Seurapuhe Tornion RY:llä 07.05.2023 17.50

Armo, laupios ja rauha, lisääntyköön meille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta.

Hiljennymme Juuditin kirjan sanoman äärelle. Luen sieltä kahdeksannesta luvusta yhdeksännestä jakeesta alkaen, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kun tämä Juudit kuuli, että Otsia oli luvannut antaa kaupungin viiden päivän perästä Assyrialaisille, lähetti hän vanhinten Kamrin ja Karmin perään. Ja kun he tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Mikä se pitää oleman, että Otsia on luvannut antaa kaupungin Assyrialaisille, jos ei meitä viiden päivän, viidessä päivässä auteta? Mitä te olette, että te kiusaatte Jumalaa? Ei niin sovi armoa kerjätä, mutta pikemminkin vihaa ja vainoa. Tahdotteko te asettaa Herralle ajan ja päivän teidän mielenne jälkeen, kun hänen pitäisi auttamaan?"

Siihen vastasi Otsia ja vanhimmat: "Se on kaikki tosi, mitä... Mitä sinä sanonut olet, ja sinun sanassasi ei ole mitään vilppiä. Rukoile sen tähden meidän edestämme Herraa, sillä sinä olet pyhä ja jumalinen vaimo." Aamen.

Me tuossa kahvipöydässä jo puhelimme näistä vanhan testamentin teksteistä, että tässä vanhassa testamentissä on tämmöisiä apokryyffisiä kirjoja. Näitä on muutamia. Juuditin kirjan lisäksi on Viisauden kirja, Topian kirja, Siirakin kirja, Baarukin kirja ja kappaleita sitten Esterin kirjasta ja Danielin kirjasta.

Mikä tämä apokryyffinen kirja on? Miten se poikkeaa muusta raamatusta? Täällä esipuheessa mainitaan tällä tavalla, että tämä olisi jalo ja kallis kirja, mutta näkyy työläästi yhteen sopivan ajan ja raamatun historian kanssa. Mikä on ollut suurin syy siihen, ettei sitä ole luettu? Hebrealaiseen raamattuun. Ja jatkaa sitten, että kuitenkin isät vanhaan aikaan ovat sallineet tämän kirjan kristillisissä seurakunnissa luettaa ja pidettää sen suuren moninaisen hyödyllisen opintähden, joka näissä löydetään.

Eli omattaen, että tässä niin jalosti opetetaan, kuinka ihmisen pitää uskossa lujaasti Jumalaan turvata ja häntä rukoilla, kun kiusaus ja vaiva ahdistaa.

Näissä vanhan testamentin teksteissä kaiken kaikkiaan on monesti aivan erinomaisen antoista sanomaa. Vaikka jotkut tässäkin ajassa arvostelevat Jumalan valtakunnan ulkopuolella, että ei sitä vanhaa testamenttiä tarvitse. Se on aivan historiallinen kirja. Mutta kyllä vanha testamentti täydentää uuden testamentin sanomaa niillä aivan kuin esikuvilla, niillä tapahtumilla näyttää olevan selvä esikuva Jumalan ilmoitukseen ja tahtoon.

Tämä Juuditin kirja on yksi kokonaisuus. Minä tuossa jo vähän kipuilin, että mitenköhän tätä käsittelisi, tätä Juuditin kirjaa, että tulisi se oleellinen ajatus esille ja sanoma, mitä Jumala tahtoo tämän kirjan kautta meille ilmoittaa.

Mikä tämä Jumala, mitä tämä Juudit oikein on? Täällä sanotaan, että täällä raamatussa, että hän oli nuori, kaunis ja rikas leski, jonka mies oli noin kolme ja puoli vuotta aiemmin kuollut.

Petulian kaupunki, jossa tämä Juudit asui, niin kaupungin asukkaat antoivat Juuditista hyvän todistuksen. Hyvän todistuksen. Ja täällä kahdeksannessa luvussa, jossa tämä tekstikin on, niin täällä lyhykäisesti sanotaan, että tämä Juudit, hänestä puhui jokainen hyvin, että hän pelkäsi Jumalaa ja ei yksikään tiennyt hänestä mitään pahuutta sanoa.

Tällainen viesti uskovaisesta ihmisestä on erittäin arvokas. Nimittäin se on uskon hedelmä. Sellainen hedelmä, josta näkyy, kuinka tämä Juudit oli tosiaankin vanhurskas ja hänen uskonsa hedelmä sen näytti. Tällainen ihminen oli Juudit.

Mutta mihinkä tämä merkillinen teksti kaiken kaikkiaan sisältyy, niin lyhykäisesti voisin tästä lainata sen sanoman, mitä Juudit on.

Tässä Juuditin kirjan alussa sanotaan, nimittäin tämä vuoristokaupunki, jota tässä vanhassa käännöksessä Betuljaksi kutsutaan, niin tämä kaupunki ja koko Israelin kansa oli joutunut ylivoimaisen vihollisen piirittämäksi.

Assyrian kuningas Nebukadnessar oli sotamenestyksensä johdosta ja se oli saanut päähänsä ruveta valloittamaan koko tuon ajan maailmaa. Maailman vallottajaksi.

Eihän tämä mikään niin kauhea uusi asia ole eri aikakausina. Tällaisia ilmiöitä on maailmassa tapahtunut.

Tämä Nebukadnessar, Assyrian kuningas, hyväksytti ja valoittoi tämän valloituspäätöksen salaisessa neuvottelussa päämiehilleen ja valitsi sotapäällikökseen sellaisen kuin Holof Hernes. Ja antoi hänelle suuren vallan ja luvan käyttää Assyrian valtakunnan varoja säästelemättä.

Raamattu on aivan kuvaa siitä, miten hän sitä käytti. Niinpä tämä Holof Hernes menestyi tässä saamassaan tehtävässä ja liitti sotajoukkoonsa aina valloittamansa kansan sotilaat ja päämiehet. Ja tällä tavalla sotajoukko kasvoi.

Kävi lopulta niin, että kuninkaat ja ruhtinaat tulivat joukolla antautumaan Nebukadnessarin vallan alle. Mutta vaikka he ottivat uuden hallitsijan vastaan niin kuin Raamattu sanoo seppeleillä, hypyillä, rummuilla ja huiluilla, niin Raamattu kertoo täällä kolmannen luvun alkupuolella, miten heille kuitenkin kävi.

Täällä sanotaan, että he eivät kuitenkaan taineet niinkään armoa löytää, sillä tämä Holofernes kukisti heidän kaupunkinsa ja hakkasi maahan heidän metsistönsä eli heidän epäjumalansa. Sillä Nebukadnessar oli käskenyt hävittää kaikki jumalat maakunnista, että kaikki kansa, jonka Holofernes oli vaatinut altansa alle, pitäisi hänet ainoana jumalana.

Kyllä tuo ilmiö on tuttu tänäkin aikana, että ihmiset asettuvat jumalan asemaan tai löytävät tällaisen palvottavan epäelävän jumalan sijaan.

Tällainen oli tämä käytäntö, ja kyllähän sen arvaa, mitä tämä vaikutti Israelin kansassa, joka oli elävää jumalaa tottunut palvelemaan.

Ajatellaanpa esimerkiksi meidän aikaamme. Kyllä me haluamme olla kuuliaisia maalliselle esivallalle siihen saakka, jos se ei mene Jumalan tahdon ja neuvojen yli.

Kun Israelin lapset, jotka Juudanmaalla asuivat, sen kuulivat, pelkäsivät he häntä suuresti. Ja vavistus ja hämmästys oli heidän päällensä tullut, sillä he pelkäsivät hänen niin tekevän Jerusalemille ja Herran temppelille kuin hän muillekin kaupungeille ja heidän epäjumalainsa huoneille oli tehnyt.

Israelilapset pelkäsivät.

Ja miten toimi Israelin lasten johtajat? Täällä sanotaan, että Joakim, Herran ylimmäinen pappi, kävi neuvomassa koko Israelin kansaa ja sanoi: "Teidän pitää tietää, että Herra on teidän rukouksenne kuuleva, jos ette lakkaa paastoamasta ja rukoilemasta Herran edessä."

Ylimmäinen pappi rohkaisi ja valoi uskoa kansalle ja sanoi perusteluksi, että ajatelkaa Moosesta, Herran palvelijaa, joka ei miekalla, vaan pyhällä rukouksella löi Amaleekin, joka luotti voimansa ja väkeensä ja sotajoukkoonsa, kilpeensä, vaunuihinsa ja ratsasmiehinsä.

Tällä tavalla Israelin kansan vanhimmat rohkaisivat.

Mutta miten menetteli ja ajatteli tämä sodanjohto, Holoferneksen Assyrian sodanjohto? Täällä sanotaan, että kun Holofernekselle, Assyrian sotapäämiehelle, sanottiin, että Israelin lapset varustivat itsensä ja tahtoivat varjella itseään, ja kuinka he olivat ottaneet vaarin kukkuloista eli siellä vuoristoseuduilla linnoittautuivat ja varustautuivat ottamaan vihollisen vastaan.

Tämä viesti meni Holofernekselle, sotapäämiehelle.

Silloin tämä Holofernes rupesi kyselemään niiltä voittamiltaan kansojen johtajilta, että sanokaa minulle, mikä kansa se on, joka vuorilla asuu.

Ja silloin käveli esiin ammonilasten päämies Akior ja antoi hämmästyttävän lausunnon tästä kansasta. Hän sanoi: "Minun herrani, jos sinä tahdot mielelläsi kuulla, niin minä sanon sinulle totuuden tästä kansasta, joka vuorilla asuu. En minä tahdo valehdella sinun edessäsi."

Ja alkoi niin varhaisesta vaiheesta kuin Galdean uurista. Hän sanoo täällä, että tämä kansa on Galdeasta tullut ja on ensiksi asunut Mesopotamiassa, ettei he tahtoneet seurata isänsä Jumalia Galdeassa. Eli Abrahamin alkuvaiheesta.

Sen tähden he hylkäsivät isänsä säädöt, joilla paljon jumalia oli, ja palvelivat yhtä ainoaa taivaan Jumalaa, joka on heidän käskenyt mennä sieltä pois.

Ja sitten jatkoi myös tästä Egyptin vaiheesta, että kun oli kallis aika, niin he vaelsivat alas Egyptin maalle, ja siellä he ovat paljoksi kansaksi tulleet neljässä sadassa ajassa, ettei heidän joukkoonsa taidettu lukea.

Ja sitten sanoo, jatkaa Akior, että kun egyptiläiset olivat ajaneet pois heidän tykönsä erilaisten vitsausten jälkeen, niin kuin hyvin muistamme, niin vaiva lakkasi heistä, ja he tahtoivat heitä taas käsittää ja viedä orjuuteen.

Niin tämä heidän Jumalansa avasi mereen niin, että vedet kahtevat puolen seisoivat niin kuin muuri, ja he pelkäsivät, ja he kävivät kuivaa maata jaloin meren yli pohjaa myöten.

Mutta kun egyptiläiset kiiruhtivat heidän peränsä koko joukon kanssa, tulivat he kaikki upotetuksi mereen.

Tämähän on meille raamatun historiassa tuttua.

Mutta on hämmästyttävää, että tämä Akior, ammonilaisten päämies, näin tarkkaan seurasi, oli seurannut ja muistuttamaan Israelin kansan elämänvaiheet.

Ja sitten se vielä antaa tällaisen tunnustuksen: "Ja kun he menivät sotaan ilman jousia ja nuolia, ilman kilpeä ja miekkaa, siellä sotii heidän Jumalansa heidän edestänsä, ja he saivat aina voiton. Ja ei yksikään tainut tätä kansaa vahingoittaa, mutta ainoastaan silloin, ainoastaan silloin, kun he luopuivat Herran Jumalansa käskystä."

Me joskus ihmettelemme tämän maailman ajatuksia ja puheita kristillisyydestä.

Mulle tuli mieleen eräs vanha tapa, ja se oli Pudasjärven suviseurat. Ei viimeiset, vaan monta onkaan siitä jo aikaa, kymmeniä vuosia, kun ne viedettiin hyvin pehmeällä, suoperäisellä pellolla. Ja oli satanut pitkän aikaa, ja uskovaisetkin siellä järjestäjät huokailivat, että mitenköhän suviseurojen käy.

Niin kerrotaan, että siellä Pudasjärven huolta-aseman paarissa pidettiin tällaista pikku parlamenttia paikallisten miesten toimesta, ja ne puhuivat tästä samasta asiasta.

Joku oli maininnut, että kattokahan vain, kun suviseurat lähestyy, niin tulee elianpouvat. Ja niin kävi.

Muistakaa, että se on tämän tapauksen, kun sitä kerrottiin, että ajatellaan, että tällaisia kommentteja saattaa tulla epäuskoisten tahoilta. Ja tuntuu, että he jaksavat lapsen kantaisemmin uskoa kuin me. Monesti epäilevät.

Näin puheli Akior.

Mutta sitten se Akior sanoi, että niin usein, kun he katuivat tätä luopumistaan, että he Jumalansa käskyä poikenneet olivat, antoi taivaan Jumala heille taas voiton vihollisia vastaan.

Akior vastasi siihen, mitä Holovernes kysyi.

Mutta sitten täällä sanotaan, että Akior jatkoi tätä vastaustaan sanomalla: "Sen tähden minun herrani anna kysellä, josko tämä kansa on syntiä tehnyt Jumalaa vastaan. Niin me menemme sinne ylös. Heidän Jumalansa antaa totisesti heidät sinun käsiisi. Niin, että sinä heitä saat vaatia sinun vainos alle. Mutta jos he eivät ole syntiä tehneet Jumalansa vastaan, niin emme voi heille mitään. Emme voi mitään heitä vastaan, sillä heidän Jumalansa varjelee heitä, ja me tulemme häpeään kaikessa maassa."

Tuo on aika paljon sanottu Akiorilla.

Mutta tämä oli tässä Juuditin kirjan sanomassa yksi oleellinen asia, tämä epäuskoisen kansanpäämiehen lausunto.

No hyväksyykö Holofernes tämän Akiorin ehdotuksen? Ei.

Silloin julmistui Holofernes Akiorin päällä ja sanoi: "Kuinka sinä rohkenet ennustaa, että Israelin kansalla on varjelus Jumalalta? Kun me nyt lyömme heidät, niin kuin yhden miehen pitää sinun näkemän, ettei yhtään muuta Jumalaa ole, paitsi Nebukadnessar."

Me ollaan joskus ajatellut, että tähän saakka se Jumalan kärsivällisyys yltää. Jos tämä maailma nostaa julkisesti tällaisen sanoman ja voiman ja teon elävää Jumalaa vastaan, niin se saattaa olla se viimeinen asia, jolloin tapahtuu niin kuin Sodomassa ja Gomorrassa.

Se on vaan näiden tapahtumien kautta tullut mieleen, että siinä on Jumalan mitta tulee täyttää.

Ja sitten se sanoo tämä Holofernes Akiorille, ja päälliseksi pitää sinukin Assyrian miekalla pistettämän lävitse, ja koko Israelin pitää sinun kanssasi hukkumaan.

Niin kuin heille käy, niin pitää myös sinulle käymän, sillä minä lähetän nyt sinut heille, ja minä rangaisen sinua yhdessä heidän kanssansa.

Ja niin Holofernes käski sotamiestensä ottaa tämä Akiori kiinni ja kuljettaa heidät kohti israelilaisten leiriä.

Ja niin tapahtui. Akiori vietiin sidottuna, ja ensimmäiset, niin kuin täällä sanoo, ampujat eli ne israelilaiset vartijat ilmestyivät, niin he siirtyivät syrjään ja sitoivat Akiorin puuhun.

Puuhun, ja pakenivat takaisin omaan leiriinsä.

Ja kun israelilaiset löysivät Akiorin, niin he veivät sen sinne Petulian kaupunkiin ja kyselivät, mitä on tapahtunut.

Ja kun Akior kaikkia näitä puhui, mitä Holofernes oli tehnyt ja mitä hän oli sanonut, niin kansa, israelin kansa, itki ja rukoili koko sen päivän, ja he lohduttivat Akioria ja sanoivat: "Meidän isämme Jumala, jonka voimaan sinä ylistänyt olet, on sinulle niin kostava eli maksava, ettei he saa iloita sinusta, mutta sinä saat nähdä, kuinka he lyödyksi ja maahan kaadetuksi tulevat."

Tällainen lujaa luottamus Jumalaan oli vielä säilynyt tallella israelilaisten leirissä.

Holoferneksellä oli suunnitelma hyökätä tuonne kaupunkiin, mutta täällä sanotaan, että kun Holofernes vaelsi ympäriinsä tuota kaupun aluetta, niin hän ymmärsi, että kaupungin ulkopuolella oli kaivoja ja niistä johdettiin vesiä torvia myöten kaupunkiin, niin hän päätti hakata nämä rikki niin, että israelilaisille olisi tullut veden puute ja nälkä.

Ja niin kävi. Kun he kaksikymmentä päivää olivat kaivoja vartioineet Petuliassa, ei ollut enää vettä, ei kaivoissa eikä muualla, niin ettei he yhtään päivää enää itseänsä taineet virvoittaa ja heidän täytyy joka päivä antaa, heille täytyy antaa mitalla vettä kansalle.

Tällainen oli tilanne katastrofaalinen, ja siitä seurasi se, että kansa nousi kapinaan.

Näitä johtomielisiä he vastaavat ja ehdottivat, että antakaa meidän antautua Holofernekselle kaiken tämän tiedon jälkeen.

Epätoivoisia olivat.

Ja nyt tullaan siihen tilanteeseen, että nämä kansan vanhimmat, täällä sanotaan, että silloin nousi Otsia ja itki ja sanoi: "Hyvät veljet, olkaa kuitenkin kärsivälliset ja odottakaamme vielä viisi päivää, viisi päivää Jumalan apua. Jos hän tahtoo meille armon osoittaa ja nimensä kuuluisaksi tehdä, jos ei meitä viitenä päivänä auteta, niin me teemme niin kuin te anoneet olette."

Voi kuinka inhimillistä ja tutun kuuloista on päämiesten ratkaisu. Mutta ei ollut uskon kanssa yhteinen. Ei ollut.

Tämän tyyppisiä tapauksia on raamatussa muitakin, mutta tämä Juuditin kirjan aivan kuin keskeinen sanoma on siinä, että kun tämä tieto tuli tämän Juuditin korviin, täällä tekstissä me sanottiin, että Juudit, kun sen kuuli, että Otsia oli luvannut antaa kaupungin viiden päivän perästä assyrialaisille, lähetti hän sanan omat apulaisensa viemään sanaa kaupungin johtohenkilöille ja kutsuivat heitä luokseen.

Ja kun he tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Mitä se on, mitä se pitää olemaan, että Otsia on luvannut antaa kaupungin assyrialaisille, jos ei meitä viiden päivän perästä auteta?"

Mitä te olette, että te kiusaatte Jumalaa? Kiusaatte Jumalaa.

Onko tuttu, kun Jeesusta vietiin kiusattavaksi? Kun se oli ollut neljäkymmentä päivää syömättä ja juomatta.

Niin siellähän tuli sama asia Jeesuksellekin. Se kiusaaja tuli kiusaamaan kolmella eri kiusauksella. Muuta nuo kiveet leiviksi oli ensimmäinen. Toinen oli, että hyppää alas täältä vuorelta, sillä kirjoitettu on, hän antaa enkelelle sen käskyn, että he sinua kantavat.

Eikö Jeesus siinä yhteydessä sanonut, että on myös kirjoitettu, älä kiusaa Herraa sinun Jumalaasi?

Tässä koettelemuksessa Jeesus antoi opetuksen ja ymmärryksen, että me emme voi Jumalaa käskyttää.

Jopin kirjassa on hyvin samantyyppinen esitys ja ratkaisu, kun siellä Jop oli valtavan suurissa koettelemuksissa ja häntä tuli lohduttamaan kolme hänen ystäväänsä.

Muistatte varmaan tämän asian.

Ja kun ne olivat seitsemän päivää syömättä ja puhumatta Jopin vieressä istuneet, niin silloin loppui Jopilta kärsivällisyys.

Ja hän sanoi pitkän, pitkän luettelon niistä tuntemisista, mitä hänellä oli.

Mutta yksi merkittävä asia oli se, joka paljasti aivan kuin Jopin sisimmäisen ajatuksen, kun hän sanoi, että minä olen sitä ja sitä tehnyt ja Jumalan käskyä toteellut, niin Jumala on ottanut pois minulta minun oikeuteni.

Jop koki sen, että kun minä olen tehnyt velvollisuuteni, nyt on Jumalan vuoro auttaa häntä tästä ahdistuksesta.

Eli tässä on kysymys vaimosta. Leskestä. Ei ole kansanjohtaja.

Niin Jumala käyttää tällaista lahjaa tärkeissä asioissa sanan viejänä ja Jumalan tahdon ilmoittajana.

Niin kävi siinä Elihun kohdalla, kun Elihu puhkes puhumaan, että hän ei voi enää olla hiljaa.

Ei nämä viisaita, jotka ovat kokeet ja kokeneet tässä tilanteessa, voineetkaan vastata niin kuin Jumala olisi tahtonut.

Vaan siihen tarvittiin Elihua. Kokematonta.

Voi kuinka monesti vaikeiden asioiden keskellä Jumala toteuttaa tätä tapaa puhutella.

Me emme voi tässä kristillisyydessä persooniin eikä pitkään vaellukseen, edes Jumalan sanan tuntemiseen vedota, vaan lapsen kaltaiseen uskoon, jossa tämä pyhähenki, niin kuin veljen puheen kautta kuulimme, on ratkaisevassa asemassa.

Pyhähenki Jumalan huonetta hallitsee ja johtaa ja neuvoo. Toki Jumalan lasten kautta.

Näin myös tässä Juuditin kirjan kohdalla Juudit nousi vastaamaan, ja täällä sanottiinkin niin, että Juuditista oli hyvä todistus siellä Israelissa, ja sen takia häntä kuunneltiin, kun hän näitä kansanjohtajia puhutti.

Mutta sitten kun tämä Otsia sen kuuli tämän Juuditin puheen, niin täällä sanotaan, että siihen vastasi Otsia ja vanhimmat: "Se on kaikki tosi, mitä sinä sanonut olet, ja sinun sanoissasi ei ole mitään vilppiä. Rukoile sen tähden meidän edestämme Herraa, sillä sinä olet pyhä ja jumalinen vaimo."

Kun Juudit oli saanut tämän sanottua, niin hän rupesi rakkaasti puhuttelemaan näitä vanhempia.

Tässäkin on osoituksena se, mikä on lapsen kaltaisen, Jumalan lapsen mieli.

Se ei ole, niin kuin Elihukin sanoi Jopille, että "minun käteni ei ole raskas sinun päälläsi."

Lähestytään armolla, rakkaudella. Puhutellaan näin, niin kuin tässä Juudit sanoo: "Te rakkaat veljet ja veljet, jotka vanhimmat Jumalan kansan seassa olette. Lohduttakaa kansaa puheillanne ja ajattelemaan, kuinka meidän isämme myös kiusattiin, että heitä koeteltaisiin, jos he olisivat palvelleet Jumalan, Jumalaa sydämestänsä.

Muistuttakaa heille, kuinka meidän isämme Abraham monella tavalla koeteltiin ja tuli Jumalan ystäväksi, sitten kun hän moninaisilla ahdistuksilla koeteltu oli."

Israelilaisen kansan vanhimmat kuuntelivat tätä Juudittia.

Jumalan valtakuntaa on monesti ulkopuolelta arvosteltu, että täällä ei ole tasa-arvoa. Täällä ei anneta vaimoväelle arvoa.

Mutta kyllä Raamatussa Jumalan valtakunta toimii toisella tavalla.

Minä tuossa mietin, että täällä raamatussa on ainakin kolme tämmöistä Juuditin kirjan tapaista kirjaa. Siellä on Ruutin kirja ja siellä on Esterin kirja, joissa kaikissa on osoituksena se, miten Jumala vaimon kautta pelastaa vaikeista tilanteista kanssa.

Tällä tavalla tässäkin kävi, kun Juudit ilmoitti niin kuin hän uskoi.

Nyt sitten vanhimmat tosiaan pyysivät, mitä Juuditilla on sanottavaa.

Juudit sanoi heille, jos te luulette sen olevan Jumalalta, jonka minä sanonut olen.

Nimittäin Juudit ei kertonut, millä tavalla hän olisi valmis toimimaan tuossa vaikeassa tilanteessa, jossa kansa oli nähtymässä nälkään ja veden puutteeseen.

Hän jatkaa, että niin koetelkaa nyt, onko se, jota minä olen aikonut tehdä Jumalalta, ja rukoilkaa, että Jumala antaisi sen menestyä.

Olkaa tämä yö tässä portin tykönä, niin minä menen siitä ulos piikkoineni ja rukoilkaa, että Herra, näinä viitenä päivänä, joista te sanoneet olette, tahtois lohduttaa kansansa Israelia.

Sitten Juudit sulkeutui kammioonsa ja rukoili. Rukoili Jumalaa, että Jumala kuulisi hänen rukouksensa ja aikomuksensa.

Ja sitten täällä sanotaan, että Juudit meni, kun hän rukouksensa oli huoneeseensa ja riisui säkin ja pani pois leskivaatteensa ja pesi itsensä ja voiteli kalliilla vesillä ja palmikoitsi hiuksensa ja pani pääliinan päähänsä ja otti kauniit vaatteet yllensä ja kaunisti itsensä otsarihmoilla ja seppeleillä ja puki yllensä kaikki kaunistuksensa.

Ja Herra antoi hänelle armon, että hän oli sangen ihana nähdä, sillä ei hän kaunistanut itseään hekunasta, mutta Jumalan kunniaksi.

Juudit ei kertonut päämiehelle, mitä hän aikoi tehdä. Eikä hän ollut varmaan itsekään näin, minä ajattelin sen.

Juudit oli vaan aikonut lähteä vihollisleiriin tuossa asussa ja muodossa ja palvelijoittensa kanssa.

Mitään muuta ei kaupungin väki tiennyt.

Tämä perussanoma itse asiassa Juuditin toiminnasta oli jo tässä, mutta te varmasti olisitte mielenkiintoisia kuulemaan, mitä tapahtui.

Kun Juudit parhain aamulla meni alas vuorelta, kohtasivat häntä assyrialaiset vartijat ja karkasivat hänen tykönsä ja kysyivät häneltä, kusta hän oli tullut ja kuhun hän tahtoi mennä.

Hän vastasi: "Minä olen heppialainen vaimo, ja olen heidän tykönsä paennut, sillä minä tiedän heidän tulevan teidän käsinne, että he ovat katsoneet teitä ylön, ja ei tahdo armoa essiä, ja itseänsä mielellensä antaa.

Sen tähden olen minä aikonut tulla päämiehenne Holoferneksen eteen, että minä ilmoittaisin hänelle heidän salautensa, ja sanoisin hänelle, kuinka huokeasti hän heidät taitaisi voittaa, niin ettei hän yhtään miestä tarvitse siinä hukata."

Kun omat vartijat kuulivat tämän, niin he sanoivat hänelle: "Se sinua kyllä auttavaa on, että sen neuvon löytänyt olet, tullaksesi meidän Herramme tykö."

Ja näin ne veivät Juuditin tänne Holoferneksen majaan.

Ja siellä Juudit samalla tavalla tunnusti ja kertoi, että hän on paennut israelilaisten leiristä, ja vielä sanoi, että israelilapset tietävät vihoittaneensa Jumalaansa, ja ovat sinun, niin he ovat sinua hämmästyneet, ja sanoivat vielä, että he ovat syöneet sitä pyhää uhria jyvistä, viinasta ja öljystä, jossa Jumala heitä kieltänyt on, ettei heidän siihen pitänyt ryhtymän.

Sen tähden on se tosi, että heidän pitää hukkuman, joka sen kaltaista tekee.

Ja minä, sinun piikas, tiedän sen, ja olen heiltä paennut.

Herra on minut lähettänyt sinun tykösi näitä sinulle sanomaan.

Sillä vaikka minä olen tullut sinun tykösi, niin en minä ole kuitenkaan sen tähden Jumalasta luopunut.

Tässä juuri on tässä asiassa rehellinen, hän sanoi, että en ole Jumalasta luopunut, mutta tahdon vielä nyt minun Jumalaani palvella sinun tykönäsi piikani kanssa.

Ja hän sanoi, että vaikka Holofernes käskee palvelijoilleen, että viekää hänet minun tavaramajaani olemaan ja käski ruokkia häntä omalta pöydältänsä, niin Juudit sanoi, että aivan niin kuin ne kolme Paavelin vankeudessa olevaa nuorta, että emme me tahdo sinun ruokasi syödä.

Kuninkaalle sanoi, niin samalla tavalla Juudit sanoi, että en minä vielä tohdi syödä sinun ruuastasi, etten minä syntiä tekisi.

Mutta minulla on itselläni vähän myötäni, josta minä tahdon syödä.

Holofernes heti hoksaa sen, sanoo, että kun sinä ne olet syönyt, niin kuinka sinun sitten käy?

Niin Juudit vastaa, että niin totta, kun sinun sielusi elää, minun Herra, niin ennen kuin piikas on syönyt kaikki, niin Jumala on minun kauttani sinulle ilmoittanut, mitenkä saat voiton Iisoonin kansasta.

Ja pyytää, että hän saa lähteä rukoilemaan palvelijoittensa kanssa joka ilta, rukoilemaan Herraa niin kauan, että Jumala ilmoittaa hänelle sen hetken, milloin Holofernes voi Iisoonin kansan vallottaa.

Ja tällä tavalla tuo Holofernes meni Juuditin vangiksi.

Minä olen joskus ihmetellyt näitä raamatun kirjoituksia, että miten tällä lailla voi toimia.

Mutta minulle tuli mieleen se raamatun Matteuksen evankeliumin kymmenennen luvun neuvo, jossa Jeesus sanoi, että minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle. Olkaa sen tähden taitavat niin kuin käärmeet ja vakaat niin kuin kyyhkyset.

Taitavat niin kuin käärmeet.

Tällä tavalla toimi Juudit Jumalan sanan ja saamansa ymmärryksen mukaan.

Ja nyt kun lähestyi se päivä, tällä sanotaan, että neljäntenä päivänä, eli vielä oli yksi päivä siitä ajasta käyttämättä, niin Holofernes antoi omalle palvelijallensa Bagotalle tehtävän puhua sille hebrealaiselle vaimolle, ettei hän estele tullakseen minun tyköni.

Sillä se olisi suuri häpeä assyrialaiselle, että sen kaltainen vaimo pääsisi ilman makaamatta meidän tyköämme ja niin viettelisi miehen.

Olisi luullut, että mitäs nyt tekee Juudit.

Juudit sanoi tälle Holoferneksen palvelijalle: "Kuinka minä tohdin sen kieltää minun herraltani? Kaikki mitä hänelle otollinen on, tahdon minä mielelläni tehdä kaiken minun elinaikana."

Ja sitten sallittiin se, että Holofernes oli iloinen ja hänen tähtensä joi yleen paljon viinaa, ettei hän ikinä niin paljon juonut ollut.

Ja Bagola lukitsi Holoferneksen majaan oveen ja meni matkaansa.

Ja Juudit jäi yksin.

Hän meni matkaansa. Ja hän meni matkaansa majaan.

Tosin Juudit oli sanonut piiallensa, että käskenyt heidän seisoa oven edessä ja vartioida.

Ja niin he tekivät.

Ja sitten Juudit seisoi vuoteen edessä ja rukoili salaisesti kyynelillä ja sanoi: "Herra Isäni Jumala, vahvista minua ja auta minua nyt."

Sen jälkeen hän meni pääpuoleen vuodetta ja otti miekan, joka oli riippunut Holoferneksen myöllä, ja veti sen ulos.

Tarttui hänen hiuksiinsa ja taas rukoili Jumalaa ja hakkasi häneltä pään edestä.

Sitten meni hän ulos ja antoi piiallensa Holoferneksen pään ja pani sen evässäkin.

He menivät yhdessä ulos, niin kuin heidän tapansa oli mennä rukoilemaan.

Ja menivät läpi leirin ja kävivät ympäri sen laakson ja tulivat israelilaisten leiriin.

Ja Juudit huusi vartioille: "Avatkaa portit, sillä Jumala on meidän kanssa."

Ja kun vartijat kuulivat hänen äänensä, kutsuivat se kohta sinne kaupungin vanhimmat ja kaikki tulivat hänen tykönsä, sillä he epäilivät jo, ettei hänen pitänyt enää palaamaan.

Ja sitten tässä Juuditin kirjan lopussa on kallis kuva, jossa on mitä tapahtui Akiorille.

Tälle Akiorille, joka oli vangittu ja joka oli uhattu tappaa yhdessä israelilaisten kanssa.

Kun Akior sen näki, sen voiman, jonka israelilainen Jumala tehnyt oli, hylkäsi hän pakanallisen menon ja uskoi Jumalan päälle ja antoi itsensä ympärileikata ja tuli Israelin joukkoon luetuksi.

Kun siellä Holoferneksen leirissä herättiin aamulla, niin tietenkin siellä ihmeteltiin, että miten ovi oli lukossa.

Ja sitten tämä palvelijapakoa meni sisälle, astui telttaan ja kun hän katsoi ja kuunteli, niin täällä todetaan, että yksinäinen hebrealainen vaimo on kuningas Nebukadnessarin huoneen häväissyt ja saattanut nauruksi koko maailman edessä, sillä Holofernes makaa siellä kuolleena.

Ja hänen päänsä on hakattu pois.

Tämä oli ihmeteko, jonka nainen juuri sai aikaiseksi lapsen kaltaisen uskon kautta.

Minä olen monesti ajatellut näitten niin Jopin kirjan kuin tämänkin tapahtuman johdosta, että kuinka monesti jopa tässä ajassa meidän omat henkilökohtaiset vaikeat ajat on voitettavissa Jumalan sanan lupauksella.

Kun me jaksamme vaan uskoa ja pyytää Jumalaa, Jumalalta turvaa tilanteeseen, taivaan Isä auttaa meitä.

Nämä tuntuvat aivan ihmeelliseltä ja mahdottomilta, että ollaan siinä elämäntilanteessa, että ei ole enää pelastumisen mahdollisuutta.

Mutta Jumalalta ei keinot katoa, ei lopu.

Kysymys on siitä, että jaksammeko me luottaa, että taivaan Isä?

Emme me jaksakaan omalla voimalla, mutta evankeliumissa on Jumalan voima.

Evankeliumissa on Jumalan voima.

Me saamme tälläkin hetkellä kaikkien epäilysten, kiusausten, lankeemisten ja syntien vuorot ylentää sydämemme uskomaan synnit ja kiusaukset ja epäilykset anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Me jälleen näemme, että vanhan testamentin tapahtumat tukevat sitä sanomaan Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja verissä.

Jeesuksen nimessä ja sovintoverissä.

Jeesuksen nimessä ja verissä.

Jeesuksen nimessä ja sovintoverissä.

Jeesuksen nimessä ja sovintoverissä.

On lupa uskoa. Kaikki synnit ja epäilykset anteeksi.

Vanhan testamentin tapahtumat vahvistavat uuden testamentin sanomaa.

Me olemme turvallisen isän hoidossa.

Saanko minäkin uskoa omat kiusaukset ja epäilykset anteeksi? Haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Näin uskon.

Me jäämme uskossa turvaten taivaallisen isän lupauksiin luottaen matkaa tekemään.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljenemme Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä.

Valaisi kasvosi meille ja ole meille armollinen.

Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi nimeen isän, pojan ja pyhän hengen.

Aamen.