Seurat, läh. Järviradiossa 24.03. klo 18.01/Seurapuhe Uuraisten RY:llä 17.03.2024

Harmo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja vapaaltamme Jeesukselta Kristukselta, joka oli, joka on ja joka kerran myös tuleva on. Rukoilemme. Taas tahdot minut oppilaan sanasi kouluun panna. Tee minut tarkkaavaiseksi Marian sydän anna. Suo hyvä osaa valita juuressa jalkojesi ja anna voimaa kulkea jälissä askeltesi.

Aamen. Me olemme tulleet tänään seuroihin leipäsunnuntaina. Tämähän on näitä paaston ajan sunnuntai neljäs ja niin kuin tuossa sopivalla tavalla lauloimme tuon ihanan virren käykäämme nyt Jerusalemiin. Se on tämän ajan virsi, joka aina muistuttaa siitä kirkkovuoden ajasta, jossa me elämme.

Kun sain pyynnön tänne Uuraisten seuroihin, se on aina puhujalle sellainen, se on luottamuksen osoitus. Kyllä se on myös kiitollisuuden osoitus, vaikka sitten se on myöskin aina niin, että usein puhuja katselee itseensä, että olenko, mikä minä olen palvelemaan.

Sitten meillä on varmasti kaikilla puuvilla se tapa, että siinä alkaisitte nämä tekstikysymykset mistä voisin yrittää saarnata ja katson myös näistä kirkkokäsikirjasta aina, meillähän on kolme vuosikertaa, niin kuin hyvin tiedätte ja siellä on nämä lukukappaleet vanhasta ja uudesta testamentista ja sitten on Psalmi, sitten on evankeliumit ja myöskin virsuositukset ja niin edelleen.

Kun katsoin nämä leipäsunnuntain tekstit, minun mieleeni jäi tälle päivälle annettuun psalmiin, joka on pyhiinvaeltajan laulu. Soitin tuolle Timo Veljelle ja sovimme vähän yhdessä siten, että miten ne tekstiasiat meillä menee. Tämä Psalttairaamattu, josta tämän tekstin kohta luen, se on vanhinta Raamatun ilmoitusta.

Psalttairaamitusta on sanottu, että se on ehkä rakastetuin ja eräältä osin tunnetuin Jumalan sanan kohta. Herra on minun paimenani, ei minulta mitään puutu ja niin edelleen. Näiden psalmien juuret menevät hyvin kauaksi aivan sinne alkukirkon aikoihin. Monet näistä psalmeista on laitettu kuningas Daavidin nimeen, osa niistä on varmaan hänen kirjoittamiaan tai sitten on omistettu Daavidille. Monet psalmit ovat kuitenkin tuntemattomien runoilijoiden kirjoittamia.

Ehkä niistä on myös osa syntynyt aivan kuin yhteistyöllä. Tämä psattariramattu sisältää sataviisikymmentä psalmia ja ne on jaettu viiteen kirjaan. Siellä on erityyppisiä katumus-, valitus-, kiitos-, ylistyspsalmeja jne. Jos sellaisen yhteisen nimittäjän näille psalmeille voisi antaa, niin sitä voisi ehkä luonnehtia niin, että niissä kuuluu ihmisen ääni. Niissä kuuluu uskovaisen kilvoittelijan ääni.

Veljet ja sisaret on aika lohdullista meidän aikamme ihmisten ja myös meidän aikamme vaivoissa elävien ihmisten uskovaistenkin hyvä tunnistaa se, että psalmeissa kuuluu ihmisen ääni, ilo ja tuska, ahdistus, turvallisuus, toivo, masennus, luottamus, pelko, kiitos ja valitus. Nämä asiat, mitkä liittyvät meidän tunne-elämäämme ja me kaikki olemme tuntevia ihmisiä. Ne psalmit tulkitsevat niitä, mitä sinä rakas matkaystäväni ja minä elämänmatkalla olemme saaneet kokea. Psalmeissa kuuluu ihmisen ääni. Psalmit ovat myöskin puhetta Jumalalle, ne ovat puhetta Jumalasta, mutta ne ovat myös Jumalan puhetta ihmiselle.

Sitten näistä psalmeista voidaan vielä tehdä sellainenkin päätelmä, että siellä hyvin esiintyy sana minun Jumalani. Silloin kun sanotaan näin minun Jumalani, se lähtee omakohtaisesta uskosta, henkilökohtaisesta uskosta, joka on rakkaat matkaystävät meille jokaiselle se kaikista kallein asia. Sitten siellä on toisissa psalmeissa sana meidän Jumalamme. Tuo sana meidän Jumalamme liittää meidät Jumalan seurakuntaan. Se on Jumalan seurakunnan yhteistä uskoa.

Minun uskoni liittyy Jumalan seurakunnan yhteiseen uskoon, ja tämä on tietenkin sellainen asia, joka on myös erityisesti tänä aikana, matkaystävät, rakkaat, se on kallisarvoinen asia. Se on myös hoitamisen ja vaalimisen arvoinen asia, että Jumalan seurakunnalla on yhteinen sama usko, uskonymmärrys, ja Jumalan Pyhän Hengen vaikuttava rakkaus sitoo nämä kilvoittelevan seurakunnan uskovaiset yhteen.

Sitten vielä lyhyesti Psalmeista. Siellä tulee esille hyvin monista tämä Jumalan kaikkivaltius. Jumala on ikuinen, ja erityisesti myöskin luomakunta on hänen asuinsijansa, hänen kättensä työ.

Sitten vielä sellainen viittaus näistä Psalmeista, kun otamme sitten uuden testamentin. Uudessa testamentissa on lukuisia viittauksia tähän vanhaan Raamattuun eli psalmien kirjoihin. Maavalilla niitä on kai lähes kymmenen viittausta, en ihan tarkkaan muista, mutta ehkä tunnetuin Psalmi on se, jonka elämän herra rukoili ristin kärsimysten huipennuksena: "Eeli, elee laamaa sabactaanii, Jumalani. Miksi minut hylkäsit?"

Tämä on psalmi Raamusta. Psalmien kirjaan on myöskin virsikirja. Niin kuin meillä täällä seuroissa, on sillä aika suuri merkitys, että me aina aloitamme seurat yhteisellä reissulla ja laululla. Ja päätämme myöskin seurat. Tässäkin me ihmiset olemme vähän erilaisia, minkälaista tunnetta kukin näistä virsistä saa, se on aina henkilökohtainen asia, mutta on se niin, että kun Jumalan kansa vei saa näitä rakkaita tuttuja virsiä ja matkalauluja, kyllä se sydäntä lämmittää.

Kylmääkin sydäntä se lämmittää. Tässä nyt voisin sanoa, kun tämä seuraisältä kysyi nämä virsitoivomukset, niin kuin monesti tehdään, niin minä esitin tätä virttä kaksisataakaksikymmentäviisi, joka oli siis ehtoollisvirsi. Syy oli se, että siinä puhutaan myös leivästä. Me olemme leipäsunnuntaissa ruumiit vs. Ruokannan ja haluisasti nautitsen ja niin edelleen.

Tämäkin virsi on muuten aika vanha. Se on vuodelta tuhat kahdeksansataaviisitoista. Siitä virrestä tiedetään ainoastaan sen virheen kirjoittaja Jaakko Pitkätky, tuolla Lounais-Suomessa asunut mies, mutta tämä virsi on myöskin hyvin semmoinen puhutteleva ja kaunis. Sitten loppuvirdeksi tai lauluksi minä pyysin tätä "Rakastan sienelaulua": "Onnea oi verratonta herran lasten kotona."

Se valinta joutuu siitä, että tämän psalmin yksi avainsana on onni, onnellisuus. Nyt minä luen Jeesuksen nimen tämän psalmin, tässä on vain kolmetoista, ja että luen nämä tämän kokonaan. Siis pyhiinvaeltajan laulu.

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsi, herra Sebat? Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihalle.

Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudun, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebot, minun kuninkaani ja Jumalani, sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin ja pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.

Miten onnellisia ovat ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi? He ylistävät sinua alati, onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde ja sade antaa heille siunauksensa.

Askel askelelta heidän voimansa kasvaa ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.

Jumala herra Sie about, kuule rukoukseni, älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala. Jumala meidän kilvemme, katso voideltusi puoleen.

Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla.

Herra Jumala on aurinko ja kilpi. Hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttä niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.

Autua se, joka turvaa sinuun, herra Sebbaue. Tämä on kaunis, puhutteleva, lohduttava salli.

Pyhiinvaeltajan laulu. Minä ensimmäiseksi nyt otan tästä sen näkökulman, kun tässä teitä nuoriakin on täällä seuroissa, ilahdutaan paljon. Tässä psalmin kirjoittaja puhuu Jumalan asuinsijasta. Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi? Ja sitten puhutaan Herran temppelin esipihoista ja niin edelleen.

Puhutaanko tässä tämmöisestä suomalaisesta kirkosta, kirkkorakennuksesta tai mahdollisesti meidän toimitalostamme? Ei siinä varsinaisesti siitä puhuta. Toki on niin, että meidän kirkkomme ovat myöskin sakraalitiloja, ne ovat rakennuksia, jotka ovat Jumalan nimelle pyhitetty. Rauhanyhdistyksellä on sama tällainen asema ja arvostus. Sekin on sitä varten rakennettu, että siellä Jumalan sanaa saarnataan.

Mutta sillä ei ole kuitenkaan tästä kirkon statusta tällaisessa kirkollisessa mielessä. Tämä kirkkorakennus tai toimitalo, se on kauneimmillaan silloin kun sen sisällä on kilvoitteleva Jumalan seurakunta. Meillä uskonbuuristaja on muistaakseni sanonut näin, että kirkon paras kaunistus on laulava seurakunta. Kun kirkko täyttyy kirkon vieraista ja siellä lauletaan sydämestä, niin kyllä se herkistää mieleen. Meillä siellä Jyväskylässä on viikon päästä kevätseurat ja siellä on sekä lauantaina että sunnuntai-iltana Taulumäen kirkossa ehtoollisjumalanpalvelus.

Kyllä se viime aikoina on ollut näin, meidän iloksemme, että se kirkko täyttyy ääriään myöten. Ja ehtoollisen aikana siellä paljon lauletaan. Kyllä siinä moneen silmä kyyneltyy ja mielen täyttää herkkä tunne siitä, että Jumalan seurakunta on laulava seurakunta ja se tähyilee sitä kotirantaa kohti, joka uskon silmien edessä siitä. Sitten täällä Psalmissa on tämä viides jae, joka minua erityisesti puhutteli: miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta.

Minä ajattelin tätä Uurasta seuraamatkaa, että otan tähän onnellisuusteemaan semmoisen yhden ajankohtaisen näkökulman. Te varmaan tiedätte, että tässä maailmassa tehdään, viime vuosina on tehty myös tällaista onnellisuustutkimusta. Sitä onnellisuustutkimustahan periaatteessa ehkä jollakin tavalla kuvastavatkin ne, kun valtioista esitellään aina, mikä on sen valtion bruttokansantuote. Mitä raakaampi valtio, sitä suurempi on se bruttokansantuote. Tästä ihminen vetää helposti johtopäätöksen: sellaisessa maassa varmaan on onnellisia ihmisiä, kun on niin hyvät tulot.

Tämäkin jossakin mielessä voi pitää paikkansa tai ei, mutta kun me tulemme tämän onnellisuuden syvempään tasoon, niin se ei riipukaan bruttokansantuotteesta. Siksi on nyt ehkä seitsemän, kahdeksan kertaa suoritettu sellainen kansainvälinen onnellisuustutkimus, ja oli aika mielenkiintoista löytää, että sen liikkeellepanija on tällainen Putinin kuningaskunta sieltä Himalajan rinteiltä, pieni valtio. Siellä haluttiin tutkia tätä onnellisuuden käsitettä, ei ainoastaan bruttokansantuotetta vaan bruttokansanonnea. Siihen on otettu tällaisia inhimillisiä mittareita, että pitäisi kysyä, mikä on kestävä ja tasa-arvoinen sosioekonominen kehitys, miten on hoidettu ympäristönsuojelu, miten on säilytetty kulttuuri ja minkälainen on maanhallinto. Te varmaan tiedätte ainakin varttuneemmat, että Suomi on tässä haastattelututkimuksessa selviytynyt erittäin hyvin.

Oliko se nyt niin, että viime vuonna Suomi oli kuudennen kerran todettu onnellisimmaksi valtioksi ja maaksi? Tokihan se tuntuu meistä hyvältä, mutta onko tässä kuitenkin kysymys vähän pinnallisesta asiasta? Ajattelin tätä matkaa ja sellaistakin tuli mieleen, että jos täällä Uuraisten seuroissa nyt pantaisiin kyselytutkimus teille, rakkaat matkaystävät, tästä onnellisuudesta. Mikä olisi sinun vastauksesi? Psalmin kirjoittaja antaa meille: Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan Jumalaani.

Kerron kaikista hänen teoistaan. Tämä onnellisuus, Jumalan lapsi sinulle, veljeni ja sisareni, ja minulle, se on sydämessä syvällä oleva tunne siitä, että minä kerran, jos Taivaan Isä varjelee uskomassa ja lapsenaan, minä vaivojen mahasta pääsen siihen maahan, jossa onnellisuus on täydellistä. Onnea voi verotonta Herran lasten kotona.

Tähän sisältyy se näköala, että sinä, veljeni ja sisareni, varsinkin kun olet pidemmän elämänmatkan jo saanut tehdä, niin sinä yhdyt varmaan siihen ajatukseen, että täällä tiellä ja matkalla on myöskin matkan vaivoja. Vanha arkkivirsi sanoo: siellä esteet, lukemattomat, suot, laaksot, mäet, kukkulat kohtaavat matkamiestä.

Siksi tuo virren runoilija pyytää: Puhe heikot kulkijat, sun matkavaattehellas, voitele silmät sokeat sun silmävoiteellas. Tuo sanas lyhty kätemme, kärsimysmuutos eteemme, aseta Herra aina. Siinä on uskovaisen kilvoittelijan matkavarustus, vanhurskauden vaate, Jumalan sana ja Jumalan Hengen kautta. Oikea näkökyky nähdä maailmaa.

Siinä vierellä on kärsivä Kristus, joka on meidän syntimme sovittanut. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi? Jos sinä seuravieras ajattelet tätä Suomen kansaa ja elämää meidän maassamme tänä aikana. Seuraat uutisvirtaa, erilaisia yhteiskunnallisia keskusteluja ja vaaleja. Voitko sinä ensimmäiseksi vetää johtopäätökset?

Kylläpä on onnellista kansaa, kun noin taitavasti ja yhteistyössä ja rakentavasti hoitavat yhteisiä asioita. Voipa kun se kuva olisikin näin, mutta henkilökohtaisesti ainakin olen murheellisella mielessä siitä, miten tällainen ihmisten epäsopu, riitely ja tällainen vallantavoittelu, epärehellisyys, miten paljon niillä onkaan valtaa.

Sitten on tämä asia, josta Jumalan kansa kantaa yhteistä murhetta. Tämä rakas isänmaan maa ja sen kansa on niin paljoudessa kääntänyt selkänsä Jumalalle. Tämä kirkosta eroaminen ja kaikki siihen liittyvät pyhät arvot ovat kovin jyrkästi viime aikoina olleet laskusuuntaiset.

Kun näitä pieniä lapsiakin tähän maahan syntyi ja niitä toivottaisiin, että niitä syntyisi toki enemmän. Yksi merkillepantava ajan ilmiö on se, että jos nyt ihan en väärin muista, Etelä-Suomessa alle puolet syntyneistä lapsista enää viedään kirkolliselle kasteelle. Puhutaan lasten nimiäisistä, nimiä annetaan, mutta se kirkkoon liittyminen on sivuasia.

Sitten opetustyötä tekevät joutuvat taiteilemaan siinä, ettei kouluopetukseen sisältyisi mitään tunnustuksellista uskonnonopetusta. Taisin ihan hiljattain lukea jonkun uutisen, kun eräs lukion oppilas teki valituksen siitä, että hän oli tullut epätasa-arvoisesti kohdelluksi, kun oli tällaista uskonnollista seurakunnan järjestämää ohjelmaa.

Ja hämmästyttävää oli se, että tuo oppilas sai kaksituhatta viisisataa euron korvauksen siitä, että hän oli joutunut kuuntelemaan seurakunnan opetusta. Me olemme menneet aika kauaksi näissä asioissa ja silloin me voimme myöskin kysyä, että miten on sen Suomen kansan onnellisuuden laita.

Tämä Uuraisten kunta on saanut myönteistä huomiota siitä, että täältä kuuluvat vielä elämän äänet. Oliko meidän paikallisvedessä juuri tämä hyvin positiivinen palaute? Uuraisilla syntyy lapsi ja perheet kasvavat, täällä tehdään työtä, siinä on tulevaisuutta.

Olkaa, uuraslaiset, tästä palautteesta myös hyvillä mielin ja varmaan ymmärrätte senkin, että senkin taustalla on Jumalan antama voima ja ymmärrys. Siksi tämä kuudes jae sanoo näin, että onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Sinun onnellisuutesi lähde, rakas matkaystävä, on se, että sinä saat kulkea Jumalan valtakunnan asukkaana, jossa elämän Herra henkensä kautta on mukana ja saattaa sinua tällä matkalla. Sitten tämäkin on aika erikoinen sanonta: He saavat voimansa sinusta, ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Eikö se ole, veljet ja sisaret, niin, että kun seurat lähestyvät, varsinkin suuremmat, Suviseurat jne., kyllä se uskovaisen sydämessä tulee se kaipausta, että vieläköhän minäkin pääsisin sinne. On ymmärrettävää se, että myöskin on ajallisia esteitä ja vaivoja. Ei aina voi päästä, ja ei aina ehkä myöskään niin ole sellainen palava halu kuin syntiturmelu myöskin asuu meissä tässäkin mielessä. Emme me ole aina niin palava sieluisia, puhun itsestäni lähtien seuroja.

Mutta kuitenkin tämä sydämen kaipaus, ja jos emme pääse Suviseuroihin, niin on tietysti erinomaiset. Me voimme nyt olla etäyhteyksien kautta näissä. Mutta se on tämä Jumalan kansan tuntomerkki. On se nuoret veljet ja sisaret täällä, että lapsia ja nuoria, niin on se ollut ihana nähdä, että nuoret kaipaavat Jumalan sanan kuuloon. Meillä siellä Jyväskylässä on sellainen suuri iloni, kun siellä on keskiviikkoisin seurat, niin nuoret ovat nämä seurat ottaneet omakseen.

Se seurasali on lähes täynnä satoja opiskelevia nuoria, ja kun siellä olen itsekin saanut palvella, niin on ollut ihana nähdä, että ne nuoret kuuntelevat, ne myöskin sydämestään laulavat. Minä myöskin ajattelen näin, että tämä maailmanaika on niin tuulinen, niin epävarma ja myöskin uhkakuvia täynnä, että nuoretkin etsivät elämälleen kestävää perustusta, ja sen antaa Jumalan sana, elävä usko ja Jumalan seurakunta. Sitten täällä on seitsemän jakeessa, kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde. Uskovaiset, joskus kun omia matkanvaivojaan valittavat, niin saatetaan myös sanoa näin, että minä olin ollut niin kuivilla paikoilla vedettömässä laaksossa. Maailman kuormat ja kiusaukset ja oma heikkous on aivan kuin kuivattanut minun uskoani.

Sitten kun täällä puhutaan, niin tässä puhkeaa tämä virvoittava lähde. Se on kaunis kuva siitä, että evankeliumi on se virvoittava lähde. Kun sinä ja minä saamme Taivaan Isältä voiman purkaa myöskin sydämemme ahdistuksia ja murheita saattomiehelle. Hän on se virvoittavan lähteen kaltainen Jumalan sanansaatteja, joka siunaa sinua kaikkien syntien ja kiusausten anteeksiantamuksella. Oletan, kokenut veljeni ja sisareni, että kun olemme olleet elämässämme ahtaalla ja kiusattuina langenneina, niin se evankeliumi on se virvoittava sade, ja siitä me saamme tämän Jumalan voiman.

Ei turhaan, Paavali sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Sitten täällä sanotaan, että askel askelelta heidän voimansa kasvaa ja he saapuvat Sioniin Jumalan eteen. Täällä alkujakeessa oli vielä lisäys: Kun tulemme elävän Jumalan eteen. Kun me tulemme seuroihin, me tulemme silloin Jumalan eteen hänen Sanaansa ja hänen henkensä kasteen alle. Psalmin kirja sanoo myöskin tästä, että Jumala asuu Jumalan seurakunnassa.

Se on Pyhän Hengen, Jumalan kolmannen persoonan vaikutus ja voima ja rakkaus. Pyhä Henki asuu Jumalan seurakunnassa, ja siksi me olemme tämän seurakunnan jäsenenä siinä paikassa, josta tämä psalmi lopuksi ottaa: Herra Jumala on aurinko ja kilpi. Hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Autuas on se, joka turvaa sinun Herra Sebalta. Onnellista matkaa, veljet ja sisaret.

Me elämme täällä ajassa oman aikamme, mutta meitä odottaa perillä kunnian taivas. Siksi me haluamme uskoa ja pyytää Jumalalta sitä, että hän varjelee meidät tässä hallitussa uskossa, lapsen uskossa meidän päiviemme loppuun asti. Matkamies, ylennä nytkin sydämesi tämän evankeliumin virvoittavan kasteen alle. Ylennä sydämesi ja usko kaikki synnit ja kaikki matkanviat ja kiusaukset anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä. On Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit ja matkat. Jeesuksen nimessä ja veressä. Kaikki synnit ja matkan viat ovat anteeksi, rauhaan ja vapauteen.

Ja siihen Jumalasta ihmeelliseen, mutta usein hiljaiseen iloon asti. Olen käyttänyt viime aikoina tätä ilmaisua, se Jumalan lapsen ilo on usein semmoista hiljaista sydämen iloa, koska me olemme myöskin tämän siinä lähellä tätä kaikkea turmelusta, joka meitä tässä ajassa ja meissä itsessämme ympäröi. Mutta kerran tämä osa vaihtuu. Minä vielä viittaan tuohon ehtoollisvirteen, jonka äsken lauloimme. Tehän tiedätte sen, että kun polvistumme ehtoollispöytään, tämä kilvoittelevan seurakunnan ehtoollispöytä on puoli pyöreä. Sen viesti on siinä vertauskuvana, että siellä näkymättömyydessä tulee se ympyrän toinen puoli, ja näin muodostuu yhteinen, taisteleva ja riemuitseva seurakunta.

Samalla polvistuvat perille päässeet, jotka ovat jo kunniassa. Ja me uskon kautta heitä saamme katsella ja muistella niin kuin moni meistä on omia rakkaitaan jo saattanut rajan taakse, niin se ehtoollispöydän puolikaari muistuttaa siitä, että näkymättömyydessään on perillä oleva, mutta riemuitseva seurakunta. Jäi nen ja sisarllisesti matkaa tekemään. Synnit ovat anteeksi Jeesukseni meissä ja sovinto vedessä. Oma sydämeni kaipaa myöskin evankeliumia arvokasta, että saanko minä vastata uskoa?

Tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne Jeesuksen nimeen. Aamen.