Nuortenpäivät/Puheenvuoro Tampereen RY:llä 09.03.2024 21.23

Rukoukset. Anna meille se näköala, että jaksaisimme katsoa päämäärään saakka. Siunaa tämä iltamme. Aamen.

Puheenvuoroaiheen jo kuulittekin: nuorena uskovaisena maailmassa. Se on aihe, joka tavallaan tuo ihan positiivisinta ja tuo sitten myöskin sellaista huolta ja valvomisen paikkaa. Tuolla kirkossakin jo tuli esille se, että me ollaan maailman keskellä, niin se tuo meille taistelua ja joskus pilkkaakin. Mutta Jumala on tarkoittanut niin, että me ollaan täällä maailmassa. Meillä on ihan tehtävä. Me ollaan tähtävä. Me ollaan täällä valona ja suolana epäuskoisten keskellä. Se ei ehkä itsestä aina hirveästi tunnu siltä, mutta meillä on jotakin niin arvokasta mukana, että sen takia Jumala on meidät tänne jättänyt ja lähettänyt.

Me kannamme mukana evankeliumin sanaa. Pelastuksen sanaa. Ei se meistä itsestä aina tunnu siltä, että meillä olisi annettavaa jollekin muulle niin paljon, että se ei oikein ymmärräkään sen lahjan suuruutta. Ja harvoin me hoksataan sitä tuputtaa. Mutta oikeasti meillä on pelastuksen sana sydämessämme. Me voidaan antaa syntiselle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on aika huikea tehtävä.

Mutta kun me täällä maailmassa elämme, oli sitten nuori tai vanhempi, niin meillä on kuitenkin edessämme koko ajan tarjolla kaksi tietä. Ja ne on jotenkin vielä kovin lähellä toisiaan. Raamattukin puhuu siitä valinnasta, että valitse elämä tai kuolema ja suosittelee valitsemaan elämän. Mutta jotenkin sitä kapean ja leveän tien eroa ei aina oikein näe. Ne on niin lähellä toisiaan. On puhuttukin joskus, että joku kulkee toinen jalka Jumalan valtakunnassa ja toinen maailmassa. Ei oikein tiedä itsekään, että kummalla puolella rajaa on tai haluaa olla.

Jeesus rukoili meidän puolesta sanoessaan, en kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. Kyllä meillä on voimallinen esirukoilija, niin sen takia voi kyllä ajatella ihan turvallisesti, että vaikka se leveä tiekin on lähellä meitä, ja joskus houkuttelee, niin kyllä meillä on puolustaja, voimanantaja, joka on meidän puolella. Jeesus rukoili, että me varjeltuisimme pahalta.

Sitten kun me maailmassa ollaan, ja me ollaan myös maailman ihmisten keskellä, niin jonkunlainen suhde ja suhtautuminen meidän pitää heittää heihinkin. Jotenkin ajattelisin, että ihan minun elämän kokemuksen mitalla ajateltuna, niin se suhde ja suhtautuminen on muuttunut aika paljon. Minä olen vähän yli 60-vuotias, nuoruutta elänyt. Jos minä nyt tästä katson tätä ikäluokkaa, kuka tänä iltana on paikalla, niin ehkä 40 vuotta sitten keskimäärin, kyllä meidän aikana uskovaiset nuoret oli tosi vähän tekemisissä epäuskosten kanssa.

Jopa koulussa, vaikka minäkin olen käynyt kouluni semmoisessa paikassa, että välillä olin 700 oppilaan koulussa ainoa uskovainen oppilas. Tosin vain yhden vuoden. Mutta olisikohan enimmillään ollut neljä tai viisi uskovaa koko koulussa. Ei omalla luokalla ollut silloin koskaan ketään muuta. Mutta muutenhan sitä nyt kuitenkin eri yhteyksissä olisi ollut mahdollisuus olla yhdessä ja touhuta, mutta kyllä se aika tarkkaan valikoitu vapaa-ajanvietto ja kaikki niin, että uskovaista oli uskovaisten kanssa ja muita kavereita ei ollut, eikä oltu paljon tekemisissä.

Ajattelisin, että se on ihan oikea raamattomuus. Se on ihan raamattomuus. Jumala haluaa kulettaa meitä niin, että meidän usko näkyisi myös epäuskoisille. Ei se loista meidän omasta mielestä kovin kirkkaasti. Mutta uskoahan on, tai uskon vertauskuvana on käytetty kynttilää. Tuossa pöydällä palaa nyt yksi kynttilä. Ei se hirveän kirkkaasti tuosta erotu, kun täällä on valot päällä. Mutta jos tulisi sähkökatko ja kaikki valot sammuisi, niin kymmenen sekunnin aikana kaikkien katseet olisi suunnattu tuohon kynttilään. Se on ainut, mikä näkyy täällä. Se ohjaisi ja kääntäisi katseen ihan väistämättä siihen.

Se meidän usko näkyy kuitenkin pimeän maailman keskellä niille epäuskoille. Vaikkei me itse sitä huomata. Meidän puheitten tyylissä ja tavassa, meidän asennoitumisessa asioihin, meidän vapaa-ajan vietossa, monessa monessa asiassa.

Mielenkiintoinen neuvo löytyi raamatusta. Apostoli Paavali kirjoitti Korinton seurakunnalle. Siellä sanotaan näin, että kai minun asiani olet tuomita ulkopuolisia. Jumala tuomitsee heidät. Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. Siis meidän tehtävänä ei ole tuomita epäuskoisia. Kyllä epäuskoiset elävät eri tavoin kuin me, eikä meidän suinkaan tarvitse heitä matkia eikä jäljitellä, mutta ei toisaalta myöskään meidän tarvitse kauhistella heidän elämäntapaa ja toimintaa. Epäuskoinen elää epäuskoisen elämää. Ja me saadaan rukoilla, että me jaksettaisiin elää Jumalan tahdon mukaan.

Mitä uskovaisena oleminen sitten oikeastaan on? Teillä on vielä aika tuoreessa muistissa rippikouluaika. Siellä nyt ainakin on ollut kysymyslaatikko. Ja todennäköisesti puolet kysymyksistä on alkanut, että onko se ja se syntiä. Kaikenlaisia asioita kysytään. Onko uskovaisena oleminen sääntöjä ja kieltäytymistä vai onko se vapautta ja iloa? Ei ne kysymykset, että onko meikkaaminen syntiä ja onko korvakorut syntiä ja onko rokin kuunteleminen syntiä, ole yhtään turhia. Niitä valintoja me joudutaan tekemään.

Mutta tärkeintähän olisi aina löytää se ajatus, että jos uskovaisten piirissä jotakin asiaa on totuttu sanomaan, että me ei toimita niin tai me ei tehdä sitä. Se ei välttämättä ole, että se tekeminen itse olisi suoranaisesti syntiä. Mutta se on ehkä semmoista, mikä madaltaa sitä kynnystä ja ohjaa meitä synnin tietoon.

Jos on retkiluistelua harrastanut, niin se on ihan huikeaa hommaa. Mutta jos jää on heikot, niin on se myös vaarallista. Se ei paljon varoittele etukäteen. Se pettää ihan yhtäkkiä. Ja sitten ollaankin uimasillaan. Syntielämän kanssa on vähän samalla tavalla. Ei me voida itse sitä valita, että kuinka pitkälle kuljen, milloin käännen takaisin. Se helposti vie mennessään.

Mutta uskovaisena oleminen, siihen liittyy mun mielestä yksi semmoinen tärkeä asia. Se tuli jotenkin mukavasti tuolla kirkossakin saarnassa esille, että täytyisi kuunnella Jumalan sanaa, Jumalan puhetta, Jumalan ääntä. Mä oon sen kirjannut tähän vaan semmoisella ranskalaisella viivalla, että ruokapöydän äärellä kannattaa olla. Te tiedätte, että jos lapsi jättää syömisen ja mikään ei kelpaa, mitä sille ruuaksi tarjotaan, niin huonosti siinä käy. Nälkäkuolema tulee ennen pitkää.

Uskovaisena on ihan sama hengellisessä mielessä. Me tarvitaan elämän leipää. Jumalan sanaa ja anteeksiantamuksen evankeliumia. Minusta uskovaisena oleminen näin ihan arkielämässä on sitä, että ollaan Jumalan ruokapöydän äärellä. Jumalan sanan kuulossa, sitä kuulemassa ja uskomassa.

Kyllä teillekin on varmasti ehitty monta kertaa jo teidän elämäaikalla sanoa, että seuroissa kannattaa käydä. Ja muuallakin kuin seuroissa, aina siellä, missä Jumalan lapset kokoontuu. Eikä se ole yhtään turha sekään, että raamattua kannattaa ihan itsekin lukea. Sitä toki seuroissa luetaan ja selitetään, mutta kyllä sitä kannattaisi itsekin lukea. Tai vaikka kuunnella nykyään, se on mahdollista sekin.

Kuitenkin uskovaisena olemisessa tärkeintä on päämäärä. Me ei olla uskomassa tätä elämää ja tätä aikaa varten. Jumala kyllä siunaa myös meidän elämän, kun me kuljetaan hänen äänensä seuraajana. Mutta sittenkin, koko tämä uskomisen asia on päämäärää varten. Se, että me päästäisiin kerran taivaan. Sillä palkka, jonka te saatte taivaissa, on suuri. Se on lyhyt katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta. Se oli juuri sitä ennen puhunut opetuslapsilleen siitä, mitä ne tulevat kohtaamaan, kun ne seuraavat häntä. Eikä ne ollut kovin mukavia asioita.

Uskomassa olemisen tärkein pointti. Se olisi syytä meidänkin nostaa aina silmiemme eteen silloin tällä. No nyt kun on otsikkona, että nuorena uskovaisena maailmassa, niin jotakin, mikä erityisesti liittyy nuoruuteen. Olenkin laittanut tähän, että onko maailman vaarat vain nuoren kiusana. Ei ne kyllä ole. Kaiken ikäisiä houkuttelee ja vaivaa. Mutta kuitenkin nuoruuteen liittyy sellaisia asioita, joissa on sitten ihan omat asiansa ja vaikuttimensa.

Nuorihan rakentaa elämäänsä kaiken sen avulla, mitä näkee ja kokee ympärillään. Oppii koko ajan uusia asioita sen kautta. Oppii myös suhtautumista toisiin ihmisiin ja asioihin jokaisen kokemuksensa avulla. Ja kun me maailmassa ollaan, ja te uskovaisina nuorina ootte maailmassa, niin te myös maailmasta opitte koko ajan jotakin.

Maailmassa on kyllä paljon ihan oikeaa ja hyvää. Me voidaan ihan tuommoisia elämän kokemuksia, ihmisten välisiin suhteisiin liittyviä asioita oppia. Aivan hyviäkin ja oikeita asioita maailman keskellä. Kyllä siellä on paljon ihmisiä, jotka toimii todella fiksusti ja toimii hyvän puolesta, niin kuin inhimillisessä mielessä.

Mutta sitten maailmassa on kyllä paljon myös synnin turmelemaa elämää ja asiaa, joka myöskin pyrkii meidän kokemuspiiriin. Miten sitten osaa valita hyvän sen kaiken muun joukosta? Tässä nyt tulee ihan, olen kirjoittanut sen, mistä jo tavallaan mainitsin tuossa Viidennessä Moosiksen kirjasta, että minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

Ja tuossa ruokapöydässä jo kerroinkin, että minulla ihan kylmät väreet meni selkäpiissä, kun minä kuuntelin sitä tekstilukua tuolla kirkossa äsken. Itse kun tiesin, mitä olen tänne kirjoitellut ja mitä ajatuksia omassa päässä olen liikkunut tähän puheenvuoroon valmistautujassa ja sitten kun kuuntelin sitä tekstiä ja sitä Jukan saarnaa, niin jotenkin pysäyttävä oli se, että Jumala tiesi, mitä me nyt tarvitsemme, mistä tänä iltana on syytä puhua.

Se oli jotenkin niin pysäyttävä juuri se valinta, mihinkä siinäkin se tarjous, Jukka puhui tarjouksesta, että mitä Jumala tarjosi niille vanhan testamentin ihmisille. Ei kuulusteluja eikä mittaamista, vaan kutsui seuraamaan hänen ääntään. Kuulkaa minua.

Ajattelin, että se on juuri tuo asia, että valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Kun kuulemme Jumalan ääntä ja seuraamme sitä, niin me saamme elää. Se ei tarkoita suinkaan vaan sitä, että me eletään täällä ajassa, vaan paljon enemmän sitä, että me saamme elää ikuisesti Jumalan luona taivaassa sitten, kun tämä maallinen matka päättyy.

Siis Jumalan äänen kuuleminen on sitä, mikä kannattaa valita jo nuoruudessa. Maailman tavat ja tarjoukset on tässä seuraavana otsikkona. Maailman toiminta vetoaa useimmin meissä nautintoon, helppouteen tai jopa himoon. Siitä on Sionin lauluissakin muutamia mainintoja. Mutta sitten siinä todetaan myöskin se, että ne kestää vain hetken. Mutta se, mitä meille tarjotaan Jumalan valtakunnasta, se ei ole ehkä niin hohdokasta ihmisen silmin katottuna sillä hetkellä. Mutta se, mitä se lupaa, se kestää ikuisesti.

Mutta sitten kun ajatellaan maailman tapoja ja tarjouksia, niin ei me arkielämässä ja todellisuudessa voida kieltäytyä suinkaan kaikista tämän maailman tavoista ja asenteista ja ajatuksista. Niistähän muodostuu ihan se meidän oma elämän kulttuuri, minkä keskellä me eletään. Mutta se sisältää kovin monenlaista. Ja yhden kansakunnan kulttuurin sisälläkin on erilaisia painotuksia, erilaisia suuntauksia. Ja niiden valintojen keskellä meidän pitäisi sitten toimia Jumalan ääntä kuunnellen.

Sitä pitää välttää, mikä vie meidät kauemmaksi Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Sitä taas valita, joka ruokkii meidän kuolematonta sielua. Se tuntuu jotenkin hirveän helpolta ja vähän juhlalliselta. Mutta sitten kun sen asettelee ihan johonkin tiistaipäivään, että mitä minä sinä päivänä teen ja minkälaisia ratkaisuja teen, niin ei se ollenkaan olekaan niin yksinkertainen ja selkeä aina.

Mutta monesti se jonkun valinnan edessä. Voisinko kertoa uskovaiselle ystävälle, että olen valinnut tämmöisen ratkaisun ja tehnyt näin. Jos tuntuu siltä, että voisin sen helposti kertoa, se on varmaan jo aika lähellä hyvää ja oikeaa ratkaisua. Mutta sitten jos tulee vähän semmoinen olo, että no en tiedä viittisinkö sanoa, että kyllä mä nyt ehkä jollekin voisin sanoa, mutta en mä tolle sitä kehtaisi kyllä sanoa, niin silloin on ehkä jo parempi jättää sen valinta tekemättä. Siinä voi olla huono siemen mukana.

Nykyaikana nuorten elämys. Ja nuorille kun koittaa puhua, mikä niiden elämään liittyy, niin kyllä jotenkin tuntuu, että some ja somen vaarat on ihan väistämättä nostettava esiin. Se on kyllä niin voimakas tekijä arkielämässä tällä hetkellä, että siitä ei ainakaan oikein kukaan voi täysin sivuuttaa.

Selvästi huomannut kyllä oman perheen keskellä ja vielä nuorempienkin lasten, meillä nyt on nuorimmainen ja lukiolainen, mutta minä olen ollut opettaja vielä hiljakkoin. Siellä kun ala-asteen lasten keskellä tuntuu olevan, niin kaikki tubettajat tunnetaan kyllä. Kyllä niillä äkkiä syntyy yhteisiä tuttavia ja niistä puhutaan ja vertaillaan ja onko sitä katsonut ja onko nähnyt sen, mitä se teki siinä ja siinä. Ihan hirveitä julkkiksia niistä on kyllä tullut. Ja niin kuin tuttavapiiri on kyllä jokaisella laaja, mutta on ihmisiä, joita ei ole koskaan nähnytkään, mutta ne tunnetaan ja tiedetään.

Harva tuntisi tänään maanhallituksen ministereitä, mutta ne tubettajat kyllä tunnetaan. En tiedä onko niitä ministereitäkään niin välttämättä tunnettava, mutta joskus aikaisemmin ne kyllä tunnettiin ja tiedettiin.

Mutta niin paljon hyvääkin kuin se some tavallaan tarjoaa. Jotenkin ajattelen niin, että some on kyllä melkoinen painolasti nuoren kasvulle. Varsinkin tuollaiselle varhaisnuorelle ja teinille, joka oikeasti vasta rakentaa omaa identiteettiä.

Ajattelisin niin, että se on ihan hirveä taakka se, että koko ajan pitää olla vertailun kohteena ja jotenkin tarjolla. Kun koko ajan pitää snäppiä laittaa ja kuvaa jonnekin ryhmää ja kaverille ja joka paikkaan ja aina katsoa, että tuliko siihen vastauksia ja tuliko kommentteja ja paljonko hyväksyttyjä, tämmöisiä positiivisia kommentteja. Tuli ihan koko ajan mittauttaa itseä, että kelpaanko minä, riitänkö minä, onko minä tarpeeksi hyvä, onko minä yhtä hyvä kuin nuo muut.

Ja kun jotenkin ajattelisin niin, että nuoren ei tuommoista vertailua pitäisi itsensä joutua koskaan tekemään, vaan saada ihan rauhassa kasvaa semmoiseksi kuin kasvaa. Ja jotenkin sen pitäisi saada sitä tukea ja vahvistusta, että oot ihan riittävän hyvä muutenkin, että se tulisi somen kautta, niiltä lähimmiltä ihmisiltä siinä ympärillä.

Mutta jos koko ajan on se epävarmuus, että riitänkö, kelpaanko ja sitä pitää vertailla ja mittauttaa ja panna aina sitä parasta puolta näytille, niin se on aika moinen kuorma.

Siihen näheen me päästiin aika helpolla, että on joku muukin minun ikäluokan ihminen. Meillä se tapahtui ehkä viisi-kuusi kertaa vuodessa, kun mentiin johonkin isoihin seuroihin. Kyllähän sitä siellä pantiin itsensä tarjolla ja koitettiin olla niin viksu kuin osasi. Ja vaatteita valittiin viikko jo ennen. No en minä ehkä niin paljon, mutta monet, varsinkin tytöt, näyttivät kyllä siihen käyttävän paljon aikaa. Itsellä ei ollut niin monia vaatteita, mitä olisi voinut valita ja mitkä sattui puhtaana olemaan.

Mutta oikeasti, vaikka ei sitä ääneen sanottu eikä itsekään tajunnut, mutta kyllähän se ihan totta oli, että kun sinne isoihin seuroihin mentiin, niin sinnehän tuli puoli Suomea aina samoihin isoihin seuroihin. Kyllähän siellä oltiin näytille ja julkija-vertailun kohteena ihan kiistämättä. Mutta se oli aika vähän.

Jos nyt oli Jämsässä uuevojen päivät ja talvipäivät ja maakunnalliset kolme kertaa vuodessa siellä, ehkä Reissarjan maakunnassa mä kävin ja pääsiäisenä neljä päivää Rovaniemellä ja Suvin seurat, niin siinä se sitten oli se Oulun syysseurat ja kevään seurat. Tuli sitten melkein kymmenen, mutta ei ihan.

Mutta montako sataa kertaa päivässä te olette? Kyllä vissiin lähtee jollakin yli tai useita satoja snäppejä päivässä, niin on se määrä aika hirveästi erilainen. Että jotenkin tuntuu... Tuntuu, että kun sitä ei voi enkä vaadikaan, että some pitäisi jättää kokonaan sivuun, se olisi aika karu juttu, noin yksi, kaksi.

Mutta se, että se vaativuus ja kuorma, minkä se tuo teidän kasvulle ja olemiselle, niin mä ajattelisin, että kun siitä saisi ainakin neljä viidesosaa heitettyä sivuun, niin siinä olisi ihan riittävät siinä yhdessäkin viidesosassa kantamista. Sen kanssa pärjäämistä, että kyllä sen somen semmoinen vaativuus soisi, että se olisi vähäinen. Ja hakisi sen kelpaamisensa vähän pehmeämmillä keinoilla.

Joo. Maailman parissakin on kyllä uskonnollisuutta. Toinen asia, mikä mua oikein säväytti tuolla kirkossa, oli se, mistä mä oon tähän kirjoittanut. Mä satuin viikolla kuuntelemaan sen aika pitkän radio-ohjelman, joka oli semmoinen tutkimus, jonka kirkon tutkimuskeskus oli tehnyt tämän ajan uskonnollisuuden muuttumisesta.

Ja siinä oli yllättävä havainto, että erityisesti nuorten miesten uskonnollisuus on voimakkaasti kasvanut. Se oli yllättävä käänne, ja sitä ruodittiin siinä pitkään. Ja se on toisaalta tietysti ihan hyväkin asia, jospa se myös herättäisi sitten oikean rauhan etsimiseen monia, niin se olisi ihan hyvä.

Mutta sitten siinä oli myös ruodittu, että minkälaista se uskonnollisuus on, minkä pariin yhä useampi ihminen on hakeutunut, niin siinä oli aivan selvästi se tutkimus osoittanut, että ei ne valitse niin kuin mitä, että tuo menee vapaakirkkoja, tuo menee adventistien joukkoja, tuo menee helluntai-seurakuntaa, ja nuo kaksi on löytänyt lestadiolaisuuden.

Että ei nykyajan ihminen uskonnollisuudesta ota, suostu ottamaan mitään valmista pakettia, vaan se haluaa itse rakentaa itselleen uskonnollisuutensa ja valita eri paikoista erilaisia aineksia ja koota niistä oman uskonnollisuutensa. Ja kun tämä oma maailma on tullut sinne, niin se on se, että se on yksi asia, jota me olemme saaneet nähdä. Jotenkin yllättävää.

No ei toisaalta yllättävää, kyllähän tämä maailma muutenkin on semmoista itsenäisyyttä ja omaa valintaoikeutta korostavaa, mutta yllättävää se, että myös uskonto kuitenkin vahvistaa jonkinlaista otetta ihmisten elämässä, niin se oli ehkä se yllätys.

Mutta kyllä ajattelisin, että meidän ajatusmaailma siinä kohdalla saisi kyllä erottautua maailman ajatuksista ihan täydellisesti. Meidän uskonnollisuuteen ei tarvitse liittyä ihan mitään omaa. Meillä on ihan valmis paketti. Ja se ei edes maksa mitään. Se on lahja. Jumala antaa meille ilman mitään omaa ansiota tai vastiketta täydellisen lahjan. Se on valmis paketti, jonka Jeesus Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan valmistanut. Eikä se tarvitse mitään lisää. Eikä mitään kannata siitä pois ottaa. Eikä siitä oikeastaan voikkaan. Se ei enää ole se sama.

Mutta jotenkin tuntuu, että aika vanha-aikaiset tulokset ne oli siinä tutkimuksessa saanut. Monet teistä oli tuolla kirkossa äsken. Se oli aika vanha kirjoitus, jos mä oikein muistan. Se oli Jeremian kirjasta. Eikö se ole jotain 600-700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää kirjoitettu se profetia.

Niin siinähän oli ihan samat tunnusmerkit. Jumala oli niille tarjonnut, että kuulkaa minua ja seuratkaa minua. Ja sitten sanotaan, että ei ne kuunnellut. Ne halusi kulkea sinne, minne niiden oma mieli tarjoaa. Nyt ne teki. Eli jo silloin ihminen oli ihan samanlainen. Että ei tämä nyt ihan mullistava uutuus ollut tämä tulos, mikä oli saatu tänä vuonna siinä tutkimuksessa. Jeremian aikanakin jo ne ihmiset teki ihan samalla tavalla. Ei ne kuunnellut Jumalan ääntä, vaan ne teki just semmoisen kokoelman ja semmoisia jumalia palveli, mikä niitä itseä kiinnosti.

Sitten. Maailma on tällä hetkellä isojen muutosten kourissa. Isoja muutoksia on menossa monella elämän alueella. Ihan vaikka nyt vaan keskeisimpiä mainitsemani: turvallisuusympäristö muuttuu ihan huikeasti. Euroopassa on kaksi vuotta riehunut sota, joka kyllä yllätti meidätkin täällä Suomessa aika totaalisesti. Nyt on Suomi liittynyt Natoon ja Ruotsikin juuri pääsi mukaan. Ja iso harjoitus oli viime viikolla tuolla pohjoisessa.

Siis turvallisuus on noussut erilaiseen rooliin ja merkitykseen meidän elämässä ja arjessa. Ja ihan erilaisiksi huoleksi. Kyllä se on varmasti semmoinen asia, joka jollakin lailla käy jokaisen mielessä lähes päivittäin. Mutta ei se ole huono asia. Mutta tietenkään sitä ei kannata liikaa ajatella eikä liikaa pelätä. Se menee niin kuin luoja suo.

Mutta kyllä se mietityttää ja se muutos on niin kuin. Jos nyt ajatellaan vaikka viisi vuotta taaksepäin ja tänään. Onhan se muutos aika käsittämätön. Eikä se ole pelkästään tuo sotatilanne vaan ihan ihmisten välinen toiminta. Amerikan presidentin vaaleja seuraa niin. Ei se niin kuin oikein mene enää ymmärryksen piiriin. Että miten se maan kansa voi olla niin vastakkain toisiaan vastaan ja niin jyrkästi kahtia jakautunut.

Mutta sama ilmiöhän toteutuu Euroopassa monissa maissa tällä hetkellä. Eikä se ole yhtään vierasta. Ei yhtään vierasta Suomessakaan. Jos ei onneksi ole ihan semmoisessa mittakaavassa vielä. Mutta kyllä nuo merkit on aika huolestuttavat siinä mielessä, että miten mustavalkoisesti ajatellaan ja miten suhtaudutaan vastakkaisia mielipiteitä suhtautumaan omaaviin ihmisiin ja näin.

Että kyllä semmoinen vastakkainasettelu ja mustavalkoisuus kasvaa ja voimistuu koko ajan. Ja se vaikuttaa ihan tämmöiseen lähiturvallisuuden tuntemiseen ja sen muodostumiseen sitten tosi paljon.

No sitten toimeentulo. Jos ajatellaan minkälainen on esimerkiksi rakennusalan työllisyystilanne tällä hetkellä. Miten moniin ihmisiin Suomessa se vaikuttaa. Mitä nämä hallituksen ja ammattiliittojen keskenään kamppailevat asiat vaikuttaa meihin jokaiseen. Meidän toimeentuloon. Ei siinä nyt vielä nälkäkuolemaa ehkä ketään uhkaa. Mutta se mihin on totuttu, niin se tuo meille turvattomuutta ja huolta, kun näyttää että se ei jatku samanlaisena mihin on jo totuttu.

Sitten asiat, joihin taas meidän eväät ei riitä kovin paljon. Sikä ei noihinkaan paljon riitä. Mutta vaikkapa väestömuutokset maailmassa. Välillä peloteltiin, että tämä maailma täyttyy ihmisistä niin, että kohta ei kellekään riitä ruokaa ja maapallo kokee katastrofin sen takia, että kun on liikaa väkeä. Mutta nyt ei ole. Viime syksynä joku ihan tämmöinen koko maailman huippututkija, tulevaisuuden tutkija, sanoi, että ei väestön määrän lisääntymisestä kannata huolehtia yhtään, mutta ihmiskunnan suurin uhka on väestökato.

Että jo niin isolla alueella maapallolla väestö ikääntyy ja vähenee. Vaikka joillakin muutamilla viimeisillä alueilla vielä lisääntyy, mutta se ennusti, että jo kolmenkymmenen vuoden päässä sielläkin on ihan voimakas väestön väheneminen käynnissä.

Ja noin Suomen kohdalta kun katsoo, niin täällä kyllä väestökato on aikamoinen uhkatekijä. Syntyvät ikäluokat on aina vaan toinen toistaan pienempiä.

Luonto kärsii ilmastokriisistä ja lajien sukupuuttoaalto on voimistunut ja niillä on vaikutuksia meihin paljon, semmoisiakin vaikutuksia mitä me ei edes vielä tunneta. Nekin huolettaa monia ja saisikin huolettaa ja ainakin meidän pitäisi niin kuin omalta puoleltamme miettiä, että miten me voimme toimia niin, että ei rasiteta liikaa tämän maailman luontoa, jonka luoja on meille elämän turvaksi ja ravinnon lähteeksi antanut.

Meidän kannattaa kyllä ihan rukoilla, että Jumala ohjaisi tämän maailman päättäjiä ja ihmisiä kohti keskinäistä ymmärrystä ja rauhaa. Ja sitten me jokainen voidaan osaltamme ihan tehdä hyvään johtavia ratkaisuja elämässämme. On ne sitten ihmisten välisissä suhteissa olevia ratkaisuja tai ihmisen ja luonnon välisessä suhteessa olevia ratkaisuja.

Niissä molemmissa meidän on syytä miettiä asioita ihan perusteellisesti ja tehdä valinnat. Ei itsekäitten tarpeitten suunnasta, vaan siitä, että millä me voimme tämän maailman ja kaikkeen ihmisten elämää tukea ja parantaa.

Se kannattaa kuitenkin huomata, että koko maailman murheita ei tarvitse kenenkään ottaa omille harteilleen. Luoja kuitenkin pitää huolen tästä maailmasta. Ja ennen kaikkea luoja pitää huolen omistaan.

Mutta ei se sitä tarkoita, että meillä aina olisi välttämättä ihan helppo se tie ja elämä tämän arjen osalta. Jumala on antanut meille viisauden ja järjen, ja sitä pitäisi käyttää näiden arkieläisten elämän ja tämän ajan elämään liittyvien asioiden ratkaisemiseen viisaasti.

Mutta tärkeämpi asia on se, että Jumala on antanut meille myöskin kuolemattoman sielun ja kutsunut meidät omikseen ja valtakuntaansa. Ja meidän pitäisi tehdä niin kuin tuolla kirkossa kuultiin: kuunnella hänen ääntään ja seurata hänen tahtoaan. Niin silloin hän vie. Silloin hän on meidän Jumalamme ja vie meidät perille iankaikkiseen kunniaan.

Eli sillä lailla me saadaan olla todellakin turvassa, kun Jumala pitää meistä huolen niissä tärkeimmissä asioissa.

Ja viimeisenä otsikkona mulla on tässä: Jumalan rakkauden suojassa. Meidän ajatukset tarttuu kyllä helposti tähän aikaan. Nuo edellä mainitut ahdistuksen aiheetkin painaa helposti meidän mieltä. Mutta ei meidän tarvi niissä niinkuin ahdistua. Me voidaan me niitä miettiä ja koittaa löytää ratkaisuja, mitä me itse voidaan tehdä.

Mutta ei niihin ahdistuksiin jäädä. Muuten ollaan siinä tunnelmassa, mistä Raamatussa jossakin todetaan, että kanteleet riippuu pajuissa. Ei tee mieli laulaa ylistystä Herralle.

Mutta Jumala haluaa avata meidän uskon silmiä siihen, mikä on arvokkainta. Näkemään sen, mikä on arvokkainta. Näkemään perille saakka. Ettei tämän ajan usvapilvet peittäisi meidän näkymää taivaan kodista.

Siellä Jumala välillä aina avaa näkymää, tai tavata uskovaisia ystäviä, tai erityisesti silloin, kun synti on painanut meidän mieltä ja omaa tuntoa, ja Jumala antaa voiman pyytää anteeksi ja saa uskoa, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin se Jumalan rauha avaa taivasnäkymää, ja silloin saa kokea iloa, vapautta ja rauhaa.

Jotenkin tuon, että miksi olla uskomassa ja mitä se tarkoittaa, kun saa Jumalan valtakunnassa elää, niin siitä on niin voimakas kokemus, kun oma lankoni sairastui, ja se tuli vakavasti juuri sen ikäisenä kuin minä olen nyt, ja ne tuli siinä käymään meidän mökillä sellaisella hetkellä, että hän tiesi, että elinaikaa on tuskin muutamaa viikkoa enempää jäljellä.

Niillä oli ollut avaimia mökille, ja ne tuli tuomaan sen pois, ja samalla vähän muisteluretkelle, koska heidän häät oli aikanaan vietetty kesällä, ja heidän juhla oli ollut siellä meidän nykyisellä mökillä. Ja siinä istuessaan Antti ei hirveän paljon jaksanut puhua, mutta sanoi kuitenkin, että oikeastaan näiden viimeisten viikkojen aikana hän on vasta tajunnut, että minkä takia sitä on ollut uskomassa.

Ja se oli aika väkevä saarna. Jokaisen meidän on hyvä joskus pysähtyä muistamaan ja miettimään, että miksi minä olen uskomassa. Se on vain siksi, että kun tämä elämä päättyy, niin me saisimme päästä sen Jumalan lapsena ja päästä perille taistelun.

Antilla oli siinä vaiheessa lyhyt matka jäljellä, ja parin viikon päästä pääsi muuttamaan onnellisena taivaan kotiin. Sinne meidänkin mielemme saa halata, ja vaikka maailma välillä houkuttaa tai ahdistaa, niin me saadaan kyllä ihan luottavasti turvata siihen, että Jumala pitää meistä huolta, jos me vaan itse haluamme seurata hänen ääntään.

Hän pitää meistä huolta ja antaa meille vielä voimatkin taisteluun syntiä vastaan. Sitäkään taistelua ei tarvitse omilla voimilla käydä. Ja se on tärkeintä, että tänäkin iltana sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jumalan voima anteeksiantamuksen sanassa. Se on voimala lähde juuri sinua ja minua varten. Saat turvallisesti jäädä uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Hiljennytään vielä Herran siunaukseen. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.