Seurapuhe Tampereen RY:llä 22.04.2023 19.00

Isäni ja Hojani ja Pyhän Hengen nimeen, aamen. Seuraavaksi laitetaan sormet ristiin ja käydään alkurukoukseen.

Pyhä ja laupias Jumala, hyvä paimemme. Kaitse meitä, ja olemme niin kuin lampaitasi. Haluamme mennä sinne, minne haluamme, ja pyydämme, että sinä meitä ohjaat sitten, minne sinä haluat. Kiitos siitä, että annoit meille seurakutsun sydämeemme, että itsemme täältä löydämme. Kiitos, että istut tässä minun vieressäni ja kuulijan vieressä, että oikein puhuisimme ja oikein uskoisimme. Ole aina meidän lähellä.

Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päälle niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Koska kello on jo pyörähtänyt tuosta iltasoitosta, eli mun eräältä nimeltään Angeluksesta kaunis nimi iltasoitolla on pyörähtänyt jo yli, eli eletään noin kirkkovuoden ja kirkkoteologian mukaan huomista sunnuntain pyhän aiheita, joka on jollain tavalla semmoinen henkilökohtaisena mielipiteenä voi sanoa, että minun mielestäni hirveän kaunis, semmoinen jollain tavalla turvallinen ja ehkä jos siltä joskus tuntuu, niin vaikka lohdullinenkin tämmöinen mielikuva ja kielikuva paimenesta.

Hyvän paimenen sunnuntain on huomenta. Etenkin ikiaikaisia tämmöisiä maailman luomisista lähtien olleita sanoja tuntuu olleen. Kirjoitetun raamattuun vaikkapa psalmiin minä olen hyvä paimen tai monia... Tai Herra on minun paimeneni, niin hän se on sieltä. Monia Jeesuksen sanoja kuten tuo, minä olen hyvä paimen. Tällaista paimenretoriikkaa siis huomisesta.

Paimen on sanana jo raamattullinen, mutta se on monitasoinen ja monitahoinen. Se, että Jeesus itse sanoo olevansa paimen, ei ole mikään... Se ei ole niinkään semmoinen pieni asia tai tämmöinen, niin kuin helposti pureskeltava asia. Nykyään se on tosin ymmärretty, kun siitä on kirjoitettu niin paljon ja puhuttu ja kaikkea uskottu oikein ja näin päin, mutta kun sitä on maailman alussa, niin silloin Jeesuksen aikaan Jeesus on paimenesta puhunut, niin on siinä ollut korvat höröllä monta kertaa kuulijoilla, kun Jeesus on itseään sanonut paimeneksi.

No, evankeliumissa Luukkaan mukaan on kertomuksia siitä, mitä paimen tekee ja minkälaista on Jumalan paimenen työ, Jumalan paimenen työ, silloin kun Jumala paimentaa ihmisiä. Ja Jeesus sanoo siis näin: Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän lähettää, jättää ne 99, lähtee sen kadonneen perään ja etsii kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen. Ja kotiin tultua hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: iloitkaa kanssani, minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa. Minä sanon teille, näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin 99 hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Aamen.

Tällaisin sanoi siis Jeesus. Tämä tilanne, mihinkä Jeesus nämä samat laittoi, alustetaan raamatussa sillä tavalla, että publikaanit ja muut syntiset olivat tulleet Jeesuksen luo ja halusivat kuulla, mitä Jeesuksella on sanottavana. Mutta fariseukset ja muut lainopettajat, niin kuin raamattu niitä nimittää, eivät pitäneet siitä, että Jeesuksen luo tuli publikaania ja muita syntisiä. He moittivat Jeesusta siitä, että tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan. Ja tässä kohtaa sitten Jeesus vastaa tuolla vertauksella kadonneesta lampaasta, mikä on tietenkin jo tullut meille kaikille tutuksi.

Ja nyt mitä kaikkia tasoja tai mielikuvia tai tällaisia kosketuspintoja tuohon paimen-sanaan liittyy. Esimerkiksi semmoinen, että nämä fariseukset, jotka olivat mielestänsä hyvin tarkkoja ja varmasti olivatkin elämänsä tämmöiseen ohjeiden ylläpitäjiä ja sääntöjen mukaan eläviä ja tämmöisiä ohjeorientoutuneita, sääntöorientoutuneita, jotenkin on of ihmisiä, mustavalkoisia. Joko toimit oikein tai toimit väärin, eikä muuta vaihtoehtoa ole.

No niin, ne olivat siis tarkkoja siitä, että he esimerkiksi söivät puhdasta ruokaa. Puhdasta tarkoittaa siis tällaista niin kuin ikään kuin henkisesti puhdasta, ei noin ihan konkreettisesti, vaikka sekin varmasti oli tärkeää. Mutta tuota, että se ei ole niin kuin saastunutta. Mutta katso, kun sepä saastui saastuen jo sillä, että niin sanottu syntinen ihminen, eli tavallinen rahvas, eli vaikkapa publikaani, söi samassa huoneessa. Niin se ruokakin saastuisi elä. Ei oikein arkijärki järkeenkään, mutta näin ajattelivat fariseukset.

No, heidän mielestään sitten paimenen työ, kun ajatellaan paimenen työtä semmoisena, että päästetään laumavillia ja vapaata lammasta tuonne niitylle ja sitten yksi-kaksi sinne miestä, poikaa, tyttöä sinne niitä kaitsemaan, että eivät tosiaan lähde karkuteille tai ei tule iso paha susi nappaa sieltä tai jotain muuta vastaavaa, niin heidän mielestään paimen siellä työssään ei pysty yksinkertaisesti toteuttamaan sitä kaikkia hyvää puhtauden periaatetta. Siellä ei ole käytännössä mahdollisuutta toteuttaa näitä puhtauden periaatteita hyvästä ruokailutavasta ja mitä kaikkia sääntöjen fariseuksilla olisikaan. Paljon, paljon erilaisia isien perinnäissääntöjä ja muita.

No niin, he olivat siis sitä mieltä, että paimen jo semmoisena on vähän niin kuin mahdoton yhtälö hyvään onnistuneen elämän ja työn tekemisen tämmöinen ristiriitojen liitto ei niin kuin tule toimimaan. Ja sen takia paimen-sanalla oli jo jotain sellaista, missä oli tämmöinen arvolataus. Ei ollut sitä, että sinä, joka olet ollut paimenessa, lehmiä paimentanut vaikka ja näin, se oli vaan semmoinen hauska kesäinen harrastus. Mutta tuota niin, tässä oli kyse melkein elämästä ja kuolemasta näiden fariseuksien ja paimenten välillä.

Mutta Jeesus, tuota niin, tämä siis tämä Jeesuksen vertaus tästä kadonneesta lampasta, sehän on vastaus. Tämä on tämmöinen niin kuin se on kommentti jollain tavalla kuin nämä fariseukset, lainopettajat, jotka ensinnäkin on sanottava siis näistä fariseuksista se, että myönnettäköön, että he varmasti olivat hyviä uskovaisia, jos näin voi sanoa. Tekivät varmasti kaiken oikein hamasta nuoruuteen tässä päivissä niin kuin eräs synnitön ihminen. Nämä kaikki olen pitänyt hamasta nuoruuden päivin. Laissa laittamaton. Laittamaton on moittimaton. Laittaa on vanhaa, vanhaa kantasuomea jopa. Ihan siis tuhansia vuosia vanha sana. Tulee tuota kantasuomen sanastosta. Saamen kielessä lavi on moittia. Ja tuota, eli laissa moittimattomia ihmisiä. Olimme nämä.

Ja tuota, no niin, ne olivat siis semmoisia, mutta se mikä tässä on merkityksellistä myös, että he vaativat sitä muilta. Se ei riitä, että he itse pitivät oman tonttinsa ja hoivivat oman intentionsa mukaan, eli oman mielenkiintonsa ja oman halunsa ja harrastuksensa mukaan, vaan vaativat muilta sitä. Ei ollut uskonnonvapautta siinä ympyrässä sitten. Sehän voisi olla tämmöisen uskonnonvapauden jonkunlainen määritelmä, että kukin tavallaan, että jos sinä uskot noin, niin kaikkea hyvää sinulle, mutta suomi, minulle vapaus näin. Ja tuota, fariseukset siis vaativat sitä muilta. Tässä kohtaa myös Jeesukselta.

Ja heidän oppiensa mukaan Jeesus ottamalla lähelleen, keskustelemalla näiden publikaanien ja syntisten kanssa, ei voi myöskään toteuttaa sitä puhtausperiaatetta hyvästä, niin kuin tämmöisestä sosiaalisesta puhtaudesta, eikään kuin tämmöinen niin kuin saastuminen, niin kai siinä on sitten tapahtunut. En tiedä, onko mielenkiintoista, että joku fariseus saa tänne opettamaan, että mitä se voisi sitten tarkoittaakaan käytännössä, että mikä se iso ongelma siinä on.

Publikaani on veronkerääjä, joka tuota on sitten sen takia niin kuin mahdoton jotenkin hyväksyä näitä fariseuksia. Ne toimivat tähden vallan alla. Kun Jeesuksen ajan kotimaa oli Rooman keisarin alainen ja Rooman vallan alla, niin siellä oli tietenkin roomalaisia työntekijöitä. Se on selvää, että oli sotilaat ja veronkerääjät muun muassa, jotka keräsivät veroa keisarille, niin kuin keisarille kuuluu, niin kuin Jeesuksen sanoin mukaan.

Ja tuota tämmöinen veronkerääjä-arvonimi publikaani sitten. Ja tuota se, että palvelee miehittäjän valtaa, niin se tekee myös tämmöisen ristiriidan ja ristiriidon sitten tämän työn ja oikein elämisen ja Jumalalle elämisen ja tämmöisen kanssa. Eli publikaani ynnä teikään sitten myöskään voi toimia oikein, niin kuin lähtökohtaisesti kai on. Ja niin kuin olemassaololla on tehnyt kaiken väärin.

Mutta on myös sitten ihan esimerkiksi tämmöinen rakkeuspublikaani, joka on tuota on niin kuin tämmöinen yksi kadonnut lammas jollain tavalla. Niin hän oli vielä niin kuin väärintekijä siinä kohtaa, että hän niin kuin ihan aktiivisesti pyrki tekemään väärin ja tuota varastamaan. Se on niin kuin erittäin moitittavaa, niin kuin juridit sanovat.

Ja siinä tilanteessa, kun Jeesus tapasi sakkeuksen sillä viikonapussa istumassa, niin tämä oli jollain tavalla tämmöinen jätän nyt 99 tähän ympärille ja keskityn vain yhteen. Ja sakkeushan olikin otollista maaperää hyvää multaa, johon sai Jumala kastella ja istuttaa. Ja sieltä tulikin oikein hyvä ja hurskas ihminen, josta puhutaan myöskin, että niin kuin perimätiedon mukaan näiden perimätietojen tämmöistä painoarvoa ja faktapohjainteja sitten ainakaan tältä paikalta pystyy sanomaan. Mutta perimätiedon mukaan hänestä tuli sitten joku Palestiinan piispaki myöhemmin. Mutta se on ihan hyvä ajatus. Ei se mitään suoraan se hänelle.

No näin. Niin tässä on sitten tämmöisiä taustoja tällä on, että on fariseuksia, jotka elävät oikein ja sitten on paimenet, jotka eivät mitenkään pysty elämään oikein. Ja vielä nämä publikaanit, jotka hekin tekevät enemmän tai vähemmän väärin elämässä. Ja kun Jeesusta moititaan siitä, että sinä olet semmoinen, että tulet ja syöt näiden syntisten kanssa, mitäs peliä se semmoinen? Ymmärrät varmaan, ettei se käy laatuun.

Niin tähän kommenttiin Jeesus vastaa vertauksella, joka on niin kuin sanotaan niin kuin sisäänkirjoitettuna implisiittisesti, on semmoinen ajatus siitä, että Jeesus sanoo, että nämä fariseukset ovat paimenia, paimenia, jotka ovat itse menettäneet sen yhden lampaan. Ja tulee moittineeksi siihen sivulauseessa sitten näitä paimenia, fariseuksia.

Ja fariseuksessa se tietenkin varmaan kaihertaa aika paljon ja aiheuttaa sitten närää ja jupinaa siinä, että kun vaikka ei ole suoraan sanottu, mutta annetaan ymmärtää, että he ovat jonkinlaisia paimenia. Ehkä tämmöinen ihmisten paimen hengellisessä, ihan täysin oikeastaan hengellisessä mielessä. Niin ei ollut tuon ajan hengellisessä kielessä vielä tullut tutuksi. He eivät voineet tietää tai ajatella fariseukset, että ihminenkin voisi olla paimen ja paimentaa. Ja niin kuin tämmöinen pappi, pastori, eli paimen, niin paimentaa sitten hengellistä laumaa.

Tämmöinen ajatus oli sitten sen verran tuore heidän. Ja Jeesuskaan sitä sitten aloitti tätä termiä sitten käyttämään. Muun muassa Pietarille myöhemmin sanoi, että ole paimen, kaitse lampaita. Ja Jeesus, kun on Jumala, hän itse sanoo, että minä olen paimen. Ja fariseuksille se, että vaikka fariseuksetkin, niin kyllähän Jumalasta ymmärsivät, että Jumala on semmoinen maailman luoja ja kaiken Herra ja näin. No he eivät nähneet Jeesusta Jumalana. Kylläkään.

Mutta tiedämme, että Jeesus oli itse Jumala, taivaasta alas maahan laskeutunut Jumala. Niin hän itse sanoo, Jumala sanoo, että minä olen paimen. Eli Jumala itse on se paimen. Ja tämä Jumalan paimenyys ja tämä itse sanoo olevansa, niin tämmöinen, no esimerkiksi hyvin halveksittu. Jos ajatellaan, että kaiken kaikkiaan tuon ammattiherroksen, niin ei se paimen nyt siellä mitään kovin arvostettu ollut. Että jos nyt ei mitään muuta, niin menee nyt paimenen edes. Ja sitten Jumala tulee ja sanoo itse olevansa paimenen, että mikä tämä nyt on. Mitä tämä tarkoittaa.

Ja tässä kohtaa on jotenkin todella sellaista henkeenkäypää tai tämmöistä mielelle käypää se, että ajatellaan, että Jumala ajattelee, että tuommoinenkin, tuommoinen paimen, tämmöinenkin vaikka mekeläinen, niin että sekin on jollain tavalla hyvä. Että Jumala voi olla vaikka syntinen, syntisen ihmisen tittelillä. Että paimenen statuksella voi Jumala itsekin mennä. Että jos Jumala itse sanoo olevansa paimen, joka ei ole mitään, niin mikä ihmisen osa on siinä, tämmöisen tavallisen kristillisen osa. Että mitä me voimme olla. Me voimme olla juuri sitä, mitä me olemme. Ja Jumala kyllä ymmärtää, joka ymmärtää paimenen henkeä päälle. Ja niin kyllähän se ymmärtää tämmöisen tavallisen lauantain illan seuran vierankin päälle.

Tämä on kristivetoa tässä vertauksessa. Ja kyllähän siis ajatellaan, kyllähän fariseuksillekin sietikin vähän laittaa takaisin siinä, että ei ymmärtäisi sitä, että mikä se on heidän, että mikä tilanne on. Että olisi voinut kysyä, että katopa peiliin, että mikä sinun sielun tila on. Että tuntuuko, että olet nöyrällä mielellä ja onko kuppi täynnä vai tyhjä. Niin kyllähän sieltä olisi tullut varmaan se, että no ei mua ole kyllä päässyt moittimaan mistään koskaan. Että aika hyvä tässä kyllä ollaan. Että mallia saisi suorastaan ottaa.

Niinhän semmoinen ei ole sitä. Se on tosi otollista maaperää siinä, että jos ajatellaan vaikka eksynyttä, että niin kuin jätetään kokea itseään eksyneeksi. Että olisi nyt suoraan raamatus se vertaus, että tämmöinen läikkyvä asti ei ole hankala, että sinne on sitten mitään enää laittaa. Että ei ole niin kuin se saa arvonneellekkaan sitten siinä kohtaa. Se on ehkä helposti ymmärrettävä.

No Jeesus siis tulee moittineeksi fariseuksia, että lammas on kadonnut. Voidaan, että jos fariseukset sanottaisivatkin sen oman virheensä. Ja se saattaa olla hyvin tämmöinen suomalaiselle passiivisenaistoon mieltävälle ihmiselle mieluisa tapa, että no lammas katosi eikä aktiivisesti, että minä kadotin lampaan. Lautanen putosi, ei niin, että minä pudotin. En sattunut olemaan paikallakaan, kun se putosi. Vaan on niin kuin tämmöinen, että kun lampaita katoaa ja kukapa ottaa siitä sitten vastuun. Kyllä se, niin kuin Jeesus antaa ymmärtää, että se paimenen, jos se on siinä, niin se vastuu siitä tai se jollain tavalla virhe, joka on korjattava sitten.

Ja tämä hyvä paimen nyt jättää sitten ne 99 ja lähtee etsimään sitä yhtä. Ja tässä on se Jumalan työ. Minä en oikeastaan pysty ottamaan kantaa, että miten niin sanotusti oikea paimen tässä kohtaa tekisi. Että jos lähdet kesälomalla paimentamaan inarilampaita, niin tuletko jättäneeksi sinne koko lauman ja etsimään sitä yhtä. Voi olla, että se yks saa sitten mennä ja tulla. Että pääasia, että se jäljellä oleva lauma on sentään. Ja jos pysyy kasassa, en osaa ottaa siihen kantaa.

Mutta tämä paimen teki sillä tavalla, että se jättää nämä 99, koska Jeesus sanoi, että en ole tullut terveitä parantamaan, vaan sairaita. Että hurskaita on nämä 99 ja eivät ole parannuksen tarpeessa, mutta yksi on parannuksen tarpeessa. Ja siitäpä iloitaan, että enkelit taivaassa enemmän kuin näistä 99.

Tämä on toisaalta sellainen, että minkälainen osa olisi vaikka tässä olla yksin näistä 99, että eikö minusta iloita ollenkaan tässä, että minä olen tässä koettanut pysyä laumassa ja sitten ei henkilöt iloita yhtään minusta, kun en ole parannuksen tarpeessa. Kyllä se on sellainen kiitettävä osa näillä kaikilla ja kaikilla 99 ja sinulla ja minulla. Kyllä minä näkisin, että taivaassa iloitaan jotenkin kaikista niistä kuuliaista, ruoosioista, lampaista, jotka sinne jäävät sitten istuskelemaan ja oottelemaan isäntänsä ja yhtä sisarstaan sitten takaisin.

Mutta jollain tavalla kyllä sielu lähtee tämän yhden puolesta sitten, että onhan sinut iloista. Että yksi löytyy. Jotenkin se on sellainen iloinen tilanne, että löytää yhden. Niin millä tavalla Jumala sitten etsii oikeilla työvälineillä, eikö niin?

Oli eräs mies, joka kadotti avaimensa. Ja sattui, että tämä miehen kotiin tuli sen kaveri juuri silloin, kun tämä mies etsii terassilta avaintaan. Ja tuota kaveri kysyi, että sinulla on jokinlainen pulma tässä, että mitäpä etsit. Niin sattui, että avain hävisi ja pitäisi löytää tärkeä avain. No, mietitäänpä, että missä olet sen nähnyt viimeksi, että mihin se olisi voinut todennäköisesti pudota. No, sisällä tuolla olen nähnyt. No, että miksi et mene sinne etsimään sieltä sisältä sitten sitä. No, kun siellä on pimeää ja ei siellä oikein voi etsiä. Täällä on valoisaa täällä ulkona ja täällä on helppo etsiä. Ja ei löydy avainta.

Jumala menee pimeään paikkaan. Jumala etsii pimeästä, sieltä mihin ei mielellään menisi. Ihminen ei mielellään tekisi tällaista, miten sitä on, mukavuustasoa. Mukavuustasolla on hommia, että etsii valoisasta paikasta kadonneita lampaita ja avaimia ja rahoja. Ja kuitenkin pitäisi mennä sinne pimeään. Sitä se on varmaan oman tuntemistenkin kanssa tämä työskentely. Kukaan ei haluaisi ruveta möyhimään niitä pimeimpiä, pimeimpiä, joita on oman reviirin sisällä liittyviä juttuja. Ne vaan kulkee mukana, mutta ei niitä hirveästi niitä ala julkisesti etsimään tai puhumaan niistä. Vähän semmoisia omia salattia.

Jumala on sellaiset silmät, että Jumala sen näkee sinne pimeäänkin. Se on hyvä asia se. Tämä lukkaa evankeliumia. Yksi luku on oikein tämmöistä löytämisen riemuvoittoa. Se on monta vertausta peräkkäin, jossa jotain löytyy. Seuraavassa vertauksessa nainen kadottaa hopearahan ja etsii sitä kauan ja löytää sitten ja järjestää kerrassaan pidot tai järjestää juhlat ystävilleen. Pyytää ja iloitkaa kanssa, että minä löysin rahan, joka olin kadottanut.

Entä sitten oikea tämmöinen löytötarinoiden äiti ja isä, tuhlaajapojan kertomus, joka seuraa taas tässä tämän rahan löytämisen kertomusta. Tässä tuhlaajapojan kertomuksessa huomataan vieläkin tätä paimen-teemaa. Ja muistat, että kotoa lähtenyt ja perinnön hassannut poika menee töihin paimeneksi sikoja paimentamaan. Ja palkkana on sitten, ja itse asiassa olkoon niin, että täällä sanotaan, että nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

Aika arvostamatonta työtä siis, kun ei edes niin kuin... No siis tässä sanotaan, että Jeesus vie tämän pohjalle. Nyt ollaan niin kuin pohjalla, että tämän alemassa nyt ei enää pääse missään, että ryvetään nyt siellä ojassa sitten. Ja jollain tavalla, jos miettii sitä, että Jumala vertaa itseään paimeneen ja kertoo, että vähän niin kuin samassa hengenvedossa ja samoissa kertomuksissa sitten laittaa tuhlaajapojan tämmöiseen paimenen osaan, että mitä Jumala haluaa kertoa sillä, että hän itse on paimen. Ja kehoittaa myöskin vaikkapa Pietaria olemaan paimen.

Että mun mielestä siinä on jotain semmoista, semmoista niin kuin sitä samaa jollain tavalla, minkä takia Jeesus näiden syntisiä ja paimenia ja publikaanien kanssa nyt ylipäätään seurusteli ja ruokaili, minkä takia meni Sakkeuksen kotiin, mitä paheksuttiin. Siinä on jotain sitä, että Jeesus Jumala ei katso sitä ihmisten semmoista ulkomuotoa, titteliä tai statusta tai parantisuutta tai mitään tämmöistä. Että onhan se Jumalalle rakas ihminen, joka jokainen ihminen on Jeesuksen kuoleman jälkeen ylösnousemisen takia lunastettu ja synnit sovitettu. Jokainen sielu on Jumalalle tärkeä.

Ja siinä ei mittailla osaamisia eikä pystymisiä. Ehkä se liittyy jotenkin tämmöiseen, että vaikka olisikin vasta välipohja ja sieltä vielä hujelle tässä alaspäin, niin Jumala on jotenkin sielläkin. Ja sieltähän se korkealle kattoon näkyykin hyvin. Ja mitä se on? Ja mitä se on? Ja mitä se on?

Mikä on siis tämän vaikkapa tuhlaajapojan isän reaktio? Niin kyllähän se on semmoinen yhden lampaan löytäjän reaktio, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että sinä tulit kotiin. Se on kaikkein tärkeintä nyt. Että veit rahat ja hastasit ja toimit moraalittomasti ja kunniattomasti ja näin, mutta kaikkien tärkeintä, että olet hengissä ja terveenä ja tulit kotiin. Se on se saarna tässä jollain tavalla tässä tuhlaajapojassakin. Kiitos.

Ja Jumala sanoo olevansa paimen. Ja itse asiassa mä mietin, että ei sen parisauksellakaan ihan uusi asia voinut olla. Kyllähän siis psalmien kirjaa tunsivat ja psalttaria ja paimenpsalmia muun muassa. Mutta varmasti heitä sitten kiristi se, kun ne tiesivät tämän paimenen, paimenen pysyvyyden, pysymättömyyden. Täysin ongelmallinen tämä paimenen työ. Eivät pysty toteuttamaan niitä puhtauksia.

Näin se kuuluu: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille. Hän johtaa minut vetten ääreen. Siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkää mitään pahaa. Sinä siellä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi. Johdatat paimenen sauvallasi. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä. Ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ymmärtää. Sinä ympäröit minut kaikkina elämäni päivinä. Ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Se on jotenkin semmoista kaunista ja valoisaa. Ja tulee ihan mieleen jotkut vihreät niityt siellä lampa- ja kirjamaailmassa. Jotenkin semmoisia lapsuudenkesiä. Hyviä tuntemuksia. Koska Jumala on paimen ja Jumala paimentaa meitäkin. Jumala on antanut poikansa Jeesuksen meille paimeneksi. Ja kun Jeesus sanoo, että minä olen hyvä paimen, joka antaa henkensä laumansa edestä, henkensä lampainsa edestä.

Jos ajatellaan paimenen työmoraalia tämmöistä, että miten meni jonkun omasta mielestä, jos kysytään työpäivän jälkeen, niin harva paimen voi sanoa, että no henkeni tulin antaneeksi tuossa, että kun karhu hyökkäsi laumaan vastaan, mutta lauma säästyi. Mutta Jeesus voi. Jeesus sanoo, että minä olen sellainen paimen, joka antaa henkensä laumansa edestä.

Ja juuri tuossa äsken pääsiäisenä muistat pitkänä perjantaina ajatellessasi sitä, miten Jeesus lyötiin kolmella isolla naulalla ristille ja viimeisen kerran, kun Jeesus silmät sulki, Jumala itse sulki Jeesuksen silmät ja laski pään syliin lepäämään. Se oli Jeesuksen työ, mutta se ei ollut Jeesuksen palkka. Jeesuksen palkka siitä työstä oli se, että Jeesus ei jää kadotukseen, vaan nousi ylös.

Ja se kadotuksesta ylösnouseminen on myöskin meidän palkka se, että hauta olikin tyhjä ja ruumis ei ollut varastettu, vaan ylösnoustu. Se on myöskin meidän palkka sille. Jokainen, joka siihen uskoo, saa iankaikkisen elämän eikä joudu kadotukseen. Niin sanoo Raamattu, ja se on silloin totta.

Ja sen takia meille on jätetty sanat Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi. Ja kun kuulet sitä, silloin hyvä paimen tekee työtänsä ja muistat sitä, kuinka Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden. Yhden kerran ne synnit sinne kadotukseen vietiin, ja ne on sitten kaikki siellä.

Sitä aina muistellessa voimme sitten uskoa siihen, että näin on ja uskoa Jumalan armoon. Jumalan armo tarkoittaa sitä, että Jumala ei näe meissä syntejä, vaan toteaa, että tämä on synnitön ihminen, ja tervetuloa minun taivaaseeni sitten, kun kuolema koittaa.

Tällaisessa se Jumalan paimenen työ täällä maan päällä on ollut ja on edelleen. Jeesuksen nimessä ja veressä on siis kaikki synnit anteeksi. Se on Jumalan siunaus meille kaikille ihmisille tämmöinen syntien anteeksiantaminen, sen anteeksiantamisen muistaminen.

Ja kun se tänään meitä siunaa tällä tavalla, niin siunatkoon Herra Jumala meitä myöskin seuraavan kerran huomenna tämän päivän jälkeen. Jeesuksen nimeen, aamen.

Laitetaan vielä sormet ristiin. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen.

Kiitos.