Seurapuhe Sievin RY:llä 26.02.2023 18.00

Hiljennymme seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen ja laitamme kädet ristiin.

Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ajattelin lukea kaikille tutun Raamatun kohdan, joka on kirjoitettu tänne Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun alkuosaan, ja tämä on yksi Jeesuksen vuorisaarnan kohta. Ja yllätys, yllätys, tämä alkurukous on siinä tekstin keskeisin osa, mutta lähdemme tuosta viidennestä jakeesta liikkeelle, jossa Jeesus opettaa, miten meidän tulisi rukoilla.

"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää, niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, jo ennen kuin te olette häneltä pyytäneetkään.

Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta."

Sitten tässä sanotaan, että myöhäisissä kirjoituksissa on lisäkin sanat: "Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Aamen."

Tässä nyt tulee kertausta, mutta niinhän sitä koulussa sanottiin, että kertaus on opintojen äiti, eikö se nyt ollut? Meille tuttuakin tutumpi Raamatun kohta, eli Herran rukous.

No, lapset miettii, että Herran rukous, eihän se ollutkaan Herran siunaus. No me varmaan sitten lopuksi vielä ristimme kätemme ja hiljennymme tuohon Herran siunauksen äärelle, joka on siellä Vanhassa testamentissa jo aiemmin Jumalalta saatu rukous.

Mutta tämä on Herran rukous, eli Isä meidän -rukous. Ja tässä on siitä kysymys, että... Jeesuksen aikana opetuslapset pyysivät Jeesusta opettamaan, että miten meidän tulisi rukoilla, että me oikein rukoilisimme.

Ja tuossa pitkässä vuorisaarnassa, joka on monia lukuja, en nyt muista kuinka pitkä se on, mutta siinä sitten Jeesus hiljentyy opettamaan omia opetuslapsia ja kuulijoita, ja hän varoittaa rukoilemasta, jos sanoisi kansankielellä, niin höpöjä. Niinkö tuossa me kuulimme tuossa tekstissä, johon emme nyt varmaan niin pitkästi puutu, mutta hän antaa tässä ymmärtää, että jo sinä aikana oli semmoisia ihmisiä, jotka olivat aivan kuin omavanhurskaita ihmisiä ja halusivat aivan kuin kaikkien nähden, niin kuin tässä sanotaan, että kadunkulmissa, josta joka suunnasta heidät saatettiin nähdä, niin asettuivat näyttävästi siinä rukoilemaan.

Ja Raamattuhan kertookin muun muassa siitä, mitenkä se, en ole nyt sitä tarkistanut, mutta miten se oli yhden fariseuksen rukous, että se kiitti, että hän ei ole niin kuin tuo syntinen. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että miten sillä tavalla ihminen voi ajatella.

Mutta sitten toisaalta, kyllä tämä on meille, myös uskovaisille suunnattu tämä Jeesuksen opetus. Ei tämä omavanhurskaus ja omavanhurskauden synti ole meistä kenestäkään kaukana. Kuinka herkästi se tulee itseä ja meitä kaikkia lähelle?

Mutta tulee mieleen semmoinen vähän huvittavakin juttu tästä rukoilemisesta. En mä tiedä muistaako tässä huoneessa, ehkä vanhemmat, yhden semmoisen joulukirkon, jossa... mä muistan, miten se oli vaikea nousta, kun siinä ennen, oliko se seitsemältä jo se joulukirkko? Oliko se seitsemältä vai oliko vielä aiemmin? Sovitaan, että seitsemältä. Niin se oli nuorelle pojalle, kun oli valvottu pitkään silloin ennen tätä joulukirkkoa myöhään ja sinne mentiin.

Ja eihän me sovittu edes istumaan. Siilin kirkko oli niin täysi, niin muistan, miten siellä reunoilla seisomme, niin siellä oli aika yllättävä puhe. Se oli, voisi sanoa, että lievästi sanottuna lakihenkinen. Ja siinä puheessa kehotettiin, että ettekö te nöyrry ettekä taivuta niskaanne edes rukouksessa. Jotenkin näin se meni.

Kyllä minä muistan, että kyllä siinä nuorella pojalakin niska taipui syvälle, kun me vaivutimme niskamme näkyvästi siihen rukoukseen.

Mutta vaikka minä tuossa aluksi sanoin, että on jotenkin tullut semmoinen, onko se nyt sitten tapa, että monesti sanon, kun aloitamme ruko- rukouksen, niin ajattelen lapsia. Että lapsetkin oppisivat hiljentymään. Se on ihan Raamatun mukaista, että me keskittyisimme, hiljentyisimme, ja niinkö ihan pikkunenkin lapsi, niin sehän oppii vähitellen panemaan ne sormet ihan oikeassa järjestyksessä näin ristiin, niin kuin te lapset teitte äsken.

Ja me paremmin pystymme keskittymään siihen sanomaan, jonka me ajatuksissamme ja sydämessämme luemme Jumalalle.

Mutta mitä se rukoileminen sitten on? Jos lyhyesti käymme, niin siitä sanotaan, että se on sydämen puhetta Jumalalle. Ja niin se Jeesus tässä opettaa, niinkö me tätä tarkemmin tutkimme, niin ettemme olisi semmoisia tekopyhiä, että me tosiaan näkyvästi ja suurin manööverein tekisimme tämän kaikkien nähden tämän rukouksen. Mutta niinkö hän tässä sanoo, että he ovat jo maailmalta niiltä kanssaihmisiltä palkkansa saaneet.

No, mikä on sitten oikeamielisen rukouksen palkka? Kun me tätä tutkimme, niin ajattelisin niin, että me olemme läheisessä suhteessa Jumalaan, eli omaan taivaalliseen Isään.

Ja kun tätä rukousta lähdemme analysoimaan tarkemmin, niin kyllähän se on pyyntö, pyyntörukous. Se on täynnä pyyntöjä ja siinä on seitsemän eri kohtaa, ja alun aivan tuon lähtötoteamuksen jälkeen se keskittyy jatkuvasti, yhä uudelleen ja uudelleen pyytämään taivaalliselta Isältä.

Ja minkä takia se on pyyntörukous? Sen takia, että niinkö me olemme sen kuulleet, että Raamattu sen todistaa, että kaikki näkyvä ja näkymätön tulee taivaalliselta Isältä.

No vielä tässä ennen kuin ehkä paneudumme syvemmälle tähän, niin tulee mieleen rukouksesta, että minkälaisia rukouksia on. En ole niitäkään sen kummemmin tutkinut, mutta nyt tuli vaan mieleen, että on olemassa kiitosrukous. Sitten voi rukoilla toisen puolesta.

Me olemme kuulleet muun muassa suviseuroissa, lapsetkin olette kuulleet, että on tämmöisiä esirukouksia, että pyydetään, että vaikka hyvin tyypillinen rukous on se, että vanhemmat saattavat pyytää sitä, että heidän lapsensa saisivat parannuksen armon tai puoliso tai läheiset saisivat parannuksen armon. Ja yleensä aina siellä perässä, että ja itse jaksaisin pysyä uskomassa, että jaksaisin ja saisin pysyä uskomassa.

No, sitten tulee mieleen semmoisia rukouksia, miten me monesti ennen kuin nukkumaan menemme, niin lapsemme haluamme siunata. Sekään ei ole semmoinen teko.

Olen monestikin tässä teidän edessänne muistellut, kun sehän on se oma paikka, on kaikista lähimpänä ja parhaassa muistissa, että nimenomaan kun itse olin lapsi, niin äiti oli kyllä niin kiireinen ihminen. Ihan näin jäljestä päinkin analysoiden, niin kyllä hänellä oli sitä työtä paljon.

Mutta siitä huolimatta mä muistan, kun mä olin jo iso poika, niin minä saatoin huutaa sieltä sängystä vähän jo turmelluksi, että tuu jo! Se oli hyvin arkista toisaalta, mutta ei se ollut kyllä tapa... vaikka se toistui kyllä joka ilta.

Mutta muistan, miten isoksi pojaksi asti hän tuli siihen vuoteen viereen ja työn kovettamalla karkealla kädellä hän tästä otsasta näin pyyhkäisi ja sanoi, että Taivaan Isä siunaa ja varjelee pikkuista Mattia.

Ja kyllä se on jäänyt semmoisena, niin kuin olen monesti sanonut, että sen sydän otti vastaan evankeliumia, evankeliumina eli hyvänä sanomana siitä, että Matti, sinun synnit on anteeksi.

Ja mitä se lapseen vaikutti, niin siinä monesti sitten saattoi tulla ne päivän kaikki kolhut ja murheet esille. Sitä, että mitä on tullut tehtyä. Ja se oli jotenkin rohkaisevaa ja minusta esikuvallistakin äidin tapauksessa, että hän kyllä rohkaisi nimenomaan sitten erikseen vielä antamaan ihan Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, kun oli tullut semmoisia, että hän tiesi, että minulla on mieli, joka oli jostakin pahentunut.

Jos sallitte, niin tuossa oli tuolla... minä kuulin, että tämä menee ihan tuonne eetteriin tämä puhe kuulemma, ja monet ovat joutuneet ehkä kuulemaan useitakin kertoja niitä samoja asioita, mihin elämässä on törmännyt.

Mutta muistan, mitenkä aika isona poikana tuli semmoinenkin vahinko, että toisaalta niin lapsellista näitä muistella, mutta ehkä joku näistä rakentuu.

Mutta että ihan työssä semmoisena jo toistakymmentä vuotta vanhana, silloinhan jo ruukattiin Kukonkylällä ajaa traktoria. Se oli, siellä oli vähän eri laki, ja siinä pihassa sitä siirteli ja se jotenkin liittyi siihen, että siihen piti tulla toisen siskon tulla näyttämään, että mihin se pitää peruuttaa. Eli sinne ei oikein nähnyt sinne taakse.

Ja siinä niin kiivaana luonteena minulla se meni vanhaan, että minulta tuli tosiaan kirous. Ja kyllähän se sitten, kyllä se sydän tuntee, niin kuin se on tänäkin päivänä ja se tuntuu teillä lapsilla, että jos semmoinen vahinko tulee.

Mutta minusta ei ollut miestä sitä panemaan pois. Ei minusta ollut voimaa, että olisi sitä ruvennut, vaikka sen kaikkien kuullen siinä tein.

Ja muistan sitten kun se ilta tuli, niin kyllä sitä niinku odotti, että ottaisko se äiti sen puheeksi. Ja otti se sen. Ja se sanoi sitten niin, että saat sinä ne huonot sanat ja sen kirouksenkin uskoa anteeksi.

Kyllä minä näkisin niin, että kyllä se on suuri lahja, jos Jumala saa antaa voimaa.

No nyt jotenkin ajatukset... näen tässä teitä läheisiä ihmisiä ja en malta olla. Tuossa viime viikolla juttelimme vaimon kanssa, kun me siinä kahdestaan ollaan, niin tuli yhtäkkiä tämmöinen muistikuva.

En ole voinut olla kovin iso, mutta, ja tietenkin se on myös muitten kertomuksista, miten oma mummuni Isoltakoskelta, se Linnan mummu, niin jäin oikein miettimään sitä, että hänhän oli paljon puhuvainen. On täällä teitä vanhempia, jotka saattavat hänet muistaa.

Eli teille nuoremmille: muistatte vielä Tuomas-enoni, eli Tuomaksen ja minun äitini ja Hautalan äidin äiti. Niin tämä oli semmoinen mummo, että sitä on jäljestäpäin oikein miettinyt, että oliko se aika erilainen. Oliko aika erilainen, että miksi hän niin usein otti sen uskoasian esille?

Ja miksi hän usein aivan kuin kysyi, että... että miten sinulla se uskon asia? Olisi mukava kuulla teitä, jotka paremmin näitä muistelette, mutta itsellä jo poikasena se jäi mieleen, että se oli hänelle jatkuvasti. Se oli niinkö, se oli päällimmäinen asia, se uskomisen asia.

Jos tämä puhe antaa sen muistin, mitä edelläkäsin olen miettinyt, niin tulee vaan sitä niinkö omaa kohtaa mieleen, että... ettäkö ei siihenkään ole lahjoja eikä kykyä jotenkin tänä päivänä.

Ja on joutunut semmoisiinkin törmäyksiin, että jos on ollut rohkeutta kysyä, niin on saattanut tulla aika huonokin palaute siitä, että esimerkiksi jos on uskonsa menettänyttä on rohjennut aivan kuin kysyä, että miten näin kävi. Ja vaikka kuinka yrittää varovasti sen tehdä, niin on saattanut saada palautteet, ettei näin sovi tehdä.

Kyllä aika varmasti on muuttunut, mutta ei se Jumalan sana ole muuttunut miksikään.

No, jos jatkamme eteenpäin tätä tekstiä. Jeesus opettaa, että kun sinä rukoilet, niin mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Eli me saamme taivaallista Isää rukoilla... niin kuin sanotaan, että kammiossa, eli yksinäisyydessä, hiljaisuudessa. Mutta kyllä me saamme vaikka aviovuoteessa yhdessäkin puolison kanssa rukoilla, ja tietysti kumpikin niitä omia murheitaan ja omia pyyteitään haluaa Jumalalle tuoda.

Mutta tästä Jeesus varoittaa, ja nämä meidän olisi hyvä varmasti ottaa opiksi, että rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun he latelevat sanoja. Eli monisanaisuus ei ole meidän Mestarimme mielestä hyvää, kun me lähestymme taivaallista Isää.

Älkää ruvetko heidän kaltaisekseen. Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.

No, tästäkin voisi joitakin ihan esimerkkiäkin tuoda, mutta jo lapsesta asti, niin ja varsinkin lapsuudessa, niin kyllähän se on aivan luonnollista, että sitäkö hiljentyi, niin sitä saattoi ihan ajallisia asioita rukoilla ja pyytää.

Ja vaikka se on niin pieneltä tuntuva asia, mutta kyllä muistan, miten minulle se polkupyörä oli pitkään rukouksen aihe, tämmönen ihan ajallinen, ja näin jälestäpäin ajateltuna mitätön asia, mutta olen senkin monesti kertonut.

Mutta sitten kun se päivä tuli, että sen rukouksen kuuli myös oma isä ja myös ymmärsi, että sillä on tarvetta sillä pyörällä, niin kyllähän se oli valtava ilo.

Mutta jokuhan sitä on väittänyt nykyaikana, että ihan tiedemies, että pitää nyt teille naisille sanoa. Se oli tämmöinen tutkimus, että kuinka kauan onni kestää, kun saa uuden sohvan? Se oli kuulemma seitsemän minuuttia, ja se ei ole varmaan hirveän kaukana totuudesta. Se on tuo ajallinen hyvä, niin kyllä se on sangen katoavaista.

No, kyllähän me nautimme sohvasta. Monesti tulee iltapäivätorkut otettua ja kyllä se yli seitsemän minuuttia kestää se iltapäivätorkku näin eläkeläisellä.

Mutta sitten Jeesus aloittaa opetuksen, miten teidän tulisi rukoilla, ja hän antaa tarkat sanat. Hän ei vaan sano, että miten rukoilla, vaan tarkat sanat, niin kuin me tuossa jo alkurukouksessa kuulimme. Niin hän aloittaa sanoilla: Isä meidän.

Olen yrittänyt tätä tutkistella ihan tuolta kirjoituksista, mitä on meille opetettu, ja sitä voisi kääntää niinkin yhden, aivan kuin kirjoituksen perusteella, että meidän Isä.

Mutta tässä on tärkeää, että me emme rukoile, että minun Isä. Luther selittää, että kaikki nämä muodot, jos nyt oikein ymmärsin, nämä ovat me-muodossa. Eli kun me hiljaisuudessa rukoilemme, niin kuin Jeesus opettaa, niin kysymys on aina me-muodosta ja siitä, että me aivan kuin sen kaikkienkin ihmisten puolesta, mutta ennen kaikkea Jumalan valtakunnan puolesta se rukous tulisi olla.

Mutta Luther selittää sitä, että miten tämä Isä meidän, niin se on aivan kuin tämmöinen hellittelymuoto. En osaa näitä kieliä, mistä alkukielestä nämä on käännetty, mutta sanotaan Abba, rakas Isä taivaallisesta Jumalasta, ja se kuulemma on sellainen aivan kuin hellittely isi-muoto.

Eräs veli kirjoitti tuossa Päivämiehen blogissa, että... mitenkä hän kuvasi tätä Isä meidän -rukouksen kohtaa, että isi, sinun pitää auttaa minua, koska sinä oot minun iskä. No, se oli tämmösen nuoren papin kirjoitus, ja hän siinä selitti sitä näin, että se on lapsen oikeus rukoilla taivaalliselta Isältä. Hän näki sen sillä tavalla. Se on lapsen oikeus.

Mutta sitten tässä jatketaan, että joka olet taivaissa. Ja kyllä se on sillä tavalla, että... se on kaikissa käännöksissä monikossa, ja olen monesti sitä miettinyt, että mitä tällä tarkoitetaan, tällä monikolla, eli taivaissa?

No, minä löysin semmoisen kirjoituksen, jonka oli Lars Levi Laestadius selittänyt tätä Raamatun kohtaa, ja hän kertoo aivan kuin sillä tavalla, että mistä Jumala on tai missä Jumala asuu, mistä hänet voi löytää.

Ja ne on meille tuttuja asioita, kun sitä rupeaa miettimään. Eli kunnian taivas teille lapsillekin on tuttu. Eli me uskomme ja me luotamme siihen, että Jumala, rakas taivaallinen Isä, asuu tuolla korkeuksissa ja pyhyyksissä, niin kuin Raamattu siitä sanoo.

No, mikä on se pyhyys? Tähän tarttuu Laestadius. Hän menee sanatarkasti. Hän on tiedemies... niin hän kääntää tämän, ja enkä minä tiedä alkukieltä, tarkoittaako se pyhäkköä, niinkö hän viittaa? Ja siksi hän tuo aivan kuin kolme eri olomuotoa tälle, että missä Jumala asuu.

Eli korkeuksissa, siellä taivaissa. Ja sitten pyhyydessä. Eli hän sanoo, että kyllä Jumala asuu pyhäkössä, ja antaa ymmärtää, että silloin kun oikein Jumalan sana saarnataan, niin se on kirkoissa, missä on Pyhältä Hengeltä vaikutettu puhe.

Mutta vielä siihen Linnan mummuun tulee tässä mieleen. Hän sanoi, että niin kauan kirkossa kannattaa käydä, ja vanhat sanoivat, niin kauan kannattaa kirkossa käydä kuin teksti luetaan, niin kuin se on Raamattuun kirjoitettu. Eli Jumalan pyhä sana sellaisenaan, aivan kuin selittämättömänä.

Ja Jumalan pyhällä sanallahan on se tehtävä, että se on kaksiteräinen miekka, eli siinä on lain ja evankeliumin terät, terävämmät kuin, niin kuin Raamattu sanoo, kuin yksikään ajallinen miekka voi olla, ja teräase. Se on Jumalan sana.

Ja lain tehtävänhän me tiedämme, että sen tehtävä on aivan kuin saattaa katumus ihmisessä ja synnintunto. Ja taas evankeliumin tehtävä on sitten se, että se antaa synnit anteeksi. Se hoitaa haavat ja auttaa ihmiset synneistä vapauteen.

Mutta vielä siitä pyhäköstä, niin me uskomme, että me olemme nytkin Jumalan sanan alla. Varsinkin näin saarnatehtävässä ollessa, palvelijan tehtävässä, niin vaikea kuin sitä on itse uskoa. Mutta se on niin, että jos se on Pyhältä Hengeltä avattu se sana, niin se vastaa seurakunnan henkeen ja se vastaa aamenta, niin kuin sanotaan.

Jos se ei vastaa, niin seurakunta kyllä sitten käy kysymään. Jos puhe ei ole sellaista niin kuin paimenen puheen tulisi olla. Sanotaan, että lampaat alkavat määkiä, niin kuin vanhat sanoivat sillä tavalla.

Mutta sitten se on korkeudessa ja pyhyydessä. Täällä Raamattu sanoo, että: "Sillä näin sanoo korkea ja ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä. Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi."

Ja vielä psalmeissa sanotaan, että Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki. Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.

No tarkoittaako se sitä, että jokaisen uskovaisen ihmisen tarvitsee olla särkynyt, niin kuin se tuo Jesaja kirjoitti? Se ei nyt ollut tässä lainattuna, mutta sehän sanoo, että särkynyttä ruokoa hän ei muserra.

Itse olisin ajattelemassa näin, että jokainen ihminen, jokainen uskovainen ihminen, oli sitten lapsesta asti saanut elämäntietä kulkea tai onko sitten aikuisena saanut parannuksen armon, niin kyllä se Jumala koettelee. Sitä se särkeminen tarkoittaa.

Olisin ajattelemassa, että se uskon kulta tutkitaan Jumalan kautta. Miten se Jumala sitä tutkii ja koettelee? Hän sallii koettelemuksen ja hän sallii, jos näin käytännössä ajattelee, että mitä niitä koettelemuksia voi olla, niin esimerkiksi sairauksia. On monenlaisia elämän koettelemuksia. Voi olla taloudellisia haasteita. Voi olla monia sellaisia asioita. Voi olla henkisiä sairauksia ja ruumiillisia sairauksia, jotka ihmistä särkevät.

Mutta näiden takana on Jumalan hyvä tahto, ja se kokonainen Jumalan tahto on se, että kaikki ihmiset saisivat kerran päästä iankaikkiseen elämään takaisin Jumalan luokse. Jumalalla on niin hyvä tahto Raamatun mukaan.

Sitten täällä sanotaan, että pyhitetty olkoon sinun nimesi. No, siitäkin olisi varmasti pitkästi isossa katekismuksessa ollut, mutta menemme eteenpäin.

Jumalan nimi on pyhä ilman meidän pyhittämistämme. Mutta se tuo pyhä tarkoittaa ymmärtääkseni erottamista. Jumala on pyhä... aivan kuin pyhät, uskovaiset ihmiset myös erottanut tästä maailmasta.

Ja se ero on niin, toisaalta se tuntuu, että onko se iso vai pieni, mutta se on niin iso se ero kuin valkeudella ja pimeydellä on ero. Me olemme nähneet näin talvella, mitenkä voi olla pimeää, mutta taas me olemme tänäkin päivänä saaneet nauttia suorasta auringonpaisteesta, ja se ero on käsittämättömän iso.

Tällaisen eron Jumala on tehnyt valkeuden ja pimeyden lasten välille, ja kysymys on siitä, että onko sydämessä Pyhän Hengen valkeus, vai eikö sitä ole?

Mutta Jumalan nimi on pyhä, ja hän on ainut, joka on vanhurskas.

Sitten tämä jatkuu, että tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Tulkoon sinun valtakuntasi, se tarkoittaa sitä, että me tässä rukoilemme, että Jumalan valtakunta saisi lähestyä ja olla meissä. Niinkö Raamatussa on kohtia, joissa vielä mennään tuohon, että missä se Jumala asuu.

Siellä... olen jotakin pannut tänne ylös, mutta kyllä siinä vaan niin käy, että kyllä ne on kaikki hukkunut, mutta enkä löydä mitä olen tänne tähän kohtaan miettinyt.

Mutta, sanokaapa nyt, miten se menee Raamatussa, että kun siltä Jeesukselta kysyttiin, että missä on Jumalan valtakunta, niin hän vastaa jotenkin, että älkää aivan kuin ylhäälle kurottako. Ja jotenkin, että katso siellä tai täällä, vaan Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. En muista nyt sanatarkasti niitä, mutta te muistatte paremmin.

Eli siitäkin löytyi Lutherin sanoja, mutta ne on nyt tästä minun pöydältäni kadonnut. Mitenkä se, että ihminen saattaa, niinkö itse Luther aikanaan etsi sitä Jumalan totuutta ja Jumalan valtakuntaa, ymmärtääkseni ihan mielenterveyden menettämiseen asti.

Niin että hän kidutti... jostakin aikanaan olen lukenut, että miten hän itseänsäkin niin kidutti, että hänen lopun elämänsä kärsi siitä ruumiin vammoista.

No, toinen Jumalan paimen, pikkupaimen, jos näin sanomme, Laestadius. Olemme monet lukeneet hänen historiaansa, ja kun hän etsi Jumalan totuutta ja sitä Jumalan valtakuntaa, niin kerrotaan, että oliko se näin? Muistatte ehkä paremmin, mutta kirkon ympärille tuli niin syvä polku, kun hän saattoi yökaudet kävellä ja aivan kuin kiduttaa itseään.

Tällä tavalla Jumalan valtakunta ei löydy meidän tahdosta, vaan se löytyy ainoastaan Jumalan armon ja laupiuden kautta.

Ja ei niin, etteikö Jumala ole antanut ihmisellekin tehtävää. Raamattuhan sanoo monessa kohdassa, että muun muassa Jesajan kirjassa, että etsikää Herraa, kun hän löydettävissä on, ja rukoilkaa häntä, kun hän läsnä on.

Ja täällä Uuden testamentin puolella Jeesus opettaa: Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautta, niin kaikki nämä teille sen ohessa annetaan. Ja jatkaa, että kolkuttakaa, niin teille avataan, ja niin edespäin.

Eli monessa Raamatun kohdassa kyllä annetaan ihmiselle tehtävä rukoilla ja pyytää Jumalalta armahdusta, että löytäisi. Se on ihmisen tärkein asia löytää Jumalan valtakunta täällä elämän aikana.

Mutta sitten me näemme monien, monien ja voisi sanoa, että kaikkien Raamatun henkilöiden ja esimerkkien kohdalla, että ainoastaan Jumalan rakkaus on se, joka on, ja Jumalan myötämielisyys on se, joka on vapahduksen antanut.

Olen vastakin varmaan puhunut ja muistellut, miten Paavali suorastaan vastusti Jumalan tahtoa. Me tulemme kohta, niin kuin tässäkin sanotaan, että tapahtukoon sinun tahtosi.

Jos ajatellaan, niin kyllähän sillä Paavalillakin oli tahto olla ja päästä taivaaseen jo silloin Sauluksena ollessaan, ja hänellä oli hyvä tarkoitus, että hän olisi ollut hyvä ihminen ja luuli taistelevansa oikeuden puolesta ja oikean asian puolesta.

Mutta mitä hän todellisuudessa teki? Hän vainosi Jumalan valtakuntaa, eli justiin toisinpäin kuin mitä hänen olisi tullut tehdä.

Siinä on hyvä kuva tuossa Paavalin, eli entisen Sauluksen elämässä siitä, mikä on se ihmisen tahdon ero ja Jumalan tahdon ero.

Tämä on toteutunut varmasti meidän jokaisen... vanhemman ja nuoremmankin ihmisen kohdalla, ja olen sitäkin monesti sanonut, miten isä kuolinvuoteellaan aina sanoi sitä, että kuinka hänen, niin kuin hän käytti arkista kieltä, että hänen kengänkärjet ovat aina olleet menossa pois Jumalan valtakunnasta, mutta Jumala on niitä käännellyt aina takaisinpäin.

Ja onnellinen on ja oli hänen lähtönsä ja hänen poistumisensa.

En malta olla kertomatta tästä poislähtemisestä. Eilen saimme olla ihan kirkossa yleisen kutsun perusteella, kun rakas veli Pakkalan Markun hautaan siunaus tuossa suoritettiin Sievin kirkossa.

Ja se, että tämmönen hautaaminenhan se on, se on Raamatun mukainen. Ja jos ajatellaan, niin jäin sitä pohtimaan, että mikä sillä on merkitys sille kuolleelle, poisnukkuneelle. Minun ymmärtääkseni sillä ei ole enää merkitystä. Hän on kaikista näistä ajallisista asioista jo saanut kaiken hylätä. Hän nukkuu jo ikiunta.

Mutta sitten kun ajatellaan, niin jälkeenjääneiden takia Jumala on säätänyt hautajaiset näkyväksi merkiksi ja muistoksi ja oman mielen lohdutukseksi, läheisten oman mielen lohdutukseksi.

Mutta se, mikä oli puhuttelevaa, vaikka olimme vaan siinä kirkossa, niin se marssi tai se virsi, joka laulettiin siinä, oikein hätkähdin niitä sanoja. En muista sitä virttä. Olisi se mulla jossakin taskussa se ohjelmakin, mutta se oli lapsen poisnukkumisen muistovirsi.

Joku teistä voisi sanoa, mikä se oli se virsi? Mutta sitten kun sitä rupesi hätkähdyksen jälkeen miettimään, eihän se Markku ollut enää pikkunen lapsi, vaan hänhän oli jo vanha mies.

Mutta miksi se ei ollut muuttunut miksikään lapsesta? Ajatelkaa, että täältä saa lähteä. Ja mikä on onni, että saa lähteä lapsena, koska muuten ei ole mitään mahdollisuutta iankaikkiseen elämään kuin että saa lapsena lähteä, Jumalan lapsena.

Ja siksi omaiset olivat valinneet virren, jossa he hakivat Jumalan sanasta lohdutusta siitä, että heille rakas isä, heille rakas läheinen on poisnukkunut.

Minua se puhutteli voimakkaasti, se aavanko viittaus siihen lapsen poisnukkumiseen.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Luther selittää tätä kohtaa moninaisesti, mutta enkä minä muista niistäkö pieniä osia, mutta se tarkoittaa kaikkea sitä ajallista. Se tarkoittaa sitä, että meillä on oikeasti ruoka ja vaatteet.

Mutta se on paljon muuta. Se on koti, se on jopa naapurit. Se on esivalta, ja se on kaikki se hyvä, minkä suojassa me saamme olla turvallisesti. Ja sitä me saamme rukoilla tosiaan joka päivä.

Mutta sitten se on jännä, että kun Lutherin tekstejä lukee, niin minulla on semmonen tämä sentin vahvuinen kirja, jossa on... se on Aulin edesmenneen siskon vanha kirja. Niin siinä on, se on hänen ensimmäisiä julkaisujaan, jonka Luther on julkaissut kansalle, jossa hän selittää tätä Isä meidän -rukousta.

Ja hän aivan kuin eri kantilta katsoo tätä jokapäiväisen leivän kohtaa, ja siinä selityksessään hän kuvaa sitä, että me pyydämme tästä elämän leipää. Että me pyydämme siinä Jumalalta, että Jumala antaisi puhtaan, iankaikkisen sanan virrata joka päivä meidän sydämiimme. Se on vielä tärkeämpää kuin se ajallinen leipä, mitä me saamme nauttia.

Sitten hän jatkaa: "Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa tai jotka ovat velallisemme." Eri käännökset eri tavalla kertovat.

Pysähdyn semmoiseen kohtaan tässä, kun tässä sanotaan, että niin kuin mekin annamme velallisillemme tai niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Raamattu osoittaa, että Jeesuksen eri puheissa täällä kerrotaan siitä, että jos me emme anna anteeksi velallisillemme, niin ei Jumalakaan anna meille anteeksi meidän syntejämme.

Ja se kertomus on siitä kymmenen tuhannen leiviskän velallisesta, jossa taisi mennä sillä tavalla, että joku palvelija oli isännälleen velkaa. Mä en tiedä, miten voi olla niin törsännyt, että hän oli kymmenen tuhatta leiviskää velkaa, mutta täytyy sanoa, että hänen elämänsähän on mennyt täysin väärään suuntaan. Totaalisesti täydellinen konkurssi, jos näin voisi nykykielellä kertoa. Sitä on ehkä lasten vaikea ymmärtää, mutta sitähän se tarkoittaa.

Niin, tämä palvelija tulee isäntänsä luo ja pyytelee ja pyytelee. Ja ajatelkaa, mitä tapahtuu! Olen joskus laskenut sitä, mitä se kymmenen tuhatta leiviskää oli nykyrahassa, ja se on niin hirvittävä summa, että vaikka Sievissäkin on rikkaita ihmisiä, mutta ei yhdelläkään ole edes käsirahaa siihen velkaan.

Jeesus asettaa siinä vertauksessa niin ison summan, että se on mahdottomuus kenenkään maksaa. Siitä huolimatta tuossa vertauksessa tuo velan antaja katuu ja antaa anteeksi, kokonaan anteeksi.

Mutta sitten siinä käy niin, että tuo palvelija lähtee siitä, ja ilmeisesti hän jo siinä välillä kun hän ulos astelee, niin hänen mielensä jo niin muuttuu, että kun häntä vastaan tulee hänelle pienen, oliko se sata denaaria, ei sekään ole pikkuvelka.

Jos te tämän päivän, jotka työssä olette, ajattelette, että olisitte kolmen kuukauden palkan joltakin saamassa, niin kyllä se panee miettimään, että onko se vaan sillä, että ole hyvä.

Ja niin sille käy tällekin miehelle, sille palvelijalle, että se ottaa... oliko se niin, että se otti kurkusta kiinni ja sanoi, että kyllä sinun joudut vankilaan, jos et tuota maksa tuota velkaasi.

Mutta tämä tulee sen ensimmäisen, sen isännän kuuloon, ja silloin käy niin, että hän heittää tuon kymmenen tuhannen leiviskän velan anteeksi saaneen vankilaan.

Ja tässä on siitä kuva näin. Yksinkertaisesti minä sen ainakin ajattelen, että jos me emme anna, ja niin Jeesus selittää, jos me emme anna anteeksi meidän lähimmäisillemme, niin emme mekään saa. Taivas osuu.

En tiedä, miten uskaltaisin ajallisen esimerkin kertoa, mutta ei niin kauankaan. Jouduin semmoiseen tilaisuuteen, jossa oli aika useita ihmisiä. Siinä kahvilla oltiin ja tuli sitten siinä puhetta yhdestä ihmisestä, jota, sanoisinko näin, että erehdyin kehumaan, että hän on taitava työssänsä.

Niin yhtäkkiä yksi sieltä sanoo, että se on tehnyt sitä ja tätä hänelle, ja saman tien laukaisi kaikkien kuullen, että ja sitä en anna koskaan hänelle anteeksi.

Minä oikein säikähdin, ja ei siinä isossa joukossa uskaltanut mittään sanoa, mutta rupesi äkkiä kääntelemään puhetta siihen, että on hyvää kahvia ja siinähän on vielä biskettiäkin ja niin poispäin. Mutta ettei se menisi kovin mahdottomaksi.

Se oli nimittäin niin kova pala tälle ihmiselle. Jäin miettimään sitä, että... että voi, ettäkö Taivaan Isä antaisi ymmärrystä, ja voiko ja uskaltaako sellaiseen puuttua kahden kesken? En tiedä, mutta... että voiko Jumala antaisi aina meille sellaisen mielen, että vaikka minkälaisiin väärinymmärryksiinkin tai kohtaloihin elämä veisi, että meillä säilyisi kuitenkin anteeksiantamuksen mieli.

Koska kysymys on niin isosta asiasta kuin autuudesta ja iankaikkisesta elämästä.

Mutta sitten tässä on lopuksi lause: "Älä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." Tässähän on kysymys tämän päivän tekstistä. Tämän päivän tekstithän kertovat siitä, mitenkä Jeesusta kiusattiin. Kun hän oli paastonnut, niin sielunvihollinen tuli hänen luoksensa ja kiusasi häntä.

Mikä on kiusaus, kun tässä sanotaan: "Älä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." Jaakob kirjoittaa Raamatussa:

"Autuas on se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voittoseppeleeksi elämän. Jumala sen on luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, se häntä vetää ja houkuttelee, ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin. Ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. Älkää eksykö, rakkaat veljet! Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi." ... "Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensihedelmä."

Tästä kiusauksesta Luther kirjoittaa, että me emme voi estää lintuja lentämästä päämme yläpuolella, mutta että meidän tulisi varjeltua siltä, että ne linnut eivät tekisi pesää meidän päähämme. Tämmösellä ajallisella vertauksella hän haluaa kuvata sitä, miten kiusaus syntyy.

Mutta vielä parempi esimerkki taitaa löytyä Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta ja siitä, kun Aadamia ja Eevaa... heille annettiin vapaat kädet syödä ja nauttia kaikesta siitä, mitä Jumala oli paratiisiin luonut. Mutta sitten se varoituksen sana. Siellä oli se hyvän ja pahan tiedon puu, josta hedelmää ei saanut ottaa.

Ja näin omin sanoin siinä tapahtui niin, että kun he katsoivat sitä, juuri sitä puuta, josta ei saanut ottaa, niin kävi niin, että siellä puussa luikerteli käärme, tuo sielun vihollinen, joka teki kysymyksen: "Onko Jumala sanonut niin? Onko tosiaan Jumala näin sanonut?"

Oliko se viikko sitten, kun saimme tässä salissa istua seuroissa ja rakas veljemme Haapavedeltä, Timlinin Onni, puhui juuri siitä raamatunkohdasta: Onko Jumala niin sanonut? Ja ei minulla ole lahjaa sitä lähteä muuttelemaan, mutta sydän iloitsi siitä puheesta.

Se oli nautinnollista kuulla, mitenkä toisaalta meille tutut asiat tulivat kuin lautaselle ja se oli murennettua tekstiä.

Tänäkään päivänä sielunvihollinen ei ole muuttunut, ja se on edelleen samalla tavalla se kiusaa. Ja se pyrkii meitä kaikenikäisiä ihmisiä kiusaamaan.

Se minusta oli niin puhuttelevaa siinä veljen puheessa, kun hän kuvasi sitä, että mitenkä tänäkin päivänä ne, jotka ovat itse ehkä tietämättä omavanhurskaita ihmisiä, miksi he suuttuvat, kun heitä aivanko kysytään?

Niin hän taisi ottaa esille tämän aborttiasian, joka on sinänsä äärettömän, voi sanoa, että järkyttäväkin asia, niin se saattaa herättää hirveän aivan kuin shokin sellaisessakin ihmisessä. Kuvastaa, että ei ole vielä paatunut.

Ja se, mikä oli se selitys? Heidän sydämiinsä, kaikkien ihmisten sydämiin on Jumalan laki kirjoitettu. Eli Jumala on sydämiin kirjoittanut lakinsa, ja siitä johtuu, että he kavahtavat vielä totuuden sanan alla.

Me pyydämme tässä rukouksessa, että Jumala varjelisi meitä kiusauksesta ja päästäisi meidät kaikesta pahasta.

Tässäkään huoneessa ei ole varmaan yhtään semmoista, ei pienempää eikä isompaa. Ehkä pieniä vauvoja jos on, joilla ei ole joskus tullut sydän murheelliseksi, niin kuin itse kerroin siitä omasta lankeemuksestani.

Kyllä se on valtava lahja, kun saa päästä pahasta, kun saa panna synnit pois ja saa uskoa ne ihan juuria myöten anteeksi. Saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Sellaisetkin asiat, jotka ovat jääneet ihan nimellisenä painamaan.

Kuinka se on tärkeää löytää sellainen läheinen ystävä, rippi-isä tai äiti, jolle uskaltaa? Ja aina on lupa uskaltaa puhua ne sellaiset asiat pois.

"Jos te annatte toiselle ihmiselle anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Näin se Pyhä Raamattu kertoo tässä meidän tekstissämme.

Mutta se kaikista tärkein on tämänkin sanan alla siinä, että meillä on lupa nytkin uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Saamme turvallisesti jäädä uskomaan tämän ja jäämään tämän Jumalan sanan siunattuun haltuun.

Saannatteko vielä, rakkaat, minullekin kaikki synnit anteeksi? Kyllä minä haluan uskoa.

Haluan vielä teille kaikista pienimmille lapsille ihan erikseen sanoa, niin kuin se äiti sanoi minulle, että Taivaan Isä siunaa ja varjelkoon... teitä pikkusia ja että tekin saatte nytkin jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme itse kukin sydämen kammiossa lopuksi Herran siunauksen alle.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!