Varttuneiden kerho/Seurapuhe Nivalan RY:llä 29.03.2023 11.03

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen helennymme tämän kerhon aluksi rukoukseen Siionen laulun sataseitsemäntoista sanoin: Taivaan Isä, auttajamme, luoksesi nyt tulimme. Viivy meidän seurassamme, pyyntöjämme kuuntelemaan. Sinä tunnet sydämemme, tiedät kaikki tarpeemme. Tiedät ilot, surun aiheet, hoida meitä Herramme. Auta isä, että täällä kuunnellamme, jaksamme armon sanat, sydämemme, voimaksemme kätkemme.

Autan myöskin, että täällä saamme kaikki vapaina turvallisin mielin olla, toisten kanssa iloita. Anna meidän sanastasi saada voimaa valoa, siunattuna, kevein mielin täältä kotiin palata. Sielläkin me joka hetki tarvitsemme sinua. Rakas Isä, meidät kaikki lapsenasi talleta. Aamen.

Minä olen taas täällä, Belon Pekka soitti viime viikolla ja kertoi, että hänelle oli tullut este ja kysyi, voisinko minä hänen vuorollaan palvella. Minä sanoin kyllä, että minä kyllä viime kerralla siellä olin, mutta ei minulla mitään muuta keskiviikkoaamulehoa, että voi kai minä tulla. Mutta kiusattuna nytkin olen tullut teidän eteenne ja haluaisin kysyä, saanko uskoa omat syntini ja kiurakseni anteeksi? Tahdon uskoa. Luen täältä puheenjohdannoksi Matteuksen evankeliumin satakaksitoistatuhatta kaksikymmentäyksi.

Luvusta muutamia jakeita alkaen täältä jakeesta kaksikymmentäkahdeksan, mutta nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön. En minä halua, poika vastasi.

Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: Menee kyllä, Isä, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki mitä hänen isänsä tahtoi? Edellinen, he vastasivat.

Jeesus sanoi: Totisesti, portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä. Aamen. Tämä Matteuksen evankeliumin kaksikymmentäyksi.

Luku alkaa kuvauksella siitä, kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Viime sunnuntai oli Marianpäivä ja ensipyörä on palmusunnuntai, jolloin tätä Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin muistellaan myös eräässä päivän teksteistä. Me muistamme, että tämä sama aihehan on myös ensimmäisen adventin tekstinä Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin. Nostamme kaikki hyvin sen, että kun Jeesus tuli, aasilla ratsastaen Jerusalemiin, kansa iloitsi ja heitteli palmunoksia tielle ja levitti vaatteita ja huusi hosanna Daavidin poika, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.

Sen jälkeen täällä samassa luvussa kerrotaan siitä, miten Jeesus puhdisti temppelin.

Kun hän meni Jerusalemin temppeliin, hän näki siellä esipihalla myyjiä ja ostajia. Siellä oli rahanvaihtajia, jotka vaihtoivat roomalaisten rahaa juutalaiseen rahaan. Kauppaa ei saanut käydä temppelialueella kuin juutalaisella rahalla. Sitten siellä myytiin uhrieläimiä. Kun Jeesus näki tuon markkinatouhun, hän otti ruoskan ja alkoi ajaa pois noita ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät. On hyvin ymmärrettävää, että ne, jotka olivat siellä tätä touhua tekemässä, pahastuivat siitä ja ihmiset kysyivät, millä oikeudella hän tätä teki.

Jeesus sanoi, että hän tätä Jumalan voimalla tekee. Kun he kuulivat nämä sanat, lapset huusivat temppelissä hosanna Daavidin poika. He suuttuivat. Kuuletko, mitä he huutavat? Jeesus sanoi, että kuulen kyllä, ettekö ole koskaan lukeneet, että lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.

Sen jälkeen Jeesus meni tuonne metaaniaan ja seuraavana aamuna varhain.

Hän oli palaamassa kaupunkiin ja hänen tuli nälkä, niin hän näki tien vieressä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä. Puussa oli runsaasti kyllä lehtiä, mutta siitä ei löytynyt yhtään viikunaa, ei yhtään hedelmää. Ja kun Jeesus näki, niin hän sanoi: sinä et enää ikinä tee hedelmää, ja sillä hetkellä se puu kuivettui, lehdet putosivat pois.

Kun opetuslapset näkivät tämän, he ihmettelivät ja sanoivat, että kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui. Jeesus vastasi, että jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan voisitte sanoa tälle vuorellekin: siirry paikaltasi ja paiskaudu mereen, ja niin tapahtuisi.

Jos vielä sanoi, että mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte. Mehän ymmärrämme, että tässä kuvassa viikunapuusta on myös kuva väärästä vanhurskaudesta, joka saattaa näyttää hyvin lehvältä, mutta sieltä ei kuitenkaan löydy mitään ravintoa eikä hedelmää.

Kun Jeesus sitten meni temppeliin ja opetti siellä, sinne tuli ylipappeja, kirjaoppineita, kansan vanhimpia ja kysyivät, millä valtuuksilla näitä kaikkia sinä teet, kuka sinut on tähän valtuuttanut, ja ehdotti heille vastakysymyksen. Jos te vastaatte siihen, niin minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä tätä teen. Jeesus kysyi, että mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaastako vai ihmisistä?

Pariskokset neuvottelivat keskenään ja miettivät, että jos me sanomme, että se on taivaasta, niin hän sanoo meille, että miksi te ette siten uskoneet häntä. Mutta jos taas sanomme, että ihmisistä, me saamme pelätä kansaa, koska kansa piti Johanneesta profeettana. Niin fariseukset vastasivat tiedoksi, että emme tiedä. Silloin Jeesus sanoi, etten minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä tätä kaikkea teen.

Ja tämän jälkeen tässä samassa luvussa kerrotaan tämä vertaus kahdesta pojasta, jonka luin tekstiksi. Jeesus kysyi nyt näiltä kuulijoilta, että mitä te sanotte tästä? Kerällä miehellä oli kaksi poikaa, ja hän meni toisen luo ja sanoi: poikani, mene tänään viinitarhaan työhöni. En minä halua, poika vastasi. Mutta sitten hän kuitenkin tuli katumapäälle ja meni sinne viinitarhaan töihin.

Isä meni sitten toisen pojan luo ja sanoi aivan saman asian hänelle, niin tämä poika kyllä lupasi auliisti, mutta hän ei mennytkään. Sitten kun Jeesus kysyi, kumpi näistä teki isänsä tahdon, niin oli helppo vastata, että edellinen, eli se joka, vaikkei ensin aikonutkaan, kuitenkin meni.

Tämän vertauksen kahdesta pojasta kohdalla tulee mieleen myös tuhlaajapoika-vertauksen. Tuhlaajapojan isällä oli myös kaksi poikaa. Mutta siinähän tapahtui niin, että nuorempi poika halusi saada sen oman omaisuutensa, ja isä kyllä sen sitten antoi varmasti murheellisin mielin.

Poika lähti siitä ja tuhlasi, niin kuin muistamme, kaiken omaisuutensa siellä synninteillä. Se toinen poika jäi kyllä kotiin, mutta me muistamme myös sen, että vaikka hän jäi tavallaan isän töihin, niin hän ei kuitenkaan säilyttänyt elävää uskoa. Hän kasvoi tällaiseen omaan vanhurskauteen ja armottomuuteen.

Tällainen oli se tuhlaajapojan vanhempi veli, kun tuo palasi takaisin kotiin ja isä otti hänet avosylin vastaan ja antoi tälle katuvalle pojalle kaikki synnit anteeksi ja käski pukea hänet juhlavaatteisiin, niin tuo vanhempi veli ihastui ja suuttui. Se ei ole merkki siitä, että olisi elävä usko sydämellä, vaan se on merkki siitä, että omien tekojen tiellä oli tämä vanhempi veli ja hän oli vapaan armo lapsen paikan menettely.

Kun kerrottiin näistä kahdesta veljeksestä tekstissämme, niin toinen poika sanoi ensin, että en minä halua. Tämäkin on aika tavallista ja meidän monen kokemus, että kun johonkin tehtävään pyydetään, niin tuntuu, että ei minusta siihen hommaan oikein ole ja sen takia en halua.

Meillähän oli viikko takaperin silloin sunnuntaina seurakuntapäivä, ja näitä asioita sivuttiin siinä yhteydessä myös ja me totesimme, että aika monesti me tunnemme kyllä, olipa tehtävä mikä tahansa, niin sellaista hitautta ja arkuutta ja sopimattomuutta. Toisaalta on hyvä muistaa se, että tämä on meillä nopeasti hyvin tavallista ja eräs veli kerran, vanhempi veli sanoi, kun jotakin oli pyydetty johonkin tehtävään, olisiko se ollut pyhäkoulun opettajaksi tai Raamatunlukon opettajaksi, hän sitten sanoi, ettei hänestä ole kyllä ensinkään tullut hommaa, että ei kerta kaikkiaan maistu hänelle. Vanhempi veljen sanoin, että jos sulla semmoinen tunne on, niin sittenhän tämä kaikkein tärkein eletus on jo täytetty, että jos joku lähtee henkseleitä paukutellen työhön, niin siinä ei varmaan semmoinen oikea nöyrä mieli kuitenkaan ole takana.

Muistamme siitä Mooseksesta, miten Jumala kutsui hänet johdattamaan Israelin kansan takaisin luvatulle maalle, niin Mooses Vestelijä sanoi, että täällä on hidas puhe ja kankea kieli. Mutta Jumala sitten osoitti, että veljesi Aaron voi olla sinun apunasi ja puhettoruvinasi, että hän antaa sinulle kyllä voimaa.

Hyvin harvoin täällä Raamatussa on kerrottu, että joku, jota työhön pyydetään, on heti valmis. Isäjan kohdalta muistamme kyllä sen, että kun hän sai parannuksen armon, ja oli armon tuntemuksessa varmaankin, niin Jumala kysyi, että kenet minä lähetän, niin Jeesaja sanoi, että lähetä minut. Tällainen mieli monesti saattaa olla silloin, kun on vastaparannuksen armon saanut, ja voi jopa olla semmoinen tunne, että nyt tämä elämä muuttui kertaheitolla ja minusta tuli paljon parempi kuin mitä minä ennen olen ollut, mutta sitten me, jotka pidempään olemme uskomassa olleet, tiedämme, että emme me omalta puoleltamme muutu yhtään paremmaksi, paremminkin päinvastoin, että se kasvu tapahtuu sinne leimaa hännän kasvusuuntaan, eli alaspäin.

Mutta se on armo, että me saamme armosta olla uskossa päivittäin ja hetkittäin kaikki puutteemme ja virheemme ja epäonnistumisemme anteeksi ja sillä tavalla saamme matkaa tehdä yhdessä Jumalan valtakunnan kanssa toisten sisarten ja veljien seurassa.

Täällä tekstimme jatkuu, että kun isä meni toisen pojan luo ja sanoi hänelle saman, niin poika vastasi, että kyllä minä lähden, minä menen isään, mutta ei sitten mennytkään. Ja nyt kun sitten Jeesus kysyi fariseuksilta, että kumpi näistä teki isänsä tahdon, niin kyllä he osaavat vastata, että edellinen se oli. Jeesus siihen sanoi, että totisesti portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä.

Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat. Ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet. Siis kohdistin sanan siis näille kirjaoppineille ja ylipapeille fariseuksille. He vasta nyt ymmärsivät sen, että he kyllä olivat tämän toisen veljen osaveljiä, eli he olivat sanoissa valmiita kyllä Jumalaa seuraamaan ja hänen tahtoaan tekemään, mutta eivät sitten kuitenkaan todellisuudessa ymmärtäneet. Sitä eivät tajunneet, että heidänkin pitäisi tehdä parannus, jotta he pääsisivät ja pääsisivät Jumalan lapsiksi.

Tämä tietysti herätti näissä närkästystä ja vihaa. Sen luvun lopussa kerrotaan vielä viinitarhan vuokraajista, jota en lukenut. Siinä oli isäntä, joka istutti viinitarhan ja ympäröi sen aidalla, louhi kallion viinikunnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän itse muutti pois ja antoi tämän vuokralaisten tehtäväksi hoitaa sitä viinitarhaa. Kun tuli korjuuaika, niin hän lähetti palvelijansa perimään viinitarhan viljeliltä hänelle kuuluvan sadon.

Mutta siinä kävi sitten niin, että nämä palvelijat otettiin kiinni ja heidät pieksettiin ja jotkut jopa kivytettiin kuoliaaksi. Isäntä lähetti uusia palvelijoita sitten ja heille kävi samalla tavalla. Sitten isäntä päätti, että hän lähettää oman poikansa, häneen eivät kyllä uskalla koskea. Mutta kun nämä viinitarhan vuokraajat näkivät tämän pojan ja sanovat toisille, että tämä poika on perillinen, että jos me tapamme hänet, niin se perintö on meidät. Ja niin he ottivat hänet kiinni ja raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet.

Sitten hän kysyi, mitä viinitarhaomistaja tekee, kun hän palaa takaisin näille viljelijöille? Niin varisuudet vastasivat, että hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan. Jeesus sitten sanoi, että eikö lukeneet, että kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, nyt kulmakivi ja se on Herralta tullut ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. Tämän takia minä sanon teille, minä Jeesus puhui, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä, joka tähän kiveen kaatuu. Se ruhjoutuu ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa.

Ja kun nämä kuulivat ylipapit ja fariseukset nämä Jeesuksen vertauksen, he ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä. He olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa, koska kansa piti Jeesusta profeettana. Eli tässähän oli kuva siitä, että Jumala lähetti oman poikansa, joka sitten näiden viinitarhan vuokraajien, jossa oli kuva juuri näistä ylipapeista ja fariseuksista, heidän toimistaan ristiinnaulittiin ja sillä tavalla surmattiin. Mutta me ymmärrämme, että näin piti tapahtua, jotta kirjoitukset täytettäisiin ja jotta meilläkin olisi tänä päivänä lupa ja oikeus uskovaisena täällä vaeltaa ja armosta uskoa syntimme anteeksi. Ensimmäisestä päästä alkaa tuo hiljainen viikko ja pääsiäisen aika, jolloin seuraamme kirkon kärsimyshistoriaa.

Nyt elämme vielä tätä paaston ajan loppuvaihetta, mutta meidän on turvallista elää ja matkaa, jatkaa tällä uskon rajalla tiellä. Saamme tuolla päivittäin, hetkittäin, ylittää sydämemme uskomaan kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi. Näin tälläkin hetkellä rakkaat sisaret ja veljet, jokainen saa uskoa Jeesuksen nimesijään veressä, Jeesuksen nimesijään veressä. Jeesuksen nimesijään veressä kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimesijään veressä, Jeesuksen nimesijään veressä, Jeesuksen nimesijään veressä.

Jeesuksen nimesijään veressä kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi. Näin me saamme jäädä nytkin Jumalan ja hänen armonsa sanaan siunattuun haltuun Jeesuksen nimeen. Aamen. Yhdymme vielä Herran siunaukseen. Herra siunaa sinä meitä ja varjelee meitä.

Herra kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.