Syysseurat/Puheenvuoro Jyväskylän RY:llä 21.09.2024 20.31

Puheenvuoroni aihe on moni-ilmeinen yhteisömme ja hengen ykseys. Tiedättekö, että yhteisö ja yhteisöllisyys on Jumalan antama lahja. Onnellinen on se ihminen, joka eläessään löytää lahjaltaan terveen yhteisön eikä jää ulkopuoliseksi. Jumala tietää, että me tarvitsemme lähellämme yhteisönä. Moni-ilmeinen yhteisömme. Tämä aihe on vaikea.

Minä voin olla väärässä. Tällaisia käsitteitä: Vanhoillislestadiolaisuus, Jumalan seurakunta, Jumalan valtakunta. Nämä käsitteet saattavat mennä joskus sillä tavalla sisäainetta, että me emme tule ajatelleeksi, mitä oikein kukin on. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole sama asia kuin Jumalan valtakunta.

Vanhoillislestadiolaisuus on ihmisyhteisö. Jumalan valtakunta on näkymätön. Tämä ihmisyhteisömme on hyvinkin näkyvä mediassa ja ulkopuolisten silmissä. Minä koen, että Jumalan valtakunta on tullut minua lähelle, kun istun seuroissa, joissa on Jumalan lapsia kirkossa tai rauhanyhdistyksellä. Ja siellä Pyhä Henki kirkastaa Jumalan sanaa.

Silloin koen, tapahtuu se missä tahansa, Jumalan valtakunta on tullut minua lähelle. Paavali sanoi näin: Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksen. Ja näin palvelen isieni Jumalaa kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan. Minä uskon. Minä olen joskus sanonut jollekin.

Minä kuljen sitä tietä, jota sanotaan vanhoillislestadiolaisuudeksi. Ja näin palvelen isieni Jumalaa. Kuljen sitä tietä. Moni-ilmeinen yhteisömme ja hengen ykseys. Meidän yhteisömme on todella moni-ilmeinen. Viimeisen 10–15 vuoden aikana tämä moni-ilmeisyys on vain lisääntynyt.

Kerron, mitkä minua ovat tänä kesänä pysäyttäneet. Suviseuroissa kentällä minua vastaan käveli ulkoiselta olemukseltaan sellainen ihminen, josta kaikki kertoi, että hän ei usko samalla tavalla kuin minä. Hän tuli käsijousta minua vastaan jo. Iloisena tervehti: Hänninen, Jumalan tehtävä. Terve.

Olin toisaalta iloinen siitä, että epäuskoinen ihminen koki olonsa siellä sopiseuroissa todella onnelliseksi. Hänen oli siellä hyvä olla. Miksi hän ei saisi sitä kokea? Hän koki tämän yhteisön sellaiseksi. Hän haluaa tulla.

Miksi ei saisi? Sitten kohtaan ihmisen, joka sanoo minulle näin: Olen edelleen vanhoillislestadiolainen, mutta uskon eri tavalla kuin sinä. Ystävällinen ihminen. Haluan elää tässä yhteisössä, vaikka uskon eri tavalla kuin sinä. Olen siis edelleen uskovainen, mutta en vanhoillislestadiolainen.

Mä luin somesta, sosiaalisesta mediasta tällaisen mielipiteen. Varmasti aivan aito. Vanhoillislestadiolaisuus on oivallinen keino tarjota tiivis ja turvallinen yhteisö tässä turvattomassa maailmassa. Niin kuin tuossa alussa sanoin, ihmiset hakevat itselleen turvallisia yhteisöjä, missä ne voisivat saada sitä, mitä yhteisö tarjoaa. Vanhoillislestadiolaisuus on oiva keino tarjota ihmisille tässä ajassa turvallinen yhteisö.

Ja se on totta. Mutta eihän se tarkoita sitä, että tullaan autolla. Wikipediassa määriteltiin vanhoillislestadiolaisuutta. Siellä oli paljon sellaista, joka ei kyllä yhtynyt minun ajatuksiini. Mutta siellä oli yksi tällainen lause, joka jäi mieleen: Vanhoillislestadiolaisuus on voimakkaan yhteisöllinen.

Sekin on totta. Siis yhteisöön kuuluminen on yksi ihmisen perustarpeista. Surullista nähdä joskus sellainen ihminen, joka ei kuulu mihinkään yhteisöön: ulkopuolinen, syrjäytynyt! Nimittäin hyvän yhteisön elämä ja toiminta pitää sisällään tällaisen antamisen ja saamisen periaatteen. Sellaiseen yhteisöön minä haluan kuulua, josta minä saan jotakin, jolle minä voin antaa jotakin.

Puhutaan siis ihmisten yhteisöstä. Mutta sekin on sanottava, ei siihen sen pidemmälle, mutta yhteisö voi olla myöskin vaarallinen ja ajautua määrään. Siinä voi tulla harhaanjohtava, kahlitseva. Hyvä yhteisö! Siis ihmisyhteisö tarjoaa, miettikääpä nyt kun kuuntelette, siis aivan ihmisen korvalla nyt kuuntelette.

Siis tarjoaako vanhoillislestadiolaisuus sinulla ihmisten yhteisönä näitä asioita? Psyykkistä hyvinvointia, tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vuorovaikutustilanteita. Eikö tarjoa? Niin kuin moni muukin ihmisyhteisö.

Sitten se tarjoaa fyysistä hyvinvointia, terveellisiä elämäntapoja. Tapoja yleensä, jotka ovat hyviä kaikille ihmisille. Sosiaalista hyvinvointia, mahdollisuus osallistua, vaikuttaa, merkityksellisyyden tunne. Suviseura. Hankkeissa olen kohdannut ihmisiä, jotka eivät usko niin kuin me uskomme. Mutta he haluavat tulla ja osallistua, kokea merkityksellisyyttä, olla mukana suurissa hankkeissa, joissa he näkevät, että ihmiset tekevät sydämellään talkootyötä.

Mutta ei sillä autuutta ansaita. Turvallisuuden tunnetta. Tapahtuu kriisi perheessä. Oletteko huomanneet, miten turvallinen yhteisö tämä on? Lähteä keräykset liikkeelle, tulee soppakattiloita portaille? Tarvitsetteko leipää? Talo palaa, tulee vaatteita säkkikaupalla.

On se muuten hyvä tietää, että elää sellaisessa yhteisössä, joka tarjoaa myöskin tällaisen turvallisuudentunteen. Voi pyytää apua. Mutta ei tähän yhteisöön kuulumalla ja matkassa kulkemalla pääse taivaaseen. Vanhoillislestadiolaisuus ulkopuolisen silmin. Se, joka ei kuulu tähän yhteisöön, mutta katsoo tätä yhteisöä ulkopuolelta.

Suuria perheitä. Niillä on elämäntapanormeja. Sitten on nämä legendat pesukoneista ja niin edelleen. Joskus aika huuhaatakin, syntilistoja. Kun olin Oulussa, niin sinne soitettiin, että voisitte, soitti ja kysyi, että voisitteko lähettää sen syntilistan toimitukselle.

Hänelle vastattiin, että meillä sitä ei ole, mutta jos satutte löytämään, lähettäkää se meillekin. On aivan ymmärrettävää, että kun ulkopuoliset ihmiset seuraavat vanhoillislestadiolaisen yhteisön elämää, heille saattaa syntyä aika kummallisiakin käsityksiä. Hankasalmen Merikeskuksen tiloihin tuli toimittaja Hankasalmen Sanomista, niin hän kertoi avoimesti, että hän on ajanut tuota tietä edestakaisin ja ihmetellyt, että mitä kummallista tuolla talossa oikein tapahtuu. Lippu liehuu ja väkeä lappaa, jotakin mystistä siellä tapahtuu. Ja sitten kun hänelle kerrottiin, että mitä tapahtuu, niin eihän tämä ole mitään kummallista.

Jos ihminen ei tiedä, se tuottaa sen tiedon itse. Jotkut ovat kommentoineet jopa kadehtien, että pelaatte todella tiivistä ja vahvaa yhteisöllisyyttä. On teillä hyvä yhteisö, missä elää. Tiedättekö, Jumala on käyttänyt tätä myöskin kutsunut Jumalan valtakuntaa. Nyt on tottakin, että yhteisöjäsenyys periytyy lapsuudesta.

Lapset kasvavat tähän yhteisöön. Tähän kulttuuriin. Mutta sitten minäkin olen viime aikoina tavannut sellaisia, jotka ovat saaneet parannuksen armon eläneet sellaisessa pitäjässä, jossa on olutuskovaisia. He ovat sivusta seuranneet, että sitten saivat parannuksen armon ja tulivat tähän uskovasten keskelle, niin he sanoivat: Me olemme löytäneet kotiin. Sitten sitä yhteisöllisyyttä eletään ja koetaan hyvin eri tavalla.

Haastattelin yhtä miestä, joka on uskovaisista kodista. Kerroin hänelle, mihin minä tätä tietoa tarvitsen. Hän ei siis ollut uskovainen, mutta oli uskovaisen kodin poika. Hänellä on laaja ystäväpiiri, jossa suuri osa hänen ystävistään on uskovaisia ja osa epäuskoisia. Minä kysyin, että kun elätte tiiviisti edelleen yhdessä, niin mikä on oleellista?

Minä sanoin, että kunnioitus ja luottamus. Se pitää heidät edelleen yhdessä. He ovat siis lapsuudessa eläneet yhdessä, leikkineet, pelanneet. Aikuisiksi tultuaan se yhteisö on edelleen olemassa ja he elävät yhdessä, pelaavat jääkiekkoa, sählyä, kulkevat siellä sun täällä. Osa on uskovaisia, osa ei.

Tuomies: Oleellista on luottamus ja kunnioitus. Suviseurat, meidän tytär tuli perheelleen sinne, he vanhemmat niin kuin me uskomme, niin joku sanoi sitten meidän tyttärille, että on se mukava, kun tuottaa noita lapsia Suviseuroihin. Ennen meidän tytär oli sanonut, että kyllä me haluamme itsekin tulla. Se on niin vahva side, kun on lapsuudesta kasvanut tähän yhteisöön. Niin kuin jotkut on sanonut, on pakko päästä Suviseuroihin, vaikka ei usko niin kuin me uskomme.

No, jos rouva yhdistykset paikkakunnittain. Siellä muuten harvemmin näkee niitä, jotka eivät ole enää uskovaisia. Mutta suuret yhdistykset ja suuret seurat, kynnys on jotenkin matala tulla ja osallistua ja vaalia yhteisöllisyyttä. Sitten on tällaisia, mistä äsken sanoin, näitä harrasteryhmiä ja ystäväporukoita, joissa on sekä uskovaisia ja epäuskoisia. Tiedättekö mitä?

Minä olen jotenkin hyvilläni siitä, että näitä tällaisia pieniä alayhteisöjäkin on, joissa on uskovaisten kotien uskonsa menettäneitä ja uskovaisten kotien nuoria. Siellä eletään tällaisen luottamuksen ja kunnioituksen kanssa. Nimittäin, jos Jumala antaa synnintunnon. Jos siis Jumala antaa synnintunnon. Onko lyhyt matka kysyä: Hei, saisinko minä vielä uskoa?

Viimeisten vuosikymmenten aikana on tapahtunut tiettyjä muutoksia. Tietysti esitykö, että Pudasjärvelläkin oli kymmenittäin pieniä yhdistyksiä. Jokaisen potkurinmatkan päässä oli yhdistys. Nyt niitä on purkautunut ja suuret yhdistykset kasvavat ja pienet lakkautetaan. Silläkin on oman vaikutuksensa siihen yhteisöön, joka sillä paikkakunnalla on.

Yhdelle rauhayhdistykselle tuli epäuskoinen pariskunta ja ne pyöri siellä eteisessä. Kukaan ei tullut tervehtimään, ne oli käyneet siellä jo ennenkin. Sitten viimeinen joku meni kysymään, että hetkinen, te olette täysin outoja, ketä te olette? He sanoivat, että olemme tuolla Oulun rauhayhdistyksellä muutaman kerran käyneet, mutta siellä ei saa kontaktia ihmiseen, kun meidän pitäisi tehdä parannus. Suureen yhdistykseen, joka sinällään on ihan hyvä, mutta siinä on sellainen puoli, että yhteisö kasvaa niin suureksi.

Saattaa olla, että sinne maassaan joku hukkuu, eksyy, kukaan ei kysy, mitä kuuluu. Jos verrataan Jyväskylän rauhayhdistystä ja Karstulan rauhayhdistystä, meillä on valtavan iso ero. Molemmat ovat tällaisia yhteisöjä ja yhdistyksiä, mutta niillä on ero. Yksittäinen yhteisöjäsen voi kadota siihen massaan ja sitten eksyy tästä hengen ykseydestä. Me kohtaamme tässä yhteisössämme niitä, jotka eivät terveili Jumalan terveellä. Ulkoinen olemus kertoo uskosta luopumisen, mutta ne ovat iloisella ilmeellä mukana ja haluavat olla mukana ja pitävät tästä yhteisöstä ja antavat sille arvon.

Miten meidän pitäisi heidän kanssaan elää? Ystävällisesti rakastaen? Se on Jumalan taata. Siis me elämme aivan kuin kahdella tasolla: hengen ykseydessä ja sosiaalisessa yhteisöllisyydessä. Ja näin on hyvä.

Tiedättekö? Minua vain on joskus pelottanut aivan omakohtaisesti, kun on ystäviä myös niiden joukossa, jotka eivät usko niin kuin minä uskon, ette minä vain menettäisi hengen yksilöä. Nimittäin Jumalan vastustaja tietää tämän kaksitasoisen, he käyttää sitä hyväkseen. On aivan kuin innoissaan, kun on soluttautunut uskovaisten keskuuteen. Silloin vielä on siinä mielessä vähän lyhyt katina, että sillä ei ole mitään muuta kanavaa vaikuttaa tässä maailmassa kuin ihminen, hänen liittolaisensa.

Me, minä, minun lihani on liitossa sen paholaisen kanssa. Ymmärrätte, että jos uskovaiset ja ne, jotka eivät usko elävät läheisessä yhteydessä saman yhteisön sisällä, ei Paholainen jätä välttämättä sitä tilaisuutta hyväksyä. Laukkanen tuo Laukkanen. Siis osallisuus yhteisöstä ei pelasta. Muistan, kun olin alle rippikouluikäinen nuori ja oli sitten lankeemuksiakin tullut ja illalla menin nukkumaan, niin omatuntovaivasi.

Tiedättekö, mitä sielun vihollinen siellä ullakkocamarussa minulle saarnasi? Käytähän sinä seuroissa. Terveilit sinä Jumalan terveellä. Onhan sinulla uskovaisia ystäviä. Mutta kun me eivät riitä perusteeksi.

On siis luonnollinen asia, että lapsuudestaan saakka yhteisössä eläneen ei ole helppo luopua tästä. Joskus harmittaa, kun joku uskovaisen kodin uskonsa kieltä nyt lähtee aivan kuin ovet paukkuen. Voi kun sieltä on vaikea tulla takaisin?

Uskovaisenko on laskenut perhe siitä, että kun meilläkin kaikki lapset eivät ole uskovaisia, niin jollakin tavalla tämä uskovaisten yhteisö vaalii myös sen perheen sisällä olevaa yhteyttä, kun ne lapset haluavat käydä seuroissa, maakunnallisissa. Ja hyvä kun on niin.

Tiedättekö, mitä sielunvihollinen haluaisi? Me emme osaisi suhtautua niihin oikein. Suhtaudumme tylysti hengellisellä ylpeydellä, että ne vetäytyvät. Eivät halua olla meidän kanssamme tekemisissä. Usko on kuulkaa sydämen asia?

Uskovasta voi esittää. Voi olla, että usko on kuollut, mutta tiedämme, että terveystilanmällä Jumalan terveellä käymällä säännöllisesti seuroissa voi näyttää siltä, että minä olen uskovainen. Mutta uskovaista ei kannata esittää. Kannattaa olla uskovainen. Muistat Raamatussa kohdan, kun ovi suljettiin.

Oven taakse tuli vielä, että meidän pitäisi päästä sisälle. Niille sanotaan, että menkää pois. Minä en tunne teitä. En haluaisi olla niiden joukossa. Sekin on hyvä muistaa, että usko on sydämen asia, me emme näe toistemme sydämeen.

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, armahtakaa. Kysymys on, että miten elämme yhdessä. Miten me voisimme elää yhdessä? Kuten aiemmin totesin, niin minusta on iloinen asia, että tämä meidän ihmisyhteisömme koetaan sellaiseksi, että täällä viihtyvät ja täällä käyvät ja meidän lähellämme elävät myös ne, jotka eivät usko niin kuin me uskomme. Sitten toive on se, joka oli siinä, mitä kysyin siltä mieheltä, että säilyisi tällainen kunnioitus.

Että jos me uskovaisena kunnioitamme niitä, jotka eivät halua uskoa niin kuin me uskomme, niin tässä yhteisössä myöskin ne, jotka eivät usko niin kuin uskomme, suhtautuisivat meihin, jotka haluamme uskoa, kunnioituksella. Ei ivaallisuutta, ei pilkallisuutta, luottamus ja kunnioitus. Meille uskovaisille on neuvo: Jos rinnalla kulkee sellainen, joka ei usko, olkaa valmiit vastaamaan, ja jos joku teidän toivonne perustusta tutkistelee, tehkää se hiljaisuudella ja pelvolla. Jos minulta kysytään, että minäpä yritän kertoa teille sinulle, miten minä uskon. Hyvä vastaus on se, että minä olen kuule saanut synnit anteeksi.

Olen niin hyvä olla, kun synnit ei vaivaa. Se on kuulkaa hyvä vastaus. Tässä valtakunnassa, tässä joukossa hengen yksilöillessä minulle annetaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tällaisessa uskon raittiudessa vaeltaen niiden kanssa, jotka tässä yhteisössä elävät meidän kanssamme.

Todellisuus on se, mitä tänäkin päivänä nyt koetaan ja eletään, että me kaikki kohtaamme maailman.

Ne, jotka haluamme uskoa ja kilvoitella, myöskin ne, jotka eivät halua uskoa. Me kohtaamme sen saman maailman. Mitä kaikkea maailmassa onkin: ruumiinhalot, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ja me kaikki kohtaamme nämä.

Sitten meidän aikanamme näitä keskusteluja käydään, jos nostan tässä. Ei mennä nyt näihin ja sen syvällisemmin, mutta minä kuitenkin haluan kertoa, mistä aiheista tänä päivänä keskustellaan niiden kanssa, jotka eivät halua uskoa niin kuin me uskomme, ja jotka aiheuttavat jonkinlaisia kysymyksiä: raamatullinen avioliittokäsitys, lasten vastaanottaminen, desiaviolliset suhteet, avioero, uudelleen avioituminen.

Nuori mies kertoo uskovaiselle isälleen: Mun kaveri muuttaa tyttökaverin sakkaansa yhteen asumaan. Mutta eihän ne ole naimisissa. Onko pakko olla naimisissa, jos muuttaa samaan asuntoon opiskelijakäyttöä? Tässä on niitä asioita, jotka tulevat meitä lähelle, kun elämme samaa yhteisöä niiden kanssa, jotka ajattelevat aika eri tavalla. Tässä kysytään uskonraitilta.

Minä en uskonut noin. En halua uskoa noin. Sitten on yksilöön liittyviä. Jotkut hyväksyvät. Ne, jotka sanovat, että olen minä edelleen uskovainen, mutta en minä ole vanhoillisella tahdilla, saattavat sanoa, että elokuvat käy, kilpaurheilu kaikkinensa on aivan sopivaa, sopimaton musiikki, alkoholia jonkun verran, korostunutta seksuaalisuutta, lahjakkuuden ihailua.

Kaikki, mitä maailmassa on, se tulee meitä lähelle. Sitten me elämme ystävällisenä näiden ihmisten rinnalla, jotka ajattelevat näistä asioista eri tavalla kuin meistä moni. Uskovaisena uskoa tunnustava perheenisä tulee ja sanoo, että Jumalan terveyttä, me ollaan ajateltu, että ne ottavat avioeron. Mitä sanot? Ei olla töykeitä, ei olla ylihengellisiä, ei olla hengellisesti ylpeitä tällaisen langenneen rinnalla.

Muistakaa, ja muistetaan se, että Kristus aivan erityisesti rakastaa niitä, jotka ovat ihan lähellä eksyäkseen ja eksyneitä. Siinä rinnalla saattaa kulkea, käy uskonvastatilaisuuksia seuraavassa sellainen, joka on eksynyt, miten minä siihen suhtaudun? Sitten kaartelen niin loppuun. Luen teille kolme Raamatun kohtaa. En tiedä, liittyykö tämä tähän, mutta saatte jäädä miettimään.

Yksi taitava luennoitsija yliopistolla jakoi luennolle osallistuville purukumit ja sanoi, että älkää nielaisko, älkää kysykö pois. Saatte vielä miettiä, liittyykö nämä Raamatun kohdat tähän, että me elämme samaa yhteisöä, mutta uskomme eri tavalla. Ensin viisaat ja tyhmät morsiusneidot. Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen: Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan.

Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Siis kymmenen morsiusneitoa, kaikilla lamput, missä oli valot, kaikki näytti samanlaiselta. Lähdettiin yhdessä.

Siis ulospäin kaikki näytti aivan samanlaiselta. Sitten on toimiva. Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen, joka keräsi kaikenlaisia kaloja. Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin, mutta viskasivat huonot pois. Samoin käy maailman lopussa, enkelit tulevat erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pataan, siellä itketään ja kiristellään hampaita.

Kesäsaarinjärvellä kerran meidän ryhmälle näytettiin, miten kalastetaan heittoverkolla. Otin sitten Raamatun ja luin Raamatusta tämän kohdan, koska se oli niin elävästi läsnä, kuinka Jumalan valtakunta on heittoverkko, joka laskeutuu, laskeutuu ja laskeutuu. Ja sitten tämä, että kuolleet, huonot erotellaan hyvistä. Siinä ryhmässä oli yksi sellainen pariskunta, joka ei ollut uskovainen, niin joku oli kuullut, kun he olivat todenneet toisilleen, että me emme halua olla niitä huonoja kaloja, minä en haluaisi olla se huono kala.

Jeesus esitti niille toisen vertauksen Taivasten valtakunnasta. Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä, mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkiä, rikkaviljakin tuli näkyviin. Valhevehnä.

Sitten voin vielä Lutherin huoneposkellasta. Miten Luther näki elävän kristillisyyden?

Totiset kristitytkin ovat, kuten sanottu, heikkoja ja lankeavia, mutta he nousivat jälleen ylös synnistä parannukseen ja uskon kautta Kristukseen. Juuri näiden kristittyjen seassa, jotka ovat oikea hyvä siemen, vaikka heissäkin vielä on heikkoutta, löytyy häijyjä ohdakkeita, vääriä kristittyjä, jotka kuitenkin kantavat kristityn nimeä ja kerskaavat olevansa hyvää peltoa. Siihen täytyy kärsivällisenä tottua tietäen, ettei ihminen kykene sellaisia ohdakkeita pois pitkin ja hävittämään, eikä voi tehdä seurakuntaa täysin puhtaaksi niistä. Sitten Luther jatkaa vielä. Kristuksen käsky on ihan selvä.

Mitä tulee kääntymykseen ja parannukseen, ja seurakunnan opettajien pitää tehdä työtä erittäin siihen suuntaan, etteivät ihmiset jäisi synteihinsä, vaan topi sen parannuksen kautta luopuisivat niistä. Siinä on puhujan tehtävä. Lopetan. Jos täällä on joku sellainen, joka tunnet, että olet vähän kuin liukunut sellaiseen suuntaan, joka on pois totisesta viinipuusta elävästä yhteydestä. Tunnet sen sisimmässäsi.

Näin on käytetty. Tiedätkö, mikä Jumala näkee sinut? Hän näkee sinun tunnon tilan ja hätäsi. Hän auliisti rakkaan isänä lähdettäisi elävän evankeliuminsa korjaamaan sen, mikä on mennyt rikki. Evankeliumin löytää sinun hatantyneen sydämesi, kun sinä istut.

Ei sinun tarvitse kättäsi nostaa, saat nostaa, mutta ei tarvitse, koska ei Jumala sitä edellytä. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, sisäarvoinen. Tiedätellen armon saaminen on aivan ensiarvoinen edellytys, koska se armo on voima lähteä jatkamaan, jos se armo ei saamatta jaksa. Jos täällä on joku sellainen, joka tunnet itsesi niin syntiseksi, että saakohan tästä enää jatkolupia, niin saat uskoa kaikki, anteeksi. Ja tässä on elävän kristillisyyden kruununjalokivi.

Tässä on kaikki se aarre, mitä omistamme. Ja ilman tätä meille selviää. Täydellistä Jumalan armoa, jossa saa uskoa aina kaikki anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka joka päivä. Uskokaa nuoret ja vanhemmat, uskokaa kaikki synnit anteeksi. Sinä, kenestä olla joku sellainen, joka koet, että kyllä minä vanhoillisella tarjoillaan en ole, mutta en samalla tavalla uskovainen.

En tiedäkö, että sinäkin saat uskoa kaiken sen anteeksi. Tämä valtakunta on sisältäpäin katsottuna niin kuin morsian, joka on kaunistettu hänen miehelleen, ja sen kauneuden saa aikaan Jumalan armo. Se on sen kauneuden. Näin saamme jäädä uskomaan. Haluan tästä paikalta lähteä.

Kysyn ensin, saanko uskoa omat synnit anteeksi? Minä haluan ja lupaan uskoa. Pientäkö iltasiunus? Herran siunaus on niin hyvä siunaus. Herra siunaa meitä ja varjele meitä.

Kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra käännä pyhät kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.