Seurapuhe Rovaniemen RY:llä 13.08.2023 17.25

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jatkamme seuroja ja hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa Jaakobin kirjeestä kolmannesta luvusta ensimmäiset kaksitoista jaetta, ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan. Hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.

Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat? Vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän. Ja kielikin on tuli. Meidän jäsentemme joukossa se on vääryys. Se on yksi yksi maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän. Itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt: nelijalkaiset, linnut, matelijat ja merten eläimet. Mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.

Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni. Eihän samasta lähteestä silmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita. Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa. Aamen.

Kiitos.

Sen purjehtijan omaa ruumista. Se on tosi hieno laji ja se ei ole ihan yksinkertaista fysiikan kanssa. Aika moni teistä varmaan tietääkin, mutta minulle oli vähän yllätys, että purjeveneellä oikeasti voidaan mennä vastatuuleen. Ei sillä aivan suoraan vastatuuleen voida mennä, mutta muutaman kymmenen asteen verran kun mennään vastatuulesta sivuun, niin se saattaa mennä kovempaan se purjevene siihen suuntaan kuin mitä se menisi myötätuuleen. Ja se on vaatinut satojen ja tuhansien vuosien ajan pohtimista. Monet sukupolvet ihmisiä ovat pohtineet ja pähkäilleet, että miten tuo pystyttäisiin ratkaisemaan.

Me tiedämme historiasta, että purjelaivoja on ollut tuhansia vuosia, ainakin joskus neljä tuhatta, viisi tuhatta vuotta ennen Kristusta. Eli meidän ajastamme joku 6-7 tuhatta vuotta taaksepäin. Me tiedämme, että on ollut sellaisia veneitä, joita tuuli on työntänyt eteenpäin. Mutta me myöskin tiedämme, ihan Raamatun kertomustenkin perustella, että tämä Jaakobin kirjehän kertoo siis ajasta, tai tästä ohjeistetaan ihmisiä, jotka elivät muutama kymmenen vuotta Jeesuksen kuoleman, ristin kuoleman jälkeen.

Niinhän me tiedämme, että noihin samoihin aikoihin purjeveneet, purjelaivat olivat aika paljon tömpelömpiä kuin tänä päivänä. Jos lyhyesti Raamatusta saa muistella semmoista tarinaa, joka aika hyvin meille paljastaa, että mihin tuon ajan purjelaivat pystyivät, niin apostoli Paavali, joka oli Rooman kansalainen ja jota maaherra Pestus ja sitten kuningas Herodes Agrippa siellä olivat tuomittamassa. Ja Paavali vetosi keisariin, koska hän oli Rooman kansalainen, niin ei auttanut noiden roomalaisten miehittämän maan hallitsijoiden ja valtaa pitävien muuta kuin todeta, että kun Rooman kansalainen on vedonnut keisariin omassa asiassa, niin hänet pitää sitten viedä keisarin luo Roomaan.

Ja sinnehän, en nyt tarkistanut kartasta, mutta varmaankin se 1 500 kilometriä merimatkaa helposti tuolta Israelin rannikolta on. Ja Raamattu kertoo, apostolien teoissa kerrotaan, miten tuohon aikaan ei voinut purjehtia, siellä Välimerellä kulki laivoja, rahtilaivoja, varmaan kaikkein eniten viljalaivoja, jotka veivät viljaa sinne Rooman valtakunnan keskuspaikkaan eli Roomaan. Missä asui silloin jo miljoona tai enemmän kuin miljoona ihmistä, tarvitsivat paljon ruokaa siellä, niin aina kaikkina vuoden aikoina ei voinut purjehtia. Talviaikaan tuulet olivat liian kovia ja tuulen suunta oli tyypillisesti semmoinen, että sen aikaisilla laivoilla ei voitu purjehtia sieltä Välimeren pohjukasta Roomaa kohti.

Kun noissa valalaivoissa siihen aikaan oli ihan semmoiset kiinteät mastot ja purjeet, niitä ei voinut kääntää. Nyt kun minä olen tuollaisella modernilla purjeveneellä tai sen kyydissä ollut, niin siinä voidaan purjehtia kääntää semmoiseen asentoon, että vastatuuleenkin voidaan luovien mennä. Apostolien teoissa kerrotaan, miten taivaallinen Isä varjeli Paavalia. Paavali oli näyssä nähnyt, että hän selviää tuosta merimatkasta ja hän lohdutti merimiehiä, jotka kun tuo laiva koki siellä Kreetan saaren eteläpuolella haaksirikon, tai oikeastaan se haaksirikkoutui vasta Raamatun kertomuksen mukaan Maltan saarelle, joka on jo paljon lähempänä Italiaa, mutta menetti ohjattavuutensa kuitenkin ja lähti ajelehtimaan siellä jossakin Kreetan saaren eteläpuolella, niin nuo kaksi viikkoa myrskyn kourissa nuo ihmiset, ammattimaiset merenkävijät ja sotilaat, niin ne pelkäsivät, mutta Paavali säilytti toivonsa rikkauteensa ja lohdutti, että Jumala on luvannut, että me tästä selviämme. Ja vaikka laiva haaksirikkoutuu, niin yhdeltäkään meistä ei juuri karva katkea päästä, että me selviämme tästä kyllä.

Tuohon aikaan siis purjelaiva, vaikka tässä sanotaan näin, että laivat ovat isoja ja raju tuulet niitä heittelevät, niin pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa, niin se ei tuohon aikaan pitänyt ehkä aivan paikkansa. Piti osata aika hyvin lukea tuulia ja ymmärtää, ettei voi uhmata minkälaista pelia tahansa. Taisi vaan pitää lähteä sopivilla tuulilla ja sitten jos tuuli kääntyi väärän suuntaan, niin piti laskea purjeet alas ja olla laivassa evästä tarpeeksi, että voitiin odottaa sitä, että tuuli kääntyi taas suotuisaksi.

Sitten tämä toinen esimerkki ihmisen viisaudesta tästä tekstissä oli tämä hevonen, tai ei oikeastaan pelkästään hevonen, vaan täällä mainittiin näin, että kaikki eläimet voi ihminen kesyttää. Onkin kesyttänyt: nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet. En tiedä, mitä kaikkia eläimiä tuohon aikaan oli kesytetty, mutta me käytiin tänä kesänä tuolla Ruotsissa esimerkiksi katsomassa, kun meren eläimiä, eli delfiinejä, taitavat kouluttajat osasi käsitellä niin, että ne teki kaikenlaisia temppuja noiden kouluttajien käskystä. Voi hyvinkin olla, että jo tuolloin Jaakobin aikaa ja alkuseurakunnan aikaa elettiin meren rannoilla ja liikuttiinkin merillä, niin voi olla, että jo vaikkapa delfiinien kesyttämisestä oli jonkunlaista kokemusta. Ei siitä Raamattu meille kerro, mutta sen me tiedämme, että hevonen oli ollut jo tuhansia vuosia tuossa vaiheessa ihmisen kesyttämä.

Eikä sekään tapahtunut sillä tavalla, että joku ihminen vain päätti nousta villihevosen selkään, vaan kyllä se varmasti on vaatinut sukupolvien ja sukupolvien työn, että hevonen on muuttunut semmoisesta villistä, vähän niin kuin vauhkosta, pakenevasta arojen eläimestä semmoiseksi täyseksi eläimeksi, jona me nyt hevosen tunnemme. Teistä suurin osa varmaan on joskus käynyt vaikka hevosta silittämässä tai tallissa katsomassa, niin nöyrästi ja ihmisen palvelemiseen tottuneena ja alttiina se hevonen siellä tallissa odottaa tai tarvittaessa vaikkapa länkiin laitettuna vetää auraa tai jotain kärryä.

Tällaisia lahjoja ja taitoja Jumala on luomalleen ihmiselle antanut. Eikä vain taitoja tai älyn tai loogisen päättelyn lahjaa, vaan myöskin tunteet ja ymmärryksen hyvästä ja pahasta. Siinäkin mielessä minua aina vähän, niin kuin varmasti teitäkin sisaret ja veljet kaikkia, vähän niin kuin nostattaa kulmakarvoja. Melkein sanoisin, että suututtaa, kun silloin tällöin ihmistä verrataan muihin eläimiin tai ihan rinnastetaan, jopa sanotaan, että ihminen ja muut eläimet tai muut nisäkkäät.

Me kristittyinä ja uskovaisina ymmärrämme jo ihan luomiskertomuksen pohjalta, että ei ihmistä, vaikka me noin biologisesti voimme ajatellakin, että ihminen on nisäkäs, niin ei ihmistä ole luotu eläimen kaltaiseksi tai yhdeksi eläimeksi muiden joukkoon, vaan kyllä taivaallinen Isä on ihmisen luonut ihmiseksi aivan erikseen.

Se on muuten sinänsä aivan oman keskustelun ja vaikka kokonaisen seurapuheen tai alustuksen aihe, että mitä erilaisia tapoja tulkita Raamattua on olemassa ja millä tavalla vaikkapa luomiskertomuksen massaa voidaan eri tavoin tulkita. Oppineet teologit eri tavoin voivat tulkita, mutta se on tärkeää, että me uskovaisina haluamme tulkita ja lukea ja nähdä Raamatun tämmöisestä pelastushistoriallisesta näkökulmasta.

En minäkään, kyllä minä sen verran olen arkeologiaa ja historiaa ihapa harrastuksen vuoksi lukenut, että en minä eikä kukaan teistä varmasti koe mitenkään tarpeelliseksi kiistää sitä, että maan sisästä löytyy monenlaisia fossiileja ja sitten ihminen voi, viisaan Jumalalta järjen ja päättelyn lahjan saaneena, niin voi jollakin radiohiiliajoituksella määrittää, että tuo on noin ja noin ja noin vanha. Eikä se, kun me Jumalan sanaa ja luomiskertomusta luemme tällaisella pelastushistoriallisella kontekstista ja näkökulmasta, niin ei se ole millään tavalla meille uskomiseen este.

Mutta kyllä se semmoiseksi voi muodostua. Niin kuin monet muutkin asiat, jos me lähdemme uskon ja järjen rinnastamaan sillä tavalla, että eihän Jumalan sanassa Raamatussa kerrottu luomisen tapaa voi pitää paikkaansa, jos kerran me löydämme arkeologisia, täydellisiä, loogisia näyttöjä siitä, että maailman elämä on kehittynyt vaikkapa miljoonien, kymmenien miljoonien, miljardien vuosien kuluessa.

Me kävimme kesälomalla sen lisäksi, että käytiin katsomassa delfiinejä, niin käytiin katsomassa vaikkapa Helsingissä tuolla luonnontieteellisessä museossa postileja ja pohjassa niistä monenlaisia kertomuksia, ja ei Jumalan sana millään tavalla ole ristiriidassa niiden kanssa. Paitsi yhdellä merkittävällä tavalla.

Me Jumalan lapsina uskomme, että Luoja on luonut, johtanut, ohjannut tahtonsa mukaan kaikkien kaiken sen elämän kehittymistä ja syntyä, elämän, vaan myöskin kuolleen maailman elon, ei elollisen maailman syntymistä. Jumala on sanallaan kaiken luonut. Sitä me emme tiedä, onko se kestänyt tuhansia vuosia vai miljardeja vuosia. Ei Jumalan sana semmoiseen meitä semmoiseen pohdiskeluun meitä oikein johdata eikä kehotakaan.

Mutta mä olen ajatellut lapsellisesti itse näin, että jos Taivaan Isä on kaikkivaltias ja on sanallaan laittanut kaikki nämä taivaan kappaleet radoilleen pyörimään ja toisiinsa juuri oikeissa suhteissa liikkumaan ja luonut tänne kaiken elämän ja kaiken ihmeellisen mitä me näemme, niin kyllä Taivaan Isällä on valta ja voima ja osaaminen luoda sinne maan sisään niitä fossiilejakin ihmisiä ihmetteltäväksi, jos hän näin haluaa.

No, se ei ollut tämän luetun tekstikohdan pääasia, mutta tämä teksti kuitenkin johdattaa meidät tänne tämän tyyppisten aiheiden äärelle.

Jos me panemme suitset hevosen suuhun, niin me saamme hevosen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Minä olen joskus 12-vuotiaana tai 11-vuotiaana ensimmäisen kerran, enkä monta kertaa sen jälkeen ole uskaltautunut niin istunut hevosen selässä ja muistan, että se tuntui pikkupoikana aivan ihmeelliseltä.

Täällä on teitä minua vanhempia sisaria ja veljiä, joille se oli teidän lapsuudessa ja nuoruudessa aivan täysin normaalia, yhtä normaalia kuin että me nykypäivänä hyppäämme autoon ja ajamme autolla seuroihin. Mutta nykylapsille ja nuorille, ellei satu olemaan hevospoika tai hevostyttö, niin hevoset on aika vahvistettuja, mutta on se tosiaan ihmeellistä, että ihminen voi hyvin herkillä ja pienillä sormen ja jalkojen painalluksilla ja liikkeellä ohjata tuommoista isoa eläintä.

Mutta kyllä minä jotenkin huomasin, kun silloin ensimmäisen kerran hevosen selässä istuin, että ei se ihan helposti mene sinne suuntaan minne itse haluaa. Että kyllä hevosella on omat tapansa, jos sitä vähänkin väärin kohtelee tai ohjaa, niin kyllä se tekee ihan mitä se haluaa. Mutta taitava, harjaantunut ihminen, kun on hyvin koulutettu hevonen, niin pystyy tekemään ihmeellisiä asioita, hyppimään esteiden yli ja vaikka mitä sen hevosen kanssa.

Mutta nytkin me tullaan tähän tekstin alkujakeen viestiin, kun tässä sanottiin näin, että kaikki me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan. Hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.

Minä olen seurannut, kun meillä on naapurustossa paljon pikkutyttöjä ja poikia, ja niin kuin kaikkiin muihinkin asioihin, niin meillä on niin monenlaisia taipumuksia, niin minä olen ihailutunut, kun lapset ja nuoret osaa tehdä bolteja ja ne taipuu vaikka kuinka ihmeellisiin asentoihin ja esimerkiksi kun jalkapalloa pelataan, niin ne osaa pomputella palloa. Kuka kaksi kertaa ja kuka kymmenen kertaa.

Ei se ole mikään ihmisen arvon mitta, niin kuin te lapsetkin tiedätte ja nuoret, se on tosi tärkeää, että me hyväksymme toinen toisemme vaikkapa kavereina, vaikka toinen olisi parempi jalkapallossa ja toinen on parempi vaikkapa jossakin musiikissa. Meillä on niin monenlaisia lahjoja. Tosia lahjoja ja kaikki lahjat on Jumalalta annettuja.

Mutta tämä Jumalan sanan paikka meille todistaa ja muistuttaa sitä, että kaikkein vaikeinta meidän on hallita puheemme. Semmoinen ihminen, joka ei koskaan sano väärää eikä pahaa sanaa eikä väärää todistusta lähimmäisestä, mistä meitä jo kymmenen käskyn laki varoittaa, niin semmoinen ihminen on jo niin taitava ja taidokas ihminen, että ei ole mitään sitten semmoista taitoa, jota hän ei hallitsisi.

Kyllä me jokainen omalla kohdalla olemme sen kokeneet ja tiedämme ja ymmärrämme, että meistä ei ole kieltämme hillitsemään ja voi jopa olla, että me emme oikein aina sitä haluakaan. On niin, tuntuu niin omalta puolelta, oman lihan puolelta mukavalta sanoa napakasti, jopa loukata toista ihmistä.

Ja me näemme sitä tänä aikana ympärillämme niin paljon, että tämä minun elinaikana tämä maailma on muuttunut keskustelukulttuurin ja ihmisten keskinäisen kunnioituksen ja arvon antamisen ja toinen toisemme ymmärtämisen näkökulmasta niin muuttunut paljon hankalammaksi ja monimutkaisemmaksi paikaksi. Kyllä te varmaan minun kanssani tämän tunteen jaatte.

Mutta Jumalan sana ei meitä kehotakaan, että me olisimme toinen toisillemme surua tai murhetta tuottamassa tai olisimme toinen toisiamme toistemme matkaa tekemässä hankalammaksi ja mukaisemmin tekemässä hankalammaksi. Vaan Jumalan sana kehottaa, että me aina ja kaikessa rakastaisimme lähimmäistä niin kuin itseämme.

Se on monesti vaikeaa, kun meidän mielipiteet ja arvolähtökohdat ja ajatukset ja ajattelutapa eroavat toisistaan. Jopa meidän uskovaistenkin meidän on myönnettävä se, että meillä on hyvin erilaisia ihmisiä luonteemme puolesta. Toki uskovaisten kesken meidän on helpompi talostella, niin kuin te nuoretkin ootte huomanneet, että kyllä ristiriitoja herkemmin tulee, kun ollaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on vaikkapa uskon näkökulma täysin erilainen.

Voi olla, että ei ole minkäänlaista hengellistä taustaa ja kaikki arvot ja kaikki ajatukset, kaiken toiminnan ja ajattelun lähtökohdat on ihmisjärjestä ja nykypäivän monenlaisissa ajattelun ja virtauksissa, niin se on vaikeampi tulla toimeen.

Ja on hyväkin ajatella, minkä on aina kristillisyydessä ajateltu, vaikka meidän ei ehkä niin jyrkästi tai etkö sanota fundamentalistisesti tarvitse Raamattua tulkita, että kun Raamatussa on meille tuttu varoituksen sana, että älkää istuko siellä, mistä vilkkaajat istuvat, ei se sitä tarkoita, että me emme olisi tekemisissä epäuskoisten kanssa, mutta kyllä siinä on viisautensa kätkettynä.

On hyvä, muistakaa lapset ja nuoret, pitää kalliina ja tärkeänä ne ystävyyssuhteet ja kavereiden suhteet, joita teillä on uskovaisiin, toisiin uskovaisiin. Se on niin paljon helpompaa ja uskoa vahvistavaa ja huomattavasti vähemmän olette alttiina tämän maailman koulutuksille ja kiusauksille, kun pyritte viihtymään uskovaisten ystävien ja matkaystävien kesken.

Mutta toki me myös haluamme olla avoimia tämän maailman suuntaan ja kaikkien ihmisten suuntaan ja meistä jokaisella on kalliita, rakkaita ystäviä myös epäuskoisissa. Se vaatii hienotunteisuutta, joskus kuitenkin on hyvä olla suorakin.

Te olette varmaan minun kanssa kokeneet sen, että jos uskon asiaa ei tuo esille, niin kuin me monesti olemme uskon tunnustamisesta ja esille tuomisessa hitaita ja arkoja, niin se saattaa johtaa päälle sitten paljon hankalampiin sosiaalisiin tilanteisiin.

Sen sijaan, jos sopivassa tilanteessa, niin kuin tuossa rakkaan Sakariveljen kauttakin kuulimme, että me emme ole semmoisia henkipalloja, että me tuolla kaduilla ja kujien kulvissa kuulutettaisiin tätä uskon asiaa, mutta kun tulee sopiva tilanne ja jos meiltä meidän uskomme perusteita kysytään, niin me olisimme rohkeat vastaamaan ystävällisesti ja nöyrästi, mutta suoraan ja rehellisesti, että mitä me ajattelemme uskon asiasta ja ennen kaikkea, että mitä tuon keskustelukumppaninkin pitäisi ajatella uskomisen asiasta.

Onhan nimittäin kysymys elämän kaikkein tärkeimmästä ja kalleimmasta asiasta. Siitä, että millä tavalla ihmisen kuolematon sielu pelastuu. Se on niin tärkeä asia, että meitä ei niin kuin Paavali Roomalaiskirjeessä meitä kehottaa, että käännettäisiin Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi.

Se on oikeaa kielen käyttöä. Se on oikeaa puhetta. Vaikka me siinäkään emme ole aina onnistuneet, emmekä osaa taitavasti puhua. Aivan erityisesti sen painolastin tuntee tässä sananpalvelijan tehtävästä, että niin kuin tämä luettu tekstikohtakin ensimmäinen jae alkoi näin, että veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin.

Minä en muista nythän yhtäkkiä, että onko Raamatussa muualla näin selkeästi tätä ilmaistu. Mutta kyllä me sen tällä tavalla olemme ymmärtämässä ja sen vastuun tunnemme, ei pelkästään sananpalvelijat, puhujat, vaan tietysti, kun me jokainen olemme Pyhän Hengen patteja ja kun me Jumalan sanasta ja Jumalan armosta ja siitä, että Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen, myös sinut, rakas veljeni ja sisar, joka kenties olet täällä seuroissa tai etänä nettiyhteyden päässä tätä kuuntelet, joka koet, että olet tässä valtakunnassa sisällä, niin myös sinut Jumala tahtoo pelastaa ja koota kaikki eksyneet lampaat tähän yhteen laumaan, tähän samaan lammashuoneeseen.

Niin me kaikki olemme tuota tehtävää Jesukseen antamassa, antamaan lähetyskäskyn mukaisesti suorittamassa ja silloin meillä on aivan erityinen vastuu puheistamme ja sanoistamme. Sitä tässä apostoli varmasti tarkoittaa, kun kirjoittaa, että opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin.

Se on meidän rukouksemme, että meidän puheemme olisi on niin kuin on ja ei niin kuin ei. Niin kuin Jumala sana kehottaa ja sen me olemme kokeneet ja se on meidän rukouksemme, että Jumalan seurakunnasta sitten neuvotaan ja ohjataan ja opetetaan oikea, jos me väärin opetamme tai väärin neuvomme tai väärin puhumme.

Meidän puheemme ei ole meidän omassa voimassamme eikä omassa viisaudessamme, vaikka tästä puhuttiin näistä hevosen tai muiden eläinten kesyttämisestä ja laivan ohjaamisesta ja purjehtimisen taidosta, jotka ovat tällaisia opeteltavissa olevia taitoja ja nuo taidothan voi oppia niin kuin me ymmärrämme, niin kuka tahansa epäuskoinenkin ihminen ja monesti oppiikin meitä paremmin.

Esimerkiksi kilpaurheilija, kun ovat koko elämänsä treenanneet tai oopperalaulaja on koko elämänsä treenannut ja tähdännyt siihen, että saa sen korkean sävelen hienosti laulettua, niin kyllä se paremmin sujuu kuin meiltä, meiltä tavallisilta ihmisiltä ja meiltä, jotka emme tonne kilpakentille lähde ja niitä varten harjoittele.

Jopa puhumisen taitoakin me tiedämme, että sitä voi harjoitella. Ja osa meistä on puhumisen ammattilaisia. Täällä on opettajia ja täällä on poliitikkoja ja monenlaiseen tilanteeseen sopivaa puhetta, monenlaista puhetta olette tottuneet tuottamaan ja tällainen retorinen taito voi olla ja onkin paljon paljon parempi kuin vaikkapa minulla tai seurapuhujilla, joita me seuroissa kuuntelemme.

Mutta seurapuheet tai sitten kun me puhumme Jumalan tahdosta ihmistä kohtaan, sitä miten Jumalan tahto on hyvää jokaista ihmistä kohtaan, niin siinä ei ole kysymys meidän ihmisten omasta taidosta eikä harjoiteltavissa olevissa taidoissa, vaan siinä on kysymys Pyhän Hengen meille antamasta lahjasta, neuvoista, ohjauksesta.

Ja sen vuoksi, kun me olemme kuuliaisia Pyhän Hengen neuvolle ja ohjaukselle ja oman tuntomme äänelle, niin emme eksy.

Omasta tunnosta täytyy muuten sanoa sellainen mielenkiintoinen asia, jonka jo joskus aikanaan hoksasin ja tiedostin, kun suomen kieli on niin erilainen kieli kuin moni muu kieli maailmassa, että me puhumme omasta tunnosta ikään kuin, että se on meidän omassa ymmärryksessämme tai tunnossamme ja me ymmärrämme toki uskovaisena sen suomenkielisenkin sanan aivan oikein, mutta englanniksi ja ruotsiksi esimerkiksi ja itse asiassa latinaksi ja varmaan kreikaksikin siinä puhutaan yhteisestä tunnosta, samvete tai konsensus tai no nyt en muista mitä se on latinaksi, mutta se tulee englannin kieleen latinasta.

Niin, mehän ymmärrämme, että siinä ei ole kysymys vain meidän omasta ymmärryksestämme, kun me puhumme omasta tunnosta, vaan siinä on kysymys siitä, miten me yhdessä Jumalan lasten joukon kanssa ja yhdessä Jumalan kanssa, Jumalan Pyhän Hengen kanssa tunnemme ja ymmärrämme asiat oikein. Ja sille me haluamme olla uskollisia, kun me Jumalan sanaa saarnaamme ja toinen toisillemme siitä puhumme.

Mutta sitten täällä lopussa meitä vielä varoitetaan näin, että kieltä ei yksikään ihminen pysy kesyttämään, se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää ja sillä me myös kiroamme ihmisiä Jumalan kuvaksi luotuja.

Me saamme puhua, pyytää taivaan Isältä viisautta, että me voisi sanoa näin, että ennen muita taitoja ja kykyjä mitä me itsessämme kehitämme, niin että me saisimme kehittää itsessämme tällaista kykyä toinen toistemme kunnioittamiseen ja rakastamiseen ja ymmärtämiseen ja sellaiseen puheeseen, joka on yhdistämässä, tuomassa lähemmäksi.

Antaa sellaisen viestin ja sellaisen äänen, niin kuin Jumalan sanassa sanotaan, että kun Jumalan valtakunnasta puhutaan, Jumalan armon ja hyvän oman tunnon, Jumalan armon omistajana ja hyvän oman tunnon kantajana, niin se kello antaa silloin puhtaan äänen tai torvi antaa puhtaan sointuvan äänen, niin tällaisesta äänestä me haluamme tavoitella, että me emme olisi ketään poispäin työntämässä tästä Jumalan valtakunnasta, vaan aina olisimme kutsumassa ja houkuttelemassa.

Niin kuin me Sionin laulussakin vanhassa Sionin laulussa laulamme, että minä hellästi vielä sua houkuttelen ja ääneni muuttua annan, että me niin kauniisti osaisimme toinen toisillemme puhua ja aivan erityisesti niille eksyneille lampaille, sellaiselle ihmiselle, joka on joutunut Jumalan valtakunnasta hukkaan ja eksyksiin, niin me puhuisimme lempeästi niin kuin se Paavali puhui niille.

Ne olivat ajallisesti ihan oikeasti eksyksissä ne merimiehet ja sotilaat, jotka olivat tottuneet merellä liikkumaan, mutta kaksi viikkoa joutuivat siellä myrskyn riepoteltavana, talvimyrskyn riepoteltavana kulkemaan, ja kun oli pilvinen sää ja välillä aivan pimeää ja myrsky raivosi, meillä ei ollut mitään keinoa selvittää, että missä oltiin, täytyi vain odottaa.

Ja Paavali rohkaisi. Raamattu ei sitä selkeästi kerro, että saiko tuossa laivaväessä joku parantumisen armon ja lähti opetuslasten joukossa seuraamaan uskovaisia ja Herraa Jeesusta, mutta kuitenkin todistetaan, että nuo merimatkan mukana olleet Paavalin toverit ja Paavalin vangitsijat ja vartijat, Paavali oli siis vankina menossa tuomittavaksi sinne Roomaan, niin olivat niin kiintyneet tuohon Paavaliin, että ne puhuivat siellä Roomassa Paavalin puolesta ja Paavali sai jonkin aikaa aivan vapaasti sitten siellä Roomassakin Jumalan valtakunnan työtä tehdä ja Jumalan sanaa saarnata.

Voi hyvinkin olla, että Jumalan armo sai Paavalista vaikuttaa ja tehdä työtä noissa ihmisissä ja kääntää heidän sydämensä Jumalan puoleen ja he saivat parantumisen armon, niin hän oli Paavalille itselleenkin käynyt.

Mutta varsin hyvin muistatte miten siellä Damaskontiellä Paavali, joka oli kristittyjen uskovaisten vainoaja, niin hänet lyötiin sokeudella ja nuo synnin sokeuden suomukset vasta siinä vaiheessa Paavalin silmistä putosivat, kun hän sai Ananias-veljen saarnaaman evankeliumin kautta uskoa oman syntinsä anteeksi.

Tuota lahjaa Paavali halusi olla sitten kaikille muillekin julistamassa tällä tavalla. Me haluamme olla uskomassa ja matkaa tekemässä ja rakentamassa Jumalan valtakuntaa tänä iltanakin, jokainen nuorempi ja vanhempi seura vieras.

Niin te saatte uskoa kaikki synnit ja epäilykset ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti ihan omalle kohdalle, ja sinäkin, joka ajattelet, että sinulla on tunnolla sellaisia asioita ja sellaisia rikkomuksia ja sinä olet sillä tavalla käyttäytynyt, että kuuluuko Jumalan armo enää sinulle, niin uskopa aivan varmana asiana omalle kohdalle, se että Jumalan armossa on varaa ja Jeesuksen veressä on voimaa ja tuo evankeliumin sana ja se voima, joka siitä lähtee, niin se kuuluu juuri sinulle.

Saat uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi ja jäädä rauhallisena ja vapain mielin matkaa tekemään ja jatkamaan.

Omallekin kohdalle minä haluan kysyä, että saanko omat epäilykset ja synnit ja matkan viat uskoa anteeksi. Minä haluan uskoa.

Näin me jäämme uskomaan Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdytään vielä seurojen lopuksi kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas taivaallinen Isä, me kiitämme sinua siitä, että saimme tämän iltahetken viivähtää sanasi äärellä ja sait olla meitä neuvomassa ja opastamassa taivaan tiellä. Sait olla näyttämässä meille, että missä kulkee tie taivaaseen ja missä on se pilvi, jota seuraten pääsemme tätä tietä kulkien kerran perille taivaan kotiin.

Me kiitämme sinua siitä, että olet antanut kaikki nämä saattomiehet, rakkaat perheenjäsenet, ystävät, uskon ystävät tähän ympärillemme tueksi ja iloksi tälle matkalle.

Me kiitämme siitä, että olet antanut edelleen vapaan yhteiskunnan ja sellaisen ajan, jossa me saamme tätä kalleinta sanomaa olla julistamassa ja kertomassa kenenkään estämättä.

Me kiitämme siitä, että vielä olet antanut vastaanottavaista mieltä, sellaista muhevaa maata, johon sinun sanasi siemen on saanut juurtua.

Me pyydämme, että siunaisit tätä valtakuntasi työtä jatkossakin niin täällä potimaassa kuin kaikkialla, missä Jumalan valtakunnan työtä tehdään, että jokainen ihminen saisi kuulla omalle kohdalleen, että on mahdollisuus ja oikeus ja lupa uskoa kaikki synnit anteeksi ja tulla sisälle Jumalan valtakuntaan.

Me pyydämme, että siunaisit ajallisestikin tätä nyt taas alkavan toimintakauden työtä täällä kotirauhan esityksellämme, että tekisimme täällä työtä ja ratkaisuja sinun valtakuntasi parhaaksi ja jokaisen meidän kuolemattomien sielujen parhaaksi.

Me pyydämme vielä, Herra siunaa meitä ja varjele meitä, paljasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.