Juhannusaattoillan seurat/Puheenvuoro Siikatörmän leirikeskuksessa 21.06.2024 21.00

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, hiljennymme tämän puheenvuoron aluksi Isämeidän rukoukseen.

Isämeidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Taivaan leipää lapsillensa murtaa kaikki valtias. Sitä täällä seuroissa on tämän päivän aikana jo tehty paljon rakkaiden veljien kautta, ja itse kovin arkana ja pelokkana tulin tänne teidän eteenne, ja kysynkin aluksi, että saanko minä uskoa kaikki syntini anteeksi. Haluan uskoa yhdessä Jumalan seurakunnan kanssa.

Hyvät kuulijat, rakkaat nuoret ja kaikenikäiset. Sain tehtäväkseni pitää puheenvuoron aiheesta, missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Tämä aihe on leiriteemana, joten me olemme leirityynkin osalta keskeisen aiheen äärellä. Voisimmekin lukea tähän aivan aluksi tuon raamatun paikan, jossa tämä teema kerrotaan, ja sehän on Matteuksen evankeliumin luvusta 6, jaksosta 19-21. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimessä seuraavasti.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan, ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan, eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi? Siellä on myös sydämesi.

Tämä raamatun kohta, jonka luin, on osa laajempaa Jeesuksen opetuskokonaisuutta. Tätä kutsutaan vuorisaarnaksi. Sen nimi tulee yksinkertaisesti siitä, että Jeesus nousi korkealle vuorelle ja istuutui siellä opettamaan. Hän on siis konkreettisesti vuorella, ja siitä tulee tämä nimi vuorisaarna.

Tuossa lukemassani tekstissä Jeesus antaa neuvoja ja ohjeita. Ja mihin nämä hänen ohjeensa liittyivät? Jeesushan puhui aarteesta. Hänen ohjeensa koskivat siis sitä.

Tässä mun puheenvuorossa ei ole varsinaisia alaotsikoita, mutta ajattelin, että pohtisimme yhdessä, millaisia erilaisia aarteita on. Ja voisimme myös pohtia vähän sitä, mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan varkaista ja koista sekä ruosteista.

No, miten sinä rakas kuulijani määrittelet aarre? Mikä on aarre? Mä pohdin tätä pitkään, ja ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen, oli vanha merirosvoarkku täynnä kultarahoja. Se on aarre. Se on kaikissa seikkailukirjoissa ja kaikissa tarinoissa se aarre, mitä tarinoiden päähenkilöt yrittävät saada. Etsivät kadonnutta aarretta.

No, teillä kuulijoilla, nuorilla ja vanhemmilla, voi olla jokaisella omanlainen aarre mielessä. Näitä aarteita voi siis olla monenlaisia, mutta jokin niitä kaikkia yhdistää. Ja niitä yhdistää se, että se aarre koetaan tärkeäksi. Itselle se ajatus merirosvoarkusta on tärkeä, koska se tuo mieleen lapsuuden ja nuoruuden turvalliset päivät, kun sai rauhassa kuunnella näitä tarinoita.

No niin. Mekin tämän päivän ihmiset, jos meillä on jokin aarre, niin me koemme sen tärkeäksi. Me taidumme suojella sitä, hoitaa sitä ja niin edelleen.

No, mitä kaikkea me sitten pidämme tärkeänä? Mikä voisi olla meidän aarteenamme? Ensimmäisenä voisimme ottaa esille omaisuuden. Kaikki, mitä siihen kuuluu. Raha, asunto, vaatteet, elektroniikka ja muu ylellisyys. Ne voivat olla meille todella tärkeitä. Sillä onhan se mukava, jos on taloudellisesti turvattu asema, tai voi hankkia mitä vain haluaa ja milloin haluaa.

Luulin vastikään Ylen uutisen, jossa kerrottiin ruotsalaisista nuorista. Ja tässä uutisessa kerrottiin, miten siellä Ruotsissa monet nuoret kokevat elämässään tärkeimmäksi asiaksi näyttää hyvältä ja menestyneeltä.

Tähän liittyen haastan teitä pohtimaan, hyvät kuulijat, nuoret ja vanhemmat. Olette varmasti lukeneet myös uutisia siitä, että miten täällä meidän Suomessakin nuorten tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet. Toisilta nuorilta ryöstetään merkkivaatteita ja rahaa. Monesti nämä tapahtumat kuvataan myös sosiaaliseen mediaan.

No, mielestäni tässä on pari esimerkkiä siitä, miten liiallinen omaisuuden ja menestymisen korostus voi johtaa mihin.

Sillä mitä Raamattu sanoo omaisuudesta? Ei se sano sitä synniksi. Kyllä me saamme omistaa asioita. Mutta Raamatun opetus on, että omaisuus ei saa tulla liian tärkeäksi. Sananlaskujen kirjan luvussa 30 kirjoitetaan:

"Kahta minä sinulta pyydän. Niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä. Pidä minusta kaukana vilppi ja valhe. Älä anna köyhyyttä. Älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni, mikä on Herra? Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan."

Tämä pyyntö on samanlainen kuin Isä meidän -rukouksessa: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Tärkeää siis, että emme ahnehdi tätä maallista omaisuutta. Emme anna sen tulla elämämme tärkeimmäksi asiaksi.

Toinen esimerkki aarteesta, eli itselle tärkeimmäksi tulevasta asiasta, voisi olla kunnia. Meissä ihmisissä on monesti valtavan suuri kunnianhimo. Meidän pitäisi olla jotakin. Vähän parempia kuin toiset. Jos ei muuta, niin ainakin näyttää paremmalta kuin toinen.

Me tiedämme myös, että mihin sellainen ajattelu voi johtaa. Ihminen ei pidä itseään enää arvokkaana. Hän pinnallistuu ja arvottaa itseään jatkuvasti muihin. Pyrkii tekemään itsestään muita paremmin.

Tämän asian äärellä tahdon nostaa esille haitallisen somekulttuurin. Käytän termiä haitallinen somekulttuuri. Sosiaalisessa mediassa on myös paljon hyvää, jota me saamme hyödyntää. Me aina niitä vikoja ja virheitä sieltä haemme, niin kyllä me voimme myöntää, että siellä on myös todella paljon hyvää asiaa.

Mutta sille on syynsä, miksi sosiaalisen median haittoja korostetaan enemmän kuin hyviä puolia. Toki tämä suhtautuminen saattaa teitä nuoria vähän ärsyttää. Aina aikuiset puhuvat niistä haitoista. Mutta kuten sanoin, niin sille on syynsä.

On olemassa esimerkiksi tutkimusta siitä, miten algoritmit voivat aiheuttaa paineita näissä somen selaajissa. Haasteita ja muuta negatiivista. Niistä tulee esille se, että hyvää elämää on nimenomaan vain sellainen ajallinen menestys ja maine. Että vain sellaisella elämällä on merkitystä. Ja joka ei siihen yllä, on jotenkin huono ja puutteellinen ihminen. Hän on heikko. Mitään saamaton ja huonolla asenteellakin varustettu.

Monet suomalaisetkin sosiaalisen median vaikuttajat tuottavat tällaista sisältöä. Ja otan siitä yhden konkreettisen esimerkin. Törmäsin kerran sellaiseen sisältöön TikTokin maailmassa, jossa te nuoret siellä pyöritte. Siinä väitettiin, että mielenterveyden haasteet ja paha olo johtuisivat huonosta asenteesta. Että ihminen kykenee itse päättämään, tuleeko hänelle näitä haasteita. Jos ihminen sairastuu mielenterveyden ongelmiin, niin hän on heikko.

Jos tällainen ajattelu pääsee meidän uskovaisten elämään sisään, niin se voi johtaa helposti sellaiseen ajatukseen, että Jumalan siunaus näkyy vain hyvinä asioina elämässä. Ja jos elämässä tulee haasteita, vaikeuksia ja jopa kipua, niin Jumala ei silloin siunaa.

Ja mehän raamatun sanapohjalla tiedämme, että tämä ei pidä paikkaansa. Me rakkaan veljen kautta kuulemme jo tänään niistä kiusauksista ja koettelemuksista, joita meillä kaikilla on ja joita meillä kaikilla tulee olemaan.

No tästä pääsemmekin siihen aarteen todelliseen merkitykseen. Jeesushan sanoi, kootkaa aarteita taivaaseen, sekä missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Aarre taivaassa tarkoittaa sydämen uskoa.

Ja se todellakin pitää paikkansa, että ne asiat, jotka ovat meille tärkeimpiä, ovat sydäntämme lähellä.

No miksi sitten sydämen usko on tärkeää? Mitä se antaa meille ja ennen kaikkea mitä se sydämen usko on? Hebrealaiskirjassa kirjoitetaan, että usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

Usko on siis todellisuutta. Tällä hetkellä konkreettista ja läsnä olevaa. Aivan samalla tavalla kuin me voimme nähdä täällä tämän raamatun, niin samalla tavalla usko on läsnä ja konkreettista.

Tässä ei ole sellainen elämässä erillinen saareke tai jotain sellaista, joka otetaan kaupan hyllyltä kuin siltä itsestä tuntuu, vaan ajattelen niin, että usko on elämää. Se on läsnä meidän sydämessämme ilon ja surun hetkinä, aurinkoisina ja myös pilvisinä päivinä.

Ja ajattelen myös niin, että pohjimmiltaan usko on luottamusta ja toivoa. Toivoa siitä, että vaikka elämässä joskus olisikin koettelemuksia ja huonoja päiviä, tuntuu se siltä, että Jumalakaan ei kuule, niin kuitenkin on se luottamus ja toivo, että hän kantaa niiden yli, kuulee meidän huokauksemme ja vie luokseen taivaaseen.

Ja se on myös luottamusta siihen, että Jumala todella on olemassa. Jumala todella on rakastaja, että hän todella antaa tarkoituksen elämään. Ja tämän elämän päättyessä, kuoleman kohdatessa, se kuolema ei ole lopullinen, vaan sen jälkeen on iankaikkinen ilo ja elämä taivaan kodissa.

Kaikkien uskossa poismenneiden rakkaiden luona. Sitä voit takaisin kuulijani ajatella tätä. Tällainen toivo ja luottamus meillä saa olla. Vaikka kuinka kohtaisimme haasteita ja suoranaista pahuutta elämässämme. Sellaista, että tuntuu siltä, että tästä ei enää nousta.

Niin meillä on paras puolustaja ja tukija. Taivaallinen Isä, joka nostaa sylinsä pahimman hädän hetkellä.

Jumalan siunauksen läsnäolo elämässämme ei siis näy siinä, kuinka onnistumme tai mitä hyvyyttä saamme elämässämme, vaan se näkyy kaikessa siinä elämän kirjossa, jota kohtaamme itse kukin omassa arjessamme.

Kaikessa on joko Jumalan sallimusta tai Jumalan tahtoa. Mikään ei ole loppujen lopuksi meidän käsissä. Taivas on siis uskomme määränpää. Ja siksi usko antaa vahvan turvan tähän elämään.

Se antaa sen luottamuksen, että kävi miten kävi. Ja niin kuin äsken sanoin, niin kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä.

Tämä meidän uskomme ei ole mitään tällaista ikään kuin pilvissä leijailua, vaan sillä on konkreettinen kohde. Kun puhumme, että minä uskon, niin sillä on aina jokin kohde.

Voimme esimerkiksi sanoa, että minä uskon, että tämä puhujan tuoli, jolla minä istun, ei romahda, vaan se jaksaa kyllä kannatella minun painoni tässä. Ja se aivan samalla tavalla, että se jaksaa jokaisen teidän seuravieraan painon siellä penkissä kannatella.

No mikä on sitten sydämen uskon kohde? Luen seuraavaksi sellaisen tekstin, joka on teille kaikille varmasti tuttu. Sillä siinä uskomme kohde kerrotaan aika selkeästi.

Luen apostolisen uskon tunnustuksen.

Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herramme. Joka sikisi Pyhästä Hengestä. Syntyi neitsyt Mariasta. Kärsi Pontius Pilatuksen aikana. Ristiin naulittiin. Kuoli ja haudattiin. Astui alas tuonelaan. Nousi kolmantena päivänä kuolleista. Astui ylös taivaisiin. Istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella. Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen. Pyhän yhteisen seurakunnan. Pyhäin yhteyden. Syntien anteeksiantamisen. Ruumiin ylösnousemisen. Ja iankaikkisen elämän.

Uskomme siis Jumalaan, joka on luonut meidät kaikki kaiken. Ja mieleeni tulee kaksi raamatun kohtaa, nimittäin ensimmäisen Mooseksen kirjan alku ja psalmi 139. Niissä meille kerrotaan kauniisti, miten Jumala loi koko maailman, kaikkeuden. Kaiken, mitä täällä on. Ja hän katsoi, että kaikki täällä oli hyvää.

Kaikki Jumalan luomistyö on hyvää. Ja psalmi 139 on puolestaan minusta yksi maailman kauneimmista teksteistä. Siellä kirjoitetaan:

"Ajattele, rakas kuulijani, sinä olet suuri ihme. Tärkeä ja arvokas. Sinulla on arvoa. Sinä et ole vain jokin sattuman tuotos täällä ajassa, vaan sinulle on annettu merkitys jo syntymässäsi. Olet Jumalan luoma täydellinen ihme."

Ja tähän ajatukseemme kaikki, etenkin te nuoret, saatte turvautua.

No sitten tässä apostolisessa uskon tunnustuksessa sanottiin, että uskomme Jeesukseen Kristukseen, hänen ihmeelliseen syntymäänsä, elämäänsä ja kolkatan kärsimykseen ja riemulliseen ylösnousemiseen.

Uskomme siis, että Jeesus todella syntyi, eli opetti ja teki ihmeitä, sekä ennen kaikkea sovitti ristin kuolemallaan meidän kaikkien syntimme.

Viimeisessä kohdassa kuvataan, miten uskomme Pyhään Henkeen, pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhien yhteyteen, syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään.

Me siis uskomme, että Jumalan Pyhä Henki on kuonut meidät uskovaiset ihmiset koolle, Kristuksen omiksi anteeksiantamuksen sanan kautta. Ja me olemme se yksi joukko, joka on matkalla kohti taivasta.

Uskomme myös, että meille on annettu syntien anteeksiantamisen valta. Kuten siellä Johanneksen evankeliumissa siitä myös sanotaan: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut.

Uskomme myös, kuten edellä on tullut esille, että kuolema ei ole lopullinen asia, vaan kerran kaikki Jumalan lapset saamme nousta kuolleista ja pääsemme taivaaseen, iankaikkiseen elämään.

Huomaamme uskon tunnustuksesta myös sen, että Jumala kuvataan kolmiyhteisönä. On siis yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Tämähän saattaa kuulostaa aivan todella järjettömältä. Ei tässä ole mitään järkeä. Miten voi olla yksi Jumala, mutta kuitenkin kolme?

Itse olen tätä asiaa usein pohtinut ja myös kuullut rakkaiden veljien selitystä tästä näin. Ja mieleen on tullut niiden kautta sellainen arkinen asia kuin vesi.

Vesi on elementtinä meille kaikille tuttu. Me juomme sitä ja peseydymme siinä ja teemme siinä ruokamme. Mutta aina emme tule ajatelleeksi sitä, että vesikin on luonnossa kolmessa eri olomuodossa: nestemäisenä, kiinteänä ja kaasuna.

Ja yleisestikin maapallon alkuaineet ovat kolmessa olomuodossa. Toki täällä saattaa olla veljiä ja sisaria paikalla, jotka näistä asioista tietävät tarkemmin ja voivat myös korjata, että on myös poikkeuksia. Mutta poikkeushan vahvistaa säännön.

Jos tarkastelemme näin yleisellä tasolla, vaikka tätä mainitsemaani vettä, niin se on kolmessa olomuodossa olevaa, kuitenkin pohjimmiltaan samanlaista H2O:ta, jonka te nuoretkin olette varmasti jo koulussa oppineet.

Eli jos Jumalan luomistyön tulokset voivat olla useassa olomuodossa, niin ei ole lainkaan järjetöntä, että kaikkivaltias Jumala voisi olla yksi, mutta kolme.

Ja tähän kolmiyhteiseen Jumalaamme saamme uskoa. Näihin asioihin me siis uskomme. Me uskomme sen takia, että me saamme rauhan ja turvan. Ja kävi elämässä mitä asioita tahansa, pääsemme taivaaseen, jos tahdomme kantaa sydämen uskoa.

Olemme nyt puhuneet paljon aarteista ja uskosta. Tämän voisimme seuraavaksi siirtyä tarkastelemaan Jeesuksen mainitsemia varkaita sekä koita ja ruostetta. Ja mitähän ne tarkoittavat.

Ja te olette joskus varmasti kuulleet sellaisen sanonnan, että kun ihminen nukkuu tältä ajasta pois, niin hän ei voi ottaa mitään mukaansa. Ja se pitää paikkansa. Ei meistä kukaan ota mitään tärkeää tavaraa tai omaisuutta sinne iankaikkisuuteen.

Siksi tämä Jeesuksen ohje, kootkaa aarteita taivaaseen, puhuttelee minua. Se kuvastaa sitä, että sydämen usko tulee ihmisen mukana kuolemaankin. Se kantaa kuoleman yli ja vie perille taivaaseen.

Mutta sydämen uskoakin voivat uhata varkaat sekä koi ja ruoste. Mitä ne voisivat olla, kun puhumme sydämen kalleimmasta aarteesta, sydämen uskosta? Mitkä asiat voivat aivan kuin yrittää varastaa sitä tai tuhota sitä niin kuin koi ja ruoste?

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään:

"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne niin, että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä, mikä on se varas, joka tahtoo vaikuttaa sydämen uskoon, varastaa sen sieltä. Ja vastaushan on Paavalin sanoin, että tämä maailma.

Joku kuulija saattaa ajatella, että miksi uskovaiset ovat sitten täällä maailmassa. Miksi Jumala ei ota uskovaisia suoraan taivaaseen tältä maan päältä. Miksi täällä pitää taapertaa menemään.

Ja tämä on hyvä kysymys. Riittävän hyvä kysymys. Olen miettinyt myös sitä monesti itsekin.

Mutta tähän Jeesus antaa kaksi hyvää vastausta. Ensimmäinen löytyy Matteuksen evankeliumin luvusta 5: Te olette maailman valo. Ja toinen myös Matteuksen evankeliumista luvusta 28: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.

Ja näitä raamatun kohtia yhdistää se, että ne kuvaavat uskovaisten tehtävää täällä maailmassa: olla näkyvänä todistuksena Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Siitä Jumalan armosta, joka kuuluu kaikille ihmisille.

Siksi me olemme täällä maailmassa. Jotta meillä olisi mahdollisuus kertoa tästä Kristuksen sovintotyöstä, hyvästä Jumalasta ja hänen armostaan.

Ja siksi apostoli Paavali kehottaa meitä olemaan mukautumatta maailman menoon, vaan muuttumaan ja uudistumaan mieleltämme.

Meidän tulee tehdä näin, jotta pystyisimme arvioimaan, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Mikä Jumalan mielen mukaista.

Palaamme tähän kysymykseen Jumalan tahdosta hieman myöhemmin. Sillä eihän kaikki täällä maailmassa ole pahaa. Kyllä täällä on kauniita ja hyviä ja hienojakin asioita, joita me kohtaamme.

Mutta monet asiat voivat olla sillä tavalla huonoja, sellaisia, jotka todellakin tahtovat varastaa tämän sydämen uskomme.

Ja voisimme tarkastella tätä jälleen esimerkkien kautta. Ja otan jälleen esille puhelimen ja sosiaalisen median. Miksi edelleen sen? Koska se on sellainen alue, jossa myös itse saa joka päivä valvoa.

Puhelimen ja etenkin sosiaalisen median kautta meille on avautunut koko maailma. On kaikki mahdollisuudet tehdä ja seurata mitä tahansa. Tiedämme tarkalleen, milloin maailmassa tapahtuu jotain pahaa ja niin edelleen.

No sosiaalisen median edessä meillä on koko ajan niitä valinnan paikkoja. Mistä tykkäämme? Mitä katsomme? Mitä kommentoimme?

Näiden asioiden äärellä saamme pitää mielessä Paavalin sanat: Älkää mukautuko tämän maailman menoon.

Ei kaikki somen sisältö ole hyvää sisältöä. Sieltä löytyy paljon sellaista, mikä on raamatun opetusta ja meidän arvojamme vastaan.

Otan esimerkin, joka kosketti itseäni silloin, kun olin nuorempi. Nuorena on monesti suuria paineita oman itsensä kanssa ja etenkin sen kanssa, miltä näyttää.

Koin samoja paineita tuolloin nuorena, ja niitä pahensi usein se kuva, mitä sosiaalisessa mediassa annettiin.

Sosiaalinen mediahan on tullut silloin, kun itse olin yläasteikäinen, joten sen kanssa on saanut varttua ja kasvaa.

Se kuva, mitä siellä oli, niin ihminen kelpaa ulkonäöllisesti ainoastaan urheilullisena, lihaksikkaana, komeana tai kauniina.

Tähän sisältöön olen törmännyt myös viime aikoina. Näihin törmää usein siellä Instagramissa ja TikTokissa.

Niissä on paljon sellaista sisältöä, jonka pääsanoma on: muuta itsesi. Käy salilla ja syö tietyllä tavalla, jotta kelpaisit. Pukeudu muodikkaasti ja pyri näyttämään menestyneeltä, jotta kelpaisit.

Jos ihminen joutuu kamppailemaan tällaisten asioiden kanssa, niin ne voivat tulla sydämen uskoa tärkeämmiksi. Ihminen unohtaa sen psalmin 139 sanat, että minä olen ihme, suuri ihme.

Unohtaa sen, että kelpaa Jumalalle juuri sellaisena kuin on. Että ei tarvitse olla muuta kuin oma itsensä.

Toinen esimerkki, jonka otan tällaisista varkaista, on kiire. Meidän tämän ajan ihmiset ovat jatkuvasti kiireisiä. Ajattelemme, että pitää suoriutua tehokkaasti. Koko ajan tarvitsee olla toimintaa tai viihdykettä.

Jos tulee sellainen tilanne, että pitäisi vain olla, niin se saattaa alkaa ahdistamaan. Ja minä huomaan tämän myös itsessäni.

Jos pitää vain olla, niin tulee miljoona muuta asiaa, joita pitäisi tehdä tai selvittää. Ainakin laittaa niitä pyykkejä pyörimään kotona, jos ei muuta, kun ne pyörivät joka paikassa siellä.

Ja tämä kiire ja jatkuvan viihtymisen tarve on johtanut myös siihen, että seuroihin lähteminen voi tuntua vaikealta. Olisi helpompaa jäädä kotiin ja laittaa puhelimesta kuulumaan puhe ja touhuta samalla jotain muuta.

Paikan päälle seuroihin lähteminen vaatii valmistautumista. Se vaatii lähtemisen vaivan. Ja monesti seurapenkissä voi tuntua vaivalloiselta, varsinkin jos ne lapset eivät valtaisikaan istua paikallaan, vaan pyrkivät koko ajan karkuun ja menevät myös riehumisen puolelle.

Mutta jos ajattelemme sitä, miksi me menemme seuroihin. Miksi me menemme seuroihin? Me menemme sen vuoksi, että saamme kohdata siellä matkaystäviä. Saamme kuulla Jumalan sanaa. Saamme tuntea uskovaisten välistä rakkautta. Hiljentyä laulamaan ja uskomaan. Kuulemaan sitä lupausta, että vielä todellakin saa uskoa.

Hebrealaiskirjain kirjoittaja myös siitä mainitsee, että älkää laiminlyökö seurakuntanne yhteistä kokousta. Seurakuntakäynti siis hoitaa uskoamme.

Mutta toki on myös syytä muistaa se, että aina nämä asiat eivät ole myöskään mustavalkoisia. Voi olla myös monia syitä sille, miksi ei pysty lähtemään seuroihin. Suuret väkijoukot ahdistavat. On niitä muita henkisen jaksamisen haasteita. Voi olla sairautta sekä yksinäisyyttä.

Ja etenkin muistan myös omasta nuoruudesta, silloin nuorena, että yksinjäämisen pelko oli ja on suurena esteenä seuroihin lähtemiseen. Se tuntuu pahalta olla yksin seuroissa omien vanhempien vieressä ja katsoa muiden nuorten joukkoa, jotka istuvat yhdessä.

Ja tämän asian äärellä en malta olla mainitsematta myös yhtä tämän ajan suurinta haastetta, joka on myös meidän uskovaisten keskuudessa: mittainen kiusaaminen.

Se on sellainen asia, joka todella syö voimia, niin elämän voimia kuin uskon voimia.

Se kiusaaminen on kaikilta osin väärin. Tätä tahdon nostaa esille etenkin somessa tapahtuvan kiusaamisen.

On todella surullista joskus lukea siellä esiintyviä kommentteja toisista ihmisistä tai katsoa mukahauskoja meemejä, joita on laitettu jakoon tai nöyryyttäviä videoita.

Olemme saaneet myös lukea ja kuulla viime aikoina liian monta kertaa lasten ja nuorten tekemistä väkivaltarikoksista, kuten nyt Oulussa tämä muutama päivä sitten tapahtunut ja keväällä Vantaan Viertolan kouluampuminen.

Eikö tämä kerro meille sen, mitä sosiaalisessa mediassa esiintyvät huonot asiat ja kiusaaminen ja nöyryyttäminen voivat aiheuttaa?

Siksi tahdon sanoa teille rakkaille nuorille ja myös kaikenikäisille kuulijoille, että älkää te toimiko tällä tavalla. Älkää lähtekö toista ihmistä näin satuuttamaan. Tuottamaan kenties koko elämän painavia arpia ja haavoja.

Ei Jumala ole meitä tarkoittanut toisia satuuttamaan, vaan tämän apostoli Paavali kirjoittaa, että meidän tulisi elää rauhassa kaikkien kanssa. Siis kaikkien kanssa. Myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden suhteen meillä voi olla haasteita, joiden kanssa emme tule toimeen.

No niin, palataan jälleen takaisin tähän pääaiheeseemme. Eli ei meillä tulisi olla koskaan niin kiire tai muita asioita, että se vie aikaa hiljentymiseltä Jumalan sanan äärelle.

Kyllä me kerkeämme kaikkea muutakin tehdä. Mutta Jumalan sanan kuuleminen on se, joka vahvistaa sitä sydämen uskoa sekä uskovaisten yhteistä uskoa.

Ei usko ole aina pelkästään henkilökohtaista, omaa kohtaista, vaan se on myös yhteistä uskoa. Siksi me lausumme apostolisen uskon tunnustuksenkin yhteen ääneen Jumalan palveluksessa. Se on meidän yhteistä uskoa, ei yksityistä uskoa.

No, Jeesus puhui vielä koista ja ruosteista, jotka tekevät tuhojaan. Ja mikä on sellainen asia, joka tekee tuhoa sydämen uskolle? Ja vastaushan tähän on synti.

Se syntiinlankeemuksen todellisuus, joka tuli ihmisen osaksi jo paratiisissa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa kolme kerrotaan meille tämä tapahtuma, miten käärme siellä paratiisissa houkutteli ensimmäisen ihmisparin syömään kielletyn puun hedelmän.

Näin ihmisestä tuli synnin ja kuoleman alainen.

No mitä sana synti sitten tarkoittaa? Monesti puhutaan synnistä, mutta mitä se tarkoittaa? Sen alkuperäinen merkitys Raamatun alkukielessä hepreassa on harhaanmeno.

Ja se kuvastaa mielestäni synnin todellisuutta loistavasti. Kun me joudumme syntiin, toimimme Jumalan tahtoa vastaan, niin me menemme harhaan. Emme pysy oikealla tiellä, vaan me menemme harhaan.

Ja nyt olemmekin sen kysymyksen äärellä, johon aiemmin viittasin, että mikä on Jumalan tahto? Mistä tiedämme, mikä se on?

Jumalan tahto ilmoitetaan meille Raamatussa. Täällä näin on Jumalan tahto. Se on myös hyvin tiivistetyssä muodossa. Se tulee sellaisissa asioissa, joita rippikoulussa opetellaan, nimittäin rakkauden kaksoiskäskyssä ja kymmenessä käskyssä.

Rippikoulussa opimme kymmenen käskyn kolme ensimmäistä käskyä, ja ne käsittelevät Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Muut käskyt, loput käskyt, käsittelevät ihmisten keskinäisiä suhteita.

Ja kun minä tykkään käyttää näitä esimerkkejä, niin minä otan jälleen kaksi käskyä esimerkiksi.

Ensimmäinen on, että minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Onnistummeko me, rakkaat kuulijat, aina tässä? Onko niin, että me teemme aina kaikki valinnat sillä tavalla, että me mietimme ensin Jumalan tahtoa?

Taitaa olla niin, että monet meidän valinnoistamme ovat sellaisia, että me teemme ne yksin sillä ajatuksella, että mitä se minua hyödyttää. Ei hirveästi monta kertaa ensimmäisenä ole Jumalan tahto valinnoissa päällimmäisenä.

No sitten kymmenessä käskyssä sanotaan myös, älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Mitenköhän meillä menee tämän käskyn kanssa? Puhummeko aina toisista ihmisistä pelkkää hyvää? Emme ajattele kenestäkään pahaa tai vilpillisesti.

Miten sä, nuori, koet, että onnistuuko esimerkiksi siellä koulumaailmassa aina toimia tämän käskyn mukaisesti?

Tämänkin käskyn äärellä me huomataan, että emme me pysty sitä täyttämään. Vaikka ihmisessä on paljon hyvyyttä, totta kai meissä on hyvyyttäkin ja me pystymme tekemään hyviä asioita.

Niin syntiinlankeemuksen seurauksena me emme kykene täydellisesti rakastamaan Jumalaa tai toisia ihmisiä. Me emme aina elä raamatun opetuksen mukaisesti ja Jumalan tahdon mukaisesti. Me teemme vääriä valintoja.

Mutta sen vuoksi Jumala tuli ihmiseksi. Syntyi tänne maailmaan ja kärsi kolkatan keskimmäisellä ristillä. Sovitti meidän kaikkien synnit.

Sen vuoksi me saamme uskoa kaikki syntimme aina anteeksi ja vaalia tätä parasta aarretta, sydämen uskoa.

Jeesus päätti tämän tekstimme sanoihin: Missä on aarteesi? Siellä on myös sydämesi.

Uskovaisena ihmisenä meidän sydämemme on jo siellä taivaassa. Kannamme rauhaa omalla tunnollamme. Tiedämme, että tämä maailma ja elämä ei ole pysyvää.

Mutta kun jaksamme uskoa, niin kerran pääsemme taivaaseen, jossa ei ole enää kuolemaa, ei surua tai murhetta.

Kuten Ilmestyskirjassa kirjoitetaan: Jumala on itse pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidän silmistään.

Siksi tämänkin puheenvuoron lopuksi on lupa uskoa: kaikki synnit, kiusaukset ja epäilyksetkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Aivan rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kaikki synnit on anteeksi, ihan rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Meillä on hyvä Jumala, joka kantaa täällä ajassa jo meitä valtakunnassaan ja vie kerran luokseen taivaan kotiin.

Ja jos tätä kuuntelee joku sellainen ystävä, joka kokee, että et omista uskon lahjaa tai olet aivan kuin tuhlaajapoikana asemassa ajautunut ulos Jumalan lasten yhteydestä, niin juuri tällä hetkellä Jumala kutsuu sinua valtakuntaansa.

Aivan niin kuin tuhlaajapoikavertauksen isä juoksee vastaan, haluaa kaapata syliinsä ja suudella.

Usko, epäuskoja, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja lähde meitä ja Herraa Jeesusta seuraamaan kohti taivaan kotia.

Näin uskoen saamme jäädä tekemään matkaa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme vielä Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Puheenvuoron piti Frans Kinnunen. Kiitos.