Nuortenilta/Alustus Jyväskylän RY:llä 06.04.2022 18.00

Rakkaat nuoret ystävät, velit ja sisaret, Jumalan terve! On tosi hieno, että olette tulleet ja olemme saaneet kokoontua yhdelle koolle keskustelemaan tiestä ja matkasta. Olet sydämellisesti tervetullut sinä täällä rauhanyhdistyksellä. Kiitos. Myös sitten siellä internetin äärellä.

Käymme tämän yhteisen illan aluksi Herran rukoukseen. Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinuun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Tämän illan ja alustuspuheenvuoron aiheeksi on annettu totuudessa rakastaminen. Tämän aiheen niissä. Niin kuin koko meidän kristillisen uskomme ytimenä ja aivan siellä keskiössä on rakkaus. Kaikkein tärkeimpänä ja keskeisimpänä Jumalan rakkaus koko langennutta ihmiskuntaa kohtaan. Ja meitä. Jokaista. Meitä, jotka aina uudelleen ja uudelleen lankeamme syntiin.

Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa on meille tuttu niin kutsuttu pienoisevankeliumi, jonka sanotaan olevan maailman yleisimmin lainattu raamu. Se on osa Jeesuksen yöllistä keskustelua Nikodeimuksen kanssa. Ja siinä Jeesus tiivistää Jumalan ilmoituksen. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Kirkkovuodessa me käymme kohti pääsiäistä ja seuraamme Jumalan rakkauden uhritietä. Jeesuksen vaellusta kohti kärsimystä ja kuolemaan.

Pilatuksen kuulustelussa Jeesus sanoi: "Minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." Pilatus ei epäuskossaan ymmärrä, vaan kysyy, että mikä on totuus.

Ennen pääsiäisen tapahtumia Jeesus valmisteli omia opetuslapsiaan ja kertoi tulevista tapahtumista. Jeesus kertoi, että menee isän kotiin valmistamaan omilleen asuinsia. Opetuslapsi Tuomas kyselee ihmetellen: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet, kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse isän luo muuten kuin minun kautta."

Pitkäperjantain kärsimysuhri ja pääsiäisaamuna ylösnoussut Vapahtaja on totuus. Uskomme perustus on siinä, että uskomalla häneen nimessään ja veressään syntiemme sovitus ja anteeksiantamus on mahdollista.

Jumalan rakkauteen kuuluu Jumalan sanan totuus. Jeesus rukoili omiensa puolesta: "Pyhitä meidät totuudellasi, sinun sanasi on totuus."

Jumala ilmoittaa meille itsensä ja tahtonsa pyhässä sanassaan. Johannes aloittaa evankeliuminsa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala." Sitten hän kertoo Jeesuksen syntymästä: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme." Ja jatkaa kuvailemalla: "Hän oli täynnä armoa ja totuutta."

Jumala vihaa syntiä, mutta armo ja anteeksiantamus ovat meille kaikille kovin tuttu sanapari. Siitä on usein puhuttu, kun uskovaiset ovat kokoontuneet yhteen. Armo ja totuus ovat keskeisesti esillä jokaisessa seurapuheessa. Kuitenkin se on asia, josta me ymmärrämme hyvin vähän. Se käy yli ihmisen ymmärryksen.

Tarvitsemme armoa ja totuutta. Emme säily uskomassa ja pääse taivaaseen ilman niitä.

Mikä sitten pimentää taivastien ja hämärtää totuuden? Mikä erottaa ihmisen Jumalasta? Raamatun mukaan se on synti, joka meissä kaikissa asuu ja vaikuttaa. Sielun vihollisen toiminta perustuu valheeseen. Sen tavoite on viedä uskovaiselta ihmiseltä näkökykyä, jotta hän eksyisi ja kadottaisi uskonsa.

Synti sumentaa näkökyvyn. Valhetta vastaan taistellaan totuudella ja syntiä vastaan armolla.

Pimeässä metsässä, eksyksissä, on rauhoituttava ja kuunneltava. Kuuluisiko jostain tuttuja ääniä, jotka johtaisivat eteenpäin?

Virsi laulaja laulaa kutsuvasta armosta: "Minä hellästi vielä sua houkuttelen ja ääneni muuttua annan. Kuni paimen mä kutsun ja suostuttelen, jos löydän sun kotiin mä kannan."

Totuus pyrkii aina valkeuteen. Se kietoutuu Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen. Pimeässä olevan on syytä kuunnella. Hyvän paimenen ääni kuuluu Jumalan valtakunnasta. Se on totuuden, siis Kristuksen, perustus.

Tuhlaajapoika oli menettänyt kaiken. Ei ollut rauhoittavaa, hyvää omaa tuntoa. Ei anteeksiantamusta. Ei elämän toivoa. Mutta kun hän mielensä malttoi, sanoi hän: "Kuinka monella isäni palkollisella on kyllä leipää ja minä kuolen nälkään. Minä nousen ja käyn isäni tyköön ja sanon hänelle: Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi."

Siinä tavassa, miten isä otti synneissä rypeneen ja kaikkensa tuhlanneen pojan vastaan, on meille paljon oppimista.

Iltamme aihe on totuudessa rakastaminen. Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen toiminnasta kertovat, että Jeesus rakasti syntiin langenneita totuudessa. Rakasti sekä armolla että totuudessa.

Kerran, kun Jeesus oli opettamassa suurta väkijoukkoa, lainopettajat ja fariseukset toivat paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. Mooseksen laissa oli määräys, että aviorikkojat oli kivitettävä. He tiukkasivat Jeesukselta vastausta. Mitä hän sanoisi asiaan? He yrittivät näin panna Jeesuksen koetukselle ja saadakseen siten aiheen syyttää häntä.

Jeesus vastasi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."

Evankeliumi kertoo, että Jeesuksen sanat kuuluivat. He lähtivät pois yksi toisensa jälkeen. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja syntinen nainen.

Jeesus kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat, eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, Herra", nainen vastasi.

Jeesus rakasti tuota naista armolla: "En tuomitse minäkään."

Mutta Jeesus rakasti myös Jumalan sanan totuudessa: "Mene, äläkä enää tee syntiä."

Jumalan meitä kohtaan osoittamasta rakkaudesta kumpuaa myös uskovaisten välinen keskinäinen rakkaus. Johannes kirjoitti: "Siinä on rakkaus, ei että me rakastimme Jumalaa, vaan että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa sovinnoksi meidän syntiemme edestä."

Te rakkahimmat, jos Jumala meitä niin rakasti, niin meidän pitää myös toinen toisiamme rakastaman.

Jeesuksen mukaan rakkaus on Jumalan rakkaus. Se on lapsen tuntomerkki. "Minä annan teille uuden käskyn: Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Keskinäinen rakkaus on siis Jumalan lapsen tuntomerkki.

Tutussa Siionin laulussa laulamme: "Lastesi tuntomerkki on yhä rakkaus. Suo että säilyy meissä sen voima ja siunaus. On yhdysside hengen rakkaus Jeesuksen. Se liittää meidät yhteen. Vie kotiin."

Jumala on yhä rakkaus.

Mutta uskon lahjan kautta olemme saaneet sydämiimme Pyhän Hengen. Tuon Pyhän Hengen voimasta olemme osallisia Kristuksen rakkaudesta ja voimme rakastaa toisiamme niin kuin Jeesus rakasti meitä. Tämä on ihmismielin käsittämätön Jumalan armo.

Keskinäiseen rakkauteen kuuluu myös se, että uskon ystävää autetaan synnin alta vapauteen. Se on totuudessa rakastamista, johon Jumalan sana meitä opettaa.

Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessä: "Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on tehtävä. Heidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ette te itse joudu kiusaukseen. Kantakaa toinen toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain."

Ajatellaanpa tilannetta. Olisit kauniina kevätpäivänä jäällä kävelemässä. Et huomaisi, että edessä on auringon lämmittämä alue ja olet kävelemässä heikoille jäille. Kun mietit tuota tapahtumaa, mitä toivoisit tuossa tilanteessa? Eikö olisi hyvä, kun joku olisi siinä vähän taempana, varoittaisi ja sanoisi, että hei, nyt käännytään, tuonne ei kannata mennä?

Onko kukaan varoittamassa minua uskontien vaaroissa? Onko minulla läheisiä, jotka apostolin neuvon mukaan lempeästi ojentavat minua, kun olen tehnyt väärin tai uskon käsitykseni on hämärtynyt? Edes yksi ystävä, joka ei kulje ohitse silloin, kun olen vaarassa ja tarvitsen apua? Ystävä, joka rakastaa armolla ja totuudella.

Vai ajattelevatko ystäväni: "Mikä minä olen tuomitsemaan? En minä kehtaa sanoa. Se on henkilökohtainen asia. Jokaisella on oikeus tehdä niin kuin itse haluaa."

Kyllä minä sydämestäni toivon, että edes joku lähimmäinen saisi rohkeuden lähestyä minua, että minua rakastettaisiin totuudessa, armolla ja totuudella.

En varmasti kestäisi pelkkää totuutta, mutta kun Jumala antaisi lähestyjälle lempeää ja armollista mieltä, minun voisi olla helpompi avata sydäntäni ja uskoa väärätteköni anteeksi ja saada uskon silmä kirkkaaksi.

Suurinta rakkautta on rakastaa lähimmäisen kuolematonta sielua.

Raamattu opettaa meitä monien esimerkkien kautta arvostamaan ja ylläpitämään lahjaksi saamaamme ystävyyttä. Hyvä ystävä on Jumalan lahja.

Raamatun kauneimpia kertomuksia ystävyydestä on Samuelin kirjan teksti, jossa kerrotaan Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä. Samuel kirjoittaa: "Ja Joonatan taas vannoi Daavidille, sillä niin rakkaana hän piti häneen, että rakasti häntä niin kuin omaa sieluaan."

Näiden ystävysten välillä oli todella lujaa luottamus. He eivät keskustelleet ainoastaan ajallisista vaaroista ja huolista, vaan myös sydämen sisimmistä tunteista ja murheista.

Meille jokaiselle on tärkeätä omistaa hyvä ystävä, saattomies, ystävä, joka ei tuomitse, vaan rakastaa Jumalan sanan totuudessa.

Matteuksen evankeliumin 18. lukua on kutsuttu Kristuksen kirkkolaiksi. Nostamalla lapsen uskovaisten esikuvaksi Jeesus osoitti, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Hän varoitti vakavasti johdattamasta lapsia lankeemukseen ja kehotti kaikkia välttämään synnin viettelyksiä.

Sen jälkeen Jeesus kertoi suuresta Jumalan rakkaudesta, miten hyvä paimen jättää 99 lammasta ja lähtee etsimään yhtä ainoata eksynyttä. Jumalan valtakunnassa ikävöidään kadonnutta lammasta.

Tämän jälkeen seurasi keskeisin kohta Jeesuksen sielunhoidollisia neuvoja syntiin joutuneen kohtaamiseen. Tuo Kristuksen kirkkolaki on rakkauden laki, jonka tarkoituksena on voittaa syntiin luisunut ihminen takaisin elämään, takaisin uskon tielle omistamaan oman tunnon rauhaa ja taivastoivoa.

Opetuksen kärki on suunnattu syntiin joutuneen lähimmäisille. Heitä kehotetaan toimimaan niin, ettei rikkonutta tuomittaisi, vaan tämä saisi armahduksen.

Jeesuksen toimintaohje on varsin yksinkertainen: Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Vikaan joutunutta ei eristetä ja jätetä yksin, vaan lähestytään häntä armossa ja totuudessa.

Jos tiedämme lähimmäisemme joutuneen syntiin, meidän tulee lähestyä häntä henkilökohtaisesti. Tiedämme ja olemme varmasti kokeneet, että tämä ei ole aina helppoa. Olisi helpompi olla välinpitämätön ja unohtaa koko asia. Puuttukoon joku muu.

Joskus taas voi tulla kiusaus, ikään kuin herkutella asialla muiden ihmisten kanssa. Takanapäin puhuminen ei ole asioiden oikea hoitoa missään tilanteessa.

Keskusteluissa tärkeintä on oikea asenne ja toisen kunnioittaminen. Toista tulisi lähestyä niin kuin haluaisi itseään lähestyttävän vastaavassa tilanteessa.

Langenneen tulisi kokea, että häntä lähestyy hyvä paimen. Hän saa kokea Jeesuksen sanat ja rakastavan katseen.

Syntiin joutunut on jo saattanut murehtia tilansa, mutta ei ole jaksanut lähteä korjaamaan asioitaan. Silloin hän kokee, että hänen ystävänsä tuli Jumalan lähettämänä, ja tuota keskustelua hallitsee anteeksiantava Kristuksen mieli.

Jeesus sanoi: "Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin."

Tätä rakkauden lakia ja neuvoa saamme toteuttaa kotona. Sisarukset saavat hoitaa ja siunata toisiaan. Vanhemmat lapsiaan ja lapset vanhempiaan. Puolisot toisiaan. Ystävykset kantavat toinen toistaan.

Kun joku Jumalan lapsi lähestyy meitä armolla ja totuudella, on syytä pyytää nöyrää mieltä. Job pyysi ystäviltään: "Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan."

Aina asiat eivät selviä kahden kesken puhumalla. Jeesus neuvoo keskustelemaan asiasta pienellä porukalla muutamien ihmisten kesken. On tärkeää, että myös tässä keskustelussa säilyy Kristuksen mieli ja rakkaus. Totuus ei saa mennä armon edelle.

Jeesus päätti toimintaohjeensa sanoihin: "Elleivät he kuule heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan ja publikaaniin."

Rukouksen mieli on, että viimeistään tässä vaiheessa ihminen ymmärtäisi tilansa vakavuuden. Raamattu ei neuvo missään tilanteessa hylkäämään uskonsa kieltänyttä. Jeesukselle pakanat ja publikaanit olivat rakkaita lähimmäisiä.

Haluamme rakastaa epäuskoista läheistämme tinkimättä Jumalan sanasta ja sen totuudesta.

Sitten vielä lopuksi muutama sana armosta ja anteeksiantamuksesta. Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta.

Jos tätä puhetta on kuuntelemassa joku, joka kokee, että sinä et ole tätä Jumalan ihmeellistä armoa ja elävän uskon antamaa rauhaa sydämessäsi omistamassa, nyt sinua lähestytään Jumalan valtakunnasta armolla ja totuudella. Sinua kutsutaan sisälle, isän kotiin. Tee parannus ja usko evankeliumi.

Jeremia kirjoittaa tuosta parannuksen teosta: "Tunne ainoastaan pahat tekosi, ja että olet Herraa sinun Jumalasi vastaan syntiä tehnyt."

Katumuksen määrää ei ole määritelty. Sinulle annetaan epäusko ja kaikki sinun syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ja rakas veljeni ja sisareni täällä rauhanyhdistyksellä ja siellä viestimien äärellä, me tiedämme totuuden itsestämme. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä perille ilman armoa.

Raamattu muistuttaa meitä valvomisen ja omakohtaisen uskon tärkeydestä. Iankaikkisen elämän sanat, anteeksiantamuksen lohdullinen evankeliumi on annettu voimaksi.

Puhukaa nuoret matkan vaivoista toisillenne. Rakastakaa totuudessa. Siunatkaa toisianne.

Evankeliumin sanassa saa uskoa sen, mitä siinä luvataan. Saa uskoa kaikki synnit anteeksi.

Joskus meillä on sydämellä asioita, joita emme jaksa uskoa anteeksi yleisestä saarnasta. Siksi meille on annettu lahjaksi ripin armoetu. Siinä saamme vapautua ja tuntoamme rasittavista taakoista. Se lohduttaa ja rohkaisee omaa tuntoamme.

Kun omaa tuntomme on Jumalan sanaan sidottu ja evankeliumilla hoidettu, niin se ohjaa kulkuamme.

Jesaja siitä kirjoittaa: "Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takasi ohjeen: Tässä on tie, kulkekaa sitä."

Tälläkin hetkellä saamme aivan kuin lämmitellä armoauringon säteissä. On tällä hetkellä lupaa jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Nyt näemme taivaan kirkkautta kuin kuvastimesta. Kerran me saamme nähdä armollisen Jumalan kasvoista kasvoihin.

Seuraavaksi alustuspuheenvuoro. Mietin muutamia kysymyksiä. Ajattelin ensin, että en laita tähän mitään kysymyksiä, mutta tuli muutama kysymysajatus mieleen. Luen ne tässä ja kun on keskustelun aika, voidaan laittaa ne eteen näkymään.

Haluan, että nämä kysymykset eivät millään tavalla rajaa keskustelua. Voidaan keskustella tämän aihepiirin ympärillä mistä tahansa.

Tällaiset kysymykset mietin: ensiksi, miksi vikaan joutunutta voi olla joskus vaikea lähestyä? Toiseksi, miten haluaisit itseäsi lähestyttävän, kun olet tehnyt väärin tai joutumassa harhateille? Kolmanneksi, mitä tai millaisia tilanteita totuudessa rakastaminen voisi tarkoittaa käytännössä? Neljänneksi, ystävien ja saattomiesten merkitys uskon elämän tukena? Viidenneksi, onko synnistä puhuminen tuomitsemista? Ja kuudenneksi, Jeesus sanoi kerran: "Joka saa paljon anteeksi, se paljon rakastaa." Mitä ajatuksia Jeesuksen sanoma herättää?