Seurapuhe Muhoksen RY:llä 14.07.2024 17.00

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen hiljenemme kiitokseen ja rukoukseen. Rakas Taivaan Isä. Me kiitämme sinua, että saamme jälleen kokoontua salasi ääreen. Sinä tiedät, millaista tekoa olemme, ja siksi sinä kutsut meitä yhä uudelleen. Minä kiitän, että olet antanut meille mielen ottaa tämä kutsu vastaan niin, että me saisimme varjeltua ja vahvistua tässä ikiaikojen uskossa, siinä elämässä uskossa, joka on voimallinen meidät kerran viemään kunnian taivaaseen.

Me pyydämme, että sinä siunaat nämä seuraamme, ruokit meitä tahtosi mukaan. Sinä näet elämämme ilomme ja surumme, riemumme ja murheemme. Me tiedämme, että olemme kokeneet, että olet tähän päivään asti hyvin meitä johtanut, ja pyydämme sinun siunauksesi tällekin seuratilaisuudelle. Aamen.

Pyydän lukea puheen johdannoksi apostolien tekojen luvusta kaksikymmentäneljä, jakeet neljätoista, viisitoista ja kuusitoista.

Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä tämän tien kautta, jonka he eri seuraksi kutsuvat, niin palvelen minun isäni Jumalaa, ja minä uskon kaikki, mitkä laissa ja profeetoissa kirjoitetut ovat. Ja pidän sen toivon Jumalan puoleen, jota hekin itse odottavat, että kuolleiden ylösnousemus pitää olemaan sekä vanhuskasten että väären. Sen tähden minä harjoitan itseäni aina pitämään pahentamattoman omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä.

Tämä lukemani teksti oli osa Vahvalin puolustuspuhetta maaherra Belxin edessä. Ja kun Paavalin puhetta lukee, niin tulee vahvasti sellainen olo, että Paavalin usko oli vahva, Jumala oli vahvistanut häntä.

Hän sanoi, että sen minä sinulle tunnustan. Siis siinä vaikeassa paikassa, olihan kyse Paavalin Hengestä, ja kuten tiedämme, niin myöhemmin hän kaksi vuotta tuolla kesäharjassa oli vankeudessa, ja sen jälkeen hänet sitten vietiin Roomaan, ja siellä hän kokikin sitten kuoleman.

Mutta miten on tuossa viikolla mökkitontilla raivaussahan kanssa liikuin, ja siinä tämmöisiä haavantaimia niitä kasvaa, sieltä pukkaa paljon tulemaan. Tavoite oli, että haavantaimet ottaa pois ja koivun taimet jättää kasvamaan. Siellä kun sitä työtä teki, niin huomasi, että hämärty se, kun ne olisi pieniä taimia. Ensinnäkin, että tuossa on koivu ja tuossa on haapa.

Se oli helppo peruuttaa toinen toisistaan. Kun niitä koivuja oli vähän ja haapoja oli paljon, niin rupesi tulemaan epäilys, että onkohan tämä kumminkin koivu. Ja sitten minä jätin pystyyn niitä varulta, kunnes tuli koivu vastaan ja totesi, että kyllä ne oli haapoja.

Olimme samaisilla mökillä, saimme perjantaina ystäviä kylään, muutaman pariskunnan sinne. Istuimme iltaan ja puhuimme paljon, ja puhuimme myös uskon asioista.

Siinä myöskin, kun näki ne koivut, ja nyt minä puhun Jumalan lasten yhteisestä kohtaamisesta. Kun näki ne koivut, niin tunnisti kyllä ne haavat, mitä tässä maailmassa on. Voi olla huono vertauskuva, mutta tämä nyt on vaan minun vertaus ja semmoinen ajatus, joka tuolla haavoissa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, meidän nuoret tytöt kertovat, että jätä haapoja sinne, että tämmöinen monimuotoinen luonto säilyy. Ne on tosi arvokkaita ja tärkeitä.

Mutta tämmöisenä vertauskuvana tämä ehkä toiminee, siis siitä, että: Sanoiko Jumala? Ja onko tämä se Jumalan lasten joukko ja se sielunvihollinen? Hänellä on yksi tehtävä: eksyttää meitä, ja sitä hän tekee tehokkaasti, ja se saattaa hämärtyä. Mutta niinku Paavali niin jämäkästi toi esille siellä Feeniksissä. Häntä siis syytettiin siitä, että hän villitsi kansaa.

Minä tiedän, että Paavalilla ei pahaa tahtoa ollut. Hän vaan kertoi hyvästä Jumalasta. Kerto, että nyt kannattaa tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Hän oli Paavali, oli mennyt tuonne, tullut Jerusalemiin, palannut matkaltaan ja meni temppeliin, ja siellä hänet otettiin kiinni ja, ja tuota, olis jopa tapettu elleivät sotilaat olisi tulleet hätiin.

Ja niin Paavali sitten vangittiin ja siirrettiin Kesareaan sinne rannikolle, ja sitten hän nyt sitten, maaherra tuli paikalle, niin hänet vietiin hänen eteen, ja siinähän piti tämän puheen ja puolustautui, että hän ei ole kaksitoista päivää ollut ja hän ei ole väitellyt kenenkään kanssa eikä kiihottanut kansaa, ei temppelissä, ei siinä kookassa eikä kaupungilla.

Näin Paavali puolustautuu. Ja toteaa, ettei nämä miehet voi näyttää toteen sitä, mistä ne häntä syyttävät. Että sitähän ei tunnustanut, että hän on kiihottanut kansaa, mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä tämän tien kautta, jonka he eri seuraksi kutsuvat, minä palvelen minun isäni Jumalaa. Ja minä uskon kaikki, mitkä laissa ja profetoissa kirjoitetut ovat.

Eli tähän Pyhään Raamattuun, mikä meillä on nyt uudella testamentilla täydennettynä, Paavali kertoi, että hän uskoo siihen vanhaan testamenttiin kaikkeen, mitä siihen on kirjoitettu.

Ja Paavali varmasti tiesi tämän pari seos kirjanoppinut, siis hän oli lukenut kyllä Raamatun ennen kääntymystään. Hän oli tavallaan palvellut Jumalaa ja tutkinut tarkkaan sen. Ja siinä hän sanoi, että hän uskoo kaiken sen, mitä siellä on. Tämän uskon vuoksi Paavali näki myös paljon vaivaa elämässään. Paavali siellä kertoo siitä, kodin tuossa kahella, katso olla siellä Korinttolaiskirjeessä kirjeessä.

Ainakin siinä, kun hän kertoi, anteeksi, oli Timoteus-kirjeessä Paavali siitä kertoi, että miten hän on vaivaa kärsinyt ja se mikä myöskin siellä hän puhuu siitä, että siitä puhuu, että kuinka tuota kannattaa siitä huolimatta Timoteukselle kirjoittaa, että: Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, säätyöni, aivotustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoomisiani, vaivojajani, jotka minulle Antiopassa, Ikoniassa ja Lystrassa tapahtuivat, jotka vainoomiset minä kärsin ja kaikista on Herra minut päästänyt.

Mutta myös kaikkien, jotka jumalisesti Jeesuksessa Kristuksessa elä tahtovat, pitää vainoa kärsimään. Mutta pahoille ja petollisille ihmisille on tapahtuva, jota enemmän sitä pahemmin sekä viettelijöille että vietellyille. Tai siis uuden käännöksen mukaan kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessaan yhä pitemmälle eksyttäen muita ja eksyen itse.

Ja sitten, että pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät keneltä olet oppinut, että jo lapsuudestasi olet Pyhän Raamatun tainnut, joka taitaa sinun autuuteen neuvoa sen uskon kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.

Eli nämä vaivat kuuluvat kristityn elämään, mutta siinä tässä opetuksessa kannattaa pysyä. Meillä elämässä on monenlaista, joka tuo raskautta elämään, ja silloin tekee mieli kysyä, että kannattaako tämä. Ja myöskin se kiusaus, että vähän niinku muokkaisi tätä uskoa helpommaksi. Mutta niinku Paavali sanoi, että minä uskon kaikki, mitkä laissa ja profeetoissa.

Hän halusi pysyä sillä perusteella. Tuossa myöskin yksi tämän ajan voisi sanoa, että eksytys on, mikä on tullut myöskin lähelle minua. Minulle rakasta ihmistä, joka on tämmöseen uushenkisyyteen, te olette varmaan kuulleet, ehkä kuulleet siitä lähtenyt, missä haetaan näistä uskosta tämmöiset parhaat puolet. Ja se on tämmöstä ehkä hyvinvoinnin hakua, oman hyvinvoinnin hakua.

Siitä joitakin ajatuksia on kerännyt ylös siitä Alasaarelan Erkki kirjoitti tammikuun Päivämiehessä. Ajattelin, että sitä on siksikin, ja myös se oli puhujan seurakuntavanhinten kokouksessa esillä tämä uushenkisyys. Ja myös siksi siitä on hyvä puhua, että sitä ei välttämättä edes tunnista. Ainakin minulle kävi, että kesti puoli vuotta, vuoden ennen kuin ymmärsin, että mistä on kyse. Ja se tapahtui tämän Päivämiehen kirjoituksen kautta.

Kun tämä minulle läheinen ihminen kertoili, että miten hän käy energiakurssilla, ja minä ajattelin, että tämä on jotenkin työhön liittyvää asiaa. Sitten oli erilaisia tilaisuuksia, missä hän oli, mutta en ymmärtänyt, että on tämän tyyppisestä mistä Alasaarella kirjoittaa, että siinä pidetään, että Jumala on kosmista energiaa. Minäpä luen muutamia lainauksia siitä Päivämiehestä. Onneksi sellainen asia, että minä unohdan tämän aina. Olen tätä tutkinut ja selvitellyt pariinkin kertaan, mutta aina unohdetaan.

Mutta tämän tekstin alla se nousi taas mieleen. Elikkä tää ihminen osaa kosmista tietoisuutta ja jumaluutta. Siinä korostuu henkiset elämykset. Ne hyödyttävät ajallista eivätkä iankaikkista. Palvelevat luotua eivätkä luojaa.

Tavoitteena taivaansi ja yksilön tasapaino, rauha ja mielihyvä. Henkisyyden suurin vaara on siinä, että sen kautta voi huomaamattaan omaksua itselleen vieraan täysin ei-kristillisen ajattelutavan. Meidän ei siis tarvitse kaivautua syvälle itseemme tai tavoitella korkeaa ymmärrystä, saamme turvata Jumalan lapsen tavoin Jumalan huolenpitoon elämässämme. Tässä on siis kyse sellaisesta uskonnosta, se ei ole ihan uusi, mutta se on vahvistunut viime aikoina, missä on kaikkia maailman uskontoja. Paavali sanoo, että hän uskoo mitä laissa ja profetoissa kirjoitettu on.

Ei tarvi hakea maailmanuskonnoista, ja ehkä se tästä tekee vaarallisen, että tässä voi huomaamattaan omaksua itselleen vieraan täysin ei-kristillisen ajattelutavan, mutta siihen voi tästä meidänkin elävästä kristillisyydestä ottaa joitakin hyviä asioita, mielestään hyviä asioita, lainausmerkeissä. Ja sitä kautta olla ikään kuin jopa uskomassa. Tämä minun läheinen jätti kielsi uskonsa silloin aiemmin, ja kun näin tämän kirjoituksen, niin otin kuvia siitä ja lähetin, että tästäkö tässä on kyse, niin hän vastasi, että kyllä hän allekirjoittaa näitä ajatuksia, mitä siinä on. Ja tässä haetaan sitä sisäistä hyvyyttä, mitä meidän sisäistä löytyy, omaa hyvyyttä ja niin edelleen. Ja me uskovaisena ymmärretään, kun me Raamatun valossa katsellaan, niin meissä ei ole mitään hyvää.

Kaikki on pois poikennettu, tyyni kelvottomiksi tulleet. Ja me saamme turvautua armoon. Ja näin ollen myöskään semmoista hyvinvointia on hyvä asia. Me tarvitsemme myöskin semmoista ajallista hyvinvointia. Mutta jos se alkaa hallitsemaan ja siitä tulee niinku usko samalla tavoin, jos luomakunnasta ja sen ylläpitämisestä tulee väärä Jumala ja me lähetään sitä ylläpitämään. Niin on niin paljon asioita, että silloin ne tulee synniksi, kun ne erottaa Jumalasta.

Oikeastaan se on niin yksinkertaista. Silloin kun ne on viemässä meitä pois päin Jumalasta. Se voi olla iso tai pieni asia. Jos se vie pois päin, niin se on vaarallista. Siitä Jumalaisena kehottaa silloin luopumaan.

Mutta siis Paavali oli valmis kärsimään vaivaa. Ja tästä sitten selviääkin, että miksi? Hän jatkoi tässä tekstissä, että pidän sen toivon Jumalan puoleen, jota hekin itse odottavat. Siis minä palvelen minun isäni Jumalaa, niin hän pitää sen toivon Jumalan puoleen, jota hekin itse odottavat, että kuolleiden ylösnousemus pitää olemaan sekä vanhurskasten että väärä. Niinpä hän odottaa sitä, mitä isät palvelivat Jumalaa ja hekin odottivat tätä kuolleiden ylösnousemusta, niin myös Paavali odotti sitä.

Kerran se päivä tuli viime viikonloppuna tai perjantaina viikko sitten. Olimme vaimoni kanssa hautajaisissa. Meidän hyvä ystävämme saateltiin nuorehkolla iällä haudan lepoon. Ja häneltä jäi nuoria, häneltä jäi lapsia. Silloin tuli pysähdyttyä sen ääreen, että minkälainen hänen elämä oli. Minkälaisia valintoja hän teki oikeastaan sen heprealaiskirjeen tekstin pohjalta, kun siellä sanotaan tästä Mooseksesta, joka mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä, hoimenevää nautintoa.

Hän näitä piti Kristukseen osaksi tulevaa häväistystä, suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita. Sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon. Tässä heprealaiskirjeessä muutenkin kerrotaan ensinnäkin, että mitä on usko. Ja täällä on se sama, mikä Paavalin puheessa tulee esiin, että on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, jäi näkymättömistä epäile. Ja kun tässä heprealaiskirjeessä kerrotaan näistä, yksitoista.

Luvussa, näistä ennen uskoneista siitä, kuinka he ei täällä ajassa niistä lupauksista saaneet, vaan ne ainoastaan taampaa näkivät, ja kuitenkin niihin turvasivat ja hyvin tyytyivät ja tunnustivat, että he vieraat ja muukalaiset maan päällä olivat. He tiesi usko siihen, että Jumala on valmistanut, niinku tässä jatkaa, että he pyytävät parempaa. Se on taivaallista. Sen tähden ei Jumala häpeä kutsuuttaa heidän jumalakseensa. Sillä hän valmisti heille kaupungin.

Ja kun tätä sisareen elämää, pois nukkuneen sisareen elämää, kattelin taaksepäin ja ajatteli sitä, että mitä se vaiva oli ja mitä se ilo oli. Ja kun muistaa niitä nuoruuden aikoja, kun me viikoittain, lähes viikoittain, kyläelimme toisilla. Ja minulla on sellainen muistikuva, että heille joka maaliskuu pienoinen syntyi siihen kotiin tai molemmin puolin maaliskuuta. Ja kun katselin sitä niitten ihanaa perhettä siinä, ja niin paljon heidän kanssa tekemisissä olleena, ties että oli siinä vaivaa. Kyllä minä tiesin ne itkutkin, mitkä siellä oli, tai osan niistä, pienen osan niistä.

Mutta näin minä sen ilonkin. Mutta siinäpä se oli valinta, että lähteekö miettimään, että sitä uskoa kenellä se kipuilun paikka on missäkin yksinäisyydessä tai siinä perheessä tai jaksamisessa taikka missä kenelläkin maailmallisuudessa? Niin, että tyytyy siihen Jumalan tahtoon. Ja kun sitä nyt katteli kolmekymmentä vuotta taaksepäin sitä heidän avioliittoa ja elämää, niin ei ollut vaikea päättää, että oliko tämä sisar, joka pääsi lepoon. Olikohan hän tehnyt hyviä valintoja elämässä.

Tuntuu niin hyvältä ja turvalliselta, sekä se siunaus sen vaivan keskellä, että se siirtyminen sinne lepoon. Sota ja taistelu on päättynyt, niin kuin tuossa laulutuokiossa lauloimme siinä yhdessä laulussa, että se on päättynyt, ja on lepo. Kannattaa siis uskoa. Niinkuin heprealaiskirje siitä jatkaa, että kun meillä on niin suuri todistajien joukko, kokonainen pilvi, niin tartutaan siihen armoon, mikä meillä on tarjottu. Pidetään katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.

Kannattaa siis riippua kiinni. Siinä tämän elämän vaivoista huolimatta, ja tosiaan se sielun vihollinen ei jätä meitä rauhaan. Voi olla myöskin tämmöinen maailmallisuus. Taikka sitten oon pysähtynyt miettimään sitä, että ja se voi johtaa se maailmallisuus siihen, että Jumalan valtakunta, valtakunta, sitä aletaan vikomaan etsimään vikaa. Paavali tässä sanoi, että sen minä sinulle tunnustan, että tämän tien kautta, jonka he eri seuraksi kutsuvat.

Siis jota tänä päivänä vanhollislestadiolaisiksi kutsutaan, ettei se rupeaisi näkymään halpana ja huonona. Ikään kuin risukasaana siellä puutarhassa, tai sanotaan risukasaana, yrttitarhassa, puutarhassa, että se näyttää huonolta. Tai voi myös olla, että ei tule niin hyväksi. Varjalkoon Taivaan Isän myös siltä, että maailmallisuuden toisella puolella on se, etten alkaisi pitää itseäni onnistuneena. Ja ne muut uskovaiset, Jumalan lapset, veljet ja sisaret näyttävät epäonnistuneilta ja ikään kuin ihmettelee, että miten noin voi käydä ja miten tuohon voi langeta ja niin pois päin.

Ja edelleen silloin tämä Jumalan valtakunta alkaa pian näkyä halpana. Mutta me tiedämme veljet ja sisaret, että niinku Paavali sanoi, että kun harjoittaa pitämään pahintamattoman omantunnon, pistämään pois sen nämäkin, mitkä erottaa Jumalasta, niin silloin se Jumalan valtakunta näkyy rakkaan. Ja riippumatta siitä, missä on henki meitä yhdistää, olemme lähempää taikka kauempaa. Niin ei tarvi kauaa jutella, niin tuntee, että missä on sama henki. Ja se on ihmeellinen asia.

Sitä aina hämmästelee, että miten se on mahdollista. Mutta niin se on. Ja kannattaa siis kokoontua, niinkuin tuossa aiemmin totesimme, että kannattaa uskovaisten kanssa kokoontua. Miten ne kaverit, ystävät ovat arvokkaita? Vaimoni kanssa juttelinkin sen illan jälkeen, että on hienoa, kun on sellaisia ihmisiä, jotka on selkeästi, vois sanoa, että on kavereita.

Ja joiden kanssa voi vapaasti jutella ja kirkastuu aina uuestaan ja uuestaan se, että miten se henki onkaan sama, vaikka nämä veljet tai sisaret on niin erilaisia luonteeltaan, ja saa iloita siitä erilaisuudesta. Että me olemme ihmisinä erilaisia, mutta sama henki, sama päämäärä ja sama Jumalan lasten vapaus. Sitten Paavali vielä tässä toteaa, että ja sen tähden minä harjoitan itseäni aina pitämään pahentamattoman omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä. Tämä oli se Paavalin, Paavalikin näki sen vaaran, että sielun vihollinen tahtoo sitoa meitä maailmaan, hiljakseen sitä sydäntä sitoa sinne, niin että saisi eksytettyä. Ja siksi hän tahtoo pitää pahentamattoman omantunnon, luopua siitä, mikä vie poispäin Jumalasta, ja silloin hän sai iloita uskosta.

Iloitkaa. Minä sanon, iloitkaa. Ja me tiedämme mitä se uskomisen ilo on, kun se saa olla pahentamattomalla omallatunnolla, kun saa vapaasti olla uskomassa. Ja Taivaan Isä antaa kyllä voiman myöskin sitten puhua niistä asioista, jos on nimellistä tullutko rukouksella kääntyy Taivaan Isän puoleen. Voisin sanoa, että kun kokemusta on.

Taivaan Isä antaa sopivan veljen tai sisaren, antaa ajan paikan ja mielen, Taivaan Isä antaa kaiken. Siinäkään ei meidän omaa ansiota tarvita. Mutta tällä tavoin sitä on ennen uskottu ja tällä tavoin me jäämme tänäänkin uskomaan eikö niin veljet ja sisar? Jos siellä arjessa on tullut epäilyksiä ja synti on tarttunut, en ole lupa uskoa anteeksi. Nytkin saa uskoa Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Kaikki synnit, epäilykset anteeksi, rauhaa vapauteen ja iloon asti. Ja myös minä haluaisin monissa epäilyksissä kysyä, että saanko uskoa synnit anteeksi. Minä haluan uskoa. Vielä semmonen ajatus tuolta Israelin maalta, missä on rauhatonta. Hieman yli vuosi sitten saimme olla käymässä, se oli toukokuuta. Silloin siellä jo raketteja ammuttiin sinne, teillä Avivimmissä olimme.

Sieltä kävimme myöskin täällä Kesäreassa. Ensin vähän ihmettelin sitä matkakohdetta, kun siinä puhuttiin siitä, oliko se Hippotrome siitä hevosajoista ja amfiteatterista ja sen ajan suuresta satamakaupungista ja niin edelleen, mutta siinähän sitten selvisi, päästiin paikan päälle, että tämä on tosiaan se Kesäria, missä Paavali oli vangittuna.

Ja sitten vielä se, että siellä oli tämmöisellä työmaa-aidalla ympäröity yksi paikka, missä oli maalle, siellä oli kellari. Ja se oli edellis syksynä löydetty, kun tämmöisestä valopylvästä tai sähköpylvästä oli pystytetty eli siellä oli vankityrmä siellä alhaalla ja se vankityrmä oli ollut piilossa, tai sitä ei oltu löydetty ennen kuin nyt viime, tai silloin edellis syksynä.

Ja kun se oli se palatsi, mikä oli ne rauniot siinä missä me olimme, ja meille kerrottiin, että tässä todennäköisesti on tämä Fenix kuulustellut Paavali.

Mutta se, että sieltä oli se Paavalin tyrmä myöskin, tai hyvin todennäköinen tyrmä, missä häntä säilytettiin, niin oli ihan vasta löytynyt. Mutta se oli niin tuore löytö, että me ei päästy sinne tutustumaan.

Mutta sillä tavalla kun sinne Israeliin lähti tämän meidän kristillisyyden juurille. Siellä ei meitä niinkään tai omasta puolestani minua puhutellut, että minä näin ne paikat. Mutta samalla tavoin kuin kävi kuin Emmauksen tien kulkijoille, että kun meille selitettiin kirjoituksia siellä niillä paikoilla, Tiberian rannalla ja niin edelleen, näillä pyhillä paikoilla.

Siellä missä Paavali oli ollut, Paavalihan on meille myös hyvin rakas ja tärkeä henkilö.

Ja minua se pysäytti ja kosketti tosi paljon pysähtyä sinne, missä hän tosiaan oli peniksi edessä ja kaksi vuotta vankeudessa. Mutta niin kuin sanottu, se ei ollut se paikkojen näkeminen, mutta se, että meille selitettiin Emmauksen tien kulkijoille kirjoituksia, niin se kyllä kosketti ja sai olla vahvistamassa uskoa.

Näin me tällä ajalla vuonna kaksituhatta kaksikymmentäneljä saamme uskoa niin kuin ennenkin on uskottu turvallisesti, iloin elää tätä kesää. Jeesuksen nimeen Aamen.

Hiljennymme Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.