Seurapuhe Oulun RY:llä 09.07.2023 18.28

Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme.

Tämän päivän epistolateksti on ensimmäisen Timoteos-kirjeen ensimmäisessä luvussa, jakeista kaksitoista jakeeseen seitsemäntoista. Ja kuulemme sanat Jeesuksen nimestä.

Ja minä kiitän meidän Herramme Kristusta Jeesusta, joka minun voimalliseksi tehnyt on, ja luki minun uskolliseksi asettaen tähän virkaan, joka ennenkuin, en pilkkaa ja vainoo ja häpäisiä olin. Mutta minulle on laupius tapahtunut, sillä minä tein sitä tietämättä epäuskossa.

Mutta meidän Herramme armo on sitä runsaampi uskon ja rakkauden kanssa, joka Kristuksessa Jeesuksessa on. Se on totinen sana ja kaiketin mahdollinen ottaa vastaan, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä suurin olen.

Mutta sen tähden on minulle laupius tapahtunut, että Jeesus Kristus minussa ensin osoittaisi kaiken pitkämielisyyden niille esikuaksi, jotka hänen päällensä pitää uskoman iankaikkiseen elämään.

Mutta Jumalalle, iankaikkiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle viisaalle, olkoon kunnia ja ylistys iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Rakkaat matkaystävät sanankuulijat, lähellä täällä rauhanyhdistyksellä, ja rakkaat, ehkä siellä kodeissa, äsken rakkaan veljen kautta, kuulimme apostoli Pietarista ja hänen saamastaan tehtävästä.

Tämä apostolien päivä palauttaa meille mieliin sen tehtävän tärkeyden, joka Jumalan sanan julistuksessa ja julistajilla on.

Vanhasta kouluvirrestä, "Oi kuningasten kuningas", palautuu mieleeni eräs säe: "Herra usein valitset aseiksesi pienet alhaiset, niin että heissä näkyisi vain sinun suuri voimasi."

Jumalan suunnitelmat ovat toisenlaiset kuin meillä ihmisillä. Apostoli roomalaiskirjeessä jotenkin tähän tapaan sanoo: "Oi, Jumalan viisauden, tiedon ja tunnon syvyyttä, kuinka tutkimattomat ovat hänen ajatuksensa, kuinka käsittämättömät ovat hänen tiensä."

Ja kukapa olisi arvannut, että Saulus Tarsolaisesta voisi tulla Jumalan työmies, miehestä, joka kaiken voimansa ja tarmonsa oli pannut Jumalan sanan saarnaajien ja Jumalan valtakunnan julistusta vastaan.

Siinä kuvastuu, kuten rakkaan veljen saarnassakin äsken kuulimme, kuinka ihminen oman ymmärryksensä puolesta on pimeä, täysin valoton, täysin vailla ymmärrystä.

Ihminen, joka virren sanoja mukaillen tiedostamme voimastamme, täällä usein kerskaamme, lahjaksi meille Herraltamme kaikki saaneet olemme.

Ihminen unohtaa helposti, että hänen taitonsa ja viisautensa, vaikka ajallistakin, on lopulta ja peräisin Jumalalta. Ellei Jumala anna ihmiselle ymmärrystä.

Niin, niin ajallisissakin me olemme sokeita.

Meillä on riittävästi esimerkkejä tässä ajassa, kuinka moni toimii yhteiskunnan vastaisesti, lähimmäisen vastaisesti, kansakunnan vastaisesti, ja ajattelee ehkä vilpittömästi, että minun toimintani on hyväksi ja oikeaa.

Siksi meidän on nöyryydellä aina pysähdyttävä silloin, kun puhumme viisaudesta, ymmärryksestä ja tiedostettava se, että me olemme ymmärryksiä. Ja tiedostettava se, että kaikki on Jumalalta.

Saulus Tarsolaiselle tapahtui ihme.

Oikeastaan tämä Saulus Tarsolaisen kohta on niin monta kertaa täällä seuroissa käsitelty, että saattaa näin sananpalvelijasta tuntua siltäkin, niin kuin minustakin, että onkohan tästä tarvetta edes puhua.

Mutta ei, ehkä kuitenkin.

Ja tekstimme, epistolateksti, antaa siihen meille mahdollisuuden.

Mites Saulus, myöhemmin Paavali, aloittikaan tekstimme? "Minä kiitän meidän Herramme Jeesusta Kristusta, joka minun voimalliseksi on tehnyt."

Minä kiitän meidän Herramme Jeesusta Kristusta, joka minun voimalliseksi on tehnyt ja luki minun uskolliseksi asettaen tähän virkaan.

Jo alkutekstissä, taikka alkujakeessa, voimme nähdä, että apostoli Paavali ei ota kunniaa itselleen, vaan näkee, että tässä on tapahtunut Jumalan ihme.

Jumala on asettanut. Jumala on kutsunut.

Ja edelleen on niin, että Jumala kutsuu ja asettaa valtakuntansa työhön sekä sananpalvelijat että jokaisen Jumalan lapsen siinä pyhässä pappeudessa, josta Pietari kirjoittaa, että te olette pyhä pappeus, kuninkaallinen suku, ilmoittamaan sen voimasta.

Jumala on kutsunut. Jumala on kutsunut.

Me olemme ehkä seuranneet hyvinkin mahtavia uskonnollisia kulkueita. Näyttävyyttä on.

Lopulta me ihmisinä tarvitsemme vain kovin vähän: sitä, että elämänleipä tulisi jaettua nälkäiselle, syntinen saisi synnit anteeksi, sovintosaannan virka toimitettaisiin, ja että minä olisin tuossa vastaanottavana osapuolena, ja välillä sen viran toimittajana, jos Jumala niistä niin on suonut ja siunannut.

Olen itse asiassa, kun veli, rakas veli, puhui suviseuroista, minä en voinut välttyä ajattelemasta, että kun näin monia siellä, joista saatoin havaita, että he ovat olleet Jumalan valtakunnan yhteydessä ja tulivat vielä seuroihin, minä en voinut olla ajattelematta, että ymmärrätkö sinä ihminen, joka Jumalan sanan alle asetuttu, kuinka valtavan suuresta tilaisuudesta silloin on kysymys.

Että siellä sen tilaisuuden ydin ei ole tuhansiin ulottuvassa ruokalitrojen menekissä, valtavassa jäätelöitten myyntiluvussa.

Sen tilaisuuden ydin ei ole edes siinä 80 000 noin väkimäärässä, vaikka se kaikki on näyttävää ja ihmiset siihen kiinnittävät huomionsa.

Sen tilaisuuden ydin on aivan muualla.

Sen tilaisuuden ydin on siellä, missä köyhä kohtaa rikkaan, siellä missä syntinen kohtaa Jumalan, armoisen Jumalan, missä arvoton ja kaikkein kelpaamaton kohtaa täydellisyyden, nimittäin Kristuksen.

Moni saattaa ajatella liikkuessaan suuren suviseurakansan keskellä, että minä tavoitan tässä jotakin oleellista.

Toki se on meillekin monesti sydäntä lämmittävä ja mieltä nostavaa, että Jumala on vielä siunannut kansaa, ja meitä on Jumala varjellut lapsenaan.

Ehkä on niinkin, kun rakas veli äsken puhui niille kotoa kuunteleville, että sinä saatoitkin siellä keskittyä jopa paremmin sen ytimen tarkasteluun ja vastaanottamiseen.

Siellä, missä yksinäinen ja vapiseva, suuresti epäilevä, kohtaa Jumalan, armoisen sanoman, siellä on koolla Herra Jeesus ja ihminen, joka häntä tarvitsee.

Saulus Tarsolainen oli ollut suuri mies, sellainen, joka ajatteli ymmärtävänsä, mutta jolta puuttui kuitenkin niin paljon ymmärrystä, että vaikka Raamattu kertoo, että Saul uhkui yhä vihaa ja murhan himua Herran opetuslapsia kohtaan, hän ei ymmärtänyt, että tässä olisi mitään väärää.

Miksi? Sen tähden, että hän ajatteli, että tuo nasarialaisen eriseura on oikeastaan olemassa vain sitä varten, että se on lakkautettava.

Sen saarna on lopetettava.

Sen sanan julistajat on hiljennettävä, sillä ne häiritsevät, niin kuin ylipapit totesivat.

Se häiritsi niin paljon, että kun Stefanus saarnaa, että te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämistä ja korvista, aina te olette Herran sanaa vastaanottaneet, niin kuin teidän isämmekin, ketä profeetoista eivät teidän isämme surmanneet.

Ja se vaikutti niin, että siellä kiristeltiin hampaita.

Ja Stefanus oli ensimmäinen marttyyri.

Ja Paavali oli sitä mieltä, että nyt tapahtui ihan oikeus ja kohtuus, kun Stefanus kivitettiin.

Tai Saulus, silloinen Saulus.

Olen tätä Sauluksen kohtaa miettiessä, ja nyt erityisesti pysähtyessäni tämän tekstin äärellä, ajatellut, että kun me kohtaamme, jos me kohtaamme ihmisiä, jotka näyttävät olevan todella vihaisia Jumalan valtakunnan sanomaa kohtaan tai vastahakoisia, niin me emme koskaan tiedä, mitkä ovat Jumalan suunnitelmat.

Me emme tiedä, kun kohtaamme hampaita kiristelevän ihmisen ja vihaisen ihmisen, että jospa siellä onkin vain ihminen, joka on suuresti epävarma itsestään ja tulevaisuudestaan.

Jospa siellä onkin ihminen, joka jättää Jumalan pysäyttämänä, niin kuin Saulus pysäytettiin, joutuu kysymään, että kuka sinä olet Herra?

Ja Jumala vastaa: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat."

Niinpä Saulus, myöhemmin Paavali, kiittää Jeesusta Kristusta, joka ennen pilkkaa ja vainoja ja häpäisiä olin, mutta minulle on laupeus tapahtunut, sillä minä tein sitä tietämättä epäuskossa.

Paavali, Sauluksena ollessaan, oli saanut kohdata Jumalan kirkkauden, Jumalan puhuttelun, mutta myöskin neuvon: mene Damaskon kaupunkiin, siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.

Ja siellä Damaskossa oli yksi Jumalan lähettiläs.

Ja te tiedättekin, mikä oli hänen nimensä: Ananias.

Me ymmärrämme, kun Herran sana tapahtuu Ananiakselle, että mene sinne suoran kadun varteen.

Siellä on yksi mies, Saulus-niminen, joka rukoilee.

Niin Ananias estelee: "Herra, minä olen kuullut paljon pahaa siitä miehestä. Ja nytkin hän on tullut Jerusalemiin ottaakseen sinun pyhiesi kiinni."

Mutta Jumala sanoo: "Mene, sillä hän on valittu ase kantamaan minun nimeäni vakanain ja maailman kansojen ja myös Israelin edestä."

Jumala yllätti Ananiaan. Hän voi yllättää meidätkin.

Siksi onkin hyvä ja tärkeää, että me tavoittelemme samanlaista lähestymistapaa kuin Ananias.

Kun hän sitten, ehkä arkana ja epäilevänä ja pelkäävänä, menee kohtaamaan tuota pidättäjämiestä, hän puhuttelee: "Veljeni Saulus."

Muistaakseni jossakin yhteydessä hän sanoo toisessa raamatun kohdassa: "Rakas veljeni Saulus."

Se Herra, joka vielä sinulle ilmestyi, lähetti minut, että saisit näkösi jälleen.

Tässä ajassa ajatellaan ja näemme siitä runsaasti esimerkkejä, että kova vastaan toimii ainoastaan kova, väkivaltaa vastaan toimii väkivalta, viha vastaan toimii viha.

Näin ajatellaan, näin toimitaan.

Jumalan lähestymistapa on erilainen.

Ja kun se on Jumalan lähestymistapa, eikö se tarkoita, että se on myöskin meidän lähestymistapamme?

Sillä me olemme Jumalan lapsia.

Jumalan lapsi.

Lapsethan oppivat kodista, isältä ja äidiltä, kodin toimintatapoja.

Eihän ne Jumalan lapset voi toimia toisella tavalla kuin Jumalakaan toimii.

Meidän Herramme Jeesus Kristus vuorisaarnassa opetti rukoilemaan vainoijien puolesta.

Hän kehoitti antamaan vihamiehelle vettä, juottamaan ja syöttämään häntä.

Ja sanoi, että kun sinä tämän teet, niin sinä tuliset hiilet hänen päänsä päälle keräät.

Mitäpä, jos ne rakkaudella kerätyt hiilet alkavatkin polttamaan?

Mitäpä, jos joku, jo ihan ajallisen ymmärryksenkin puolesta, pysähtyy sen eteen, että eivät nuo Jumalan lapset sittenkään näytä samalla tavalla kostavan, niin kuin heitä kohtaan on menetelty.

Olen joskus silloin tällöin seurannut jotain nettikirjoitteluja, ja siellä ei tarvitse olla pieni alkusytyke, ja näyttää, että se rojahtaa niin täyteen paloon, että kukahan sitä kohta sammuttaa.

Ei Jumalan lasten toimintatapa ole tällainen.

Ei Jumalan lapset etsi kahta suurempaa kiveä, millä käydä moukaroimaan.

Vaan me olemme, vaikka olemme kurjia ja syntisiä ihan oikeasti, niin me olemme rauhantekijöitä.

Rauhantekijöille on kai tässä ajassa kova tarve.

Niin voisi ajatella.

Niin voisi ajatella.

Ja tuosta pilkkaajasta ja vainoajasta tuli Jumalan valittu ase sen tähden, että hänelle tapahtui Herran laupius.

Apostoli sanookin itsestään: "Olen apostoleista vähäisin, enkä edes ansainnut, saati se apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."

Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen.

Eikä hänen armonsa ole minua kohtaan mennyt hukkaan.

Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä.

En tosin itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimassa.

Ja hän on ollut voimassa.

Ja hän on ollut voimassa.

Ja hän on ollut voimassa.

Ja hän on ollut voimassa.

Tuonne kyliin hiihtivät.

Osa vei kylälle ensin seurasanomaa, että illalla on seurat.

Ja sitten asettuivat pitämään saarnoja, puheita.

Minusta tuntuu, että me nykyajan sananpalvelijat emme osaa oikein unta nähdä sellaisesta tilanteesta, mutta näin he tekivät.

Saattoi olla niinkin, että osa lähti vaatimattomasta kodista.

Osa lähti kesällä töiden kesken ollessa.

Perhe jäi tekemään heidän töitään, kun isä lähti saarnamatkalle.

Tai puoliso ja lapset jäivät.

Ja isä lähti kotiin, kun isä lähti Amerikkaan saarnamatkalle ja viipyi kuukausikaupalla.

Kyllä kai tämä on nyt helppoa meillä sananpalvelijoilla.

Ajetaan autolla.

Istutaan valmiiseen kahvipöytään.

Seurat on kuulutettu julkisesti.

Ja niihin kutsutaan kaikkia.

Ja veljelle annetaan vielä...

Ja meillä on matkarahaakin sen verran, ettei tarvitse omalla kustannuksellaan liikkua.

Minä en ihmettelisi, vaikka sieltä vanhoja vanhat veljet palasivat seuramatkaltaan aika tyhjänä kotiinkin.

Voi mikähän rakkaus.

Voi mikähän pyytämätön palvelu.

Voi mikähän pyytämätön palvelumieli.

Mutta asia oli niin suuri, että piti olla Kristuksen lähettiläänä, kuljettaa seurasanaa, sanaa armosta ja anteeksi antamuksesta.

Nyt on koolla seurat.

Jumalan lasten seurat, joissa on kuultavissa evankeliumia.

Ja evankeliumihan on hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta.

Sitä veljet julistavat, julistivat ja yhä julistavat.

Joku saattaa ajatella, että olikohan se liian suuri rikollinen, tuo Saulus Tarsolainen, kun se vei vankeuteen ja hyväksyi kristittyjen kuoleman.

Vaikka täällä ihmisten keskellä on paljon syntisiä ja paljon suuria syntisiä, ei ole kuitenkaan niin suurta, jolle ei kuulu Jumalan armo.

Tulkaa.

Selvittäkäämme, miten asia on, sanoo Herra.

Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.

Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jesaja 1:18.

Ja sitten psalmista tuttu: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan. Se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan."

Jumalan armoa ei voi mitata.

Se on ääretön.

Jumala siirtää synnit kauemmas kuin itä on lännestä.

Ei epäilystäkään siitä, etteikö Saulus Tarsolainen saanut kaikkia syntejään anteeksi.

Mutta se armo, se arpi, näyttää painavan häntä.

"Voi minua, kuinka sokea minä olin."

Mutta hän ymmärtää: "Näin minä toimin epäuskossa."

Ja Stefanuksen kuulijoissa se vaikutti vihaan, mutta se voi vaikuttaa niin kuin Raamattu kertoo myöskin katumuksen.

Ja jos joku olisi kohdannut Jumalan sanan, joka on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse.

Jos joku olisi kohdannut tuon Jumalan sanan ja se olisi pistänyt sinua ja sinulla olisi enää aikavälillä vähän kysymyksiä.

Oikeastaan vain yksi, sellainen, että sinä mielessäsi mietit: voisinkohan minäkin saada vielä anteeksi?

Paholainen saarnaa omaa saarnaansa ja sanoo, että et voi.

Ei sitä tuomiossa anneta syntejä anteeksi.

Ei.

Sinä olet tehnyt jo niin pitkän tien ja väärään suuntaan, että on mahdotonta palata.

Ymmärrätkö sinä, ihminen rakas, että Jumalan armo on sinun syntiäsi suurempi?

Jumalan laupius on mittaamaton.

Armonsa rajaton ja määrätön, ääretön.

Niin, että sinäkin, syntisistä suurin, niin kuin apostoli nimittää itseään, saat juuri tänä iltana.

Sait uskoa äsken rakkaan veljen saarnassa.

Ja jos jäit vielä epäilemään, niin saat uskoa nyt syntisi anteeksi, epäuskosi ja kaikki, mitä se on vaikuttanut sinun elämässäsi.

Sinä saat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Sillä ei ole korkeampaa nimeä taivaan alla, jonka nimessä voidaan anteeksi antamusta julistaa.

Herramme Jeesus Kristus on tullut tänne maailmaan syntisiä vapahtamaan, niin kuin apostoli sanoo.

Murhankin voi saada anteeksi.

Voi Jumalan lapset, kuinka suuri tehtävä meillä on julistaa Herran Jumalan armoa.

Jeesus sanoo: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat."

Tämä maailma on sairaita täynnä, jopa kuolemansairaita, jotka eivät tiedä olevansa kuolemansairaita, eivät sairaan, eivät ennen kuin Jumalan sana sen osoittaa.

Ja ne, jotka siihen havahtuvat, tulevat parannettavaksi.

Ja Herra Jeesus valtakunnassaan on armoistuimena keskellämme.

Ja joku voi ajatella niinkin, että kyllähän tuo suviseurojen saarnavirta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että jatkuvasti siellä julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi.

Mutta se ei hyödytä, jos ei usko.

Siksi juuri tänä iltana jokainen näihin seuroihin tullut köyhä saa ylentää sydämensä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Kiitos.

Selittää, miksi hänelle on tämä kaikki tapahtunut Saulus Tarsolaisena.

Sen tähden on minulle laupeus tapahtunut, että Jeesus Kristus minussa ensin osoittaisi kaiken pitkämielisyyden niille esikuaksi, jotka hänen päällensä pitää uskoman iankaikkiseen elämään.

Apostoli asettuu esimerkiksi suuresta syntisestä, jota Jumala rakasti ja armahti.

Olkoon se tänä iltanakin esikuvana meille.

Sillä voihan olla ja onkin niin, että me Jumalan lapsina, vaikka olemme uskovaisia, olemme välillä niin oman syntisyytemme ja pahuutemme painamia, että sitä epäilee, että onkohan se oikeasti lupa uskoa synnit anteeksi.

Jos täällä olisi niin köyhä ja ehkä sanotaanko näin kuvainnollisesti viimeisillään seuroihin raahautunut Jumalan lapsi Jeesuksen nimessä ja veressä sisar on synnit anteeksi.

Jos joku tuli viimeisillä voimillaan, niin sinulla on elämänvettä lahjaksi, ylänä uskomaan sydämesi kaikki syntisi ja matka vikasi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sanokaapa.

Minä kysyn, tai vastaankin, kun Jeesus kysyi niiltä opetuslapsiltaan: "Ettekö tekin halua mennä pois?"

Herra, Pietari vastaa: "Herra, kenenkä tykön me menisimme?"

Sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat.

Nämä yksinkertaiset ja niin jollekin jopa kuluneen tuntuiset sanat näissä seuroissa ovat kuitenkin elämän vettä ja elämän leipää.

Ne ovat sitä nälkäiselle ja janoiselle.

Matkaystävät, rakkaat.

Emmekö päätäkin tämän seurapuheen mielellämme apostolin sanoihin, mutta Jumalalle, iankaikkiselle kuninkaalle, kuolemattomalle ja näkymättömälle, ainoalle viisaalle, olkoon kunnia ja ylistys iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kiitos.

Kyllä Jumala on kiitoksemme ansainnut.

Hän, rakas isä.

Meidän matkassamme, ei edes apostolin tehtävässämme, se on inhimillisyydellä peitetty ja monesti vaikutettu.

Mutta kun Jumala...

Kiitos menee oikeaan paikkaan.

Rakkaat matkaystävät.

On ihana siirtyä tähän kesäiseen iltaan, joka on tuolla ikkunoiden takana.

Jatkuu ilmeisesti ensi viikon.

Ihastella Jumalan hyvyyttä.

Rakas isä.

Sinä olet ympäröinyt minut niin.

Rakas isä.

Ja teillä hyvyydellä, että minä köyhän sydämeni kiitoksen lähetän sinulle sen rukouksen kanssa, että pidät minusta huolen elämäni loppuun saakka.

Jeesuksen nimeen.

Aamen.

Hiljennymme Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.