Seurapuhe Kajaanin RY:llä 22.10.2023 17.29

Pysään pojan ja Pyhän Hengen nimeen luen puheeni johdannoksi tekstin, joka ei ole tämän pyhän tekstejä, tosin on kyllä lokakuun tekstejä. Rakkauden kaksoiskäsky, Pyhän yksi epistolateksti, joka on sitten Roomalaiskirjeen luvussa 10. Tämä on yksi kaikista tunnetuimpia tekstejä, mitä meillä seuroissa on käytetty. Tämä on aika pitkä teksti, 17 jaetta, mutta näin tämän tekstin kuitenkin kokonaisuudessaan.

Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti. Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa, että he pelastuisivat. Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näin lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.

Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän. Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: Älä kysy sydämessäsi, kuka voi nousta taivaaseen, nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle. Tai kuka voi laskeutua syvyyksiin, nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista.

Mitä siis on sanottu? Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Kirjoituksissa sanotaan: yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Juutalaisten ja kreikkalaisten välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja hän riittää rikkaudessaan kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Onhan kirjoitettu: jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu, kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet.

Mutta kaikki eivät olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: Herra, kuka on uskonut meidän sanomaamme? Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Varmasti jokainen täällä olevista ja siellä vähettimä ääressä olevista on kuullut joskus tämän viimeisen jakeen: Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Se on tämän kohdan kiteytys, tiivistelmä.

Ja varmasti moni meistä on joskus ollut siinä tilanteessa, että on miettinyt, että jos joku tulee kysymään, miten sinä uskot? Miten tehdään parannus? Miten ihminen tulee uskoon? Miten ihminen saa Jumalan rahan sydämensä? Niin on käynyt mielessä, että mikähän kohta Raamatussa olisi sellainen, joka tätä asiaa kirkastaisi, niin että minäkin sen voisin vaikka neuvoa ja lukea.

Niin tästä on sellainen kohta. Tämä ei varmasti ollut helppo seurata. Paavalihan kirjoittaa monesti vaikeaselkoisesti. Siitähän Pietarikin kirjoittaa kirjeessä, että Paavali kirjoittaa vaikeasti, mutta monet vääristelevät hänen tekstejään. Näin omiin sanoin muisteltuna.

Mutta Paavali on hyvin, hyvin tärkeä Raamatun apostoli. Sillä hän kirkastaa uskon vanhurskautta ja sitä, miten ihminen tulee autuaksi. Tämä Roomalaiskirje on ensimmäinen Paavalin kirjeistä, ja sitä yleisesti pidetään, jos näin voi sanoa, kaikista tärkeimpänä ja tunnetuimpana Paavalin kirjeistä.

Hän on kirjoittanut tämän kirjeen ennen kuin hän kävi siellä. Hän meni sitten lopuksi ennen kuolemaansa sinne kahlittuna merimatkan jälkeen Roomaan, mutta hän ei sitä ennen ollut siellä käynyt. Mutta tämän kirjan hän kirjoitti kyllä sinne jo aiemmin.

Tässä vähän ennen tätä lukua kymmenen eli luvussa yhdeksän Paavali kertoo surusta, mikä hänellä on sydämessä. Hän kirjoittaa, että minulla on sydämestäni raskas suru ja lakkaamaton tuska. Ja sitten hän oikeastaan toivoo, hän suorastaan toivoo, että hän itse olisi kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljeäni, omaan kansani jäseniä.

Eli Paavalilla oli suuri murhe omaan kansansa jäsenistä, niistä israelaisista, johon Paavali kuului lihan puolesta. Ja myöskin henkensä puolesta hän oli juutalainen, ja hän oli yksi Jumalan valitun kansan jäsen, Jumalan omaisuuskansan jäsen.

Mutta Paavali suri sitä, että nämä Jeesuksen ajan juutalaiset eivät ottaneet Kristusta vastaan. He eivät ottaneet Raamatun ja Vanhan testamentin lupaamaa Messiasta, Jumalan Vapahtajaa, Jumalan Poikaa vastaan, vaan hylkäsivät Kristuksen vanhurskauden.

Ja Paavali kirjoittaa täällä näin israelilaisista: Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, Jumalan palvelukset ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän joka on kaiken yläpuolella ikuisesti ylistetty Jumala, aamen.

Eli Israelin kansalle, Jumalan omaisuuskansalle, oli annettu liitot, mitä hän oli solminut Aabrahamin ja Nooan ja patriarkkien kanssa, Mooseksen kanssa. Hän oli antanut lain, Mooseksen lain, Jumalan palvelukset ja lupaukset. Heistä oli lähtöisin myöskin kantaisät, Aabraham, Iisak ja Jaakob. Ja Kristus oli myöskin heistä ihmisenä lähtöisin, mutta siitä huolimatta tämä kansa ei ottanut Kristusta vastaan.

Ja Israelin kansa hylkäsi Jumalan lahjavanhurskauden ja jäi tekojen vanhurskauteen, omaan vanhurskauteen. Ja Paavali kirjoittaa täällä vähän myöhemmin, mitä tämä siis merkitsee: sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut.

Miksi ei? Siksi, että israelaiset eivät lähteneet uskon tielle, vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen, josta on kirjoitettu: Minä asetan Sionin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä.

Tätä Paavali suri. Hän oli siis itse juutalainen ja Israelin kansan jäsen ja oli käynyt paritsuskoulun. Hän oli lain oppinut ja hyvin viisas Raamatun tuntija.

Ja muistamme hyvin, miten Kristus ilmestyi Paavalille siinä valoilmiössä, kun hän oli matkalla Damaskon kaupunkiin vainoomaan ja vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Ja siinä Jumala herätti hänen sydämensä, ja hän sokeana raukkana raahautui toisten taluttamana sinne Damaskon kaupunkiin, jossa Herra ilmestyi Ananias-nimiselle uskovaiselle opetuslapselle ja pyysi Ananiaasta menemään Paavalin luokse tai Saulin luokse.

Tämä toinen nimi hänellä oli Saul, ja hän käytti tässä vaiheessa vielä nimeä Saul. Pyysi menemään Saulin luokse, ja kun Ananias laittoi kätensä Saulin päälle, niin kuin suomukset olisivat tippuneet hänen silmistään, hän sai näkökyvyn takaisin. Hän sai ajallisen näkökyvyn takaisin, mutta hänen uskon silmänsä myöskin aukenivat.

Näin hävisi häneltä tämä tuplasokeus, hengellinen sokeus ja ajallinen sokeus. Ja Paavali otti vastaan Kristuksen evankeliumin, ja sen jälkeen hänet myöskin kastettiin. Ja Jumala oli valinnut Paavalin vakinaiseksi apostoliksi. Hänet lähetettiin viemään Jumalan sanaa aina maailman ääriin saakka.

Ja sitä Paavali teki sitten sen jälkeen, kun Jumala hänet lähetysmatkalle lähetti sieltä Antiokean kaupungista, Antiokean seurakunnasta.

No sitten tässä luvussa 10 Paavali vielä jatkaa tästä Israelin luopumuksesta. Hän kirjoittaa, että näillä israelilaisilla on kyllä intoa. He ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on. Ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näin lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.

Eli nämä israelilaiset jäivät sen lain vanhurskauden alle. He ajattelivat sillä tavalla, että lakia noudattamalla he saavat vanhurskauden ja elämän. Ja niinhän se oikeastaan on. Mooseshan kirjoittaa, niin kuin Paavalikin tässä mainitsi, että Mooses kirjoittaa: joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän.

Eli joka noudattaa ja toteuttaa Jumalan lain, niin hän todellakin saa siitä elämän. Hän on pelastuva, mutta se on ihmisille mahdoton asia. Kukaan ihminen ei ole pystynyt noudattamaan lakia, ei tätä ennen eikä tämän jälkeen.

Ja niin kuin on sanottu, että sillä lain noudattamisen tiellä on vain yhdet jäljet, ja ne ovat Kristuksen jäljet. Kristus on kulkenut lain tien, raskaan tien, täyttänyt jokaisen lain ja päässyt täyttämään Mooseksen lain. Ja sovittanut sen ihmiselle mahdottoman lain meidän kaikkien syntejemme puolesta.

Paavali palaa tähän Israelin tilanteeseen seuraavassa luvussa, eli luvussa 11, ja jos jää aikaa, niin minä vielä palaan siihen. Paavalilla oli kuitenkin lohtu. Lohtu on olemassa, joka liittyy lopun aikoihin. Ja se liittyy tähän Israelin kansan tilanteeseen lopun aikoina.

Mutta sitten tässä vaiheessa voidaan miettiä, että onko nykyään enää sellaisia, jotka omien töittensä avulla pyrkivät taivaaseen. Eli onko nykyään enää omaa vanhurskautta? Näistä käytetään myöskin semmoista nimitystä kuin fariseukset. Onko nykyään fariseuksia?

No, niin kuin Jeesus osoittaa, niin kyllä Jeesus varoittaa uskovaisiakin farisealaisuudesta. Kyllä se on se, sen polun molemmat ojat ovat meitä lähellä: niin se oma vanhurskaus kuin maailman rakkauskin.

Mutta kyllä me tänäkin päivänä ja kaikkina aikoina näemme, että myöskin ihminen haluaisi tehdä oman osuutensa pelastuakseen. Tulee mieleen eräs kertomus, jonka kuulin joskus, ja se on tapahtunut kauan sitten.

Siinä eräs puhuja Suvi Seura saarnassaan kertoi, miten hänen luokseen oli tullut nainen hänen saarnansa jälkeen ja oli kysynyt parannuksesta ja sanonut, että eikö sitä pitäisi ihmisen jotakin tehdä sen parannuksen eteen.

Kyllä me ymmärrämme sen naisen kysymyksen. Hän ajatteli, että noinko se vaan yhtäkkiä sieltä taivaasta tupsahtaa se armo ihmisen kohdalle.

Ja se nainen oli jatkanut, että eikö sitä pitäisi ennen kuin parannus tehdään ja uskoon tullaan, niin eikö sitä pitäisi vähän tehdä jotakin hyviä töitä. Ainakin pitäisi käydä sopimassa omat synnit ja rikkeet lähimmäisen kanssa. Hänen pitäisi käydä kyllä naapurien luona ja oman isänsä ja äitinsäkin luona sopimassa ne rikkeet anteeksi.

Tämä uskomainen pappi sanoi, että ei, sinun tarvitse. Aattelepa sitä tilannetta, että sinä lähtisit sopimaan, lähestyisit niitä asioita. Niin jos sillä matkalla tulee kuolema, niin mitä se sinua hyödyttää, kun parannus on tekemättä?

Ja sitten toisekseen, jos sinä tekisitkin näin hyvän työn, jos sinä lähtisit arvokasta hyvää työtä tekemään ja tulisit sitten sen reissun jälkeen takaisin kerjäämään evankeliumia, niin sinähän olisit jo ansainnut sitä armoa. Ja mikä arvo se semmoinen on, jota itse ansaitaan?

Ja sitten pappi kysyi, että tahdotko sinä nyt aivan ansiottomana tällä paikalla, siinä missä sinä nyt olet, uskoa kaikki syntisi anteeksi? Ja silloin tuo nainen parahti itkemään ja sanoi, että kyllähän tahtoo uskoa omat syntinsä anteeksi.

Niin hänelle oli saarnattu evankeliumin ilosanoma, ja pian sen jälkeen tuo nainen sanoi, että nyt minä lähden. Ja pappi kysyi, että minne sinä lähdet? Minä lähden sopimaan asiani naapureitten ja ystävieni ja vanhempieni kanssa.

Ja siihen pappi sanoi, että hän ei kyllä tuota naista siihen kehottanut. Mutta mikä se kehotti? Ihminen, joka oli saanut Kristuksen evankeliumin kuulla, oli saanut Jumalan rahan sydämelleen. Mikä se laittoi hänet tuolle matkalle sopimaan rikkeitä lähimmäisen kanssa? Se pani Kristuksen henki.

Sydämessä asuva Pyhä Henki laittoi tämän naisen sopimaan niitä rikkeitä, mitä hän oli tehnyt epäoikeudenmukaisena ollessaan. Eli tästä me opimme sen, että ne hyvät työt ovat uskon hedelmiä. Ne eivät aiheuta ja tuota meille uskoa, vaan usko aiheuttaa meillä hyviä hedelmiä.

Vaikka me emme usein omassa sydämessämme näe niitä hyviä hedelmiä, tuntuu, että ei minussa ole yhtään hyvää hedelmää. Mutta kyllä se Jumalan Pyhä Henki monesti puhuu hiljaisesti siellä työpaikassa, koulussa, missä oletkin, matkoilla.

Se on ihmeellinen kokemus, eikä tämä tarvitse olla semmoinen mitään omaa hurskautta eikä omaa vanhurskautta. Mutta useat meistä ovat kokeneet sen, että siellä hiljaisuudessakin ihmiset ovat tienneet, että tuossa on Jumalan lapsi.

Olen tämän kertonutkin, mutta muistan tässä takavuosina sairaalavuoteessa aivan rikkinäisenä ja niin alhaalla kuin vain voi olla. Mä kansi sairaalavuoteella ajattelin, että minä en kellekään puhu uskosta yhtään mitään. Minä nyt haluan selvitä ja toipua.

Siinä muutaman päivän oltiin siinä huoneessa, niin vieruskaveri kysyi, että ootko sinä uskovainen, ootko sinä lestadiolainen. Sitten jouduin tunnustamaan, että kyllä minä olen, ja sitten meillä syntyi siinä mukavat ja hyvät keskustelut useana päivänä.

Kyllä sitä vaan jäi miettimään, että miten minusta näkyi, minusta raukasta, surkeasta ihmisestä, miten minusta näkyi se uskon liekki. Mutta hän oli jostakin sen nähnyt, ja monesti sellaisia selittämättömiä asioita. Ei se kynttilä pysy piilossa eikä valaistu kaupunki. Ei se pysy piilossa, jos on siellä vuorten rinteillä ja kaikkien näkyvissä.

No niin, eli Paavali kirjoittaa tästä uskon vanhurskaudesta. Ehkä voi olla ihan vaikea ymmärtää tätä kohtaa, mutta hän puhuu näin, että uskon vanhurskaus puhuu näin: Älä kysy sydämessäsi, kuka voi nousta taivaaseen, nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle.

Älä kysy, kuka voi nousta taivaaseen. Eli emme me voi hakea Kristusta taivaasta. Vaikka me olemme kuulleet ja lukeneet kertomuksia, miten ihminen sanoo, että hän sai uskon, kuka sai luonnossa kauniissa auringonlaskussa, kuka sai hiljaisuudesta, kuka sai rukouksen kautta, kenelle Kristus ilmestyi missäkin.

Mutta Paavali opettaa, että älä hae Kristusta taivaasta. Eihän sinne voi mennä. Paavali tarkoittaa tätä, että Kristus on täällä maan päällä. Kun hän nousi taivaaseen, hän jätti Pyhän Hengen, puolustajan, totuuden hengen jokaisen uskovaisen sydämeen.

Ja Kristus toimii täällä maan päällä omien uskovaistensa, omien lastensa kautta.

Tästä tuli mieleen toinen kertomus. Nimittäin, ja tämäkin on kerrottu, mutta tuliko nyt tästä vielä kerrottua? Eräs mies oli tullut lähetyspuhujien luo ja vähän rehvakkaasti tullut sanomaan, että hän sai synnit anteeksi kolkettavan keskimmäisellä ristillä.

Niin se vanha lähetyspuhuja oli kastanut sitä ja sanonut, että ei, ettei niin vanhalta näytä. Teidän pitäisi olla 2000 vuotta vanha. Ja sitä paitsi, kun te olette lukeneet Raamatusta, että siellä kolkataan keskimmäisellä ristillä, sai vain yksi ihminen synnit anteeksi, eli se ristiryöväri.

Ja sitten hän jatkoi, että vaikka te olisitte siellä käyneet, niin eihän siellä ristillä ole enää ketään. Kristus on otettu ristiltä pois, hänet on haudattu sinne kalliohautaan, hän on käynyt tuonelassa, siellä helvetin pohjassa saakka. Ja sieltä hänet on nostettu, hän on ylösnoussut ja hän on taivaassa ja asuu uskovaisen sydämessä täällä maan päällä.

Sitten Paavali jatkaa: Kuka voi laskeutua syvyyksiin, nimittäin tuomaan Kristusta ylös kuolleista? Ja mitä se tarkoittaa tämä, että laskeutua syvyyksiin? Tämä voi tarkoittaa montakin asiaa, mutta minä olen ymmärtänyt ja kuullut tästä selitettävän sillä tavalla, että ihminen monesti hakee sitä uskon liekkiä ja Kristusta omasta sydämestään, omasta sielustaan ja uppoutuu siihen omaan itsensä tutkimiseen.

Menee, tekee syviä tutkimusmatkoja oman sielunsa pohjaan saakka ja yrittää sieltä löytää uskoa, mutta ei sieltä löydy. Ja mitä syvemmälle sitä omaa sielua tongitaan, niin sen surkeampaa sieltä tulee, vaan likasempaa ja likasempaa sieltä tulee esille.

Ei omasta sydämestä, ei sieltä syvyyksien pohjastakaan, ei sieltä löydy uskoa eikä Kristusta. Niin kuin Lutherkaan löytänyt, vaikka hän rukoili ja hän teki rippiä ja hän teki kaikki hartauden työt viimeisen päälle. Hän oli mallikelpoinen munkki, niin ei hän löytänyt Kristusta syvyydestä.

Hänkin sai sen vain toisten ennen uskoneiden kautta Jumalan varmuudesta.

Sitten Paavali jatkaa: Mitä siis on sanottu? Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi. Eli ajatelkaa, sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi.

Nyt jos minä tähän pysähdyn, niin voisi tulla sellainen käsitys, että no, se on siis minun suussani, minä vaan tunnustan sen, niin sitten minä saan sen uskon lahjan. Mutta Paavali jatkaa: nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.

Eli uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.

Eli se sana, jota julistetaan ennen uskoneiden kautta, jota julistetaan. Jos sinä suullasi tunnustat, sinä kuuntelet sitä sanaa. Usko tulee kuulemisesta. Sinä kuulet sen sanan, ja se sana menee sinun sydämeesi ja vaikuttaa siellä.

Ja jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.

Ja sitten Paavali sanoi nämä hyvin tunnetut sanat: Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Ja sitten Paavali jatkaa mielenkiintoisesti: Onhan kirjoitettu, jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

No niin, eli jos nyt tähän jäähdytään tähän kohtaan, niin voidaan miettiä, että tuota Raamatussa tosiaan Joannnin kirjassa sanotaan näin, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Mutta Paavali jatkaa, ja ajatelkaa, miten tämä meidän uskon, vanhurskauden ja ymmärryksen kannalta on keskeinen asia. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?

Eli jos Jumala ei ole herättänyt uskoa, niin ei se hokeminen ja huutaminen tuo uskoa sydämeen. Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Huomatkaa taas, josta eivät ole kuulleet. Siis korvin kuullen eivät ole kuulleet uskon saarnaa.

Ja sitten Paavali jatkaa: Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Ajatelkaa, miten tämä on. Juuri niin kuin me uskomme ja niin kuin meillä on saarnattu.

Kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?

Eli usko syntyy Jumalan sanan julistuksen kautta.

Ja sitten vielä jatkaa: Kuinka kukaan voi julistaa, ellei hän ole lähetetty? Onhan kirjoitettu, kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet.

Eli täytyy olla sellainen ihminen, sellainen Jumalan lapsi, joka on lähetetty julistamaan evankeliumia. Ei voi lähteä julistamaan Jumalan sanaa, jos ei ole lähetetty.

Ketkä siihen on lähetetty? Voisi ajatella, että no, papit ja puhujat. Mutta me ymmärrämme sen sillä tavalla, että jokainen uskovainen. Jeesus on antanut jokaiselle uskovaiselle lähetyskäskyn: Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikkialla maailmassa, maailman ääriin saakka.

Se on meidän kaikkien tehtävä: julistaa Kristuksen evankeliumia.

Ja nykyaikana me koemme sen, että me emme monestikaan uskalla suuta avata. Jos on sellainen armo lahja, että uskaltaa puhua, niitä niitäkin kyllä on. Ja minäkin tunnen ihmisiä, joilla on sellainen armo lahja, että he uskaltavat suun auki.

Niin kyllä sekin Jumalan armoa on, että sinä sanot ja avaat suun siellä, missä oletkin.

Ja myöskin te lapset siellä koulussa, jos tulee vastaan tilanteita, että pitää usko tunnustaa, joutuu sellaista tekemään, mikä ei ole sopivaa, josta tulee paha mieli, joka ei ole uskovaiselle lapsellekaan sopivaa, eikä aikuisellekaan.

Niin jos sinä saat voimaa, niin ainakin älä tee niin kuin sinua pyydetään tekemään. Mutta jos sinä voit sanoa, että minä olen uskovainen ja minä en voi tehdä, niin se on suurta uskonsaarnaa.

Moni lapsi on saarnannut evankeliumin, jopa aikuisille. SRK:n kirjossakin on niitä kertomuksia, miten eräs mies yösi Jumalan valtakunnan, kun hän kohtasi Suvin seuroissa.

Silloin loppuvaiheessa hän kohtasi lapsia, jotka saarnasivat hänelle evankeliumin. Lasten suusta kuuluu ihana evankeliumi.

Ja niin se on Jeesus opettanut, että parhaita uskovaisia on pienet lapset. Vaikka lapset saattavat ajatella, että miten me ollaan hyviä uskovaisia, mutta niin se vaan on, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

Ja joka ei tule niin kuin lapsi, niin hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan, taivasten valtakuntaan.

No sitten Paavali, minä hyppäsin jotenkin jakeita yli. Hän sanoo tässä viimeisen jakeen, joka on niin kuin uskon vanhurskauden, tämä vaikea sana, tämä uskon vanhurskaus.

Mutta meidän uskon ja parannuksen teon ja uskon syntymisen tiivistelmä: Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Eli vaikka kuinka ihminen ajattelee, että hän hiljaisuudessa, pimeässä yksinäisyydessä lukee Jumalan sanaa ja hänelle ilmestyy siellä Kristus ja hän saa evankeliumin, niin ei se ole Raamatun mukaista.

Tosin voi käydä sillä tavalla, että ihminen saa voimakkaan kokemuksen. Jumala puhuu hänelle ja herättää hänet. Ihan niin kuin se herätti sen sarjanpäämies Korneiliuksenkin rukouksen kautta.

Mutta Jumala kehotti Korneiliustakin hakemaan Pietarin jopesta, uskovaisen ihmisen.

Kyllä niitäkin kokemuksia on. Minäkin olen kuullut erään vanhan vasta pois nukkuneen uskovaisen naisihmisen kertoneen, miten hän epäuskoisena oli käynyt ehtoollisella ja saanut hyvin voimakkaan uskon kokemuksen.

Mutta hän sitten selitti meille rippikoululeirillä, oli itse siis rippikoulussa. Hän selitti sen sillä tavalla, että hän ajatteli sen niin kuin uskovainen selitti, että se oli niin kuin Jumalan suunanto.

Niin kuin se tuhlaajapoika vertauksessa se isä, joka otti vastaan sen pojan. Ja hänhän otti rakkaudellaan vastaan sen pojan. Ihanasti otti vastaan.

Ja sitten hän pyysi palvelijat, uskovaiset, pukemaan hänelle vanhurskauden vaatteita, laittamaan sormuksen sormeen ja kengät jalkaan.

Eli hän sai tällaisen armon kokemuksen, mutta hän sitten tuli uskovasten luo ja sai kuulla ihan äänellisenkin evankeliumin.

Minä olen ajatellut, että tämä kohta, vaikka tästä paljon saarnataan, ja ihan itseäkin tuntuu, että mikään minä tästä nyt olen puhumaan, mutta tämä aina pysäyttää tämä Roomalaiskirjeen kohta, kun se on jotenkin niin keskeinen ja niin selkeästi tuo esille sen, miten usko syntyy.

Usko syntyy kuulemisesta ja Kristuksen sanan kautta.

No sitten minä tuossa ehdin sen käydä, ei ole vielä kello hirveän paljon. En käy vielä sen, kun Paavali suri sitä Israelin kansaa, sen kohtaloa, kun näytti siltä, että he eivät ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumia.

Siitähän puhuu myöskin Johannes. Muistatte varmaan sen, mikä jouluna monesti luetaan: Johanneksen ensimmäinen luku, se alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona.

Niin täällä sanotaan sillä tavalla, että hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimensä.

Eli hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Se Israelin kansa hylkäsi Kristuksen. He kyllä kunnioittivat Jeesusta suurena opettajana, profeettana.

Ja tuhannet ja tuhannet ihmiset seurasivat häntä ja näkivät ja kokivat ihmeellisiä töitä.

Mutta kun alkoi alennuksen tie, kun alkoi ristin tie, niin ihmiset suurin joukoin kääntyivät Jeesusta vastaan. He pilkkasivat ja halveksivat ja sylkivät jopa hänen omaansa, jopa hänen opetuslapsensa.

Mateentuivat ja pettyivät. Kääntyivät hänestä pois ja kielsivät hänet, niin kuin muistamme opetuslasten tehneen. Ja muistamme sen Pietarinkin, miten hän kielsi Herransa ja mestarinsa siellä pappilan nuotiolla.

Ja mikä järkyttävintä, se oli Jumalan pelastussuunnitelma, että siellä ristillä myöskin Jumala hylkäsi. Jumala hylkäsi oman poikansa.

"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Mutta se oli ihmeellinen Jumalan pelastussuunnitelma, että Jeesus siellä ristillä oli kaikkien hylkäämä.

Ja hän siellä kantoi meidän kaikkien synnit, minun ja sinunkin synnit, aikaisempien ihmisten synnit ja tulevien ihmisten synnit.

Ja kaikki, jotka uskovat Kristuksen evankeliumiin ja sovitustyöhön, saavat elämän. Saavat uskon lahjan sydämeensä.

Mutta näin kaikki lopulta hylkäsivät hänet.

Mutta se usko virkosi opetuslasten sydämiin silloin pääsiäisaamuna, kun ne naiset menivät haudalle ja näkivät, että hauta on tyhjä.

Niin naisten kautta. Ja tässäkin muuten tulee se, kun joskus on kulunut sanottavan, että Jeesus antoi tämän uskon saarnan tehtävän hänelle, vain apostoleille. Eihän tavalliselle uskovaiselle antanut tehtäväksi julistaa evankeliumia.

Mutta ajattele, kuka toi ensimmäisen evankeliumin viestin. Se raukka Maria, Magdalan Maria, jolle Jeesus oli antanut synnit anteeksi.

Hän toi sen ilosanoman opetuslapsille, että hauta on tyhjä. Ja hän oli nähnyt myöskin Kristuksen.

Tällaisen syntisen naisen, joka oli saanut synnit anteeksi. Niin tällaisen vaatimattoman rauhan ihmisen kautta se sana tuli ensimmäisenä.

Se ilosanoma, että Kristus on ylösnoussut.

Samoin siellä syykkärin kaivolla se nainen, jolla oli kuusi miestä ja kukaan ei ollut hänen aviomiehensä. Hänkin meni julistamaan sitä sanomaa Kristuksesta sinne syykkärin kaupunkiin.

Ja monet uskovat sen naisen saarnaa, niin siellä Raamatussa sanotaan.

Kyllä se on annettu tämä evankeliumin julistamisen tehtävä kaikille. Ei ainoastaan puhujille ja papeille, vaan kaikille meille. Yleisen pappeuden mukaan.

No mutta mennäänpä siihen pakanakansaan, eikä siihen Israelin kansan tilanteeseen. Tämä on aika mielenkiintoinen kohta.

Nimittäin Raamatussa sanotaan täällä, Paavali kirjoittaa täällä luvussa 11, että evankeliumin aikojen lopussa palaa takaisin Israeliin.

Ja Paavali kirjoittaa täällä, että juutalaiset kompastuivat juuri sen vuoksi, että heidän lankemuksensa avasi elämän ja pelastuksen muille kansoille, pakanoille.

Eli juutalaisten lankeaminen ja kompastuminen on avannut evankeliumin ja pelastuksen saarnan muille kansoille.

Ja sitten Paavali kirjoittaa, että jos juutalaisten mykistys on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä, eli ottaa heidät takaisin yhteyteensä.

Silloin kuolleet heräävät eloon.

Ja kuunnelkaa, miten voimakasta profetiaa Paavali täällä kirjoittaa: Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus.

Näpä vähän käännöstä: Tämä salaisuus, joka on kohdannut Israelin kansaa, pitää teidät tietämättöminä tässä salaisuudessa, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus hamaan siihen asti, kunnes pakanoiden täysi luku on sisälle tullut.

Eli kun muista kansoista, pakanoiden kansoista, kohdattu määrä on tullut täyteen, sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: Sionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Minä otan pois heidän syntinsä.

Eli aikojen lopulla, kun pakanoiden luku on tullut täyteen, kun evankeliumin saarna ei enää saa vastaanottavia sydämiä muualla maailmassa, niin pakanoiden luku tulee täyteen, niin aikojen lopulla Jumalan sana palaa takaisin Israeliin.

Ja sen jälkeen Israelin paatumus on ohi, ja pelastuksen sanoma palaa takaisin sinne Israelin maahan.

Me seuraamme jännityksellä tilannetta, mitä tapahtuu siellä Israelissa. Siellä on tapahtunut nyt paljon vakavia asioita, ja on tapahtunut vuosikymmenien ajan.

Ja me emme tiedä, ehkä on vähän vaarallistakin lähteä tästä profetoimaan, ei mulla ole tästä mitään muuta ymmärrystä ja viisautta kuin se, mitä Raamatussa sanotaan.

Mutta aikojen lopulla kuitenkin evankeliumi ja usko palaa takaisin sinne Israeliin.

Mutta se on ihmeellistä. Ootteko ajatelleet, mitä on tapahtunut saraa vuoden aikana? Kahden tuhannen vuoden hajanaisuus.

Eli juutalaiset ovat asuneet ympäri maapalloa. Niin he ovat palanneet sankoin joukoin takaisin siihen Jumalan heille lupaamaan maahan.

Se on jotenkin käsittämätöntä, miten Jumala on ohjannut myöskin Israelin kansan historiaa, niin että se ihmisjoukko, ihmiskansa, on palannut takaisin.

Ja kun Israelin historiaa lukee viimeisten vuosikymmenten aikana, niin ei voi todeta muuta kuin, että kyllä Jumala suojelee Israelin kansaa.

Se evankeliumi jossakin vaiheessa palaa sitten takaisin, mutta on ihmeellinen asia, miten Israelin kansa on jo palannut takaisin sinne luvattuun maahan.

Sitten kun se evankeliumi palaa takaisin, niin silloin me tiedämme, että viikunapuuhun puhkeaa lehdet ja aikojen loppu on lähellä.

Mutta ei tämän enempää eikä tämän kummallisempaa ilmoitusta ole tuosta lopun ajoista.

Me voimme nyt jäädä turvassa ja luottavasti uskomaan tälläkin hetkellä.

Ja sinä siellä vastaottimien ääressä, en tiedä millä mielellä kuuntelet tätä puhetta, ja onko sinulle Jumala puhunut sydämessäsi, ja onko sinulla sellainen tunne, että Jumala on herättänyt sinun mielesi ja sielusi, niin ei ole sattumaa, että sinä kuuntelet tätä saarnaa.

Jumala on tarkoitus sinun elämääsi. Sinäkin saat uskoa, omat syntisi, raskaat epäilyksesi ja kuormasi anteeksi.

Ja sen ilosanoman kautta, mitä nyt täälläkin julistamme.

Eli saat uskoa Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä kaikki syntisi anteeksi.

Ja sitten me ennen uskovaiset, jotka täällä monesti raahustamme eteenpäin monien epäilysten ja kiusausten alla, niin mekin saamme lohtua tästä samasta evankeliumista.

Me saamme siitä voimaa tehdä uskon matkaa.

Ja niin kuin siitä on monesti sanottu, niin, ja sillä on naurettu sille uskon saarnalle, että mitä tehoetta siellä seurassa, josta Jeesuksen nimessä ja veressä semmoista hokemaa.

Mutta ajatelkaa, jos me emme kuulisi evankeliumisaarnaa, jos me emme saisi tehdä sitä arjen rippiä ja kuulla evankeliumia lohdutukseksi ja meidän syntiemme vuoksi, niin miten me jaksaisimme pysyä uskomassa?

Siksi on aivan ihana asia, että meillä on tämä evankeliumisaarna.

Kellä muulla sitä evankeliumisaarnaa on kuin uskovaisilla? Meillä on tämä saarna, jonka parissa me jaksamme uskoa ja panna pois syntiä ja kuormaa, mitä meille tulee.

Nyt tänä iltana sinä, joka nyt uskot, joka olet jaksanut ja yrittänyt uskoa, niin sinä saat omat syntisi ja epäilyksesi uskoa anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja kysy omallekin kohdalle, että saanko minäkin jäädä uskomaan omat syntini ja epäilykseni anteeksi. Haluan uskoa yhdessä teidän kanssa.

Jeesuksen nimeen, aamen.

Päydymme Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäkää kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.