Seurapuhe, pätkäsee kerran. Kajaanin RY:llä 25.06.2023 15.56

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen yhdellekolle tulleena hiljennymme alkurukoukseen. Tänne Jeesus tulimme, pyhää sanaa kuullaksemme. Ole itse kanssamme, siunaa sanaa sieloillemme. Irroitan nyt maasta mielet, kiitokseesi käännä kielet.

Pyhä Isä, rakas ja vanhurskas Jumala, keskikesän, sydänkesän sunnuntaina olemme saaneet kokoontua kuulemaan ja uskomaan pyhää sanaasi. Me olemme tänne matkalla ja näinä aikoina. Sinä olet auttanut meitä kaikkina elämämme päivinä. Sinä olet ruokkinut sanallasi. Sen pyhän sanan äärelle olemme nytkin kokoontuneet. Siunaa kokoontumisemme sinun tahtosi mukaan. Ruoki, virvoita ja lohduta meitä sanallasi. Rakenna valtakuntaasi. Auta meitä kaikkia elämää, elämäntiellä pysymään elämämme loppuun asti. Aamen.

Luen tekstijohdannon ensimmäisen Moosiksen kirjan luvun yhdeksän jakeesta kahdeksantoista alkaen jakeeseen kaksikymmentäseitsemän. Aamen. Sanat kuuluvat Herran nimeen.

Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jaffet. Ja Haamista tuli Kanaanin isä. Nämä kolme olivat Nooan pojat ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset. Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomaksi.

Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. Silloin Seem ja Jaffet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen ja menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isänsä alastomana.

Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi: "Kirjoitettu olkoon Kaanaan, tulkoon hänestä veljeensä orjiinkin orja." Ja hän sanoi vielä: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja. Tehköön Jumala laajaksi Jaffetin suvun ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kaanan olkoon heidän orjansa." Aamen.

Teksti alkaa kertomuksesta uudesta maailmasta. Entinen oli hukkunut synnin vuoksi. Nooan arkissa pelastui, niin kuin kerrotaan, muutamat sielut. Ne, jotka uskoivat. Viime hetkellä oli halukkaita arkiin tulijoita, mutta Jumala oli sulkenut arkin. Vesi kanttoi Nooan suvun uuteen aikaan.

Vanhurskauden saarnaaja Nooa oli 120 vuotta kutsunut ihmisiä parannukseen. Työ ei ollut tuottanut tulosta. Kun he itse, Nooa ja hänen läheisensä, pelastuivat arkissa, näkivät vedenpaisumuksen, elivät siinä mukana. Ja kun tuli aika, jolloin taivaan ikkunat sulkeutuivat, ja kerrotaan, että Jumala antoi tuulen puhaltaa, ja maa tuli jälleen paljaaksi, ja arkki pysähtyi vuoren rinteelle.

Nooa poikineen siirtyi maalle, ja teksti alkoi kohdasta: Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Voisi ajatella, että kun tällaiseen uuteen maailmaan tultiin, ja oltiin nähty Jumalan valtavaa ihmettä vedenpaisumuksesta, siitä pelastumisesta ja uudesta ajasta, johon muutama uskovainen tuli, että on edellytykset elää kauniisti, Jumalan tahdon mukaisesti, uskoa ja iloita ja tehdä työtänsä.

Mistä tuli pahuus tuohon uuteen maailmaan, vedenpaisumuksen jälkeiseen maailmaan? Se ei ollut sellaista. Siellä odottamassa se ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan se tuli noiden ihmisten mukana. Uskovaisten ihmisten mukana tuli pahuus vedenpaisumuksen jälkeiseen maailmaan.

Nooa, vanhurskauden saarnaaja, joka viljeli, istutti viinitarhan, joi myöhemmin viiniä. Juopui. Ja ehkä meille tuttua kansankieltä käyttäen voisi ajatella, että sammui. Alkoi olin käytön vuoksi. Makaasi alastomana teltassaan.

Tuosta tilanteesta yksi hänen pojistaan sanotaan, että nuorin löysi hänet. Nuorin pojista meni vanhempien veljensä luokse ja kertoi, mitä on tapahtunut. Mitä tekivät vanhemmat veljet? Eivät ryhtyneet päivittelemään eikä ihmettelemään. Juorua ei tosin voinut kertoa juuri eteenpäin, kun oli ihmisiä niin kovin vähän. Mutta ihmisillähän olisi suuri taipumus kertoa meheviä juoruja eteenpäin.

Pojat ymmärsivät. Nämä kaksi muuta veljestä, että isä on langennut syntiin. He ottivat, sanotaan, että he näkivät isän alastomuuden. Ottivat viitan, menivät viitta harteillaan selkä edellä. Peittivät isänsä alastomuuden. Kasvot isästä poispäin, etteivät olisi nähneet isänsä alastomuutta. Heillä oli viitta. Viitta, jota voi kuljettaa ja kuljettavat vain uskovaiset. He halusivat peittää isänsä synti alastomuuden vanhurskauden vaatteella. He eivät käyneet ihmettelemään eikä voivottelemaan. He eivät halunneet nähdä sinänsä. Siitä, että ensin päivitellään kunnolla ja sitten puhutaan asiasta. Vanha alasti synti alastomuuden armon vaatteella peittää.

Myöhemmin tähän asiaan palattiin, kun isä heräsi ja pojat kertoivat, mitä oli tapahtunut. Isä toteaa, että nämä pojat tekivät oikein. Hän viittasi: Siunaa nämä pojat, että he näin tekivät, että hänen alastomuutensa peittivät. Mutta samalla hän tuon yhden pojistaan kiroaa, joka oli hänen alastomuutensa nähtyään mennyt kertomaan sitä muille.

Näin tuli pahuus uuteen maailmaan. Se ei ollut ainoastaan tuossa yksinkertaisessa yhdessä pojista, vaan se oli myös vanhurskauden saarnaajassa, Nooassa. Vanhassa miehessä, joka oli pitkään saarnannut ja kutsunut ihmisiä parannukseen.

Paavali tätä samaa asiaa myöhemmin miettii. Se on hänelle varsin kipeä asia. Hän parannettuaan sen armon saatuaan miettii sitä, että minä en tee sitä hyvää, mitä minä tahtoisin, mutta pahaa, mitä en tahdo, sitä minä teen. En kuitenkaan minä, vaan minussa asuva synti. Minua siis hallitsee tällainen laki. Haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.

Hän kokee näin, että minun ruumiissani vaikuttaa synnin laki. Ja hän mietittyään tätä asiaa toteaa, että minä kurja ihminen, kuka pelastaa minusta tästä synnin ja kuoleman ruumiista.

Näin tämä synnin lankemuksen perintö lähti elämään ihmisten mukana. Me muistamme sieltä Raamatusta monia kertomuksia, joissa sekä uskovaiset että uskosta osattomat ovat langenneet tehneet suuria syntejä. Ja on myös kertomuksia, joissa langennut on autettu takaisin elämäntielle, niin kuin Nooan pojatkin tekivät isälleen.

Tämä kertomus on myös hyvä esimerkki. Ja tätä voi oikeastaan rinnastaa siihen Uuden testamentin Kristuksen kirkkolakiin, jossa neuvotaan, miten, jos veljes sinua vastaan rikkoo, mitä tulee tehdä? Tuo Nooan poika. Sitä lakia sinänsä ei ollut silloin asetettu, mutta nuo kaksi Nooan poikaa osasivat menetellä aivan oikein. Tämä yksi poika taas ei.

Kun siinä Kristuksen kirkkolassa sanotaan näin, että langenneesta, että menee ja nuhtelee häntä kahden kesken yksinänsä. Siis asioiden hoito alkaa siitä, että ei lähdetä levittämään juoruna, mitä on nähty tai kuultu, vaan lähdetään siitä, että keskustellaan asiasta kahden kesken.

Kun minä tätä tekstiä luin ja mietin, niin kyllähän tässä joutuu ajattelemaan, että mitä näin vanhalla asialla, joka on tapahtunut vedenpaisumuksen jälkeen, paljon ennen patriarkkoja, tuhansia vuosia sitten, mitä se voi kertoa meille tämän ajan ihmisille? Mitä opetusta se voi pitää sisällään?

Mutta siinä on monta asiaa, jotka on kuitenkin ihan täysin meihin yhteydessä, kun me ajattelemme tuotakin, että miten tuo pahuus, joka tuli niissä ihmisissä, se kiinni riippui ja noin pian se vaikutti vedenpaisumuksen jälkeen. Ei ruennut syntymään eikä tullut uutta uljasta maailmaa, jossa vain vanhurskaus asuisi, vaan pahaa tuli ihmisten mukana.

Vuosisatoja ja vuosituhansia ihmiset ovat yrittäneet kyllä keksiä keinoja, millä pahaan voisi peristää. Luostarilaitos on hyvä esimerkki siitä, kuinka yritetään elää yhteisössä kaiken ulkopuolella palvellen vain Jumalaa, alkaen aamut palveluksilla, töiden välissä monta kertaa päivässä kokoonnutaan hartaushetkiin ja päivä päättyy samalla tavalla. Ulkonaisesti kaunista Jumalan palvelusta.

Mutta ei sieltä pahuus ole pois lähtenyt sieltäkään, sillä se on niiden ihmisten mukana tullut niihin yhteisöihin ja pysyy siellä. Ei missään, missä ihmisiä on yksin tai yhdessä. Me emme ole irti synnin turmeluksen vaikutuksesta eikä pahuudesta. Se on aina meidän seuralaisenamme.

Ja siksi tämä Kristuksen kirkkolain opetuskin siitä, että miten langennetta tulee hoitaa, on aina ajankohtainen. Mehän tiedämme, miten mielellään yleisesti ajatellaan. Ja tämä maailma luo sellaisen saakka, minkä sisällä, millä tavalla itsensä kristityksi sanovan tulisi elää. Ja kun tästä moodista poiketaan, niin kylläpä saadaan aikaiseksi mehevä juoru.

Tämän päivän uutisissa niillä saadaan klikkauksia. Ihmiset lähtevät lukemaan niitä tietämättä, mikä siinä on totta ja mikä on tarua. Ja saavat syyn ihmetellä, tuollaisiaako he ovat. Ja yleistäen ja synnyttäen hyi hyi ajatuksia ja kertoen mielestään eteenpäin hyviä juoruja.

Jumalan sana kehottaa meitä. Jumalan sana kehottaa meitä, että tällaisia juoruja emme levittäisi. Hoitaisimme armolla niin kuin nuo pojat hoitivat isäänsä, peittäen synnin häpeän armovaatteella. Se ei tarkoita sitä, että rikokset, jotka vaativat ajallista tuomiota, kehotetaan pitämään salassa. Mutta se kehottaa siihen, että sellaiset asiat, mitkä eivät julkisesti muille kuulu, niitä ei lähdettäisi levittämään ja kertomaan juoruina eteenpäin.

Tätä tuo yksi Nooan pojista ei ymmärtänyt. Mutta täällä on myös niin kovat sanat, kun tuo isä herättyään sanoo, mitä hänen nuoren poikansa on tehnyt ja sanoo, että kirottu olkoon Kanaan. Hän kiroaa tuon oman poikansa ja sen suvun.

Kuulostaako julmalta puheelta? Että omaan lapseen kiroaa. Minä ajattelin kuitenkin näin, että tässä on kysymys hyvin huomattavasti arkisemmasta sellaisesta tilanteesta, joka on meillekin tavallinen. Meitä on paljon perheellisiä, joilla on lapsia, jotka eivät halua uskoa kuin me uskomme.

Mutta kun me tämmöisen asian toteamme, me olemme tilanteen edessä, jossa me sanomme, että meillä ei ole yhteistä uskoa. Ja me muistamme Raamatusta. Se puhuu vain yhdenkaltaisesta uskosta. Ja läpi raamattujen kulkee se ajatus, että ihminen on joko armon alla tai kirouksen alla. Ei voi olla molempia, eikä voi olla siinä rajalla, vaan on jompaa kumpaa.

Ja kun ei ole armon alla, niin silloin on lain kirouksen alla. Niin surullista kuin se on todetakin, mutta siitä ei voi yksikään uskovainen isä eikä äiti toisin puolesta sanoa: menkää. Se jako kantaa koko elämän läpi.

Ja tämä jako alkoi jo tuolta Nooan pojista, kun Nooa joutuu toteamaan, että yksi hänen pojistaan ei usko niin kuin hän uskoo. Vaikka hän on langennutkin syntiin, häntä on toiset veljet korjanneet. Mutta siitä huolimatta ja sen jälkeen hän näkee tämän, että hänen poikansa on tehnyt väärin eikä elä sen siunauksen osallisuudessa, jossa hän ja nuo kaksi muuta veljestä asuu.

Tämä jako on siis pysyvä, ja se on ikuinen, mutta sen rajan voi ylittää. Sen voi ylittää molempiin suuntiin. Siunauksen osallisuudesta voi siirtyä kirouksen osallisuudesta, mutta myös kirouksen osallisuudesta siunauksen osallisuuteen.

Kun ihminen siirtyy parannuksen armon kautta, saa kutsun Jumalan valtakuntaan. Hän tulee samalla myös osalliseksi tästä suuresta siunauksesta. Ja tuo Jumalan iankaikkinen kirous väistyy hänen päältään. Ei hiljalleen, eikä pieninä erinä, vaan kerralla.

Se siunaus kutsuu yhdessä ainoassa hetkessä ihmisen, joka haluaa uskoa siunauksen osallisuuteen. Kaikista niistä lupauksista osalliseksi, mitkä Jumala sanassaan lupaa.

Raamatussa on paljon näitä kertomuksia ihmisistä, jotka matkallaan epäonnistuvat, nousevat uudelleen, haluavat uskoa ja jotkut väsyvät. Siellä on myös paljon kertomuksia näistä uskovaisistakin ihmisistä, joissa näkyy, että he ovat tuolla samaa, mikä tuossa Nooassakin näkyy, että vaikka Jumala on ihmeellisellä tavalla auttanut ja on saattanut tehdä mielestään hyvinä hetkinä ja hyvissä tuntemisissa lupauksia, että Jumala on niin paljon rakastanut minua ja näyttänyt niin ihmeellisiä asioita minulle ja siunannut elämässäni, että minä en halua menetellä huonosti enkä epäile Jumalan hyvyyttä enää koskaan.

Haluan palvella lähimmäisiä niin hyvin, että ei ole kellään pahaa sanaa sanottavaa. Mutta mitenkäs on onnistuttu? Niin lähellä kuin Kristusta nuo opetuslapset saivat elää, niin sielläkin oli näkyvissä se synnin vaikutus.

Pietarilla nousi vihaa pidättäjiä vastaan ja hän olisi halunnut miekalla käydä taistelemaan sotilaita vastaan, jotka olivat tulleet pidättämään Jumalan poikaa Getssemanen puutarhaan. Opetuslapsilla oli vihaa kuohahteli muissakin tilanteissa, kun he kokivat vastustusta evankeliumin työssä.

Ne samat vaikutukset elävät meissä edelleen. Meillä saattaa olla ja onkin hengen puolesta halu elää kauniisti, mutta virrentekijän sanoen joutuu rukouksen sanoen pyytämään, että suojaa rakkaitani pahuudeltani.

Se pahuus elää niin joka päivä arjessa meidän keskellämme. Pahoina sanoina, tekoina, tekemättä jättämisinä, laiminlyönteinä. Kyllä me samalla tavalla kuin Paavali joudumme toteamaan, että mikä minä kurja ihminen, kuka pelastaa minut tästä synnin ja kuoleman ruumiista.

Mutta se sana päättyy kuitenkin sitten Paavali toteaa siitä, että kiitos olkoon Kristuksen, joka aina auttaa meitä. Että vaikka tämä henkivaltojen taistelu on niin todellisuutta, niin Jumalan armo kuitenkin on ohjaamassa.

Armolla hallitse elämääni, toteaa havas virressä. Se on tärkeä pyyntö meillekin, että Jumala saisi meidän elämäämme hallita armollaan. Ettei pahan valta, joka asuu ja kiihtyy ympärillämme, saisi meitä voittaa, vaan että armo saisi hallita meidän elämässämme.

Ja kyllähän me tiedämme, että se on tuttua, että meitä on korjattu niin kuin Nooakin armon vaatteella. Ja onko tuttua teille sekin, että armon vaatteen kanssa on lähestytty niin, että ei ole haluttu ihmetellä eikä voivotella, eikä asetella ehtoja, että pahoin olet tehnyt ja kyllä minä vielä annan anteeksi. Minä annan vielä tämän kerran tai jotain muuta ehtoja.

Armo lähestyy ehdottomana meitä ja pesee pois kaikki synnin viat, niin kuin Noaltakin pesi. Noa sai elää tuon jälkeen vielä pitkän elämän. Me emme tiedä millaisia elämänvaiheita sinne vielä elämään sisältyi. Emmekä sitä, mitä sisältyi heidän poikiensa elämään.

Mutta sen me voimme ihan uskon kautta ymmärtää näin, että Jumala auttoi silloin heitä. On sen jälkeen auttanut lukemattomia sukupolvia ja auttaa meitä vieläkin samalla tavalla. Samalla tavalla vielä siskot ja veljet lähestyvät ja peittävät armon vaatteen alle meidän syntisyyttämme.

Sionin laulun laulaja sanoo siitä, että olen musta kurja majoissa keedari. Raamatussa siitä sanotaan, että vaikka minä olen musta ja päivän polttama, minä olen kuitenkin sinulle otollinen. Tällä armon vaatteella peitettynä.

Näin täydellisesti tuo Jumalan armo peittää meidän rikoksemme, antaa ne anteeksi. Vaikka saattaa omaa sydäntä katsellessa tulla se ajatus niin kuin Raamatussa sille eräälle henkilölle, että kunhan siinä armon valossa katseli itseään, hän itki, kun näki oman mustuutensa.

Mutta siihen mustuuteen ja synkkyyteen kuuluu puhe: älä itke, minä olen voittanut. Juudan jalopeura on voittanut kaiken pahuuden, on luonut täydellisen vanhurskauden vaatteen viattomalla vaelluksellaan, kärsimisellä, kuolemalla ja ylösnousemuksellaan.

Evankeliumin armon sanassa tuo vaate puetaan jokaisen syntisen päälle ja jokainen, joka sen on pukenut ja kokee siihen tulleen tahroja, samalla tavalla edelleen voi sitä puhdistaa.

Matkaystävät, saattajat, siskot ja veljet lähestyvät selkä edellä ja peittävät armon vaatteella. Eivät halua nähdä lankeemustasi, eikä puhua siitä, vaan peittää sen ja unohtaa niitä, niin kuin Jumalakin unohtaa meidän pahuutemme heittää selkänsä taakse.

Raamatun kertomusten äärellä joutuu toteamaan, että voi miten hyvä Jumala meillä on, että hän on antanut ja antaa vieläkin kaiken anteeksi. Voi miten hyvä on Jumala, että hän antaa matkaystäviä, jotka voivat ja haluavat kuunnella ja tuovat taivaan terveisiä, siunaavat armoevankeliumilla syntiin joutuneelle kaikki synnit anteeksi.

Siinä jossakin Raamatussa sanottiin näin, että siitä nousee kiitollinen mieli. Eikö niin käykin, kun saa katsella, että Jumala on niin paljon antanut anteeksi ja ollut niin kärsivällinen ja uskollinen minuakin kohtaan, että saan vieläkin uskoa kaikki pahuuteni, syntisyyteni, heikkouteni anteeksi.

Siinä nousee juuri ne sytymät, jotka ovat niiden suhteen, joka on heikko. Tämä on usein kiitollinen mieli.

Jumalan kansa kokoontuessaan seuroihin kiittää Jumalaa monista asioista ja pyytää samalla, että elämän leipä saisi olla ruokkimassa, kun ollaan yhdessä koolla. Silloin harvoin, kun rukouksessa Jumalaa lähestyy, niin tuo kiitos lienee lähellä kaikkien meidän sydäntä.

Kiitos Isä, että olet auttanut tähän päivään saakka. Ja harras pyyntö, että autat ja olen vielä tästä eteenpäin.

Näin saamme tänäänkin turvallisesti uskoa vieläkin armosta kaikki syntimme anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Näin saamme iloiten jatkaa matkaa taivaan tiellä. Olla saattajina ja saatettavina elämäntiellä matkalla taivasta kohden.

Jaa sen tähden siskoni ja veljeni, matkaystävä, hyvään turvaan. Jumala on luvannut pitää hyvän huolen sinusta. Tämän turvallisen sanoman saat uskoa syvästi omalle kohdallesi.

Jumala pitää sinusta vieläkin. Jumala auttaa tiellä ja matkalla. Ja siunauksen alla, kun matka saa päättyä, se päättyy hyvin. Se päättyy kutsuun: Tulkaa minun isäni siurautetut.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit lupauskoa anteeksi. Ja näin sen tähden Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jääkää sen tähden näin hyvään turvaan. Täydelliseen turvaan. Parhaaseen mahdolliseen turvaan.

Jumala auttaa meitä nyt ja aina elämämme loppuun asti. Näin jäämme nytkin hänen sanansa siunattuun suojaan Jeesuksen siunattuun nimeen. Aamen.

Ja vielä. Haluan kysyä: Saanko minä näin jäädä uskomaan? Näin haluan uskoa.