Juhannusaattoillan seurat/Seurapuhe Siikatörmän leirikeskuksessa 23.06.2023 19.00

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tekstiksi luen toisesta Mooseksen kirjasta sen luvusta kaksikymmentä, ja jae kaksitoista. Kunnioita isääsi tai äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra sinulle antaa. Onkohan tämä teksti käynyt jo tarpeettomaksi?

Siitä on nimittäin useita satoja vuosia, kun tämä on sanottu. Paavalin mielestä se oli niin tärkeä teksti, että hän toistaa sen efesolaisille. Kunnioita isääsi ja äitiäsi on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus, jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Miksi minä tällaisen tekstin valitsin? Ehkä ensimmäinen syy oli tämä aika, mitä me elämme.

Kyllähän perheet ovat aika lujilla ja nuoret ovat lujilla. Ehkä se sysäys oli rippileiriltä, jossa sain olla muutama viikko sitten keskustelemassa nuorten kanssa, ja sanoisin, että sain olla heidän hoidettavanaan. Rippikouluviikon keskiviikkoaamun jumalanpalveluksessa oli esirukouspyyntö, joka oikeastaan pysäytti. Siinä luki: Rukoilen, että saisin pitkän elämän. Jäin miettimään tuota esirukouspyyntöä ja jotenkin liitin sen tilanteeseen, jossa elämme, joka on aika toivoton näiden kaikkien uhkakuvien keskellä.

Millä silmillä te nuoret katsotte tulevaisuuteen? Ajattelen nyt aivan erityisesti teitä rippikoulun käyneitä ja sitä vanhempia. Minä ihmettelen, jos on sellainenkin ajatus, että kannattaako tähän mihinkään ryhtyä, missä tässä ei enää mihinkään ryhtyä. Mikä on minun tulevaisuuteni? Kun tiesin, että täällä Siikuterman juhannusseuroissa on yleensä paljon nuoria, niin vaikka tämä välillä tuntuu, ettei tämä juhannusaaton seuroihin kelpaa, niin sitten ajattelin, että kyllä minä sittenkin rohkaisen, jos Jumala auttaa.

Täällä on teitä paljon vanhempia. Minun mielestä tämä on hyvä teksti, jos Jumala sitä meille avaisi. Kyllähän te olette kuulleet näitä nuoriin kohdistuvia asioita: mielenterveysongelmia, ahdistuneisuutta, paniikkihäiriöitä. Luulen, että täällä on muitakin kuin minä, niitä vanhempia, jotka tunnistavat omassa perheessään tähän aikaan kuuluvia, nimenomaan nuoriin kohdistuvia haasteita.

Ulkonäköpaineita. Tämäkin tuli muuten rippikoululeirillä esille. Kuinka nuorilla on ulkonäköpaineita? Todettakoon muuten sellainen asia, että olin 80-luvulla ja 90-luvulla rippikoulutyössä paljon mukana, sitten tuli kymmenen viisitoista vuoden tauko, ja nyt kun on saanut muutaman vuoden olla jälleen kerran, niin kyllä kuulkaa, meidän nuoremme ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Se minua oikeastaan hämmästyttää oppituntia pitäessäni, miten kiinnostuneita he ovat yksinkertaisista uskon peruskysymyksistä.

Viimeistä puhetta pidin, niin sanoin heille: Kiitoksia nuoret luottamuksesta. Eikä pieni ongelma ole tämä päihteiden käyttö uskovasten keskuudessa. Nämä maailmassa olevat nuoria koskettavat ja haittaavat haasteet lyövät pärskeet myöskin kristillisyyteen minuakin lähelle. Niistä olisi hyvä puhua.

Olen oikeastaan iloinen siitä, miten kristillisyydessä on opittu puhumaan niistä asioista, myöskin vaikeista, avautumaan, kertomaan toisilleen, kantamaan toistensa kuormia näissä asioissa, jotka eivät ole niin helppoja keskusteltavaksi. Aina löytyy joku rinnalla kulkija, jolle voi alkaa kertomaan: tiedätkö muuten, minkälainen asia meidän vaimon kanssa rasittaa. Siitä se lähtee. Toinen sanoo, että et sinä ole ainut. Niin on meilläkin.

Kantakaa toistenne kuormia. Sitten meillä on eräs mini, erityisopettajana koulussa, niin sen kanssa keskustellaan useinkin näistä nuoriin liittyvistä asioista. Voi että, kun sitä osaisi! Olla nuorten tukena! Voi että, kun sitä osaisi!

Nuorissa on tulevaisuus. Jumala on niin konkreettinen, kun hän sanoo, että minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Kuten nuoria kristillisyyden keskellä seuroissa, nyt kun mennään Suviseuroihin, Jumala on niin konkreettinen. Jumala on antanut meille nuoret, kun se on antanut meille tulevaisuuden. Kristillisyyden työhön, kaikkeen siihen elämään, mitä me täällä uskovaisena elämme.

Voiko me aikuiset osaisimme olla näiden nuorten tukena? Mikä on muuten aikamoista kamppailua, jos me käymme aikuisetkin.

Sitten näiden pohjustusten jälkeen, mitä nyt aivan kuin johdannoksi sanoin, niin jäin miettimään ja pohtimaan sitä, tarjoaisiko Raamattu jotain? Tällaista perusasiaa, jota voisi miettiä ja josta voisi keskustella, joka toisi jollakin tavalla valoa tähän asiaan? Olisiko tämä käsky jotenkin sellainen?

Aivan kuin ovi, jota avaamalla avaisi näköaloja, jotka eivät niin hirvittävän toivottavana meidän edessämme olisi. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Olisiko kotona jo hyvä keskustella? Palaan vielä nuoren käyttäytymiseen. Olen 70-luvun ja 80-luvun kasvattaja.

Kasvatukseni otteeni ovat olleet joskus vääriä. Minä olen perinyt omalta isältäni. Kun otan nuorten käyttäytymisestä ja heidän suhtautumisestaan vanhempiin, niin olen reilusti sanonut, että yksi selittävä tekijä on se, että uskovaisten kotien vanhempien kasvatusasenteet ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Se on tuonut avoimuutta, luottamusta aikuisiin ja aikuisuuteen. Ja se on hyvä asia.

En tiedä, olenko oikeassa. Olisiko meillä jotakin tehtävissä? Vihollinen on niin ovela, että se soluttautuu, kuten tiedätte, jotka olette perillä sotilastaktiikasta. Vihollinen soluttautui. Se, minne se haluaa erityisesti soluttautua, on uskovainen koti.

Ihan keittiöön asti. Sieltä sen murtuneen rintamalinjan takaa saattaa löytää herkästi haavoittuvia. Niiden haittavaikutukset näkyvät joskus kauan myöhemmin aikuisuudessa. Nyt sanon veljet ja sisaret, että näen arkena tekstin ottinen. Minä sanon, että minä en ole mikään ammattilainen.

En halua edes esiintyä ammattilaisena. Tiedän, että jotkut minun lapsistani kuuntelevat tänään? Ja ne kyllä tietävät, minkälainen isäminen on ollut. Tiedättekö, että puhujalle on joskus ristiriitaista tulla puhumaan, kun tietää ja tunnistaa, minkälainen itse on? Ristiriita on joskus aivan äärettömän suuri.

Miten voin mennä puhumaan näistä asioista, kun minulla on itsellä näin huonosti ollessa? Mutta rohkenin ottaa tämän tekstin sellaisilla haasteilla, jos se synnyttäisi keskustelua. Sitten sanon teille lapselle, joka sieltä kuuntelette, että on se mukava, kun olette antaneet anteeksi isälle. Se on isä asia. Vanhempana on aidosti nähdä sen, että lapset antaa anteeksi.

Ei ne muistella. Mutta sitten tähän käskyyn. Tämä on kymmenestä käskystä ensimmäinen eli neljäs, joka kohdentuu ihmisten välisiin suhteisiin. Kolme ensimmäistä on suhteessa Jumalaan annettuja käskyjä, niin kuin tiedätte. Tämä neljäs, josta alkaa seitsemän käskyä, jotka jollakin tavalla liittyvät ihmisten välisiin suhteisiin.

Se on niistä ensimmäinen. En tiedä, olenko väärässä, mutta mielestäni se on ensimmäinen siksi, että se on tärkein niistä. Jos sanotaan, että laki ei kuulu kristitylle, niin sanon, että kyllä se vain kuuluu, kun se on kirjoitettu meidän sydämen tauluihin. Se ei ole kivisissä tauluissa, vaativissa. Jumalan lapsilta otettu pois kivinen sydän ja annettu lihasydän tilalle.

Sydämen tauluun on kirjoitettu se, mitä Jumala haluaa. Siellä lukee: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Siis tämä on tärkein: Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että soisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi sinulle antaa? Huomasitteko, että siinä on lupaus? Se on ainut käskyistä, johon liittyy lupaus.

Jumala on laittanut erityispainoarvon, että kun näin teet, hän lupaa sinulle, että menestyt. Saat elää kauan siinä maassa, jonka minä sinulle annan. Eikö tämä lupaus pidä paikkaansa? Voisiko ajatella, että tällä lupauksella ei ole totuuspohjaa? Ajattelen, että jos Jumala on tällaisen lupauksen antanut, niin ei se ole tappeeton.

Mitä Jumalan silmissä ja Jumalan näkökulmasta tarkoittaa menestyminen? Se onkin toisen saarnan aihe. Olen nähnyt sellaisia menestyjiä tässä elämässä, joilla ei ole paljon yhtään rahaa. Ei ole minkäänlaisia kouluja käynyt, mutta ovat ne kuulkaa niin menestyneitä, että niitten kanssa on mukava jutella. No niin, ei mennä siihen.

Siihen siis liittyy lupaus. Se rippikoululaisen pyyntö oli rukoilin, että saisin pitkän ja onnellisen elämän. Olisiko tässä käskyssä jotain sellaista, että ne, jotka toivovat itselleen menestystä ja pitkää elämää, voisi pysähtyä miettimään, mitä tuo käsky itse asiassa tarkoittaa minun elämässäni, minun elämänvalinnoissani, minun ja vanhempieni välisessä elämässä, minun ja lastenlasteni välisessä elämässä, aviopuolisoiden välisessä elämässä. Millä tavalla käsky avautuisi elämään eläväksi? Aivanko kantava ohjeeksi?

Olisi silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, että mitähän se tarkoittaa. Eli kunnioita isää ja äitiä. Tiedätte, tiedättekö, mitä se on? Mitä on kunnioittaminen? Hain lukea, että heprean kielessä kunnioittamista tapahtuva verbi, kapet, voidaan kääntää jotenkin näin, että olla painava.

Ajattelen niin, että tästä johdannaisena tulee se, että kunnioittaminen on sitä, että antaa jollekin ihmiselle painoarvon. Painoarvoa. Sitähän se on. Jos avioliitossa elävä pariskunta eivät anna toisilleen painoarvoa, niin tiedättekö, minkälaista niiden ihmisten välinen keskustelu on? Älä höpötä, pistä suus kiinni!

Kyllä minä tiedän. Niin eivät kunnioita toisiaan. Et jaksa koskaan kuunnella minua. Minulle eräs aikuinen mies, uskallan sanoa tässä sanoa. Joitakin aikoja sitten jo kaukaa täältä, hän sanoi perheellinen mies ja sanoi, että hänestä on niin ikävä käydä isän ja äitien luona.

Ne ovat vanhoja, mutta kun ne aina riitelevät. Annatko puolisollesi painoa? Tuntuiko naapurin isännän mielipiteet ja ajatukset fiksummilta kuin oman miehesi? Kun nyt on viisikymmentä vuotta ollut naimisissa, niin alkaa jo vähän väljähtymään. Ei jaksaisi oikein enää kuunnella noita mielipiteitäsi.

Minä olen muuten ollut viisikymmentä vuotta naimisissa. Meillä on juhlavuosi. Raamattu neuvoo kilpailemaan kunnioittamisessa. Eivätkö ole veljet ja sisaret, jotka olette olleet pitkään, niin kyllä siinä on saanut evankeliumia käyttää. Niin monesti olen todennut, että en ole tässä kilpailussa pärjännyt.

Mutta tiedättekö mitä? Näissä seurakunnissa on Kristus läsnä, ja se on tullut tänne meidän keskellemme vain yhdestä syystä, kun se haluaisi antaa anteeksi. Jos tunnet syyllisyyttä, niin olet saanut anteeksi Jeesuksen nimensä veressä. Kristus tulee paikalle juuri siitä syystä, että hän haluaa antaa anteeksi katuvalle.

Siksi se on usko vasten keskellä. Hän on maksanut ison hinnan. Eihän se ihme ole, jos on ilo siitä, jos joku hyödyntää kaiken sen, mitä hän on omalla ruumiillaan meille ostanut. Siis antaa painoarvoa. Jattaisin tämän jotenkin teille isät ja äidit arkisin keskusteluun aivan kuin tällaiseksi mietteeksi.

Kun käytte kotona keskusteluja, niin sitten kun huomaatte, että enpä tullut antaneeksi painoarvoa nyt tuolle mielipiteelle. Ei se tarkoita, ettei voi olla eri mieltä, mutta halveksu et suhtaudu toisen puheeseen ylimielisesti. Voit olla eri mieltä. Keskusteltiin muuten rippikoulussa nuorten kanssa kunnioittamisesta. Niitä oli siinä parvessa edessä, niin minä sitten kysyin niiltä, sanokaa minulle, nuoret, mitä tarkoittaa vanhemman kunnioittaminen.

Ja vielä tarkensin niin, että miten käyttäytyy nuori, joka kunnioittaa omia vanhempiaan. Sieltä tuli pitkä luettelo, en lue niitä kaikkia, mutta minä kerron. Nämä ovat siis suoraan nuorten mielipiteitä. Kuuntelee vanhempiaan. Ei kuule, vaan kuuntelee.

Nuoret. Kuunteleminen on muuten aktiivista. Siis kuunteleva nuori pysähtyy: Hei, minä haluan nyt kuulla, mitä äiti sanoo. Yrittää ymmärtää vanhempiaan, tottelee vanhempiaan, osallistuu ja auttaa, mutta sitten, aivan kuin helmenä ja monesta suusta tuli tämä, pyytää anteeksi. Pyytää anteeksi.

Siis nuori, joka kunnioittaa omaa vanhempaansa, pyytää anteeksi. Anna isä minulle anteeksi, käyttäydyn niin typerästi äsken kuin olla voi, anna minulle anteeksi. Millä tavalla käyttäytyvä nuori, se kunnioittaa omaa vanhempaansa, osoittaa, antaa painoarvon isälle. Haluan isältä pyytää tuon anteeksi. Kysyin niiltä nuorilta, kuinka moni teistä nuorista on pyytänyt omilta vanhemmiltaan suuttumisia ja kiukutteluja ja muita anteeksi, niin kyllä olin kuulkaa iloinen, kun käsiä niin paljon nousi.

Jos tiedätte, että nuori on käyttäytynyt typerästi ja polku on pitkä ja vastamäki lähteä pyytämään anteeksi, menkää yli puolenvälin vastaan. Jos menette nuoren luo ja sanotte, että annatko sinä minulle anteeksi, niin yhdeksänkymmentäkahdeksan prosenttia nuoristakin sanoo, että annatko sinä minulle anteeksi. Menkää yli puolenvälin vastaan. Menkää sinne huoneeseen menneen oven ohi ja paiskaten nuoren perässä. Älkää menkö niin, että sinun pitää pyytää minulta anteeksi, vaan menkää sinne ja sanokaa, että kyllä minä isä, tässä käyttäydyn huonosti, että annatko minulle anteeksi.

Niin se tie aukenee sille evankeliumille myös nuoren suunnasta. Ja sehän se pääasia on, että asiat tulevat korjatuksi. Mutta minä myönnän, ei ole helppo mennä pojan huoneeseen, joka 17-vuotiaana on käyttäytynyt niin typerästi kuin olla voi, ja minä olen omasta mielestäni ollut oikeassa, niin ei ole helppo mennä sinne ja sanoa, että tulin korjaamaan noita äskeisiä törmäilyjäni. Mutta siinä isä antaa painoarvoa pojalle, kunnioittaa, pyytää anteeksi. Otetaanpa se kolikon toinen puoli.

Muutama vuosi sitten oli kysymys rippikoulussa, että miten kunnioittaa sellaista vanhempaa, joka ei kunnioita minua? Sellainen vanhempi, joka ei kunnioita lasta. Raamatussa toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailevat keskenään. Mitä tämä kunnioittaminen on vanhemman suunnasta lapsen suuntaan? Minusta se on yhtä tärkeä.

Ja nyt minä taas sanon sen, että 70-, 80- ja 90-luvun alkupuolen kasvattajana, minua harmittaa, kun tämäkin asia olisi voinut olla silloin jo esillä, kun minä niitä hommia tein. Kun minä niitä isäni esimerkkejä toteutin kasvatuksessa, minulla oli rakas isä. Minun isäni ei pitänyt minua koskaan sylissä eikä minun kanssa leikkinyt, se oli savolaisessa viikossa. Mutta se oli rakas isä. Ei se koskaan jutellut minulle muuta kuin silloin, kun se käski töihin tai kielsi jostakin, mutta se oli rakas isä.

Tiedättekö, aivanko päällimmäisenä tuosta isästä mielessä? Kun oli esimerkiksi Kivijärven kirkkoon kesäseuroihin lähtö ja ehtoolliselle meno, niin suuri mies oli niiden kansaisten koiriensa kanssa minun luo, pisti kätensä olkapäälle ja sanoi, annatko Tuomas sisällelle kaikki, anteeksi. Se oli merkki siitä, että isä antoi painoarvoa minulle. Se kunnioitti minua. Se näki tarpeelliseksi, että pojan kanssa on hyvä sopia asiansa.

Ja ne ovat minulla isästä edunvalvontaa päällimmäisenä. Isä oli rakas, turvallinen ja piti perheestä huolen. Mitä lapset luettelevat listaan, kun vanhempi kunnioittaa lastaan? Kuunnelkaa nyt? Kuuntelee lastaan.

Tämä tuli heidän useammankin nuorison suusta: kuuntelee. Ajattelin, että aivan erityisesti rippikoulun ikäinen on vanhempi, niin kyllä, voi kun olisi ollut aikaa silloin kuunnella. Ymmärtää lastaan. Yrittää ymmärtää. Ei se aina ole helppoa.

Ei todella ole helppoa. Tukea lasta. Tämäkin tuli yhden pojan suusta. Tukea juuri sellaisena kuin se on. Tämä oli minusta yksi helmi: antaa minun olla oma itseni.

Ei pyri muuttamaan. Meillä vanhemmilla saattaa olla jonkinlainen malli, millainen lapsen pitäisi olla, miltä sen pitäisi näyttää. Kun se on jo murrosikäisen ohittanut ja vähän vanhemmaksi, niin siinä onkin sitten temppu, kun ruvetaan sitä muuttamaan toisenlaiseksi. Ei se aina välttämättä onnistu, mutta välit menevät poikki. Ne saattavat olla kauaskantoisesti tuhoisia.

Ja tämä oli minusta hyvä: myöntää virheensä. Tätä nyökytteli monet nuoret. Isä nostaa käden pystyyn, että hei, poika, olin väärässä. Jos murrosikäinen, rippikouluikäinen tai vanhempi nuori tasan tarkalleen tietää, että isä oli väärässä, eikä se myönnä, että hän on väärässä, niin minkälainen kuva siitä vanhemmalta syntyy? Isä voi sanoa, että tämä on oikeasti.

Tai jos poika sanoo, että olet väärässä, mitä väliä sillä on? Minä olen sun isä. Eli vetoaa auktoriteettiin. Taas tullaan kunnioittamiseen, ei anna painoarvoa. Tämä pyytää anteeksi.

Kysyn teiltä, onko vanhemman ansaittava lapsen kunnioitus? Ne on sitä mieltä, että on. Se on ansaittava. Eikä se ole helppoa. Kauan sitten eräs isä tuli minun luokse ja sanoi, että puhuttiin siinä kaikkea paljon mahdollistakin ja mahdotonta, niin isä sanoi, että hänellä on yhden pojan kanssa välit täysin poikki, että hän ei tiedä, mitä hän tekisi.

Sanoin isälle, että sinun pitää lähteä pojan luokse. Sinun pitää mennä pojan luokse. Mitä minä sanon? Sanoi pojalle, että oletko muuten hirvittävän rakas poika. Olen sun isä.

Ja sanoi miehelle, että luulen, että näillä avaimilla lähtee tie aukenemaan parempiin ihmissuhteisiin. Älä mene vaatimusten kanssa. Ansaitse kunnioitus. Oletteko muuten isät ja äidit huomanneet, että kun on riitoja, vaikka tuntuu joskus siltä, että olen muuten oikeassa, nyt olen tässä asiassa oikeassa. Siitä huolimatta, vaikka on oikeassa, he menevät ja sanoo, että hei, eiköhän sovita tämän riittää, eihän tästä ole mitään, eihän se ole mitään, anna minulle anteeksi.

Mitä väliä sillä, vaikka olisi oikeassa? Mitä väliä sillä on, vaikka isä olisi oikeassa? Jos evankeliumilla on korjattavaa ja evankeliumi korjaa ja ilmapiiri muuttuu, ja lapsen ja vanhemman välille syntyy kunnioitus, annetaan painoarvoa. Olet niin huipputyyppi. Minun puhe on saattanut mennä jo pitkäksi.

Tässä sanotaan episolaiskirjeessä seuraavassa jaessa: Ja te isät, älkää yllättekö lapsenne vihan, vaan kasvattakaa heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa. Kuritus ei tarkoita sitä, että voi ottaa korvasta kiinni. Tai antaa luunampi. Tai antaa ruumiillista kuritusta. Tiedättekö, mistä kuritus-sana tulee?

Kuri. Kuru, sola. Kuulin tälle sellaisen selityksen, että kun keväällä laskettiin lehmät laitumelle navetassa, ne olivat pitkän talven olleet pimeästä navetassa, sitten avataan ovet ja lasketaan laitumelle. Nehän olisivat lähteneet vaikka mihin suuntaan. Rakennettiin tällainen kuri, eli aitous, jota pitkin ne lähti villiintyneet elukat etenemään.

Kasvattakaa lapsenne kurissa. Rakkaus ja rajat. Rakkautta ja rajoja, molempia tarvitaan. Tiedättekö, että molempia tarvitaan. Jos joutuu asettamaan lapselle rajat, isä, sinä et voi noin tehdä, tuo, miten teet, on täysin väärin.

Sinun pitää antaa myös toinen reuna. Sano sille pojalle, en minä ole näin toiminut. Sille pojat pitää sanoa, että ei se ole väärin, mutta olet niin rakas pointti. Rakastan sinun lapsi, mutta se, mitä teit, oli väärin. Rajat si rakkautta.

Siinä välissä on helppo opetella maailmaan, kun vanhemmat antaa rajat ja rakkautta kurissa. Joskus aikuiset tullaan, niin kuin meidänkin lapset, ovat kurista kävelleet ulos, nyt ovat elämäänsä etsiytyneet, tehneet oman valintansa, myös uskonasioiden suhteen. Eihän ne iloisia ole, mutta ei rakkaus niitä lapsia kohtaan lopu, vaikka he ovat valinneet toisin. Syyllisyys ja häpeä. Minusta on hyvä ajatella, että syyllisyys kohdistuu aina tekoon ja häpeä persoonaan.

Minäkin olen syyllistynyt sellaiseen, että olen puhunut asiasta niin, että se on aiheuttanut lapsessa häpeää. Siis puheeni on kohdistunut siihen persoonaan. Minkälainen tuolla oikein olet? Eihän niin saisi sanoa. Häpeän tunne ei koskaan vie oikeaan.

Syyllisyys siitä, että on toiminut väärin, mutta ei ole oikein kohdistaa persoonaan, halventavaa, joka aiheuttaa häpeää. Tänne seuroihin lahkiossa korisemme kävi tyttären perhe. Meillä oli lapset mukana ja mukana oli myös Kalle, minun rakas lapsenlapsi, saattaa olla, että hän kuuntelee. Hän lähentelee murrosikäistä, niin hän kiukutteli, kritisoi oman isänsä mielipiteitä. Minä Kallelle sanoin, että olet nyt tuossa iässä.

Näin se oikeastaan täytyykin olla, olet itsenäisyyden vaiheessa ja näet isän toiminnassa paljon sellaista, jota näin voi hyväksyä. Mutta kun hänestä tulee aikuinen, näet, että oli tosi hyvä isä. Istuin kerran saunan lauteille lapsenlapseni kanssa ja kysyin, että poika oli silloin 10-viisitoista:n välillä, että minkälainen isä hän on? Hän sanoi, että kyllä se vähän kummallinen on. Sanoin, että tiedätkö, että kun olet aikuinen mies, ajattelet isästäsi aivan toisin, ajattelet, että mulla on niin hyvä isä, ettei paremmasta väliä.

Ja nyt kun olen kysynyt, se on samaa mieltä. Lapsen kehitysvaiheisiin kuuluu tämä, mutta älkäämme aikuisina aivan kuin taantuko käyttäytymään niin kuin lapset. Tiedättekö, kuka rakastaa meitä kaikkia? Jumala on maailmaa rakastanut niin, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Minä tunsin syyllisyyttä tätä saarnaa valmisteltaessa.

En varmaan pahasti erehdy, jos sanon, että seuroissa on joitakin, jotka ajattelevat, etten ole osannut yhtään toimia. Tiedätkö, mitä? Ei sun tarvitse sen syyllisyyden kanssa täältä seurausta lähteä. Saat uskoa anteeksi. Aloittaa aivan kuin puhtaalta pöydältä ja pyytää Jumalalta voimaa, että voisitko opettaisit minua toimimaan toisin?

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi, Jeesuksen Messiaan veressä on synnit anteeksi. Tämän kristillisyyden kruununjalokivi niin seuroissa kuin kotona on elävä evankeliumi, uskokaa synnit anteeksi, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovinnon veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Haluan vielä Jeesuksen nimessä ja veressä on veljen kanssa synnit anteeksi. Omaa syyllisyyttäni on mukava lähteä ajamaan kotiin, kun ei saa nyt mennä minullekin silti anteeksi. Minä haluan uskoa.

Luottakaa välittäen sisaret siihen, että Jumala auttaa. Jumala auttaa kaikessa Jeesuksen nimeen. Aamen.