Nupe/Alustus Laukaan RY:llä 26.10.2018 19.15

Jumalan terve! Tämä on mielestäni tosi mielenkiintoinen ja tärkeä aihe, josta on hyvä pysähtyä pohtimaan. Mä laitoin tuonne taustalle aika moneen dian kuvan. Mulla on muutama dia ja mä laitoin niihin suviseuroista kuvia sinne taustalle.

Varmaan suviseurat on yksi sellainen tilanne, jossa tuo uskon yhteisöllinen puoli omalla tavallaan korostuu ja siinäkin sitä pohditaan, että mikä se uskon suhde siihen yhteisöön on. Mutta jos lähdetään ihan liikkeelle, että mitä usko ylipäätään on. Usko on luottamusta sellaiseen, mitä me emme voi nähdä. Me voimme nähdä monia asioita ja voimme tuntea ja kokea niitä ihan fyysisillä aisteillamme, mutta usko on jotakin sellaista, mitä ei voi nähdä.

Se voi toki sisältää tuntea ja kokea, vaikka sanotaan, että usko ei perustu kuitenkaan lopulta tuntemisiin. Aina ei ole niin hyvät tuntemiset. Myöskin silloin, kun ei tunnu hyvältä ja kivalta, niin myöskin silloin saa uskoa ja silloin, kun tuntuu, että ei millään jaksaisi uskoa, niin siltikin on lupa uskoa.

Meidän uskon kohteena on Kristuksen sovitus ja lunastustyö, jonka hän teki syntisten ihmisten pelastumiseksi. Syntisten ihmisten, eli juuri minun ja sinun pelastumiseksi. Me varmasti tiedämme ja tunnemme sen oman inhimillisyyden, mikä meissä on. Me emme aina osaa elää hyvin ja oikein, mutta juuri siksi, että me ihmiset emme ole täydellisiä, että me emme ole Jumalan kaltaisia, niin Jumala rakasti meitä ja antoi Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi.

Ja Jeesus ei ainoastaan sovittanut meidän syntiemme, vaan hän voitti myös kuoleman vallan ja myös se on tärkeä osa meidän uskoa, nimittäin siitä syntyy myöskin toivo iankaikkisesta elämästä, jonka päämäärä meidän usko on. Johanneksen evankeliumissa Jeesus opettaa ja sanoo, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jotta ei yksikään, joka hänen uskoon joutuisi, menisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

No sitten jos me mietitään, että oma vai yhteinen usko. Mä tein tuommoisen nelikentän, kun mä sitä asiaa pohdin. Ja tuo nelikenttä on semmoinen, että tuossa niin kuin näette, että siinä on tuommoinen vaaka-akseli. Ja se vaaka-akselin toisessa päässä on epäusko ja toisessa on usko. Ja sitten tuon toisen pystyakselin toisessa päässä on yhteisö ja toisessa on yksilö.

Ja voisi sanoa, että nuo eivät ole vaihtoehtoja, oma usko tai yhteisen usko, vaan tuo usko on sekä, että siihen liittyy uskon henkilökohtainen puoli, mutta siihen liittyy myös erityisesti tuo yhteisöllinen puoli. Tähän nelikenttään kokosin vähän käsitteitä, joita monesti liittyy yksilön ja yhteisön ja uskon ja epäuskon yhdistelmiin.

Jos me ajatellaan nykyaikaa, niin me elämme tämmöistä yksilöllistä individualistista aikaa, jossa meidän henkilökohtaiset tarpeemme ja nautintomme ja kaikki henkilökohtaiset asiat korostuvat. Ja voisi ajatella, että nykyaikana juuri tuo tuolla vasemmassa ylälaidassa oleva osasto, eli yksilö, ja sitten tuo ehkä tuonne epäuskoon painottuvat asiat korostuvat, oma lakisuus, eli se, että ei sillä ole väliä, mitä te muut ajattelette, minä haluan toimia näin. Itsekkyys. Siinäkin ajatellaan lähinnä omaa etua, omaa parasta, ja unohdetaan toiset ihmiset. Hedonismi, joka tarkoittaa juuri tuollaista oman nautinnon tavoittelua.

No sitten, jos ajatellaan, että mitä liittyy epäuskoon ja toisaalta yhteisöön, minkälaisia asioita sieltä voi löytyä, tuolla on käsite sellainen kuin sääntöusko. Eli ajatus siitä, että jossakin yhteisössä määritellään säännöt, kuinka ihmisen täytyy elää, ja sitten ihminen opettelee nuo säännöt ja elää niiden perusteella, ja kun mahdollisimman hyvin niitä toteuttaa, niin ajattelee, että silloin hän elää oikein.

Yhteisöön voi liittyä myös auktoriteetti. Usko. Eli usko ei perustukaan Jumalan sanaan, vaan vaikka johonkin vahvaan persoonaan, ihmiseen, joka on ehkä semmoinen karismaattinen, eli mitenköhän sen karismaattisen voisi suomentaa. Siis sellaisen ihmisen, jota muut ihannoivat ja palvovat. Ja hän sitten määrittelee, että kuinka toisten täytyy elää, ja sen perusteella sitten toiset elävät ehkä häntä ihannoiden tai peläten, ja noudattavat sitten sillä tavalla hänen tahtoaan.

Puhutaan myös ulkokullaisuudesta tai ulkokultaisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että ihminen elää joidenkin tai tekee joitakin asioita sillä tavalla toisten silmissä hyvin, vaikka ei sydämessään niitä allekirjoittaisi tai pitäisi tärkeänä tai hyvinä asioina. Ajattelisi sydämessä toisella tavalla, mutta haluaa esittää toisille ihmisille jotakin ehkä parempaa kuin onkaan.

Raamatussa on esimerkkejä fariseuksista, kuinka he muun muassa rukoilivat julkisesti toisten edessä tai auttoivat toisia ihmisiä, antoivat almuja ja ajattelivat auttavansa vain siksi, että muut ihmiset huomaisivat, kuinka hyviä he ovat, ja silloin puhutaan ulkokultaisuudesta ja myöskin omasta vanhurskaudesta. Se oma vanhurskaus tarkoittaa myös sitä, että ajattelee, että omien tekojen ansiosta ja avulla voi pelastua. Ja kun tekee hyvää paljon, niin Jumalan silmissä on sitten hyvä ja voi pelastua.

Mutta niin kuin me tuossa äsken tuosta uskosta muistelemme, meidän uskomme ei perustu meidän omiin tekoihimme, vaan siihen ansioon, jonka Kristus Jumalan poikana on meidän puolestamme tehnyt. Meidän epätäydellisten syntisten ihmisten puolesta, jotka emme aina osaa elää oikein. Kristus on kuollut meidän puolestamme ja sovittanut meidän syntimme ja siihen me saamme turvata.

Silloin kun ihminen tuntee syntisyytensä, hän myös voi kokea ahdistusta ja rauhattomuutta sydämessään. Hän voi kokea, että häneltä puuttuu jotakin. Ja silloin voi tulla esiin, että hänellä on tuo epäusko, jos hän ei ole saanut uskoa evankeliumin sanomaa Jeesuksesta, joka on sovittanut meidän syntimme ja voittanut kuoleman vallan.

Mutta sitten kun ihminen saa uskoa tuon evankeliumin, niin sanotaan, että hänen sydämensä syntyy sydämen usko. Ei hänen omasta voimastaan, vaan pyhän hengen voimasta. Ja juuri jos ajatellaan yksilöä ja uskoa, niin tuo sydämen usko on sellainen. Se ei ole ulkopuolella, vaan se on meidän sydämessämme. Ja se synnyttää Jumalan tahdonmukaista elämää. Ei meidän niin kuin inhimillisestä halustamme, vaan meidän sydämemme halusta, jota pyhä henki ohjaa.

Sydämen uskoon, henkilökohtaiseen uskoon liittyy luottamus. Jeesus monesti vertaa lasta uskon esikuvana ja lapsi luottaa vanhempaan täysin. Pieni lapsi on avuttomana vanhemman hoiva- ja huolenpidon varassa ja sydämen usko luottaa taivaalliseen vanhempaan, Jumalaan, joka pitää hänestä huolen ja hoivaa.

Ei tarvitse jäädä ainoastaan omien kykyjen ja ansioiden varaan, vaan saa luottaa tuohon kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Ja se on aika turvallista ajatella, että kaikissa meidän elämämme vaiheissa me saamme jäädä kaikkivaltiaan Jumalan hoivaa ja huolenpitoa. Ei tarvitse ajatella, että jos sairastun tai menestynkö elämässäni, saanko koulupaikan tai menestynkö koulussa. Ei tarvitse ajatella, että se on ainoastaan omissa käsissä, vaan saa ajatella, että se on lopulta Jumalan kädessä ja saa luottaa siihen, että Jumala meidän elämäämme johtaa, vaikka emme aina voi ymmärtää, miksi hän johtaa juuri niin kuin johtaa.

Voi olla, että elämässämme on monenlaisia vaikeuksia ja koettelemuksia. Sydämestä uskosta syntyy myös ilo ja rauha ja toivo. Ja on ihmeellistä, että sellaista rauhaa ja sellaista iloa, sellaista toivoa, jonka sydämen usko tuo, niin sitä ei voi oikeastaan mistään muualta maailmasta löytää. Moni ihminen tavoittelee juuri näitä asioita. Iloa, rauhaa ja toivoa.

Monesti työssäni pappina olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ehkä aivan viimeisiä hetkiä elämässään ja on monesti puhutellut, kun tuollaiset ihmiset, jotka ehkä ovat jo sopeutuneet inhimillisesti siihen ajatukseen, että heidän elämänsä päättyy ja ovat sinut sen kuoleman kanssa. Ja kun kysyn heiltä, että mitä vielä haluaisit elämään, niin useampi ihminen on vastannut, että kun saisin rauhan.

Ja sekin on puhutellut, että kun olen saanut saatella uskovaisia ihmisiä samassa tilanteessa, niin heillä on rauha, joka puhuttelee minua, joka olen vielä elämässä kiinni. On ihmeellistä olla siinä, kun tuntuu, että se rauha on niin vahva.

Eli uskoon liittyy yksilöllisiä piirteitä, mutta siihen liittyy myös yhteisöllisiä piirteitä. Raamatussa, erityisesti Uudessa testamentissa, puhutaan paljon rakkaudesta. Rakkaus on sellainen asia, joka tulee Jumalalta. Erityisesti juuri tuo AKP-rakkaus, josta Raamatussa puhutaan. Se tulee Jumalalta, mutta se säteilee sitten Jumalalta myös ihmisiin.

Ja se on ihmisten välillä. Se sitoo uskovaisia toisiinsa. Se auttaa myöskin uskovaisia rakastamaan kaikkia lähimmäisiä maailmassa. Se on rakkautta, joka synnyttää myös yhteisen Jumalan seurakunnan. Ja Jumalan seurakunnan keskellä syntyy yhteys seurakunta.

Ehkä olette olleet tilanteissa, joissa olette tavanneet jonkun ihmisen, jota ette ole aikaisemmin tunteneet jossakin tilanteessa, vaikkapa matkalla. Ja olette ajatelleet, että tuossa ihmisessä on jotakin tuttua. Ja ehkä on käynyt mielessä, että olisiko hän uskovainen ja on saattanut sitten selvitä, että tosiaan meillä on samanlainen usko. Meillä on yhteys, joka syntyy siihen välillemme.

Olen saanut vierailla Venäjällä Pietarin lähellä pienessä Volodarkan kylässä. Siellä on tuommoisia vanhoja mummuja. Jos tunnette Suomen historiaa, niin muistatte, että Suomi itsenäistyi 1917 ja sen jälkeen Neuvostoliittoon jäi sitten myöskin suomenkielisiä asukkaita ja sinne jäi myös uskovaisia.

Neuvostoliitossa uskonnon harjoittaminen ei ollut ihmisten perusoikeus. Ja uskovaisia ihmisiä vainottiin. Mutta sinne jäi myös pieni uskovaisten joukko. Sen jälkeen, kun Neuvostoliitto sitten lakkasi olemasta tuossa 80-luvun lopussa, niin myöskin siellä Pietarin lähistöllä oli tuo pieni uskovaisen joukko. He muistivat, että heidän vanhempansa olivat puhuneet Suomen uskovaisista.

Ja he sitten kirjoittivat kirjeitä tänne Suomeen. Ja ne päätyivät sitten rauhan yhdistykselle, SRK:lle. Ja sieltä sitten otettiin yhteyttä näihin ihmisiin. Ja todettiin, että meillä on yhteinen usko. Se oli säilynyt siellä vuosikymmenien läpi tuon Neuvostoliiton ajan noiden ihmisten sydämessä Jumalan voimasta, pyhän Hengen voimasta.

Mutta nuo ihmiset, vanhat mummut olivat tosiaan siellä Volodarkassa. Ja heidän kanssaan oli ihmeellistä, että vaikka ei ollutkaan yhteistä kieltä, he eivät puhuneet Suomen kieltä. Ainoastaan Venäjää. Mutta heidän kanssaan pystyi kokemaan tuollaisen uskon yhteyden, rakkauden ja seurakuntayhteyden. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. He olivat hyvin ystävällisiä vanhoja mummoja, joista tuo rakkaus kyllä voimakkaasti säteili.

Edelleenkin siellä joitakin noita mummoja on elossa, mutta he ovat hyvin iäkkäitä.

No vähän sitten vielä tuosta henkilökohtaisesta uskosta. Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Nämä sanat ovat vanhasta testamentista. Siellä profeetta Samuel, olikohan se niin, että sen profeetan nimi oli Samuel? Saatan olla väärässäkin, mutta muistelisin, että hän oli Samuel.

Hän valitsi Israelille uutta kuningasta voideltavaksi ja hän meni sitten veljesten luokse. Veljeksiä oli oliko niitä kymmenen kappaletta komeita raavaita miehiä ja tuo profeetta aina katseli noita jokaista erikseen. Hän oli sanonut, että se on joku näistä veljeksistä ja hän meni sitten ja hän aina ajatteli, kun katseli näitä urheita sotilaita, että tuo se varmasti on.

Ja Jumala aina sitten sanoi nämä sanat, että älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.

Lopulta kun poikas ajat loppuivat, niin tuo profeetta joutui kysymään, että onko vielä muita poikia jäljellä ja sitten tuo isä sanoi, että no on meillä vielä yksi poika, että se on tuolla paimentamassa lampaita kedolla ja käytiin hakemassa nuorukainen, nuori poikainen vielä, Daavid.

Ja kun profeetta näki tuon Daavidin, niin Jumala sanoi hänelle, että tässä se on, voiteli hänet. Daavidista tuli silloin Israelin uusi kuningas. Eli Jumala todella näkee meidän sydämemme. Hän ei katso meidän ulkokuortamme. Se on hyvä muistaa.

Me emme usko. Meidän uskomme ei ole toisia ihmisiä varten, vaan me teemme teostamme tilin Jumalan edessä ja Jumala näkee meidän sydämemme. Oma usko on henkilökohtainen usko. Me kaikki, tai luulen, että aika moni meistä, suurin osa ehkä, on ollut jo lapsuudesta asti elänyt uskovaisessa perheessä. On käynyt vanhempien kanssa seuroissa. On oppinut elämään uskovaisen perheen arvojen mukaan.

Ja ehkä on jatkanut tuota elämää sitten kavereiden kanssa samalla tavalla. Mutta jossakin vaiheessa tuo usko henkilökohtaistuu. Se voi olla vähän eri iässä eri ihmisillä. Mutta siihen liittyy se, että vanhemmat tai ketkään muutkaan uskovaiset eivät voi loputtomiin valvoa toisten tekemisiä. Eikä se ole oikeastaan tarkoituskaan.

Meiltä kysytään henkilökohtaista valvomista. Ja silloin kun usko henkilökohtaistuu, niin haluaa luottaa ja haluaa luottaa sydämessään Jumalan ja elää omasta tahdostaan Jumalan tahdon mukaisesti. Se ei liity siihen, että haluaisi tehdä sitä toisen mieleksi, vaan syntyy oma halu uskoa ja tietää, että silloin kun uskoo, niin siitä syntyy myös rauha ja ilo ja vapaus.

No sitten mikä on se yhteisen usko, se toinen puoli siitä uskosta. Apostolin teoissa kirjoitetaan, että seurakuntalaiset noudattivat uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.

Tuossa kerrotaan siitä, mitä tuo yhteisön usko on. Yhteisö on Jumalan seurakunta. Jumalan seurakunta. Jumalan valtakunta on ollut ihmiskunnan alusta saakka. Jumalan toiminnot ihmisten välityksellä, mutta pyhän hengen voimasta.

Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka profeetat lupasivat, että kerran tulee Messias ja sitten uudesta testamentista me voimme lukea siitä, kuinka Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Ja tosiaan Paavali korostaa rakkautta ja seurakunnan yhteyttä uuden testamentin kirjeessä. Ehkä monesti nykyaikanakin kun kuulee, että ihmiset voivat kertoa, kuinka he ovat saaneet uskon, kun he ovat vaikka rukoilleet yksin jossakin tai he ovat nähneet jonkun näyn ja siitä on syntynyt heille tällainen kokemus uskosta.

Mutta raamatusta me ymmärrämme, että usko syntyy kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Jumalan sana ja Jumalan sanaa julistetaan tuon yhteisön Jumalan seurakunnan välityksellä. Ja Jumala on säätänyt niin, että tuo Jumalan pelastava työ tapahtuu tuon yhteisön Jumalan seurakunnan kautta.

Siitä puhutaan myös kolmannessa uskon kappaleessa, kappaleessa, jonka ehkä rippikoulusta muistatte, kun puhutaan pyhästä hengestä. Se on siis se uskontunnustuksen osa, joka kertoo pyhästä hengestä. Ja pyhän henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

Siksi tuo yhteisö on tärkeä, koska Jumala tekee tuota pelastavaa työtä sen kautta. Ja myöskin siksi, että meidän uskomme saa säilyä ja vahvistua tuon Jumalan seurakunnan yhteydessä. Kristuksen valtakunnan yhteydessä.

Siitä päästäänkin siihen kysymykseen, että kuinka tuo usko säilyy, kuinka voimme hoitaa uskoamme. Sekin oli yksi kysymys, joka tähän alustukseen liittyi. Jos me katsomme tuota apostolien tekojen lausetta, olen laittanut sen tuohon uudestaan, se on neljällä eri värillä ja siinä on oikeastaan neljä eri asiaa, jotka liittyvät tuohon uskon elämän hoitamiseen.

Ensin siinä sanottiin, että seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Eli uskon elämän hoitamiseen liittyy se, että me saamme kuulla Jumalan sanaa, opetusta. Me saamme lukea Jumalan sanaa. Me saamme käydä seuroissa ja lukea raamattua. Tai saamme käydä siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa. Nuorten perjantai. Raamattuluokka. Jumalan palvelukset. Ja niin edespäin.

Aina ja aina ehkä jaksaisi lähteä seuroihin tai tuntuu, että on paljon muuta tekemistä. Mutta kannattaa silti lähteä ja rohkaisen myös siihen, että siellä seuroissa pysähtyy kuuntelemaan sitä Jumalan sanaa ja rukoilla, että Jumala aukaisi sitä sanaa. Muuten ei jaksa uskoa.

No sitten tuo toinen osa. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä. Me ollaan tänä iltana tultu tänne yhdessä. Ja se on tärkeää, että me voimme kokea keskinäistä yhteyttä. Me voimme tuntea uskovien yhteyttä. Sitä voi tuntea näin yhdessä täällä, kun on kokoontunut yhteen.

Toki sitä voi varmasti kokea muun muassa sosiaalisen median välityksellä, kun keskustelee toisten uskovien ja kokeilijoiden kanssa. Mutta ajattelen, että silti on kiva, että pääsee ihan fyysisesti näkemään ja olemaan yhdessä.

Toki voi olla myös niin, että se ei ole helppoa. Joku saattaa, tuossa on noita suviseurakuvia tuossa taustalla, niin joku saattaa vaikkapa suviseuroissa tunteakin ahdistusta. Ei ehkä tykkää olla isossa väkijoukossa. Se tuntuu ahdistavalta. Tai jos ei olekaan juuri kaveria siinä ja tuntee yksinäisyyttä, niin suviseuroissa se voi olla vielä valtavampi se yksinäisyyden kokemus.

Tuntuu, että kaikilla muilla täällä on kaveria. Minä vain olen yksin. Ei tarvitse siinäkään ajatella, että minä en voi uskoa, kun minä en nauti suviseuroissa olemisesta. Tai siellä ei ole helppo olla. Tai jossakin muualla. Ehkä on jotkut pienemmät seurat, vaikka kotipaikkakunnan seurat, johon on helpompi sitten tulla.

Ajattelen, että Jumalan sanaa on hyvä kuulla ja uskovaisten yhteyttä myös kokea ja tuntea. Siksi on tärkeää, että kävisi seuroissa. Vaikka monet asiat houkuttelevat tänä päivänä jäämään seuroista pois ja tekemään kaikkea muita kivoja asioita.

No sitten siinä kolmantena sanotaan, että mursivat yhdessä leipää. Leivän murtaminen perimiltään se on ehtoollisen viettämistä. Sakramentin viettämistä. Ehtoollisessa me saamme tuntea Kristuksen läsnäoloa. Kristus on leipä yhdessä ja viinissä todellisesti läsnä. Ja se vahvistaa meidän uskoamme.

Yhteysateria muutenkin oli Jeesuksen aikana tärkeää ja Jeesus usein aterioi myös omien opetuslastensa kanssa. Ja rukous vielä, vielä sitten neljäntenä. Me saamme rukoilla erilaisissa tilanteissa. Yhdessä tai yksin. Iltarukous. Rukous silloin kun tuntuu että ahdistaa ja tuntuu että elämä on ehkä umpikujassakin niin silloinkin on helpottavaa.

Jos ihan mielessään saa rukoilla ja jättää noita asioita Jumala hoivaa ja haltuun. Ehkä monesti itsekin olen kokenut, että jos yöllä tuntuu että uni ei tule ja monet asiat ahdistavat niin rukoileminen tuossakin tilanteessa helpottaa.

Tuossa on asioita jotka rohkaisevat uskomaan ja varmasti teillä on mielissänne ja ajatuksissanne myös monia muita asioita jotka on rohkaissut juuri teitä uskomaan.

Vielä lopuksi miksi me ylipäätään uskotaan? Sekin oli yhtenä kysymyksenä siinä. Se on varmasti tullut jo tässä esityksen aikana ainakin joistakin näkökulmista. Jeesus vuorisaarnassa opettaa, että etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Eli usko tuo siunauksen jo tässä elämässä. Jos me saamme omistaa uskon ja luottamuksen sydämessämme niin me voimme nähdä että Jumalan tahdon mukainen elämä on sellaista, joka suojelee meitä, joka tuo siunauksen.

Jos me ajattelemme vaikkapa kymmentä käskyä: älä tapa, älä tee aviorikosta tai älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Ne ovat käskyjä, joita noudattamalla meillä on hyvää elää yhdessä ja meillä on turvallista elää. Me voimme luottaa toisiimme ja meidän ei tarvitse pelätä. Me voimme tuntea siunausta elämässämme.

Mutta usko ei ole vain tätä elämää varten vaan sillä on paljon suurempi päämäärä ja se päämäärä ei ole tässä ajassa. Tämä aika on kuin kämmenen leveys tai ei mitään, kuin ihmisen. Raamatussa myös sanotaan, että ihmisen elämä on kuin ruoho, kuin kelon kukka hän kukoistaa ja kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Eli meidän ihmiselämämme on kuitenkin vajavaista. Se on rajallista. Mutta kun meidän sydämessämme on usko ja luottamus niin emme eläkään tätä elämää varten vaan elämme iankaikkista elämää varten.

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista mutta kerran se on täydellistä niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Näin Paavali kirjoittaa korinttilaiskirjassa siinä heti sen rakkauden ylistyksen jälkeen, joka monesti hääjuhlassa luetaan. Tai kohta ilmestyskirjasta näitä muuten pyhän päivän aikana luetaan Jumalan palveluksissa ja pyhän päivän tilaisuuksissa myöskin seuroissa varmasti voi olla esillä.

Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyynelen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Siinä on kaunis lupaus iankaikkisesta elämästä sinne taivaaseen meitäkin kerran kutsutaan.

Mutta vielä me olemme maan päällä, me joudumme kantamaan inhimillistä osaa. Me ehkä tunnemme, että meidän uskomme kun katselee tätäkin kuvaa, että missä se keikkuu, mikä missä mennään, että onko löytänyt itsensä usein tuolta vasemmalta puolelta omalakiseksi, itsekääksi, hedonistiseksi ja niin edespäin.

Ja ei ole löytänyt noita luottamusta ja iloa, rauhaa ja toivoa, mutta vieläkin Jumalan seurakunnasta julistetaan evankeliumia. Sinä saat jäädä tänä iltana uskomaan kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi juuri siihen paikalle ja juuri sellaisena kuin sinä olet. Ole hyvässä turvassa, saat luottaa Jumalan armoon tässä ajassa, mutta luottaa ja toivoa, että kerran pääset myös taivaan kotiin ikuisin suviseuroihin, jos suviseuroissa tykkäät olla.

Mä laitoin tuohon loppuun keskustelukysymyksiä ryhmissä, mutta oli puhetta, että täällä ei ole semmoista yhteistä keskustelua nykyään ollut, mutta mä ajattelen, että voidaan lukea nuo ja toki voitte keskustella näistä, jos tulee, niin tänään tässä hetkessä tai joskus myöhemminkin.

Minun mielestä on hyvä yhdessä pohtia sitä, että mitä usko merkitsee minulle, mitä usko merkitsee sinulle tai miksi haluaa uskoa. Nämä kysymykset tulee monesti niissä tilanteissa, kun on kuullut, että joku ei ole enää jaksanut uskoa, joku ei ole enää halunnut uskoa.

Mikä sinua rohkaisee uskomaan? Onko sinulla joku tärkeä raamatun kohta, joka on jäänyt mieleen? Haluatko jakaa sen kaverille? Ehtoollinen, joka jäi mieleen, kun käy ehtoollisella, niin ei ole aina välttämättä kovin voimakkaita tuntemisia, mutta joskus saattaa erityisen vahvasti puhutella ja rohkaista se ehtoollinen uskomaan.

Muistan jonkun tilanteen, kun oli juuri teidän ikäinen lukiolainen ja joskus Jyväskylään tulin Kuopiosta syysseuroihin ja menin sinne Taulumäen kirkkoon, joka oli täynnä ihmisiä. Ja semmoinen syysilta pimeästä sinne kirkkoon ja siellä oli sitten Sionin laulaja ja kävin ehtoollisella, niin ne on semmosia ehtoolliskertoja, jotka muun muassa ovat erityisen voimakkaasti jääneet mieleen.

Tulkaapa syysseuroihin Jyväskylään, ne taitaa olla tässä lähiaikoina. Vai oliko ne jo? Ne sais olla jo, mutta kevätseurat on sitten keväällä. Totta. Ja toki niitä ehtoollisia on muulloinkin kuin näissä isoissa seuroissa. En ite tänä vuonna päässyt syysseuroihin. Taisi olla työtehtävissä silloin.

Tai kokemuksia rukouksesta. Niitäkin voi jakaa ja ne voi rohkaista sitten myös toisia rukoilemaan vaikeissa tilanteissa. Kiitoksia. Tässä mun puheenvuoro ja sitten varmaan saadaan ohjeita, että miten jatketaan.