Kevätseurat/Seurapuhe Kempeleen RY:llä 05.05.2024 18.23

Jumalan sana Vanhin rakkaalle Kaijukselle, jota minä totuudessa rakastan. Minun rakkaani, yli kaiken minä toivotan, että menestyisit ja terveenä olisit, niin kuin sinun sielusi menestyy.

Sillä minä ihastuin suuresti, kun veljet tulivat ja todistivat sinun totuudestasi, niin kuin sinä totuudessa vaellat. Ei minulla ole suurempaa iloa kuin se, että minä kuulen lapseni totuudessa vaeltavan.

Minun rakkaani, sinä teet uskollisesti mitä veljille ja vieraille teet, jotka myös sinun rakkaudestasi seurakunnan edessä todistaneet ovat. Ja sinä teet hyvin, että heitä kauniisti lähettänyt olet Jumalan edessä. Sillä hänen nimensä tähden he ovat lähteneet ja eivät ole pakaanolta mitään ottaneet.

Niin meidän pitää sen kaltaisia korjaamaan, että me totuuden apulaiset olisimme. Minä kirjoitin seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka teidän seassanne tahtoo jalo olla, ei ota meitä vastaan. Sen tähden, jos minä tulen, niin minä tahdon ilmoittaa hänen työnsä, jota hän tekee, joka pullikoitsee meitä vastaan pahoilla sanoilla eikä niinkään pysähdy.

Ja ei hän itse veljeä korjaa, estää myös muita, jotka niitä korjata tahtovat, ja ajaa heitä pois seurakunnasta. Minä olen, rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta, mutta joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa.

Demetriukselta on jokaiselta todistus ja itse totuudesta. Ja me myös todistamme ja me tiedämme, että meidän todistuksemme on tosi. Minulla olisi paljon sinun tykösi kirjoittamista, vaan en minä tahtonut musteella ja kynällä kirjoittaa. Mutta minä toivon sinun pian näkeväni ja läsnä ollessamme me saamme toinen toistamme puhutella.

Rauha olkoon sinulle, ystävät tervehtyvät sinua. Tervehdi ystäviä kutakin nimeltänsä. Aamen.

Oletteko te kirjoittaneet kirjeitä? Kirjoittaneet kirjeitä. Minä arvelen, että ainakin varttuneemmasta väestä. Kirjeen kirjoittaminen on tuttu tapa sieltä vuosien takaa. Tänä päivänä tuo oikeastaan arvokas toimenpide on jäänyt kovin vähäiseksi, kun meillä on nyt nämä sähköiset välineet.

Ja toki tekstiviestikin on jonkinlainen kirjeen korvike, mutta sitä olen monesti miettinyt, että eipä taida olla. Meillä on vanhoja kokoelmia meillä tekstiviesteistä toisin kuin ehkä vanhoista kirjeistä. Meillä saattaa olla siellä jossakin kenkälaatikossa vuosikymmenten takaa kirjeitä ja niihin on sitten mukava joskus aina palata ja muistella menneitä.

Ehkä se tuo menneiden muistelu on enemmän meidän ikääntyvien harrastus, mutta nuoret tulevat myöskin vanhoiksi. Ja olisi se hyvä, jos näitä tämänlaisia muisteluita, muistoja jäisi.

No sitten minä oikeastaan voisin suositella teille tai antaa semmoisen kevyen suosituksen, että miettikääpä, että kenelle te voisitte kirjoittaa kirjeen ja vaikkapa yllättää myönteisesti, ilahduttaa jotakin kirjeen vastaanottajaa. Esimerkiksi lapset voisivat isovanhemmille lähettää. Ja minä uskoisin, että se kovasti ilahduttaisi näitä isovanhempia.

Ja sitten minä työkaluksi oikeastaan voisin antaa, että kun te kirjoitatte sen kirjeen, niin ottakaa malli vaikka tästä Johanneksen kolmannesta epistolasta. Tässä on hyviä elementtejä, jotka sopivat myöskin meidän kirjeisiimme.

Saako tällä nyt vähän puhua omaakin historiaa? Kukaan ei kiellä, niin minä vähän muistelen. Silloin kun olin semmoinen altarippikoulun ikäinen, niin minulla ja sisaruksillani oli semmoinen tapa, että kun äiti lähetti omalle äidillensä, siis meidän mummulle kirjeen, niin me aina sitten pantiin sinne niitä omia kirjeitä serkuille. Ne menivät sinne samalla postituksella eteenpäin, mutta huolenaihe oli vain se, että mihin asti se 20 pennin postimerkki sitten riittää, että sitä ei tule liian painava.

Mutta monesti me tosiaan lähetettiin niitä kirjeitä ja nyt paljon myöhemmin, kun minä olen miettiskellyt niitä kirjeitä, niin siinähän on ollut hyvin paljon samanlaisia asioita, mitä tässä Johanneksen kolmannessa epistolassa. Ja vaikkapa semmoinen, että kun ennen vanhaan kyseltiin semmoista vanhemmilta oppineena, tai se kirje lähti näin, että vaikka minun Karlo serkulle, että Jumalan terve, oletteko olleet terveenä? No sehän on hyvä kysymys, mutta nyt jälkikäteen on pikkusen huvittanut se, että mitenköhän nyt tänä päivänä kymmenvuotiaat lapset, niin 14-vuotiaat lapset, kyseleekö ne toisistaan, että oletteko olleet terveenä? No me olimme saaneet hyvän opastuksen vanhemmilta, että tämmöistä voi kysellä ja niin me sitä sitten kyselimme.

Ja tässä Johannes sitten tervehtiessään ja lähestyessään rakasta Kaius-nimistä veliä ja matkaystävää, niin hän toivoo sitä, että olisi terveenä. Ja niinhän me voimme tässä sanoakin, että onhan se iso asia, suuri asia se, että me saamme olla terveenä. Se on semmoinen lahja, että sitä ei oikeastaan taida, tai ainakaan minä en osaa kunnolla arvostaa, ellei siihen ole mitään uhkatekijää olemassa.

No minä olen nyt entisessä kotisijainnissa ja minä voin puhua aika vapaasti. Ja näkyykö se sinne, niin minulla on tämä sormi yksi mennyt vähän mutkalle. Se on ennen ollut ihan suora ja se on toiminut aivan hyvin, niin nyt tuntuu, että se on aika vaikea saada sitä kunnolla nyrkkiin näitä paria ensimmäistä sormea. Eli siinä on tämmöistä nivelrikon tapaista.

No ei siihen osannut kiinnittää huomiota ennen kuin se rupesi vaivaamaan. Ja tässä mielessä tuo terveys on näistä ajallisista lahjoista, niin eikös se ole aivan niitä suurimmat. Ja niin me toivotammekin toisillemme terveyttä ja myöskin monesti sanotaan, että terveyttä ja pitkää ikää.

No me toki sanomme siihen, että pitkä ikä on Jumalan antama lahja ja sen mukaan me täällä elämme. Mutta me sanomme myöskin sen, että lyhytkin elämä on Jumalan antama lahja. Ja jos se elämä päättyy uskossa vaikka hyvinkin pian, niin... Ei ole huonosta asiasta kyse, vaan uskallan sanoa, että se on Jumalan suuri siunaus, että hän on kutsunut taivaan kotiin.

Me kuulimme Eskovelin saarnassa siitä, että miksi sinne taivaaseen kannattaa mennä. No sitten apostoli myöskin tässä toivottaa menestystä. Ja niin kuin se on sielusti. No menestys on Jumalan lahja niin ikään.

Ja teitäkin tunnen jonkin verran ja ennen vähän enemmänkin, niin minulla on sellainen käsitys, ja ei se miksi ikään ole muuttunut tässä vuosien saatossa, että teitäkin on Jumala siunannut niin, että teillä on ollut monenlaista menestystä. Te olette saaneet ajallista siunausta ihan näin sivustakin katsottuna ylen määrin.

Niin paljon, että minä luulen, että täällä ei tyytymättömiä ole tämän asian suhteen. Ja sitten minä katselin tässä tätä ja olen katsellut tätä teidän toimitaloa ja toimintaa täällä, niin täytyy sanoa, että Jumala on siunannut teidän siunia runsain määrin. Eli Jumala on siunannut.

Ja Jumalalla on varaa antaa menestystä, mutta sitten kun tässä apostoli sanoo, että toivon menestystä niin kuin sinun sielusi menestyy, niin se sielun menestyminen, se ei ole kiinni siitä, että miten me ajallisessa elämässä menestymme. Saattaa olla, ja joidenkin kohdalla on se, että on paljon vastoinkäymisiä elämässä ja näin ulkoisesti ajateltuna elämä saattaa olla hyvin vaikeaa.

Mutta jos Jumala on antanut sielulle menestystä, eli uskon lahja on kallis mielessä, niin niiden vaikeuksien kanssa, missä ehkä joutuu elämään, niin on kuitenkin helpompi elää. Ja jos jaksaa katsoa sen, että Jumala on nämä koettelemukset sallinut ja niin kuin Jumala sanassaan lupaa, että niin kuin on sinun päiväsi, niin ovat sinun voimasi.

Sitten apostoli puhuu tässä semmoisesta, että hänellä on suuri ilonaihe semmoinen, että minä kuulen lapseni totuudessa vaeltavan. Totuus uskovaisen ihmisen vaellusvarusteena, totuudessa vaeltaminen. Eikö tämä ole aika tai itsestäänselvä asia meille? Näinhän se varmasti on, mutta sanoisin näin, että se ei ole kuitenkaan niin itsestäänselvä asia, etteikö tässäkin asiassa voisi joutua koettelemuksiin ja kiusauksiin ja ehkä lankeemukseenkin.

Kun totuuden vastakohtahan on vilppi. Ja tämmöinen vilpillinen puhe, niin se ei ole ehkä... No minä puhun ensisijaisesti itsestä, en nyt pyri teidän tuntemuksia kuvaamaan, mutta tässä Jumalan sanan peili ääressä, niin voitte itse kukanenkin asettua tähän kysymykseen, että miten se minun totuudessa vaeltaminen on.

No jos ajattelemme tätä maailmaa ympärillämme, niin siellä on tämmöiselle totuuden vastakohdalle vilpille. Sille on löydetty semmoisia nimikkeitä, jotka ovat tämmöisiä lieventäviä nimikkeitä, kuten esimerkiksi hätävalhe. Eli se antaa semmoisen ymmärryksen, että joissakin tilanteissa tiukan paikan tullen sitä ehkä voisi vähän poiketa sitä totuuden vaatimuksesta.

Tai sitten saattaa joku sanoa, että no se oli semmoinen valkoinen valhe. Eli tarkoittaa sitä, että no se oli niin pieni valhe, että siitä ei kannata edes puhua. Mutta Jumalan sanan mukaan, niin valhe on synti siinä, missä joku muukin asia. Ja tässä mielessä ei ole suuria eikä pieniä syntejä. Ja synti ei ole koskaan valkoinen, vaan se on musta.

Kun Johannes voi katseensa, niin hän näki valkopukuisen joukon. Mutta se valkopukuinen joukko, se puhtaus, se liittyi sillä, että ei sillä, että ne olivat virheettömästi vaeltaneet, vaan sillä, että he olivat vaatteensa pesseet ja karitsan veressä valaisseet.

Ja miten se veljen ja sisareni on sinun kohdallasi? Onko puku säilynyt puhtaana? Ilman, että sitä olisi tarvinnut pestä? Tiedän sen kokemuksesta ja muiden kokemuksesta, että ihan arkielämä ja arkikilvoitusta on se, että synti meihin aina tarttuu ja tekee matkaa hitaaksi. Se matkavaate sotkeutuu ja siksi meidän pitää aina yhä uudestaan ja uudestaan käydä armoalttarin äärelle.

Ja sitten evankeliumista näin saa. Se on myöskin voimaa siihen, että me jaksamme totuudessa vaeltaa. Mutta vaikka niinkin olisi, että olen horjahtanut totuudesta, niin kuin omassakin historiassa on kyllä ihan semmoisia lapsuudesta asti muistikuvia, joita en käy yksityiskohtaisesti tässä muistelemaan.

Haluaisin enemmänkin unohtaa, mutta se on kumma asia, että semmoiset asiat, jotka haluaisin unohtaa, niin ne vaan pysyvät mielessä. Ja ne, joita pitäisi muistaa, niin ne tahtoo unohtua. Ja ne asiat, joita haluaisin unohtaa, niin ne ovat juuri näitä, missä on vikaan ja virheeseen joutunut.

Mutta siinä sieluvihollisen kiusauksissa, kun vihollinen sanoo, että tämmöistä ja tämmöistä on tullut, niin muistutamme vain, että siellä alimmaisena tässä listassa on se Jeesuksen veren kuittaus. Ja sitten nämä kaikki on maksettu.

Sitten apostoli tässä puhuu semmoisesta Kaiukselle semmoisesta asiasta, että hänellä Kaiuksella oli tämmöinen lahja, että hän teki uskollisesti ahkerasti palvelusta veljille ja vieraille. Eli sellaisille ihmisille, jotka tuonne seurakuntaan tulivat vierailemaan.

Ja seurakunnassa oli semmoinen todistus, että hän tekee hyvin tämän hänelle uskotun tehtävän. No mikä tehtävä oli, niin siihen sitten jonkin ajan hetkisen päästä menemme.

Mutta täälläkin teidän Sionissa teillä on paljon tehtäviä täällä. Mitä erilaisimpia tehtäviä ja teitä on kutsuttu näitä tehtäviä tekemään. No tässä ei apostoli ottanut laatumääriä määritteisesti kantaa siihen, että miten hyvin ne tehtävät on tehty.

Mutta apostoli sanoi, että sinä teet uskollisesti nämä tehtävät. Tuossa nousee mieleen, kun se täällä Kempelessä, sitä varmaan joskus muisteltiin sitä eräästä Sioni-asukasta, joka ei ollut kempeläläinen, mutta täällä minä varmaan kuulin, että oli semmoinen veli.

Joka oli noin inhimillisesti mitattuna ja ehkä joillakin mittareillakin mitattuna saanut vähemmän tämmöisiä ajallisia lahjoja kuin joku toinen. Ja sitten kun tämmöiselle veljelle sitten tultiin tarjoamaan hänelle sopivaa työtä, niin siinä oli oppimista. On oppimista minulle ja ehkä oppimista teillekin, että kun niitä tehtäviä tullaan tarjoamaan, niin hänellä oli vain yksi vastaus, jonka hän aina sanoi.

Ja se oli hyvä vastaus: Olen käytettävissä. Ja jos näin on, että täällä Kempellä Sionissa tehtävien jakajalle tai tehtävään pyytävälle tulee vastaan vain tämä yksi vastaus: Olen käytettävissä, niin minä luulen, että täällä ei tarvitse.

Voisin sitten ruveta kyselemään esimerkiksi Suviseurojen osalta, että kukahan meillä rupeaa sitten työasiamieheksi. Kun se joskus tuntuu, että se on aika vaativa ja työläs virka. Mutta jos tämä virka on kysytyt, ovat aina käytettävissä, niin eihän se kovin vaikea ole sanoa, että no minä annan sinulle tämmöisen työn ja minä annan sinulle toisenlaisen tehtävän.

No siis tämä Kaius sitten oli semmoinen, että hänellä oli semmoinen lahja ja semmoinen mahdollisuus, että hän sitten lähetti näitä sananpalvelijaveljiä, varusti heitä Jumalan valtakunnan työhön.

Ja minä en oikeastaan tuosta Kaiuksesta, ja tämä mitä minä tässä nyt arvelen tästä Kaiuksesta, niin liittyy vain siihen, mitä itse olen joskus tuntenut ja ehkä monestikin tuntenut. Nimittäin sen, että minä olen huono siinä asiassa ja ehkä siinäkin asiassa, että minusta on hyvin vaikea mennä puhumaan epäuskoisille ihmisille tästä Jumalan valtakunnasta.

Kallis sanoma. On vaikea mennä kutsumaan epäuskoisia ihmisiä, epäuskoisia ihmisiä Sionin tilaisuuksiin ja huomattakaan siitä, että kehotetaan parannukseen. No miten tämä saattaisi liittyä tähän Kaiukseen, niin minä mietin sitä, että oliko tuo Kaius semmoinen veli, joka tunsi ihan samalla tavalla.

Mutta hän sitten tiesi, että hänellä on muistutuksia. Meilläkin on muitakin mahdollisuuksia auttaa tässä asiassa. Ja meilläkin on muitakin mahdollisuuksia auttaa tässä asiassa kuin tuo äsken mainittu.

Ja se yksi asia on semmoinen, että me olisimme totuuden apulaisia. Eli me mahdollistamme sen, että tämä sanoma, harmonia totuuden ja rakkauden sanoma, saisi tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä sillä tavalla, että pystyisimme järjestämään seuroja, pystyisimme kutsumaan ihmisiä seuroille, että tulkaa seuroille, että meillä on täällä nyt seurat.

Ja te olette tällä tavalla tätä Jumalan valtakunnan työtä tehneet. Ja sitten kun myöskin lähetystyötä on tehty jo kautta aikojen ja vuosikymmeniä sitten enemmän. Tuo lähetystyö oli kotilähetystyö.

Ja meilläkin täällä oli ja monissa sijainneissa oli lähetyseurat. Nehän olivat ihan tavalliset seurat. Ei siinä sanomassa ollut mitään erilaista. Mutta se lähetysajatus tuli siinä, että näissä seuroissa kannetaan kolehti lähetystyön hyväksi.

Ja sitten kun saatiin tätä lähetystyön varoja kerättyä, niin sitten SRK järjesti näitä lähetyseuroja. Ja sieltä sitten kutsuttiin joitakin veljiä, että nyt sinä voisitko lähteä vaikkapa sinne Itä-Suomeen, jossa on harvoin seuroja, pitämään seuroja.

Ja lähetysmatkakassa oli sen verran, että niitä seurat pystyttiin pitämään. Ja näin nuo ajalliset varat, niin kuin sitä sanotaan, niin ne palvelivat tätä ihan kaikkein päämäärää, sielujen autuutta.

No tällaista varmaan tuo Kaiuksen työ teki. Ja niin nämä lähetysveljet saattoivat sitten lähteä tuohon kalliiseen tehtävään vailla huolta siitä, että miten tässä tullaan toimeen.

No sitten tämä kirjan sävy, kirjeen sävy muuttuu vähän, kun hän sitten puhuu toisesta. Ja aika paljonkin muuttuu, kun hän puhuu toisesta henkilöstä, jonka nimi on Diotrefes.

Ja tuo Diotrefes. Ja Biblia sanoo, että tämä Diotrefes oli sellainen mies, että hän halusi olla jalo. No kuka meistä ei haluaisi olla jalo? Ja jos oikein se jalo saisi meissä olla, niin me olisimme ehkä vielä paljon miellyttävämpiä ihmisiä arkielämässäkin kuin mitä monesti olemme.

Mutta tuo ajatus tulee selkeästi esille siinä uudemmassa käännöksessä. Ja hän sanoi, että hän mahtaili ja tahtoi suurin olla näissä uskovasten joukossa.

Ja hän sitten koki uhkaksi semmoisen asian, että kun niitä sananpalvelijan veljiä tuli sinne hänen paikkakunnalle, niin hän koki, että nyt hänen asemansa on uhattuna.

Ja niinpä hän sitten rupesi toimimaan sillä tavalla, että hän rupeesi puhumaan pahoin, pahoja puheita näistä sananpalvelijoista.

Ja tässä, jos tätä tilannetta sovittelee tähän hetkeen, missä me nyt olemme, niin kyllä minusta olisi kovin vaikeaa tulla tänne seuroihin puhumaan, jos täällä etukäteen olisi puhuttu, että no se jokelainen on semmoinen mies. Ja sitä se on tehnyt ja tätä se on tehnyt.

En sano, että etteikö löytyisi aihettakin puhua. Tämmöisiä asioita on niin monenlaista tapahtunut, mutta kun tämäkään pahan puhuja, niin hän ei voinut nähdä sitä, että nämä olivat Jumalan armahtamia sananpalvelijoita. Ehkä vikoinkin joutuneita, mutta Jumalan armosta saaneet syntinsä anteeksi.

Ja sitten tämä vielä, tämä toiminta jatkui sillä tavalla, että hän ei halunnut näitä veljiä korjata. Tämä vanha käännös sanoo, ja vielä esti niitä, jotka halusivat korjata, eli ottaa tykönsä, ettei nekään saisi heitä ottaa luoksensa ja päästä sitten palvelemaan Jumalan seurakuntaa.

Ja tuo apostolin sana tästä oli hyvin suora ja selkeä, mutta ihan tosi, kun hän sanoi, että joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa. Jumala ei tämmöisiä asioita vaikuta, mutta joka hyvin tekee, se on Jumalasta. Näin apostoli tämän sanoo.

No sitten vielä tässä lopussa oli tämmöinen maininta Demetriuksesta, joka oli sitten toinen ihminen, josta oli hyvä todistaa. Todistus. Demetriuksella on jokaiselta todistus ja itse totuudesta, ja me todistamme ja tiedätte, että meidän todistuksemme on tosi.

Eikö ole kallis asia, että meistäkin on todistus Jumalan seurakunnassa? Sehän nousee arvoon arvaamattomaan, jos näin voimme sanoa, siinä hetkessä, kun tulee tieto, että matka on päättänyt.

Se ei tietenkään... Se ei ole se taivaaseen pääsy, niin se ei ole meidän ja ihmisten todistuksessa ja todistuksen varassa, mutta Jumalan seurakunnassa me elämme ja asumme ja Jumalan seurakunnassa meidät tunnetaan.

Ja miten suuri ilon eroinkin keskellä on se, että tieto on, että tämä kilvoittelija pääsi perille taivaassa ja siitä edellä Jesuksen kautta. Kallisti kuulemme.

Eli tässä meillä on sitten kilvoituksen paikka, että me saisimme säilyä sillä paikalla, että Jumalan lapset tuntevat meidät veliksi ja sisariksi.

Ja tässä meidän on hyvä ja tarpeellinen ja kallis, että me aina kokoonnumme Jumalan sanan äärelle ja otamme vastaan sen evankeliumin siunauksen, mikä meillä täällä seuroissa ja Jumalan lasten kokoontumisissa tarjotaan.

Ja niin tässäkin tilaisuudessa, veljet ja sisaret, niin uskon voimaksi vielä haluan teille evankelia julistaa ja antamalla antaa kaikki synnit, epäilykset ja kiusaukset anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallissa sovintoveressä. Tämä on voima matkalla taivasta kohti.

Sitten apostoli päättelee tätä tekstiä sanoilla, että minulla olisi paljon sinun tykösi kirjoittamista, mutta en minä tahtonut musteella ja kynällä kirjoittaa. Musteella ja kynällä kirjoittaa. Sekin on koettua, että onhan se paljon monipuolisempaa esittää asioita, kun saamme olla kasvotusten ja puhua näin vuoron perään, vuorovaikutteisesti toinen toisillemme.

Kirjeet ovat toki tärkeitä ja niillä on oma merkitys. Mutta keskustelu, niin kuin vanhastaan on sanottu, tiestä ja matkasta, niin se rakentaa meidän uskoamme ja auttaa meitä taivastiellä.

Jaetaan niitä kokemuksia, mitä meillä on tässä uskon kilvoituksessa ja rohkaistaan toinen toistamme niin, että me jaksamme tällä taivastiellä kulkea perille saakka.

Ja apostoli muistuttaa siitä, että pidä usko ja hyvä oma tunto, jonka muutamat ovat hylänneet ja uskon puolesta haaksirikkoon tulleet. Siitä omasta tunnostakin on hyvä aina muistuttaa, että se on Jumalan ääni meidän sydämessämme.

Voisin kertoa tuossa oman kokemuksen. Se ei liittynyt suoranaisesti näihin. Suoranaisesti näihin. Suoranaisesti näihin. Suoranaisesti näihin. Suoranaisesti näihin. Uskon asioihin se liittyy hyvin ajalliseen asiaan, kun olin, no siitä on varmaan saatan, että vuosikymmeniä, parikymmentä ainakin vuotta aikaa, kun minä olin.

Minä olen joskus sanonut sen ja saatan varmaan tässäkin sanoa, että minä olin urheilu-urani huipulla. Minä valtionlaskuun sain urheilla kaksi viikkoa.

Jotka tunnette minut, niin teillä nousee kysymys, että miten Jokela. Ne ovat voineet urheilla sponsoreitten tukemana. Nämä ovat hyvin kömpelöjä. Näkee varmasti liikkeestäkin. Toinen jälkikä on vähän lyhyempi kuin toinen, mutta toinen on taas vastaavasti pidempi, niin se saa painottaa.

Se oli tämmöinen työpaikkakuntoloma. Oltiin siellä, Eskokin taisi olla. Oltiko me yhtä aikaa? Tai jätimme olla. Tai sitten me ei ole. En nyt muista ihan varmaksi.

Siellä oli sen urheilulomassa tietoiskuja. Yksi tietoisku oli ihmisen aisteista. Minulla jäi hyvin mieleen tämmöinen kipuluento.

Kun sekin kuuluu ihmisen osaan, että kipuja on. Ja monesti iän myötä ne kivut lisääntyvät.

Niin sitten tämä luennoitsija kertoi semmoisen esimerkin tai semmoisen sairaustapauksen tai kehitysvammaisen tapauksen, että joskus äärimmäisen harvoin syntyy maailmaan semmoinen lapsi, jolla ei ole kivun aistia.

Ja tietenkin jos on kovat kivut, niin saattaisi äkkiä ajatella, että sehän olisi oikeastaan aika hyvä, ettei tuntisi kipua.

Mutta sitten tuo tohtori kertoi siitä, että miten tämmöisille lapsille käy, jotka ovat syntyneet vailla kivun aistia. Ja hän sanoi, että siinä käy yleensä sillä tavalla, että he varsin pienenä tai nuorena kuolevat pois.

Ja syy ei niinkään ole kiinni siitä, että heillä ei sitä. Suurin osa syy, että heiltä puuttuu kivun aisti, on siinä, kun he eivät opi varomaan vaaran paikkoja.

Ja hän kertoi esimerkkinä, että esimerkiksi saattaa käydä näiden osalta, että tämmöinen henkilö nojaa vaikka kuumalle levylle. Käsi on kuuman levyn päällä ja se on siinä niin kauan, että savu rupeaa nousemaan sitä kädestä ja tämä ei tunne yhtään minkäänlaista kipua.

Tai sitten pienemmät lapset, kun ne opettelevat liikkumaan, niin ne kiipeilevät ja tipahtavat lattialle ja tulee ehkä mustelmia, mutta mitään kipua ei tunnu.

Ja näin se ihmisen kehosta vaurioituu niin vahvasti, että ennemmin tai myöhemmin niin sitten on jo matkan päässä edessä.

No miten tämä nyt sitten liittyy tähän asiaan? Niin se liittyy sillä tavalla, että Jumala on antanut meille tänne omaan tuntoon semmoisen kipuaistin, että se tuntee kipua silloin, kun me joudumme syntiin.

Ja tuo kipuaisti on semmoinen, onhan se tietenkin tavallaan yksilöllinenkin, mutta myöskin semmoinen, että se kipuaisti turtuu, jos tätä kipukokemusta ei hoideta.

Eli toisin sanoen, että kun synti... Niin rupeaa painamaan tunnolla ja siitä ei halua tai... No minä melkein sanoisin, että ei halua puhua siitä kivusta, mikä tunnolla on. Eli puhua niitä mieltä painavia asioita pois.

Niin sitten seuraavan kerran, kun tulee tämmöinen paha asia, niin se menee sinne samaan omaan tunnon päälle. Ja kohta rupeaa tuntumaan, että no nämä ovat pieniä asioita. Ei niistä kannata välittää.

Ja sitten kohta on semmoinen tilanne, että oikeastaan mistään ei kannata välittää. Että se on ihan samaa.

Ja tästä apostolikin huolta kantoi Timoteos-veljen osalta, että pidä usko ja hyvää omaa tuntoa.

Ja no tässä nämä muistot liittyvät... Tai nousevat mieleen... Ja tehdäänkin mukaan.

Ja en minä tiedä, onko se nyt sopivaa saarnassa muistella nimeltä yhtä veliä, joka Amerikasta on tullut tänne teidän seuroihinne. Jos minä nyt jätän nimen mainitsematta.

Tähän on mun rippikoulukaveri. Niin tuota... Mulla on kotona semmoinen rippikouluvihko. Ja tämä... Mä aina silloin tällöin katselen sitä rippikouluvihkoa.

Ja siellä on 96 rippikoululaisen nimikirjoitukset. Ja jotkut ovat sitten panneet sinne myöskin jotakin muuta kuin pelkät nimikirjoitukset.

Yksi rippikoulukaveri sitten... Hassu on nykyään Amerikassa, mutta on Suomessa nyt sitten vierailemassa.

Ni hän kirjoitti siihen rippikouluvihkoon sitten näin, että... Muista pitää usko ja hyvää omaa tuntoa. Ja oli ihan se hyvä kehotus.

Ja minä sitä mietin, että no ei se ihan pelkästään ole muistin varainen asia. On se hyvä olla muistissa se asia.

Mutta sitten taas, että kun omaa tuntoa menee sairaaksi, niin ei tarvitse miettiä sitä, että onkohan mä muistanut sitä asiaa hoitaa. Vai onko se semmoinen, että se painaa siellä omalla tunnolla.

Ja niin kauan kuin se painaa, niin sitä ei ole hoidettu sitten. Niin siksi minä teillekin sitä tuttua vanhaa läksyä sanon ihan tämän saman sanamuodon mukaan, että... Muistakaa pitää usko ja hyvää omaa tuntoa.

Tai olkaa ahkeria Jumalan äänille, kun Jumalan henki kehottaa parannukseen.

Ja sitten tämä apostoli vielä jatkaa tässä näin, että... Minulla olisi siis sinun tykösi paljon kirjoittamista, mutta en tahtonut musteella ja kynällä kirjoittaa.

Mutta minä toivon sinun pian näkeväni ja läsnä ollessamme me saamme toinen toistamme puhutella.

Ja lopputervehdys siis oli näin, että... Rauha olkoon sinulle. Ystävät tervehtivät sinua. Tervehdi ystäviä kutakin nimeltänsä.

Eli ihan samaa kaavaa sitä kotonakin noudatettiin näissä kirjeissä. Eli jätettiin toisemme Jumalan rauhaan.

Ja sitten me vielä sanottiin, että... Sanohan terveisiä siellä niille henkilöille, jotka siinä lähellä olivat.

Eli tässä on hyvä kirje. Ja ottakaa semmoinen haaste, että miettikääpä, että kukaan saattaisi ilahtua teidän kirjeestänne. Ja lähettäkää se kirje hänelle, niin se voisi rakentaa meitä ja Herran Sionia.

No niin, nyt me olemme tämän tekstin lyhykäisyydessä. Me mennään tuota kelloa, onko se lyhykäisesti vai miten se meni. Mutta nyt se on kuitenkin käsitelty tämä teksti.

Ja se kaikista kallein asia nyt vieläkin on se, että... Veljet ja sisaret, olkaa hyvässä turvassa. Synnit on anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tämä evankeliumin voima kantaa siksi, kunnes me pääsemme taivaaseen. Saanko minäkin jäädä uskomaan syntini anteeksi? Näin haluaa uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Herra, valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.