Seurapuhe Turun RY:llä 10.11.2024 16.00

Kiitos, että katsoitte. Meidän keskellämme avaa meille sanasi valkeus ja pyhän ymmärryksesi viisaus, että oppisimme tuntemaan sinun rakkautesi ja armosi, että saisimme elää ja kulkea valtakuntasi osallisuudessa ja omakohtaisessa uskomisessa.

Tänään isänpäivänä kiitämme sinua kodista ja perheestä, isistä ja isoisistä, kaikesta siitä siunauksesta, joka sukupolvien ketjussa on tullut meidän osaksemme. Tämään pyydämme isille viisautta ja kaikille perheen jäsenille keskinäistä kunnioitusta. Siunaa meidän seuramme sanomme vielä.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan tehneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Tälle sunnuntai päivälle on kirkon järjestyksessä annettu sellaisia tekstejä, jotka puhuvat elämän arvosta ja Jumalan siunauksen voimasta elämän päättymisen hetkeen saakka ja vielä sen jälkeenkin. Päivän psalmin teksti on psalmista 126. Luen sen ja myös tuon seuraavan psalmin Jeesuksen nimeen.

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme. Silloin sanoivat vieraat kansat, suuret ovat Israelin Herran teot. Totta. Suuret ovat meidän Herramme teot. Niistä me saamme iloita. Herra käännä jälleen meidän kohtalomme niin kuin aina tuot vedet nekevin kuiviin uomiin. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantain, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.

Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakenteet vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain. Turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Ystävällisesti Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat.

Lapset ovat Herran lahja. Kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Olkoon onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä. Hän ei jää tappiolle, kun hänen kaupunkinsa portissa käräjöi vihamiestensä kanssa. Aamen.

Äsken lauloimme tuota virttä. Se on minulle hyvin monista eri tilanteista jäänyt mieleen. Se on puhutteleva ja kaunis. Mutta yhdestä hetkestä se on jäänyt aivan erityisesti mieleen. Kerron sen nyt tässä, vaikka ei se mitenkään tähän liity, mutta nousi ajatuksiin.

Nimittäin silloin, kun en vielä ollut valmistunut tähän tehtävään, vaan olin opiskelemassa. Ja omassa kotiseurakunnassani tuolla Helsingissä olin Jumalan palveluksessa. Tämä nyt meillä käytössä oleva virsikirja on otettu käyttöön 1986. Ja se mahtoi olla seuraavan vuoden aikana keväällä, kun olin Jumalan palveluksessa, ja tuo virsi laulettiin. Se oli tullut uuteen virsikirjaan uutena, mutta Sionin laulukirjassa sävelmä ja teksti hiukan toisessa muodossa oli niin kuin tuttu.

Se jotenkin tuntui erikoiselta ja jäi mieleen, että se laulettiin. Ja aina kun tuo virsi on tullut käyttöön ja jossakin seurahetkessä, niin ajatukset ja muistot palautuvat entisiin. Ja laulaminen ja veisaaminen joko tällä tavalla yhdessä, mutta joskus myöskin ihan yksikseen. Ehkä ei ääneen, mutta jotenkin sillä tavalla, että hyräilee tai tapailee jonkun laulun tai virren sävelmää ja tekstiä. Se jollakin tavalla on semmoinen aika tärkeä osa minulle itselleni. Uskoisin, että teitä on monia, jotka osaatte jakaa tämän kokemuksen.

Että jo aivan ensimmäiset sanat laulusta tai virrestä jotenkin sykähdyttävät ja tuovat sellaisen tunteen, että se laulun ja virren sävelmä lähtee omissa ajatuksissa liikkeelle ja se jotenkin ravitsee ja hoitaa. Sionin laulut ja virret ovat täällä seuroissa ja kodeissa ja Jumalan palveluksissa meille tuttuja. Ja se yhdessä laulaminen ja niiden sanoma jotenkin olennaisesti vahvistaa Jumalan lapsena olemista ja elämistä.

Äsken sä kuuntelit kaksi psalmia, psalmit 126 ja psalmin 127. Molempien noiden psalmien edellä on kirjoitettu, että ne ovat matkalauluja. Tosin tähän 126 on laitettu myöskin, että veisuu korkeimmassa kuorissa. On siis jotakin yhteistä tässä meille tutussa laulukokemuksessa sen kanssa, mitä tuossa raamatun laulussa psalmissa on kirjoitettu.

Tällä kertaa raamatun tekstinä oleva psalmi on minusta yksi kauneimpia psalmeja. Siitä voisi sanoa, että se on suoranainen helmi ja aarre. Se on kohtalaisen lyhyt. Se on jalo runo ja se sisältää hyvin paljon. Siinä on ajatuksia Jumalasta. Siinä on kokemuksia ihmisen henkilökohtaisesta ja Israelin kansan yhteisestä elämästä. Ja sitten siinä on vahva toivo, jota toivon mukaan voimme tarkastella.

Tuo psalmi 126 alkoi sanoilla, että silloin kun Herra käänsi Sionin kohtalon. Vanhempi käännös sanoo, että koska Herra päästää Sionin vangit. Tässä psalmin laulajalla on tunne ja muisto ja kokemus siitä, että Jumalan kansa, uskovaisten ihmisten kansa ja joukko, on joutunut ahdinkoon. Ahdinkossa oleminen on koetellut heitä. Ja sen ahdingon aikana on syntynyt sellainen tunne, että me olemme epätoivossa, umpikujassa ja että ei enää ole tulevaisuuden ajatusta ja toivoa.

Ahdinko ei ole millään tavalla ihmiselle mieluinen kokemus. Ahdingon edessä ihminen voi olla huolten painama ja näiden huolten syyksi ja huolten aiheiksi me ihmiset löydämme erilaisia asioita. Joskus meille riittää pelkkä mahdollisuus siitä, että elämässä voi olla edessä tai käsillä vaikeita asioita tai vaikeita aikoja. Hyvänkin ajan keskellä ihmismielen saattaa vallata sellainen tunne, että kaikki menee huonoon suuntaan ja tämä elämä ja maailma menee päin mäntyä.

Israelilaisen kansan ahdingon syy ei tässä psalmissa käy ilmi. Mutta sen verran kuitenkin, että tähän muutokseen, jonka Jumala omalle kansallensa antoi, liittyi, että ympärillä olevat kansat havahtuvat huomaamaan, että Jumalan lasten isä, kaitsija ja johdattaja on ylempänä kaikkea muuta valtaa ja voimaa. Ja he sanovat, vieraiden kansan edustajat ja jäsenet, että Jumalan suuret teot ovat näkyvillä Israelin kansaa kohtaan.

Psalminkirjoittaja kuvaa ahdingosta vapaaksi pääsemistä minusta ihanan upealla tavalla, kun hän sanoi, että silloin meidän suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme. Jumala on yksi ahdinko, joka aivan erityisellä tavalla nousee tässä kohtaa minun mieleeni. Ja se on se suuri helpotuksen tunne, kun ihminen saa kaikki synnit anteeksi ja saa päästä hyvällä omalla tunnolla Jumalan lapseksi.

Silloin on helppo iloita, on helppo kiittää ja muistaa, että vaikeudet ja pettymykset voi jättää taakse. Ja luottaa siihen, että Jumalan huolenpito varjelee ja antaa iloa ja toivoa. On tärkeää muistaa kaikkina aikoina, että usko Jumalan valtakunnan osallisuudessa eläminen ja Jumalan lapsena oleminen on aina luottamista ja toivoa.

Siihen liittyy, niin kuin psalmi sanoo, sellainen vahva näky, että kuin uni muuttuisi todeksi ja vaiva ja valitus siunauksen yltäkylläisyydeksi. Ajatelkaa, miltä tuntuu kulkea matkaa, kun mielessä on tällainen virsi ja laulu, että riemu kajahti huuliltamme ja iloa täytti sydämemme.

Meidän oma mielemme ja uskon sisäiset ajatuksemme saattavat olla välillä, voisiko sanoa, alapaulalla. Jumalan voimien ja lupausten alle ei ole silloin helppo asettua. Mutta kun taivaallinen isä saa avata lupaustensa suuruuden, niin silloin on helppo uskoa.

Tämä salmiruno kuvaa näiden Jumalan lupausten osallisuuteen pääsemistä tällaisella luontoon liittyvällä vertauskuvalla. Tiedän, onko täällä joku sellainen, joka on joskus käynyt tuolla Negevissä, Negevin autiomaassa. Siellä on joen uomia, mutta ne ovat ilman vettä.

Psalminkirjoittaja kuvaa, että kun Herra antaa siunauksensa ja sateensa, niin Negevin kuiviin uomiin tulee virtaava vesi ja se kastelee ja hedelmöittää maan. Tässä psalmissa on myös toinen vertauskuva ja se liittyy maanviljelykseen.

Tällaisena marraskuun aikana kaikki ovat jo, uskoisin niin, tämän satokauden satonsa saaneet talteen. Ehkä joku vielä käy suppilovahveroita tai muita sieniä poimimassa. On siis kiitoksen aika ja turvallinen tunne siitä, että tulevalle kaudelle on toimeentulo ja ruokavarat turvattu. Keväällä voi olla toisin.

Ja tässä nyt psalmin kirjoittaja kuvaa, ehkä liittyen juuri sinne Negevin lähettyville kokemuksista, kun hän sanoo ja kirjoittaja laulaa, että jotka kylvävät kyynelin. Te, jotka olette lukeneet suomalaisuuden historiaa, olette tietoisia siitä, että meilläkin on ollut huonoja vuosia, ja keväällä ei kaikilla ole ollut riittävästi kylvösiemeniä.

On jouduttu miettimään, että kylvetäänkö siemenet peltoon seuraavaa satokautta varten, vai pitäisikö ne käyttää ravinnoksi jo ennen kylvökautta, ja ei silloin ollut enää toivoa saada uutta satoa. Tällainen nälänhädän pelko on kyynelin kylvävän sydämen tunto, ja sitten siinä kuvataan, että jotka huolestuen ja pelon kanssa ovat peltoonsa siemenen laittaneet, niin sitten kun tulee korjuun aika, ja sato on menestynyt ja hyvin kasvanut, niin he kiitollisin mielin ja riemuiten sitä käyttävät ja kokoavat.

Psalmissa vielä toistuu: jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat, jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantain, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.

Tällä psalmin kohdalla on ollut uudessa testamentissa merkittävä vaikutus. Nimittäin heikkoudessa kylvämistä on käytetty vertauskuvana. Apostoli Paavali puhuu evankeliumin julistamisesta, ja erityisesti hän puhuu siitä korinttilaiskirjeen 15. luvussa, että kun ihmisen elämä päättyy, ja taivaallinen isä kutsuu tästä ajasta iankaikkisuuteen, niin evankeliumin kylvetty siemen kasvaa hyvän sadon iankaikkiseen elämään, ja murhe on poissa, ja taivaan ilo on läsnä.

Ja sitten Jeesus itse sanoi, että hän on siemen, nisun jyvä, joka kuolee, ja se kasvaa runsaana, ja tuo sadon. Siis evankeliumi.

Sitten luin tuon toisen psalmin, joka oikeastaan tuli valituksi tuon isänpäiväaiheen takia. Nämä psalmit ovat peräkkäin, eivätkä ne välttämättä liity toisiinsa, mutta hyvällä tavalla ne kuitenkin sopivat yhdessä luettaviksi.

Kun tuossa psalmissa puhuttiin tässä jälkimmäisessä talon rakentamisesta ja vaivan näkemisestä, kaupungin vartioimisesta, varhain nousemisesta ja myöhään työn tekemisestä, ja suuren vaivan näkemisestä, jokapäiväisen ravinnon ja toimeentulon tähden, niin psalmi muistuttaa, että kaikki tämä vaivan näkö voi olla turhaa.

Mutta jos Jumala antaa tälle vaivan näölle siunauksen, niin se on merkittävä ja suuri. Ja tähän psalmiin ja Jumalan vaivan näkemiseen psalmin kirjoittaja tuo isän tärkeimmän tehtävän, eli lapsien hoivaamisen, kasvattamisen ja heistä huolenpitämisen.

Psalminkirjoittajien aikana lapseton perhe oli samassa asemassa kuin nykyisin on ihminen, joka ei ole huolehtinut eläkeetuuksistaan. Paljon muutakin liittyy siihen, mutta en nyt kaikkeen lähde juurta jaksain etenemään.

Psalminkirjoittaja tuo meidän näkyville, että Jumalan lahjojen keskellä lapsi, lapsen kasvaminen, lapsen aikuistuminen ja uuden sukupolven valmius ottaa aikanaan vastuuta elämästä on Herran lahjoista arvokkaimpia ja suurimpia. Kauniisti ja runollisesti psalmi kuvaa sitä, miten suuren lahjan ihminen saa, jos saa olla onnellinen perheestään ja lapsistaan.

Tänään uskoisin, että monessa kodissa on onniteltu meitä isiä. Meitä on muistettu korteilla ja sopivilla muistamisilla ja ehkä on myös jotenkin kerrottu siitä, mitä sinä ja minä isänä omassa perheessä merkitsemme. Onnea kaikille isille. Onnea ja Jumalan siunausta haluan toivottaa.

Meille isille tämä päivä on hyvä muistaa, että kerran vuodessa on isänpäivä, mutta kaikki päivät ympäri vuoden ovat isänä olemisen päiviä. Sinua, joka olet isä, ja minua, joka sinun kanssasi olen, me isiä, meitä tarvitaan aamusta iltaan kaikkina päivinä ja kaikkina aikoina huolehtimaan, olemaan esikuvana, kannustamaan ja tukemaan, opastamaan ja neuvomaan ja paljon muussa.

Joskus isänä olemista, kun ajattelemme, me olemme niin kuin tuo psalmin kylväjä, katselemme kyynel silmin sitä, mitä olemme kylväneet. Se, mitä olemme toivoneet, ei ole toteutunut ja se, minkä eteen olemme nähneet vaivaa, ei ole vaikuttanut niin kuin olisimme toivoneet.

Kyynelät voi nousta silmiin myöskin sen vuoksi, että se, mitä olemme jättäneet tekemättä, olisi ollut tärkeämpää kuin se, mitä olemme tehneet. Sitten ajattelen meitä kaikkia. Jokaisella meistä on isä. Me olemme osa sukupolvien ketjua ja voimme omalla tavallamme ajatella sitä, minkä kaltaisen muiston tai arvostuksen tai yhdessäolokokemuksen me osoitamme omille vanhemmillemme ja isillemme.

Vanhaa kristillistä ajatusta noudattaen perheen isälle on annettu kaikki ne tehtävät, jotka papille tai sananpalvelijalle on osoitettu. Olemme olla esimerkkinä, olemme opettaa ja opastaa, muistaa ja muistuttaa Jumalan lupauksista ja niin edelleen.

Millä tavalla me palautamme mieleen sellaiset ajatukset omasta isästämme, jossa me huomaamme, että ei kaikissa asioissa isät ole olleet luottamuksen arvoisia. Inhimilliset puolet saattavat satuttaa ja koskettaa, ei välttämättä tunnu mukavalta muistaa ja palauttaa mieleen kaikkia niitä muistoja, jotka omiin vanhempiin ja erityisesti nyt isään liittyvät.

Mieli saattaa olla hyvinkin voimakkaasti kriittinen, tyytymätön ja onneton, eikä osaa ajatella, että isästä puhuminen tai isänpäivän viettäminen olisi jotenkin mieluinen tai helppo osa. Isänpäivään liittyy myöskin vahva tietoisuus siitä, että kaikkien toive saada perhe ja lapset eivät ole voineet täyttyä tähän aikaan mennessä. Sekään ei ole kaikilta osin aivan helppo ja vaivaton ajatus.

Aloitin tämän saarnan tuosta psalmin alusta, jossa sanottiin, että Herra on kääntänyt Siionin kohtalon, ja haluaisin siihen myöskin lopettaa, sillä Jumalan kasvojen edessä meillä on aina lupa odottaa hyvää. Saamme pyytää, että hän asettuisi meidän rinnallemme, antaisi meille uskoa, toivoa ja rohkeutta, että saisimme säilyä Jumalan lapsena, että mikään ajatus tai vieras kokemus omassa elämässä ei peittäisi allensa Jumalan lapsena olemisen siunausta ja arvoa.

Meillä on hyvä muistaa, että kaikkien aikojen keskellä Jumala on aina sama ja hän on muuttumaton. Että hänellä on ihmistä kohtaan hyvä tahto, että hän on luvannut antaa synnit anteeksi, hän on luvannut osoittaa ja kutsua syntiin langenneita taivaan tielle ja kääntää niidenkin elämän kohtaloiden suunnan, jotka näyttävät mahdottomilta, epätoivoisilta tai niin kuin suljetuilta elämän kohtaloilta.

Älkö kenenkään mielestä koskaan jää pois, että Jumalan armo voi tehdä mahdottoman mahdolliseksi, että anteeksiantamuksen, huomaavaisuuden, turvan, arvostuksen, rohkaisemisen, keskinäisen yhdessäolon ja ennen kaikkea evankeliumin sanan siunauksessa on sellainen voima, joka varjelee ja tekee ehyeksi ja joka auttaa meitä jaksamaan.

Ajatelkaamme niin, että suumme voi hersyä naurusta ja täyttyä sydämemme ilosta, kun me saamme olla Jumalan läsnä kasvojen edessä ja tuntea sen, miten hän on meitä kohtaan hyvä.

Tänään isänpäivänä kiitämme perheistä, vanhemmista, kaikesta siitä siunauksesta, jonka keskellä olemme saaneet elää, ja rukoilemme, että tällä ajalla, jossa perheitä kohtaan, vanhempana olemista kohtaan, uskovaisena olemista kohtaan ja tulevaisuuttakin kohtaan, monenlaiset erilaiset sivujuonteet saattavat häiritä ja hämärtää uskon päämäärää ja keskeistä sisältöä, että Jumalan sanassa ja Jumalan valtakunnan lupauksessa on vahva turva niitäkin ajatuksia vastaan.

Siksi sanonkin, olkaamme siis kaikki yhdessä rohkealla mielellä, jääkäämme uskomaan kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä, ja jos joskus koet, että kyynelten kanssa olet kylvänyt, niin odotetaan, että riemuiten saadaan leikata, että taivaan isä kerran hyvän sadon saa omalla kohdalla korjata ja koota.

Itselle myös kysyn, että saanko jäädä uskomaan kaikki kiusaukset ja valvomiset synnit anteeksi. Näin tahdon jäädä uskomaan. Jää turvallisin mielin uskomaan kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.