Aviopuolisoilta/Alustus Ylivieskan RY:llä 13.04.2024 18.53

Ennen verran alustuksen lukemista, niin hiimme rukoukseen. Rakas taivaallinen Isä. Olemme kokoontuneet tänä iltana keskustelemaan perheenjäsenten kohtaamisesta. Haluamme pyytää sinua tälle illalle, että antaisit mennä virkistyä ja keskustella niistä asioista, mitä sinä katsot tarpeelliseksi, ja ennen kaikkea me tässäkin kokoontumisessa pyydämme sitä, että sillä evankeliumilla meitä ruokkisit ja siunaisi ja kantaisi ja antaisit meidän kuolemattomille sieluillemme juuri sitä ravintoa, mitä me tarvitsemme, että me säilyisimme uskomassa elämämme loppuun asti ja pääsisimme kerran taivaan kotiin. Aamen.

Muutama viikko sitten sain puhelun täältä Vilivieskasta, että teillä oli alkuperäinen avustaja, joka oli tulossa tähän iltaan, niin oli perunut ja teillä oli vähän alustoja hukassa ja kysyttiin, että sattuisi olemaan mitään valmista alustusta. Minä sitten sanoin, että niin kuin tähän aiheeseen liittyen, joka voisi olla aviopuolisoillassa, minä sitten totesin, että minulla on yksi tällainen, jonka nimenä on ollut perheenjäsenten kohtaaminen. Kristillisyys alkaa kotoa. Sitten sovittiin, että otetaan se täk-illaksi. Tähän alustukseen on kerätty esimerkkejä ja näkemyksiä enimmäkseen Raamatusta sillä ajatuksella, että kristillinen näkökanta tulee siinä heti mukaan. Ja sitten ihmisluonto ja me ihmiset, me olemme pohjimmiltaan samanlaisia kuin silloin aivan tämän maailman alussa. Vaikka ympäristö on muuttunut ja jotkut tavarat.

Toki meidän aikanamme on omia haasteitamme. Mutta nekin liittyvät kuitenkin ihmistuotantoon. Kaiken kaikkiaan kaikki lähtee kuitenkin Jumalan luomistyöstä. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Tämä ajatushan on sellainen, että sitä kannattaa aina opetella sisäistämään, koska sen kautta joudumme jokainen ihan ketä tahansa ihmistä kohtaamaan arvostavalla mielellä. Siinä on Jumalan kuvaa meidän edessämme.

Ja toisaalta me jokainen itsekin, me olemme Jumalan kuvia, että meidän ei kannata liikaa alkaa arvostelemaan omaa itseämme vaan muistaa se, että jokainen ihminen on Jumalan kuva. Toisaalta sitten Jeesus opettaa siitä, että mitä minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Tämä alustus on jaettu sillä tavalla palasiin, että siinä ensin käsitellään avioliittoa, avioparin suhdetta, lasten ja vanhempien kohtaamista, sisarusten välejä. Sitten on ihan vähän kaukaisempiinkin sukulaisiin jonkunlainen katsaus. Ja voi olla jollekin jo ajankohtaista ja onkin, että lapset tuoneet uusia perheenjäseniä.

Sitten omaan otsikkoonsa epäuskoisen perheenjäsenen kohtaamisesta ja sitten vielä loppuyhteenvetoon. Minä palaan tätä nyt lukemaan. Avioliitto ja avioparin suhde. Jumalaisena mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto. Avioliitto on solmittu Jumalan kasvojen edessä ja todistajien läsnä ollessa.

Silloin on luvattu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä kuolemaan asti. Tämän lupauksen mukaan puolisot on tarkoitettu ja he ovat luvanneet olla toisilleen avuksi ja kumppaneiksi ajallisessa elämässä. Valitettavasti osa liitoista särkyy sydämen kovuuden ja erilaisten syntien seurauksena. Silloinkin Jeesus opettaa, että eronneet eivät voi mennä uudelleen naimisiin. Avioelämä kuuluu vain tähän Jumalan sanan mukaiseen liittoon, ei seurustelusuhteisiin, ei kihlaukseen tai mihinkään muuhun ihmissuhteeseen.

Uskovaiset puolisot saavat myös toimia lähimpinä saattomiehinä toisilleen taivastiellä. Raamattu vertaa aviosuhdetta Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Paavali ja Pietari opettavat kirjeissään myös aviomiehen ja vaimon rooleissa. Näissä opetuksissa keskeisintä on se, että koska puolisot ovat yhtä, hyvän tekeminen toiselle on hyvän tekemistä itselle ja taas päinvastoin huono käyttäytyminen on huonoa käytöstä itseä kohtaan. Millä tavalla me voimme sitten toimia niin, että aviomiehenä ja naisena kohtaamme puolisomme oikein?

Itse olen kokenut, että tärkein perusta on anteeksiantamossa. Vaikka haluaisimme toimia oikein ja hyvin puolisoa kohtaan, usein joudumme toteamaan, että olemme loukanneet toista sanoin ja teoin. Efesolaiskirjasta löytyy ohje, joka mielestäni sopii erityisen hyvin avioliittoon. Jos vihastutte, niin älkää tehkö syntiä. Älkää antako auringon laskea vihanen ylle.

Asioista sopiminen evankeliumilla sytyttää rakkauden aina uudelleen. Lisäksi on tärkeää, että jos perheessä on lapsia, hekin tulevat tietämään, että isä ja äiti haluavat sopia erimielisyydet evankeliumilla. Se opettaa lapselle sitä Jumalan valtakunnassa taloustelua ja sitten ajattelin, että kyllä se tuo sen turvallisuudentunteen. Sen verran avaan, että en tiedä puhutaanko tai onko muissa perheissä koskaan, meillä on erimielisyyksiä, että saatetaan puhua isoilla kirjaimilla ja huutomerkeillä tai se, ettei puhuta mitään. Meillä oli joskus sellaisia tilanteita, ja siinä sitten oli aika pysäyttävä se, että kun yksi lapsista kysyi, ettäköhän niitä pelottaa joskus, että entä jos ne eroavat.

Sen piti sanoa, että ei, jos usko vaan halutaan pysyä uskomassa ja evankeliumilla sopia, niin kyllä ne erimielisyydet saadaan sovittua niin, että ei tässä tarvitse ruveta jakamaan omaisuuttaan. Jatkan sitten. Puheissa ja teoissa saamme opetella keskinäisessä kunnioituksessa kilpailua. Molemminpuolinen kunnioittaminen mahdollistaa sen, että liitto on tasapainoinen ja tasa-arvoinen ja voinut ottaa toiseen kaikissa elämäntilanteissaan. Tähän kunnioittamiseen liittyy myös jo edellä viitattu Matteuksen evankeliumin kohta.

Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimonsa niin, että nämä kaksi tulevat yhdeksi. He eivät siis ole enää kaksi, he ovat yksi. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Perheen perustamisen myötä puolisot joutuvat tarkastelemaan aikaisempaa elämäänsä kriittisesti ja yhdessä miettimään, kuinka rakentuu meidän perheemme ja mitä siihen kuuluu. Ajatustenvaihtoa ja puhumista unelmista, tavoitteista ja itselle tärkeistä asioista, mutta myös hyvin arkipäiväisistä asioista kannattaa opetella jo seurustelun aikana ja myös avioliitossa. Tärkeintä on opetella anteeksipyytämistä ja anteeksi antamista sekä yhteyden pitämistä toisiin uskovaisiin ja uskovaisten yhteisiin kokoontumisiin.

Jotenkin se on tuo. Pitäisi ehkä laajentaa nykyaikana tuoda, että sanotaan, että sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimonsa, että nämä kaksi tulevat yhdeksi, niin se, että pitäisi tätä kaikkia entistä elämää miettiä siinä avioliiton perustamisen yhteydessä, että voidaanko kaikkia harrastuksia vaikka tuoda mukana. Tuntuu, että nykyaikana laskelmoidaan hyvin tarkkaan se, että pitää olla se tietty vapaa-aika ja tietyt harrastukset, mitä pitää pystyä toteuttamaan. Että mikä se on sitten tässä tärkeintä, että uskomme sen jälkeen, että onko se se, että perhe pysyy, että on perheen yhteistä aikaa vai se, että on jokaisella omaa aikaa. Vanhempien ja lasten kohtaaminen.

Neljäs käsky opettaa: kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä. Tämä on käskyistä ainoa, jolla on suora lupaus. Tämä kunnioittaminen ei tarkoita kuitenkaan aina, että olisimme aina samaa mieltä vanhempiemme kanssa. Kunnioittamiseen kuitenkin kuuluu se, että eri mieltä ollessa emme ala puuttua toistemme henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Vanhan testamentin alusta muistamme Isakin, joka lähti Abrahamin mukaan Morian vuorelle uhrattavaksi.

Ja kuinka Noa rakensi arkin yhdessä poikiensa kanssa. Nämä esimerkit kertovat, kuinka uskovaiset lapset halusivat tukea isäänsä Jumalan valtakunnan työssä ja uskonkulkueessa.

Vedenpaisumuksen jälkeen kävi niin, että Noa lankesi juoppouteen syntiin. Haam-niminen poika löysi isänsä juopuneena makaamassa alasti, mutta ei mennyt korjaamaan Nooaa, vaan lähti ensin levittämään tietoa Nooan lankeemuksesta toisille veljille, Seemille ja Jafetille. Seem ja Jafet halusivat toimia oikein ja peittivät isänsä alastomuuden, kunnes tämä selviäisi.

Kun Nooa sai tietää tapahtuneen, hän aivan kirosi Haaminia tämän suvun. Meillä tapahtumalla on useita merkityksiä, mutta alustuksen aiheeseen liittyen ajattelin, että kyllä lapsetkin voivat kertoa vanhemmilleen sen, että jos he näkevät ja kokevat vanhempiensa toimivan väärin. Tässä on myös Kristuksen kirkkolain näköinen näkemys langenneen korjaamisesta. Raamatussa puhutaan Jumalasta taivaallisena isänä. Tämä on hyvä kuva myös nykyajan vanhemmuudelle.

Taivaallinen Isä Jumala haluaa ihmiselle hyvää ja onnellista elämää. Miten Taivaallinen Isä haluaa ohjata meitä sitten elämään? Hän antoi meille kymmenen käskyn lain. Mehän tiedämme, että jos pyrimme elämään näiden käskyjen mukaan, niin meidän, meidän läheistemme ja myös kaikkien ihmisten elämä on onnellista ja turvattua. Tämä esimerkki antaa meille tämän päivän kasvattajille myös kuvan siitä, kuinka meidänkin tulee ohjata lapsiamme oikeaan.

Turvalliset rajat ovat rakkautta. Näiden rajojen asettaminen tapahtuu eri-ikäisille lapsille eri tavalla niin, että lasten oma vastuu kasvaa koko ajan. Samalla myös vanhemmat joutuvat enemmän perustelemaan käskyjään ja toimintatapojaan. Rajojen asettamisessa joudumme nöyrästi kuuntelemaan kolossalaiskirjeen ohjetta: Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi.

Ja toisaalta myös Efesolaiskirjettä: Isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. Sitä joutuu kyllä aika lailla pysähtymään itse sen asian ääreen, että antaisi oikeasti sitten aikaa lapsille, että ei olisi ne omat ajatukset tai edes se, tossa jo vähän puhuttiin tuon Jorman kanssa ja heidän kanssa, oli siinä isäntäkin silloin pöydässä tuosta, että miten se ruutuaika vie meidän vanhempienkin ajan siitä, että kohdataanko me meidän perheenjäseniä oikein ja meidän lapsiakaan aidosti vai selataanko me mieluummin niitä uutisia, että kun ne on niin tärkeitä tai sitten jotain hankintaa, mikä on mielessä tai tuossa sitä niin.

Ja sitten vastuun antamisesta. Meillä on suuri osa meidän lapsista nyt murrosikäisiä, kun meillä on aika tiuhaan syntynyt lapset, niin ne olivat kerralla kaikki pieniä ja nyt ne ovat kerralla kaikki murrosikäisiä. Siinä on sitten tietenkin tätä vähän sitä elämän kohtaaminen tulee heillä vastaan ja erityisesti yhdellä työllä on tuntunut olevan vähän haastetta siinä ja mietitään tätä uskomisen asiaa ja uskomassa säilymistä.

Ja nyt hän halusi lähteä epäuskoisten kavereiden kanssa päivän reissulle. Kyllä meillä vähän mietitytti päästää, mutta ei siinä oikein voinut sitten muuta sanoa, kun että niin pitkään me keskustelimme hänen kanssaan, mutta sitten sanoa, että pitää uskoa ja olla hyvä omatunto sillä reissulla. Mutta se oli hyvä hetki, mitä me juteltiin, ja jotenkin jäi semmoinen turvallinen mieli. Päästään toinen pikku reissuun, kun hän halusi kuitenkin evankeliumilla lähteä ja vaikkei jaksanutkaan kertoa siitä, mitä vaikeuksia on tullut, mutta hän kuitenkin sanoo sen, että on hänellä ollut vaikeaa. Jos hän halusi jäädä uskomaan, niin sehän se tärkeintä on.

Että me oltaisiin kaikissa tilanteissa kuitenkin tarjoamassa niille nuorillekin evankeliumia. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa hyvinvoinnistaan. Toisaalta vanhempien ikääntyessä vastuu kääntyy toisinpäin. Jeesus antoi kauniin esimerkin huolehtiessaan äitinsä vanhuuden turvasta oman kuolemansa alla. Se, joka ei huolehdi omaisestaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoistakin pahempi.

Tämä on Mattimenonoskirjeestä. Vuoisaarnassa Jeesus kysyi kuulijoilta: Antakaako nämä lapsilleen kiven, leivän sijaan tai käärmeen, kun he pyytävät kalaa? Toisaalta näillä esimerkeillä hän kehotti luottamaan Jumalan huolenpitoon ajallisessa elämässä.

Ajallisen elämän tarpeessa saamme yhdessä opetella tyytymään kohtuuteen. Timo Koskeri ja sen taas viittaus, kun meillä on ruoka ja vaatteet, niin saamme olla tyytyväisiä.

Kaikkien näiden Raamatunkohtien tärkein sanoma on kuitenkin se, että evankeliumi ja anteeksiantamus saa olla läsnä kotona myös lasten ja vanhempien välisissä suhteissa. Uskon elämän hoitamisessa saamme ottaa esimerkkiä lasten evankeliumista ja myös heprealaiskirjeen opetuksesta, että emme unohda seurakunnan yhteisiä kokouksia ja joutuisi näin uskon puolesta haaksirikkaan, sillä usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Jumalan sana.

Sitten on sisarusten välit. Yhdeksi sisarusten välisten suhteiden suurimmista ongelmista Raamattu nostaa kateuden. Aivan ensimmäisen ihmisparin lapsista Kain surmasi kaksoisveljensä Aapelin kateudesta, kun Aapelin uhri eli usko oli Jumalalle mieluinen.

Hyvin tuttuja, usein puheenaiheena oleva aihe on Joosefin elämä. Muistamme, kuinka veljet kadehtivat Joosefia niin paljon, että halusivat surmata hänet. Tähän vihaan oli syynä Jaakob-isän suosio. Joosef ja Benjamin olivat Raakelin lapsia. Ja Raamattu kertoo, kuinka Raakel oli Jaakobille rakkaampi kuin Lea.

Raakelin kuoltua Jaakob suosi tämän poikia. Muiden poikien elämässä oli myös vääriä tekoja, joista Joosef kertoi isälle. Lisäksi Joosef näki ennunnot, jossa hän oli muiden valtias. Tämä esimerkki kertoo siitä, kuinka tärkeää on vanhempana toimia tasapuolisesti kaikkia lapsia kohtaan. Toisaalta epäusko ja anteeksiantamattomat synnit ruokkivat kateutta ja aiheuttavat sen, että ei jaksakaan iloita toisen menestymisestä.

Muistammehan Joosefin elämässä sen, kuinka Joosef näki vaikeuksista huolimatta Jumalan siunauksen ja johdatuksen elämässään. Jumala käänsi veljen pahat teot koko perheen eduksi. Hyvin puhutteleva on Joosefin toiminta. Vaikka hänellä olisi ollut täysi mahdollisuus kostaa ja maksaa kärsimiään vääryyksiä, hän halusi auttaa pulaan joutuneita veljiään. Tärkeintä oli, että Joosef halusi antaa veljelleen sydämestään asti anteeksi näiden rikkomukset.

Ei ole sattumaa, että Pietari pysyy Jeesukselta: Kuinka usein minun pitää antaa anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Usein koemme nämä läheisissä ihmissuhteissa tulleet loukkaukset ja rikkomukset paljon suurempina ja vaikeammin anteeksi annettavina.

Raamattu kertoo myös siitä, kuinka Mooseksen elämässä sisarukset Mirjam ja Aaron olivat tärkeitä jo aivan vauvana. Kun Mooses sai Jumalalta tehtäväkseen johdata israelilaiset pois Egyptistä, Jumala neuvoi Moosesta tukeutumaan Aaroniin. Myös Mirjamilla oli tärkeitä tehtäviä korpivaelluksen aikana.

Toisaalta Mooses joutui välillä nuhtelemaan syntiin ja epäjumalanpalvelukseen erehtyneitä sisaruksiaan. Näistäkin esimerkeistä näemme sen, kuinka sisarukset olivat apuna toisilleen. Ja tärkeintä apua on kuitenkin se, että voimme tukea toisiamme uskon tiellä.

Sitten on muutamia lyhyitä esimerkkejä isovanhempien, tätien, setien ja serkkujen kohtaamisista. Kun Abraham lähti kohti luvattua maata, hän pyysi mukaansa veljenpoikansa Lootin. Kun heille sitten tuli riitaa laidunmaista ja juottopaikoista, Abraham loi Lootille: "Ei meidän, jotka olemme veljiä, sovi olla riidoissa."

Ja myöhemmin, kun Loot joutui vangiksi, Abraham lähti pelastamaan Loottia ja sai hänet pelastettua.

Kun vanha Jaakob oli sairastunut ja kuolemaisillaan, Joosef meni katsomaan häntä poikiensa Manassen ja Efraimin kanssa. Tässä tapaamisessa Jaakob siunasi Joosefia ja hänen poikiaan.

Nuori, raskaana oleva Maria lähti tervehtimään vanhempaa sukulaistaan Elisabetia, joka myös odotti lasta, Johannes Kastajaa. Nämä esimerkit kertovat sukulaisten avunannosta ja tuesta ajallisen elämän keskellä, mutta ennen kaikkea uskon kilvoituksessa. Sitten lapset tuovat uusia perheenjäseniä.

Raamatusta löytyy muutamia esimerkkejä appivanhempien ja vävyjen ja miniöiden kohtaamisesta. Niissä on meille tämänkin päivän uskovaisille toimintamallia, miten on hyvä toimia ja miten ei.

Aikajärjestyksessä ensimmäisenä tuli mieleen Jaakobin ja Laapanin suhde. Jaakobin oli tehtävä töitä saadakseen vaimokseen Raakel-vaimon. Laapan kuitenkin käytti tilannetta hyväkseen ja antoi Jaakobille ensimmäisen seitsemän palvelusvuoden jälkeen Leen.

Tällä tavoin toimien Laapan sai Jaakobin jatkamaan palvelustaan vielä lisää. Lopulta Jaakobin ja Laapanin välit kiristyivät niin, että Jaakob päätti lähteä pois. Raamattu kuitenkin kertoo, että Laapan ja Jaakob lopulta sopivat välinsä. Sovinnon teon yhteydessä Laapan vannotti Jaakobia pitämään huolta perheestään.

Kun israelilaiset pääsivät lähtemään Egyptistä, he kohtasivat Mooseksen appi Jetroa.

Jetro seurasi vähän aikaa, kun Mooses jakoi oikeutta kansalle. Todettavan tämän tehtävän raskauden vuoksi hän antoi Moosekselle neuvoja, miten helpottaa omaa ja muiden elämää.

Toisaalta muistamme Nomin ja Ruutin, anopin ja miniän, joiden välit olivat niin lämpimät, että he puhuivat toisistaan ystävinä. Näissä kahdessa jälkimmäisessä ihmissuhteessa on myös se yksityiskohta, että molemmissa kohtasivat eri kulttuurit ja kansat, mutta usko oli samaa. Ruut aivan korosti sitä, kuinka hänen oli leskeksi jäätyään mahdoton pysyä uskomassa, ellei hänellä olisi ollut uskovaa Nominia ystävänään.

Epäuskoisen perheenjäsenen kohtaaminen. Jumalan valtakunnan raja saattaa kulkea myös perheen sisällä. Raamattu kertoo useista tilanteista, joissa osa perheestä on ollut uskovia ja osa ei. Joihinkin näihin tapahtumiin olen tässä alustuksessa viitannut.

Joskus kuulee julkisuudessa puheita, kuinka uskovasta kodista kotoisin oleva uskonsa menettänyt ihminen kertoo joutuneensa perheensä hylkäämäksi.

Näitä tilanteita on vaikea arvioida ilman taustatietoja. Voi olla niinkin, että uskoa on käytetty vallankäytön välineenä, mutta onko vallankäyttäjä silloin ollut sydämestään uskovainen?

Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa." Tämä rauhassa eläminen ei kuitenkaan tarkoita syntielämän hyväksymistä eikä siihen mukautumista.

Muistamme Jaakobin, joka halusi tehdä sovinnon Eesauksen kanssa, mutta ei lähtenyt mukaan tämän ajalliseen elämään.

He erosivat ystävinä ja veljeksinä, mutta Esausta Raamattu kertoo, että hän ei löytänyt itselleen tarvetta tehdä parannusta. Tämä esimerkki kertoo myös siitä, että parannuksen teko ei ole meidän puheidemme ja saarnojemme taitavuudessa.

Puhutaanhan Raamatussa Esan lähisukulaisista, Aabrahamista, Isakista ja Jaakobista uskon esikuvina. Näin ollen Esalla oli varmasti hyvä kotiopetus.

Synnintunnon herättää Jumala.

Siksi uskovaisenkaan ihmisen ei kannata elää synnin luvallisuudessa ja siten paaduttaa omatuntoa ja menettää sydämen uskoaan. Ihminen ei voi tietää, antaako Jumala uutta parannuksentekomahdollisuutta.

Kuitenkin uskovina meillä on velvollisuus saarnata armoa ja totuutta. Mekään emme tiedä, kenen sydämen maaperää Jumala on muokannut ja milloin. Jos me hyväksymme läheistemme syntielämän, me olemme aivan kuin itsekin langenneet siihen mukaan.

Tästäkin vaarasta Raamattu muistuttaa. Yksi esimerkki on pappi Ellin toiminta. Hän ei puuttunut epäuskoisten poikansa toimintaan, vaan salli heidän ottaa uhrieläinten lihaa vääriin tarkoituksiin ja muutenkin elää jumalatonta elämää Jumalan temppelissä. Jumala ei katsonut sitä hyvänä. Toisaalta ilmestyskirjassa, Verkammainen ja Työartin seurakunnan henkilöille käskettiin sanoa, että Jeesus ei hyväksy sitä, että nämä seurakunnan enkelit eivät olleet nuhdelleet epäjumalan palveluksessa ja julkisesti eläviä ihmisiä, vaan ikään kuin pitivät heitä uskovaisina.

Eihän se oikea puhuttelu ole mitään paatoksellista jatkuvaa saarnaa, mutta kyllä tieto siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin Jumalan sanan mukaan, pitää välittyä. Tunnemme murhetta epäuskoisista läheisistämme ennen kaikkea siitä syystä, että tiedämme epäuskoisena kuolevien läheistemme kuulumaan siihen joukkoon, jolle viimeisenä päivänä sanotaan: Menkää pois luotani, te kirotut, siihen tuleen, joka on varattu sielunviholliselle ja hänen enkeleilleen.

Kuningas Daavid muistetaan yleensä lankeemuksista ja parannuksen teostaan. Daavid oli myös isä. Haluan tuoda tässä esille kaksi tapausta Daavidista isänä.

Kun Daavidin ja Batseban pieni poika sairastui, Daavid oli hyvin murheellinen ja aivan sairasti pojan rinnalla. Kun lapsi kuoli, Daavid puki ylleen kuninkaan asun ja alkoi taas syödä. Palvelijat ihmettelivät tätä, mutta Daavid totesi: Lapsi ei voi tulla enää takaisin, mutta minä pääsen kerran hänen luokseen.

Aivan toisenlainen oli tilanne Absalomin kohdalla. Absalom nousi kapinaan isänsä vastaan.

Kun Absalom kuoli tämän kapinan aikana, Daavid itki: "Kunpa minä olisin kuollut ja hän saisi elää." Daavid tiesi, että jos hän säilyttäisi uskon, hän kohtaisi lapsen uskossa kuolleen pikkupoikansa kerran, mutta Absalomilla ei ollut enää parannuksen teon mahdollisuutta. Tärkeintä on säilyttää omakohtainen usko.

Gourahin lapset eivät lähteneet isänsä opetukseen mukaan ja pelastuivat. He iloitsivat siitä, että heillä oli taivaan toivo.

Taivaassa ei ole enää murhetta epäuskoisista läheisistä, vaan Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet. Joskus voi olla niinkin vaikea tilanne, että epäuskoiset perheenjäsenet eivät hyväksy uskoa ja he saattavat asettaa ehdoksi ihmissuhteille, että on luovuttava uskosta. Silloin saamme rukoilla Jumalalta voimia, että usko säilyisi meille elämämme tärkeimpänä asiana.

Pietari kyseli opetuslasten puolesta Jeesukselta, mitä he hyötyvät uskosta. Jeesus lupasi, että he saavat jo täällä ajassa satakertaisesti veljiä, sisaria ja niin edelleen, ja sitten ennen kaikkea he perivät kerran taivaan.

Tässä yhteydessä haluan vielä muistuttaa, että vaikka avioliitto särkyisi, mistä syystä hyvänsä, myös uskon tähden Jumalan sana kehottaa pysymään uskollisena puolisolle, kunnes kuolema erottaa.

Sitten tämä loppuyhteenveto. Olemme kaikki Jumalan perhettä. Elämme monenlaisissa elämäntilanteissa. Kaikilla ei ole omaa perhettä. Joku voi olla ainoa uskovainen suuressakin suvussa.

Jumalan edessä olemme kaikki tasavertaisia riippumatta elämäntilanteestamme. Paavali jopa ihaili yksinäisen ihmisen elämää. Saamme rukoilla itsellemme aitoa, että emme arvottaisi ihmisiä heidän elämäntilanteensa mukaan.

Kun Jeesus oli opettamassa uskovaisia ihmisiä, häntä pyydettiin äitinsä ja veljensä luo. Hän totesi viitaten uskovaisiin: Tässä ovat minun äitini ja veljeni.

Tähän me tämänkin ajan uskovaiset. Ihmiset puhuttelemme toisiamme veljinä ja sisarina. Tässä on hengellinen kuva siitä, kuinka seurakuntaäiti synnyttää lapsia Jumalan valtakuntaan ja toisaalta kuvaus siitä, kuinka läheisinä me pidämme toisiamme.

Tärkeintä elämässämme saisi olla aina se, että kuulumme Jumalan perheeseen ja meillä on Jumalan lapsen nimi. Sen nimi on sellainen, että se kestää kaikki ajanvaiheet ja sen nimenkantajat saavat kerran kuulla kutsun: Tulkaa tänne, te minun isäni siunaamat.

Saatte nyt veria valtakunnan, joka on ollut teitä varten maailman luopumisesta asti. Tämänkin alustuksen tärkein sanoma on se, että jokainen saa jäädä uskomaan synnit ja epäilyksen ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja muistaa sen, että näin uskoen Jumala siirtää meidän pahat tekomme ja epäonnistumisemme niin kauas kuin itä on lännestä.

Niin tässä oli tämä alustus. Minulla on muutamia keskustelukysymyksiä tähän mietittynä. Sehän ei tarkoita sitä, että niihin tarvitsisi.

Jos niistä aiheista ei löydy keskustelua, niin sitten keskustellaan siitä, mistä löytyy. Mitä on aito kohtaaminen ja kunnioitus? Sitten somen ja netin vartin ihmissuhteissa, perheenjäsenten merkitys elämässäni, epäuskoisen perheenjäsenen kohtaaminen, evankeliumin voimaa ja sitten muistoja perheenjäsenen kohtaamisesta tai jostain tapahtumasta heidän kanssaan.