Opistoseurat/Seurapuhe Reisjärvellä 15.07.2017 20.33

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Useat henkilöt ovat pyytäneet Jumalan lasten esirukouksia.

Sisar pyytää Jumalan lasten esirukouksia läheistensä puolesta, että sisarusten välille löytyisi luottamus ja yhteinen rakkaus. Äiti pyytää, että uskonsa kieltäneet lapset saisivat palaamisen armon. Että poika ja hänen kumppaninsa, sekä sisko ja hänen kumppaninsa saisivat parannuksen armon ja että hän itse säilyisi uskomassa.

Isä ja veli pyytävät, että he jaksaisivat luottaa Jumalaan erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, ja itse säilyisivät uskomassa. Äiti pyytää Jumalan lasten esirukouksia, että pojan perhe säilyisi uskomassa, ja että he jaksaisivat kasvattaa lapsiaan rakkaudella. Uskovainen isä pyytää esirukouksia epilepsiaa sairastavan poikansa puolesta, että hän saisi parannuksen armon ja parantuisi sairauksistaan. Veli pyytää ystäviensä puolesta, että he jaksaisivat ottaa eri elämänvaiheet Jumalan kädestä. Äiti pyytää Jumalan lasten esirukouksia läheistensä puolesta, että he säilyisivät uskomassa, ja epäuskoiset läheiset löytäisivät Jumalan valtakunnan.

Hyvä Jumala! Sinun kädessäsi on elämämme! Siunaa ja varjele meitä ja läheisiämme. Ole meidän kanssamme, elämämme eri vaiheissa ja kohtaloissa. Autamme meitä tyytymään sinun tahtoosi.

Kuule rukouksemme. Amen.

Tämän lauantai-illan seurapuheenaiheeksi luen Psalmista seitsemänkymmentäkahdeksan ensimmäisestä seitsemänteen jakeeseen. Kuulemme sanat Jeesuksen nimeen.

Kuuntele kanssani, mitä opetan! Tarkatkaa sanojani te kaikki! Minä aion esittää viisaiden mietteitä ja tuon julki menneisyyden arvoituksia. Vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet. Me emme salaa niitä lapsiltamme, vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

Hän sääti Jaakobille säädöksensä ja antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isämme opettamaan ne lapsilleen, jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään. Amen.

Rakkaat matkaystävät, veljet ja sisaret. Olemme juuri saaneet viettää Herran pyhän ehtoollisen uskomme vahvistukseksi.

Me kaipaamme tämän monivirikkeisen ajan keskellä sitä perusturvallisuutta, jonka Jumalan Sana yksin pystyy luomaan. Me kaipaamme sitä hengen yhteyttä ja sitä koemme Jumalan lasten keskellä, jotka yhä uudelleen hiljentyvät kuulemaan sanaa.

Sanan kuuleminen, kuinka vastenmielistä se onkaan meidän inhimilliselle luonnollemme. Se haraa kaikin tavoin vastaan. Sitä joutuu yhä uudelleen ja uudelleen patistamaan ja kehoittamaan tämän ajan keskellä, joka tuo eteemme niin valtavan paljon tapahtumia, mielenkiintoisia tilanteita, jonka keskellä me teemme työtä ja uurastamme itsemme usein väsyksiin saakka.

Mutta me emme siitä lopulta elä. Ei parhaikaan tilipussi tuo sitä elämää, joka kestää Jumalan edessä.

Meidän Vapahtajamme joutuessaan valtavaan kiusaukseen paastoittuaan neljäkymmentä päivää ja yötä vastaa käärmeelle, joka esittää haasteen: Jos olet Jumalan Poika, niin muuta nämä kivet leiviksi, jos olet. Ja silloin meidän Vapahtajamme vastaa nuo tunnetut sanansa, joita hän lainaa Vanhan testamentin puolelta: "Ei ihminen elä ainoasti leivästä, mutta jokaisesta sanasta, jotka Jumalan suusta lähtevät."

Kysyn tässä vaiheessa teiltä, seurojamme seuranneet rakkaat ihmiset, jotka median välityksellä olette ehkä kuunnelleet seuroja ja välillä ehkä kysyneet, miten ne jaksavat? Miten ne jaksavat? Kaksi viikkoa monipäiväisten Suviseurojen jälkeen jälleen istua tunti toisensa jälkeen. Eivätkö ne ole jo oppineet? Vaarallisinta on, jos tämä kysymys nousee meille.

Meille, jolla pitää olla vahva tieto Jumalan sanan voimasta, sen eläväksi tekevästä voimasta ja elämää ylläpitävästä voimasta. Mutta näin voi käydä. Ja siksi Salmi sanoi Jumalan sanoina: Kuuntele, kansani. Vankaamme merkille, kuinka hellästi ja rakkaudella Jumala lähestyy luomaansa ihmistä. Kuuntele, kansani!

Sehän tarkoittaa sitä, että minä pidän sinua edelleen kädessäni. Minä olen sinun isääsi, sinun luojasi. Sinä olet minun. Sinä kuulut minulle. Ja juuri sinulle, millä tahdon.

Jumala ei ole luonut ainoakaan ihmistä kadotusta varten. Vain sen yhden, josta Vapahtajamme sanoo, että Raamattu täytettäisiin. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että meillä tästä lihastamme nousevasta vastustuksesta huolimatta on halu, sydämen halu, uuden ihmisen halu kuunnella, mitä Jumala minulle puhuu, taistella sitä vaikutusta vastaan, joka nousee minusta minun turmeltuneesta osastani. Tarkatkaa sanoijani, te kaikki! On selvää, että psalmin kirjoittaja ei ole tässä omalla asiallaan.

Kenenkään meidän ihmisen sanat eivät ole niin jaloja, niin viimeiseen saakka hiottuja, että ne me kykenisimme sanomaan ja meillä olisi oikeus sanoa, että kuulkaas nyt minua, kun minulla on asiaa! Sitä me usein kyllä varsinkin kodissa teemme. Ja huomaamme ehkä jälkeenpäin, että noissa sanoissa oli jotakin minun itsekkyyttäni mukana. Mutta kun Jumala puhuu kansalleen, Jumala puhuu sen tähden, että me säilytämme hänen kansanaan, ja että ne, jotka eivät vielä Jumalan kansaa ole, pääsisivät Jumalan kansan osallisuuteen, että he löytäisivät armollisen Jumalan hänen valtakunnaastaan, joka on täällä maan päällä muodostunut pyhien yhteisö, jonka Pyhä Henki on kokoon kutsunut ja pyhittänyt ja varjellut Jumalan lapsena. Se ei ole pyhien yhteisö siinä merkityksessä, että tänne olisi kasattu jotakin erityisen jaloa kansaan.

Päinvastoin. Rakkaan veljen jossakin puheessa, jossa käytiin tätä kutsua ja jossa kerättiin sitten aitovieriltä raajarikkoisia ja rampoja, tuntuu paremminkin sopivan meidän kuvamme. Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuoda julki menneisyyden arvoituksia. Psalmi seitsemänkymmentäkahdeksan on mielenkiintoinen. Se on monisisältöinen.

Siinä on löydettävissä opetuspsalmi. Siinä on löydettävissä historiallinen kertomus Jumalan omaisuuskansan vaiheista. Siinä on löydettävissä ylistystä Jumalalle hänen suurista töistään. Mutta siinä on löydettävissä myöskin suru. Jumalan suru niistä, joita hän vahvalla kädellään halusi kuljettaa korpimatkan aikana, mutta jotka niskuroivat ja luopuivat.

Kun ajattelin tätä psalmia ja valmistauduin ajatuksissani tähän tekstiin, esitän nyt teille kysymyksen. Oletko sinäkin välillä napissut? Minä luulen, että moni sanoo kyllä. Moni sanoo, että voi kun minä olen napissut. Voi kun minä olen ollut hidas oppimaan, vaikka Jumala on minullekin näyttänyt ihmeensä!

Ja mistä ihmeestä sinä tänä iltana kertoisit, jos tuon teltan ulkopuolella sinulle tulisi haastattelija, joka kysyisi: Kerropas minulle joku ihme! Mistäs sinä kertoisit? Ehkä joku ja monikin sanoisi samaa, mikä minäkin. Se on ihme! Se on suuri ihme, että minä olen täällä Jumalan lasten keskellä Jumalan lapsena.

Se on itse asiassa niin valtava ihme, että jos me pysähdymme sitä miettimään, meidän sanamme eikä ymmärryksemme riitä kuvailemaan, miksi näin on tapahtunut. Miksi juuri minä olen saanut kutsun tai varjeltunut jo lapsuudestani saakka tässä Jumalan lasten joukossa, joka todellakin on niin ihmisviisaudelta ja järeltä peitetty, että sitä ei vahingossakaan löydä sitä kautta. Näinkö on? Jeesus sanoo: Ellei joku uudesti synny, hän ei voi Jumalan valtakuntaa nähdä. Ja kun meidän Vapahtajamme, Jumalan Poika, näin sanoo: se totisesti on näin.

Mutta jollakin tavalla tämä maailma sen näkee. Jollakin tavalla se maailma erotti myöskin sen Jeesuksen aikana ja hänen seuraajiensa aikana tai paremminkin hän, joka on vastustaja alusta asti. Sielunvihollinen kyllä tietää, missä Jumalan valtakunta on. Ja se tekee kaikkensa, että tämä valtakunta säilyisi niin mustana, niin halpa-arvoisena, niin pimitettynä, ettei ihminen sitä löytäisi. Ja se tekee kaikkensa valitettavasti palvelijoittensa välityksellä, että tämä Jumalan valtakunta tulisi niin halvaksi, että se ei kelpaa.

Rakkaat lapset siinä etupenkissä. Pojat ja tytöt, sinäkin rippikoulu poika, joka ajoi tämän puheen jälkeen tulla pyytämään kuittausta rippikouluvihkoosi. Rakkaat lapset. Miltä on tuntunut olla seuroissa? Rakkaat nuoret?

Te lukuisat nuoret, jotka istutte osin täällä peltassa, osin siellä kirkkaassa auringonpaisteessa. Miltä on tuntunut olla seuroissa? Ettäkö Jaakin, Emmauksen tien kulkijoiden kokemuksen, kun he suurten epäilysten jälkeen sanoivat toinen toisilleen: Eikö meidän sydämemme hehkunut innosta, kun hän tiellä meille Kirjoituksia selitti? Rakkaat lapset, pojat ja tytöt! Taivaan Isä teitä kaikkia varjelkoon niin, että te tässä Jumalan joukossa pysytte.

Sillä tämä psalmin kirjoittaja antoi meille tehtävän puhua teille lapsille! Te lapset olette näitten seurojen suurimpia vieraita Herran Jeesuksen opetuksen mukaan esikuvia meille aikuisille, vilpittömyydessänne, mutta ennen kaikkea uskossanne. Ettehän te osaa epäillä, riittääkö sitä isällä ja äidillä huomiselle päivälle leipää? Te olette luottaneet, että kyllä isä ja äiti huolehtii, että lapsilla on ruokaa. Kyllä isä ja äiti huolehtii siitä, että meillä kodissa on hyvä olla.

Kyllä isä ja äiti huolehtivat siitä, että meitä rakastetaan ja meistä pidetään huolta. Sellainen on lapsen usko. Mutta tämä psalmi antaa meille isille ja äideille vahvan viestin, ohittamattoman viestin. Se kehottaa puhumaan tästä elämän kalleimmasta asiasta lapsillemme. Nyt minä jo tiedän, että ensimmäiset päät painavat alas.

Tiedän sen kokemuksesta. Haluaisin teille erityisesti teille nuoret perheet nyt laskea teidän sydämillenne sen asian, että kun nämä pienet lapset kasvavat sen kokoisiksi, että niitä voi kotoa ottaa mukaan, niin kuljettakaa näitä lapsia Herran Jeesuksen siunattavaksi. Mitä se tarkoittaa? Kuljettakaa näitä lapsia pyhäkoulun! Tästä meidän ajastamme on tainnut tulla niin kiireinen ja sunnuntaiaamusta ja sunnuntaipäivästä väärällä tavalla lepopäivä, että saattaa joutua miettimään, että jaksaiskohan sitä lähteä viemään lapsia pyhäkoulua.

Minä, rakkaat isät ja äidit, asetan teidän sydämillenne, että miettikää, kenenkä asialla te silloin olette, kun te lapsia viette Vapahtajan siunattavaksi. Me nimittäin joudumme useinkin kodeissamme tunnustamaan, että voi kuinka vähän sanaista ja vajaavaa se minun kotiopetukseni on. Siksi on tärkeää, että meillä vähäsanaisilla isillä ja äideillä olisi sydämen mieli kuljettaa lapset Jumalan lasten keskelle, vertaistensa keskelle, niiden toisten lasten keskelle. Me saatamme näistä tilaisuuksista, ennekä vain saata, vaan saamme itsekkin. Ei ole ollenkaan huono asia.

Meidän aikuisten pysähtyä oikein yksinkertaisen opetuksen äärelle. Ei ole lainkaan huono asia asettua niitten tavallisten ja lapsen tasolla olevien sanojen kuuloon, joita juuri näissä tilaisuuksissa lapsille puhutaan. Se on siunaukseksi myöskin meille vanhemmille. Psalmin kirjoittajan viesti puhuu meille opetustehtävästä. Tämä viesti ei ole ainoastaan vanhan testamentin kehotus, vaan meidän Vapahtajamme Herra Jeesus Kristus sanoi ja kehoitti opettamaan kaikkea kansaa.

Hän itse otti lapsen syliinsä ja siunasi heitä. Toisestakin asiasta minä haluaisin teille isät ja äidit puhua. Oletteko te muistanneet iltarukouksen merkitystä? Sekin palvelee meitä molempia. Se on hetki, jolloin saadaan päivän ehkä monien tuohtumusten jälkeen pysähtyä siinä lapsen kanssa, puhelimeen.

Jos niitä asioita ei ole jaksanut jo päivällä sopia, niin sitten illalla ennen nukkumaanmenoa. Ainakin itse olen kokenut, että se on minulle isänä ollut varmaan antoisampi kuin lapsille. On voinut osoittaa, että me usein ärtyneet isät voimme, ja meillä on aihetta alentaa päämme lapsen tasolle. Meillä on aihetta pyytää anteeksi. Meillä on aihetta nöyrtyä meidän, jotka välillä kuvittelemme olevamme niin suuria.

Tuo lapsen yksinkertainen usko näkyy siinä tilanteessa, että he antavat anteeksi. Heillä riittää evankeliumia. Me elämme nyt juhlavuotta. Isänmaamme viettää sata vuotis juhlaansa. Millaisen isänmaan keskelle tämän päivän perheet syntyvät!

Onkohan näissä seuroissa 70-vuotiaita? Teitä, jotka tänä vuonna täytätte seitsemänkymmentä vuotta, te olette sodan jälkeen suurin ikäluokka. Olen miettinyt: miksi näin on? Oliko niin, että kaksi vuotta sodan päättymisen jälkeen tällä kansalla oli luottamusta Jumalan varjelukseen? Tällä kansalla oli luottamusta siihen, että Jumala voi antaa perheelle leivän.

Tämä kansa kasvatti suuria perheitä. Me isänmaamme keskellä lomamatkoilla liikkuvat ihmiset voimme nähdä muistomerkkejä näistä ajoista, muistomerkkejä, jotka minulla ainakin herättävät välillä surua. Joko arvaatte, mitä ne ovat? Ne ovat niitä tyhjentyneitä kouluja, niitä nurmettuneita ulkoilukenttiä, jotka ovat tyhjentyneet sen tähden, että lapsia ei enää synny.

Tämä kutistuva kansakuntamme: onko se menettänyt luottamuksen Jumalan siunaukseen? Onko sille käynyt niin, että se laskeskelee oman ymmärryksensä perusteella, mitkä ovat minun mahdollisuuteni ja arvattavasti tulee siihen tulokseen, että ne eivät ole kovin kummoiset? Minä haluaisin vielä erään viestin teille nuoret perheet antaa tänä iltana tämän psalmin johdolla: luottakaa Jumalan siunaukseen! Tämä kansamme, tämä rakas isänmaa, kaipaa ja tarvitsee uusia kansalaisia.

Tämä tarvitsee niitä, jotka kasvavat terveissä perheissä, joiden perusarvot perustuvat Jumalan sanaan, jotka rohkenevat luottaa Jumalan johdatukseen ja siunaukseen ja elää siitä. Ja jotka, vaikka meitä halveksitaan juuri tämän asian vuoksi, kun te niin hillittömästi kasvatatte ja suurennatte perheitämme, jotka tämänkin painostuksen alla rohkenemme ottaa vastaan ne lapset, jotka Jumala meille antaa. Vuonna tuhat yhdeksänsataaneljäkymmentäseitsemän syntyneet lapset eivät suinkaan syntyneet vauraaseen isänmaahan, vaan ne syntyivät isänmaahan, joka eli sodan jälkeistä puutosaikaa, ja oli monella tavalla monien ja vaikeitten kysymysten edessä. Nyt me elämme aikaa, jolloinka meidät maailmalla tunnetaan yhtenä onnellisimpina, onnellisimmista valtioista, jonka keskelle ihmiset haluaisivat muuttaa, jos vain voisivat. Rakkaat matkaystävät, säilyttäkäämme tämä luottamus, joka meillä uskon kautta on.

Kortikansalle koettelemukset olivat moninaiset, mutta yksi koettelemus oli vielä yllättävältä taholta. Se kohtasi tätä kansaa sitten luvatulla maalla. Silloin Mooses muistuttaa: Herra, teidän Jumalanne vie teidät nyt siihen maahan, jonka hän on esi-isillenne, Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vanhamallaan valalla luvannut teille. Te saatte suuria ja kauniita kaupunkeja, joita ette ole rakentaneet, taloja, jotka ovat täynnä kaikenlaista hyvää, mitä ette ole niihin hankkineet. Kallioon hakattuja vesisäiliöitä, joita ette ole itse hakanneet, viinitarhoja ja oliivipuita, joita ette ole istuttaneet.

Ja kun sitten syötte itsenne kylläisiksi, varokaa unohtamasta Herraa, joka johdatti teidät pois Egyptistä orjuuden huoneesta. Teidän tulee peljätä Herraa, Jumalanne, ja vannoa yksin hänen nimensä. Suurin kiusaus ei siis välttämättä olekaan köyhyydessä, vaan ylen suuressa runsaudessa. Meidän mielemme kiinnittyy helposti tähän aikaan, uusiin ja kiiltäviin autoihin, kauniisiin taloihin, joita lehdet esittelevät. Kaikki tämä tuntuu meistä kovin makealta.

Mutta silloin voi käydä niin, että me unohdamme, että tämä kaikki jää kerran tänne. Me olemme täällä vain hetken! Rakkaat matkaystävät! Tämä Jumalan sanan kohta rohkaisee meitä luottamaan Taivaan Isän siunaukseen: Hänen sanaansa, hänen johdatukseensa. Tämä Jumalan sana rohkaisee meitä tänä iltana uskomaan synnit anteeksi.

Vielä erään viestin tahtoisin lähettää teille, rakkaat Jumalan valtakunnan yhteyden kadottaneet. Pyytäkää Jumalalta parannuksen arvoa. Pyytäkää Jumalalta hiljentymistä niin, että te ymmärrätte, kuinka lyhyt tämä aika on. Jätkät ja äidit, rakkaat matkaystävät, rakastakaamme toinen toisiamme! Rakastakaamme tätä kansaamme, jonka keskellä me olemme.

Rakastakaamme Jumalan hukumatonta sanaa! Sen lohdutus tällä hetkellä tulee sinun lähellesi, matkaystävä, myös sinulle, joka kuuntelet tätä lauantai-illan puhetta kodissasi ehkä suurienkin kiusausten keskellä. Ylennä sydämesi uskomaan synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja rakkaat matkaystävät, perheen keskellä suurta vajavaisuutta tuntevat, uskokaa synnit anteeksi! Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, veljet ja sisaret rakkaat.

Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi. Tämä juhlajoukko on matkalla taivaan kotiin.

Ja Jumala, itse meitä tähän luvattuun maahan, on luvannut kuljettaa: Olkaa turvallisella mielellä! Ei hän jätä ketään heikkoa välille, vaan hän heikoimmat kantaa sylissäänsä. Ei tarvitse epäillä, eikä tarvitse hätäillä. Lopuksi kysyn, saanko uskoa omat synnit anteeksi? Mä en tahdo.

Jeesuksen nimeen, Aamen.