Aviopuolisoilta/Alkurukous ja alustus Kajaanin RY:llä 09.11.2024 18.01

Kiitos, että katsoitte. Olemme tulleet yhdelle koolle. Me isää tahdomme kiittää kaikesta siitä hyvyydestä ja kaikesta siitä johdatuksesta, jota sinä olet meidän elämässämme antanut ja johtanut. Me kiitämme elämän lahjasta ja jokapäiväisestä leivästä ja kaikesta, Isä, mitä sinä siinä olet meille antanut.

Isämme, tänä iltana pysähdymme sen aiheen äärelle, että me jaksaisimme luottaa sinun varjelukseesi ja sinun johdatukseesi. Sinä, Isä, tiedät ja tunnet meidät kaikki. Sinä näet sydämemme sopukoihin saakka. Sinä, Isä, tiedät, mitä me tarvitsemme. Sinä, Isä, tiedät, että me monesti epäilemme ja kannamme kipuakin koettelemuksien tai epäilysten alla.

Niin, me Isä, pyytälemme, että sinä tänä iltana olisit meitä rohkaisemassa sanallasi, vahvistamassa meidän uskoamme ja luottamustamme sinun hyvyyteesi ja rakkauteesi. Me, Isä, pyytälemme, että sinä siunaisit tämä meidän aviopuolisoillamme. Näitä me pyytälemme, rakkaan poikasi, Jeesuksen nimeen. Aamen.

Rakkaat sisaret ja veljet. Olemme saaneet tälle aviopuolisoillalle aiheen: Luotanko. Kun olen tämän aiheen äärelle itse mielessäni pysähtynyt ja tämän puheenvuoron vuoroa miettiessä, tämä sana luottamus on niin kovin suuri. Se koskettaa meitä kaikkia, kaikkina elämän aikoina, niin ajallista elämää ajatellen kuin elämistä Jumalan lapsena.

Kun mietin tätä puheenvuoroa, niin jäin tämän aivan kuin tällaisen kolmeen. Voisiko sanoa pääotsikkoon tai ajatukseen siitä, että jos me lähtisimme aihetta vain laidasta käymään, niin se on niin valtavan suuri, että siitä ei varmasti kovin paljon saada. Eikä tätä saada näiden aiheittenkään ääreltä kuin pintaraapaisua.

Mutta ajattelin tämän jakaa aivan kuin kolmeen alueeseen: mitä luottamus on, mihin minä luotan, luottamus eri elämän tilanteissa ja vaiheissa, ja sitten tärkeimpänä luottamus Jumalaan, uskon tuoma turva.

Tämä aihe ainakin itseä tulee hyvin lähelle. Ja sillä tavalla tunnen suurta pienuuttakin tämän suuren asian äärellä. Mutta saamme luottaa taivaalliseen isään, että hän tästä avaa sen, minkä hän on hyväksi nähnyt. Ja kun me käymme keskustelua, niin me jokainen saamme tästä illasta rakentua niin, että jokainen meistä saa olla luottavaisella mielellä ja turvallisella mielellä.

No, mitä tämä luottamus sanana on, ja minä en tiedä, onko se kovin kattava tuo Wikipedian määritelmä. Mutta kun tuonne kuukkeliin laittaa, niin se tuopi ensimmäisenä tämän Wikipedian tästä sanana. Ja sen määritelmän mukaan luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä.

Sitten jos me puhumme luottamuksesta, itseluottamuksesta, niin se on luottamusta omaan itseensä. Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää. Jos ihminen epäilee toisen moraalia tai aikeita, luottamusta ei synny. Luottamus tai luottavaisuus voi ihmisten lisäksi kohdistua instituutioihin tai järjestelmiin.

Tästä me näemme, kuinka valtavan laajasta aiheesta on kysymys, jos me puhumme luottamuksesta. Siihen sisältyy koko meidän, voisimme sanoa, ajallinen elämämme. Se koskettaa jokaista ja joka hetkeäkin ja joka päivää.

Mutta jos me ajattelemme Raamatun mukaan, että mitä luottamus Raamatussa on, tämä ei ole kattava. Nämä on vain niitä Raamatun paikkoja, joita minulle tämän aiheen äärellä on noussut esille. Niin kuin tuossa jo edellä totesimme, että luottamus on uskoa. Ja kun olen sitä ja ajattelen sitä, niin se juurikin luottamus on hyvin lähelle sitä sanaa kuin usko.

Ja siitähän hebrealaiskirjeen kirjoittaja toteaa, että usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Mutta sitten kun Raamatun aivan kuin keskeisintä ja ydintä ajatusta siitä, niin se on luottamusta Jumalaan.

Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Mooses siitä kansalle vahvistaa sitä ja sanoo Jumalan sanoin, että tietäkää siis, että vain Herra, teidän Jumalanne, on Jumala. Häneen voi luottaa, hän pitää voimassaan liittonsa. Tuhansien sukupolvien ajan hän on uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä.

Luottamuksesta yksi määritelmä löytyy Luukkaan evankeliumista, joka puhuu luottamuksesta. Jeesus sanoo siellä, että joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin. Ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa.

Jos taivaallinen isä tahto on, niin me lopussa tuossa luottamuksesta Jumalaan pysähdymme useamman Raamatun paikan äärelle siitä, mikä on Jumalan sanan tuoma luottavuus ja turva. Ja se niitä Raamatun paikkoja, joita tämän aiheen äärellä on noussut mieleeni.

Mutta kun me mietimme elämää ja nytkin kun me olemme aviopuolisoillassa, meillä täällä aviopuolisoillassa on hyvin erinikäisiä ja eri elämänvaiheissa olevia sisaria ja veljiä. On teitä rakkaita aviopareja, jotka olette hiljattain, ehkä muutama vuosi sitten tai kymmenen vuotta sitten menneet naimisiin. Ja on myös teitä sisaria ja veljiä, jotka olette olleet kymmeniä vuosia naimisissa.

Elämän eri vaiheissa on luottamuksen aiheet hyvin erilaisia. Ja myös ne ajatukset ja aivan kuin se katsontakantakin on nuorella vähän erilainen kuin vanhalla, kun hän on elänyt jo ja elämän kokemusta on syntynyt.

Ajattelin tässä aivan kuin lähteä nuoruudesta, mitä ajatuksia ehkä nuorella saattaa nousta elämänvaiheessa, mitä ehkä meillä on noussut silloin, kun me olemme olleet nuoria, jolloin tulevaisuus on edessä ja kysymys siitä, mihin minä luotan tai että minkälaisen elämä Jumala on juuri minulle antanut.

Nuoruuden aikana monenlaiset haaveet ja ajatukset elämästä ovat varmasti kaikilla. Ja on haaveita ja unelmia, joita ehkä tähyilee ja katselee. Mutta on pelkoja ja epäilyksiä myös siitä, että mihinkä minä kykenen ja minkälaisen elämä Jumala on minulle antanut.

Sananlaskuissa sanotaan hyvä neuvo ja ohja: Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Mistä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi. Hän virvoittaa, viitoittaa sinulle oikean tien.

Nuoruuden aikana on myös hyvin tärkeää, ja aivan kuin se uskonkin kannalta se oma kohtaistuu usko ja luottamus siihen, että onko usko minulle elämäni tärkein asia. Näyttääkö elämäni kirkkaalta ja valoisalta vai näyttääkö se kenties sumuiselta ja harmaalta? Jaksanko minä luottaa Jumalan hyvyyteen?

Onko minun sydämeni rukous se, että yhtä minä Herralta anon, sitä minä pyydän, asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani, että minä näkisin Herran kauniin Jumalan palveluksen ja hänen temppeliänsä etsisin?

Me vanhempina toiveissa on, että nuoret näin ajattelisi, mutta kyllä uskon asia on henkilökohtainen asia ja tämä rukouksen mieli. Saakoon olla nuorten ja sellaisen elämänvaiheessa, jossa elämää ajattelee, se sydämen nimenomaan se oma rukous ja pyyntö.

Ja oli se luottamus, minkä Jeesus siellä Vuorisaarnassa on toteuttanut: Älkää siis murehtiko, mitä me nyt syömme tai mitä me juomme tai mistä me saamme vaatteet. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaiken tätä, kaikkea tätä.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsessään huolen. Kullekin päivälle riittävät omat murheet.

Tämä Jeesuksen neuvo ja rohkaisu on meille kaikille, olimmepa missä elämäntilanteessa tahansa.

Mutta kun me olemme aviopuolisoillassa ja ajatuksena sen, että taivaallinen Isä on hyväksi nähnyt, että hän on antanut puolison, meidän on hyvä muistaa tässä yhteydessä myös niitä rakkaita sisariamme ja veljiämme, joille taivaan Isä ei anna omaa puolisoa.

Puoliso on Jumalan lahja. Jumala sen antaa. Jumala on antanut sellaisen puolison sinulle ja minulle, jonka hän on hyväksi nähnyt. Mutta jos Jumala on hyväksi nähnyt, ettei hän anna puolisoa, niin Jumala on senkin hyväksi nähnyt.

Se on suurta Jumalan viisautta ja ehkä mekään emme ymmärrä, että miksi Jumala ei kaikille anna puolisoa. Eikä varmasti sellainen veli tai sisar ymmärrä sitä kysymystä, jos Jumala ei hänelle anna.

Mutta Jumala on antanut jokaiselle arvokkaan elämän ja se elämän onni ja siunaus ei ole kiinni siitä, onko Jumala antanut puolisoa vai ei.

Mutta me tässä nyt aviopuolisoillassa pysähdymme sen aiheen äärelle, että taivaallinen Isä on antanut puolison. Kasvavana perheenä ja vasta-avioituneena varmasti ne odotukset ja ajatukset elämästä ovat monenlaiset.

Saattaa olla ajatus siitä, että toive siitä, antaako Jumala lapsia vai ei. Sekin on Jumalan suurta siunausta. Jumala saattaa antaa sellaisen aviopuolison ja avioperheen, että hän ei ole nähnyt hyväksi antaa yhtään lasta.

Meillä varmasti jokaisella, jotka on naimisiin menneet, niin toisella voi olla toisenlaiset kivut siitä, että on saattanut se perhe lähteä kasvamaan heti. Mutta on saattanut olla sellaisia vuosia, jolloin aivan kuin Jumala on antanut yhteisiä vuosia kahden kesken, että Jumala ei ole heti antanut perhettä.

Mutta siinä perheen perustamisen alkuvaiheessa on monenlaisia kysymyksiä siitä, että jaksanko minä luottaa Jumalan johdatukseen.

On hyvin turvallinen ja tuttu se Jeremian sana: Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Mutta löysin minä Raamatusta aivan kuin aviopuolisoille hyvän neuvon ja rohkaisun ja muistutuksen sanan: Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa. Älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee sivettömät ja aviorikkojat.

Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mikä teillä on. Jumala on itse sanonut, minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.

Siinä on kasvavalle perheen perustamisen aivan kuin pesänrakentajien alkuvaiheen hyvä rohkaisu, mutta hyvä muistutus se on meille kaikenikäisille aviopareille.

Saattaa perheen isä ja äiti olla taloudellistenkin koettelemuksien ja niukkuuden keskellä kokea epävarmuutta ja pelkoa, epäilystä siitä, että siunaako Jumala minulle jokapäiväisen leivän. Ja siunaako Jumala meidän perheellemme.

Tuossa me alkurukouksessakin pyytelimme ja kiitimme taivaallista isää jokapäiväisistä leivästä. Ja mehän ymmärrämme, että siihen jokapäiväiseen leipään kuuluu paljon muutakin kuin se ruisleipä, jota me tarvitsemme.

Se on paljon muuta ajallista, voisimme sanoa, että aivan kaikkea hyvyyttä ja sitä, mitä me tarvitsemme elääksemme.

Näidenkin kysymysten ja kipujen äärellä saattaa jossakin elämänvaiheessa perheessä miettiä ja epäillä. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että se lapsi tuo leivän tullessaan.

Minä ajattelen, että varmasti teillä vanhemmilla sisarilla ja veljillä on se omakohtainen kokemus elämän varrelta, jolloin on ollut tiukkaa ja niukkaa elämän ajallisen rahan puolesta, mutta niin se vain ihmeellisesti on Jumala siunannut, että vaikka se kasvava laskupino on ollut joskus korkeapöydällä, niin aina taivaallinen isä on jotenkin siunannut niitä ajallisia varoja niin, että niistä on selvinnyt.

Mutta siihen Jumalan sana rohkaisee psalmissa: Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaa vartijat valvovat. Turhaan ne nousevat varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden.

Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. Lapset ovat Herran lahja. Kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset.

Tässä yhteydessä en tiedä, onko ikä tuonut minulle jotenkin sellaista ajatusta, mutta en ymmärrä runoudesta paljon. Mutta kehottaisin teitä isiäkin, jos ette runoudesta, niin tunnu itsellenne lukekaapa näitä psalmeja.

Täällä on aika hyviä psalmeja näin tässäkin runolliseen muotoon puettu. Mutta niihin on myös kätketty hyvin paljon viisautta, Jumalan sanoja. Ja siinä mielessä näistä psalmeista saa todella paljon. Ja itsekin niitä on aivan kuin löytänyt näistä psalmeista tätäkin alustusta tai puheenvuoroa miettiessään monia helmiä.

Mutta näissä elämän vaiheissa ja näissä vaiheissa me saamme turvallisesti luottaa Jumalan johdatukseen ja siihen, että Jumala antaa meille jokapäiväisen leivän.

Mutta miten käy sitten, kun pesä lähtee tyhjenemään? Omasta kokemuksesta voin sanoa sen, en tiedä, onko täällä aviopuolisoillassa sellaista isää ja äitiä, joille perhe on kasvamassa. Ja saattaa tuntua, että nyt minäkin hyppäsin aivan valtavan aikaharppauksen eteenpäin.

Että kun äsken pesä oli lapsia syntymässä, niin nyt ne on jo lähtemässä. Voin sanoa omasta kokemuksesta sen, että aika kuluu kyllä niin nopeasti, että se tuntuu, että ne lapset syntyivät ja ne kasvavat ja ne saman tien lähtivät.

Toki se riippuu siitä, kuinka ison perheen taivaallinen isä on antanut ja onko vanhimman ja nuorimman lapsen ikäero kymmenen vuotta, viisi vuotta tai kaksikymmentä vuotta. Niin onhan se lapsiaika hyvin erilainen.

Mutta niin siinä kuitenkin kaikilla käy, että ne lapset kasvavat. Oli niitä lapsia yksi, kaksi tai kaksitoista tai kahdeksantoista. Lapset kasvavat jokainen vuoden kerrallaan ja aika kuluu nopeasti.

Ja kun elämme sitä kiihkeää lapsiperheen aikaa, jolloin arki on yhtä kaaosta ja hallittua kaaosta tai hallitsematonta, niin aikakin tuppaa kulumaan niin, että ei viikossa ole kuin maanantai ja sunnuntai. Välissä on se arkiviikko.

Mutta vanhempina me pysähdymme ajattelemaan nyt sitä, että jaksanko minä luottaa omien lapsien kohdallani. Minä luulen, että meistä moni pohtii sen ajatuksen äärellä, kun katselee sitä varttunutta lasta.

Siellä on monia ihania juhlahetkiä. On ehkä rippijuhlat. On ehkä koulusta valmistujaisia ja ammattiin valmistujaisia. Ehkä saattaa olla sitten kihlajaisia, häitä tai mitäpä niitä elämän varrella tällaisia oikein mukavia juhlahetkiä meidän lapsillamme on.

Niidenkin äärellä me saatamme pohtia ja huokaista, pärjääkö nämä meidän rakkaamme tämän ajan keskellä.

Ennen kaikkea me uskovaisina isinä ja äiteinä se sydämen huokaus ja pyyntö on siihen, että säilyykö nämä meidän rakkaamme uskomassa.

Siitä psalmissakin puhutaan, että hyvä on sen osa, joka ei vailla jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa. Hän on kuin puu vetten äärelle istutettu.

Se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakaistu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.

Kukapa meistä, isistä ja äideistä, ei toivoisi, että tämän psalmin sanoin voisi oman lapsen kohdalle todeta.

Mutta monesti me saamme rukouksen mielellä ja aivan kuin toivotuksen sanoin olla lapsiamme ja nuoriamme elämään aivan kuin saatella sillä tutulla ja rakkaalla psalmin sanalla, että se olisi lapsen ja nuoren sydämen sopukoissa se, johon hän turvaa.

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut piheriälle niitylle, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua pimeässä oikean tietä nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdat paimenen sauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän viholliseni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämän päivinä ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun.

Näillä psalmin toiveilla ja rukouksen mielellä, että se oma lapsi saisi tätä psalmia kantaa elämänsä tärkeimpänä ohjeena ja turvana.

Mutta voi lapsen ja nuoren elämässä käydä toisellakin tavalla. Yksi ehkä sellainen asia, minkä itse vanhemmuutena olen, voisiko sanoa viime vuosina, kun se on omalle kohdalle tullut. Sitä ei aiemmin ole tarvinnut pysähtyä sen äärelle.

Että kun lapset ovat pieniä ja ne ovat siellä ympärillä, voi kuinka mukava on piirtää niiden lasten elämään sellaisia polkuja ja ajatuksia, että ne lapset menevät ehkä sillä tavalla kuin minä ehkä haluaisin.

Mutta jos se lapsi tai lapset tekevät ehkä erilaisen valinnan kuin mitä minä toivoin tai odotin, hyväksynkö tai tyydynkö siihen, minkä lapsi valitsi, ehkä erilaisen valinnan.

Siinä meillä tai ainakin itselläni on paljon oppimista, että oppisi, että lapset ovat lainaa. Ja kun lapset muuttavat pois pesästä, niin konkretisoituu se, että lapsilla on oma elämä.

Ja sen itse heidän elämänsä menevät aivan omia polkuja, niitä polkuja, joita Jumala on tielle johtanut. Minun elämäni jatkuu ehkä siellä tyhjenevässä pesässä.

Ja konkretisoituu se, että lapset ovat vain lainaa. Ja meillä jokaisella on oma elämämme.

Mutta silloin voi konkretisoida ja lapsella tai nuorella tulla se kysymys eteen, mitä kerran kysyi Mooses siellä Israelin kansalta: Taivas ja maa ovat todistajani, kun nyt sanon, minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän tai kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

Tämä on hyvin, voisiko sanoa, koviaakin sanoja ajatellen valintoja, mutta se tosiasia kuitenkin me uskovaisina ymmärrämme ja on, että se usko on se kallein lahja, jonka me Jumalalta olemme saaneet.

Mutta jos me emme jaksa sitä uskon kuuliaisuutta kantaa ja hylkäämme uskon, ja se uskon päämääränä on iankaikkinen elämä, niin on tämä kehotus ja ajatus sekä varoituksena että muistutuksena meillekin.

Mutta meidän on aina muistettava se, että Jumala antaa uskon lahjan ja usko on Jumalan työ. Ja se luottamus siihen, minkä Jeremia sanoi ehkä ajatellen ajallistakin, mutta en tiedä, onko tätä väärin ajatella myös hengellisesti.

Itse näin rohkenen tänä iltana ajatella, että se toivo, että sinulla on tulevaisuuden toivo, lapsesi palaavat asuinsijallesi, sanoo Herra.

Että tämä toivon näköala siitä, että se Jumalan tahto on, että myös ne rakkaat lapset, jotka eivät tällä hetkellä jaksa uskoa, vielä kerran palaavat. Se on Jumalan työ. Se ei ole ihmisen teko.

Mutta siirrymme sitten seuraavaan aivan kuin kuvaan elämässä ja elämänvaiheessa, kun ne lapset ovat pesästä lähteneet.

Näitä ajatuksia ja aivan kuin sellaisia ajatuskuvia, minä itse henkilökohtaisesti vain tähyilen ja katselen. Meillä vielä kotona on onneksi nuorimpia.

Mutta jos oikein... En tiedä, huonosti menee tietenkin hyvä, että lapset joskus lähtevät kotoa, mutta voi olla jo, että löydämme itsemme kotoamme rakkaan puolison kanssa jo jonkun vuoden päästä, että olemme siellä kahden.

Ja nämä ovat vain ajatuksia ja mietteitä, mitä se elämä silloin on ja minkälaisia luottamuksen kipuja tai kysymyksiä saattaisi olla silloin elämässä.

Sen olen jo havainnut itsestäni ja siitä, että kun pesä tyhjenee, niin se hiljenee.

Olen kuullut myös rakkailta vanhemmilta, veljiltä tai sisarilta, että kuinka aivan kuin saattaa havahtua yhtäkkiä siitä, että me olemme täällä kahden.

Täytyy aivan kuin tutustua uudelleen, että kuka se onkaan tuo rakas puolison, jonka kanssa ehkä kymmeniä vuosia on ollut, mutta lapset ovat täyttäneet elämänvaiheet niin, että nyt me olemme kahden ja meillä ehkä aikaakin on enemmän kahden.

Toki siellä saattaa olla niin, että taivaan isä on antanut lastenlapsia ja lastenperheet ovat kasvaneet, jotka täyttävät sen elämän.

Mutta tässäkin on meidän hyvä muistaa niitä rakkaita veljiä ja sisaria, jotka tässä elämänvaiheessa ehkä kokevat kipua siitä, että taivaallinen isä ei ole antanut lapsia yhtään tai ei yhtään lastenlasta.

Sekin voi olla kipu sydämessä, kaipaus ja luottamuksen asia siinä, että jaksanko luottaa, että Jumala on johtanut elämääni kuitenkin hyvin ja Jumala on siunannut meidän elämäämme.

Meillä elämänvaiheet voivat olla hyvinkin erilaisia. Toinen iloitsee siitä, että on sata tai ylikin lastenlapsia ja lastenlasten ja niin edelleen lapsia. Mutta joku voi iloita siitä yhdestä.

Se ilo on yhtä suuri kuin on yksi lastenlapsi. Tai vaikka taivaan isä ei ole antanut yhtään lastenlapsia, niin on joku ystäväperheen lapsi. Sekin on valtavan ihana Jumalan siunaus elämään.

Mutta ajatuksia ja pohdintoja siitä voi olla, kun pesä on tyhjä.

Onko yhteisiä harrastuksia tai toimintoja? Siellä saattaa myös iän myötä tulla. Toki terveys on Jumalan lahjaa aivan syntymästä asti.

Mutta iän karttuessakin myös sairastumisia voi tulla ja epäilyksiä siitä, että jos itse tai toinen tai molemmat sairastuvat, jaksanko luottaa Jumalan johdatukseen.

Tässä yhteydessä en malta olla sanomatta sitä, miten ihmettelen monesti sitä valtavaa aviopuolisoiden välistä rakkautta, kun näkee jossakin, että toinen on aivan petipotilaaksikin jo joutunut, että sitä majan purkajat purkaa kovasti, niin kuinka rakkaudella toinen jaksaa palvella ja olla tukena.

Mutta tällaisia ajatuksia, epäilyksiä saattaa tässä elämänvaiheessa olla elämän matkassa.

Mutta silloinkin on turvallista muistaa Jumalan sanat, että muista, että olen sanonut sinulle, ole rohkea ja lujaa, älä pelkää, äläkä lannistu. Herra sinun Jumalasi on sinun kanssasi kaikkialla tielläsi.

Tai Jeremia toisessa kohtaa sanoo, että siunattu on se mies, ja ajattelisin, että tähän voimme sanoa myös sisarille, nainen, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen.

Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreänä, vaikka tulee kuiva vuosi.

Ei sillä ole mitään hätää, silloin se kantaa hedelmää.

Elämän vaiheessa, kun menemme sitten niihin vanhuuden päiviin, päiviin, joina Jumala on antanut ja siunannut, silloinkin saattaa ehkä olla epäilyksiä siitä, että koenko minä itse enää, ettei minun elämälleni ole merkitystä ja tarkoitusta enää.

Minä en jaksa enää, minä en jaksa auttaa ehkä lastenlapsia enkä lapsiani. Minusta ei ole mitään hyötyä, minulla ei ole arvoa enää.

En tiedä, onko tällaisia epäilyksiä kenelläkään, mutta jos tällaisia epäilyksiä aivan kuin elämän vanhuuden päivinä on, niin minä tahdon sinulle, rakas veljeni ja sisareni, sanoa, että sinulla on valtavan suuri tehtävä aivan kuin työn alla ja äärellä, nimittäin sinä saat ristiä kätesi ja pyytää taivaalliselta isältä siunausta ja varjelusta lapsille ja lastenlapsille.

Se rukouksen voima on valtavan suuri. Sitä me voimme tehdä, aina kun me jaksamme huokaista taivaallisen isän puoleen.

Näiltä psalmeista löytyi tällainen, voisiko sanoa, että osansa tyytyväisen rukous: Herra, sydämeni ei ole korskea, eivätkä silmäni ylpeät. Minä en ole tavoitellut suuria, en pyrkinyt liian korkealle, ei.

Olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.

Israel, pane toivosi Herraan nyt ja aina.

Luottamus Jumalaan ja uskon tuoma turva. Raamattu, joka on pyhää Jumalan sanaa, se on hyvin, voisiko sanoa, kannesta kanteen tai sen punainen lanka.

Tai tärkein ajatus on se, että Jumala tahtoo siunata sinun ja minun elämää, ja Jumala pitää kaiken yllä.

Pietari sanassaan sanoo, että yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisen tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet pyhän hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Jumala sanassaan rohkaisee siitä, että luottamaan sanansa, että siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen.

Psalmissa sanassa rohkaistaan, luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteenne kaikki, mitä sydämenne painaa. Jumala on turvamme.

Tähän Jumalan sanan turvaan ja luottamukseen saamme luottaa ja uskoa, ja koko elämämme perusta on uskossa, ja siinä luottamuksesta Jumalan johdatukseen, ja siihen varmuuteen, mistä Paavalillekin kirjoitetaan, että meidät on pelastettu, se on varma toivomme.

Mutta toivo, joka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kuka toivoo sellaista, minkä jo näkee?

Tai hebrealaiskirje vakuuttaa tästä, että se toivo on elämämme ankkuri, lujaa ja varma, se ulottuu väliverhon tuolle puolelle.

Salmeissa sanotaan meille hyvin tuttu psalmi, ja ajattelen, että en lue sitä sen enempää, mutta te varmasti muistatte tämän psalmin 139. Sitä voitte lueskella.

Se on yksi psalmeista helmistä, jossa psalmin kirjoittaja vahvistaa ja puhelee siitä, kuinka Jumala on minut luonut, ja kuinka Jumala tietää jokaisen päivän, ja ennen kuin ystävän päivää on, olemme eläneet.

Se Jumalan suuri salaisuus siinä, että kuinkahan ylläpitää elämää, ja kuinkahan on jokainen meistä luotu, ja meidän päivämme on jo ennalta nähty. Se on sellainen yli ihmisymmärryksen käyvä, niin kuin siinä psalmissa sanotaan, että minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Kaikesta siitä Jumalan sanasta ja huolenpidosta, niistä Jumalan meille ilmoittamista profeetallisista sanoista, psalmeista, uuden liiton apostolien teksteistä tai kaikesta, me saamme luottaa ja olla tuomassa elämäämme sitä turvaa, että Jumala pitää lapsistaan huolen.

Sieltä Raamatusta me voisimme ottaa lukuisia esimerkkejä, yksittäisiä Jumalan lapsista tai kansojen vaiheista, kuinka Jumala kuljettaa lapsiaan.

Mutta se tärkein, aivan kuin tälle illalle, on se luottamus siitä, että tämän ajan keskellä, olitpa sinä veljeni tai sisareni, minkälaisessa elämäntilanteessa tahansa, olit siellä kasvavan perheen vaiheessa, tai kipuilit nuorten elämän vaiheista, kun ne pesästä tonnahtelevat poissa, tai ehkä jo siellä elämässä sitä virkeää eläkeläisarkea, jossa saat iloita ajallisista hyvyydestä ja terveydestä, ehkä siitä ajasta, jota nyt ehkä on.

Tai niin kuin olen kyllä kuullut, että monella eläkeläisellä on ajatus, että nyt tämä aika ei enää sen jälkeen olekaan, kun jää eläkkeelle, että se muuttuu kiireiseksi.

Oli se elämänvaihe sellainen tai sellainen, että sinä ehkä jo kuuntelet sen kiikkutuolin narinaa ja seinäkellon tikitystä ja pohdiskelet, että tässäkö se elämä oli, olipa se minkälainen elämäntilanne tahansa.

Ne sanat, mitkä filippiläiskirjeessä on kirjoitettu: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon, silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Tai Pietarin kirjeistä: Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Tässä Pietari muistuttaa siitä, että ei meidän tarvitse täällä ajassa niitä ajallisia murheita kantaa sydämellä. Me saamme kaikessa jättää Jumalan johdatuksen ja kuljettamisen varaan.

Ja me saamme luottaa siihen, että Jumala kuljettaa meidän elämäämme niin kuin hän on tahtonut. Jokainen päivä on juuri sellainen kuin taivaallinen Isä on nähnyt.

Ja aivan kuin vakuudeksi Jumala on antanut omaan voimansa meille voimaksi. Se evankeliumin ilosanoma.

Se, että kerran elämänherra Jeesus on kantanut sinun ja minun huolet ja kivut. Hän tietää sen, että miltä tuntuu ehkä ison perheen keskeltä monien kipujen ja epäilysten alta.

Tai hän tietää sen, jos joku yksinäisyydessä kokee sen, että minä olen aivan yksin.

Näin ihmeellinen on Jumalan armo ja Jumalan huolenpito. Niiden kipujen ja epäilysten ja niiden syntien, jotka meihin tarttuu ja johon me lankeamme kaikesta siitä huolimatta, vaikka me näemme omassa elämässämme sen, kuinka hyvin Jumala on johtanut.

Silti me olemme unohtelevia lapsia, epäileväisiä ja tottelemattomia. Me lankeamme syntiin, niin me saamme tähän evankeliumiin tänäkin iltana turvata.

Sinä, veljeni ja sisareni, saat olla hyvässä turvassa taivaallisen Isän sydämeltä. Sinä saat kuulla terveiset: Ole hyvässä turvassa. Usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tämä evankeliumin voima on se. Jokaisen meidän voimme, olimmepa missä elämäntilanteessa tai vaiheessa tahansa, missä tahansa, tai oli ne sinun tuntemisesi ja epäilyksesi tai ajatuksesi, mitkä tahansa.

Minä itse tämän puheenvuoron alla, kun olen tässä koittanut puhella, löydän kovinkin epäileväiseksi ja monessa epäonnistuneeksi: Saanko minäkin uskoa omat syntini ja epäilykseni anteeksi? Minä haluan uskoa.

Ja haluan aivan erityisesti vielä, jos siellä kotikiusauksissa on joku veljeni tai sisareni jäänyt siinä elämäntilanteessa, missä sinä nyt olet, taivaallinen Isä tahtoo sinua tänäkin iltana muistaa yhdessä sinun, joka kenties täällä Rauhan Yhdistyksellä monissa epäilyksissä ja kiusauksissa on ollut.

Sinä saat jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja saat olla siunattuna ja turvattuna. Saat iloita tästä uskon ihanasta lahjasta.

Sinä saat luottaa taivaalliseen Isään, että hän johdattaa sinun ja jos taivaallinen Isä on antanut lapsia tai lastenlapsia, niin heidänkin elämäänsä.

Ei me siitäkään saa ottaa kuormaa, jos lapset eivät ole säilyneet uskomassa. Usko on henkilökohtainen asia. Usko on Jumalan lahja.

Me emme voi toisen puolesta uskoa, ja joskus joku on sanonut aivan kuin lohduttaen näin, että ei vika ole isässä ja äidissä.

Ajattelen niin, että ajatelkaapa Aadamia ja Eevaa. Oliko isässä vikaa? Me sanomme, että ei ollut isässä syytä eikä vikaa Aadamilla ja Eevalla.

Mutta sielunvihollinen sai pettää heidät. Niin se on.

Sinä saat ajatella yhtä lapsellisesti, jos lapsesi on kieltänyt uskon, että ei vika ole sinussa. Syy on sielunvihollisessa. Hän on saanut pettää ja hän on saanut langettaa syntiin.

Mutta ei se ole sinun ansiota, että lapset ovat uskomassa tai lapsi saa parannuksen armon. Se on yksin oman Jumalan työ.

Näihin ajatuksiin ja näitä ajatuksia minulla tässä tämän asian äärellä, kun minä pysähdyin, niin tuli. Ajattelin, että me voimme keskustella aivan ihan mistä asiasta, mikä mielessä on.

Mutta jos me haluamme tähän luottamuksen asiasta keskustella, niin tässä voisi olla kysymyksiä virikkeeksi: Mihin minä luotan? Onko usko minun elämäni tärkein asia? Tuoko lapset leivän tullessaan? Hyväksynkö, tyydynkö lapsen erilaisiin valintoihin? Pesä on tyhjä. Mistä löydämme arjen merkityksen? Terveys, toinen tai molemmat sairastuvat. Jaksanko luottaa? Jumalan sanan luottaminen. Jumala on luonut kaiken. Luotanko? Evankeliumin käyttö kotona. Taivas toivo.