Reisjärven opistoseurat/Seurapuhe Reisjärven opistolla 05.08.2023 09.00

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kirkkovuodessa huomiselle pyhäpäivälle on annettu tavallista enemmän lukukappaleita. Yksi niistä on apostolien tekojen luvusta 20. Se on otsikoitu jäähyväispuhe Efesoksen seurakunnan vanhimmille. Kuulkaamme.

Miletoksesta Paavali lähetti sanan Efesokseen ja kutsui seurakunnan vanhimmat luokseen. Kun nämä olivat tulleet ja Paavali puhui heille, te tiedätte millä tavoin minä kaiken aikaa siitä päivästä alkaen, jona tänne Aasiaan tulin, olen toiminut teidän keskuudessanne. Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet. En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herramme Jeesukseen.

Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän. Joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän, julistaa evankeliumia Jumalan armosta.

Jumalan armosta.

Sana jäähyväiset tuo meille helposti voimakkaita tunteita mieleen. Monet meistä olemme olleet jäähyväistilanteissa tai jossakin lähtötilanteessa, jossa on jäähyväisyyden tuntu aistittavissa. Ne sanat, mitä silloin on keskusteltu ja kuultu, ovat varmaan usein jääneet voimakkaasti mieleen.

Viikko sitten joku pappi sanoi minulle, että hänellä on nyt parin viikon päästä lähtösaarna. Hän oli työskennellyt pitkään, vuosikymmeniä jossakin seurakunnassa, ja nyt oli tullut aika pitää lähtösaarna, jättää jäähyväiset seurakunnalle. Se on varmaan aika voimakas kokemus paitsi lähtijälle, niin myös kuulijakunnalle.

Toinen esimerkki jäähyväistilanteesta. Muistan vuosien takaa herän kuvauksen, jonka joku tuttavani kertoi. Hän sanoi, että siellä heidän kaupungissaan oli saarna ja vanhus. Hän ei enää puheita jaksanut pitää. Mutta siellä kaupungissa oli kuitenkin tullut semmoinen ajatus, että jospa se vielä kävisi ikään kuin jäähyväispuheen pitämässä. Ja tuo tuttavani oli saanut tehtäväksi mennä kysymään vanhaa miestä vielä kerran palvelemaan. Hän oli mennyt sinne ja esittänyt asiansa ja sanonut, että asiat on hyvin järjestyksessä, että minä ajan autolla sinun portaittesi eteen ja sitten palautan sinut taas takaisin. Jospa sä kävisit sen puheen meille vielä pitämässä.

Tuo saarna ja vanhus oli sanonut, että ei hän enää osaa. Se aika, seurapuhujan aika, se on mennyt ohi. Se oli ollut voimakas kokemus. Tuo kysyjä kertoi, että häneltä pääsi itku. Siinä oli jäähyväisten tuntu. Mutta puhetta ei enää voitu pitää.

Kolmanneksi muistuu mieleen jäähyväistilanteista eräs tapaus. Eräs perheen isää sairasti ja hän vielä halusi lapsensa kutsua koolle ja puheella vielä lähtiäisiksi heille tärkeitä asioita. Hän sanoi lapsillensa: eläkää sovussa, älkää riidelkö. Se on hyvä neuvo myös tänä päivänä ja meille itse kullekin. Voi miten monet tulehtuneet välit olisi voitu välttää, jos olisi muistettu. Vaikkapa perinnön jakotilanteissa: älkää riidelkö, eläkää sovussa.

Näinhän se vanhan testamentin Joosefkin neuvoi, kun hänen veljensä lähtivät pitkälle matkalle Egyptistä hakemaan isää ja sukua sinne Egyptiin. Hän sanoi, älkää riidelkö tiellä.

Tuttua ja koettua on varmaan myöskin se, että moni ihminen jopa vuosien tai vuosikymmenten jälkeen muistaa, kun uskovainen isä tai äiti on puheillut jäähyväisiä ja kertoi, että uskomisen asia on elämän ykkösasia. Voi miten minä toivoisin sitä teille kaikille.

Pyhissä kirjoituksissa jäähyväispuheet on tuttu teema. Mooses piti kerran pitkän jäähyväispuheen ja siirtyi sitten Nebonhuorelle. Hän kuoli siellä ja Raamattu kertoo, että Herra hautasi hänet eikä kukaan ole sen koommin saanut tietää, minne hänet haudattiin.

Herramme ja Vapahtajamme itse piti jäähyväispuheen ennen kärsimistään: Minä olen voittanut maailman.

Nyt me olemme pysähtyneet apostoli Paavalin pitämään jäähyväispuheeseen, jonka hän piti Efeson seurakunnan vanhimmille, tai itsioille, niin kuin hän itse sanoo. Tämä puhe on apostolien teoissa ainutlaatuinen puhe, jossa apostoli keskittää sanomansa nimenomaan seurakuntien edustajille ja puhuu samalla itsestään.

Apostoli oli kolmannella lähetysmatkalla. Hän oli paluutaipaleella. Hän purjehti Turkin rannikkoa pitkin. Ohitti Efesoksen. Ei mennyt sinne, koska hän halusi jouduttaa helluntaiksi Jerusalemiin. Mutta sitten hän pysähtyi 60 kilometrin päähän Efesoksesta, Miletokseen, ja kutsui sinne nämä Efeson seurakunnan kaitsijat, vanhimmat, ja piti heille jäähyväispuheen.

Tässä puheessa on neljä osiota. Ensinnäkin hän tarkastelee lähimenneisyyden tapahtumia evankeliumin työsaralta, kertoilee kuulumisia matkan varrelta. Toiseksi hän luo katsetta tulevaisuuteen, minkälaisia näköaloja on nyt edessäpäin. Kovin ruusuiselta ei näyttänyt tulevaisuus. Hän tiesi sanoa, että kahleet ja ahdinko odottavat häntä. Ja toiseksi hän tiesi sanoa Efesolaisille kaitsijoille vanhemmille, että minun lähtöni jälkeen tulee susia, jotka eivät laumaa säästä. Ja teidän itsenne keskuudesta nousee miehiä, jotka puhuvat totuuden vastaisesti.

Kolmanneksi tässä puheessa apostoli jättää testamentin. Ja neljänneksi vielä hän antaa siunauksensa.

Tässä huomisessa lukukappaleessa keskitytään kahteen asiaan: näihin menneisyyden tapahtumiin ja sitten tulevaisuuden näköaloihin. Apostoli sanoo menneisyyteen viitaten, että tehän tiedätte, miten hän on toiminut. Kaiken aikaa, alkupäivistä lähtien täällä Aasiassa, hän on teidän keskuudessanne toiminut niin, että on palvellut Herraa nöyrin mielin.

Siinä on hyvä malli myös tämän päivän evankeliumin työntekijöille: puhua nöyrin mielin ja myöskin itse olla nöyränä. Sitä sanan palvelijoilta ja meiltä kaikilta kysytään. Me saamme olla rohkeita, mutta nöyriä.

Kun myöhemmin apostoli kirjoitti vankeudesta Efesolaisille, hän nosti tämän nöyryysteeman silloinkin esille. Hän sanoi: minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä elämään saamanne kutsun mukaisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä.

Myöskin apostoli Pietari liittyy voimakkaasti tähän nöyryysteemaan ja haluaa sen antaa matkaohjeeksi. Hän kirjoitti: Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Sitten toiseksi hän kertoo, apostoli Paavali, että hän on paitsi nöyrin mielin toiminut, niin myöskin kyynelet silmissä. Kahteenkin otteeseen apostoli nostaa tämän ajatuksen, että hän on kyynelet silmissä tehnyt evankeliumin työtä.

Muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta yötä päivää kyynelet silmin opastanut kutakin teistä. Toisessa yhteydessä apostoli Paavali nostaa myöskin tuon kyynel-teeman esille. Nimittäin toisessa kirjeessä korinttilaisille hän kirjoittaa: kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelet silmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.

Apostoli kirjoitti juuri Efesoksesta tämän kirjeen, toisen kirjeen korinttilaisille, ja siinä hän nostaa tämän kyynel-teeman. Ja tiedämme, että apostoli on kirjoittanut ihan oman kirjeenkin, jota kutsutaan kyynel-kirjeeksi. Hän kirjoitti sen Korinttiin, ja sitä ei ole meille säilynyt.

Mutta evankeliumin työssä tunnetaan monesti todeksi se, että kyynelet silmin sitä tehdään, ja siihen on varmaan monet eri perusteet.

Jo vanhan testamentin psalmin kirjoittaja koki omakseen tämän tuntemuksen. Hän sanoi: jotka kyynelein kylvävät, ne riemuiten korjaavat; jotka itkien menevät kylvämään, vakkaansa kantain, ne riemuiten palaavat kotiin, lyhteet sylissään.

Eikä tämä kyynelet silmässä työn tekeminen ole varmaan kadonnut vieläkään. Kyllä se on varmaan evankeliumin työntekijälle tuttu kokemus, niin kuin on myöskin isille ja äideille, jotka kodissaan lapsille evankeliumin sanaa kylvävät.

Kerran yksi pikku poika sanoi, että hän ihmettelee, miksi isä niin usein itkee, kun hän lähtee pitämään seurapuheita.

Te, rakkaat sananpalvelijat, veljet, voisitte omalta kohdaltanne kertoa, mistä eri syistä te monesti kyynelet silmin teette evankeliumin työtä.

Sitten apostoli kertoo, että tässä työssä on ollut myöskin vastoinkäymisiä, koettelemuksia. Hän on saanut juutalaisten taholta kokea koettelemuksia, joita he juonillaan ovat hänelle aiheuttaneet.

Totta oli se, että näillä matkoilla monesti juutalaiset aiheuttivat juonillaan koettelemuksia. Voisimme nostaa muutaman esimerkin näistä matkoista.

Lystrassa ensimmäisellä lähetysmatkalla kerrotaan, että Paavalia kivitettiin ja hänet raahattiin kaupungin ulkopuolelle, koska hänen luultiin kuolleen. Onhan siinä melkoinen koettelemus.

Toisella lähetysmatkalla kerrotaan Tessalonikasta näin: Kateuden ja kiihkon vallasta juutalaiset värväsivät torilla maleeksivia, kelvottomia miehiä, haalivat koolle kansaa ja nostattivat kaupungissa mellakan.

Edelleen Tessalonikasta kerrotaan, kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali julisti Jumalan sanaa myös Verojassa, siinä toisessa kaupungissa. He tulivat sinne ja alkoivat sielläkin villitä ja kiihottaa kansaa.

Korintista kerrotaan, Paavali torjui juutalaisille, että Jeesus on Messias, mutta juutalaiset väittivät herjaten häntä vastaan.

Entä se Efeso, jonka vanhimmille hän nyt piti puhetta, minkälaiset kokemukset sieltä oli ollut? Kerrotaan, Paavali kävi synagogassa, keskusteli siellä ja puhui rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta. Kun muutamat kuitenkin kovettivat sydämensä, eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kaikkien kuullen, Paavali lähti heidän luotaan ja vei opetuslapset mukanaan.

Sitten tulee mielenkiintoinen asia. Siitä alkaen hän opetti Tyrannoksen koulussa. Tätä jatkui kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian maakunnan asukkaat saivat kuulla Herran sanaa.

Siis vastustusta oli monelta suunnalta ja yleensä joka paikkakunnalla. Mutta tuo viimeisin esimerkki kertoo sen, että vastarintakin voi koitua siunaukseksi. Apostoli vaihtoi paikkaa ja kohta koko Aasian väki sai kuulla evankeliumia Kristuksesta.

Jumala voi kätkeä siunauksensa myös koettelemusten keskelle.

Mutta kun näin toteamme, että juutalaiset aiheuttivat tätä vastarintaa, niin onhan meidän rehellisesti sanottava, että kyllä sitä vastarintaa tuli muualtakin.

Korinttilaiskirjassa kerrotaan näin: Juutalaiset vaativat ihmetekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena ja muiden mielestä se on hulluutta.

Ei ole korkeassa kurssissa Jumalan evankelmi ollut, kun se on ollut herjausta ja hulluutta kuulijoiden mielessä.

Entä Ateenassa? Kerrotaan, että Ateenassa filosofit sanoivat Paavalista: "Minkä hän tiedon jyvän tuokin luulee noukkineensa?" Eikö ole melko väheksyvä kommentti?

Taitaa olla vieraiden jumalien julistajia, sanoivat toiset, sillä Paavali julisti evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.

Ja sitten jotkut irvailivat Paavalille, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta.

Efesoksessa syntyi kerran myöskin mellakka. Demetrios Hopeaseppä teetätti kuvia Artemi-jumalattarelle ja tulot pienenivät, kun apostoli tuli ja puhui elävää Jumalan evankeliumia. Kohta syntyi mellakka ja väkeä virtasi torille ja teatteriin ja tuli yleinen sekasorto.

Näin voimakkaita vastustustilanteita apostoli sai matkoillaan kokea.

Rakkaat sanankuulijat, äsken jo Erkki veli puhui siitä, että kyllä meillä on kiitoksen aihetta tänä päivänä. Ei meillä ole tällaisia pelkoja eikä tällaista vastarintaa, saatikka väkivaltaa tai vankeutta. Ei meidän tarvitse pelätä. Meillä on uskonnonvapauslaki.

Tämä vuosi on muuten juhlavuosi. Nyt tulee kuluneeksi sataa vuotta suomalaisista uskonnonvapauslain säädännöstä. Kyllä me saamme kiittää Jumalaa, että meillä on näin hyvä aika. Ei tarvitse pelätä.

Mekin Reisjärven opistoseurojen puhujat saamme olla aivan turvallisella mielellä. Meitä ei kuskata putkaan Haapajärvelle.

Sitten apostoliin näistä kokemuksista on hyvä nostaa myöskin se, että emme juuttuisi näihin negatiivisiin vastustusasioihin, kamppailuihin, vaan jaksaisimme nähdä, että olihan siellä paljon myönteistäkin ja apostoli itse sen myös tuo julki.

Hän jaksaa nostaa myöskin näitä hyviä puolia matkoilta esiin ja iloitsee Jumalan evankeliumista ja sen menestyksestä ja iloitsee siitä, että hän saa olla tässä arvokkaassa työssä.

Hän vankeudesta myöhemmin kirjoitti näille efesolaisille tällä tavalla: Huomatkaapa tämä positiivinen puoli nyt. Saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teidät rukouksissani.

Minulle kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta.

Näissä jokilaaksoissa, missä me nyt olemme, aikoinaan lähti Arvi Hintsala niminen saarnamies matkoille, kulki myöskin muualla ja kaukanakin. Kun opin tuntemaan jonkin verran Arvin, hän oli jo vanha mies, hän oli syntynyt 1902.

Minä muistan tähän positiiviseen näkökulmaan liittyen evankeliumin työstä erään opetuksen, jonka Arvi antoi minulle. Hän sanoi jonkun seurahuoneen sakastissa istuessamme näin: tuli puhetta evankeliumin työn tekemisestä, niin hän sanoi, että ei hän tätä työtä jaksaisi tehdä, jos tästä ei olisi iloa.

Rakkaat kuulijat, viimeiset viisikymmentä vuotta minä olen tuota positiivista näkökulmaa koittanut muistaa ja todeksi elää.

Ja kun olemme nyt täällä Arviinsalan seuduilla, niin ehkä voisi antaa myöskin lukemis- ja kuuntelemisvinkin, nimittäin Arviinsalan puheita ja kirjoituksia on luettavissa, ne on tallennettu kirjaan Näetkö hänen kasvonsa?

Sitten apostoli palaa siihen näkökulmaan, mitä on edessäpäin. Hän tietää, niin kuin totesimme jo, että kahleet ja ahdinko on edessäpäin, mutta hän tietoisesti kulki kohti Jerusalemia, ei palannut takaisin.

Monet kyllä kertoivat, että siellä ei ole hyvää Jerusalemissa odotettavissa, mutta apostoli näki ja koki, että Pyhä Henki ohjaa asioita nyt myös niin, että häneen tulee kulkea tämä tie, ahdingon tie, ja tie, jonka päässä lopulta on sitten myös marttyyrikuolema.

Matkan pää on edessä hänellä. Pyhä Henki vakuuttaa, että tähän suuntaan nyt hän on menossa.

Mutta kun hän sitä lopputulemaa arvioi, niin hän nostaa myöskin taas yhden positiivisen asian eteen. Toki valtavan iso kysymys on se, että tulee luonnollinen matkan pää, elämän loppu, kuolema.

Mutta ei se ollut apostolille se iso asia, johon hän viime kädessä kiinnitti huomiota. Minä uskon, että kun hän puhui matkan päästä, niin hän katsoi vielä, hän katsoi sinne, missä on hänen päämääränsä lopullisesti.

Hän kirjoittaa filippiläisille: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. En tiedä kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon.

Juoksen kohti maalia, saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen, sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.

Ja apostoli tahtoi vielä tuoda julkisen, että iso asia on myöskin viedä tämä evankeliumin työ, joka häneen uskottavaksi on annettu, niin ihan loppuun asti.

Minä olen saanut Herralta Jeesukselta palvelustehtävän julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Ja minä haluan viedä tämän tehtävän loppuun asti.

Rakkaat sanankuulijat, tänään näillä juhlilla Jumalan armon evankeliumi on läsnä. Se on tarjolla meille jokaiselle. Syntien anteeksiantamus on täyttä totta ja sen tuoma ilo ja rauha.

Ja jos kuulomatkan päässä on joku semmoinen, joka kyselee, olisiko elämässä jotakin muuta sisältöä kuin se, mitä silmillä näkee ja korvilla kuulee, niin me haluaisimme rohkaista, että nyt on hyvä päivä. Nyt on uskon ja evankeliumin päivä.

Ja älä pane mitään esteitä evankeliumin uskomiselle. Koita laittaa ne sivuun ja nähdä, että Jumalan armon evankeliumi on tänään sinua varten tarjolla.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä uskokaa turvallisesti tänäänkin joka ikinen seuravieras pyhä Jumalan evankeliumi omalle sydämelle.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Omalle kohdalle voimaksi, rohkeudeksi Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Ja jatkakaa matkaa iloiten ja kiittäen siitä, että saamme viipyä ja elää uskosta ja Jumalan armon evankeliumin osallisuudessa Jumalan valtakunnan matkasaatossa.

Siunaatteko myös minua pyhällä evankeliumilla. Uskoa minä tahdon. Aamen.