Seurapuhe Tampereen RY:llä 19.03.2022 19.01

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seuraan aluksi hiljennymme rukoukseen lauluntekijän sanojen mukaan.

Herra Jeesus verellänsä maksoi syntivelkani, Golgatalla kuollessaan täytti lainkin tähteni. Syntikuormani hän kantoi, kuolon kärsi eestani. Rikokseni anteeksi antoi, iäksi ne hukutti. En nyt töitä enää etsi autuaaksi tullakseen. Jeesus yksin kaikki teki, siitä nyt vain iloitsen.

Pyhä, pyhä Jumalalle, nyt jo veisaan päällä maan. Siellä jatkan karitsalleen. Halleluja ainiaan.

Sanomme vielä vapahtajamme opettamin sanoin:
Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Viime sunnuntaina kirkkovuodessa oli toinen paastonajan sunnuntai. Tuolloin raamatun tekstit käsittelivät uskoa ja rukousta. Rukous ja usko liittyvät toisiinsa, sillä rukoukseen katsotaan olevan uskon harjoittamista. Me saamme joka päivä hiljentyä ja olla yhteydessä taivaalliseen isäämme.

Aiheena rukous ja usko on erittäin monipuolinen, sillä rukousta on monenlaista. Rukoilla voi kuka tahansa, myös sellainen lähimmäisemme, joka ei välttämättä usko. Koska tämä aihe on niin monipuolinen, ajattelin lukea täältä raamatusta poikkeuksellisesti kolme lyhyttä tekstiä, joissa on erilaisia rukouksia. Kaksi näistä teksteistä ovat Vanhassa testamentissa ja yksi Uudessa testamentissa.

Ensimmäinen teksti on täällä toisen Mooseksen kirjan luvussa 32, jakeet 31 ja 32, ja sanat kuuluvat: Jeesuksen nimeen. "Voi Herra, tämä kansa on tehnyt suuren synnin. He ovat tehneet itselleen Jumalan kullasta. Anna anteeksi heidän syntinsä, mutta jos et anna, niin pyyhi minun nimeni kirjastasi."

Toinen raamatun kohta on Jobin kirjan luvussa 1, jakeet 20 ja 21: "Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi: alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi."

Ja tämä kolmas ja viimeinen tekstipätkä on täältä Luukkaan evankeliumin luvusta 18, jae 13: "Publikaani seisoi taaempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Aamen."

Luimme siis kolme erilaista tekstiä, kolme erilaista rukousta. Ensimmäinen rukous oli niin sanottu rukous hädässä. Mooseksella oli suuri hätä Israelin kansan puolesta. Hänen hätänsä on niin suuri, että hän on valmis antamaan oman taivasosuutensa, oman pesänsä, ja hän on valmis antamaan pelastuksensa, jotta kansa saisi elää.

Voisi sanoa, että tämä Mooseksen tilanne voi olla meille ihmisille usein tuttu. Useasti muistamme rukoilla ainoastaan silloin, kun meillä on suuri koettelemus tai hätää elämässämme. Silloin tahdomme taivaan isän apua. Toivomme, että hän antaisi asioiden mennä niin kuin hän tahtoo. Me pyydämme. Me saamme pyytää häneltä, että hän poistaisi vaikeudet ja koettelemukset meidän elämästämme. Mutta saisimme myös muistaa lisätä näihin rukouksiimme: Tapahtukoon isä sinun tahtosi.

Se voi olla meille vaikea, sillä me emme aina halua tyytyä Jumalan tahtoon. Suuressa hädässä saattaa rukoilla myös sellaiset ihmiset, jotka eivät usko, niin kuin tuossa johdanto-osuudessa jo puhuin. Hätä ja avuttomuus saavatkin ihmisessä esiin kaipuun Jumalan luo.

Historian kirjoista voimme lukea, miten esimerkiksi maamme sotien aikana ihmiset hakivat turvaa Jumalasta. Monet saivat tuolloin parannusta. Hätä sai Suomen kansan rukoilemaan Jumalaa ja pyytämään taivaallisen isän johdatusta.

Jos vielä tarkastelemme tuota Mooseksen rukousta. Hänellähän oli siis hätä Israelin kansan puolesta. Ennen tätä rukousta Israelin kansa oli luopunut uskostaan. He ovat tehneet kultaisen sonnin.

Voimme tunnistaa tämän Mooseksen hädän myös omasta elämästämme aivan niin kuin ajallisenkin hädän. Kyllä meille voi tulla hätä ja surullinen mieli, kun kuulemme jonkun rakkaan läheisen luopuneen uskostaan. Voi olla pelko, minne hän joutuu kuoleman jälkeen. Näemmekö häntä tämän elämän jälkeen enää ikinä? Miksi hän ei tahdo uskoa niin kuin minä? Olisinko itse voinut tehdä jotain toisin? Pakottaa hänet uskomaan?

Tällaisten rakkaiden vuoksi lähtee varmasti useita rukouksia ja huokauksia taivaan isän puoleen. Turvallista on, että saamme jättää nämä rakkaamme häneen kertomisesta ja että hänen käsiinsä hän voi johtaa jokaisen ihmisen takaisin yhteyteensä.

Toinen tekstimme oli kiitosrukous. Tässä tekstissä Job kiittää siinä Herraa häneen kaikki valtauksestaan. Jumalaan me saamme kiittää hänen lahjoistaan, kaikista hänen lahjoistaan: omasta elämästämme, uskosta, läheisistä ja ystävistä. Kiitoksen aiheita on paljon.

Tämä Jobin rukous on kuitenkin sellainen, mitä me tämän päivän ihmiset emme voi omalla järjellämme ymmärtää. Ennen tätä rukousta Job on menettänyt kaiken: omaisuutensa, lapsensa, ja tulee vielä menettämään terveytensäkin. Hänellä ei ole mitään tässä elämässä, ei yhtään mitään. Hän on kaikkien yljeksimä. Mutta silti hän kiittää Jumalaa: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.

Uskon, että kuulolla on muistutuksia. Tunsin vihaa Jumalaa kohtaan enkä suinkaan kiitollisuutta. Miksi siskon täytyi nukkua pois? Miksi hän ei saanut elää? Onko Jumala kaikkivaltias, kun hän antoi tällaisen tapahtua?

Tämä vihantunne on inhimillistä. On inhimillistä, että saatamme kapinoida ja tuntea vihaa Jumalaa ja hänen tahtoaan kohtaan. Ja niin me saamme tehdä. Me saamme olla vihaisia Jumalalle. Saamme kapinoida hänen tahtoaan vastaan. Hän ei hylkää meitä siinäkään tilanteessa. Hän tahtoo olla silti meidän isämme.

Tästä meille kerrotaan myöhemmin täällä Jobin kirjassa. Job kapinoi vahvasti Jumalan tahtoa vastaan. Jumala ei häntä hylkää. Jumala tahtoo pitää hänet omanaan ja vetää jopa takaisin yhteyteensä.

Te voitte lukea tämän tekstikohdan kotona tai iltakylässä. Se löytyy täältä Jobin kirjan luvuista 38-41. Se on pitkä teksti, mutta se todellakin kertoo meille, miten Jumala on kaikkivaltias, tietää meidän elämämme pituuden ja miten hän tahtoo olla kanssamme, vaikka kapinoimme häntä vastaan.

Monet meistä olemme voineet kapinoida Jumalaa vastaan myös näiden poikkeuksellisten aikojen vuoksi. Ensin koimme maailmanlaajuisen pandemian. Kaksi vuotta olemme sen kourissa olleet, rajoittaneet menemisiämme, kohtaamisiamme, kaikkea muuta arkielämäämme.

Ja sitten kun tilanne alkaa helpottamaan, lähellämme puhkeaa käsittämätön sota. Inhimillisesti ajateltuna se voi tuntua niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta. Elämä ei enää tunnu turvalliselta. Voiko luottaa tässä elämässä enää yhtään mihinkään kuin kaikki entisen turvallisuuden? Meidän perustukset rappeutuvat. Onko enää mitään, mihin voin tarttua?

Mutta meidän turvamme on, että Jumala johtaa näitäkin asioita ja antaa lopulta niiden kääntyä parhain päin tahtonsa mukaan. Hänhän lupaa profeetta Jeremian kirjassa: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Me uskovaiset kristityt puolestaan voimme kyllä tehdä osamme auttaaksemme hädänalaisia. Voimme lahjoittaa varoja ja tarjota mahdollisille pakolaisille turvapaikkaa, ottaa heidät ystävällisesti vastaan. Ja ennen kaikkea voimme rukoilla koko maailman puolesta.

Rukous onkin tärkein työkalumme. Vaikka emme aina ymmärrä miksi on kärsimystä ja pahaa, niin saamme kuitenkin toimia itse hyvän puolesta ja luottaa Jumalan hyvyyteen.

Mennään vielä lyhyesti tähän kolmanteen rukoukseen. Se oli vapahtajamme oma vertaus fariseuksesta ja publikaanista. Tämä rukous on hengelliseen hätään liittyvä rukous.

Tässä vertauksessa temppeliin tulee kaksi rukoilijaa: fariseus ja publikaani. Fariseus rukoilee ensin ja kehuu itseään, miten hän on onnistunut ihmisenä, miten hän on hyvä ihminen, lahjoittaa omastaan aina kymmennykset, kohtelee kaikkia ihmisiä hyvin ja on ainakin parempi kuin tuo publikaani.

Voimme todeta, että kuulostaa erittäin erinomaiselta ihmiseltä, oikea malliesimerkki hyvästä rukoilijasta.

Publikaani sen sijaan ei tee itsestään numeroa. Hän ei kumarru maahan asti rukoilemaan, ei ole etumaisena alttarin äärellä, vaan seisoo taaempana. Hän ei tohdi edes kohottaa katsettaan taivasta kohti, vaan painaa päänsä alas, lyö rintaansa ja sanoo: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Voimme sanoa, että tässä publikaanin rukouksessa on kaikki, mitä me tarvitsemme: ole minulle syntiselle armollinen.

Elämässämme tulee paljon tilanteita, joissa rikomme Jumalaa ja lähimmäistämme vastaan. Haemme omaa etuamme. Olemme itsekkäitä, kylmiä ja julmia toista ihmistä kohtaan. Ei meitä kiinnosta välttämättä toisen ihmisen elämäntilanne. Emme myöskään muista kiittää Jumalaa hänen lahjoistaan. Tai kuten jo tuli: Jumalaa ei ilmi edes ylipäätänsä rukoilla.

Emme myöskään aina tyydy Jumalan tahtoon, mutta me olemme siitäkin edellä puhuneet. Siksi meidän tulee pyytää Jumalan armoa ja anteeksiantoa elämäämme. Saamme todeta, kun oma pahuutemme painaa: Herra, ole minulle syntiselle armollinen.

Näin me toivottavasti teemmekin, kun tunnemme sen oman syntisyytemme. Ja uskon, että niin me myös teemme. Saamme myös toivoa, että uskosta osaattomat läheisemme pääsisivät tähän tilaan, Jumalan armon pyytäjiksi.

Tämä armo on meille tarjolla joka päivä ja joka hetki. Se ei lopu koskaan.

Johanneksen evankeliumissa kirjoitetaan, miten Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jotta yksikään, joka häneen uskoo, ei joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tämä Kristuksen sovitustyö, josta Johannes kirjoittaa, koskee jokaista teitä kuulijoista. Jos tätä kuuntelee sellainen ystävä, joka kokee, että et ole uskovainen tai olet joutunut kieltäjän paikalle, niin tänään Jumala kutsuu sinua.

Saat uskoa kaikki synnit ja epäuskon anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aivan vapauteen, rauhaan ja iloon asti. Samaan kun uskot, niin pääset Kristuksen seuraajaksi ja osalliseksi Jumalan seurakunnasta ja hänen valtakuntansa asukkaaksi.

Täällä sinua kannetaan ja tuetaan uskossa aina taivaan kunniaan asti. Ja sinä, rakas veljeni ja sisareni, saat myös uskoa edelleen, että kaikki synnit ja kiusaukset ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jumalan seurakunnassa, uskovien joukossa annetaan aina kaikki synnit anteeksi ja tahdotaan pitää esillä Jumalan armoa. Jumala ja Kristus kantavat meitä taivaan kotiin, ja se on Jumalan armoa, ei meidän armoamme, vaan Jumalan armoa ja rakkautta.

Saat siksi jatkaa elämääsi eteenpäin luottaen Jumalaan ja Kristukseen, ja kerran pääset taivaan iloon. Siellä ei ole enää surua tai kärsimystä, vaan siellä katsomme Jumalaa kasvoista kasvoihin.

Näin saamme turvallisesti uskoa ja ennen puhetta laulamamme virren sanoin: pitää esillä ilosanomaa Kristuksesta, antaa syntejä anteeksi, uskoa, uskoa omat synnit anteeksi ja kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen.

Itse en tunne kovinkaan vahvaa uskoa ja kysynkin, että saako myös omat syntini anteeksi. Haluan uskoa yhdessä teidän kanssa.

Sanomme turvallisesti: kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Elämme vielä iltarukoukseen:
Hyvä Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua tästä seurahetkestä, jonka saimme täällä Tampereen rauhanyhdistyksellä viettää. Siunaa meitä ja kaikkia lähimmäisiämme. Anna meille voimaa koettelemuksiimme ja anna meille taivastoivoa. Anna meidät kaikki luoksesi kunnian taivaaseen.

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Herra, kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille iankaikkinen rauha. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.