Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Reisjärven opistoseurat/Seurapuhe Reisjärven opistolla 04.08.2023 18.30

Puhuja: Ilmari Korhonen

Paikka: 2023 Reisjärven opistoseurat

Vuosi: 2023

Raamatunkohta: 1 Peter 1:3-9

Avainsana: usko armo anteeksiantamus toivo kuuliaisuus ylösnousemus lunastus pyhitys kärsimys


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän ja Jumalan rakkaus ja Pyhän ennen siunaava osallisuus, olkoon kanssamme nyt ja aina.

Rakkaat veljet ja sisaret, kun astuu näin suuren pyhien joukon eteen, niin tulee mieleen sen vanhana sanan palvelijan toteamus. Kun tälle paikalle tulee, hän vertasi sitä vanhaan kylvemieheen, joka otti vakkansa, seisoi saran päässä, käsi kouraisi sitä vakkaa ja tuntui, että jyvät oli vähissä.

Näissä tuntemuksissa, tyhjänä, epäilysten keskellä, saanko uskoa syntini anteeksi. Haluan minullakin uskoa. Me hiljennämme Jumalan sanan äärelle, joka on kirjoitettu täällä Pietarin ensimmäisessä epistolassa, sen ensimmäisessä luvussa, alkaen jakeesta kolme. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka meitä suuresta laupeudestaan on synnyttänyt jälleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista. Katomattomaan ja saastuttamattomaan ja turmelemattomaan perintöön, joka taivaassa tähdelle pantu on teitä varten, jotka Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään, joka sitä varten valmistettu on, että se viimeisellä ajalla ilmi tulisi.

Jossa te saatte iloita, te joita nyt vähän aikaa, jos tarvitaan, moninaisilla kiusauksilla vaivataan, että teidän uskonne koetus löytyisi paljon kallimmaksi kuin katova kulta, joka tuleessa koetellaan kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, koska Jeesus Kristus ilmestyy.

Jota te rakastatte, vaikke ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, ehkä te nyt häntä näette. Niin te kuitenkin saatte iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla ja käsitätte teidän uskonne lopun sieluin autuuden. Aamen.

Oletko rakas veljeni ja sisareni? Sinä nuorikin sanankuulija, oletko joskus miettinyt sitä, minkä takia olen uskomassa, minkä takia käyn seuroissa, minkä takia haluan olla tällaisen pienenä vähemmistön edustajana tässä ihmisviisauden ajassa? Uskoon Jumala näitä lahjoja.

Jumala ei pakota meitä ketään uskomaan, mutta hän antaa meille mahdollisuuden elää hänen lapsenaan. Ja tämän takia sinä veljeni ja sisareni tänään perjantai-iltahetkenä, ohi kiitävänä hetkenä, olet halunnut tulla tänne seuroihin sanankuuloon, vaavistumaan aljetussa uskossa.

Tämän tähden me olemme tulleet tänne opistoseuroihin. Tämän takia sinä veljeni ja sisareni olet asettunut sinne vastaanottimen äärelle kuulemaan sitä, mitä taivaan Jumala haluaisi köyhänä palvelijana kautta olla jakamassa. Ja toivottavasti siellä sanankuulossa, lähettimen ääressä, saattaa olla joku sanankuulija, joka ehkä vahingossa kuulee tätä lähetystä.

Sinulle tämä sanoma on vierasta, jota me täällä kuulutamme. Mutta se, että sinä olet siellä, se ei ole sattuma. Se on Jumala näin tarkoittanut. Jumala haluaa sinuakin lähestyä ja haluaa lähestyä sinuakin uskovaisen kodin tyttöä ja poikaa, joka siellä tuhla ja pojan matkalla olet kulkemassa.

Ehkä salakin kuuntelet tätä lähetystä. Mielen saattaa nousta vuosien takaa ajatukset opistoseuroista, suviseuroista. Silloin ajat olivat toiset. Jumala sinuakin lähestyköön tänä iltahetkenä.

Tämä kuulemamme tuttu raamatun kohta on Jeesuksen opetuslapsen Pietarin kirjoittama. Ja kun me luemme raamattua, niin me näemme sen, miten paljon Pietarin elämänvaiheista hyvin tarkkojakin kuvauksia, sanontoja on tänne raamattuun tallennettu. Ja ne ei ole vahingossa tänne tallennettu, vaan niin kuin Paavali toteaa: se mikä ennen kirjoitettu on, se on meille opiksi kirjoitettu, että meillä kärsivällisyyden ja raamatun lohdutuksen kautta elävä toivo olisi.

Jos me ajattelemme lyhyesti sitä Pietarin elämää, otan muutaman esimerkin. Jeesus oli noin puoli vuotta ennen kärsimistään siellä Kesarean maan äärellä. Hän kysyy opetuslapsiltaan: kenenkä ihmiset sanovat hänen olevan? Siellä opetuslapset vastaavat. Seuraava kysyy myös Vapahtajalta: kenenkä te sanotte minun olevan ihmisen pojan?

Sana valmiina siellä Pietari vastaa: sinä olet Jeesus Kristus, elävän Jumalan poika. Me muistamme sen keskustelun, minkä siellä sitten käytiin: "Autuas olet sinä, Simoni Joonan poika. Ei liha eikä veri tätä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni Henki, joka on taivaissa." Ja vielä luvattiin Pietarille siellä antaa nämä päästön avaimet, sideavaimet ja päästön avaimet.

Jos me veljet ja sisaret lyhyesti pysähdymme tämän asian edessä, olemme niin keskeisen asian, niin suuren asian äärellä, kun me puhumme päästön avaimista, evankeliumin virastetta. Me emme edes sitä tajua, se että meille on annettu täällä tämä oikeus ja valta antaa syntejä anteeksi.

Me tiedämme, miten usko yhdistää Jumalan lapset yhdeksi perheeksi Pyhän Hengen kautta ja miten elämän Herra Jeesus Kristus Henkensä kauttaan vielä tänä päivänä omiensa kanssa, niin kuin hän lupasi: missä minä olen, siellä pitää teidän myös olemaan. Ja Jeesus jätti aikanaan nämä päästön avaimet tänne omiensa keskelle, tässä tälle Pietarille ja opetuslapsille.

Mutta myös myöhemmin Johannes siellä suljettujen ovien takana kirjoittaa siitä, miten Jeesus vielä vahvisti tämän Pyhän Hengen viran. Ja vielä tänä päivänä tämä virka on Jumalan valtakunnassa voimassa. Jumalan armojärjestys ei muutu.

Tämän ajan virtaus tenee keskellä. Sitä ei muuta tekoäly, ei salaliittoteoriat, ei valheissarjat. Jumala, Jumalan valtakunta ja Jumalan sana se on ja pysyy iankaikkisesti.

Jos me vielä ajattelemme tuota virkaa, mikä opetuslapsille annettiin, sillä Jeesus kysyi kaikilta opetuslapsilta. Sitä ei yksistään Pietarille annettu, vaan sen Hengen päälle, missä Pietari todisti Jeesuksesta. Ja näin tämä on Hengen virka tänäkin päivänä.

Mutta kun tämä on näin megaluokainen kysymys, tämä päästön avaimet, niin me veljet ja sisaret tiedämme myös sen, että sielunen vihollinenkin tietää tämän asian ja se saattaa olla sotkemassa tätä Jumalan lasten keskinäistä rakkautta tässäkin asiassa.

Meidän on hyvä muistaa, että meille Jumalan lapsille on jätetty vain ja ainoastaan nämä päästön avaimet ja ne sideavaimet. Jos me niitä joudumme käyttämään, niitä käyttää Jumalan seurakunta.

Mutta silloin, jos me joudumme siellä seurakunnan keskellä sideavaimia käyttämään, ei ole kysymys siitä, että anteeksiantamus Jumalan seurakunnassa olisi loppu, vaan silloin on elävä usko sydämeltä hävinnyt.

Ennen kuin päästön avaimia käytetään, päästön avaimet vain toteavat sen tilanteen. Ja tässäkin asiassa on suuri Jumalan rakkaus. Ja niin kuin totesin, se on yksinomaan seurakunnan tehtävä.

Sitten jos me Pietarin elämästä vielä kaksi asiaa ottaisimme esille, kaksi tapausta, monet sattuvat sinne nuotion äärellä, toinen siellä Antonian linnan pihalla, toinen Tiberian meren rannalla.

Muistamme, kun Vapahtaja otettiin kiinni ja vietiin sinne ylimmäisen papin temppelin pihalle, Antonian linnan pihalle, niin Pietari pääsi sinne Johanneksen avulla seuraamaan, mitä siellä tapahtui.

Siellä jo portinvartija kysyi Pietarilta: sinäkin olet yksi noista. Pietari kieltää. Ja kun siellä iltanuotiolla lämmiteltiin, siellä kahdesti kysyttiin vielä. Pietari lopuksi aivan sadattelemalla sadattelee: totisesti minä en tunne tuota miestä.

Luukas kirjoittaa, miten Pietarin ja sidotun Vapahtajan katseet kohtaavat. Jeesus varmaan kuuli nämä keskustelut, mutta se katse ei ollut syyttävä, se oli täynnä rakkautta ja lämpöyttä langennutta Pietaria kohtaan.

Voimme vain kuvitella, mitä Pietarin sydämessä silloin tapahtui. Siellä romahti maailma: nyt minä kielsin Vapahtajan. Se minkä sitä Vapahtajaa oli ennustanut, jota minä en uskonut vaan omaan voimatuntooni, ajattelin, että se ei käy toteen, nyt se oli käynyt.

Pietari siellä, niin kuin raamattu kirjoittaa, meni yöön pimeyteen ja itki katkerasti. Kaikki oli menetetty, usko oli kielletty. Siellä kulki onneton mies.

Sitten toinen nuotiotapahtuma oli aamunuotiolla Syyrian meren rannalla. Raamattu antaa ymmärtää, että Pietari oli saanut palaamisen armon, hän oli jälleen opetuslasten joukossa.

Siellä Vapahtaja kolmasti kysyy, kolmasti kieltäneltä Pietarilta: rakastatko minua? Että Pietari aivan tuskastuu: Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan.

Näin tämä Pietari saa sitten tehtävän: mitähän tässä meidän tekstikohdassammekin sitten tekee? Ruokkia, kaitseja ja ruokkia Jumalan lapsia.

Ja tämä meidän tekstimme se viittaa näihin Pietarin elämän tapahtumiin, kun hän täällä kiittää siitä, että hän oli jälleen saanut syntyä tähän elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista.

Se, että ihminen saa syntyä Jumalan valtakuntaan, se on aina Jumalan teko, Jumalan päätös. Jos ihminen hylkää tämän Jumalan valtakunnan, se on ihmisen oma päätös, mutta ihminen ei voi itse sitä päättää, että tulisi takaisin. Se on aina Jumalan suurta rakkautta.

Mutta silloin kun näin saa tapahtua, niin silloin sydän laulaa kiitosta niin kuin Pietari tässä meidän tekstissämme tai niin kuin monet virret ja Sionin laulutkin siitä niin kauniisti laulavat.

Se virsikin toteaa: muistan päivän autuasta, jolloin Jeesus löysi mun syntein tähden tuomitun, tilastani kauheasta, osti minut omakseen, otti aivan omakseen.

Se, että ihminen saa syntyä Jumalan valtakuntaan, se on sellainen tapahtuma, että se ei jää ihmiselle epäselväksi, mitä siinä tapahtuu. Tämä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Ja tämän valtakunnan löytyminen on niin iso asia, että siitä iloitsee taivaan henget, siitä iloitsee Jumalan seurakunta ja siitä iloitsee löytäjä.

Ja tämä löytäjä löytäjän mielessä siellä tapahtuu niin isoja asioita, että monet ne entiset elämässä tärkeät asiat menettävät merkitystä, tilalle on tullut paljon parempaa.

Tästä se Pietarikin kiittää.

Sitten Pietari toteaa tästä toivosta, elävä toivo, ja hänen tästä seuraavassa jakeessa sitten kertoo siitä, mikä tämä elävä toivo on: katomattomaan ja saastuttamattomaan ja turmelemattomaan maan perintöön, joka taivaassa tähdelle pantu on teitä varten.

Kun me puhumme toivosta, niin se on aina jotain sellaista, mikä on edessäpäin. Me elämme ihmisinä tätä hetkeä, me emme yhtään voi eteenpäin elää, mutta meillä on sydämessä tämä toivo.

Aivan niin kuin me äsken lauloimme: sydämessä soi jo ääni, taivaan kiitos sävelten, toivossa nyt nostan pääni, uutta maata tähöillen, uutta virttä karitsalle. Siellä sitten veisataan: ylistystä Jumalalle väsymättä milloinkaan.

Veljet ja sisaret, tämä on se toivo, mitä me saamme, siellä sydämellä kantaa.

Sinäkin veljeni ja sisareni, joka monasti olet epäillyt autuuttasi, monasti olet ajatellut sitä, että saapuko se minun purteni milloinkaan sinne autuuden satamaan.

Mutta tälläkin hetkellä älä käännä katsettasi sinne omaan sydämeesi, saat kääntää sen uskon alkaineen päättäjään, Herran Jeesukseen Kristukseen. Siinä on sinun pyhyytesi, siinä on sinun autuutesi, sinun turvasi ja toivosi.

Näin turvallista valtakuntaa veljet ja sisaret me saamme olla täällä asumassa.

Ja niin kuin sanoin, monet Sionin laulut ne laulavat niin kauniisti toivosta, mitä me sydämellä saamme kantaa.

Ja ajattelin vielä muistella sitä Sionin laulua, joka toteaa: mun kotini taivassa ihana on, ja sinne jo toivoni kantaa.

Kun maailma kuohuu ja on levoton, niin taivas vain rauhaa voi antaa. Ah, siellä ei tunneta murheita maan, ja huolini vaivani jätän myös saan, kun uskossa matkani päätän.

Tämä veljet ja sisaret se on se elävä toivo, mitä me sydämellämme saamme tänäkin päivänä olla kantamassa ja näkemässä.

Uskova silmä se katsoo tulevaisuuteen, niin kuin Sionin laulaja toteaa: niinpä uskova silmä kantaa yli matkan myrskyisen, katsellessa rauhan rantaa, kaipuu täyttää sydämen, saavu kohta määränpäähän, silloin tyyntyy myrskysää.

Mutta vaikka me saamme kantaa tätä elävää toivoa sydämessämme, niin me jokainen tiedämme sen, että me elämme myös siellä arjessa.

Voi miten siellä monasti tämä kotimaan ihana ranta, tämä elävä toivo saattaa olla sumun veitossa. Siellä Jumala koettelee meitä, niin kuin tässä meidän tekstimmekin toteaa, että teidän uskonne koetus löytyy paljon kallimmaksi kuin ne katova kulta.

Mutta tässä elävässä toivossa vielä apostoli toteaa, miten me saamme tässä iloita: te, joita nyt tarvitaan vähän aikaa, moninaisilla kiusauksilla kiusataan.

Se saattaa välillä tuntua siellä arkielämän keskellä: onko Jumala minut unohtanut? Se saattaa tuntua siellä yksinäisyyden keskellä.

Sinullekin veljeni ja sisareni, joka ehkä sairasvuoteella sinottuna kuuntelet, tekisi mieli tulla Jumalan lasten koolle, ajalliset mahdollisuudet eivät sinua siihen anna lupaa ja mahdollisuutta.

Mutta vaikka sinä olet siellä yksin, niin sittenkään et ole yksin. Elämän Herra Jeesus Kristus, hän on luvannut omiensa kanssa olla maailman loppuun asti.

Hän on siellä sinun turvanasi, sinun toivonasi. Ja meidän ei tarvitse sitä tuntea, että me yksin olisimme. Jumala henkensä kautta on omiensa kanssa maailman loppuun asti.

Meillä on näitä monia koettelemuksia, monia kiusauksia, ja me tiedämme, miten me elämme tässä maailmassa.

Mutta niin kuin Jeesus jäyväispuheessaan totesi, miten maailma teitä vihaa. Niiinhän ensin minuaan vihasi. Ja jos te olisitte maailmasta, niin maailma omaansa rakastaisi.

Vaan ette ole maailmasta, vaan minä eroitin teidät maailmasta, siksi maailma teitä vihaa.

Ja tämä monasti saattaa tuntua lihalla ja verellä niin vaikealta.

Siellä vuorisaarnassa, kun Jeesus puhui autuaan ihmisenä tuntomerkeistä, niin siellä toteaa, että iloikkaat ja riemoikkaat, kun he pilkkaavat ja vainovat teitä ja puhuvat kaikki näistä pahuutta valhetellen minun tähteni teidän päälle.

No, minkä takia tästä pitäisi iloita? Jeesus jatkaa: iloikkaat ja riemoikkaat, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.

Siis siellä pilkankin nää alla.

Sinä veljeni ja sisareni saisit olla näkemässä sen, että kun me saamme pilkkaa, se on merkki siitä, että me emme ole tästä maailmasta, vaan me olemme kulkemassa sitä iankaikkista elämää kohti.

Tämän maailman keskellä moni enää koettelemusten, kiusausten haluaa.

Ja hyvä on myös muistaa sen raamatun sanaa, jota Jumala rakastaa: sitä hän myös kurittaa.

Ja minkä takia näin? Kyllä me jokainen sen tiedämme, jos meidän elämämme olisi vain sitä yhtä alamäkeä, kyllä siinä tämä elämän kallein asia saattaisi unohtaa.

Me saattaisimme alkaa liikaa luottamaan omiin mahdollisuuksiin, mutta Jumala koettelee sen takia, että tämä Jumalan valtakunta pysyisi meille rakkaana ja kalliina.

Ja että me emme luottaisi omiin voimiin, vaan luottaisimme siihen, mitä kolkatan keskimmäisellä ristillä kerran tehtiin: sinun ja minun edestä.

Siellä maksettiin koko maailman syntivelka.

Jeesuksen sanat: se on täytetty. Se merkitsi sitä, että Isän tahto tuli täytetyksi.

Ja meille on sunastus edessä.

Jeesus sovitti sinun ja minun syntini.

Sitten tämä meidän tekstimme vielä toteaa: jota te rakastatte, vaikka ette häntä näin näe, jonka päälle te myös uskotte, ehkä te häntä nyt näin näette.

Niin te kuitenkin saatte iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla.

Meille nousee mieleen se epäilevä Tuomas. Muistamme, kun Jeesus ilmestyi omilleen ensimmäisen kerran suljettujen ovien takana.

Tuomas ei ollut paikalla. Siellä muut opetuslapset iloiten sitten kertovat Tuomalle tästä, mitä he olivat nähneet ja kokeneet.

Tuomas oli synkissä tuntemuksissa, epäilykset olivat niin suuret, että Tuomas ei jaksanut uskoa. Hän totesi: ellei näe, en usko.

Seitsemän päivän perästä opetuslapset olivat taas koolla. Jeesus ilmestyi.

Miten reagoi Jeesus Tuomakseen, kun hän näki häneen? Alkoiko Jeesus torumaan Tuomasta, että miksi epäilit? Miksi olit epäuskoinen? Ei alkanut.

Vaan Jeesus totesi Tuomalle: tule tänne.

Veljeni ja sisareni, sinä, joka monasti olet epäillyt, sinulle kuuluu tämä sama sanoma, minkä Jeesus sanoi Tuomalle: tule tänne, älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.

Jumala rakastaa heikkoa lastaan, ei halua meitä heittää tästä Jumalan valtakunnasta pois. Hän tietää meidän heikkoudet ja puutteet ja hän haluaa meitä olla lähestymässä.

Siksi me saamme tätä Jumalan valtakuntaa turvallisesti täällä olla asumassa ja saamme olla kokemassa ja tuntemassa sen, minkä tämä meidän tekstimme viimeinen jae toteaa: ja käsitätte teidän uskonne lopun sieluin autuuden.

Veljet ja sisaret, tämä on meidän päämäärämme tänäkin iltana. Se on meidän taivastoivomme, että kerran me saamme nähdä sen, mitä heikolla uskolla olemme olleet täällä kilvoittelemassa.

Apostoli Paavalikin, hän oli siellä Rooman vankilassa, tiesi sen, että marttyyrikuolema odottaa, mutta Paavali toteaa, miten hän on hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt.

Sitten hän jatkaa: tästä edes on minulle tallella pantu vanhurskauden kruunu, joka vanhurskas Herra sinä päivänä minulle annat, mutta ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka hänen ilmestystään rakastavat.

Kuulitko veljeni ja sisareni? Kaikille, jotka hänen ilmestystään rakastavat, myös sinulle.

Epäilysten keskellä täällä seuraten istuva veli tai sisar, joka siellä arkielämän keskeltä olet tullut tänne Jumalan lasten kokoontumiseen, saatat seurapenkissä istua, katsella ympärillä: kyllä nuo muut, mutta miten on minun laitanani? Saapuuko se minun purteni milloinkaan sinne autuuden satamaan?

Älä käännä katsettasi sydämeesi, omaa näe sydämeäsi, kohota katsesi elämän Herran Jeesukseen Kristukseen.

Ja vaikka et edes jaksaisi pyytää, niin ei tällä hetkellä sitä taivaasta Isänne sydämeltä asti kuulu ne taivaan terveiset.

Siinä tuntemuksissa, mitkä sinulla on, saat avata sydämesi uskomaan synnit, matkan eväät ja virheet anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliin maahan vuotaneessa sovintoveressä.

Saat uskoa niin kuin Jumalan valtakunnassa sanotaan: rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Ja tämä sama sanoma se kaikuu sinne lähettimien äärelle, sielläkin sinä veljeni ja sisareni epäilysten keskellä ehkä matkaava, sinäkin saat jäädä turvallisesti uskomaan synnit, matkan eväät ja virheet anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, synnit anteeksi.

Ja tämä uskomisen asia se on niin turvallinen asia. Jumala tietää ja näkee. Se on aivan ihmeellinen asia, että kaikki tietävä Jumala, taivaan ja maan Herra, hän näkee sinun ja minun sydämeni.

Jumala asuu pyhyydessä ja korkeudessa, mutta niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä sydän.

Ja tämä uskomisen asia tämä on niin turvallinen, niin kuin laulun tekijä, virrentekijä sitä toteaa: Jeesus, sun on alkamasi uskon ja kilvoitus, sun on myöskin hallussasi, matkan päässä vapaa-ahoitus.

Silloin ne minut nääntyneet noudat luoksesi taivaaseen.

Tätä kohden sinä veljeni ja sisareni saat jäädä turvattuna matkaa tekemään, saat jäädä uskomaan synnit, viimeiset epäilykset ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliin sovintoveressä.

Ja saamme jäädä Jumalan ja hänen armosanansa siunattuun haltuun Jeesuksen nimeen. Aamen.