Seurapuhe Oulun RY:llä 21.07.2024 16.53

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Hiljennämme rukoukseen.

Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isä, me kiitämme sinua tästä hetkestä, jolloin olemme saaneet tulla pyhän sanasi äärelle. Sinä olet antanut sanasi valkeudeksi meille johdattamaan meitä tämän matkamme aikana. Me tahdomme, Isä, kulkea kotiin, iankaikkiseen kotiin, ja tarvitsemme opasta. Me olemme itsessämme ymmärtämättömät ja harhaudumme helposti väärille poluille. Me pyydämme, että sinä pyhän henkesi kautta jatkuvasti sydämissämme ja seurakuntasi keskellä sanasi kuulossa meitä johdatat. Siunaa nytkin tämä seura tilaisuutemme. Pyhän nimesi kiitokseksi ja kunniaksi. Aamen.

Tämä yhdeksäs sunnuntai helluntaista, tämän aiheena on totuus ja harha. Siihen liittyen, vaikka se ei olekaan päivän teksti, luen kolme jaetta psalmista 73 Kirkkoraamattu 38 mukaisesti. Asafin virsi:

Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän. Mutta minun jalkani olivat vähällä kompastua. Askeleeni olivat aivan liukastua. Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun minä näin jumalattomien menestyvän. Aamen.

Menestys. Menestys. Sitähän me toivotamme toisillemme. Sitä me tavoittelemme. Menestystä opinnoissa, työssä, erilaisissa hankkeissa, joita me käynnistämme. Menestyksessä voi olla ja onkin varjopuolensa. Menestyksen keskellä hyvin nopeasti voi unohtua, keneltä kaikki on. Kuka lopulta on menestyksen takana. Se, että hankkeemme menestyy. Se, että me pääsemme opiskelemaan hakemaamme ammattia. Ja monet ajalliset asiat tarvitsevat lopulta ja rinnalleen siunausta. Jumalan siunausta.

Katsoessamme ympärillemme näemme helposti menestyneitä ihmisiä. Ja me ihmiset olemme sellaisia, että me yleensä mielellään esittelemme menestystämme. Kyllä se vaan on. Parkkipaikalle mukava ajaa uuden kiiltävällä autolla. Kyllä se vaan on. Hienoa muuttaa uuteen kotiin. Ja lähettää ensimmäiset WhatsApp-kuvat pöydän ääreltä. Ensimmäinen yhteinen kahvihetkemme, ateriamme.

Minulla on vielä sellainenkin tapa, jota tässä suljetussa piirissä, joka on tosi pieni, uskallan paljastaa, että kun pääsen joskus ja harvoin hyvän ruokapöydän ääreen, minä en malta olla ottamatta kuvaa ja lähettää perheelle: "Niin, katsokaa, mitä meille on laitettu. Katsokaa, mitä me olemme saaneet." Tämä taitaa olla teille ihan outoa, mutta minulle tämä on aika tavallista.

Samanaikaisesti, kun näemme ympärillämme menestyviä ihmisiä, ehkä itsekin lukeudumme niihin, me tiedämme, että aina ei näin ole. Menestyksen takana saattaa olla myöskin epäonnistumisia, tai vain epäonnistumisia. Jonkun osa on tässä maailmassa syntyä tilanteeseen, jossa elämän perusedellytykset ovat hakusalla.

Minua riipaisee katsoa kuvia lapsista, jotka sodan keskellä etsivät ruokaa. Minua myöskin riipaisee nähdä ihmisiä, vaikkapa kaupan pihalla, jotka pitkäpartaisina, jotenkin heidän olemuksestaan näkyy, että he ovat elämässä niitä, joilla ei ole hyvin, ehkä ei aina perusedellytyksikään.

Aasaf oli uskovainen mies, kalliisti uskomassa. Hän nimittäin tiesi, mitä on Jumalan hyvyys. Sanankuulija täällä Rauhan yhdistyksellä ja siellä nettiradion äärellä, mitä sinä kertoisit Jumalan hyvyydestä? Kerrotko, että Jumala on antanut erittäin kauniin sään tälle illalle? Se on aivan totta. Kerrotko, että olen saanut tulla tänne seuroihin tai istun kodissani ruumiiltani ravittuna puhtaissa vaatteissa? Jumala on ollut hyvä. Vai onko sinulla vielä enemmän Jumalasta hyvää kerrottavaa? Ja mitä se voisi olla? Se hyvä, se paras, jota sinä Jumalasta kertoisit.

Liittyykö sinun kertomuksesi siihen, josta Daavid tunnetussa psalmissaan sanoo: "Kiitä sieluni Herraa ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä sieluni Herraa, äläkä unohda, mitä hyvä hän sinulle tehnyt on." Ja sitten hän sanoo: "Joka kaikki sinun syntisi, minun syntini antaa anteeksi." Kuulkaapa, rakkaat sanankuulijat ja oma sydämeni, vaikka meillä elämässä olisi mitä tahansa muuta, mutta puuttuisi armollisen Jumalan kokemus, armollisesta Jumalasta, henkilökohtainen kokemus, jossa hän on antanut minun syntini anteeksi, kaikki nämä ajalliset ovat kalpeita tavaroita sen rinnalla. Autot ruostuvat, kodit ikääntyvät, kauneuskin on niin kovin vähän kestävää. Kunnia, mitä se on?

Kun Aasaf puhuu: "Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän," niin hän puhuu kokemuksesta. Puhdas sydän. Onko tänne tullut tänä iltana puhdas sydämisiä ihmisiä? Kun sinä kouristat kättäsi tuossa sydämen kohdalle ja tunnustelet, mitä sieltä tuntuu, niin liitytkö sinäkin virrentekijän sanoihin, kun hän sanoo:

"Käy köyhään sydämeeni, nyt henki totuuden on, siitä kyyneleeni, kun täyttää syntisen. Ei itku tuskapestä voi sitä vääryydestä, sen teet sä armoinen."

Kyseletkö näin, että mitä se tuo virrentekijä tarkoittaa? Mietitkö, miten se nyt noin tuntee? Vai sanotko, että minun virteni, minun psalmini? Virrentekijä jatkaa:

"Rukoilen, Herra, yhä henkesi lahjoita, sytytä valo pyhä mieleni, kirkasta, yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta."

Moni meistä on varmaan saanut olla nyt sellaisen pitopöydän äärellä, jotka muodostivat Jämsän opistoseurat siellä oleville ja meille, jotka kuuntelimme niitä kodissa. Minä monta kertaa sanoin ääneen, että kylläpäs kuulostaa hyvältä.

Kun köyhille saarnataan evankeliumia, synnin painamille ihmisille julistetaan, että Kristuksen ansion tähden sinä saat olla puhdas ja pyhä, vaikka omalta puoleltasi olet täysin syntinen ja täysin paha.

Opistoseurojen päätoimikunnan tervehdyksestä poimin sanat:

"Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä, mitä olet tehnyt. Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan."

Kun kristinoppimme, katekismuksessa, puhuu, miten syntinen ihminen tulee vanhurskaaksi, siellä on vain lyhyesti oman muistin virkistämiseksi ja meille muillekin. Siellä on muun muassa raamatun kohta roomalaiskirjeen viidennestä:

"Koska me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta."

Ja Johannes tutussa kirjeen kohdassaan:

"Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei se ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kun se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme, sillä me saamme hänet nähdä niin kuin hän on."

Ja jokainen, jolla tämä toivo on hänen tykönsä, puhdistaa itsensä niin kuin hänkin puhdas on.

Onko niin, että tuon ensin laulamamme taikka lukemamme virren sanat "Yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa" valaisee sen pimeyden, joka meillä on omassa sydämessämme? Niin, että minä Jumalan armosta saan olla hänen lapsensa ja että minä olen Jeesuksen sanojen mukaan, hänhän sanoi opetuslapsilleen: "Te olette nyt puhtaat sen sanan tähden, jonka minä teille puhuin."

Mutta puhuttu sana ei sinällään auta, ellei ihminen ota sitä vastaan uskolla, kätke sydämmeensä tunnustaen, että tässä on minun puhtauteni, ei missään muussa. Ja silloin saa sittenkin omistaa vapahtajamme sanat:

"Autuaita ovat puhdas sydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."

Mutta sitten siirrymme tähän toiseen lukemamme jakeeseen ja kolmanteen, jossa Aasaf sanoo:

"Minun jalkani olivat vähällä kompastua, askeleeni olivat aivan liukastua, sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun minä näin jumalattomien menestyvän."

Tiedätkö sinä, sanankuulija, mitä kateus on? Kateus. Me joskus hyvässä seurassa, vähän huumoripilkettä silmissä, tunnustamme toistemme keskellä, että kyllä olen sulle vähän kateellinen, vaikkapa tuosta sinun uudesta hienosta autostasi. Mutta kateus on vielä jotakin syvempää. Kateuteen liittyy tyytymättömyys. Ja kun siihen liittyy tyytymättömyys Jumalaa kohtaan, siihen liittyy sellaista tyytymättömyyttä, että me näemme sitä Israelin kansan keskellä, kun Jumala lähti johdattamaan heitä Egyptistä kohti luvattua maata ja tuli koettelemukset, ne alkoivat nurisemaan ja napisemaan.

Kun loppui ruoka ja vesi, he alkoivat Muosekselle napista, että "Sinä toit meidät tänne korpeen kuolemaan lihapatojen ääreltä. Meillä olisi siellä ollut kaikkea hyvää." Ja Mooses jossain vaiheessa hätäilee ja puhuu Jumalalle: "Vähältä on, etteivät he kivitä minua." Tuo orjuus oli nopeasti unohtunut ja elämän koettelemukset sumentaneet sen, mitä Jumala oli heille antanut ja antamassa.

Kun me katselemme sitten tätä Aasafin ympäristöä, missä hän eli, niin ei se kyllä hyvältä näytä. Poimin tuossa, mitkä olivat ne asiat, jotka Aasafissa vaikuttivat nurinaan ja tyytymättömyyteen ja lähes liukastumiseen. Minäpä luen ne teille täällä.

Hän katselee näitä jumalattomia ihmisiä. He ovat vaivoista vapaat kuolemaansa asti. He ovat voimakkaat ja lihavia. He eivät ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana. He eivät joudu raatamaan niin kuin eivät heitä toisten tavoin kuriteta. Sen tähden ylpeys koristaa heidän kaulaansa ja väkivalta on viittana heidän yllään. Pahuus pursuaa heidän silmistään, heidän sydämensä on tulvillaan juonia. He puhuvat ilkeästi ja pilkallisesti, häikäilemättä ja sortavat avutonta. Heidän puheensa uhmaavat taivasta. Heidän sanansa eivät säästä mitään maan päällä.

Ja mikä surullisinta, Jumalan kansa ei ole immuuni tämän ajan vaikutteille. Me kipuilemme, tunnemme. Näemmepä me mitä tahansa tässä maailmassa, me emme uskalla mennä takuuseen ja vannomaan: "Tuohan ei minuun tartu. Tuo on niin kamalan näköistä ja hirveitä asioita, tuohan ei minuun tartu." Uskallatko mennä vannomaan? Minä en.

Nimittäin kävi niin, että Aasaf sanoo: "Ja minun kansani kääntyy heidän puoleensa, särpii suun täydeltä heidän sanojaan. He sanovat: 'Miten Jumala tämän saisi selville? Ei korkein mitään tiedä.'"

Sielu vihollinen on kavala. Se harhauttaa niin kuin se teki Eevalle ja Aadamille. Se on aina valmis taistelemaan Jumalan sanaa vastaan ja sanomaan: "Ei suinkaan, ette kuole. Ei se ole niin vaarallista. Näethän, että tämä on ihan tavallista. Tämä on normaalia."

Ja niin tämä aikamme on mennyt normaaliksi, että mitä tahansa se tekeekin, se on normaalia. Ei se herätä kenestäkään mitään valtamedioissa hämmästelyä, paremminkin se nostetaan tällaiseksi lööpiksi, joka vetää lisää lukijoita. Kun se on normaalia, poikkeuksellisen rohkeaa normaalia.

Ja me Jumalan lapset elämme tämän ajan keskellä ja saattaa näyttää, että niin kuin Aasaf katselee, että niillä on helpompaa.

Kuuntelin tänä aamuna, kuulitteko te kesäseuran radion ohjelmaa virsistä? Minä jo unohdin sen toivevirren, mutta en unohda sen taustaa. Perheen isä ja äiti olivat kokeneet, että taas odotetaan lasta, ja se ei tuntunut iloiselta.

Onhan meillä tilanteita, kun suuri perhe kasvaa ja saattaa tuntua, että miten minä tässä jaksan ja miten meidän rahat riittää. Se, tähän, se vihollinen ensimmäisenä saarnaa, ja sitten uusi lapsi tekee tuloa, niin ei siinä aina ensimmäisenä käsiä taputeta yhteen.

Ja tuolle isälle ja äidille oli niin raskas se uutinen, että he meinasivat ihan masentua. Kuunnelkaapa tämän aamun lähetyksessä se kertomus, se varmaan löytyy Kesäseura-radiosta.

Sitten he menevät Herran pyhälle ehtoolliselle, tuo toivevirsi tulvahtaa seurateltossa, ja viimeinen säkeistö, kun he polvistuvat Herran pöytään, ja he kertovat, että kun he tulivat sieltä ulos, niin Jumala oli pyyhkäissyt kaikki murhe pois. Jumala oli auttanut ymmärtämään, että rakas lapseni, oletko sinä unohtanut, millainen siunaus on pienessä lapsessa?

Tiedän jotakin suuresta perheestä, tiedän jotakin siitä, miltä tuntuu laskea markkoja ja myöhemmin euroja, miltä tuntuu katsoa erääntyviä laskuja, rikkimennyttä kodinkonetta. Tiedän näistä jotakin, mutta sitä minä olen ihmetellyt, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Jumala on kuitenkin siunannut, kuitenkin antanut jokapäiväisen leivän.

Ja kun minä katson niitä kuuttatoista lasta sinä perhekuvassa, minä en todella tiedä, kenenkä heistä ei olisi saanut syntyä, eikä sitä taida tietää kukaan toinenkaan.

Sanoa meille: auttakoon taivaallinen Isä meitä jokaista elämämme kipukohdissa menemään siihen paikkaan, johon Aasaf menee Herran pyhään, Jumalan lasten keskelle, ja hän ymmärtää, että tämä aika on rajallinen. Hän ymmärtää, että korkeimmatkin asemat täällä kukistuvat, suurimmatkin rikkaudet katoavat, ihmisen kunnia häipyy, poistuu pois, jäljelle jää pieni läntti maata, runsas kaksi neljäsosaa lopulta meille kaikille riittää.

Se riittää sillekin ihmiselle, joka on haalinut elämässään satoja hehtaareja ja kävelee niitä tutkaillen, että mitenkähän näiden kanssa viisaasti menettele. Sinullekin riittää parisen neljäsosaa lopulta.

Ja meille kaikille. Muista ihminen, muista minä ja sinä, mikä tässä ajassa on lopulta arvokasta, kestävää: se, että saa olla Jumalan oma.

Aasaf päättelee kuitenkin:

"Minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni, sinä talutat minua neuvojesi mukaan ja korjaat viimein kunniaan."

Ihmiselämä, kuinka lyhyt se on! Ajattelin sitä tuossa, ei ole kovin paljon puhdasta valkeaa tuossa taustalla, mutta jos minä pistäisin siihen lyijykynäjäljen, siinä oli se minun jälkeni tässä kokonaisuudessa, mitä minä olen.

Voi kuinka pieni ihminen onkaan tässä ajassa! Se katoaa, unohtuu, ja onneton on sen ihmisen osa, joka ei löydä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, joka ei saa tässä ajassa uskoa syntejään anteeksi ja joutuu lähtemään pitkään iankaikkisuuteen ajallisesti rikkaana, mutta hengellisesti vailla Jumalan armoa ja Jumalan suurta omaisuutta, perintöosaa pyhitettyjen keskellä.

Rakas matka ystävä, Aasaf oli uskovainen mies ja joutui näihin. Älä siis ihmettele, jos sinäkin olet ollut näissä ahtaalla, jos sinäkin olet välillä miettinyt: olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana? Kysyy Aasaf.

Jumalan lapsen osa on kaikkein kallein. Rakkaat sanankuulijat siellä netin äärellä, olettehan panneet merkille, että sanoisinko, että joka seuroissa saannataan niillekin, joille Jumalan valtakunta ei ole vielä asuinpaikka ja Jumalan lasten yhteys ei ole tuttu, sinulle saannataan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Niin tässäkin saarnassa sinä saat, sinulla on oikeus ja lupa uskoa epäuskosi ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, juuri tässä ja juuri nyt, ja sinä kipujesi, kysymystesi, tyytymättömyytesikin keskellä, sanotaanko, että jotenkuten kilvoitteleva, sillä sitä me olemme. Sinäkin saat uskoa syntisi anteeksi Herramme Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sinä saat olla turvattuna, sinä saat omistaa maailman kalleinta aarretta, Kristuksen vanhurskautta ilman töitä, täysin ansiottomana omalta puoleltasi kelvottomana.

Usko siis, rakas matkaystävä, kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä ja jää kilvoittelemaan yhdessä Jumalan joukon kanssa, joka tosin kärsii vaivaa. Sitä hän, se Mooseskin, yhdessä Jumalan joukon kanssa kärsi. Sitä se kärsii, mutta se kilvoittelee Kristuksen askelissa. Hänkin oli vaivan kärsiä, mutta hän kantoi ne ristille meidän puolestamme ja sovitti kaikki meidän syntimme. Hän oli haavoitettu meidän synteinemme tähden, että meillä rauha olisi.

Jääkää, rakkaat matkaystävät, Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun Jeesuksen nimeen. Aamen.