Seurapuhe Kempeleen RY:llä 18.06.2023 15.59

Isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hiljennymme Pyhäpäivämme kirkkorukoukseen.

Herra Jumala taivaallinen Isä, sinä tahdot, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Herätä meidät välinpitämättömyyden ja suruttomuuden unesta. Tule hallitsemaan elämäämme, ettemme ajallisten lahjojen vuoksi kadottaisi ikuisia. Anna armo, että epäröimättä noudatamme kutsuasi, jonka sanassasi saamme. Kuule meitä, poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Aamen.

Rakkaat seuravieraat ja radion kuuntelijat. Tämä Pyhäpäivä on kolmas sunnuntai helluntaista. Sen otsikkona on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Vanhastaan tämä sunnuntai on ajoittunut usein suviseura sunnuntaiksi. Ja mikäpä olisi parempi suviseurojen sunnuntain otsikko kuin Kutsu Jumalan valtakuntaan.

Päivän teksteistä kaikkein tunnetuin on kuvaus tilanteesta, jossa sakkeus tullimies sai kohdata vapahtajan. Me hiljennymme nyt tutkistelemaan Uuden testamentin lukukappaletta tälle päivälle. Se on kirjoitettu ensimmäiseen kirjeeseen korinttilaisille luvun alkuun. Kuulkaamme.

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin. Teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mitä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus, joka ylpeilee: "Ylpeilköön Herrasta." Aamen.

Kristillisyydessämme on tapana usein palauttaa mieliin menneitä joitakin hyvin tärkeitä asioita, jotka ovat uskon näkökulmasta keskeisiä. Meitä täytyy varmaan ihan muistuttaa tietyistä perusasioista ja kertoa, että ajatelkaapa tätä. Apostoli Paavali teki myös samalla tavalla. Hän palautti korintilaisten mieleen jotakin uskon näkökulmasta hyvin oleellista. Ja hän sanoi, että ajatelkaa sitä.

Ja mikä se oli tällä kertaa se tärkeä näkökulma, josta oli oppimista uskon kannalta? Hän kertoi, että palauttakaa mieliin, minkälaisia te olitte asemassanne silloin, kun teidät kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Ja apostoli tietää sanoa, että teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei vaikutusvaltaista, ei jalosukuista.

Korintin seurakunnassa oli varmaan hyvin paljon niitä uskovaisia, jotka olivat hyvin vähäisistä, vähäpätöisistä oloista kotoisin. He eivät olleet mitään merkkihenkilöitä, eivät vaikutusvaltaisia, eivät taloudelliselta asemaltaan mitään näkyviä persoonia. Varmaan hyvin monet heistä paiskivat raskasta ruumiillista työtä Korintin satamassa. Vapaat, vaikutusvaltaiset kreikkalaiset eivät varmaan ruvenneet niitä ruumiillisia töitä siellä paiskimaan.

Sittenhän apostoli tietää sanoa myöskin sen, että paitsi tämmöinen vähäpätöisyys on ollut havaittavissa, tuttuva on myöskin se, että se mikä maailmassa on hulluutta, niin se on kuitenkin Jumalan edessä suurta viisautta. Mikä maailmassa on heikkoa, sen on Jumala valinnut saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.

Viisaudella eikä millään asemalla ole mitään sijaa, kun tulee kysymys pääsystä Jumalan valtakuntaan. Päinvastoin näyttää käyneen Korintissa niin kuin monesti muuallakin, että se mikä on vähäpätöistä ja ihmisten mielestä mitätöntä, niin sen Jumala on nähnyt tärkeäksi, arvokkaaksi. Mikakin oli varmaan niitä ihmisiä, joka ympäristölleen teille ja monelle muulle kempelessä pystyi opettamaan, mikä on todella Jumalan edessä arvokasta ja kallista.

Apostoli ei kuitenkaan sano niin, että te kaikki korintilaiset olette tämmöisistä vähäpätöisistä oloista kotoisin. Hän sanoo, että ei ole monta viisasta eikä jalosukuista teidän keskuudessanne. Siis ei se vähäpätöisyys eikä köyhyys eikä raskaan ruumiillisen työn raataminen eikä mikään muukaan inhimillinen tekijä ole peruste päästä Jumalan valtakuntaan.

Kyllä rikas ja vaikutusvaltainenkin voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Apostoli Paavali tiesi, että Korintissa on. Hän osaa mainita nimeltäkin, että on siellä tämmöisiäkin aivan kuin merkkihenkilöitä uskovaisia. Hän sanoo nimeltä jossakin yhteydessä, että onhan siellä Crispus, synäkookan esimies, johtaja. On Kaijus, rikas talonomistaja. Ja on Erastus, Korintin kaupungin varainhoitaja.

Tuosta Kaijuksesta sanotaan, että apostoli itse sanoo hyvin tärkeän asian. Hän nimittäin toteaa, että Kaijus on avannut kotinsa minulle ja koko seurakunnalle. Liineeköhän tästä saanut kristillisyytemme keskellä tuttu sanonta alkunsa, kun usein koko onnumme joihinkin koteihin, vaikkapa kotiseuroihin. Me olemme kiitollisia siitä, että perhe on ottanut kotiinsa uskovaisten jouhon. On avannut kotinsa ovet minulle ja meille.

Kyllä tuo Kaijuksen esimerkki on hyvä ja tärkeä myös tänä päivänä. Se on valtavan merkityksellinen asia, kun uskovaiset kodit mahdollisuuksien mukaan kutsuvat toisia uskovaisia koteinsa, milloin kotiseuroihin ja milloin johonkin muuhun tapahtumaan. Paavali mainitsi tämän Kaijuksen osalta aivan nimeltä tärkeänä asiana.

Ja tuo Erastuskin, niin kyllä se näyttää olleen merkkihenkilö, kun sanotaan, että hän oli kaupungin varainhoitaja. Ei varmaan ihan pikkuherra ollut silloin. Korinti oli merkittävä kaupunki tuona aikana. Uusi testamentti käyttää tässä yhteydessä tuosta tittelistä nimeä, josta tulee ekonomi. Erastus oli ekonomos. Hän oli oma aikansa ekonomi. Niin ei ole seuraavassa erastuksen virkaveljiä, ekonomeja.

Tässä nyt oli vain muutama esimerkki siitä, että Jumala kutsuu monenlaisia ihmisiä. Myöskin voi olla joitakin vaikutusvaltaisia ja näkyviä persoonia, niin kuin pienenä vähemmistönä siellä Korintissa oli. Mutta sitten yksi tärkeä näkökohta oli se, että Korintin seurakunnassa oli sekä juutalaisia että kreikkalaisia. Eli nämä kansallisuuskysymyksetkin olivat tuttuja.

Jumalan seurakunta on sellainen yhteisö, jossa ihmiset ovat tasavertaisia myöskin siitä näkökulmasta, että ovatko he mitä kansalaisuutta tahansa. Tai rikkaita tai köyhiä, tai oppineita, tai työmiehiä. Se on hyvin tärkeä asia, että kristillisyydessä ei ole tämmöisiä raja-aitoja. Niitä ei saa olla. Se on huono merkki, jos niitä on. Olkoon ne sitten ammattien, kansallisuuksien, rodun tai jonkun muun tekijän perusteella.

Minä kerran olin ulkomailla lähetysmatkalla, ja siellä minä kyllä törmäsin tähänkin harmilliseen asiaan. Siellä oli kansallisuuskysymykset niin kireitä, että ihmiset eivät kokoontuneet samaan Jumalan palvelukseen, vaan pyhänä piti olla kahdet kirkon menot, että saatiin ne eri kansallisuudet sinne kokoon.

Varjelkoi Jumala meitä siitä, että ei mikään tämmöinen ajallinen jakoperuste tule kristillisyydessä miksikään tärkeäksi asiaksi. Seurakunnassa, Jumalan valtakunnassa, kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki on samalla tavalla ja samaan perintöön kutsuttuja.

Myös tuo sana kutsuttu, se on nyt minusta hyvin huomioarvoinen. Apostoli puhuu, että teidät on kutsuttu. Voisimme ajatella ihan maallisessakin merkityksessä tuota sanaa kutsua. Eikö se ole aika tärkeä asia, vaikka tässä kesäkuussa teitä lienee moni ja melkein kaikki varma, että olette saaneet kutsun juhliin, valmistujaisiin, rippijuhliin, häihin ja niin poispäin.

Eikö ole näin, että kun me ystävien ja sukulaisten keskellä saamme kutsun johonkin juhlaan, niin kyllä me koemme, että se on meidän kesässämme yksi kohokohta. Se on iso asia meille. Näin on ajallisessa mielessä. Minäkin olen tänä kesänä jo kaksi kutsua saanut ja olen kokeillut. Ne olivat kyllä kohokohtia. Toinen oli Rompaisen Juhanin pappisvihkimys ja toinen oli sitten lapsenlapsen rippijuhla.

Ja minusta näyttää, että kun tällaisia juhlia on, vaikka pappan tai rippijuhlia, niin kyllä läheiset sukulaiset kummin näyttävät ajavan pitkiäkin matkoja, että he tuohon kutsuun vastaavat näin, voivat vastata myönteisesti.

Mutta jos tämmöinen kutsu ajallisessa mielessä on tärkeä asia, niin se on samalla aivan kuin vertauskuvaa, kalpea kuva siitä, mistä on kysymys silloin, kun Herra itse kutsuu Jumalan valtakuntaan.

Ja minä tänä iltana haluaisin rohkaista erityisesti sellaista kuulijaa, joka saattaa miettiä, että mahtaisikohan olla tänä iltana jokin erityinen kutsun aika. Ja mahtaisiko se koskea minua? Hyvä ystävä, eihän sinulla ole mitään estettä ottaa kutsua vastaan. Pane pois ne esteet, jos niitä tuntuu olevan.

Kun Herra kutsuu, niin kannattaa panna käsi sydämelle ja olla kuulijainen. Nimittäin tässä kutsussa on kysymys siitä, että kutsutaan Jumalan valtakuntaan ja annetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja vereissä.

Rakkaat sanankuulijat, me iloitsemme siitä joka päivä, että me saamme tämän kutsun alla elää ja kilvoitella ja päivittäin myöskin uskoa omakohtaisesti pyhän evankeliumin syntien anteeksi antamisesta. Usko sinäkin tällä hetkellä omakohtaisesti synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja vereissä.

Minua monesti pysäyttää yksi raamatun kohta tämän kutsun äärellä. Minä olen jotenkin kertonut siihen. Nimittäin se kertoo erään pysäyttävän näkökulman tässä kutsuasiassa. Nimittäin apostolien teot kertoo maaherra Feeliksistä. Hän hallitsi maaherrana Juudeaa 50-60 luvuilla. Ja hän kuulusteli myöskin apostoli Paavali ennen kuin hänet sitten lähdettiin viemään Roomaan vankeuteen. Ja muutenkin hän näyttää olleen kiinnostunut siitä, mitä Paavali puhui. Ja Paavalihan tietenkin puhui hänelle uskomisen asiasta. Se oli selvä kutsu.

Nyt on maaherralla kutsun aika. Ja se on apostolien tekoihin tallennettu. Mutta mitä se maaherra sanoi? "Ei nyt. Mutta sitten kun on sopiva aika, mä kutsutan sinut." Niinpä niin. Sitten kun minulle on sopiva aika, minä kutsutan. Mutta uusi testamentti ei kerro, että Feeliksille olisi tullut koskaan sitä sopivaa aikaa.

Ei tätä kutsua oteta niin kuin apteekin hyllyltä. Eikä niin kuin ihminen sen päättää ja hyväksi näkee. Vaan aina on kysymys niin kuin kristillisyyden kielessä sanotaan, sanotaan kutsujan armosta. Se on hyvin osuva ilmaus.

Vanhassa bibliassa, tässä vanhassa seuraraamatussa, roomalaiskirjassa käytetään tuota ilmaisua, kun puhutaan Jumalan teoista ja siitä, miten Jumala vanhurskauttaa ja tekee kaiken hyvään. Siinä sanotaan, että se on kutsujan armosta kaikki tämä. Nykyinen käännös sanoo, että kutsujan tahdosta.

Joka tapauksessa se osoittaa kirkkaasti sen, että Jumala on aina kutsuja. Ja ihminen ei pysty aikamääriä asettamaan. Efesolaisille apostoli kirjoitti, että armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.

Ja kun näin on, niin silloin kaikki ylpeily ja ihmisten teot ja mahdollisuudet ne on pois suljettu. Olkooppa ihmiset kuinka viisaita tahansa. Jos he yrittävät sillä viisaudellaan päästä Jumalan valtakuntaan, niin huonosti käy ja tyhmistyvät.

Kyllä niitä viisaita oli tuona aikana. Apostoli varmasti tiesi sen. Oli eri nimisiä koulukuntia Kreikassa, stoalaisia ja epikurolaisia ja ei ties mitä. Ja niiden harjoittajat mielellään pitivät itseään todella suuren viisauden omistajina. Mutta sillä ei ollut mitään tekemistä eikä mahdollisuuksia päästä sisään Jumalan valtakuntaan. Eikä ymmärtää edes sitä, miten sinne päästään.

Juutalaiset muuten vanhastaan opettivat niin varmaan tuohonkin aikaan, että viisaus on se, kun Jumala on antanut Mooseksen lain ihmisille. Mutta kun me ajattelemme tarkemmin pyhien Jumalan kasvojen edessä, mitä on viisaus, niin me tulemme siihen tulokseen, minkä tässä jo kuulimme, että Jeesus on asetettu viisaudeksi.

Todellinen viisaus on itse Jeesus Kristus. Ja häneen meidän on turvautuminen päästäksemme sisälle Jumalan valtakuntaan. Ja tässä kaikki kunnia kuuluu Kristukselle. Ihmismielelle ei anneta mitään sijaa ylpeillä.

Kyllähän me tiedämme omasta kohdastammekin, miten monella tavalla ylpeys saattaa eri asioissa meitä vallata. Se on hyvin inhimillistä, mutta muistakaa me se, että Jumalan kasvojen edessä ja uskon asiassa, niin kaikki kunnia on Jumalalle.

Apostoli sanoo erässä yhteydessä, että pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Siinä on meille oppimista myös tänä päivänä.

Ja jos jostakin on ylpeilemistä, niin apostoli Paavali sanoo tämän ensimmäisen lukuunsa lopuunsa, että joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta. Kristus on siis asetettu meille viisaudeksi, todelliseksi viisaudeksi.

Mutta hän on samalla myös asetettu meille, niin kuin hän tässä sanoo apostoli, vanhurskaudeksi. Kristus on meidän vanhurskautemme. Vanhassa kristinopissa luemmekin, että kun uskossa otamme vastaan Kristuksen lapahtajanamme, Jumala ei lue meille syntejämme, vaan antaa ne meille Kristuksen tähden anteeksi.

Hän pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät. Kristus on asetettu viisaudeksi ja vanhurskaudeksi. Mutta tässä katkelmassa sanottiin lisäksi, että Kristus on myös asetettu pyhitykseksi.

Hän, Kristus, on meidän pyhityksemme ja pyhyytemme. Ja se varmaan merkitsee käytännössä tänäkin päivänä sitä, että me tunnemme oman syntisyytemme ja tunnemme sen, että me tarvitsemme Jumalan armon ja tahdomme turvautua häneen.

Ja samalla tunnemme myöskin vaivaa synnin tähden. Ja tunnemme sen, että meidän on tarvetta joka päivä katumuksessa ja parannuksessa kääntyä Herramme puoleen.

Me Herramme Kristus Jeesus on asetettu viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja sitten hän sanoi vielä, että ja myös lunastukseksi.

Kateekismuksesta luemme, että Herra Jeesus Kristus on Herrani, joka on lunastanut minut kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi synnistä, kuolemasta ja paholaisen vallasta.

Kristus on kaikki kaikessa. Hän on meidän viisautemme, pyhyytemme, vanhurskautemme ja lunastuksemme. Häneen me turvaamme tänäänkin ja näissä seuroissa. Ja tahdomme omakohtaisesti sydämeemme kätkeä pyhän evankeliumin, Kristuksen täydellisen ansion tähden.

Jää uskomaan turvallisin, kiitollisin mielin ja hyvällä mielellä synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Siunaatteko minuakin pyhällä evankeliumilla. Uskoa minä tahdon. Aamen. Aamen.