Seurapuhe Järvenpään RY:llä 15.09.2024 12.59

3. Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

4. Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Budaisjärven suviseuroissa, johon meidätkin oli kutsuttu. Tästä kaikesta me tahdomme kiittää sinua ja siitä varjeluksesta, mitä olet meille osoittanut. Ennen kaikkea me kiitämme sinua tänään pojastasi, Jeesuksesta Kristuksesta, jonka olet antanut tänne maan päälle. Jeesuksen, joka tuli ihmisenä, kuoli, ylösnousi meidän puolestamme ja antoi meille lupauksen iankaikkisesta elämästä.

Kiitämme sinua Jumalan valtakunnasta, jonka keskellä me saamme elää ja asua. Sanomme vielä turvallisesti: Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, kunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Seurapuheen johdannoksi ajattelin lukea tälle päivälle merkityn yhden epistolatekstin, joka on täältä Paavalin toisesta kirjeestä korintolaisille tai tällä toisen vuosikerran tekstejä. Täältä neljännen luvun jakeista seitsemän viiva viisitoista ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

"Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikintavaraiset. Me voimme ahtaalla, mutta emme umpikujassa. Neuvottomia, mutta emme toivottomia. Vainottuja, mutta emme hylättyjä. Maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituiseksi alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon henki, josta on kirjoitettu, minä uskon ja siksi puhun, niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enemmän armo synnyttäisi yhä useimmissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi." Aamen.

Tämän sunnuntain kirkollinen aihe on Jeesus antaa elämän. Tätä sunnuntaita kutsutaan pikkupääsiäiseksi. En tiedä sen historiaa, joko pikkupääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Mutta ajattelisin näin: että se on ehkä tämän syksyn pimeyden ja jonkun mielestä synkkyydenkin keskellä muistutus siitä, että Jeesus, Kristus, tuli tänne maan päälle ja voitti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille iankaikkisen. Ja tuo tarkoittaa meille, tämän päivän ihmisille, sitä, että kun me jaksamme uskoa, niin meillä on myöskin toivo. Tuo toivo kantaa meitä yli kuolemankin rajan yli. Me tiedämme sen, että kerran luomakunta vapautetaan tästä katoavaisuuden orjuudesta. Ja Jeesus itse on tuleva noutamaan omansa täältä maan päältä taivaan kotiin.

Päivän yhdessä evankelia. Siinä kerrotaan Lasaruksesta, joka oli sairastunut niin vakavasti, että hän koki ajallisen kuoleman. Jeesus tiesi tuon tapahtuman, mutta hän ei kiirehtinyt tuon rauhan rakkaan ystävän ja perheen luo. Koska hän halusi näyttää ihmisille Jumalan voimaa. Kyseessähän oli siis Martan ja Marian ja Lasaruksen koti, jonne Jeesus oli opetuslasten kanssa matkalla.

Niin sen sisällä on aarre. No me varmasti te tytöt ja pojatkin tiedätte, mitä aarretta Paavali tarkoittaa. Tuo aarre on uskonlahja sydämessä. Se on sydämeen kätketty aarre, jonka omistajaksi ihminen pääsee, kun hän uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Me monet meistä olemme saaneet varjeltua lapsuuden uskossa. Syntyä uskovaiseen kotiin ja isä ja äiti ovat jaksaneet kuljettaa seuroissa. Joka on myös tärkeä asia tänäkin päivänä, että tuo lapsellakin saviastiassa oleva aarre säilyisi sydämellä. Ja sitä tuo Paavali tässä tekstissämme kertoo ja selittää, kun hän puhuu tästä aarteesta, mikä hänellä on. Me tässä edellä tämä neljäs luku on otsikoitukin tämän saman asian äärelle taikka otsikolla aarre saviastioissa. Ja Paavali tässä aivan selittää, mitä se tarkoittaa. Ja hän peilaa sitä siihen omaan palveluvirkaan, minkä hän on saanut Jumalalta.

Mutta aivan samalla tavalla me voimme tänäkin päivänä jokainen ajatella itseämme, kun me luemme tätä Paavalin kirjoittamaa tekstiä, jossa hän puhuu tästä aarteesta saviastioissa. Paavali tässä puhuu, että kun meillä on Jumalan armosta tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti, emmekä vääristele Jumalan sanaa. Vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassa tunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.

Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman Jumala on sokaissut niin, että he epäuskossa. Jumala, joka sanoi, tulkoon pimeyteen valo, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan ja se levittää valoa.

Jos me ajattelemme Paavalia, niin eikö ole sisaret ja veljet sillä tavalla, että Paavali, jos joku on elävä esimiehenä, niin ei ole esimerkkiraamatussa siitä, kuinka tuo Jumalan voima voi valaista ihmisen sydämen, kun evankeliumi saa vaikuttaa sydämellä. Me muistamme, kuinka Paavali, ennen tätä apostolista virkaa ja ennen uskoon tuloaan, oli, voisiko sanoa, ahkera ja ankara Jumalan lasten vainoaja. Hän vihaa huhkuen yritti toimittaa uskovaisia ihmisiä vankilaan. Jopa hyväksyi ensimmäisen marttyyrin kivittämisen kuolemaan.

Mutta sitten hänen elämässään tapahtui suunnanmuutos. Sen suunnan muutti tämän päivän Herra Jeesus Kristus. Paavali ei ollut nähnyt Jeesusta, näin ainakin kirjoitetaan, mutta itse elämän Herra ilmestyi siellä Damaskon tiellä ja herätti tuon Paavalin uskovaisten vihaajan tunnon. Ja me muistamme, kuinka se Ananias-niminen uskovainen veli saarnasi synnit anteeksi siellä Damaskon kaupungissa ja tapahtui suuri ihme.

Tapahtui se ihme, mistä Paavali tässä tekstimme ensimmäisessä jakeessa sanoo, kun hän sanoo, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Ei Paavali omalla voimallaan aloittanut sitä, voisi sanoa, intohimoista Jumalan valtakunnan työtä, mitä me näistä hänen monista kertomuksista saamme lukea, vaan sen voiman antoi hänelle Jumala Taivaan Isä. Ja näin se on meidän jokaisen tämänkin päivän uskovaisen ihmisen kohdalla. Me emme omalla voimallamme jaksaisi uskoa, vaan Jumala on antanut sen voiman, jonka kautta me saamme tänäkin päivänä olla uskomassa.

Jumala on luvannut varjella meidät uskomassa, jos me olemme vain kuuliaisia häneen sanalleen ja opetukselleen. Aivan niin kuin siellä Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, että tuo Jeesus uskon lähde, kun hän tuli tänne maan päälle, hän ilmestyi omiensa keskelle, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan, mutta niille, jotka hänet ottivat vastaan, hän antoi voiman Jumalan lapsiksi tulla.

Näin suuresta armosta ja rakkaudesta on kysymys, kun me saamme tänä päivänä iloiten omistaa sydämellämme siinä saviastiassa tuota lahjaa, jonka Jumala on meille valmistanut.

Sitten Paavali jatkaa tässä tekstissämme, kun hän puhuu: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahanlyötyjä, mutta emme tuhottuja.

Paavali muistuttaa tässä tekstissä siitä, että ja kun hän peilaa sitä omaan työhönsä noilla lähetysmatkoillaan, mitä hän teki runsaasti tuolla vähän Aasian ja Etelä-Euroopan välimeren alueella, ei se ollut helppoa. Me muistamme, kuinka nuo Jumalan lapset, apostolit, joutuivat erilaisten vainojen kohteeksi vähän Aasian nykyisen Turkin alueella. Ja samalla tavalla Paavalikin joutui kokemaan monenlaista tuskaa ja ahdistusta matkallaan.

Mutta tämän korintolaiskirjan toisen korintolaiskirjan alussa on minusta hyvin lohduttavat sanat, joita Paavali puhuu ja kertoo siitä, keneltä me saamme, ja Paavalikin sai noiden ajallisten vainojen ja murheidenkin keskellä lohdutuksen työlleen. Kun hän kirjoittaa täällä kirjeen alusta: "Ylisteksi olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala."

Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme niin, että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaiksi aina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.

Me luotamme lujaasti siihen, että te kestätte, tiedämme, että te niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne. Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olemme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiimme, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Ja muistuttaa, tällaisesta kuoleman vaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vasta edeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät.

Tällä tavalla Paavali halusi lohduttaa ja muistuttaa noita korinttolaisia Jumalan lapsia, mutta myöskin itseään, kun hän tätä Jumalan valtakunnan työtä oli tekemässä. Mehän muistamme, kuinka Jeesus itse muistutti omilleen siitä, kun he lähtivät Herraa Jeesusta seuraamaan, että se työ ei ole helppoa. Jokaisen on otettava ristinsä ja lähdettävä seuraamaan Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja kuolemassa.

Ja näin se on tänäkin päivänä, rakkaat sanankuulijat, jos ei ollut Paavalilla tuona aikana se matkan teko aina helppoa, niin eikö ole sillä tavalla, että niin se on myöskin meidän aikana. Monta kertaa me saamme kokea maailmantaholta pilkkaa, ylenkatsetta. Meitä arvostellaan monella tavalla. Olemme vähän yksinkertaiset, niin kuin suurennuslasin alla tämän maailman keskellä. Ja meitä tarkkaillaan ja seurataan hyvinkin tarkasti, miten me elämäämme vietämme.

Ja aivan kuin puhutaan siitä, että kuinka me tuomitsemme sellaisen ihmisen, joka ei samalla tavalla ole uskomassa kuin me. Mutta eihän kyse ole siitä. Kyse on siitä, että me haluamme aivan niin kuin Jeesus meille opetti ja kehotti olla viemässä tätä ilosanomaa vapahtajasta Jeesuksen ja Jeesuksesta Kristuksesta. Ja olemme haluamassa kutsumassa ihmisiä sisälle tähän rakkaan pojan valtakuntaan.

Minä uskon, että monella teistä yhdessä minun kanssa on sellainen rukous, että tiedän, että meillä on monella läheisiä ihmisiä, jotka ovat luopuneet tästä elävästä uskosta, niin että Jumala herättäisi näiden läheisten ihmisten tunnon ja ohjaisi varmaan askelille sisälle Jumalan valtakuntaan. Tämä on varmasti meidän jokaisen henkilökohtainen huokaus ja rukous taivaan Isän puoleen.

Mutta eikö ole lohdullista, sanankuulijat, että myöskin taivaan Isällä on sama tahto. Taivaan Isä haluaa, että jokainen ihminen täällä maan päällä saisi kokea uudesti syntymisen ihmeen ja uskoa epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Mutta niin kuin tiedämme ja Paavali tuossa alussa muistuttaa, se ei ole meidän ihmisten työtä, se on Jumalan työtä. Me olemme kylväjiä. Jumala on kasvunantaja. Meidän kannattaa rohkaista toinen toistamme ja toista toista puhumaan näistä asioista.

Tiedän, että se ei ole helppoa läheisille ihmisille varsinkaan puhua tästä uskon lahjasta, aarteesta saviastiassa. Mutta saamme toinen toistamme rohkaista ja rukoilla, että Jumala antaisi joskus meille voimaa ja sanoja muistuttaa siitä, että kannattaa tehdä parannus, uskoa evankeliumiin ja päästä sisälle Jumalan valtakuntaan iloitsemaan tästä uskon lahjasta, aarteesta, joka on sydämessämme.

Meillä on täällä Matteuksen evankeliumissa, kun tässä puhuimme ilosta, niin täällähän on hyvin iloinen ja mukava raamatun kohta, jossa kerrotaan, kun ihminen löytää tuon aarteen. Me muistamme jokainen tämän Jeesuksen, tämä on Jeesuksen oma vertaus taivasten valtakunnasta, kun hän puhuu, että se on kuin peltoon kätketty aarre. Ja kun Jeesus tässä kertoo, että kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, sitten hän iloitsi toissaan, myi kaiken, minkä omisti, ja osti sen pellon.

Tuolle miehelle, tuolle Jeesuksen vertauksen miehelle, oli tullut ilonpäivä. Hän oli kenties etsinyt aarretta elämäänsä, rauhaa. Hän löysi sen pellon keskeltä, niin kuin Jeesus tässä vertauksessaan kuvaa vaatimatonta peltoa, mutta sen keskeltä löytyi aarre, josta myös tekstimme puhui. Tuo mies piti tuota aarretta niin tärkeänä, että hän myi kaiken omaisuutensa ja osti tuon koko pellon.

Näin valtavan tärkeästä asiasta on kysymys. Ja näin tärkeänä näki myös tuo mies tuon aarteen. Jumala oli herättänyt hänen tunnon. Ja niinhän mekin tänä päivänä onneksi vielä kuulemme niitä iloisia viestejä ja uutisia, että ihmiset löytävät Jumalan armosta tuon aarteen sydämelleen ja pääsevät omistamaan uskonlahjaa.

Ja eikö ole näin, että näiden meidänkin seurojen yksi keskeinen tarkoitus on kuuluttaa täältä sitä ilosanomaa. Ja se ilosanoma kuuluu edelleen, jos tätä seurapuhetta on kuuntelemassa sellainen ihminen, joka olet eksynyt pois Jumalan valtakunnasta sieluvihollisen valheiden kautta, syntien ja ylitsekäymisten kautta.

Ei ole huono asia, että olet tullut kuulemaan ja kuuntelemaan seuroja. Jumalalla on sinulle hyviä terveisiä. Sinä saat nyt ylentää tästä seurapuheesta uskomaan epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallissa maahanvuotaneessa sovintoveressä. Sinä pääset sisälle ilon valtakuntaan, iloitsemaan yhdessä muiden sisarten ja veljien kanssa siitä ilosta, joka usko ihmiselle sydämelleen antaa.

Me saatamme monesti ehkä vähän synkästikin puhua näistä asioista, mutta ennen kaikkea Jumalan valtakunnasta on viesti, ilon viesti. Uskominen on iloinen asia. Teitä on täällä nuoria sisaria ja veljiä, tyttöjä, poikia. Kannattaa aina muistaa, että uskominen on iloinen asia. Se ei ole murheellinen asia. Se tuo sydämelle oikeanlaista iloa ja rauhaa. Sitä se usko meille antaa. Ja sen takia kannattaa uskoa.

Paavali tässä jatkaa, että me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme.

Apostolien elämä ei ollut helppoa. Paavali täällä roomalaiskirjeessä ehkä selvemmin tästä sanoo, kun hän sanoo, mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta: tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka. On kirjoitettu, sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina, mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen, eikä mikään tuleva, eivätkä mitkään voimat, ei korkeus, eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa, Jeesuksessa meidän Herrassamme.

Jeesus on valmistanut meille tien iankaikkiseen elämään. Näin kun me jaksamme uskoa, me pääsemme perille taivaan kotiin.

Paavali tämän päivän toisessa tai tämän vuosikerran epistolatekstissä muistuttaa siitä, mitä se kuolema on ihmiselle, kun hän sanoo itselleen: Kristus on minulle elämä, kuolema on voitto. Kuolemankaan edessä uskovaisen ihmisen ei tarvitse pelätä, koska Kristus on lunastaja. Hän on haastanut meidät. Kuolema on uskovaiselle ihmiselle voitto.

Paavali jatkaa: Meillä on saman uskon henki, josta on kirjoitettu: minä uskon ja siksi puhun, niin mekin puhumme, koska uskomme.

Niin kuin olemme jo tässä muistelleet, Paavalista tuli rohkea Jumalan työmies. Ja se oikeastaan kiteytyy täällä roomalaiskirjeen alussa, ihan ensimmäisessä jakeessa, kun Paavali sanoo: minä en häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu, uskosta vanhurskas saa elää.

Ei meidänkään tarvitse tänä päivänä, rakkaat sanankuulijat, hävetä Kristuksen evankeliumia. Me saamme rukoilla Jumalalta voimaa, että me saisimme aivan kuin suu auki uskoa. Sillä se on Jumalan voima meille itse kullekin uskovalle autuudeksi.

Ja minä köyhänä palvelijana haluan olla tuomassa teille edelleen taivaan Isän sydämeltä niitä terveisiä, että tänäkin päivänä saa uskoa tuota Jumalan voimaa itse kukin autuudeksi. Uskokaa kaikki synnit, murheet, kiusaukset, epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. Olkaa turvallisella mielellä.

Tällä tavalla kun me jaksamme uskoa, me pääsemme taivaan kotiin. Ja aivan niin kuin tämä tekstimme viimeiset jakeet puhuvat siitä, me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne.

Ne ovat ihanat sanat, jotka Jeesus sanoo, kun hän tulee tänne maan päälle takasin: "Tulkaa, minun isäni siunatut, omistamaan se valtakunta, joka teitä varten on valmistettu." Ne ovat suloiset sanat. Se toivo kantaa meitä. Kannattaa uskoa. Kannattaa kilvoitella. Jääkää uskomaan Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä kaikki synnit anteeksi.

Te tytöt ja pojatkin olette reippaasti istuneet. Uskokaa, tekin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Omaa sydäntäni myös monien epäilysten ja kiusausten tänne teidän eteenne tulin ja kysynkin, että saanko minäkin jäädä uskomaan omat synnit anteeksi. Näin haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Hiljennymme Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.