Pääsiäisseurat/Seurapuhe Helsingin RY:llä 01.04.2024 17.58

Kolme yhteisen Jumalan isänä, pojan ja pyhän hengen nimeen. Olemme tulleet näihin iltaseuroihin. Tuli mieleen alkurukoksena tuo tässä saarnaajapöntön edessä oleva teksti. Ja siirrymme paimenpsalmin sanoin alkurukoukseen.

Kiitos Herra, että olet minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu. Kun väsyn, ohjaa minut vihreille niityille ja virvoittavan veden äärelle lepäämään. Kiitos, että virvoitat sieluni ja ohjaat minua oikeaa tietä. Rakas Jumala, vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet kanssani.

Rakas taivallinen isämme, tänä iltahetkenä meidän sydämemme polvistuu sinun edessäsi ja me pyydämme seurasiunausta. Tule sinä tänäkin iltana laskemaan armopöytäsi niin matalalle, että kaikkein laitimmaisimmankin, tuntusen taivaan tien kulkijan, saisi sanastasi määräosaan. Ja tänään pääsiäispäivänä me tuomme kiitoksen pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta. Siitä uurikuolemasta, jonka hän teki koko maailman syntien edestä ja avasi meillekin tien sinne taivaan kunniaan.

Kun me isä käymme pyhää sanaasi tutkimaan, anna meille kuulevat korvat ja kätkin tämä sydän. Aamen.

Pyydän lukea tutkittelun aiheeksi erään näitä pääsiäisen tapahtumia. Tämä on kirjoitettuna Johanneksen evankeliumin 20. luvussa, alkaen jakeesta 11, muutamia jakeita eteenpäin. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimessä:

"Mutta Maria seisoi ulkona haudan edessä ja itki. Ja kun hän niin itki, kumarsi hän itsensä hautaa ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, yhden pään puolessa ja toisen jalkain puolessa, siinä missä Jeesuksen ruumis pantu oli. Ja sanoivat hänelle: 'Vaimo, mitäs itkit?' Hän sanoi heille: 'He ovat minun herrani ottaneet pois, enkä tiedä, kuhunka he hänet ovat panneet.' Ja kun hän nämä sanonut oli, käänsi hän itsensä taapäin ja näki Jeesuksen seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus. Sanoi Jeesus hänelle: 'Vaimo, mitäs itkit? Ketäs etsit?' Mutta hän luuli sen yrttitarhan haltijaksi ja sanoi hänelle: 'Herra, jos sinä hänet kannoit pois, niin sano minulle, kuhunka hänet panit, ja minä tahdon hänet ottaa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Maria.' Niin hän käänsi itsensä ja sanoi hänelle: 'Rabbuni', se on mestari. Jeesus sanoi hänelle: 'Älä minuun rupea, sillä minä vielä olen mennyt ylös minun isäni tyköön, vaan mene minun veljeni tyköön ja sano heille: Minä menen ylös minun isäni tyköön ja teidän isänne tyköön ja minun Jumalani tyköön ja teidän Jumalanne tyköön.'"

Maria Magdalena tuli ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että hän näitä hänelle sanoi. Aamen.

Me laulamme tutussa Zionin laulussa: "Lastesi koolla ollessa, sä ole kanssamme Herra, sanasi kautta kallista, sun seurakuntasi hoitaa, anteeksi anto saarnata, suo henkes vaikuttamana, sielujen voimaksi täällä." Tätä me veljet ja sisaret näissäkin seurassa pyydämme.

Kun sitä sanan palvelijana astuu tälle paikalle, katse kääntyy väkisin omaan sydämeen: mikä minä olen puhumaan? Tulee mieleen, jota olen ennenkin puheessani muistellut, se vanha sanan palvelija. Hän kertoi tuntemuksia siitä, kun seurakunnan eteen astuu. Se on niin kuin keväinen kylväjä, joka ottaa vakkansa ja vävelee sinne saraan päähän, koukkaa kourallaan niitä hyviä, ja tuntuu, että se koura koukkaisee vain sitä vakaan pohjaa. Ei ole siemeniä, mitä heittää.

Mutta me saamme kuitenkin olla rukoilemassa sitä, että Taivaan Jumala hän sen verran sanastaan tänäkin iltana haluaa avata ja rauttaa, kun hän sen parhaaksi näkee. Tätä me saamme olla pyytämässä.

Nämä pääsiäisen ja paaston ajan tekstit, joiden ympärillä me viime aikoina olemme useasti pysähtyneet, ne ovat hyvin pysäyttäviä. Ne kertovat siitä lunastustyöstä, mikä tehtiin sinun ja minun syntien edestä. Ja kun me sitä ajattelemme, Vapahtajan kärsimyksiä ja koettelemuksia, se hiljentää meidät. Mutta samalla se avaa myös sen riemullisen näköalan: tie on avattu kunnian taivaaseen, kuoleman valta on voitettu, synnin valta on voitettu, ja meille tämänkin päivän Jumalan lapsille meillä on kulku sinne kaikkein pyhimpään. Me olemme veljet ja sisaret matkalla taivaan kotiin.

Voi miten se on hyvä muistaa se, että me olemme täällä matkalla. Ja Jumala yksin tietää sen, mikä on se meidän elämämme kaaren mitta. Sitä ei kulje nuorikaan veljen ja sisarien, joita täällä seuroissa on paljon. Me emme voi luottaa omiin voimiin, omiin mahdollisuuksiin. Se on Jumalan kädessä. Hän tietää, koska me olemme kypsää viljaa hänen aittoihinsa.

Mutta tärkeää on se, että me joka päivä Jeesuksen sanojen mukaan ottaisimme ristimme ja seuraisimme elämän Herraa, Jeesusta Kristusta.

Me tiedämme, miten tämä aika, jota me elämme, on hyvin haasteellinen aika. Me näemme sen, miten maailma ympärillä kuolee, miten väkivalta rehoittaa. Sodan uutiset saavuttavat meitä joka päivä. Jos me vielä ajattelemme hengellistä maailmaa, minkä keskellä tämä rakas kansankirkko mekin elää, sekin pysäyttää meidät.

Sillä aivan kirkon johdossa todetaan, miten Jumalan elämä on, miten Jumalan sana on ajaton, ja se ei koskisi tämän päivän ihmistä. Ja sanomme, että tämä Jumalan sana on meille kirjoitettu opiiksi, neuvoksi. Ja kaikki, mikä tänne pyhään Raamattuun on kirjoitettu, se on myös meillekin kirjoitettu.

Ja on yksi asia, mikä tässä maailmassa pysyy ja kestää: se on tämä Jumalan sana. Jumalan sana on ilmoittanut sen, minkälainen me ihmiset olemme, mitä hän meiltä vaatii ja minkälainen hän on armahtavana Jumalana.

Jeesus tänäkin päivänä on vielä täällä omiensa keskellä. Hän aikanaan jätti siellä suljettujen ovien takana sen saarnaviran, puhui omien päällensä, sanoi: 'Ottakaa Pyhä Henki. Te olette synnit anteeksi antavat; niille ne ovat anteeksi annetut, ja joilta ne pidätätte, niiltä ne on pidätetty.'

Ja tämä sama saarnavirka on tänäkin päivänä voimassa täällä Jumalan valtakunnassa. Se ei muutu tämän maailman paineissa. Ei tekoäly sitä muuta, ei tämän ajan virtaukset, ei valhessaarnat, ei mitkään, ei salaliittoteoriat. Ei muuta tätä tosiasiaa, että tämä Jumalan armojärjestys on ja pysyy täällä Jumalan valtakunnassa.

Voi miten vahva turva on teille, rakkaat nuoretkin, että on jotain sittenkin tässä maailmassa, mikä pysyy ja kestää kaiken muutoksen keskellä. Näin turvallista valtakuntaa me saamme asua.

Mutta me myös näemme samalla sen, että kun me täällä vatkaamme ja kilvoittelemme, meillä olisi halu, että saisimme välttää ne synnin karikot. Mutta me tiedämme jokainen sen, miten vaikeaa se on. Vaikka meillä on halu kilvoitella niin kuin Jumalan sana opettaa, niin sittenkin me lankeamme.

Mutta meidän uskomme ei ole siinä, miten me kiertäisimme näitä synnin karikoita, vaan siinä, että me laittaisimme tarttuneen synnin pois.

Tätä Jumalan lapsen elämää on verrattu monasti juoksukilpailuun. Ja kun se kilpailija kaatuu siellä juoksuradalla, tulee mieleen lopettaa, jättää matka kesken. Näin se on täällä uskon kilparadallakin. Kun tulee niitä lankemuksia, saattaa tulla mieleen, että minä jätän koko homman. Ei minusta ole Jumalan lapseksi elämistä.

Tai sitten me saatamme ajatella niin, että ei se niin tarkkaa ole. Minä en tuossa yhdessä asiassa selviä. Ei se niin väliä, vaikka minä sen kanssa eläisin, vaikka tiedän, että se on väärin.

Mutta veljet ja sisaret, kun me jätämme yhdessä asiassa näin, niin sen jälkeen me jätämme myös toisessa. Ja sitten saattaa vähitellen käydä niin, että nämä rakkaat neuvot, mitä me Jumalan valtakunnassa kuulemme, ne saattavat alkaa tuntua sellaisilta sääntökokoelmilta. Ja me teemme itsellemme paremmat säännöt, sellaiset säännöt, joiden kanssa me pärjäämme.

Mutta on vakava asia aina se, kun me lähdemme syntiä selittämään pohjaisen. Meitä kehoitetaan laittamaan synti syntinä pohjaisen, ei selittelemään sitä. Ja kun me saamme tällä siihen armon pohjattomaan virtaan ne synnit upottaa, silloin ne sinne unholaan myös upottuu. Niitä ei tarvitse enää muistella.

Me tiedämme, miten tämä uskovainen yhteisö on myös tällainen ulkonainen yhteisö. Me tiedämme myös sen, että me olemme yhdessä. Ja me tiedämme sen, että tähän yhteisöön kuuluu myös henkilöitä, jotka eivät sydämestään ole Jumalan valtakunnan jäseniä.

Ihminen saattaa sanoa, että hän kuuluu tähän liikkeeseen ja haluaa osallistua sen toimintaan haluamallaan tavalla. Ihminen saattaa nimittäin erehtyä ajattelemaan, että hän kuuluu tähän joukkoon, koska hän itse niin haluaa.

Näin ajatteleva ihminen saattaa sanoa, että suurimman osan niistä asioista, mitkä täällä Jumalan valtakunnassa neuvotaan ja opetetaan, minä ajattelen samalla tavoin, mutta on muutamia asioita, joissa minä ajattelen eri lailla. Ja sitten ihminen vielä sanoo, että minulla on oikeus siihen, että minä saan näin ajatella.

Mutta kuitenkin meidän on hyvä muistaa se, että usko on Jumalan lahja. Ja Jumalan lapsia ovat ne, jotka sydämestään haluavat uskoa, vaikka syntisinä ja lankelevaisina, mutta haluavat uskoa niin kuin Jumalan valtakunta opettaa.

Voi miten lähellä on se ajatus, minä tiedän sen itsekin, miten niin moni sellainen asia, mikä meidän järkemme sanoisi toisella tavoin kuin täällä Jumalan valtakunnassa, niin se tahtoo niin helposti tarttua meihin ja me teemme tosiaan omat sääntömme. Haemme Jumalan sanasta aivan niin kuin helpotusta tähän elämään.

Mitä se silloin on? Se on yhtä kuin me olemme laventamassa sitä ahtaan porttia tänne Jumalan valtakuntaan. Haluamme laajentaa sitä ahtasta porttia niin, että se järkikin mahtuisi mukaan tulemaan siitä portista sisään.

Mutta kuitenkin niin kuin Raamattu sanoo, tie on kaita, portti on ahtaas, joka käy kunniaan.

Voi miten me saamme olla pyytämässä. Me emme kaikkia ymmärrä täällä Jumalan valtakunnassa. Ei ne ymmärtäneet opetuslapsetkaan, kun Jeesus heitä opetti. Mutta eivät opetuslapset pyytäneet, että Herra lisää meille ymmärrystä, vaan opetuslapset pyysivät: Herra lisää meille uskoa.

Ja tämä sinä, rakas nuori, sinä epäileväinen, joka monesti katselet tätä Jumalan lasten joukkoa vähän niin kuin ulkopuoleltakin, ajattelet, että sinä voit täällä omien tapojesi kanssa olla, niin sinäkin saat katsella tätä Jumalan valtakuntaa pyhänä valtakuntana. Ja täällä kaikuu tämä evankeliuminen anteeksiantava sanoma.

Me saamme laittaa täällä kaikki tarttuneet synnit pois, elää täällä Jumalan lapsena. Ja minkä takia, veljet ja sisaret, se on tärkeää, että me jaksaisimme kilvoitella täällä, vaikka se vihollinen saattaa olla saarnaamassa sitä, että te edes lyhyen maailmanreissun nautisitte maailman ilosta, että sitten sinä tiedät, missä Jumalan valtakunta on ja voit tulla takaisin.

Mutta se, kun ihminen lähtee täältä Jumalan valtakunnasta, se on aina ihmisen oma päätös. Mutta se, että ihminen tulisi takaisin tänne Jumalan valtakuntaan, se on yksin Jumalan päätös. Se on lahja tämä uskominen. Älä sen tähden hylkää sitä kallista lahjaa, minkä sydämellesi olet saanut.

Nämä meidän tekstimme kertoo erään tapahtuman tästä pääsiäisen kulusta. Ja jos me luemme näistä eri evankeliumeista tätä samaa tapahtumaa, niin me näemme, että ne vähän eri sanoilla, eri evankeliumit kertovat tästä tapahtumasta. Ne ovat silminnäkijähavaintoja ja ne ovat aikojen myötä myös vähän puuttuneet.

Mutta se, mistä kaikki evankeliumit ovat samaa mieltä, ne kertovat tästä Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ja sehän on se keskeinen asia tässä pääsiäisen sanomassa. Siellä Paavallakin toteaa, että ellei Kristus ole ylösnoussut, niin meidän saarnamme olisi turhaa, ja teidän uskonne myös olisi turhaa.

Tämän takia, että me sanomme, että tämä on ylösnousemususkoa, niin se on aivan keskeinen asia tässä Jumalan lapsen kilvoituksessa.

Siellä esimerkiksi Luukas kirjoittaa, että sinne haudalle saapui kolme naista: Maria Magdalena, Maria Jaakobin äiti ja Salome. Mutta tämä Johanneksen evankeliumi kertoo vain tästä Maria Magdalenasta.

Me muistamme, miten tämä Maria Magdalena kohtasi Jeesuksen. Kerrotaan, että tässä Maria Magdalenassa oli seitsemän pahaa henkeä, jotka Jeesus ajoi ulos. Maria oli aikanaan syntynyt Jumalan lapseksi, mutta niiden kauniiden lapsuusvuosien jälkeen oli synti päässyt tarpeeksi tarttumaan. Elettiin syvällä elämän iloissa ja murheissa, niin että aivan oli nämä seitsemän riivaajaa sinne sydämelle tullut.

Nyt Jeesus oli parantanut Marian, ja Maria oli rakkausmestariinsa. Hän halusi rakastaa, aivan niin kuin se syntinen nainen siellä Simonin huoneessa. Kun hän sai paljon anteeksi, niin hän paljon rakasti.

Eikö veljet ja sisaret meilläkin ole tämä tunne? Voi miten paljon minä olen saanut anteeksi, niin eikö meidän silloin ole se sydämen halu, että minäkin haluan rakastaa taivaallista Isää?

Tämä Maria hän suree Jeesusta. Vaimat olivat lähteneet sinne haudalle. He olisivat halunneet tehdä sen viimeisen voitelun Vapahtajalle juutalaiseen tapaan, mutta he kohtasivat siellä tämän yllätyksen.

Ja kun me luemme näitä pääsiäisen tapahtumia ja niitä edeltäviä tapahtumia, miten Jeesus siellä valmisti omiaan pitkään näihin tapahtumiin, mutta omien oli vaikea ymmärtää sitä, mitä Jeesus puhui.

Me muistamme täältä Johanneksen evankeliumistakin sen pitkäisen jäähyväispuheen, minkä Jeesus omilleen piti siellä. Hän aloittaa: "Älköön teidän sydämenne hurhellinen olkoon. Älkää peljätkö. Jos te uskotte Jumalan päälle, niin uskokaa myös minun päälle."

Sitten Jeesus lupaa kauniisti opetuslapsilleen ja meille tämänkin illan sanankuulijoille: "Minun isäni huoneessa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, niin minä sanoisin teille: minä menen valmistamaan teille sijaa. Eli missä minä olen, siellä pitää myös teidänkin olla."

Eli veljet ja sisaret, me saamme myös uskoa niin, että Herra Jeesus Kristus henkensä kautta on tänäkin päivänä täällä meidän keskellämme. Hän on jakamassa sitä elämän leipää sinun köyhän matkaystävän sielulle, näyttämässä sitä, että sittenkin, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti, niin minä haluan tässä Jumalan lasteni joukossa pysyä ja tässä vaeltaa, vaikka laitimmaisimman tuntuisena, oveen vartijana, mutta valtakunnan sisäpuolella. Ja kerran minäkin pääsisin näkemään sitä, mitä tänä päivänä heikolla uskolla olen kantamassa.

Jeesus vielä jää jäähyväispuheessaan. Hän hyvin kertoo ja kaunistaa puhuu Jumalan lastenne elämästä. Hän toteaa myös siellä sen, että jos maailma teitä pilkkaa, niin tietäkää, että se on ennen minua pilkannut teitä. Jos te olisitte maailmasta, maailma rakastaisi omaansa, mutta ette ole maailmasta, vaan minä eroitin teidät maailmasta.

Tästä johtuu, veljet ja sisaret, te rakkaat nuoretkin, ettei ole helppo siellä arjen elämän keskellä saada pilkkaa osakseen. Sellaista, vaikka se ei ole aina sanallista, mutta se on näkyvillä. Jotenkin aivan niin kuin vierastetaan sitä, että joku noin vanhanaikaisesti voi tänä päivänä uskoa.

Mutta se on silloin merkki siitä, että te ette ole tästä maailmasta, vaan Jumala on teidät valinnut maailmasta.

Ja siellä Johannes sitten epistolassaan kirjoittaa: "Älkää maailmaa rakastako, eli mitä maailmassa on. Sillä jos joku maailmaa rakastaa, ei hänen se ole isän rakkaus. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihanhimo, silmien pyynti, elämän koreus, ei ole isästä, vaan on maailmasta. Ja tämä maailma katoaa ja hänen himonsa. Mutta joka tekee minun isäni tahdon, hän pysyy iankaikkisesti."

Näin turvallista meidän on täällä olla.

Ja se Jeesuksen jäähyväispuhe, niin voi miten sanoisin aivan teille rakkaat nuoret, että ottakaapa ja lukekaa se. Ja oikein ajatuksilla luette, miten kauniisti Jeesus lohduttaa pelkääviä opetuslapsia. Ja jotka sanat meillekin tämän päivän Jumalan lapsille tämän muuttuvan ajan keskellä, niin ne ovat sellaista turvallista raamattua.

Nähdä se, että sittenkin on vielä tämä Jumalan valtakunta, jossa me saamme asua ja elää ja olla häneen lapsina.

Tässä Maria ei käsitä sitä, että Jeesus todella sanojensa mukaan on noussut ylös. Hän näkee enkelin siellä ja kysyy, mihin hän laittoi hänet. Hän haluaisi nähdä Herransa. Ja Jeesus, tämä teksti meillä myös jatkuu sen, että Jeesus seisoo siellä Marian takana ja Maria ei näe siellä suruun ja sumentamiin silmin, että siinä seisoo ylösnoussut Vapahtaja. Hän ei jaksa uskoa sitä asiaa ja luulee häntä yrttitarhan haltijaksi.

Mutta sitten tässä tekstissä on ihana kohta, kun Jeesus sanoo: "Maria." Vain yksi sana. Marian sydämessä läikähtää. Siinä on minun mestarini, siinä on minun vapahtajani, ylösnoussut Herra Jeesus Kristus.

Ja voi miten tärkeä on, veljet ja sisaret, että meillä on nimi elämän kirjassa. Vapahtaja näkee ja tietää jokaisen meidän sydämemme. Hänellä on sinun ja minun nimi tiedossa.

Ja miten tärkeää, että meillä on nimi siellä elämän kirjassa. Apostoli Johannes siellä Ilm. Raamatussakin saa katsella, kun hän näkee sen ihmeellisen taivaallisen näyn. Siellä kirjoitetaan, joka avoittaa, se pitää valkeilla vaatteilla puettamaan. Ja minä pyyhin hänen nimeänsä elämän kirjasta, joka on taivaassa.

Miksi se, veljet ja sisaret, on niin tärkeää, että meillä on nimi elämän kirjassa? Johannes näki myös ne viimeiset seurat. Hän kirjoittaa siellä Ilm. Raamatussa: "Minä näin suuren valkean istuimen ja sen päällä istuvan, jonka kasvoin edestä taivas ja maa pakeni. Minä näin sekä suuret että pienet seisovat istuimen edessä, ja kirjat avattiin. Toinen on elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin siitä, missä kirjoissa he ovat kirjoitetut."

Voi miten tärkeät, veljet ja sisaret, on se, että meillä on nimi elämän kirjassa. Silloin me saamme kerran niissä viimeisissä seuroissa, johon kaikki ihmiset kootaan. Tänä päivänä kun me kuulutamme seuroja, niin tänne on vapaaehtoista tulla. Ei tarvitse kenenkään pakolla tulla.

Mutta viimeisiin seuroihin, valtaistuimen eteen, kootaan kaikki ihmiset. Ja onnellinen on se ihminen, joka saa siellä oikealla puolella valtaistuinta seistä. Saa kuulla ne sanat: "Tulkaa minun isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka teille on annettu maailman alussa alkaen."

Tätä me saamme uskolla olla täällä sydämessämme kantamassa.

Maria sai nähdä Jeesuksen. Hän vei viestin sinne opetuslapsille. Oliko opetuslasten helppo ottaa se viesti vastaan? Sitten he tapasivat päivän ehtoollisella, kun Jeesus ilmestyi omille. Hän toi ne rauhan terveiset: "Rauha teille."

Sitten me muistamme näistä pääsiäisen ajan teksteistä, miten Tuomas ei ollut paikalla. Me tiedämme, miksi hän ei ollut paikalla. Oliko niin, että Tuomas oli jotenkin niin pettynyt, niin alavireissä, niin epäilevä ja kantamatta, että hän ei jaksanut tulla sinne opetuslasten joukkoon? Oliko usko päässyt koettelemusten keskellä kuivumaan?

Sitten ne opetuslapset kertovat Tuomalle, että me näimme Herran, ylösnousseen Herran. Tuomas totesi: "Elleivät minä näe, ellei minä saa pistää sormiani haavainseeni, ellei minä saa pistää kättäni kylkeen, niin minä en usko."

Tuomas oli niin kuivunut. Mutta me muistamme, sitten kun Jeesus kahdeksan päivän perästä ilmestyi jälleen opetuslapsille, Tuomas oli paikalla.

Miten reagoi Jeesus? Alkoiko Jeesus moittimaan Tuomasta? Miksi sinä epäilit? Miksi et uskonut? Ei alkanut, vaan Jeesus sanoi: "Tule tänne Tuomas, pistä sormesi haavainseeni sijaan ja kätesi kylkeen."

Voi miten tänäkin päivänä, jos täällä seurasalissa olisi yksikin sanankuulija, joka olisi epäillyt sitä omaa autuuttaan, olisi epäillyt sitä, että onko tämä usko oikein, jossa minä olen, olenko minä kulkemassa taivaan tietä, katselen ympärillä ja näen, että kyllä ne on muut, mutta miten on minun laitani? Saapuiko se minun purteni milloinkaan sinne autuuden satamaan?

Jos Herra Jeesus Kristus tänä päivänä tulisi fyysisesti tänne meidän seurasaliimme, niin minä uskon, että Hän istuisi sinun viereesi, sinun, joka eniten epäilisi sitä omaa autuuttasi, laittaisi käden olkapäälle ja olisi epäileväinen. Ja sanoisi niin kuin Tuomalle: "Älä epäile, ole uskovainen."

Näin Jeesus rakasti sitä epäilevää Tuomasta ja näin hän rakastaa meitäkin.

Opetuslapsissa on näkyvissä hyvin se inhimillinen puoli. Siellä oli hyvin erilaiset ihmiset, niin kuin pyhä Raamattu siitä kirjoittaa.

Muistamme varoittavan esimerkin esimerkiksi siitä Pietarista. Hän oli sellainen opetuslapsi, johon hän oli hieman rohkea mies, jos näin voisimme sanoa. Mutta Pietari pääsi kasvamaan siinä omassa tunnossaan.

Siellä Kesarian maan ääressä, kun ne opetuslapset Jeesuksen kanssa kulkivat noin puoli vuotta ennen pääsiäisen tapahtumia, Jeesus alkaa kyselemään opetuslapsiltaan, kenenkä ihmiset sanovat hänen olevan.

Muistamme sen keskustelun, mikä siellä käytiin. Ja sitten Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"

Tämä on henkilökohtainen kysymys, mikä voitaisiin tänä iltana jokaiselle meillekin asettaa.

Jeesus vastasi: "Sinä olet Jeesus Kristus, elävä Jumalana Poika."

Ja Pietari saa siellä tunnustuksen, että ei sinulla ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun isäni Henki, joka on taivaissa.

Ja siellä annettiin evankeliuminen päästöinen virka, ei annettu Pietarille, vaan annettiin sen tunnustuksen päälle, jonka Pietari antoi.

Eli meille kaikille. Niin kuin on sanottu, että me olemme sellaisia pieniä Pietareita tämän Jumalan valtakunnan työssä. Meillä on oikeus ja lupa antaa syntejä anteeksi toinen toisillemme.

Mutta Pietari, kun hän sai tällaisen tunnustuksen, ja Jeesus siellä sitten rupeaa ensimmäiseksi, hän alkoi kerran puhumaan siitä, miten me menemme Jerusalemiin ja miten paljon pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta hän joutuu kärsimään, kuolemaan ja ylösnousemaan.

Muistamme, miten Pietari veti Jeesuksen erilleen ja alkoi turumaan, että "älköön se sinulle tapahtuko, Herra."

Me ymmärrämme Pietarin reaktion. Se oli hyvin inhimillinen, hyvin empaattinen. Asia, jota mekin tässä kylmässä maailmassa niin tarvitsisimme.

Mutta se, mikä siinä oli väärin, se oli ohi Jumalan sanaa. Ja siellä Jeesus joutuu tuhtelemaan Pietaria.

Sitten kärsi myös historian edessä, kun siellä Jeesus viimeisellä ehtoollisella ilmoittaa, miten kaikki pahennette minua.

Muistamme, miten Pietari omaan voiman tunnossaan sanoi: "Vaikka kaikki muut, mutta minä en. Minä olen valmis menemään kuolemaan sinun kanssasi."

Ei ollut enää nöyrää Pietaria. Alkoi luottamaan omiin voimiin, ja muistamme, miten kävi. Antonia linnan pihamaalla, hiilivalkealla, kolmannen kerran kytyttiin Pietarilta: "Etkö sinäkin ole yksi noista?"

Pietari sarattelemalla sarattelee: "Minä en tunne tuota miestä."

Luukas kirjoittaa hyvin koskettavasti, miten heidän Jeesuksen ja Pietarin katseet kohtasivat. Pietarin sydämessä murtui. Nyt minä olen pettänyt Vapahtajani. Olen joutunut eroon Jumalastani.

Ja siellä kerrotaan, miten Pietari meni ulos ja itki katkerasti. Hän oli sanoillaan kieltänyt elämän Herran Jeesuksen Kristuksen.

Mutta kuitenkin Pietari palasi sinne omistuksiin, hän sai palaamisen armon. Ja sieltä haudalta lähti terveiset: viekää terveiset minun opetuslapsilleni ja Pietarille.

Tai Jeesus, kun hän puhuu siellä viimeisellä ehtoollisella, hän toteaa Pietarille suurin piirtein näin: miten hän rukoilee hänen uskonsa edestä. Ja kun sinä palaat, vahvista veliäsi.

Eli Pietari sai siellä tipkittemään ja jossain vaiheessa palaamisen armon.

Ja muistamme myös sen Tiberian meren herkän kohtaamisen aamun huotiolla. Siellä Pietari saa tehtävän. Vapahtaja kolmesti kysyy Pietarilta: "Rakastatkos minua?"

Kerrotaan, että Pietari aivan tuskastuneena vastasi: "Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan."

Voi jospa meilläkin, veljet ja sisaret, teillä rakkaat nuoret, olisi aina tämä sama vastaus, minkä Pietarilla: "Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan."

Mutta me tiedämme jokainen omasta elämästämme sen, että voi miten monasti se kotimaan ihana ranta on aivan niin kuin sumun peitossa.

Mutta sittenkin me saamme täällä Jumalan valtakunnassa olla asukkaina. Me saamme tänäänkin päivänä ja iltana olla katsemme nostamassa uskon alkaiseen ja päättäjänä.

Siitä Spirsikin niin kaunisti laulaa: "Miten sydämestä soi jo ääni, taivaan kiitos säveltän, toivossa nyt nostan pääni, uutta maata tähyillen, uutta virttä Karitsalle, siellä sitten veisataan, väsymättä milloinkaan."

Mutta me jokainen tiedämme sen, niin kuin äsken tuossa tutussa virressä me niin kaunisti lauloimme:

"Mä huono olen kulkija, sokea köyhä ontuva ja rampa raadollinen. Mun lankemus on riisunut se, luontoni on pettänyt, mun petti vihollinen."

Voi miten me tämän niin monasti koemme.

Ja kun näin on, että me näemme sen oman kelvottomuuden, niin se virren tekijäkin siinä jatkoi:

"On täällä usein kanteleet, pajuissa murheen riipuneet, ja juosseet kyynelämme."

Mutta ajatelkaa, veljet ja sisaret, miten kauniisti se sitten virsi päättyi:

"Vaan isänmaa ja kukassa uudessa, Sijonin kirkkaudessa, taas soivat kanteleemme, myös helkkyy minun kieleni, kun risti vaihtuu kruunuun, ja haehkuu kyyneleni, iäiseen autuuteni."

Tämä, veljet ja sisaret, meillä on kerran edessäpäin.

Eikö ole niin, että teemme tänäänkin iltana niitä lupauksia: tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti, niin minä haluan tämän valtakunnan sitä puolella asua, synnin pois panijana.

Ja näin tänäänkin iltana meille kaikuu taivaasta lähetetty evankeliumin ilosanoma.

Aivan niin kuin siellä Betanian korissa, ennen kuin Jeesus sinne viimeiselle reissulle lähti, siellä kerrotaan, miten Maria voitelee Jeesuksen päätä sillä kallilla nartusvoiteella, huone täyttyi voiteen tuoksusta.

Mikä oli se voiteen tuoksu? Se on se evankeliumin saarna.

Saako tämä voiteen tuoksu tänäänkin iltana täyttää veljeni ja sisareni sinun sydämesi? Saako tämä evankeliumin voiteen tuoksu olla tämän huoneen sisällä? Saako se olla siellä lähettimen äärellä? Olitpa missä tahansa, kuinka tahansa, vaikka sattumalta kuuntelemassa, mutta kuitenkin haluat kuunnella ja tätä Jumalan sanaa sydämelle kätkemässä.

Tai jos sanan kuulossa on yksikin sanankuulija, joka tunnet vieraaksi tämän asian, mutta toisaalta myös tunnet sen, että sydämen se on rauhaton.

Voi miten tänä päivänä taivaan Jumala kutsuu sinuakin: armo kuuluu sulle, juorille, sulle raukalle, kuriinkin.

Tänä päivänä Jumalan valtakunnasta saarnataan tätä anteeksiantamuksen evankeliumia. Sen saat uskoa anteeksi siellä lähettimen äärellä, mutta myös tällä seurasalissa.

Veljet ja sisaret, vaikka emme jaksaisi kättä nostaa, niin sille paikalle, missä olet, niissä tuntemuksissa, missä olet, saat turvallisesti jäädä uskomaan. Omat synnit, matkanviat ja virheet anteeksi Herran ja Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on synnit anteeksi. Saamme näin uskoa, aivan rauhaan, aivan vapauteen ja iloon asti.

Ja voi miten erityisesti haluaisin teitä, rakkaat nuoret, lähestyä. Minä tiedän sen omasta työelämästä, mikä on se maailma, minkä keskellä te elätte.

Mutta se, että siellä saa uskovaisena elää, se on sittenkin turvallinen asia. Vaikka vierailta tunnemme, niin kuitenkin meillä on se, kun me olemme yhdessä. Me olemme yhdessä. Me olemme yhdessä. Me olemme yhdessä.

Ja kun se on se, kun se on me, kuitenkin meillä on se koti-ikävä sydämessä, että kerran tämä aika päättyy. Kerran minä saan siirtyä sinne Aabrahamin helmaan.

Silloin pääsemme näkemään sitä, mitä heikolla uskolla olemme täällä halunneet olla kiinni pitämässä.

Olemme täällä halunneet olla kiinni pitämässä.

Tämän takia me saamme turvattuna ja siunattuna tälläkin hetkellä jäädä uskomaan ja matkaa tekemään. Saamme jäädä Jumalan ja hänen armonsa alle.

Siunattuun haltuun, Jeesuksen nimeen, aamen.