Juhannusseurat/Seurapuhe Maitoisten leirikeskuksessa 22.06.2024 13.52

Jeesuksen nimen jatkamme vielä hetken näitä juhannusseuroja. Ajattelin lukea puheeni johdannoksi erään tälle juhannuspäivälle osoitetun Vanhan testamentin tekstin täältä profeetta Jesajan kirjasta sen 40-luvusta, siitä alusta kahdeksan jaetta. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen: Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivan aika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistään. Huutavan ääni kuuluu: Valmistakaa Herralle tie erämaahan.

Tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoot, kaikki vuoret ja kukkulat alennettukoon. Kollegot tulkouttakoon sangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy. Kaikki liha saa sen nähdä, sillä Herran suu on puhunut.

Ääni sanoo: Julista. Toinen vastaa: Mitä minun pitää julistaa? Kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki sen kauneus kuin kedonkukkanen. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti ruohoa on kansa.

Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Amen.

Me elämme keskellä kauneinta kesää. Monet kukat ovat kauneimmillaan ja juhannusruusut ovat avautuneet meidän iloksemme. Raamatussa on monia tällaisia kauniita kuvia ja vertauksia ihmisen elämästä ja ihmisen kaikesta siitä, mitä me teemme ja mitä me olemme, niin ne ovat kauniisti tänne kirjoitettu ja kuvattu.

Oikeastaan tämän tekstin alla, kun tätä tutkin ja mietin, niin jotenkin tuntuu sanan palvelijan tehtävässä, kun on niin monta kertaa, veljet varmasti jakavat tämän tunteen, että mitä minä puhuisin. Niinpä tekisi mieleni aloittaa aivan kuin tekstiä käymään läpi täältä loppuosasta, mitä kuulin. En tiedä, mikä oli profeetta Jesajan tuntemiset. Jesajaprofeetta eli vaikeassa ajassa noin seitsemänsataa vuotta ennen ajanlaskun alkua, vaikutti siellä Jerusalemissa. Maailmanaika oli hyvin uhkaava, ja Jesaja varoitti tulevasta babylonian vankeudesta, pakkosiirtolaisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Ennen sitä kansan sydän oli luopunut Jumalasta, elettiin voimakasta maallistumisen aikaa. Jos ajattelemme tätä meidän nykyistä aikaa, niin eikö kuulosta tutulta? Näkymät eivät olleet mitenkään kovinkaan iloiset inhimilliseltä puolelta katsottuna. Ja Jesajalle annettiin sanat julistamista varten. Sen verran on hyvä teille nuoremmille ja ehkä myös jollekin vanhemmille muistuttaa siitä, että eihän tuolloin Jesajan aikana, profeettojen aikana, ollut kirjoitettua Jumalan sanaa tässä muodossa kuin meillä se on.

Raamatunkaan ei ollut, sitä ei ollut vielä koottu. Varmasti oli tekstejä ja tekstit olivat tuttuja, mutta enimmäkseen varmasti Jumalan teot ja työt siirtyivät isiltä lapsille ja opettajat opettivat ja kertoivat niitä ihmeellisiä Jumalan töitä, kuinka Jumala oli kansaansa siunannut ja varjellut. Korpitaivalkin, niin kuin se on tänne Raamattuun kirjoitettu moneenkin kohtaan, niin se Korpitaipaleessakin oli hyvin tarkat kuvaukset, mitä siellä tapahtuu ja minkälaiset tuntemiset oli. Siitä heprealaiskirjeessä sanotaan, sanotaankin näin, että kun ei ollut sitä Jumalan sanaa, niin Jumala puhui silloin isille profeettain kautta monella muotoa, monella eri tavalla. Mutta näinä viimeisinä päivinä, siis näinä päivinä, hän on puhunut meille poikansa kautta.

Hän on puhunut meille poikansa kautta. Ja niin kuin eilen muistelin puheessani siitä, että Jumala Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että teille on hyödyksi se, että minä menen pois. Että Pyhä Henki tulee ja palauttaa teidän mieliinne kaiken sen, minkä minä olen teille puhunut ja opettanut. Meillähän ei ole täällä mitään uutta sanaa tai aivan kuin ilmoitusta, vaan me tarkastelemme ja Jumalalta rukoillen pyydämme, että Jumala avaisi sanansa Pyhän Henkensä kautta. Sitä kirjoitettua sanaa, ja me Kristillisyyden vanha perinne, hyvä perinne ja kallis perinne on ollut se, että aina on Jumalan sanaa pyritty selittämään Jumalan sanalla.

Se on turvallista, kun on tukea sanan selitykselle muualta Raamatusta. No me puhujaveljet monta kertaa sitä tuskailemme, että mitä me puhuisimme. Aivan kuin se oma astia tuntuu tyhjältä ja niin se onkin. Ellei Jumala sitä henkensä kautta täytä, niin se jää tyhjäksi. Näin se profeettakin varmasti tunsi ja kysyi, että mitä pitää julistaa.

Hänelle annettiin sanat: Se Pyhä Henki toimi silloin ja niin se toimii vieläkin. Jumala tietää, mitä hänen kansansa tarvitsee, siihenhän me saamme luottaa. Profeetalle annettiin sanat, että julista. Mitä minun pitää julistavan? Ja sanottiin näin, että kaikki liha on niin kuin ruoho ja kaikki kauneus kuin kedonkukkanen.

Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Tässä oli tämä kaunis aivan kuin keskikesän kuvaus ihmisen elämästä. Meidän elämässämme saa olla haasteita, niin kuin Siionin laulussakin nuorille sanotaan, että nuorin silmin elämästä.

Ja siinä vähän myöhemmin sanotaan muistaakseni näin, että usko elämää ei kiellä, usko ei kiellä elämää. Me saamme elää vapaina Jumalan armolapsina tässä ajassa, mutta kuitenkin siten, että me ajan keskellä tahdomme säilyttää uskon kultaa hyvässä, puhtaassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa. Näissä seuruissa on jotenkin aivan erityisesti. Onhan se teemakin ollut, että missä meidän aarteemme on, että se aarre olisi sydämessä kaikista tärkeimpänä asiana ja kalleimpana aarteena. Se uskon lahja, Herra Jeesus, että hän saisi asua uskon kautta minun sydämessäni.

Siinä Jumalan lapsen vapaudessa me saamme elämää suunnitella eteenpäin. Jumala sitten, kun nuorinakin me sitä elämän aivan kuin niitä suuntaviivoja ja suunnitelmia ja opintoja ja työelämää suunnittelemme, niin me saamme luottaa siihen. Vaikka ne meidän suunnitelmat eivät toteudu, niin toisaalla profeetta sanoi, että Jumalalla on omat suunnitelmat teitä varten. Meille jokaiselle Jumala on antanut oman tehtävän ja me emme tiedä, mihin hän meitä elämässä johtaa. Hän johtaa meidän elämäämme.

Jumalan lapsi eroaa armosta osattomasta ihmisestä siten, että minä ymmärrän niin, että me emme tahdo ottaa elämää omiin käsiin, vaan me luotamme siihen, että Taivaan Isä tietää minun elämäni niin kuin veli tuossa ensimmäisessä seurapuheessa rakkaasti muisteli sitä Siionin laulua, jossa kiitettiin siitä elämästä. Kiitän Herra elämästä niin, että me emme tiedä. Meillä on vain tämä hetki, huomisesta me emme tiedä. Siinäkin tämä kuulemamme teksti tuohon lauluun ajateltuna yhdistyy. Me emme tiedä milloin ruoho kuivu ja kukkanen lakaistuu.

Ihmisen kunnia on verrattu monta kertaa. Mehän tarvitsemme semmoisen, se on aivan tervettäkin, että me saamme toinen toisiltamme arvostusta ja arvonantoa jo kasvatuksessa, aivan pienet lapset. Tytöt ja pojat tarvitsevat isän ja äidin kehuja. Kannustusta. Onnistumisista pitäisi aina muistaa kehua.

Ainakin minusta tuntuu, että minä niihin niin helposti itse aina moittimassa. Siinäkin on sellainen kilvotuksen paikka, että me osaisimme lapsia kannustaa emmekä moittia, aivan kun painaa alas. Ei se sillä tavalla saavuteta hyviä tuloksia, vaan kannustamalla, rohkaisemalla. Näin se on Jumalan sanaakin. Se kannustaa ja rohkaisee meitä tässä uskomisen kilvotuksen matkalla.

Nyt tuo ihmisen kunnia on aina silloin. Kunnia on hyvä asia silloin, kun se pysyy oikeassa aivan kuin asemassa. Kunnia viime kädessä suurin kunnia on sillä, joka on ihmisille niitä lahjoja antanut. Kaikkinainen anto tulee taivaan Jumalalta. Kaikki lahjat, mitä meillä on, tulee taivaalliselta Isältä ja silloin se kunnia, se ihmiskunnia, ei tule ihmisen oman ekson ja oman itsensä rakentamista varten, vaan Jumalaa varten.

Jumalan seurakunnassa näistä monista eri lahjoista osataan iloita. Nehän tulevat, kun näitä seurojakin on rakennettu, niin ne monet lahjat, mitä täällä veljet ja sisaret ovat, ne lahjat laittaneet vaihetuspöydälle, niin niillä monilla lahjoilla näitäkin seuroja on rakennettu ja rakennetaan. Ja toteutetaan niin, että kaikki toimii monessa eri tasossa, voisiko näin sanoa. Ja niinpä kaikki on vain sitä varten, että tämä Jumalan Sana saisi menestyä.

Jos minä ajattelen profeetta Johannesta, joka oli siellä aivan kuin tienraivaajana, johon tämä tekstimme viittasi profeetta Johanneksen työhön. Hän oli Elian hengessä niin kuin Raamattu sanoo, teki sitä työtänsä. Oli kyllä hyvin persoonallinen ja melkoinen ilmestys kamelin nahkakarvavaatteissa ja metsän hunajaa hän söi ja julistus oli suoraa puhetta.

Se oli niin, voi varmasti ajatella, että siinä oli laki, Jumalan laki mukana, mutta kyllä profeetta myöskin toteutti sitä tehtävää, että hän raivasi tietä Jumalan kunnialle, sille täydelliselle kunnialle, joka hei Jeesuksesta Kristuksessa täällä sanottiin näin, että Herran kunnia ilmestyi ja kaikki liha saa nähdä Herran kunnia, eli Jeesus oli se Jumalan kunnia, joka ilmestyi sitten Johanneksen julistamisen jälkeen. Johannes oli valmistanut ihmisten sydämiä, oli tehnyt tienraivausta.

Se on muuten niin, että nämä meidänkin seuraamme kyllä täälläkin tahdotaan. Sitä rukoillen pyydetään, että Jumala saisi ihmisten sydämessä tehdä työtä. On monenlaisia ihmissydämiä, on ylpeitä ja kovia aivan kuin vuoria, mutta sitten on myöskin niitä, jotka menevät siellä aivan niin kuin vanhat sanovat: alapaulalla tai alamaissa. Mieli on niin kuin sanotaan maassa, eikä ehkä tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja on aivan epätoivoinen.

Tähänkin Jumalan sanaa tällaiselle, joka mielen laaksossa alhoissa kulkee matalalla, hänelle kuuluu tämä Jumalan sana. Jumalan sana tahtoo nostaa ihmisen sieltä syvältä, sille Kristuskalliolle laittaa, asettaa ihmistä. Niin, tällaista työtä Johannes siellä omana aikana tekee, mekin Jumalan valtakunnasta halutaan vuoria ja kukkuloita alentaa.

Jumalan laki on se, joka ihmisen ottaa kiinni, ylpeä ihmisen. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Että Jumalan sanaa saisi ihmistä tulla aivan kuin lähelle ja hän tarttuisi, nöyrtyisi tekemään parannuksen, ottamaan kaikkien syntien anteeksiantamuksen vastaan.

Mutta mitä sitten Jumalan lapsi, mitä sinä rakas sanan kuulija täällä maitoisissa tai siellä netin äärellä? Kun sinä sanan kuuloon hiljennyt, niin mitä sinä useimmiten kaipaat? Lohdutuksen sanaa. Se matkanteko, Jumalan lapsen matkanteko, niin se ei ole kovin onnistumisia ja onnistumista.

Jumala tietää, mitä tekoa me Jumalan lapset omalta puoleltamme olemme. Me olemme kovin huonoja kulkijoita. Siksi me tarvitsemme Jumalan sanan lohdutusta. Jeesus sanoo siitä siinä vuorisaarnassaan, että autuaita ovat murheelliset. Sillä he saavat lohdutuksen.

Mistä tuo murhe on? Murhe tulee siitä, että me olemme liha. Ja liha on heikko, mutta henki on altis. Jumalan lapsen sydämen halu olisi vaeltaa taivaallisen Isän kunniaksi ja mieliksi, mutta niin usein, niin kuin lapsikin, niin usein lapsetkin, niin ne kompuroivat ja loukkaavat itseänsä. Mutta aina nousevat yhä uudelleen sitten.

Siinäkin se lapsen usko näkyy ja luottamus siihen, että vaikka minä kaadun, niin kyllä isä ja äiti pitää minusta huolen ja nostaa ja taas otetaan askelta ja opetellaan, niin kuin aivan sitä kävelyn opettelua, niin monta monituista kertaa se pää kolahtaa, mutta viimein lapsi oppii isän ja äidin ja sisarusten avulla kävelemään. Tällaista se on.

Jumalan lapsenkin elämässä me emme itse asiassa opi milloinkaan, vaan me aina joudumme nojaamaan siihen evankeliumin matkasauvaan, että me emme itse pärjää. Ja voi kun siellä kotona saisi olla sellainen ilmapiiri, että on lupa myös epäonnistua, ettei siellä kotona hallitsisi pelko. Sehän on lainomainen ja lain, aivan kuin henki, että se synnyttää pelkoa, vaan että meidän kotona saisi olla kasvattajilla armollinen ilmapiiri, lupa epäonnistua. Kun lapsi epäonnistuu ja joutuu vaikkapa jonkin synnin tarttumaan, niin hänellä olisi aivan kuin helppo ja matala tie tulla isän ja äidin juttusille saada suotuisa lohdutus, kuulla lohdutuksen sana.

Kyllä on tarpeen varmasti tänä aikana. Me elämme niin hektistä aikaa, niin kodeissakin se, että me sitä evankeliumia viljelisimme, anteeksiantamusta. Että lapset näkisivät, niin kuin puheissa on täällä jo tullut, että isä ja äiti rakastavat toisiaan ja pyytävät ja antavat toisilleen anteeksi. Aivan kuin se on se ydintaloustelu tässä Jumalan valtakunnassa, että se lohdutuksen sana saisi olla siellä kotona. Ja se antaa meille taivastoivoa.

Se on suloinen saarna. Ja siihen tämä tekstimmekin kehottaa, että puhukaa suloisesti Jerusalemille, että sen vaivan aika on päättynyt. Emme me tarvitse mitään töitä, en nyt töitä enää etsi autuaaksi tullakseen. Meidän ei tarvitse etsiä töitä, vaan me saamme aina armon ja anteeksiantamuksen sanaan turvautua, sillä Jeesus on meidän syntimme sovittanut, niin kuin tässä tekstissäkin Jeesukseen viitataan. Aivan kaksinkertaisesti meille meidän syntimme sovittanut.

Ei niin suurta syntiä, etteikö siihen Jumalan armo kuulu katuvalle syntisille. Aina kuuluu Jumalan armo. Emme mittaa synnin suuruutta, sillä Jumalan armo on mittaamaton. Rakkaat veljet ja sisaret. Kun tämä loppuosa tästä tekstistä vei meidät tämän katoavaisuuden keskelle.

Itse saan työtä tehdä monesti arkun äärellä kanttorina ja näen paljon sitä elämän katoavaisuutta. Usein kuulen siellä sanan neuvon: Herra, opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että me saisimme viisaan sydämen. Tai sen, että me katoamme niin kuin uni aamun tullen. Elämä on tämänkaltainen ja se on niin kuin unenomainen sitten. Jos vanhoja ihmisiä haastatellaan ja minullekin on ikää jonkin verran kertynyt, niin tämä elämä on loppujen lopuksi lyhyt.

Emmekä tiedä, se voi päättyä aivan yllättäen. Omasta kokemuksesta, joka hiljan tapahtui, sain aika vaikeankin tai yllättävän sairaskohtauksen tai sen tyyppisen, ja se vei minut sairaalaan sitten. Olin kyllä omasta mielestä enkä vain omasta mielestä, vaan ihan mittaustenkin perusteella hyvässä kunnossa. Mutta niin vain hyväkuntoinenkin voi yllättäen saada sairaskohtauksen ja joutua sairaalaan. Siinä muuten tulee se, että missä on meidän aarteemme.

Jos se olisi niin kuin ihmisiä haastatellaan siitä, että mitkä ihmisille on tärkeitä, onhan ne meillekin tärkeitä, mutta kyllä useimmilla ihmisillä on aivan siellä ykkösjuttu terveys, ja terveys onkin lahja. Mutta mitä sitten, kun kaikki lahjat, kerran meitä riisutaan, olipa ne minkä kaltaisia vain, mitä sitten jää jäljelle? Kun sinä sairaalapäivystyksessä makasin, niin oli ihmeellistä tuntea se, että ei ole mitään, ei ole mitään hätää. Oli tunne niin kuin Daavidilla, että vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, minä en pelkäisi mitään pahaa. Siinä minä tiedän, että sinä olet minun kanssani.

Jumalan lapsi ei ole sairasvuoteellakaan yksin, kun Jumala vahvistaa lastansa. Jumalan lasten esirukouksetkin ovat valtavan tärkeitä. Saa kokea sitä Jumalan valtakunnan, Jumalan lasten rakkautta. Siksi on tärkeää, että me rukoilemme toinen toistemme puolesta ja muistamme niitä, jotka siellä elämän koettelemusten keskellä taistelevat. Mutta on lohdullista, niin kuin me tuossa Ari-veljen kanssa keskustelimme, että kävipä miten kävi, Jumalan lapselle käy aina hyvin.

Kävi miten kävi, niin Jumalan lapselle käy aina hyvin. Minä en pelkää mitään pahaa, sillä minä tiedän, että sinä olet minun kanssani. Kerran, niin kuin tämä tekstimme päättyy, että ihmiset ovat ruohoa. Pian tämä kesä on ohi ja tulee talvi. Tämä on vain muistoa.

Niin se on ihmiselämäkin, ja Jumalan Sana sitä opettaa. Mutta rakkaat veljet ja sisaret, on turvallista se, mitä tässäkin sanottiin, että Jumalan armo pysyy senkin jälkeen. Kun kaikki on kadonnut, niin se pysyy senkin jälkeen. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei ikinä katoa.

Ja miten turvalliset ovat Jumalan sanan lupaukset meille? Kun Martta siellä itkeskeli, että Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin meidän veljemme ei olisi kuollut. Niin Jeesus sanoi, että etkö sinä tiedä, että on ylösnousemus. On kerran ylösnousemus, ja Jumalan lapset, ne nukkuvat, odottavat sitä ylösnousemuksen ihanaa aamua. Joka uskoo minuun, ei ikinä kuole, uskotko sen, sanoi Jeesus Martalle.

Ajatelkaa, veljet ja sisaret, miten hyvää on meidän Jumalan lasten elää tässä katoavaisen maailman keskellä, missä monet myrskyt ja epävarmuus ja kaikki on aivan käsinkosketeltavaa. Näin turvallisesti. Tässä puheeni lopussa tärkein asia on se, mistä tämä teksti sanoo, että Jumalan armo pysyy iankaikkisesti. Pietari jatkaa tätä samaa tekstiä ja Psalmia satakolme, missä on tämä sama teksti.

Se on siis monessa kohtaa Raamatussa tämä teksti. Niin siinä Pietari sanoo, että se on se sana. Se on se sana, joka teidän keskellänne ilosanomana on julistettu, siis evankeliumi sana. Siinä on se voima, ja siihen me tahdomme tarttua. Niin kuin veli tuossa edellä päivällä saarnasi, niin muistakaa, että jos ei mitään muuta muista, niin muista sen, että juhannusseuroissa, luvahdin uskoa, että saa uskoa kaikki synnit anteeksi.

Veljet ja sisaret, jääkää uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Saa olla turvallisella mielellä iloiten jatkaa tätä elämän matkaa. Jumala näkee sen, että mikä on meidän päiviemme määrä, meidän ei tarvitse kantaa siitä murhetta. Itsekin monessa puutteellisena ja syntisenä ja heikkona haluan kuulla tätä, saanko minä uskoa omat syntini anteeksi. Minä haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Ja sitten sinulle, joka heti äärellä olet, veljeni ja sisareni, niin ylennä sinäkin kaikki synnit uskomaan anteeksi. Tuli sellainen muisto viedä sieltä sairasvuoteelta. Kun kuuntelin jumalanpalvelusarnaa, miten tuntui, että se Jumalan sana tuli hyvin voimallisena sinne netin kautta, että miten kallis on se, että siellä sairaalassakin aivan tänä päivänä saa kuunnella elävää Jumalan sanaa, ja Jumala ruokkii sinne sairasvuoteillekin. Sielläkin sinä, veljeni ja sisareni, saat tarttua tähän evankeliumin sanaan. Synnit saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ja sinä kuulija, joka et tätä armoa vielä omista, niin sinullekin sitä tarjotaan. Sielun, ne sieluvihollisen asettamat esteet sieltä sydämestä pois ja tartu uskalluksella tähän evankeliumin sanaan. Sinä saat uskoa epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja lähteä meitä ja Herraa Jeesusta seuraamaan opissa, elämässä ja kärsimisessä Jeesuksen nimeen ja aina siunaavan nimeen. Aamen.