Seurapuhe Haapaveden RY:llä 07.04.2024 15.04

Jatkamme vielä seuroja ja hiljenymme kuuntelemaan Jumalan sanaa Johanneksen kolmannesta epistolasta eli kirjeestä Jeesuksen nimeen.

Vannin rakkaalle Kaiukselle, jota minä totuudessa rakastan. Minun rakkaani, ylitse kaikkea, minä toivotan, että menestyisit ja terveenä olisit niin kuin sinun sielusi menestyy, sillä ihastuin suuresti, kun veljet tulivat ja todistivat sinun totuudestasi niin kuin sinä totuudessa vaellat. Ei minulla ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lapseni totuudessa vaeltavan. Minun rakkaani, sinä teet edullisesti, mitä veljille ja vieraille teet, jotka ovat sinun rakkaudestasi seurakunnan edessä todistaneet.

Sinä teet hyvin, että heidän kauniisti olet lähettänyt Jumalan edessä. Niin meidän pitää sen kaltaisia korjaamaan, että me totuuden apulaiset olisimme. Minä kirjoitin seurakunnalle, mutta Diotrephes, joka heidän seassaan tahtoo jalo olla, ei ota meitä vastaan. Sen tähden, jos minä tulen, niin tahdon ilmoittaa hänen työnsä, joita hän tekee, joka pullikoi meitä vastaan pahoilla sanoilla eikä niihin pysähdy, eikä hän itse veljiä korjaa, estää myös muita, jotka niitä korjata tahtovat, ja ajaa heitä pois seurakunnasta. Minun rakkaani, älä seuraa pahaa vaan hyvää, joka hyvin tekee, se on Jumalasta, mutta joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa.

Demetrukselta on jokaisella todistus ja itse totuudesta, ja me myös todistamme, ja te tiedätte, että meidän todistuksemme on tosi. Minulla olisi paljon sinun tykösi kirjoittamista, vaan en enää tahtonut lähellä ja kynällä kirjoittaa, mutta toivon sinun pian näkeväni, ja läsnä ollessamme saamme toinen toistamme puhutella. Rauha olkoon sinulle, ystävät tervehtivät sinua, tervehdin ystäviä kutakin nimeltään. Aamen.

Me siis luimme yhden kokonaisen kirjeen, Johanneksen kirjan, jonka hän kirjoitti Kaius-nimiselle miehelle.

Milloin sinä olet kirjoittanut viimeksi kirjeen, semmoisen henkilökohtaisen kirjeen jollekin ystävällesi tai sukulaiselle, mummolle tai papalle? Olisiko tämän seuratilaisuuden semmoinen minun esittämä toivomus, että kirjoittakaapa vaikkapa lähiviikkoina kirjeen jollekin ystävällenne ja yllättäkää tuo ystävä tällä kirjeellä. En tarkoita nyt mitään sähköistä kirjettä, vaan ihan semmoinen, jossa on kirjekuori, sisällä kirje ja sitten postimerkillä varustettuna se sitten löytää oikeaan osoitteeseen, kun se on kirjoitettu sinne päälle. Se saattaisi olla myönteinen yllätys näille kirjeen vastaanottajille.

Miksi sitten myöskin on hyvä nyt tässä tilaisuudessa miettiä sitä kirjeen kirjoittamista? Niin tässä Johannes antoi oikein hyvän kirjepohjan, miten tuommoinen hyvä kirje voidaan sitten tehdä, ja tässä oli ne elementit, mitkä hyvään kirjeeseen voivat kuulua.

Sen verran voisin omaa lapsuuttani muistella, kun siitä on jo jokunen vuosi aikaa, kun olen ollut lapsi ja kirjoittanut kirjeitä, onko sitä nyt 60 vuotta tai viisi-kuusikymmentä vuotta pyöreästi sanottuna. Niin se kirjeen kirjoittaminen oli tavanomaisempaa, ja meillä oli siellä minun kotona semmoinen malli, että kun äiti kirjoitti kirjeen omalle äidilleen, siis minun mummolle, niin me lapset sitten sanomme, että sinähän sopii sinne kirjekuoreen vielä kirjeitä, ja niin me serkuille sitten panimme niitä kirjeitä siinä samassa postissa, säästyi postimaksut kun ei tarvinnut useita kirjeitä lähettää erikseen.

Mutta sitten jäestäpäin on oikeastaan vähän ihmetellyt sitä, että miten hyvin ne meidän kirjeet, joista tietenkin malli oli saatu vanhemmilta ja lähinnä äidiltä, niin miten hyvin se noudatti tätä tuttua ja turvallista linjaa, minkä tämä Johanneksen kolmas epistola esim. meille antaa, niin kuin tuo toinenkin kirje ja ensimmäinen kirje. Tässähän oli ensimmäisenä maininta siitä, että vanhin rakkaalle Kaiukselle, jota minä totuudessa rakastan. No tämä ei vielä liity siihen kirjeen rakenteeseen, mutta tuo seuraava asia tässä, että ylitse minun rakkaani, ylitse kaikkeen minä toivotan, että menestyisit ja terveenä olisit niin kuin sielu siihen menestyy, niin meillä oli semmoinen kirjeen aloitus.

Siellä se oli vanhemmilta opittu malli ja ehkä ne vanhemmat olivat jotenkin täältä sen mallin saaneet, kun ensimmäinen alkutervehdyksen Jumalan terve jälkeen oli, että oletteko olleet terveenä. Nyt jäljessä käsin se vähän huittaa, 10-vuotias poika kyselee toiselta 10-vuotiaalta, oletko ollut terveenä. Sehän on tietenkin hirveän tärkeä asia, että on terveenä.

Toinen asia tähän terveyteen ja tervehtimiseen liittyen oli se Jumalan terve. Eli haluttiin mallin mukaisesti ja tietenkin oman uskonkin mukaisesti tervehtiä Jumalan terveellä tätä uskovasta kirjeen vastaanottajaa.

Ajattelisin, että tänä päivänä varmaan on hyvä myöskin muistutella meidän mieliimme, että tämä uskovaisen tervehdys, Jumalan terve ja Jumalan rauhaa, niin se on edelleenkin arvokas tervehdys. Älköön se jääkö sinne, jos sanoisi, arkisesti sinne muin, Hein ja Heipan jalkoihin, että me muistaisimme, että kun uskovaiset tapaavat tuolla ja on semmoinen tilaisuus, niin tervehditään tällä uskovasten tervehdyksellä, kun siitä on sanottu, että ne on taivaan terveisiä ja mikäpä sen parempi kun arjen keskellä olemme ja arkisissa askareissa niin vaikka pikkuisen pysähdymmekin sen ääreen, että tosiaan mehän ollaan Jumalan lapsia ja Taivaan Isän terveisiä saadaan välittää.

Mutta sanon kyllä tämän tietenkin sillä tavalla, että siitä ei tulisi kenellekään kuormaa eikä painoa eikä lakia, että se on Jumalan hengen vaikuttava asia, se ei ole vaatimuksen vaan Jumalan rakkauden vaikuttava asia. Silloin kun teistä ja meistä tuntuu, että nyt Jumalan terveen ja Jumalan rauhan sanat on paikallaan, niin silloin me ahkeroimme niitä käyttää, ne on hyviä terveisiä ja hyviä sanoja suoraan taivaasta.

Sitten tässä on semmoinen ajatus, joka niin ikään on hyvin myönteinen ajatus ja tärkeä ajatus, että minä ihastuin suuresti, että veljet tulivat ja todistivat sinun totuudestasi niin kuin sinä totuudessa vaellet.

Eli toisaalta se tarkoittaa kyllä tämmöistä vilpittömyyttä, niin kuin uudempi käännös taitaa puhua vilpittömyydestä, niin se on uskovaisten tuntomerkki se, että me ollaan vilpittömiä, me pysytään totuudessa ja se totuuden vastakohta on valhe ja vilpittömyyden vastakohta on vilpillisyys ja nämä ovat semmoisia asioita, että me ahkeroimme karttaa niitä. Väärä oppi ja vilppi olkoon minusta kaukana, sanoo Vanhan testamentin kirjoittaja.

Muistutetaan aina sitä, että totuus on tärkeä asia ja siihen meidän on tarpeen myöskin opettaa meidän nuorisoamme ja lapsiamme, että aina puhut totta. Sehän nimittäin on sillä tavalla, että joskus saattaisi olla niin paljon helpompi kun ei sanoisi sitä totuutta ja on kehitetty semmoinen termi, jota ajassa kuulee joskus sanottavan, että no se oli sellainen valkoinen valhe. No mikä se valkoinen valhe on sitten?

Minä en oikein tiedä, kun minusta se valhe on syntiä ja synti on mustaa, mikä sen valheen sitten valkaisee? Jos te osaatte sitä tarkemmin selostaa, niin minä voin sitten vähän oppia tästä, mutta minä en ole niitä valkoisia valheita löytänyt, toki on isompia ja pienempiä valheita löytänyt, mutta kaikki nämä kuuluvat siihen kategoriaan, joista sanotaan, että ne on syntiä.

Sitten tässä nyt oli semmoinen ajatus, että tämä vilpittömyysajatus, niin sitten tämä kirjeen kirjoittaja rupeaa kertomaan siitä, millainen tämä vanha kirjeen vastaanottaja Kaius sitten on tuommoisena henkilönä ja miten hän toimii ja hän sanoo näin, että sinä teet uskollisesti mitä veljille ja vieraille teette. Eli tämä jo antaa viitteitä siihen, että hän on tämmöinen palveluksen mielen ja palveluksen lahjan saanut henkilö.

Uskollisuus on tärkeä ominaisuus eli jos teitä on kutsuttu johonkin palveluksen tehtävään ja kuten teitä on kutsuttu monenlaisiin palveluksen tehtäviin, niin on suuri asia, että tehdään se palveluksen työ uskollisesti. Ollaan uskollisia annetuille tehtävälle, mutta myöskin saa olla uskollinen annetuille lahjoille.

Se meillä sanapalvelijana on se vähän joskus semmoinenkin kiusaus, että sitä katselee noita veljien lahjoja vähän siinä mielessä, että kun noilla lahjoilla saisi puhua, niin olisihan se paljon helpompaa. Mutta olen opetellut sitä asiaa omalla kohdallani, että minä ahkeroin omalla lahjalla puhua ja sitten seurakunnan kilpailutus siihen, että seurakunta ahkeroi tyytyä siihen, mitä Jumalan kautta puhuu.

Näin se on kaikkien muidenkin kohdalla, että Taivaan Isä antaa sen, minkä tarpeelliseksi näkee. Tämä palveluksen lahja, minkä Kaius oli saanut, niin se sitten näkyi siinä, että hän oli kokenut tärkeäksi sen, että Jumalan valtakunnan työ eli evankeliumin työ jatkaa kulkua ja menestyy täällä maailmassa. Hän sitten, tästä ei Raamattu kerro, mutta saattoi olla sellainenkin ajatus tällä Kaiuksella, että kun evankeliumin työtä on tarpeen tehdä ja se on Jeesuksen antama käsky, niin ehkä hän tarkkaili itseään siinä tehtävässä ja totesi, että olen heikko evankeliumin työmies ja saattoi olla niitä ajatuksia, että minulla ei ole lahjoja tuohon työhön.

Ja olen huono puhumaan Jumalan suurista lupauksista. Ehkä näin kun hän sitten oli tämmöisen ajatuksen saanut ja koki sen omaksi mahdollisuudeksi, että minä voin auttaa evankeliumin työn eteenpäin viimeistä sillä tavalla, että minä annan niitä Taivaan Isän lahjoittamia varoja, mitä minulla on evankeliumin työhön, ja ne rahat ja varat, mitä hän jakoi, niin ne meni sitten näille lähetysmiehille. Ja kun lähetysmiehet lähtivät tuonne saarnatehtävään, niin heidän ei tarvinnut sitten olla mitään vailla näiltä pakanoilta, joiden keskuudessa nuo evankeliumin työtä tekivät. He saattoivat olla ihan omavaraisia tämän taloudellisen puolen ja huoltopuolen suhteen.

Niin kuin me tiedämme tänä päivänä, niin evankeliumin työ myöskin vaatii yhä meidän uskolaisten varoja, niin kuin sitä vanhasta sanottiin, että parantajien eli parannettujen varolla evankeliumin työtä on tehty. Ja niin tämä Kaius sitten ahkeroi siinä, että hän lahjoitti varoja evankeliumin työhön.

Nythän meillä on myöskin semmoinen evankeliumin työn aika ja aivan samanlainen tilanne kuin silloin, kun tämä Johanneksen kolmas epistola kirjoitettiin, että oli pakanoita, joiden keskuudessa tehtiin evankeliumin työtä. Ja kun täältä lähtee sananpalvelijoita evankeliumin työhön vaikkapa Afrikkaan tai Aasiaan tai minne nyt menevätkin, niin se ei ole aivan pieni taloudellinenkaan kysymys, että sinne voidaan evankeliumia viedä.

Eli silloin kun me evankeliumin työtä tuemme ajallisilla varoilla, niin sekoittuu niiden hyväksi, jotka eivät ole tätä evankeliumia ehkä koskaan kuulleet. Siksi on niin tärkeää, että me omien mahdollisuuksiemme mukaan tätä teemme, että voisimme olla, niin kuin apostoli tässä sanoo, että olisimme totuuden apulaiset.

Tämmöset hyvät terveiset oli Kaiukselle, mutta sitten täällä puhuttiin tämmöisestä henkilöstä, jonka nimi oli Diotreffes, ja tuosta Diotreffesistä oli aivan toisenlainen todistus tässä epistolassa. Hän oli semmoinen, että hän sanoi, että jos arkikielellä sanotaan, että tänne meille ei tarvi evankeliumin työmiesten tulla. Ja syy oli semmoinen, että hän itse halusi olla kaiken johtajana ja hän koki, että jos tänne evankeliumin työmiehiä tulee, niin se on hänen arvovallasta pois. Siksi apostoli tässä hyvin voimakkain sanoin varoittaa tästä Diotrefes-nimisestä miehestä.

Siis hän sanoo näin, että minä ilmoitan hänen työnsä, joka pullikitsee meitä vastaan pahoilla sanoilla, siis hän puhui pahoja sanoja evankeliumin työmiehistä.

Kun me urron kanssa täältä lähdetään ja kun me tulimme tänne, niin nämä tuli turvallisella mielellä, että täällä ei varmaan pahoja sanoja ole meistä puhuttu vaikka monet teistä Urho tunnetaan paremmin ja minutkin monet tuntevat ja jos sille linjalle lähdetään niin ainakin minusta löytyisi paljonkin semmoista, että voisi pahoja sanoja saa aikaiseksi. Mutta turvallisin mielin tultiin, että ei tarvitse tämmöisestä olla huolissaan.

Tuo tilanne oli siis biotreffien kohdalla semmoinen, että hän halusi olla se kaikista suurin ja paras, mutta koki kilpailijoiksi sitten ne, jotka evankeliumin työtä tekevät. Hän ei siis halunnut sitä, että siellä korjataan ja hoidetaan asioita. Me tiedämme sen, että me olemme vikaan joutuvaisia ja toki Jumalan henki sydämellä neuvoo mikä on väärin ja se neuvoo parannuksen askelille, mutta on sitten niinkin, että aina me emme itse huomaa, että olemme joutuneet vikaan ja silloin tarvitaan sitä ja onneksi meillä on saattomia jotka tulevat sitten nöyrästi ja alhaalta päin meille kertomaan, että oletko ajatellut semmoista asiaa, että tässä olet joutunut vika-askelelille ja näin haluavat auttaa meitä taivaastiellä.

Jos tämmöinen tilanne on sinun tai minun kohdalla, niin muistetaan se asia, että tässä on takana Jumalan rakkaus. Ei siinä ole yhtään vähemmästä asiasta kyse kuin siitä, että tuo rakas ystävä haluaa meitä auttaa taivastielle. Siksi se meidän toivomus onkin, että jos tämmöistä tarvetta on niin rohkaisisitte mielenne ja tulette auttamaan vikaan joutunutta ja näin tulette matkaa taivastiellä.

Sitten tämä demenrius oli totuuden avulla eli hän oli taas sitten semmoinen oikealla asialla oleva Jumalan palvelija ja hänestä oli todistus, että hän on Jumalan lapsi. Kun ajattelemme sitä, että mitä merkitystä sillä todistuksella on, niin niin onhan se suuriarvoinen asia, että jos vaikkapa meistä puhutaan meidän elossa olleesta tai erityisesti sitten kun meidän matka on päättynyt, että se on uskovainen ihminen tai se on uskovainen mies niin ei kai sitä suurempaa todistusta ihmisen elämässä voi olla.

Jumalan lapsi korkeampaa, ei sanaa korvissa soi. Tämmöisiä ajatuksia tässä. Sitten Johannes päättelee tämän kirjeen tämmöisillä sanoilla, että minulla olisi paljon sinun tykösi kirjoittamista, vaan en minä tahtonut läkillä, siis musteella tai kynällä kirjoittaa. Johannes molemmissa ainakin tässä kolmannessa ja toisessa kirjassa päättelee samalla tavalla, että vielä olisi paljon asiaa, mutta kirjeetsin niitä on mahdoton sanoa kaikkia ja siksi hän toivoo, että sitten kun me tapaamme näin kasvotusten niin sitten me tarkemmin puhumme näistä asioista.

Tässä tilanteessa sanon, että minulla nyt ei tässä ole enää paljon sanomista, ei tällä kertaa ilmoituksia tunnu kovin paljon olevan, mutta ajattelen näin myöskin toisaalta, että tehdään tyydytty siihen minkä Taivaan Isä tahtoo palvelijoitten kautta puhua ja se on meidän hyvä sille paikalle jäädä.

Siksi ihan lopuksi tässä vielä haluan tärkeimmät terveiset tuoda, että Jumala pitää teistä huolen ja Jumala pitää varmasti minustakin huolen. Evankeliumin voima on se, joka meitä kuljettaa taivasta kohti ja siksi veljet ja sisaret turvalliset tässäkin hetkessä saatte ylentää sydämenne uskomaan synnit ja matkailijat ja kiusaukset anteeksi aivan Jeesuksen nimessä ja veressä aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Tuo evankeliumi on semmoinen ihmeellinen asia, että vaikka on joskus raskasta ja vaikka askel painaa niin kun evankeliumia saa rohkaista ja tukea ja antaa voimaa, niin se on sitten taas paljon kevyempi kulkea. Kirjajäosassa kun kaikki päivät täällä saamme elää, niin me pääsemme perille taivaaseen. Siksi onnellista kotimatkaa sinne perille asti siellä me viimeistään tapaamme, ellemme täällä ajassa.

Jääkää Jumalan jääneen armonsa sanaan haltuun. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä jää väreissä. Jeesuksen nimeen, aamen. Ja saanko mäki vielä uskoa syntiniä kiusaukseni anteeksi. Näin haluaa uskoa meidän kanssanne.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.