Syys- ja nuorisopäivät/Puheenvuoro Tornion RY:llä 16.09.2023 20.35

Lienee paikallaan, että aloitetaan tämä iltahetki lyhyellä kiitoksella ja rukouksella. Moni teistä varmaan kyllä oli jo aloittamassa näitä syys- ja nuorisopäiviä tuolla Alatormion kirkossa, mutta on varmaan joitakin teitä, jotka olette nyt vasta näihin seuroihin tulleet. Yhdymme kiitokseen ja rukoukseen.

Pyhää ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä näet meidät jokaisen, näet meidän sydämemme riemut ja murheet tänä iltana ja kaikkina elämämme päivinä.

Sinun käteesi on meitä ohjaamassa, on ollut ja niin me luotamme ja lapsen lailla uskomme, että kaikkina tulevinakin päivinä saa olla. Me pyydämme tänä iltana erityisesti, että olisit täällä meidän kanssamme, olisit johdattamasta meitä, antamasta luetun ja puhutun sanasi olla rakennukseksi, virvoitukseksi, uskolle vahvistukseksi jokaiselle kuulijalle. Me pyydämme, että siunaat valtakuntaasi työtä niin täällä Torniossa kuin kaikkialla maailmassa. Paljon on työtä tehtävänä sinun vainioillasi, ja me välillä tunnemme raskaana sen työn taakan ja painon. Anna meille halu ja tahto, voimia tehdä tätä työtä ja olla kutsumassa niitäkin, jotka ovat vielä armosta osattomia, tähän valtakuntaan sisälle.

Me pyydämme turvallisesti Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan vähäistä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Olen valmistellut puheenvuoron. En kovin pitkään, mutta en aivan lyhyttäkään. Ajattelin sen vuoksi, että en kovin lähtenyt lyhyesti käsittelemään tätä aihetta, kun ei ollut merkitty keskustelua tämän alustuspuheenvuoron päätteeksi.

Mutta emmeköhän me tähän aikaan illasta jaksa tärkeän aiheen äärellä vähän aikaa viivähtää. Mä olen tämän ihan kirjoittanut ja ajattelin, etten mitään tärkeää unohda, niin ajattelin lukea. Voi olla, että välillä syrjätän sitten omin sanoin puhumaan, mutta jos Jumala suo, niin käymme tämän kirjoittamani puheenvuoron läpi, ja keskustellaanhan. On meidän hyvä sitten kodeissa, jos nuoret menevät vielä näin myöhään illalla iltakyliin, niin aivan erityisesti teiltä nuoret minä teitä minä kehottaisin, että keskustelisitte.

Tämä aihe on tämmöinen otsikoltaan ehkä aika opillisen ja raamatullisen kuuloinen, mutta minä ajattelen niin, että nämä ajatukset, mitä tähän nyt olen koittanut koota, niin nämä mitä suurimmassa määrin meidän jokapäiväistä elämää ja kilvoittelua uskovaisena koskettavat.

Puhutaan niistä ratkaisuista ja sellaisesta suhtautumisesta ja ajattelutavasta, mikä meillä uskovaisina on suhteessa taivaalliseen Isään kaiken luojana ja ylläpitäjänä.

Tämän puheenvuoron otsikko on Kaikkivaltias Jumala: Rakas taivaallinen Isä. Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta, Sillä ette te ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäisi pelkäävän, mutta te olette saaneet valitun lasten hengen, jossa me huudamme Abba, rakas Isä. Se henki todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

Tämän roomalaiskirjeen kohdan pohjalta minä olen tämän otsikon tämän puheenvuoron näin. Ensimmäinen kappale on otsikoitu Me olemme Jumalan lapset, ja toinen kappale, Me huudamme Abba, rakas Isä. Ja kolmas, Olette saaneet valitun lasten hengen. Ja neljäs, Ette ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäisi pelkäämän.

Tuossa asettuvat Kotirauhanyhdistyksen penkkiin äiti Pellavapäissä, lapsikatosta paimentaen ja isä perheen pienimmäinen sylistään.

Tuossa tummaihoinen harmaatukkainen vanhus, kirjavassa pitkässä asussaan, jalastaan pölyiset sandaalit ja päästään armotonta tropiikin aurinkoa vastustava huivi. Tuolla iloisten nuorten soriseva joukko, joka kantaa Seurasalin lattialle kengistään seuramatkalta tarttunutta loskaista lunta.

Tuolla auringon ja vuoristoilman haavoittuma mies kiertää värikkään ja lämpimän ponsson tiukemmin ympärilleen suojautuakseen anteilta laskeutuvalta itätuulelta. Tuossa keski-ikäinen aviopari näkee seurapien penkkiin kävellessään, ympärillään tuttujen ja ystävien kasvot ja kuulee seurakansa puhuttelevan laulun. Nettiradioita availlaan kodeissa ja vanhainkodeissa, seurapäivänäkin välttämättömän työn ääressä, kaikilla aikavyöhykkeillä.

Mikä yhdistää näitä seuravieraita eri puolilla maailmaa? Taustamme, kieletmme ja kokemusmaailmamme ovat erilaiset, huolet ja ilonaiheet ovat kullakin omansa. Yhteiskunnat, joiden vaikutuspiirissä kokoonnumme, eroavat toisistaan monin tavoin. Me olemme kaikki kuitenkin saman Isän lapsia. Pyhä Henki on koonnut meidät yhteen ajallisista, maantieteellisistä, henkisistä, taloudellisista ja kulttuurisista välimatkoista huolimatta yhdeksi eläväksi Jumalan seurakunnaksi hänen lapsillaan omakseen. Mikä yhdistää, millainen on se rakastava taivaan Isä, jonka puoleen näissäkin seuroissa jo alkurukouksessa olemme halunneet ja saaneet kääntyä?

Millainen on Isä, jolta olemme elämän ja lahjan ja kaikki lahjat saaneet, niin kuin Jeesus vuorisaarnassa opettaa: Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka pitää häneltä pyytävät. Matteuksen evankeliumi seitsemän luvusta.

Teologit erottelevat toisistaan Jumalan olemuksen eli sen, millainen Jumala itsestään on, ja Jumalan ominaisuudet eli sen, millaisena hän meille ilmenee. Näiden määritelmien kautta voimme pyrkiä muodostamaan kuvan salatusta Jumalasta, mutta salatuksi hän meille lopulta jää.

Kuten Martti Luther on todennut, emme voi kiivetä Jumalan majesteettiin ja tutkistella häntä. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: sillä me ymmärrämme puolittain ja profeteraamme puolittain, mutta kun täydellinen tulee, sitten vajaa lakkaa, ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä kolmetoista luvusta.

Jumalan sisäiseen olemukseen kuuluvia ominaisuuksia ovat esim. ikuisuus, muuttumattomuus, kuolemattomuus ja kaikkialla yhtä aikaa läsnäolevuus.

Jumala ei ole aikaan ja paikkaan sidoksissa, mutta silti hän ohjaa ja johtaa sekä yksittäisten ihmisten elämää että ihmiskunnan historian kulkua. Pyhää kolminaisuutta eli kolmiyhteistä Jumalaa koskeva oppi on kristinuskon tärkein ja perustavin dogmi eli opinkappale. Jumalalla on yksi ja jakamaton jumalallinen olemus, jossa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Vain kolminaisuusopin kautta voidaan ymmärtää Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa. Tähänhän tuolla kirkossa Seppo veli myöskin viittasi koskettavasti, miten Jeesuksen jumaluus ilmeni siinä hänen toiminnassaan.

Kristuksen kuolema ja voitollinen ylösnousemus sekä Pyhän Hengen eläväksi tekevä työ evankeliumisanassa voidaan vain kolminaisuusopin kautta myös ymmärtää. Tämäkin Jumalan olemukseen liittyvä oppi jää vajavaisesti ymmärtävälle ihmiselle hämäräksi, mutta uskon kautta me ymmärrämme, että nimenomaan Jumalan kolmiyhteys on ratkaiseva tekijä, joka tekee tarpeettomaksi esimerkiksi sen pohtimisen, että olisiko islamin tai jonkun muun yksijumalaisen eli monoteistisen uskonnon Jumala sama Jumala kuin kristinuskon Jumala. Ei se ole.

Jumalan ulkoiset ominaisuudet liittyvät hänen suhteeseensa luomakuntaan. Meillehän näyttäytyy kaikkivaltiaana, kaikkiviisaana, kaikkitietävänä, totuudellisena, täydellisen hyvänä.

Monesta kielestä muuten Jumalan nimikin viittaa tuohon viimeksi mainittuun. Esimerkiksi Englannissa Jumala on God, ruotsissa Gud ja Saksassa Gott. Jumala on hyvä.

Jumalan hyvyys ja oikeudenmukaisuus näkyy erityisesti siinä, että hän rakastaa luomaansa langennutta ihmistä, ja ylläpitää voimallaan luomakuntaa, jonka ihminen itsekkyydessään ja ahneudessaan on valmis toisaalta tuhoamaan, toisaalta epäjumalallistamaan ja pyhittämään. Koeteltu kärsivä Jobkin päätyi lopulta ihmettelemään, miten ihmeellisellä tavalla Jumala on hänen elämäänsä ja kaikkea luotua ohjaamassa, varjelemassa ja hengellään eläväksi tekemässä.

Jobin kirjan kolmekymmentäneljä. Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä. Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta. Kuka on antanut maan hänen hallintaansa? Kuka on uskonut hänen hoitoonsa maanpiirin?

Jos hän ajattelisi vain itseään ja vetäisi pois henkensä, elämän henkäyksen, koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi maantumukseen. Moni aikamme maallistunut ihminen ajattelee ja ilmaisee uskovansa korkeampaan voimaan tai voimiin, moni Jumalaankin, mutta ei niin kuin kirkko opettaa. Tämä lainausmerkeissä: Ei niin kuin kirkko opettaa. Tämä on meille tuttu ilmaus.

Tavalla tai toisella ihminen haluaa rakentaa oman näkemyksensä ja käsityksensä Jumalasta. Raamattullisen opetuksen väheksymisestä on tullut yleisesti hyväksyttävää, jopa ylpeyden aihe. Liberaali ja itseriittoinen ihminen haluaa muovata itselleen sopivan Jumalan, sovittaa hänen olemuksensa ja tahtonsa omat inhimilliset pyyteensä, tarpeensa ja tavoitteensa, rakentaa ikään kuin virtuaalisen epäjumalan kuvan. Mutta Raamatussa meille näyttäytyy pyhä, kaikkivaltias, rakastava, pelättävä ja salattu Jumala. Hänen ihminen on alistanut vain ihmistä varten olevaksi, kaiken hyväksyväksi rakkauden Jumalaksi.

Tämän rakkauden Jumala minä olin kirjoittanut pienellä J-kirjaimella. Se rakkauden Jumala, jota tämän maailman palvelee ja palvelee, ei ole se kaikkivaltias rakas, pyhä Jumala, joka ilmoitetaan meille Raamatun-sanassa. Ihmisten itselleen luoma Jumala korostaa sellaista inhimillistä seksuaalista rakkautta, jota Raamattu puhuessaan rakastavasta Jumalasta ei tarkoita.

Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali varoittaa, vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Ja edelleen, he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua, eivätkä Luojaa.

Tällainen itseriittoinen harha sai alkuseurakunnassa aikaan pilaantuneita synnin hedelmiä, joista Paavali tässä yhteydessä erikseen mainitsee muun muassa luonnonvastaisen sukupuolielämän samaa sukupuolta olevien välillä, sekä monenlaisen vääryyden, halpamaisuuden, murhan, himon, kateuden ja ahneuden. Nämä siis roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppupuolella.

Puhe Jumalan pelosta on nykyihmiselle ummehtunut jääne historian hämäristä. Koko käsite Jumalan pelko tuntuu olevan hylätty.

Synnintunto ja omantunnon herääminen vaikuttavat käyneen harvinaisiksi. Sen vuoksi harva enää kauhistuu Jumalan tuomiota tai pelkää kadotuksen helvetin vaivaa. Siksi Kristustakaan ei tunnu tarvittavan välimiehenä ja syntien sovittajana.

Profeetta Malakian kirjassa Jumala kuitenkin ilmoittaa itsestään: Minä Herra, en muutu! Ja heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoittaa: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Uskovaisina me haluamme kilvoitella ensimmäisen käskyn täyttämisestä: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.

Martti Luther selittää tätä käskyä Vähä katekismuksessaan. Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen. Jumalan pyhyys ja kaikkivaltius herättää meissäkin pelkoa, mutta Jumalan rakkaus vetää meitä puoleensa. Ukkovaisen Jumalaa kohtaan tuntema pelko on pelkoa ja hätää synnin tähden.

Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisen jumalattomuuden ja vääryyden tähden. Kun ensimmäinen ihmispari oli langennut syntiin käärmeen viettelemänä, he piiloutuivat Jumalalta paraatiisin puiden sekaan. Kun Jumala etsi heitä ja uusi aramia, tämä vastasi: Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.

Kun luojan ja luodun ihmisen ehjä suhde, suhde oli syntiinlankeemuksen seurauksena rikkoutunut, ihminen alkoi pelätä pyhää Jumalaa. Valvovalla omallatunnolla vaeltava kauhittuu sellaista mahdollisuutta, että joutuisi kokemaan Jumalan tuomion ja ikuisen kadotuksen vaivan.

Siksi haluamme turvautua Jumalan armoon ja Kristuksen lunastustyöhön. Valtakuntaa tämä Jumala antaa meille joka päivä synnit anteeksi puhutun ja saarnatun evankeliumin sanan kautta. Muuta turvaa meillä ei ole.

Sitten tämä toinen väliotsikko oli, että me huudamme abba rakas sisään. Jeesus itse opetti meitä aloittamaan rukouksemme sanomalla Isä meidän, joka olet taivaissa.

Kirkkomme kristinuskon mukaan Jeesus rohkaisi sanalla Isä meitä rukoilemaan turvallisesti, ilman pelkoa ja ilman epäilyttä. Raamatusta on kymmeniä erilaisia määritteitä, jotka tuntuvat nostavan Jumalan tavoittamattomiin korkeuksiin, kuolevaisen ihmisen tavoittamattomiin: pyhä, väkevä, kuolematon, henki, ainoa iankaikkinen alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen, tutkimaton, käsittämätön.

Toisaalta Raamatussa erityisesti Uudessa testamentissa toistuvasti kuvataan, että Jumala on rakkaus. Ensimmäinen Johanneksen kirje neljäs luku. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä. Johanneksen evankeliumi kolmas luku. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ja ensimmäinen Johanneksen kirje neljäs luku: Siinä on rakkaus. Ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Uskovaisen ihmisen ei tarvitse pelätä Jumalaa. Saamme lähestyä Jumalaa rukouksessa kuin rakkaat lapset armosta ikäänsä. Apostoli Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeestään: Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelostahan on jo rangaistusta.

Se, joka pelkää, ei ole tullut täydellisesti rakkaudessa. Orjan pelko isäntänsä kohtaan on erilaista kuin lapsen kunnioitus isänsä kohtaan. Oikea jumalan pelko on kuuliaisuutta ja halua valita oikein.

Kun olemme saaneet parannuksen arvon, kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja verestä, hänen lunastustyönsä tähden. Olemme siirtyneet lain alta armon alle orjan asemasta lapsen asemaan, ja näin rakkaus karkottaa pelon.

Tuhlaajapoika vertauksestaan Jeesus näyttää meille isän rakkauden rajattomuuden ja ehdottomuuden, ansaitsemattoman arvon suuruuden ja Jumalan hyvyyden mittaamattomuuden. Isän kodin hylännyt ja kaiken sieltä mukaan saamansa tuhlannut, katuva syntinen, kohtasi rakastavan isän hymyilevät kasvot.

Lapsen osa on kuuliaisuus, luottamus ja lapsen usko. Jeesus itse asetti uskon esikuvaksi pienen lapsen. Sallikaa lasten tulla minun tyköni ja älkää heitä kieltäkö, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

Raamatun ilmoittama Jumala ei ole epämääräinen panteistinen voima, vaan elävä ja persoonallinen Jumala, meidän rakas taivaallinen Isä. Kuitenkin eräs iäkäs, sanankuulossa ollut rovasti. Tämä oli muuten silloin korona-ajan ensimmäisissä nettisuviseuroissa seurapuheen, niin sen jälkeen minulle soitti iäkäs tuttu vanha rovasti, joka opasti minua nuorta ja kokematonta sananpalvelijaa, että se meni muuten aivan hyvin, mutta muistapa, että kun aloitat rukouksen, niin älä aloita, että rakas Jumala rakas taivaallinen Isä, vaan aloita, että Pyhä Jumala rakas taivaallinen Isä. Huomasin, että siinä neuvossa oli semmoista syvää viisautta, oikeanlaista kunnioitusta Jumalan pyhyyttä ja kaikkivaltiutta kohtaan. Minä olen koittanut sen jälkeen tuon neuvon muistaa.

Kolmas väliotsikko oli sitten: Olette saaneet valitun lasten hengen. Mikä erottaa uskovaisen ihmisen, Jumalan silmissä miljardeista muista yhtä arvokkaista ja ainutlaatuisista ihmisistä? Se, että Jumala on valinnut ja kutsunut parannuksen kautta yhteyteensä juuri sinut. Uskovaisen ihmisen sydämessä vaikuttaa ja synnyttää uskon Pyhä Henki, koko ajan, puolustaja, lohduttaja ja eläväksi tekijä. Sama henki, joka laskeutuu opetuslasten päälle ensimmäisenä helluntaina.

Tuon hengen olemme lupauksen mukaisesti saaneet lahjana parannuksen armon myötä. Pyhä Henki on itse Jumala, kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona, ei mikään persoonaton jumalallinen voima. Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovaisen sydämestä syttyy rakkaus Jumalaan ja jumalaseurakuntaa kohtaan, myös toisia uskovaisia kohtaan. Pyhä Henki on meille myös avain Jumalan ilmoituksen ymmärtämiseen. Toinen Timoteuskirje, ensimmäinen luku.

Yksikään Raamatun profetia ei ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä, sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. Arjen kiusauksissa, joskus pilkan kohteena, voi olla vaikea nähdä ja ymmärtää olevansa valittu ja ainutlaatuinen. Jumalan kutsuma ja armosta kutsun vastaanottanut. Niin ainutlaatuinen Jumalan kutsuma ja armosta kutsun vastaanottanut. Varhaisnuorena muistan pohdiskelleeni ääneen sitä, miten pieni osa naapuriperheistä, sukulaisista ja ystävistä on uskomassa.

Kukapa meistä ei tällaista olisi välillä ihmetellyt ja ihan epäilyksiäkin tämän asian kanssa ollut. Ihmettelin, että miten vähän Jumala on lapsia löytänyt valtakuntaansa. Siihen äitini totesi, että eikö olekin ihmeellistä, että kaikkien ihmisten joukosta juuri sinä saat olla uskovainen. Pyhä Henki lahjoittaa uskon. Apostoli Johannes kirjoittaa kolmas luku Johanneksen evankeliumissa: Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.

Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen hengestä syntyneen laita. Kristitty voi menettää hyvän omantunnon ja alkaa kuunnella enemmän oman järkensä ja turmeltuneen luontonsa ääntä kuin Pyhän Hengen ääntä. Silloin Jumalan elävä seurakunta ja sen opetus alkavat tuntua ahtailta. Pyhän Hengen neuvot koetaan vain ihmismielipideiksi.

Silloin oksa on irtoamassa viinipuusta, herrasta Jeesuksesta. Siksi Jumalan sana korostaa kuuliaisuuden tärkeyttä. Kuuliaisuus Pyhälle Hengelle on kuuliaisuutta Pyhän Hengen valaisemmalle omalle tunnolle ja Pyhän Hengen ohjaamalle seurakunnalle. Jutellessamme eräs veli kertoi neuvoneensa uskonsa kieltänyttä läheistään pitämään kiinni uskon lahjasta, sillä parannusta et sitten voi ostaa marketin hyllyltä, kun sitä tarvitset. Näinhän se on.

Pidä sinäkin, rakas yllättävä nuorempi vanhempi, tästä lahjasta lujasti kiinni. Neljäs väliotsikko oli: Ette te ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäisi pelätä?

Tästä pelkokysymyksestä ajattelin pohdiskella, jos jumalaymmärrystä tästä antaa. Oletteko ajatelleet, että rikkaan suomen kielen sana luonto, sen etymologia eli alkuperä, niin se on sanassa luotu. Meillä on luonto.

Maailma, niin asuttavamman planeetan elonkehä kuin koko universumi kaikkine ihmeineen, on tyhjyydestä luotu Jumalan sanalla. Aivan Raamatun alkulehdiltä me luemme, että alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli.

Jo muinaisille suomalais-ugrilaisten kielten kantakieltä puhuneelle oli siis jonkinlainen usko korkeampaan voimaan avautunut, kun suomen kielessä käytetään tällaista luonto-termiä.

Mutta monesta muusta kielestä luontoa tarkoittava sana juontuu latinan kieleen sanasta Natura, englannin kielestä nature, ruotsin kielestä sanat ur. Sehän taas viittaa enemmän luonnon omaan ominaisuuteen tai taipumuksiin, missä luonnolla on luonnostaan. Kasveilla, eläimillä ja muilla maailman piirteillä on ikään kuin oma tahto.

Tätä on ihan mielenkiintoista pohdiskella, että mikä se ero on. Jos ajatellaan vaikka tänä päivänä, hyvin moni aseiksi itsensä katsova ihminen puhuu luonnosta. Uskaltaisin jopa niin rohkeasti sanoa, että moni jumalikin on rakentanut luonnosta ikään kuin jonkinlaisen epäjumalan itsellensä, niin heillä ehkä ei välttämättä tule ajatelleeksi.

Jo pelkästään tuo sana viittaa siihen, että sen synnyttämiseen on tarvittu luojan tahtoa ja luojan voimia. Luontoa itseisarvona, itsestään syntyneenä ja kehittyvänä palveluessaan nykyihminen vaatii ihmiskuntaa alistamaan itsensä luonnon jumalallisen olemuksen palvelukseen, unohtamaan luomisjärjestyksen, unohtamaan ennen kaikkea sen, että kaikki ympärillämme oleva elollinen ja eloton luonto on nimensä mukaisesti luotu, ja sitä ylläpidetään Jumalan voimalla.

Muutaman vuoden takaisessa päiväkielessä muistan, haastateltiin veljiämme professori Juha Hakalaa, joka kertoi viidesluokkalaisesta uskovaisesta pojasta, joka oli kuunnellut korvatarkkana opettajansa selitystä suuresta alkuräjäyksestä. Kun opettaja oli päässyt selityksensä loppuun, poika oli viitannut, halusi vielä varmistaa: Ymmärsinkö nyt ihan oikein?

Ensin siis ei ollut mitään, ja sitten se räjähti. Minusta tuo poika oli ymmärtänyt jotakin oleellista, tällaisten ihmisten kehittelemien viisaiden teorioiden mahdottomuudesta.

Uskovaisena haluamme luottaa siihen, että meidän voimamme niin luonnon tuhoamiseksi kuin sen ylläpitämiseksi ja synnyttäjäksi ovat rajalliset. Eivät ne ole olemattomat, mutta ne ovat hyvin rajalliset. Jumalan kyky ja halu vallita luomaansa maailmaa sen sijaan on rajaton, eikä meidän tarvitse ahdistua jatkuvien luonnontuhosta, ylikansoituksesta ja ilmastonmuutoksesta pelottelevien uutisten alla.

Emme lähde tieteen kyseenalaistamisen, mutta emme myöskään sen epäjumalallistamisen tielle, ja luotamme siihen, että Jumala luo uutta elämää ja sallii sen hävitä tahtonsa mukaan.

Luontoa haluamme viljellä, varjella ja kunnioittaa, ottaen omassa elämässämme ja valinnoissamme huomioon niin haitalliset kuin hyödyllisetkin toimintamme vaikutukset ympäristöön, yhteiskuntaan, lähimmäisiimme ja itseemme. Mutta luojalle me jätämme viimeisen sanan, kuten jo aiemmin lukemassamme tekstikohdassa esimerkillään meitä neuvoa.

Tähän pelon ja Jumalan voimien ja ihmisen mahdollisuuksien teemaan liittyen rohkenen pohtia muutaman lauseen verran sitä, että millaisia jälkiä meihin on jäänyt, ja millaista oppia olemme kenties saaneet tuon muutaman menneen vuoden kestäneen koronaviruspandemian ja siihen liittyneiden erilaisten poliittisten päätösten ja rajoitusten vaikutuksista meihin ihmisiin ja yhteiskuntaamme, ja meihin uskovaisiinkin.

Aihe on ollut ja on edelleenkin herkkä ja mieli jakava, mutta Taivaan Isältä pyydämme viisautta, että tässäkin voitaisiin käydä tarpeellista keskustelua.

Kuluneet kolme-neljä vuotta ovat olleet monin tavoin kuormittavia sekä fyysisen että henkisen jaksamisemme, että uskosta jaksamisemme näkökulmasta. Meille avautui uudella tavalla uskovaisten yhteyden ja yhteenkokoontumisen tärkeys ja merkitys. Pysäyttävä moni vaikuttaa väsyneen ja uupuneen kilvoituksessaan. Mistä olemme saaneet, esimerkiksi SRK:n ja rauhayhdistysten nuorisotyön kautta, surullisia viestejä? Ilon ja kiitollisuuden aiheitakin toki on paljon.

Teitä on tänäänkin täällä sydäntä lämmittävän paljon koolla, jotka olette kokeneet hyväksi tulla lauantai-illan viettoon juuri tänne rauhayhdistykselle, uskomme vahvistukseksi ja mielenvirkistykseksi. Korona-ajan liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia pohdittaessa asetettiin usein vastakkain luonnolliset kuolemat ja sitten koronakuolemat. Ymmärsin näin, että tarkoitus oli todistaa, miten paljon ikään kuin epäluonnollista kärsimystä ja kuolemantapauksia tuo viruksen leviäminen aiheuttaisi. Vähemmälle jäi keskustelu siitä, miten luonnollisia sitten sosiaaliselle hyvinvoinnillemme, terveydellemme, mielenterveydellemme sekä uskonelämällemme vahingollisten rajoitusten asettaminen oli. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että koronavirus on mitä suurimmassa määrin luonnollinen.

Se on uskon kautta ajatellen Luojan luoma ja sallima koettelemus. Tässä ajassa inhimillistä kärsimystä aiheutuu runsain mitoin myös epäluonnollisista syistä, kuten sodista, päihderiippuvuudesta, väkivallasta, ihmisten keskinäisestä kateudesta, ahneudesta ja riistosta, liikenneonnettomuuksista, saasteista, ympäristömyrkyistä. Noista media ei tai ihmiskunta vaikuttanut etenkään korona-aikana olevan erityisen huolissaan. Entä missä olija on huoli niistä yhä useammista lapsista, joille tämän maailman viisaat itsekään eivät anna mahdollisuutta syntyä, Luojan maailmaan, luomistyön hedelminä? Olen itse ajatellut, että pandemia toi esiin ihmisen sokean luottamuksen, ihmisen viisauteen, ihmisen voimiin ja ihmisen vaikutusmahdollisuuksiin.

Ja sitten kun tuo luottamus romahti, niin maailmanlaajuisen hädän ja avuttomuuden. Miten paljon enemmän aihetta huoleen meillä olisi sen vuoksi, että ylivoimaisesti suurin osa ihmiskunnasta vaeltaa suruttomuudessa. Ei paatumuksen rauhastaan tunne syntisyyttään, ei kaipaa Jumalan yhteyteen tai kuule kutsua hänen valtakunnassaan. Kun ihmisen elämä päättyy tällaisessa tunnon tilassa, seurauksena on korjaamaton iankaikkinen vahinko. Ukkovaisena meitä odottaa Jumalan suunnitelman kohdallamme täytyttyä vanhurskasten veto ja ikuinen ilo taivaankodissa. Haluaisin rohkaista sinua, sisar ja veli, lapsi ja nuori, luottamaan Jumalan kaikkivaltiuteen, hyvään tahtoon ja siihen, että Jumalalla on varma suunnitelma luomakuntansa, luomansa ihmisen ja jokaisen lapsensa kohdalle.

Aina me emme Jumalan suunnitelmia ymmärrä etukäteen, emmekä monesti jälkikäteenkään. Meille ei kuitenkaan ole annettu orjuuden henkeä, että meidän vielä pitäisi pelätä. Meistä kukaan ei jaksa kilvoitella yksin. Tarvitsemme toisiamme saattomiehinä matkalle avuksi, vierellä kulkijaksi ja kuuleviksi korviksi. Kaipaamme kuulla puhdistavaa ja synnistä parantavaa elävää evankeliumia omalle kohdallemme.

Palataan lopuksi vielä Jobin kokemukseen, aivan siellä Jobin kirjan lopussa, neljäkymmentätoisessa luvussa. Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi, eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Minä se olen.

Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä. Ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta ja sinä vastaat. Vain korvakuulolta sinut tunsin.

Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Jääkää jokainen tänä iltana, rakkaat sisaret ja veljet, uskomaan omat epäilykset ja synnit, uskoa Jeesuksen nimessä ja sovintoverestä anteeksi, rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Saa jättää pois pelon ja epävarmuuden ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja kaikkivaltiuteen. Tämä on meidän paras ja ainoa turva tämän kuohuvan ajan keskellä.

Tällainen oli tämä kirjoittamani puheenvuoro, ja minä tosiaan en sinne kotiin pohdittavaksi mitään valmiita kysymyksiä laatinut, mutta toivomme ja pyydämme Taivaan Isältä, että tämä herättäisi kuitenkin ajatuksia ja keskustelua sopivina hetkinä kodeissa ja kyläpaikoissa.

Omalle kohdalle haluaisin kysyä, että saanko tämän alustuksen laatimisessa, kun koin pienuutta ja heikkoutta, ja oma syntisyys painoi ja painaa, niin kysyn, että saanko omat synnit ja epäilykset uskoa asteelle? Minä haluan uskoa.