Seurapuhe Murron RY:llä 19.03.2023 15.59

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Hiljennymme rukoukseen.

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isämme. Tänä kauniina kevätsunnuntaina olemme kokoontuneet Pyhän sanasi äärelle ja kiitämme sinua, että tämä sana on yhä keskellämme, vapaasti julistettavissa ja uskottavissa. Me kiitämme sinua ajallisesta isänmaasta, kaikesta hyvästä, mitä sinä olet isänmaamme kautta meille antanut, jokapäiväisestä leivästä ja runsaista elämämme antimista, joita olet antanut.

Huolettomina olemme köyhät ja ansiottomat kaikkein hyvyyteesi, mutta me olemme myöskin syntiset ihmiset ja kaipaamme armoasi pyhän evankeliumisi lohdutusta sieluillemme.

Me pyydämme, että olet keskellämme Pyhän Henkeni kautta ja siunaa seuraamme nimesi kunniaksi ja seurakuntasi rakennukseksi ja sielujemme autuudeksi. Aamen.

Rakkaat sanan kuulijat, matkaystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä neljäs paastonajan sunnuntai puhuu elämän leivästä. Yksi tämän päivän tekstiaiheista on Salmissa kahdeksankymmentäneljä. Luen sen kokonaisuudessaan, vaikka sitä ei ole aivan kokonaan merkitty päivän tekstiaiheeksi, sillä pyynnöllä, että Taivaan Isä siitä tahtonsa jälkeen avaa puhuttavaa. Luen sen tällä kertaa uusimman kirkkoraamatun mukaisesti.

Yleensä olen käyttänyt vanhaa viblinaa, mutta josta tällä kertaa luen täältä uusimman kirkkoraamatun mukaisesti.

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot. Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran penttelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebaot, olet minun kuninkaani ja Jumalani.

Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, ja pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi, he ylistävät sinua alati, seela.

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne pukkaa virvoittava lähde ja sade antaa heille siunauksensa. Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.

Jumala Herra Sebaot, kuule rukoukseni, älä ummista korviasi Jaakobin Jumala. Jumala meidän kilpemme, katso voideltusi huolen.

Parempi on päivä sinun esikartanoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla.

Herra, Jumala on aurinko ja kilpi. Hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.

Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot. Aamen.

Olemme tottuneet kuulemaan, että täällä Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Se on meille suomalaisille varmaankin hyvin mieluista kuultavaa.

Mutta ei ole aurinkoa ilman varjoa. Tämän onnellisen kansan keskellä on myöskin monia asioita, jotka tuottavat meille ihmisille murhetta. Monia asioita, joita tulevina viikkoina, lähiviikkoina esillä olevat ihmiset tahtovat korjata, lupautuvat korjaamaan, ja epäilemättä tekevät parhaansa, että näin tapahtuu.

On kuitenkin asioita, jotka pysyvät maailman loppuun asti. Itse asiassa meidän Vapahtajamme puhuessaan maailman viimeisistä päivistä puhui, että niin kuin oli Nooan päivä, niin ovat viimeisetkin päivät.

Onko niin, että tämä maailman onnellisin kansa on yllättävän nopeaa vauhtia etääntymässä onnellisuuden syvimmän juuristaan? Sanohan psalmin kirjoittaja: Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.

Ei kai muuhun johtopäätökseen voi tulla silloin, jos tämä maailman onnellisimmaksi sanottu kansa alkaa vieroksumaan Jumalan sanaa ja sen esillä pitämistä.

Siinä määrin, että tuleva kevätjuhla lienee jälleen yksi tilanne, jossa mietitään, sopiiko laulaa ja joutui armas aika ja Suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaan koristaa kukkanen, ja sitten se, joka varsinkin alkaa häiritsemään taas siunaustaan luopi. Taas lämpö auringon luonnon uudeksi luopi kutsuu elhon.

Siinä vaiheessa kun puhutaan Jumalan siunauksesta, tulee se sitten näiden ajallisten asioiden tai minkä puun mun tahansa kautta ihmiset tulevat varovaisiksi. Psalmi, jonka luimme, puhuu onnellisuudesta.

Sanan kuulija tällä Muron rauhanäänestyksellä ja siellä nettiradion äärellä. Kuulutko sinä onnelliseen kansaan? Kuulutko jopa sellaiseen kansaan, joka kokee olevansa maailman onnellisin kansa? Vastaan omaltako kartanni. Kuulua.

Siihen kansaan kuuluminen ei ole ihmisen oman pyrkimyksen ja suorituksen lopputulos vaan se on Jumalan arvo. Niin paljon kuin täällä ihmiset tavoittelevat onnellisuutta. Lopulta onnellisuuskin, tämä ajallinen onni, on Jumalan maahjaa. Se kuuluu jokapäiväisen leivän alueelle, neljänteen rukoukseen, josta kirjoitin ylös, kun vaikka olen rippikoulun käynyt ja useampaankin kertaan nuorten kanssa ollessani, jouduin palauttamaan, että mitä kaikkea se tämä neljäslukos oikein tarkoittaa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Nyt teitä on alle rippikoulun iän olevia lapsia, jotka ette ole vielä käyneet rippikoulua. Mitä se leipä on? Onko se se, jonka äiti on teille aamulla voidellut tai tee itse? Onko se jokapäiväinen leipä? Kyllähän se eräässä mielessä on, mutta tämä rukous on paljon enemmän.

Kaikki mitä kuuluu ruumiin, ravintoon ja tarpeisiin, kuten ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, hurskas ja uskollinen esivalta, hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu sen kaltainen. Olisitko muistanut kaikki? Minä en. Tavattoman paljon kuuluu jokapäiväiseen leipään. Kaikki se, mitä Jumala antaa meille tässä ajassa ruumiimme tarpeiksi.

Mutta Jeesus sanoi näin: Ei ihminen elä ainoastaan jokapäiväisestä leivästä. Leivästä. Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. Se on myöskin muistaakseni yksi tämän neljännen paastonajan sunnuntain lukukappaleista tulee esille.

Kun nyt psalmin kirjoittaja puhuu onnesta ja ihanuudesta, jota selkeästi koko psalmi tässä kertoo, hän puhuu Jumalan asisijasta.

Jumalahan asuu niin kuin muistamme korkeudessa ja pyhyydessä. Mutta hän on myöskin niiden tykönä, joilla on särjitty ja nöyräviä. Itse Jeesus Kristus Vapahtajamme sanoi, että minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Siis teidän kanssanne. Ja hän puhui opetuslapsilleen.

Ja niinkin, että missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeni, siellä minä olen heidän keskellänsä. Jumala on Jumalan seurakunnassa, muistaakseni psalmin kirjoittaja sanoi jotenkin tähän tapaan Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa ja on tuomari tuomarien seassa. Siinä ei ole vähänkään ihmisestä olevaa, vaan edelleen toistaen Jumalan arvo on saanut tapahtua.

Niinpä ei olekaan ihme, että siellä missä Jumala on kansansa keskellä, sinne haluaa myöskin yksittäinen uskova Jumalan lapsi tulla. Sinne tuli Asafkin kaikkein vaikeimpana hetkenään, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle, niin kuin me ihmisinä sanomme.

Elämän koettelemukset meinasivat murtaa hänen uskonsa, niin että hän tunnustaa: minä olisin jaloillani pian orjunut, ja minun askeleeni olisivat liukastuneet, sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän. Eivät he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.

Kun Asaf ajatteli sitten ilmoitustaan uskovaisena, hän koki ahdistusta ja jopa rangaistusta koettelemusta niin kuin Jumalan kansa sitä myöskin kokee. Niinpä psalmin kirjoittaja sanookin: Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppeliin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.

Otan tähän yhden elävän esimerkin. Enpäs nyt rupea laskemaan yhtäkkiä muutaman kuukauden lapset, joko te arvaatte mistä minä puhun? Muutaman kuukauden päässä kesäkuun lopussa, mitäs tapahtuu? Mihin lähdetään? Mihin pakataan asuntolaulu?

Mihinkäs otetaan evästä mukaan ja kesävaatteita ja sateensuojia, ja mihinkäs mennään? Voitte nostaa kättä, jos joku hoksaa. Kyllähän te tiedätte: Suviseuroihin. Onkohan täällä muitakin minun kanssani, joille Suviseuroihin meneminen on erityinen tapahtuma? Niin, että kun ensimmäiset kyltit tulevat vastaan, niin tiedätkö, että kohta ollaan perillä.

Ja kun tulee ensimmäiset vaunujensa pukkaavat vanhemmat lapsillensa pienreunalla vastaan, niin tiedän, että nyt ollaan perillä. Ja kun näkyy juhlaportti, ja kun näkyy seurateltat, niin kaikki lapset sanovat, että nyt ollaan perillä. Nyt ollaan suviseuroissa. Oletteko te menossa ensi kesänä suviseuroihin? Aivan niin.

Ainakin nämä kaksi ovat jo valmiina. Minäkin iloitsen tästä tilanteesta. Voisinko sanoa psalmintekijän tavoin: minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Ei sitä aina tarvitse niinkin suuriin juhliin kuin suviseuroihin mennä, kun tuntuu hyvältä.

Saattoipa olla niin, että tänä päivänä Murron rauhanyhdistykselle tullut sanankuulija avatessaan ovea ajatteli, että pääsinpäs seuraaviin.

Ehkä kuitenkin väen keskellä on niitäkin, jotka ovat uupuneet ja suorastaan nälkiintyneet elämän matkalla hengellisesti. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano; heidät ravitaan. Sanoi Jeesus vuorisaarnassaan: Tätä vanhurskauden janoa ja nälkää tunteva Jumalan lapsi sydämessään riemuitsee, se kohtaa Jumalan kansan, Jumalan kansan matkalaulut, kaiken sen, joka sydäntä lämmittää.

Muistamme rakkaudella teitä sisaria ja veljiä netin äärellä, joille Suviseurat saattavat tuntua toisenlaiselta. Suuri väenpaljous voi ahdistaa ja voi tuntua jotenkin vaikealta monista eri syistä johtuen. On se hyvä, että saa olla uskomassa ilman suviseurojakin. On se hyvä, että mekin, jotka sairauden vuoksi eivät pääse Jumalan kansan keskelle vaikkapa tänne tavallisiin seuroihin, voivat siellä kodeissa olla kuitenkin Jumalan kansan muistamisen ja rukousten keskellä. On se hyvä, että uskominen ei ole jotakin tällaista ulkoista, vaan se on sisäistä.

Uskominen on sydämen asia. Tämä Jumalan valtakunnan elämä ja Jumalan valtakunnan meiltä on meille tärkeää kaikissa ikävaiheissamme. Teille nettiradion äärellä oleville muutamalla sanalla kuvailen tätä näkymää täältä puhujan pöydältä. Lapsia, monen ikäisiä. Osalla on pieniä leikkikaluja mukanaan, että voi jotakin puuhastella ja samalla kuunnella yllättävän tarkasti, niin me saatamme huomata ja havaita.

On nuoria, on eri ikävaiheissa olevia, on jo perheensä kasvattaneita, on meitä isovanhempia. Ja kaikki me olemme sen tähden, että on kysymys leivästä, elämän leivästä. Niin, että Jumalan sana voi olla meitä ruokkimassa ja virvoittamassa, ja että me koemme, että tämä elämän leipä, Herra Jeesus, hänhän sanoi olevansa elämän leipä, on myöskin minun sielun ravinto, se, josta minulla on elämä, iankaikkinen elämä.

Me tarvitsemme voimaa matkallemme, ja sitä psalminkirjoittajaa täällä katselee: Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne purkkaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.

Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. Roomalaiskirjeessä tuossa tutussa ja paljon lainatussa apostoli sanoi, että minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovalle autuudeksi.

Sillä siinä se vanhustus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elää uskosta. Uskon saannaa me tarvitsemme tässä ajassa voimaa, myöskin ajallisen elämän kilvoitukseen, näkymää tulevaisuuteen, että Jumala on meidän kanssamme Jumala, joka on siunannut isänmaatamme vaikeiden sotavuosien jälkeen, on siunaava kansaansa ja isänmaatamme.

Kun me muistamme Jumalan pyhyyttä, siksi Jumalan kansan rukoukset nousevat isänmaan puolesta. Jumalan kansa ei ole sellainen, joka riitelee tämän ajan keskellä käyttäen kärjekkää sanoja, joita virtaa ihmisten keskelle, ja joka näyttää olevan niin tavallista.

Vaan Jumalan kansa on rukouksen kansaa. Se on valmis ja se on rukoillut maanpäättäjien puolesta, nyt vallalla olevien ja tulevien päättäjien puolesta, niin että me levossa ja rauhassa eläisimme. Mutta ennen kaikkea tämä kansa, Jumalan kansa, rukoilee, että tässä voisi olla Jumalan voima, ihmisten voimana.

Siksi on ollut niin todellakin hyvä asia ja siunattu asia se, että nämä Jumalanlahden seurat ovat kuultavissa laajasti. Silloin tällöin me kuulemme niitä onnellisia viestejä, että joku on kertonut, että minä olen rohkaistunut uskomaan sen, jota seuroissa kerta toisensa jälkeen julistetaan, että kaikki hätääntyneet ihmiset ja sitä sydämessään kokevat saavat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Niinpä nytkin, takasanan kuulija täällä Seurasalissa ja netin ääressä, on niin siunattu tilaisuus, että saa synnit anteeksi. Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen menneessä ja sovintavedessä. Ei ole arvokkaampaa sanaa ja saarnaa täällä maailman keskellä kuin se, jossa syntiselle annetaan synnin anteeksi Kristuksen ansion tähden, hänen käskystään, hänen nimessään ja sovintovedessä.

Pilennän, rakas seura vieras, tähänkin Murron rauhanyhdistyksen seuroihin kokoontunut Jumalan kansa, ylemmäs sydämesi uskomaan kaikki matkanviat ja kiusaukset ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä. Jeesuksen nimessä ja veressä eli rakkauden synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä veljen taso synnintampereksi. Kuinka ahtaalta Jeesuksen nimessä ja veressä sisaros sylit anteeksi? Kuinka ahtaalta me välillä kuitenkin kiistelemme ja uskomme?

Joku on ehkä sanan äärellä sellainenkin, joka ajattelee, että lieköhän minun uskoni jo aivan täällä tuulissa kuivattunut ja huittunut. Vieläkö Jumala puhuu minulle? Nälkä sinulla on. Elämän leivän nälkä, ja sanomattoman suuri köyhyys omalta puoleltasi. Tämä Jumalan valtakunnan evankeliumi, se maalataan köyhille niin kuin Herra Jeesus sanoo.

Köyhille maalataan evankeliumia, eikä se muille kelpaakaan. Eikä sitä muut tarvitsekaan, vaan köyhät, hengessään köyhät. Siksi matkaystävä rakas, sinä saat uskoa kaikkisyntisi ja kiusauksesi anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä. Jumala on meidän kilpemme, katso, Jumala meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen.

Yksi päivä. Parempi on päivä sinun esikartanoissasi kuin tuhat päivää muualla, mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla. Siinä oli yksinkertainen uskontunnustus. Minä tahdon olla tämän Herran seurakunnan keskellä sen yhteydessä hyvän paimenen laumassa, jossa Jeesus sanoo, että minä tunnen omani, ja minä tunnen minun omiltani, ja minun lampaani kuulevat minun ääneni, eivätkä vierasta paimenta seuraa. Takaisin.

Matkamies, sillä sitähän me kaikki olemme. Matkaevääksi, puheeni lopuksi vieläkin. Julistan tätä kaikkein parasta siunausta, jota ihminen voi omistaa. Ole Jumalan oma, usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Sanoin aluksi, että olen onnellisen kansan jäsen. Onnea ei oikeastaan valjota mikään muu kuin oma syntisyys.

Saanko kuusi kuvaa syntini anteeksi. Näin tahdut. Näin matkaystävä. Jääkää tekin uskomaan Jeesuksen nimeen.