhteydessä ja armon yhteydessä. Tuo Jumalan sanan valon kautta hän oli saanut omistaa myös pyhän hengen itselleen. Sanotaan, että henki oli hänen päällään.

Tämä kaikki voi kuulostaa kaukaiselta ja etäiseltä, mutta toisaalta se tulee niin lähelle meitä. Tiedän, että ihmisellä on kaipuu rauhaan. Se kaipuu, joka oli Simeonilla, on odotus siitä, että saisi tuntea Jumalan rauhaa ja toivoa iankaikkisesta elämästä, siitä, että voisi kohdata pelastajan ja Messiaan.

Simeon sai nostaa Jeesuksen käsivarsilleen. Sekin voi tuntua niin etäiseltä meistä, että Jeesus, joka on kerran elänyt, että hänet voisimme käsivarsillemme nostaa. Hänet voisimme nähdä. Emme sitä fyysisesti voi tehdä. Mutta sydämessämme me voimme kuulla ja nähdä Jeesuksen, joka sanassa meitä lähestyy. Me voimme nähdä sen valon ja armon lämmön, joka meitä ja meidän kylmiä sydämiämme lämmittää.

Se valo lähestyy sinua ja minua myös tänään ja muistuttaa Jumalan hyvistä töistä, Jumalan rakkaudesta. Siitä, että Kristus on kerran sovittanut syntimme. Hän on voittanut valollaan pimeyden vallat.

Jeesus itse sanoo, että minä olen maailman valo, ja se, joka seuraa minua, myös hänellä on elämässään valo. Hän kutsuu meitä uskomaan ja seuraamaan, uskomaan synnit anteeksi hänen nimessään ja veressään ja elämään hänen valonsa yhteydessä, valon lapsina, niin kuin ensimmäisessä Johanneksen kirjassa kehotetaan.

Siellä, missä on valoa, siellä on lämpöä. Siellä on vapautta ja iloa. Siellä ei ole pimeyttä ja kylmyyttä. Sinne meitä kutsutaan taistelemaan joka päivä pimeyttä ja syntiä vastaan ja elämään valon lapsina Jumalan yhteydessä.

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskon:

Minä uskon Jumalaan, Isän kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herramme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Marjasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Ja Pyhään Henkeen, pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhään yhteyteen, syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään.