Seurapuhe Lempäälän RY:llä 11.02.2024 13.50

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen hiljennemme seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen. Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Me tahdomme isää kiittää sinua tänä armon päivänä siitä, että sinä olet jälleen koonnut meitä yhdelle koolle lukemaan ja tutkimaan ennen kirjoitettua Pyhää sanaasi. Sinä isä itse tiedät ja näet, mitä sinun lapsesi tällä hetkellä tarvitsevat sanastasi. Ole sinä sen takia lupauksesi mukaan kirkastamassa ja avaamassa Pyhää sanaasi.

Ole isä vielä kutsumassa niitä sisälle armovaltakuntaasi, jotka kulkevat tästä valtakunnasta osattomana synnintiellä. Me tahdomme kiittää sinua kaikista ajallisen elämän lahjoista, joita sinä olet meille itse kullekin antanut ja osoittanut. Me isä kiitämme kodistamme ja perheestämme, kaikista läheisistä matkaystävistä, veljistä ja sisarista, jotka sinä olet antanut meille taivastielle saattomiehiksi.

Tänäkin päivänä me isä tuomme suurimman kiitoksen ainokaisesta pojastasi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, jossa sinä olet valmistanut vanhurskauden, joka yksin ja ainoasti kelpaa sinun edessäsi, ja me täällä saamme olla omistamassa tätä vanhurskautta. Me sanomme vielä turvallisesti: Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Tämä sunnuntai, jota me vietämme, on laskiaissunnuntai ja kirkkovuoden aihe on Jumalan rakkauden uhritie.

Tälle päivälle on merkitty evankeliumiteksti Markuksen evankeliumin lukuun kymmenen, sen jakeesta kolmekymmentäkaksi jakeeseen neljäkymmentäviisi, ja minä ajattelin lukea sen yhteiseksi tutkistelun aiheeksi, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä oli hänelle tapahtuvan.

"No menemme nyt Jerusalemiin, ja ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin, he tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille.

Ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista."

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö, suostuthan siihen?"

"Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus.

He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella."

Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä, mitä te pyydätte.

Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?"

"Voimme," he vastasivat.

Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, se vielä juottekin. Ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.

Mutta minä en määrää sitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu."

Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle, mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja, ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla.

Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla heidän joukossaan ensimmäiseksi, se olkoon kaikkein viime, kaikkein orja."

Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaaksi kaikkien puolesta. Amen.

On ilo nähdä, kuinka täällä on teitä tyttöjä ja poikia paljon sanan kuulassa, ja te isät ja äidit olette ahkeroineet tuoda näitä lapsia juurtumaan Jumalan valtakuntaan. Tekin lapset muistatte, mitä juhlaa me vietimme aivan hiljan muutama kuukausi sitten, ja sehän oli joulun aika, jolloin muistamme elämän herran Jeesuksen Kristuksen syntymää. Huomaamme, miten aika menee nopeasti.

Nyt olemme laskeutumassa paaston aikaan ja käymme kohti pääsiäistä. Tekemämme lapset, jos minä kysyisin teiltä, että mihinkä se Jeesus syntyi, niin te tietäisitte vastata, että Jeesus syntyi sinne tallin seimeen, sinne halpaan majataloon, tai sinne syöttöpaukaloihin, sinne tallin seimeen, jossa on kuva Jumalan valtakunnasta. Ja Jeesuksella ei ollut sijaa niissä korkeissa asuinsijoissa. Siksi tässä tallissa on kuva Jumalan valtakunnasta ja alamaailmasta. Mekin saamme tätä Jumalan valtakuntaa asua. Jos te olette siellä joskus tallissa käyneet, niin te tiedätte, että siellä on sellainen tallin haju.

Mekin Jumalan lapset pyydämme, että tämä tallin haju saisi olla meidän elämässämme mukana ja kokisimme, että me täällä ajan keskellä sitä muukalaisuutta. Tämä meidän teksti, jonka me luimme yhteiseksi tutkistelun aiheeksi, niin Jeesus on siinä matkalla opetuslasten kanssa Jerusalemiin. Jeesus käy siinä kertomaan näille opetuslapsille, kuinka hänen lähtönsä on lähellä, kuinka hänen pitää jättää tämä maanpäällinen täällä, ja hän pääsee sinne isän luokse taivaaseen. Nämä opetuslapset eivät ymmärtäneet tätä, ja he olivat aivan hämillään, niin kuin Raamattu kertoo siitä. Ja Johannes myöskin kertoo tästä samasta asiasta, kuinka elämän herra Jeesus sanoi niille opetuslapsille, että nyt minä teille kerron suoraan, että minä en puhu vertauksilla.

Ja siinä elämän herra Jeesus sitten näille opetuslapsille käy sanomaan, että hän on tullut taivaasta tänne maan päälle ja hän myöskin menee sinne Isän luokse, niin opetuslapset sitten sanovat, että nyt me ymmärrämme. Me muistamme, kuinka siellä jo Raamatun alussa kerrotaan siitä, kun ensimmäinen ihmispariin lankesi syntiin, kuinka siellä annettiin lupaus elämän herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Te muistatte, kuinka kun ne lymysivät siellä paratiisissa, ne Jumala kutsui heitä, Aadam, Aadam, missä olet. Siinä Jumala antoi tälle ensimmäiselle ihmisparille lupauksen Kristuksesta. Ja Jumala sanoi, että on tuleva se, joka on rikki polkeva käärmeen pään ja se on pistävä häntä kantapäähän.

Siinä annettiin lupaus tulevasta Vapahtajasta, syntien sovittajasta. Elämän herra Jeesus antoi lunnaksi koko maailman syntien edestä, siellä holkataan ristillä, hän kärsi ja kuoli sinun ja minun syntien edestä, mutta ei jäänyt vain ristille. Hän kolmantena päivänä nousi ylös taivaaseen ja neljäkymmentä päivän perästä hän nousi sinne taivaan kotiin, isän oikealle kädelle. Ja veljet ja sisaret juuri sen tähden, että sinä ja minä tänä päivänä saamme olla kantamassa tätä uskon lahjaa. Tämän päivän yksi teksti on myöskin siellä epistolateksti, joka on Korinttolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa, siellä ensimmäisessä kirjeessä ja luvussa kolmetoista, jossa Paavali kirjoittaa sinne korinttolaisille uskosta ja rakkaudesta.

Siinä viimeisessä jakeessa, tässä luvussa kolmetoista, niin siinä apostoli sanoo, että nyt pysyvät usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, vaan rakkaus on niistä suuri.

Mekin veljet ja sisaret, niin me saamme omistaa tätä uskon lahjaa. Jos aivan kysyisimme toinen toisiltamme, että minkä sinä pidät elämässä kaikista tärkeimpänä ja arvokkaimpana asiana, niin sinä varmasti vastaisit, että uskomisen lahja se on minulle elämän tärkein asia. Ja niin minä uskon myöskin te rakkaat nuoret veljet ja sisaret, jotka olette tulleet sanan kuuloon, niin jos teiltäkin kysyttäisiin tämä sama asia, niin ettekö tekin vastaisi, että se on minulle aivan elämän ensimmäinen, aivan ykkösasia, että minä saan omistaa tätä uskon lahjaa sydämessä.

Siitä Luther opettaa, että jos joku asia meidän elämässä menee tämän uskomisen asian edelle, niin se on tullut meille epäjumalaksi.

Tästä uskon lahjasta Raamattu puhuu meille paljon. Kun siellä heprealaiskirjeessä puhutaan tästä uskon lahjasta, minkä se elämän herra Jeesus on valmistanut, niin kuin tämä meidän tekstimme sen osoittaa, niin se heprealaiskirje määrittelee siitä, mitä tämä usko on. Se sanoo, että usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, eikä näkymättömistä epäile.

Tämä elävä usko on sellaista lapsenomaista ja yksinkertaista uskoa. Mekin tänä päivänä, veljet ja sisaret, uskon kädellä tartumme kiinni niihin Jumalan lupauksiin, joita Jumala sanassaan on luvannut. Mutta sitten kun se heprealaiskirje sanoi siitäkin näin, että se usko ei epäile, niin jos minä kysyisin teiltä, rakkaat matkaystävät, että onko teillä ollut kilvoituksen matkassa epäilyksiä, niin me kyllä vastaamme varmasti jokainen, että on niitä ollut ja ihan riittävästi.

Ja se usko ei ole sellainen, joka epäilee, mutta kun me olemme osalliset tästä syntiinlankeemuksen perinnöstä, jossa me käymme ne kuumimmat ja kovimmat taistelut, joka on oma liha ja veri, tämä maailma ja sielun vihollinen, niin tämä taistelukenttä on se kuumin, jossa me käymme nämä taistelut.

Mutta se heprealaiskirje myöskin muistuttaa, että ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Nytkin kun me olemme tulleet yhdelle koolle Jumalan sanan äärelle ja me haluamme aina lainata korviamme Jumalan sanalle ja sille, mitä taivaallemme Isä tahtoo meille puhua.

Roomalaiskirje sanoo tästä, että usko on, että me tulemme Jumalan sanan kuuloon sen tähden, että usko tulee kuulosta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Nyt kun me tänäkin päivänä olemme tulleet yhdelle koolle, niin eikö ole niin, että me rukoilemme Taivaan Isää, että Taivaan Isä antaisi köyhän palvelijan kautta niitä sanoja, mitä meidän sydämemme kaipaa.

Ja minä uskon, että kun te tulette tänne teidän koti Siioniin ja seuroihin ja veljet aina kerta toisensa jälkeen nousevat palvelemaan, niin te laitatte sormet ristiin, että se Taivaan Isä antaisi aina määräosan ajallansa. Ja että seuroissa saisi kaikua aina se hyvän paimenen ääni, joka on meitä nostamassa ja kantamassa, ja antamassa uutta voimaa sinne uskontielle.

Kun olemme saaneet huomata sen, että sen minkä armo on tuonut, se on synti aina vienyt. Kun me tätäkin tekstiä luimme, niin me huomaamme, kuinka opetuslapsetkin olivat peljästyneitä ja he olivat aivan samanlaisia uskovaisia kuin me olemme tänä päivänä, vaikka me saatamme ajatella, että silloin kun Jeesus oli omiensa keskellä, niin silloin näitten opetuslasten olisi ollut aivan kuin helpompi uskoa kuin meidän, kun he olivat Jeesuksen seurassa. Näkivät Jeesuksen aivan kasvoista kasvoihin ja olivat Jeesuksen opetusten alla.

Mutta kyllä me saamme Raamatusta lukea, että olivat aivan samanlaisia matkamiehiä kuin mekin tänä päivänä. Epäilivät, ja niin kuin tämäkin meidän teksti kertoo niistä Sebedeuksen pojista, kun Elämän herra Jeesus kertoi myöskin heille, että Jeesuksen piti mennä sinne ylipappien luokse ja hänet annetaan pakanoitten käsiin ja hänet surmataan.

Niin kun luin tätä tekstiä, niin minä ajattelin, että mitähän nämä veljekset, Sebedeuksen pojat, sitten ajatteli, kun Jeesus puhui kuolemasta, niin ne halusivat vain korkeita sijoja Jeesuksen ympärillä. Tulee mieleen siinä, että kun joku puhuu kuolemasta, mekin saatamme olla joskus olleet semmoisen henkilön vierellä, joka on hetken perästä kuollut, ja kun hän on siitä puhunut, että lähtö on lähellä, niin eikö ole niin, että me haluamme olla läsnä ja kuunnella, mitä tämä ihminen puhuu, niitä viimeisiä sanoja. Ja kun Jeesus puhui kuolemasta, niin aivan niin kuin Sebedeuksen pojat eivät olisi ymmärtäneet, mitä Jeesus puhui.

He halusivat vain valta-asemia Jeesuksen ympärillä ja sanoivat, että kun Jeesus kirkastetaan, että heistä taisi toinen olla oikealla puolella ja toinen vasemmalla puolella. Tulee mieleen se, että kun olivat Jeesuksen oppilaina ja Jeesus oli opettanut tästä Jumalan valtakunnasta, minkälainen on Jumalan valtakunta. Eli Jeesus toi aina esille sen pienen lapsen.

Erään kerrankin kun opetuslapset olivat olleet käyskentelemässä tiellä ja tulivat sitten kotiin, niin Jeesus kysyi näiltä opetuslapsilta, että mitä te siellä keskustelitte. Näiden opetuslasten päät painuivat alas.

Ne olivat siellä arkisen elämän keskellä, ne olivat tiellä kävelemässä, ja opetuslapset olivat alkaneet keskustella, että kuka heistä on suurin Jumalan valtakunnassa. He olivat siis ihan inhimillisiä ihmisiä niin kuin mekin olemme, niin Jeesus siinä tilanteessa ottaa pienen lapsen esikuvaksi ja sanoo näille oppilailleen, että ellette tule ja käänny niin kuin tämä lapsi, niin ette tule suinkaan sisälle Jumalan valtakuntaan.

Olihan ne opetuslapset uskovaisia ihmisiä, joille Jeesus tämän sanoi. Mutta me ymmärrämme, että Jeesus opetti näitä opetuslapsia siinä, että jos te riitelette, olette riidan tiellä, te riitelette siitä, että kuka on suuri Jumalan valtakunnassa heistä, niin se tie vie ulos Jumalan valtakunnasta. Jeesus opetti tätä lapsen kaltaista uskoa, ja nämä Sebedeuksen pojatkin, niin kyllä ne olivat olleet kuuntelemassa niitä Jeesuksen opetuksia, niin me helposti ajattelemme, että olisihan niiden pitänyt muistaa se, että lapsi on Jumalan valtakunnan esikuva.

Mutta vaikka Jeesus oli tämän opetuksen opettanut heille, niin kun luemme Raamattua, niin aivan hetken perästä vanhemmat toivat Jeesuksen tykölapsia, ja opetuslapset jälleen estelivät näitä vanhempia, kun ne toivat näitä pieniä lapsia Jumalan sanaan kuuloon. Niin Jeesus sanoi, että älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisen on Jumalan valtakunta. Ja Jeesus otti näitä pieniä lapsia syliinsä ja siunasi heitä.

Tänäänkin päivänä se Elämän Herra Jeesus opettaa meitä, ja tämä meidän teksemämme teksti sitä, että me kulkisimme tässä Jumalan valtakunnassa pienenä lapsen paikalla. Kyllä me siellä omassa kotielämässäkin olemme saaneet huomata, kuinka nämä pienet tytöt ja pojat, sekin isovanhemmat kun nämä lastenlapset käyvät, niin kyllä me saamme huomata heistä, että he ovat Jumalan valtakunnan suurimpia.

Oletteko panneet merkille, kun pienet lapset tekevät huonoja sanoja, ne tulevat pyytää anteeksi, niin ne sen saman tien unohtavat, ja ne ovat heti sen anteeksiantamuksen antamassa, ne eivät pane sille esteitä.

Kyllä minä muistan sieltä oman kodin keskeltä, kun lapset olivat pieniä, niin erään kerrankin sellaisen tapauksen, kun me siellä kasvatimme kaloja ja kesähelteillä sitten haimme niitä ja oli kuuma keli, niin minä annoin niille litran linsapullon sinne takapenkille. Ja kun ne avasivat sen pullon, niin samantien se pullo hulahti auton lattialle, ja se sokeriliemi oli siellä pitkin autoa ja minulta tuli siinä huonoja sanoja.

Illalla kun minä laitoin näitä pieniä lapsia sitten nukkumaan, ja sanoin heille, että levolle lasten luojani harmias ole suojan ja niin edespäin, ja siunasin heitä evankeliumissa. Niin tällainen yksi pieni tyttö sitten sanoi minulle, että tulihan sinulle isäkin huonoja sanoja ja siinä sai isäkin käydä kyselemään omia syntejä anteeksi. Te pienet tytöt ja pojat, siellä oman korin keskellä, niin siunatkaa te myöskin isää ja äitiä, kun siellä tulee huonoja sanoja.

Tämä evankeliumin sana, minä ajattelisin, että aivan erikoisesti tänä aikana se saisi olla meidän kodeissamme aivan keskeisellä paikalla. Me tiedämme sen, kuinka sielun vihollinen ei antaisi puhua siellä oman kodin keskellä tästä hyvästä paimenesta, herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kuollut meidän syntien edestä niin kuin tämä meidän lukemamme teksti siitä kertoo.

Minä ajattelen, että varmasti tämä aika on sellainen kiireestä aikaa teilläkin, jolla ne perheen isät nuoremmat siellä oman kodin keskellä, niin tuleeko useasti puhuttua näille pienille tytöille ja pojille ja rakkaille nuorille tästä elävästä uskosta ja hyvästä paimenesta. Onko sielun vihollinen laittamassa esteitä tästä puhumasta? Kyllä me tiedämme, kuinka meidän aikamme ja kuinka meidän ajankäyttöä tahdottaisiin hallita.

Yksi veli erään kerran saarnassa sanoi, että on aivan tutkittu sekin, että kuinka paljon tämä nykyaikana esim. kännykkä vie meidän aikaan. Ajatelkaapa, oli sellainen tutkimus ollut, että keskimäärin me peukalo peukalolla niin vieritämme puhelimen näyttöä päivässä kaksisataakaksikymmentäseitsemän metriä, se on valtava määrä. Jos me ajattelemme, että se tekee viikossa puolitoista kilometriä, niin me tiedämme sen, kuinka paljon meidän ajankäyttöä yritetään hallita.

Mitä enemmän me jollakin sivustoilla käymme, niin sitä enemmän sitä asiaa meille tuodaan, niin minä sitä vasten ajattelen, että meillä olisi tänä aikana aikaa pysähtyä tämän kaikista tärkeimmän asian äärelle, Jumalan sanan äärelle.

Siksi kun me tuossa muistelmme sitä jo, että kuinka tärkeätä, että me tulemme Jumalan sanan kuuloon, kun se usko tulee kuulosta ja kuulominen Jumalan sanan kautta, että me tulemme, ahkeroimme aina tulla seuroihin, ja saamme levollisesti istua seurapenkissä, ja kyllä minä ainakin nuorempana muistan, kun meillä oli iso perhe, niin olisi mukava tulla seuroihin istua kuuntelemaan ihan valmista, mitä Taivaan Isä tahtoo puhua, kun siellä oman kodin keskellä niin monesti niin vähän tuli puhuttua tästä elämän tärkeimmästä asiasta.

Me varmasti jokainen rukoilemme sitä, että meidän lapset saisivat säilyä elävässä uskossa. Siksi me tulemme ja tuomme niitä Jumalan sanan kuuloon, että ne juurtuisivat tässä aljetussa uskossa ja säilyisivät elämän loppuun saakka. Että me jokainen katsoisimme elämässämme tärkeimmäksi asiaksi tämän elämän uskon aivan niin kuin se Mooses katseli ajallansa sitä palkanmaksua, ja näki halpana ne Egyptin tavarat, mutta näki arvokkaana sen Kristuksen pinnan.

Tässä meidän tekstissäkin Elämän herra Jeesus muistutti sitä, että mekin saamme täällä kokea sitä pilkkaa osanamme.

Mutta kun opetuslapset tiesivät sen, että Elämän herra Jeesus otetaan täältä pois, niin varmasti heillä oli sellainen ajatus myös, että voi kun olisi saanut lähteä täältä elämän herran Jeesuksen Kristuksen mukana sinne taivaan kotiin. Meilläkin voi olla elämässä semmoisia hetkiä, että me rukoilemme, että voi kun pääsisi sinne taivaan kotiin.

Jos minä kysyisin tänä päivänä teiltä, rakkaat veljet ja sisaret, että onko teillä ollut tämmöisiä ajatuksia, että pääsisi täältä pois. Joku nuori voi ajatella, eihän täältä ole mihinkään kiire, ja se on aivan oikein ajatella niin. Taivaan Isä on antanut tämän elämänlahjan, josta me saamme nauttia, ja te saatte rakentaa yhteiskuntaa ja käydä koulua ja nauttia nuoruudesta ja jokainen omasta elämästä.

Mutta missä, veljet ja sisaret, sitten tulee näköisälle se taivasikävä meidän elämässämme? Missä sinulla, rakas nuori, tulee oman elämän keskellä se taivasikävä, että minä haluan päästä taivaan kotiin? Niin eikös se, veljet ja sisaret, tule siinä, että kun synti tarttuu ja se tekee matkan hitaaksi, ja me sanomme, että se tekee meidät myöskin murheelliseksi. Synti on sellainen, joka erottaa Jumalasta, ja synnillä on niin väkevä vaikutus, että se erottaa Jumalan valtakunnasta, ja se erottaa toisista ihmisistä, jos synti saa asua sydämellä.

Mutta eikö siinä, veljet ja sisaret, tule se taivasikävä näköisälle, että kun synti on tarttunut, niin me saamme uskoa se anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoerässä. Se on sellainen aina iloinen hetki, kun saa omalle kohdalle kuulla tämän evankeliumin.

Siksi minä, veljet ja sisaret, rohkaisen, että aivan siellä kotielämän keskellä, missä tehdään sitä arkista kilvoitusta, niin että siellä tämä evankeliumi olisi ahkerassa käytössä. Ei tarvitse aina ajatella niin, että kun tullaan pyytämään anteeksi, että annetaan, mutta on se monta kertaa. Olen saanut kokea sen, että kun sitä on saanut uskoa ilman pyytämättä, on nostettu käsi olkapäälle, että saat uskoa sinniksi anteeksi Jeesuksen nimesi ja veressä.

Joskus saattaa joku lapsi tai nuori tulla sinne omaan kotiin ja tulla hyvinkin ärtyisenä, ja voi ihmetellä, että mikähän nyt on noin ärtyneen olo. Niin on saattanut, että juuri niin kuin Jeesus sanoo, että ne uskovaiset kokevat saman pilkan ja saman vaivan kuin hän koki, niin sellainen nuori tai lapsi saattaa tulla kouluelämän keskeltä kotiin, ja juuri sen takia ärtyneenä on kiusattu, että on ollut uskovainen, on moitittu tai on haukuttu ja on tullut kotiin ärtyneenä.

Niinhän se on hyvä, kun jaksaa nostaa käden olkapäälle ja sanoa, että sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi. Tämä evankeliumi on sellainen voima, joka tekee meidät niin sanomattoman iloiseksi.

Kyllä tästä sellainen aivan omakohtainen kokemus on tästä asiasta myöskin, kun siitä nuoria on täällä seuroissa ja niitä lapsia, niin mekin jokainen vanhempi olemme olleet nuoria ja olemme kokeneet näitä kiusauksia. Minäkin muistan, kun olin nuori koulupoika, niin lähdin eri paikkakunnalle kouluun, niin kyllä siellä oli uskovaisena ahtaalla, olin yksin uskomassa.

Ja kun palasin kouluviikon jälkeen kotiin, niin minä ajattelin, että minä kysyn omalta isältä tai äidiltä tätä evankeliumia, mutta kun pääsin kotiin, niin ei puhuttu semmoista hetkeä viikonloppuna, että olisi tätä evankeliumia jaksanut omalle kohdalle pyytää, ja toisaalta myöskin hävetti. Minä tiedän teilläkin, rakkaat nuoret, kun tekisi mieli evankeliumia pyytää, niin hävettää pyytää. Muistan kun se viikonloppu meni ja tuli maanantaiaamu.

Isäni vei minut sitten linja-autoasemalle ja istuin siinä auton etupenkillä, ja minä hätäilin, että tällaisessa tuntemisessa kun pitää lähteä uuteen kouluviikkoon, että jaksan kulkea enää uskoa. Minä muistan lähtemättömästi, vaikka siitä on vuosikymmeniä sitten, kun oma isäni nosti siinä käden olkapäälle ja sanoi, että sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Tuli sanomattoman hyvä olo.

Tätä se taivaallisen Isän rakkaus, veljet ja sisaret, on meitäkin kohtaan, että me saamme tänä päivänä olla uskomassa, ja myöskin se Taivaan Isä on rakastanut kaikkia luomiaan lapsiaan, niin kuin siinä pienoisevankeliumissa sanotaan, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman mutta saaman iankaikkisen elämän.

Nytkin jos meitä sanoja, joku sellainen kuuntelee viestimien äärellä, joka koet, että minulta puuttuu tuo elävä usko. Emme ole kulkemassa kohti iankaikkista elämää ja synnit painavat tunnolla, niin Jumalan Valtakunnassa kuuluu se hyvä sanoma, että saa uskoa epäuskon, ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Saa lähteä seuraamaan meitä ja Herraa Jeesusta opissa elämässä ja kärsimisessä. Meillä on tämä taivastoivo, niin Johanneshan siitä sanoi, että jolla on tämä toivo, niin hän puhdistaa itsensä niin kuin hänkin puhdas on.

Me muistamme siitä, kuinka elämän herra Jeesus jätti tämän esimerkin omillensa, kun se pesi opetuslasten jalkoja silloin kiirastorstai-iltana ehtoollisen jälkeen. Kun se tuli Pietarin kohdalle, niin Pietari esteli, mutta Jeesus sanoi: Minä pesen, niin sinulla ei ole mitään osallisuutta minun kanssani. Sitten Jeesus pesi Pietarin jalat, ja Pietari kyllä meinasi niin, että ei ainoastaan jalat, mutta myöskin kädet ja pää. Niin Jeesus sanoi, että riittää että jalat pestään.

Jeesuksella oli myötäisellä liinainen vaate, ja kun se pesi opetuslasten jalat, niin se kuivasi ne jalat, ja siinä oli kuva unohduksen liinasta. Veljet ja sisaret, kun mekin saamme uskoa synnit aina anteeksi, niin niitä ei enempää muisteta. Ne ovat silloin unohdetut, ja niitä ei ole lupaa muistella.

Nytkin rakkaat matkaystävät, veljet ja sisaret, niin meillä on lupa uskoa, sieltä Taivaallisen Isän sydämeltä kuuluu niitä hyviä terveisiä väsyneille ja kiusatuille ja epäileville Jumalan lapsille, että saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Tämä evankeliumin voima, se on sellainen kantava voima, joka kantaa meitä tällä taivastieltä, kunnes kerran pääsemme sinne taivaan kotiin.

Ja te pienet tytöt ja pojat ja rakkaat nuoret veljet ja sisaret, niin tekin saatte jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Onko minulla lupa jäädä uskomaan omat synnit anteeksi? Minä haluan uskoa yhdessä teidän kanssa, Jeesuksen nimeen, Aamen.

Hiljennymme rukoukseen. Herra siunaa meitä ja varjele meitä, Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen, Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauha Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.