Opistoseurat/Seurapuhe Reisjärvellä n

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Useat henkilöt ovat pyytäneet Jumalan lasten esirukouksia. Vanhemmat ja sisarukset pyytävät voimia ja luottamusta Jumalan huolenpitoon siskonsa ja hänen perheensä puolesta vaikeassa sairaudessa.

Taivaan Isä, anna lääkäreille viisautta ja taitoa harvinaisen ja vaikean sairauden hoitoon niin, että sairaus olisi voitettavissa ja elämä saisi näyttää vielä kirkkaan puolensa heidän perheelleen. Uskovainen veli pyytää, että saisi säilyä uskomassa ja taloudelliset vaikeudet selviäisivät. Uskovaisen sisaren sydämen pyyntö on, että hän säilyisi uskomassa ja jaksaisi kilvoitella loppuun asti. Lisäksi hän pyytää Jumalan lasten esirukousta, että hänen isänsä paranisi sairaudesta. Veljen vaimo saisi parannuksen armon ja äiti säilyisi uskomassa.

Rakas Isä, kuule näiden lastesi rukoukset. Ole lähellä heitä ahdistuksien ja huolien keskellä. Suo lohdotuksesi ja apusi. Aamen.

Tämän seurapuheen johdannoksi luen Roomalaiskirjeen 12. luvusta alkaen jakeesta 16. lukuun, jakeeseen 21. Iloitkaa. Anteeksi, seuraava jae. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkää itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.

Jos on mahdollista, ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan, näin sanoo Herra.

Edelleen sanotaan: Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä. Aamen.

Rakkaat matkaystävät, kuluneet päivät ovat kiitäneet nopeasti. On seurojen lähtöpäivä. Osa teistä seuravieraista on jo matkalla koteihinne. Osa ehkä jo kodeissanne kukamissakin. Mitä nämä seurat ovat sinulle antaneet? Olemme nähneet runsaslukuisen juhlaväen joukon. Mielimme on herkistynyt Herran pyhällä ehtoollisella sanan alla.

Tai vaikkapa tämän päivän katsellessamme niitä rakkaita lapsia tässä laulamassa. Sanoin vaimolleni, että en oikein pysty laulamaan. Siksi, että näiden rakkaiden lasten kirkkaat ilmeet ja kasvot, heidän olemuksensa ja laulunsa koskettivat. Tuskinpa olin ainoa, joka tuossa penkissä pyysi Taivaan Isältä: Varjele nämä lapset. Varjele heitä niin, että he kerran ja me kaikki muutkin olemme siinä kuorossa, joka aloittaa laulun taivaankodissa.

Tänä päivänä me olemme vielä matkalla. Meillä on kokemusta siitä, että hyvätkin seuratuntemiset saattavat yllättävän äkkiä muuttua arkisiksi. Ehkä siellä joku parasta aikaa teistä isistä ja äideistä ajelee kotiin helteisessä autossa. Peräpenkki täynnä lapsia. Ja me tiedämme, mitä siellä voi tapahtua.

Kun tuntuu siltä, että tilaa ei kaikille riitä. Kun tuntuu siltä, että yhtä ja toista tarvetta on minulla ja tällä toisella. Ja kun tulee riitaa. Siksi on hyvä, että me kysymme tänä päivänä, mitä nämä seurat sitten ovat meille antaneet.

Jos joudumme toteamaan, niin kuin teemme, että me palaamme näistä seuroista jokseenkin samanlaisina ihmisinä kuin tänne tulimmekin. Inhimillisen osuutemme muodossa itse asiassa täysin samanlaisina. Vaikka olisimme ja tahtoisimme, että jotakin tästä pyhyydestä, jotakin tästä herkkyydestä ja kauniista, Jumalan sanan läsnäolosta ja sen vaikutuksesta jäisi pysymään ja olemaan meidän sydämessämme.

Me huomaamme, että me kannamme tätä arkiosuutta. Tekstimme Roomalaiskirjeessä puhuu yksimielisyydestä. Voiko tällainen monikymmen- tuhantinen joukko olla yksimielinen? Apostoli kehoittaa: Olkaa keskenänne yksimielisiä. Kyllä voi. Ja sen tuleekin olla.

Meillä on runsaasti asioita, jotka painottuvat elämässämme eri tavoin. Me olemme erilaisissa ammateissa, erilaisissa ympäristöissä ja vastuissa. Me asumme erilaisissa kodeissa. Meillä on erilaiset valmiudet moniin eri tehtäviin. Ja siinä mielessä me olemme hyvin moninainen joukko.

Me olemme tulleet tämän erilaisilla autoilla ja niin edelleen. Kaikki ymmärtävät, että kysymys ei tietysti voi olla tällaisesta yksimielisyydestä. Mutta yksimielisyyteen apostoli kehoittaa. Ja rakkaat matkaystävät, tämä on niin tärkeä asia, että jos me tämän yksimielisyyden kadotamme, me olemme tuuliajolla.

Yksimielisyys siinä, mikä on Kristuksen oppi. Miten syntinen ihminen tulee tällä maan päällä vanhurskautetuksi Jumalan lapseksi. Miten synnit saadaan anteeksi. Mikä on pyhä yhteinen seurakunta. Pyhien yhteys. Näissä asioissa meillä ei voi olla monimielisyyttä.

Tiedämme kyllä, että tässä ajassa vellovat uskonnollisiin kysymyksiin nähden runsaat mielipide-erot. Ja yleinen ajattelu tätä tukee. Se ottaa suvaitsevaisuuden ratsukseen. Sanoo, että ihmisen tulee olla suvaitsevainen, arvostettu.

Täällä on erityislinjoja, joissa kohdataan juuri niitä ihmisiä, jotka ovat taidoiltaan ehkä vaatimattomampia, mutta jotka ovat sydämeltään sellaisia, joista voisimme ottaa oppia.

Apostoli sanoo Roomalaiskirjeessä näin: Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan.

Uuden testamentin seurakunnasta Apostolien teoissa sanotaan näin: Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.

Mitä sanotte? Oletteko te tällaista seuramenoa nähneet? Varmaan te sanotte, että mehän olemme olleet monta päivää tällaisissa seuroissa.

Yksimielisyys merkitsee sitä, että Jumalan sana saa olla viitoittamassa meille iankaikkisen elämäntietä. Hukkumaton Jumalan sana. Ei ole kysymys jostain vanhoillis-lestadiolaisesta opetuksesta, vaan on kysymys siitä, mitä Jumalan sana meille on opettamassa. Ja siitä me tinkimättömästi pidämme kiinni.

Tässä ajassa vähäosaiset ja niin sanotut heikkolahjaiset helposti syrjäytyvät. Voi kuinka helposti he syrjäytyvät.

Apostoli sanoo: Älkää pitäkää itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Mehän arvostamme viisautta. Sitä mitataan monin mittarein: kouluarvosanoin, tutkinnoin, yllä muuten. Eikä se ole huono asia. On ollut suurta viisautta suunnitella tämä seurateltta. On ollut suurta viisautta suunnitella nämä liikennejärjestelyt, ruokahuolto, puhtaana pito. Kaikki, mitä näissä seuroissa on. Siinä tarvitaan tätä inhimillistä viisautta.

Mutta voi kuinka helposti tämä inhimillinen viisaus tunkeutuu myöskin sille alueelle, jossa se vie harhaan, eli tänne uskon elämän alueelle.

Onko totta, että sinussa ja minussa ainakin on aivoannos fariseusta? Sellaista, joka olisi mielellään vähän muita ylempänä, muita tietävämpänä, muita viisaampana. Ja jos ehkä osaisimmekin olla niin sanotusti ihmisiksi, että täällä julkisesti emme kovin sitä toisi esille, niin kyllä se nousee ainakin kodissa.

Siinä tutussa ympäristössä, jossa me asumme, jossa me välillä ajattelemme tietävämme paremmin.

Jesaja sanoo näin: Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja ovat omasta mielestään viisaita, perinviisaita hän sanoo.

Tässä Jumalan valtakunnassa todellakin arvostetaan ymmärrystä, inhimillistä viisautta, ja sille on käyttöä. Mutta kuunnelkaapa, minkälaisen sävyn apostoli antaa omasta viisaudestaan. Se on tässä tutussa Korinttilaiskirjassa Jumalan valtakunnassa.

Kuinka arkana sananpalvelija toisensa jälkeen tulee. Ja jos joku luulee, että tuo tämän hetkinen puhuja, joka noin pontevasti tuolta saarnapöntöstä nyt puhuu, ei tuntisi pelkoa, niin te erehdytte.

Jos meillä rohkeutta on, olkoon se Jumalan sanan puolustamiseen. Liian usein me tässä ajassa näemme sitä rohkeutta, jossa julkisesti noustaan ja irtaannutaan Jumalan sanasta.

Erityisesti se tuntuu surulliselta silloin, kun tämä irtautuja on sellainen, jonka pitäisi ensimmäisenä Jumalan sanaa julistaa.

Kansankirkkomme on meille arvokas ja rakas, mutta samalla meidän on surullisena todettava, että yhä rohkeampia kannanottoja nousee sieltä. Ja ne ovat irti Jumalan sanasta, täysin irti. Ja sitä puolustetaan jollakin inhimillisellä rakkaudella, niin kuin se peittäisi kaiken.

Rakkaus on aina yhdessä totuuden kanssa. Se iloitsee totuuden voittaessa.

Mitä siis apostoli sanoikaan? Asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Rakkaat veljet ja sisaret, olettehan panneet merkille, millainen tämä Jumalan valtakunta on. Täällä voi täysin vapaasti, omana itsenään, täysivaltaisena Jumalan lapsena asua niin hengellisesti kuin henkisestikin köyhä ihminen, että häntä jostakin ehkä aliarvioitaisiin.

Kuulepa, Jumalan lapsi, jos sinä näissä seuroissa olet kokenut jollakin tavalla erilaisuutta ja olet miettinyt, että onko minun paikkani tämän joukon keskellä, kuule, sinä olet täysivaltainen Jumalan valtakunnan jäsen.

Juuri sinä, joka itsessäsi tunnet tämän kivun ja tiedät tarkalleen, millaista on olla erilainen ihminen.

Meidän niin sanottujen, mitä kuvaa minä käyttäisinkään tavallisten ihmisten keskellä. Tässä valtakunnassa tulee aina olemaan paikka niille heikoimmille, niille kaikkein vähäisimmille, jotka ei tässä ajassa mitään ole, joiden kuitenkin kaikki ovat.

Ja heidän rinnalleen me veljinä ja sisarina asetumme.

Me emme aina saa puettua sanoiksi, mitä meidän sydämessämme liikkuu, mutta kuvastakoon meidän olemuksemme ja ilmeemme, meidän tekomme sitä, mitä Herramme ja Vapahtajamme on itse meille opettanut.

Ja kyllä tämä huone onkin monenlaisten Jumalan lasten kanssa soittama.

Sitten apostoli siirtyy hiukan etemmälle tästä valtakunnasta: Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.

Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Meidän Vapahtajamme opetti Vuorisaarnassa rauhantekijöistä, että he ovat autuaita. Rauhantekijöitä todella tarvitaan.

Tämä juhlavuottaan viettävä isänmaamme on mennyt jossakin mielestä aivan vinksalleen. Joko arvaatte missä? Se hyväksyy ja käyttää vihapuhetta. Se on normaalia.

Lehdet kertovat jopa raivosta, joka purkautuu milloin liikenteessä, milloin eri tavalla ajattelevaa kohtaan, milloin maahanmuuttajaa kohtaan.

En ole poliitikko, ja on parempi, kun puhun siitä hyvin vähän. Mutta sen verran puhun, että kun olen seurannut eduskunnan keskustelua, minun on joskus vaikeaa tavoittaa, että siellä keskustelevat kansakuntamme valijat.

Niin ärtyvyyden, pahan suopaisuuden ja tahallisen väärinymmärryksen sävyttämää on heidän puheensa joskus. Mielestäni liian usein.

Jättäkää tämä siihen arvoon, kuin se on, koska todellakaan en ole poliitikko enkä ymmärrä varmaan näitä asioita. Mutta se tuntuu pahalta, jos joku ottaa oikeudekseen puhua toiselle pahasti, olla jatkuvasti särmä kovana, sanat kovana.

Ja me joudumme sanomaan ja tunnustamaan, että meillä on kaikki ainekset tähän. Meidän kielemme ei ole yhtään jalompi kuin terävimmänkään loukkaajan kieli, ellemme sitä Jumalan Pyhä Henki ole hillitsemässä ja hallitsemassa.

Me osaamme kyllä sivaltaa toisiamme ja sitä usein teemmekin. Ja saamme haavoja sekä itseemme että toisille. Ja ne haavat parantuvat ainoastaan sillä tavalla, että me nöyrinä jaksamme ja saamme Jumalalta voimaan käydä kyselemään, että annatko sinä anteeksi.

Minun kieleni ryöstäytyi sellaisille urille, joita minä en halua kulkea.

Emme me ole täydellisiä, mutta Jumalan sana meitä ohjaa sävyisyyteen. Mutta se ei voi olla totuuden kustannuksella.

Kyllä tässä ajassa ihmiset ovat mielellään mukavia. Ja sitähän on, kun nyökkää joka suuntaan, on kaikkien kanssa samaa mieltä. Vai onko lopultakaan?

Aito, rehellinen, nöyrä kannanotto on sittenkin kaikkein paras.

Kaksi miestä istuu nuotiolla. Toiset ovat lähteneet illan viettoon muualle. On oltu leirillä. Ja toinen sanoo tuolle uskovaiselle miehelle: Kuule, saanko minä kysyä sinulta yhtä asiaa? Ole hyvä.

Miten minulle käy, jos minä nyt kuolen?

Tuo uskovainen veli vastaa: Sinulle käy huonosti.

Ei hän asettunut Jumalan asemaan, sillä Jumala on elävien ja kuolleitten tuomari. Mutta niiden keskustelujen ja niiden elämänvaiheiden ja elämänratkaisujen perusteella, mitä hän oli tuossa ystävässä nähnyt, hän näin sanoo.

Tuon epäuskoisen miehen vastaus oli yllättävä. Hän sanoo, että kuule, minä annan sinulle kymmenen pistettä tuosta vastauksesta. Kukaan muu ei ole minua kohtaan ollut noin rehellinen.

Emme me etsi käristyksiä. Emme me etsi vastakkainasetteluja. Emme me etsi sellaisia tasoja, että minä puhun tästä ylempää sinulle, joka olet alempana.

Vaan ihmetellen sitä, että onko se totta, että minäkin saan olla vielä Jumalan lapsi.

Jumala, rakas taivaallinen Isä, ohjatko meidän kieltämme ja puheitamme ja tekojamme sillä tavalla, että meistä ei tulisi sellaisia koston kierteen vaalijoita, joita tämä maailma on täynnä.

Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.

Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan, näin sanoo Herra.

Ja sitten apostoli kertaa sananlaskujen opetusta: Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.

Apostoli liittyy meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuksiin. Hän kehoittaa: Te olette kuulleet sanotuksi: Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.

Mutta minä sanon teille: Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia.

Sillä hän antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin. Hän antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

Onkohan täällä suuressa seuraväessä nyt opettajia paikalla? Olen kuullut opettajien kertovan, että he lapsista lukevat heidän kotiensa elämää. Minä uskon sen.

Tosin minulla varmaan on ollut aihetta hävetä silloin, kun poika on kiivennyt katolle, sillä en minä siihen ole heitä opettanut. Mutta jotakin kotien elämästä heijastuu lasten tapaan elää koulussa. Se kertoo, mitä kodissa on.

Kuulkaapa, veljet ja sisaret, kun me olemme Jumalan lapsia, niin meidän tehtävämme on ja olisi kertoa tästä Isän kodista.

Meidän tehtävämme on kertoa, että tämä on sellainen koti, jossa armolla hoidetaan ja anteeksiantamuksella annetaan synnit anteeksi, jossa rikkoneelle ei sanota, että ei sinusta mitään tule, vaan jossa uudelleen ja uudelleen annetaan synnit anteeksi.

Itse asiassa ehkä meitä kaikkein eniten on puhutellut elämässämme se, kun meille on annettu anteeksi, vaikka olemme niin paljon rikkoneet.

Ja Jumala on tällainen. Se on antanut ja antaa Lutterin mukaan joka päivä runsain määrin kaikki synnit anteeksi.

Ja tätä anteeksiantamusta näinä päivinä on kuulutettu Jeesuksen nimestä ja sovintoverestä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja sille on löytynyt vastaanottajia.

Ja voipa olla vielä niinkin, että tähän viimeiseen varsinaiseen seurapuheeseen on tarpeellista ja suorastaan välttämätöntä sisältää evankeliumin lupaukset, niin että sinäkin, joka ajattelet, että minä se olen, sellainen hankala matkakumppani, ensinnäkin itselle ja sitten toisille, sinä saat jäädä uskomaan synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovituksessa.

Kuulkaa, Jumalan lapset, rakkaat, älkää milloinkaan unohtako, että tämä on armon valtakunta. Tämä on anteeksiantamuksen valtakunta.

Tämä ei ole hyvien ja viisaitten ja toimeliaisenkaan valtakunta, vaan tämä on syntisten valtakunta. Jumalan lapset, jotka tuntevatkin vielä syntisyytensä ja sitä valittavat.

Ja joku ihmettelee, mistä niitä riittää, noita syntisiä noissa suurissa seuroissa. Niitä riittää, kun kaikki ovat syntisiä. Kun joka ainoa ihminen on syntinen, niin syntiset eivät lopu tästä maailmasta kesken.

Ja siksi tarvitaan evankeliumia, jossa syntiselle annetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sisaret, rakkaat, uskokaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä.

Tästä valtakunnasta ei syntiset lopu. Ja se on, ja se on, ja se on, vaikka pidettäisiin monta viikkoa seuroja.

Päinvastoin. Se Jumalan sanan alla vain yhä enemmän ja enemmän tuntuu, kuinka minä tarvitsen tätä Jumalan armoa. Se on minulle välttämätön.

Ja kun sitten nämä syntiset palailevat seuroistaan kotiin synnit anteeksi saaneina, niin ne ovat niin hyvällä mielellä. Ne ovat valmiita puhumaan naapureillekin, että kyllä päästiin ja saatiin olla hyvissä seuroissa, kun syntiselle annettiin synnit anteeksi.

Tulkaa tekin. Tulkaa kuuntelemaan, mitä täällä Jumalan valtakunnassa tarjotaan heikoille ja huonoille ihmisille.

Ja silloin tapahtuu, niin kuin apostoli päätti tekstimme: Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Muistanko oikein, että Rovaniemen juhlavan kirkon eräässä kuvassa on Ilmestyskirjan sanat? Erän jälkeen sanat: He ovat voittaneet Karitsan veren kautta.

Siinä on voitto, että Karitsan veren kautta voitetaan.

Seurat ovat päättymässä. Osoitan viimeiset sanani sinulle: Jumalan armo kuuluu kaikille sitä kaipaaville.

Kipeällä tunnolla, miettien, miettien, että kuuluisikohan tuo armo myöskin minulle.

Minä vakuutan, minä vakuutan Herran Jeesuksen lähettiläänä ja hänen puolestaan, että Jumalan armo kuuluu kaikille sitä kaipaaville.

Sinä saat uskoa syntisi anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja hänen sovintoveressään.

Sinä saat olla turvattuna, siunattuna, ja sinä saat liittyä siihen kansaan, joka täällä maan päällä kilvoittelee yksimielisyydessä ja rakkaudessa, tukien toinen toistansa ja kokoontuen Jeesuksen nimessä ja väessä.

Sisärakas on synnit anteeksi, tukien toinen toistansa ja yhä uudelleen ja uudelleen Jeesuksen nimessä ja väessä.

Velirakas on synnit anteeksi.

Me emme voi tukeutua omaan vaellukseemme, vaan Jumalan täydelliseen armoon, joka avaarana kaikuu tällä kentällä ja laajasti kaikille, jotka sitä kuulevat.

Rakas ystävä, ota vastaan tämä armo ja usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Nyt on armon päivä. Nyt on autuuden päivä. Jeesuksen nimeen. Aamen.