Juhannusaattoillan seurat/Alkurukous ja seurapuhe Siikatörmän leirikeskuksessa 23.06.2023 19.00

Kiitos, että olet antanut meille kauniin suven ajan, joka osaltaan kertoo luomistyöstäsi ja kaikista lahjoista, joita sinä luomallesi ihmiselle lahjoitat. Me kiitämme kesän lämmöstä, kauneudesta, kaikesta hyvyydestä, millä olet ylläpitänyt meitä ja luomakuntaasi. Uskomme, että kaikki on lopulta sinun kädessäsi. Se antaa meille turvallisuutta, levollista mieltä ajan keskellä, jossa monet uhkakuvat vyöryvät ihmisten ympärillä. Me olemme matkalla, matkalla kotiin. Tällä matkalla me tarvitsemme matkaevästä, pyhää sanasi, jonka äärellemme tänä iltana olemme kokoontuneet. Rukoilemme, että sinä taivaallinen isä siunaat nämä Siikatörmän juhannusseurat kaikkien meidän parhaaksemme, ennen kaikkea meidän kuolemattoman sielumme autuudeksi. Siunaa kokoontumisemme nimesi kunniaksi. Aamen.

Rakkaat matkaystävät, veljet ja sisaret, tekstini juuret ovat viidettä pidetyssä Kokkolan kirkkolaulutilaisuudessa. Ihastuin jälleen kerran jykevään virteen, jonka äsken lauloimme. Se on koskettanut minua aiemminkin, ja olen miettinyt, että mitähän tuon virren taakse oikein kätkeytyy. Etsin ja löysin, että se on psalmista 122, jonka nyt luen tekstiaiheeksi sillä pyynnöllä, että taivaan isä sen lisäksi, mitä hän jo virren kautta meille avaa tätä psalmia nimensä kunniaksi. Luen sen 38 kirkolaamaton mukaisesti.

Matkalaulu, Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin, menkäämme Herran huoneeseen. Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem. Sinä Jerusalem rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen. Jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niin kuin Israelille on määrätty kiittämään Herran nimeä. Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet. Toivottakaa rauhaa Jerusalemille. Menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä. Olkoon onni sinun linnoissasi. Veljeni ja ystävieni tähden, minä sanon, olkoon sinulla rauha. Herran meidän Jumalamme huoneen tähden, minä tahdon etsiä sinun parastasi. Aamen.

Huomaan, että ääneni on vähän samea, mutta onneksi seura-isäntä toi tähän vettä, että älkää häirintykö, vaikka minä sitä välillä tästä siemailen. Rakkaat ystävät, valmistautuessani tähän seurapuheeseen tutkin todella. Sillä vajalla ymmärryksellä, mitä on, mutta joka sekin on Jumalan antamaa, mitähän tähän psalmiin oikein kätkeytyy. Kun muistan kovin huonosti raamattua, vaikka tahtoisin muistaa paljon enemmän, niin merkitsin tähän itselleni muutamia raamatun kohtia, tekstejä, joita en varmaan kaikkia ehdi lukemaan. Ja jossa voi lopulla käydä niinkin, että ne jäävät suurimmaksi osin lukematta. Mutta jos Jumala suo, niin näitten raamatun kohtien tukemana ja sen, mitä Jumala henkensä kautta sitten ilmoittaa, niin pysähdymme tähän psalmiin.

Psalmista psalmi on kirjoitettu Daavidin virreksi ja matkalauluksi. Psalmi ajoittuneen noin 400 ennen Kristusta. Ja huomasimme, kuinka tässä psalmissa on iloinen odotus, riemu, ilo hyvin vahvasti. Siksikin tuo Kokkolan kirkkolaulutilaisuus tuntui istuvan niin todella hyvin tähän, kun se aloitettiin tällä virrellä ja tämän psalmin ajatuksin. Viehän se meidän kaikkien ajatuksemme niihin ihaniin kohtaamisiin, lepopaikkoihin, joita taivaan isä matkallemme järjestää.

Me ihmiset emme aina muista, mitä me pohjimmiltaan tarvitsemme silloin, kuin me lepäämme. Toki meidän ajallinen ruumiimme kaipaa lepoa, sitä lepoa, jota on tarjolla. Mutta ennen kaikkea meidän uskovaisten Jumalan lasten sydän kaipaa sitä lepoa, jota tunnetaan Herran Jeesuksen yhteydessä. Samaa, jota kokivat opetuslapset ollessaan, muistaakseni kirkastusvuorella, jossa he sanoivat, että Herra, meidän on tässä hyvä olla.

Psalmissa on siis iloinen odotus. Menkäämme Herran huoneeseen nämä kolme eri kirkkoraamattua, hiukan eri sanoin, mutta samaan sisältöisesti kertovat ilosta. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin, menkäämme Herran huoneeseen. Ja tämä vanha Biblia sanoo näin, minä iloitsen niistä, jotka minulle sanovat, me menemme Herran huoneeseen. Oikeastaan nämä molemmat raamatun käännökset antavat meille varmaan sisältyä.

Seurasin tänne Siikatörmälle saapuvia seuravieraita, teitä Jumalan lapsia, jotka nyt olette täyttäneet tämän laajennetun juhlasalin. Jumalan lapsia, jossa näemme, että Jumalan lapset, sanankuulijat, tulevat seuroihin. Jumalan lapsia, jossa näin, että Jumalan lapsia, kertoo, tulevat seuravaksi. Jumalan lapsia, jossa näin, että Jumalan lapsia, kertoo, tulevat seuravaksi. Jumalan lapsia, kertoo, tulevat seuravaksi. Minä iloitsen niistä, jotka minulle sanovat, me menemme Herran huoneeseen.

Uskomisen asiaa kuvataan usein kieltämysten kautta. Sitähän se todella on. Ristin ottamista, Kristuksen seuraamista, se on totta. Miksi niin harvoin, etenkin Jumalan valtakuntaa ulkopuolelta katsottaessa, nähdään, että tämä on sydämen asia. Meitä ei millään käskysanalla saisi lähtemään Jumalan sanan kuuloon, ellei meillä olisi henkilökohtainen tarve, suorastaan ilo kokoontua sinne, missä Jumalan kansa kokoontuu. Toki siihen vanhan testamentin kansalle oli annettu säädös kolme kertaa vuodessa kokoontua Herran kasvojen eteen. Toinen Mooseksen kirja 23:17.

Ja minkä takia tätä kansaa kehoitettiin Herran kasvojen eteen? Siitä kirjoittaa Jesaja. Kuulkaa taivaat, ota korviis maa, sillä Herra puhuu.

Olen joskus seurannut suurten valtakuntien päämiesten tiedotustilaisuutta. Kyllä on valtava mediarivi heidän edessään. Kamerat tarkennettuna, korvat herkistettynä jokaiselle sanalle. Mitä puhutaan? Ymmärrämmekö me ihmiset, että silloin kun Jumala, taivaallinen Jumala, haluaa puhua luomalleen ihmiselle, se on ylivertaisesti suurempi tapahtuma kuin suurimmankaan valtakunnan päämiehen puhe. Se on niin arvokasta kuuntavaa, että meidän jokaisen pitäisi herkistää korvamme kuulolle.

Siitäkin huolimatta, että me näemme ja tiedämme, että vuorollaan sananpalvelijat tulevat niin köyhinä. Ja niin avuttomina, että tuntuu, että hän ei varmaan ymmärräkään tuosta sanasta mitään. Ja kuitenkin pitäisi lähteä puhumaan. Mutta kun Jumala, taivaallinen Isä, onkin niin ihmeellinen, että hän täyttää köyhät hyvyydellään. Ja me olemme vain Jumalan äänenä, Jumalan suuna, me heikot ihmiset. Ja muuten ei Jumala täällä puhukaan.

Toki hän ilmoittaa niin kuin itsensä, niin kuin katekismuksessa opetamme ja olemme lukeneet elämän kohtaloissa. Ennen kaikkea pyhässä sanassaan. Nyt minä tämän vuonna 65 opetellun läksyn, miten Jumala ilmoittaa itsensä. Olen näköjään osittain unohtanut elämän kohtaloissa, jokotapauksessa, maailmaa koskettavissa tapahtumissa. Ja ennen kaikkea sanansa kautta. Näinkin Jumala puhuu. Mutta siis ennen kaikkea sanansa kautta.

Vaikka ihminen täällä maailmassa joutuisikin minkä kaltaisen myllerryksen taakse tahansa. Ja sen edessä pysähtyisi. Ellei hän saa kuulla elävää Jumalan sanaa. Ja ellei Jumala puhu hänelle sanansa kautta ja ennen kaikkea saarnauta evankeliumia. Niin ei se suurinkaan tapahtuma saa muuta kuin valtavan ihmetyksen. Hätännöksen. Ehkä parhaimmillaan myöskin rukouksen. Me ihmiset pysähtyneinä suurten tapahtumien keskelle.

Ehkä olemme kokeneet ja etenkin me Jumalan lapset, jotka tunnemme tämän matkan kilvoituksen ja tämän uupumuksenkin tällä matkalla. Meille tulee varmaan hyvin tuttuja mielikuvia tästä psalmista 42. Temppeliin juhlasaatossa ilon ja kiitoksen kaikuessa juhlakansan suuressa joukossa. Psalmista 42.

Nyt, rakkaat matkaystävät siellä netin äärellä, haluaisin kohdistaa muutaman sanan teille. Ehkä myöskin täällä paikalla oleville. Suuret seurat ovat oven edessä. Suviseurat. Ehkä moni olisi halunnut lähteä myöskin tänne Siikatörmän leirikeskuksen juhannusseuroihin, mutta etenkin suviseuroihin. Mutta sinä nyt jo tiedät, että en minä sinne voi lähteä. Tuskaisin sydämin, että voi kuinka minä haluaisin lähteä. Mutta monet erilaiset syyt, hyvin erilaiset, taloudelliset, henkiset, monet monet, joita me emme arvaakaan, ovat ehkä estäneet ja estävät lähtemistä.

Kuulepa, olet sinäkin meidän keskellämme. Olet sinäkin tämän Jumalan kansan yhteydessä, vaikka joudutkin olemaan ehkä sairasvuoteella, ehkäpä kipujenkin keskellä ja kuuntelet, että voi siellä sitä seuroissa olla. Tuskassani minä muistelin, miten kuljin temppeliin juhlasaatossa ilon ja kiitoksen kaikuessa juhlakansan suuressa joukossa. Tuntuuko tutulta?

Me saimme hiukan esimakua parisen vuotta sitten, jolloin suviseurat pidettiin netin kautta, onneksi netin kautta. Minäkin sain kuunnella, ja meistä monet oli mahdollisia kuuntelemaan kaikessa rauhassa. Eläkeläisten elämäntilanne on erilainen kuin siellä, missä perheen lapset ovat ympärillä ja vaativat paljon huomiota ja huolta. Minä sain kuunnella kaikessa rauhassa, ja minä sanon niin kuin Einari Lepistö kerran, ja vuosia ja vuosia sitten, että minä en ole koskaan kuunnellut niin hyvin suviseuroja kuin sinä kesänä, kun kotona kuuntelin.

Mutta kaipaus Jumalan kansan yhteyteen, ilo ja riemu on läsnä niissäkin seuroissa. Kun katselin tähän liittyviä raamatun kohtia, niin minulle nousi kyllä myöskin tuo minun mielipsalmini. Ja nyt te kohta tiedätte, mikä on minun mielipsalmi. Se on 84. Kyllä minä tykkään siitä psalmista. Siksi, että minä koen niin vahvasti, juuri niin kuin siinä psalmissa kirjoitetaan, Jumalan kansan ja Jumalan valtakunnan ihanuudesta, kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot.

Siellä, missä Jumala on, siellä on Jumalan asuinsijaa. Hän on luvannut meidän Herramme Jeesus Kristus olla maailman loppuun saakka omiensa keskellä. Olemme me sen kokeneet, tunteneet sydämissämme, kuunnellessamme ehkä jälleen kerran niitä tuttuja puheita. Jälleen kerran sitä tuttua Jumalan sanan kohtaa.

Täällä taitaa olla, onhan täällä teitä poikia ja tyttöjä. Siinä mukavasti on siinä puhujan silmiin edessä. Onpa hyvä, kun olette tulleet. Minäpä kysyn teitä lapset, että milloin se ruoka maistuu kaikkein parhaimmalta? Kukaan ei tarvitse vastata, mutta viitata voi, joka tietää, milloin ruoka maistuu kaikkein parhaimmalta.

No tietysti silloin, kun on kovaa nälkä. Ja jos on oikein kylläinen, niin lusikka vaihtelee ja ruoka siirtyy lautaseen reunalta toiselle. Ja joku saattaa sanoa, että taas tätä samaa ruokaa. Mutta annapa olla, kun tulee nälkä, niin kyllä ruoka maistuu.

Eikö siihen liittyen Herra Jeesus sano vuorisaarnassa näin? Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, heidät ravitaan.

Vieläkin lähestyn sinua sanankuulijaseuroissa ja nettiradion äärellä. Onko sinulla nälkä? Herra Jeesus kysyi niiltä yön työtä tehneiltä opetuslapsiltaan, jotka olivat väsyneet. Ja kalahdusmatkakin oli niin huonosti onnistunut, että eivät ne olleet mitään saaneet, vaikka olivat koko yön kalahdaneet.

Siellä seisoo mies rannalla ja kysyy, lapset, onko teillä mitään syötävää? Ensinnäkin hän puhuttelee noita opetuslapsia lapsiksi. Ja kyllähän se niin on, että suuresta tulee pieni, kun se kokee ihmisen mitättömyyden. Kokee sen, että ilman Jumalan siunausta minun parhaatkaan aikeeni eivät toteudu. Mutta kun Jumala siunaa, niin kuin psalmin tekijä sanoo, kaikki menestyy, mitä hän tekee. Sekin on suuri lupaus.

Se nälkäjano saavuttaa erämaan matkalla. Että monta kertaa tahtoo jo aivan uupua. Kyllä se nälkä saattaa saavuttaa. Tämä vanhurskauden nälkä, kun ei sitä omasta vanhurskaudesta ole mitään otettavaa. Ja silloin ainoaksi onneksi, ainoaksi mahdollisuudeksi on ammentaa Jumalan vanhurskaudesta. Ja Jumala ruokkii, juottaa janoisen. Hän auttaa niitä, jotka kuuntelevat ja uskovat. Ja tapahtuu ihme, joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elämänveden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. Johannes 7:37.

Oletko sinäkin kokenut, että ne elämänveden virrat aukeavat sielläkin kotona? Kaksi. Sanotaanko näin kuivunutta? Paahteen ja helteen kuivuttamaa. Alkavat kysellä toisiltaan, että onkohan se vielä lupaus synnit anteeksi. Ja kun toinen saarnaa ja molemmat saarnaavat toisilleen, niin huomataan, että tänne puhkesi lähde. Kuivaan erämaahan avautui lähde.

No mutta eihän meillä mitään hätää ole. Miksi me olemme tässä olleet niin ahtaalla? Miksi minua on sielun vihollinen niin kiusannut? Ja pyrkinyt viemään uskomisenkin ilon. Minähän saan uskoa synnit anteeksi. Joku voi kriittisesti ajatella, että onpa se yksinkertaista. Mutta voi kuinka se monta kertaa on niin opettelemisessa. Ei se ole liian yksinkertaista. Se on sitä läksyä, jota me monet monet Jumalan lapset olemme vuosikymmenestä toiseen opetelleet uskoa pahana, pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi.

Ei se niin erityisen helppo läksy ole. Mutta niin kuitenkin, kun tämä lähde aukeaa, siellä koetaan iloa ja Jumalan läsnäoloa.

Jonne sukukunnat vaeltavat Herran sukukunnat, niin kuin Israelille on säädetty. Kiittämään Herran nimeä.

Minä oikeastaan olen joskus eri perhetilanteissa käyttänyt tuota psalmia 78. Mitä sanotte te isät ja äidit, että onko tässä taas muistuttamista meille, kun Aasaf sanoo näin. Kuuntele kansani, mitä opetan. Tarkatkaa sanojani te kaikki. Hän sääti Jaakobille säädöksensä. Hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiemme opettamaan ne lapsilleen. Jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vasta edes syntyvätkin ne oppisivat ja opettaisivat omille lapsilleen.

Herran huoneeseen kokoontuneet sukukunnat toisensa jälkeen ovat saaneet tehtävän puhua Jumalan suurista töistä. Siihenhän me olemme esimerkiksi kastetilaisuudessa lupautuneet. Kristilliseen kasvatukseen.

Tiedän, että kosketan tällä arkoja tuntoja alkaen itsestäni, sillä kukaan ei tunne tässä itseään mestariksi. Mutta niin se vain on, että se on meidän tehtävämme. Siksi minä teitä nuoret perheet, jotka olette ehkä valmistautumassa seuroihin, suviseuroihin ja muihinkin suuriin seuroihin tai pienempiinkin, niin kehoittaisin käymään tuollaisen lempeän keskustelun nuorten ja lasten kanssa, että muistetaanhan mennä kuuntelemaan seurapuhetta. Muistetaanhan, että taivaan isä on siellä puhumassa. Ja se kulku ei menisi jäätelökioskilta, makkarakioskille ja niin edelleen, jossa me mielellämme pysähdymme. Ja sitä varten ne ovat täälläkin Siikatörmällä.

Mutta ettei kolmi-nelipäiväiset seurat menisi niin, että huomaa sitten viimeisenä päivänä, että eipä oikein tullut asetettua sanankuuloona. Ja lempeästi sanon teille isät ja äidit, että viekää niitä lapsia pyhäkouluun. Kun tulee syksy, kun tulee aikata tämä kesäaika päättyy ja Jumalan valtakunnassa on käytetty tuollaista leikillistä nimeltä, mennään sisäruokintakauteen. Niin mennään sitten sinne seuroihin, raamattuluokkiin ja pyhäkouluihin. Opastetaan nuoria, että kuulepa siellä on nyt nuorten ilta. Nyt kannattaa varmaankin lähteä sinne kuuntelemaan ja osallistua ehkä keskusteluun.

Teillä nuorilla on paljon hyvää sanottavaa tämän kerron omasta kokemuksesta liittyen tähän Siikatörmän leirikeskukseen. Minusta tuntuu, että niinä kertoina kun olen täällä saanut olla henkilökuntana, minä olenkin ollut se oppilas. Mutta näin on hyvä, että me isät ja äidit niillä lahjoilla ja mahdollisuuksilla ja tilaisuuksissa, kun Jumala meille siunaa, pidämme esillä Jumalan valtakunnan sanomaa ja ennen kaikkea, että ne lapset voisivat kertoa siellä rippikoulussa.

Kyllä me tiedämme, mitä tarkoittaa, kun annetaan synnit anteeksi. Kyllä meille on annettu. Me tiedämme, mitä on siunaus. Me elämme siitä. Ei ainoastaan te lapset, vaan me myös, me isät ja äidit.

Mutta sitten tulee vakava kohta, joka saattaa säikäyttää. Siellä, sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet. Tuomioistuin. Miten pelottava asia.

Eräs virsi sanoo etenkin näin. Mun tutkit, Herra, tarkasti. Sä tiedät kaikki tekoni. Jos missä liikun, kuljen, käyn. Jos makaan, istun, nousen, käyn. Sä kaikki tieni havaitset, myös ajatukset salaiset.

Se liittyy psalmiin 139, jossa sanotaan. Herra, sinä olet minut tutkinut. Sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät. Jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään. Kaiken olet mitannut. Perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.

Mitä sanot tällaisesta suurennuslasista? Joka niin tarkasti tietää, että eeltäkäsin jo taampaa meidän aikeemme. Eikö se ole niin, että me joudumme sanomaan niin kuin niistä temppelin rukoilijoista se toinen. Herra ole minulle, Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Armollinen.

Tuskin yhtäkään saarnaa. Ja uskallan sanoa, että ei ole. Jumalan armo syntistä ihmistä kohtaan. Ja se tuomioistuin onkin ollut erilainen, kun syntinen on peljännyt. Se oli erilainen sillä syntisellä naisella, joka raahattiin Jeesuksen eteen.

Me löysimme tämän naisen itse teosta. Mooseksen laki määrää kivittämään, mitä sinä sanot. Kaikki muistavat. Kaikki muistavat, mitä Jeesus sanoo. Joka teistä on syntinen, niin heittäköön ensimmäisen kiven. Kaikki lähtivät pois. Aivan kaikki lähtivät pois.

Yksi jäi. Syntinen, vapiseva nainen, joka ajatteli kohta kivet lentävät. Missä ovat sinun tuomitsijasi? En minäkään sinua tuomitse, sanoo Herra Jeesus. Mene, äläkä sinne enempää syntiä tee.

Se tuomioistuin oli siinä, ja paikalla oli ylimmäinen tuomari. Se oli siinä helposti eroitettavissa, mutta voi kuinka vaikeaa se oli eroittaa siinä tilanteessa, kun kaksi ristinryöväriä on Jeesuksen molemmilla puolilla. Toinen pilkkaa, ja toinen sanoo, että etkö sinäkään pelkää Jumalaa. Me olemme tässä tosin omasta syystämme, mutta tämä ei ole mitään tehty.

Ja sitten hän esittää armoanomuksen, Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Mikä ihmeellinen tilanne. Siinä oli paikalla sekä lunastaja että tuomari. Hänelle, jolle Jumala oli antanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, hän sanoo tuolle ristinryövärille totisesti, tänään, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Täällä onkin armopöytä, täällä onkin armoistuin, jolla syntinen tuomitaan armolla ja laupeudella ja annetaan synnit anteeksi.

Sitten siirryn tähän tekstiaiheen loppuosaan, joka puhuu rauhasta. Tuosta niin tavoitellusta, jota koko maailma odottaa, voi kun tulisi rauha. Mutta, vaikka tässä maailmassa aseet lakkaisivat syytämästä kuolemaa ja tuhoa, tarkoittaako se, että on syvin rauha? Se on vain siellä, missä Jeesus sen antaa, niin kuin hän sanoo hyvästijättöpuheessaan, minä jätän teille rauhan. En sellaista rauhaa, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköön myös peljätkö.

Kun me toivotamme toisillemme Jumalan rauhaa, se on äärettömän suuri ja merkityksellinen toivotus. Meitä varmaan on monia täällä seuroissa, jotka olemme saaneet kokea sen ensimmäisen kerran parannuksen tekohetkellä, jolloin käännettiin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja tuntoon laskeutui Jumalan rauhaa, joka käy kaiken yli ymmärryksemme ylitse, niin kuin apostoli sanoo.

Mutta se, mikä tässä oli myöskin, niin jotenkin mukava lukea ja löytää tähän tukea. Kun apostoli toivottaa myöskin seurakunnalle rauhaa, niin kuin tässäkin tulee. Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestyköön ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon, olkoon sinulle rauha. Meidän Herran, meidän Jumalamme huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.

Me tiedämme, että tämä Jumalan valtakunta on paikka, jossa kannetaan meitä jokaista esirukouksina. Mutta tämä on myöskin paikka, jossa me saamme rukoilla Jumalan kansan puolesta. Rukoilla nuorten puolesta, niin kuin teemme sitä lapsen kastejuhlassa, niin kuin teemme sitä rippikoulussa, niin kuin teemme avioliittoon vihittäessä, niin kuin teemme toinen toistemme kohdalla elämän eri vaiheessa.

Mutta me saamme liittää tähän rukoukseen koko Jumalan seurakunnan, niin että se yhteisessä uskossa ja rakkaudessa tämän tuulisen maailman keskellä säilyttää sen elävän uskon ja toivon, jonka Jumala on meidän sydämiimme laskenut.

Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan, ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että te olisitte nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Niin, Siikatörmän juhannusseuroihin tullut seuraväki. Siellä netin äärellä se rauha tulee sydämeen, sillä niin tutulla ja yksinkertaisella asialla, että saa synnit anteeksi. Kaikki synnit anteeksi. Yleentäkää sydämenne uskomaan. Tämä suuri lahja nimittäin otetaan uskolla vastaan, ja sitä säilytetään uskovaisessa sydämessä.

Hän pyörähteli sinne niin kuin lapset pyörähtävät, että no mitä sitä puhui seuroissa, mitä seuroissa sanottiin. Niin hän sanoi, että saarnasi synnit anteeksi. Tarvitseeko enempää muistaa? Synnit sä ei anteeksi.

Rakkaat veljet ja sisaret, on se kuitenkin näin yksinkertaista. Jeesuksen nimessä ja sovintovarissa on kaikki synnit anteeksi. Olkaa hyvässä turvassa.

Sanoisinko, että minä olen päiväkaupalla miettinyt ja pelännyt ja välillä ollut rohkealla mielellä ja välillä epäillyt. Saanko uskoa kaikki anteeksi? Näin tahdon. Jeesuksen nimessä. Aamen.