Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Seurapuhe Nivalan RY:llä 29.12.2024 17.02

Puhuja: Veli-Matti Huhtala

Paikka: Rauhanyhdistys Nivala

Vuosi: 2024

Kirja: Johanneksen evankeliumi

Raamatunkohta: 1 Kor. 15:35-44 Joh. 11:23-27

Avainsana: usko toivo iankaikkinen elämä ylösnousemus pelastus Jeesus Kristus kristillinen elämä raamattutunti


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen aloitamme nämä seurat Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme, opettamisen sanoen Isä meidän -rukouksesta.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Tämä sunnuntain teksti kertoo semmoisesta tapahtumasta, jossa Jeesus vietiin, tai oli kysymys tämmöisestä puhdistusuhrista eli vietiin temppeliin. Ja siinä... Varmaan aika monet kuulevat kirkoista tai netin kautta luettavan sen. Ja tosiaan selitettynä, miten siinä kuvataan, miten lakia halusivat noudattaa Jeesuksen äiti ja isä. Ja ne olivat jo se kaksi kyyhkyisen poikaa sen puhdistusuhrina, mikä oli Mooseksen laissa määrätty, uhrattiin.

Ne tekstit antavat kuvan pyhästä perheestä, eli Jeesuksesta, joka oli Jumalan poika, mutta sitten myös ajallisessa mielessä hänellä oli täällä koti ja perhe. Mutta siinä kerrotaan tekstissä myös profeetoista. Kerrotaan Hannasta, vanhasta naisesta, ilmeisesti toista sataa vuotiaasta vanhasta naisesta, joka oli Kristusta odottanut vuosikausia. Ja sitten vielä toisesta. Nyt täytyy sanoa, että tulee muistikatkos, mutta Simeon. Ja nyt en puhu tästä tekstistä, vaikka näin alustin. Mutta jos Jumalan suoja antaa muistia, niin kyllä tähänkin liittyy koti ja perhe. Mutta ennen kaikkea tässä on, niinkuin tuossa tämän päivän tekstissä on, tietenkin Kristus vaikka lapsena pääaiheena.

Niin tässä meillä tekstinä on ensimmäisen korintolaiskirjan luvusta 15 täältä loppuosassa muutamia jakeita. Ja nämä ovat pääsiäiseen liittyviä asioita. Jostain kumman syystä tämä aihe on puhuttanut minua monestikin, mutta ihan tästä tekstistä yritän toista kertaa, jos Jumala jotakin antaisi. Luemme tämän sanan ensin, että jokainen voi sitä miettiä. Ja sitten, jos Jumala suo, sitä toisen kerran käymme läpi.

Joku ehkä kysyy: Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on? Mikä järjetön kysymys. Eihän se, mitä kylvät, tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia, vaan pelkän siemenen, vehnän jyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumiissa ole samankaltainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omaansa, linnuilla omaansa ja kaloilla omaansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita. Mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omaansa ja tähdillä omaansa. Ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.

Toisena aivan tekstinä, niin kuin kuvasin, minulla olisi halu puhua maksajille. Olen tänne ihan paperille nämä ottanut, ettei mene hakemisen kovin paljon aikaa. Raamatusta sellaisen kohdan, jossa kerrotaan Lasaruksen kuolleista herättämisestä. Eli ennen pääsiäistä tapahtui sellainen ihme, että meille tuttu perhe, jossa Jeesus vietti paljon aikaa. Se oli Marian, Martan ja Lasaruksen koti. Ja siellä, aivan kuin loppupäätelmänä, kun Jeesus tätä perhettä saa puhutella, niin täällä kerrotaan, että Jeesus sanoi: Veljesi nousee kuolleista. Martta vastasi: Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä ylösnousemuksessa. Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän? Uskon, Herra.

Martta vastasi: Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.

Minulla oli vasta tuossa palvelutehtävä mennä, sanon, paikkakunnankin Kauhavalla. Oli miesten ilta. Ja... En nyt tiedä, muistanko täsmälleen oikein, mutta hän sanoi, että tällä hetkellä Suomen väestä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu muistaakseni noin 60 prosenttia kansasta. Siis vähän reilu puolet. Mutta sitten hän, jos muistan oikein, kertoi käsittämättömän sanan tai lauseen. Tästä 60 prosentista kuuluvasta ihmisistä kymmenen prosenttia uskoo iankaikkiseen elämään, eli kuolleiden ylösnousemukseen.

Pysäyttääkö tämä meitä tämän illan Jumalan lapsia? Itseäni se ainakin sillä lailla pysäyttää, että mihin he sitten uskovat? Kun ajatellaan, että kirkossa joka sunnuntai siellä on uskontunnustus, jossa viime... Taitaa olla viimeinen lause, jossa sanotaan, että minä uskon iankaikkiseen elämään. Eli tällä tavalla maamme on maalistunut ja... Onko se se, sitä monesti miettii nyt, että onko aika niin hyvä, että se usko Jumalaan ja iankaikkiseen elämään, ylösnousemukseen on kadonnut ihmisiltä? Kaiken sen, aivan kuin mikä meidän viestimiä täyttää, kaikki se turha, se ajan kulu, ajan vietto, harrastukset... Sekö se on ihmiset maalistuttanut? Näistä olisi paljon puhumista. Ihan tämmöiseen saarnaankin, mutta en halua kuluttaa siihen aikaa, vaan yritän nyt pysyä tässä tekstissä.

Tuo teksti, jonka me luimme varsinaiseksi sanomaksi, eli minkälainen on ylösnousemusruumis? Ihmetyttääkö, mietityttääkö se teitä, rakkaat sisaret ja veljet? Nuoremmat? Te lapsetkin? Tai te aikuiset, ihan vanhukset?

Enkä voi olla kertomatta omasta kodistani. Vuonna 2000 minun rakas äitini nukkui pois 81 vuoden ikäisenä. Ja minkälaisia reaktioita se sai meidän pienimmissä lapsissa? Silloin muistaakseni kolmivuotias tyttäremme sanoi, kun se näki, että arkku vietiin kylmiöön, sinne hautausmaan kylmävarastoon, miksi sitä sanotaan makasiiniksi. Hän sitä hoki, että hakekaa se mummu pois sieltä. Mummu pitää tuoda pois. Hän jäi kaipaamaan sitä, tietenkin sitä elollista, rakasta mummua.

Mutta se ei vielä siihenkään loppunut, nimittäin en minäkään työntouhussani ollut seurannut niitä lasten elokuvia. Ne näkivät elämää sen äidin kuoleman jälkeen. Ne näkivät, tietenkin olivat hautajaisissa, ihan pienimmätkin mukana. Mutta mitä he tekivät? Hiekkakasalle oli ilmestynyt vanha kirjoituskoneen kotelo, pikimusta kuin arkku. Sitä he kaivoivat siihen hiekkaan ja puhuivat sille niin kuin haudalla puhutaan. He elivät sitä mummun, minun äitini, muistoa pitkään ja konkreettisilla teoilla halusivat muistella rakasta hellää mummoa.

Mutta se, että mihin mummo on mennyt, missä hän on, niitä kysymyksiä riitti. Ja kuka meistä osaa vastata? Tässähän tekstissäkin sanotaan, että millainen ruumis heillä silloin on. Mikä järjetön kysymys. Mutta ajatelkaa, että Jumalan lapsella, meillä isommillakin, niin kuin minua tämä hyvin monesti askarruttaa, tämä kysymys toistuu. Ja minkä takia? Juuri niiden läheisten poismenon jälkeen.

Viime kesänä minun aivan ensimmäinen meidän sisarussarjasta nukkui pois rakas sisareni Sisko-Liisa 72 vuoden ikäisenä. Kyllä minä monesti mietin, mitä on tapahtunut, mikä on hänen ruumiinsa tila. Mutta ennen kaikkea, minkälaisessa olomuodossa hän nyt on.

Teidän edessänne on samanlainen lapsi kuin täällä on pienimmät, jotka joudun lapsellisesti näitä pähkäilemään ja miettimään. Ja koen, että vaikka tämä olisi tyhmääkin, niin minä haluan tarrautua tähän Jumalan sanaan, minkä me luimme. Sen kummempia viisauksia minulla ei ole, eikä ratkaisuja. Mikä on semmoisen ihmisen tila, joka uskovaisena saa nukahtaa pois.

Mutta ylösnousemusruumista meillä raamatussa on selkeä kuva yhdestä ihmisestä. Ja se on Jeesus. Tuo on meidän esikoisemme. Ja sitten löytyy myös muita. Ja tuossa veljen kanssa sakastissa oli puhetta, että vanhempana veljenä hän paikkailee, jos minä väärin puhun. Ja minua saa tulla ottamaan takarinnuksestakin kiinni ja sanoa, jos minä väärin puhun.

Mutta minä olen nimittäin huonosti läksyni lukenut. Meillä on ollut vieraita jouluna tosi paljon. Meillä on etelässä asuu lapset, ja täytyy sanoa, että on ollut aika ruuhkaa. Ei tässä ole oikein hirveästi kerännyt valmistautua.

Mutta jos palaamme pääsiäisen aikaan, kun Jeesus, meidän Vapahtajamme, johon me uskomme, joka nukkui pois, kuoli ristillä. Hänet uhrattiin sen suunnitelman mukaisesti, minkä Jumala oli aikojen alussa jo päättänyt. Niin siellä on erikoinen kohta. En sitä kaivannut niin, että lukisin sen, mutta yritän muistella omin sanoin.

Siellä sanotaan, että kun Jeesus kuoli, maa vavahteli, tuli maanjäristys. Ja ymmärtääkseni keskellä päivää aurinkokin sammui, tuli pimeys. Temppelin esirippu, joka oli vahvasta kankaasta ommeltu, halkesi ylhäältä alas asti. Aukaisi sen niin sanotun kaikkein pyhimmän.

Mutta sitten on erikoinen kohta, jota harvemmin muistellaan. Kodeissa, joissa oli uskovaisia perheitä, niin haudat aukenivat. Ja uskovaisten, niitä tuttuja, nousi kuolleista ja kävi tervehtimässä siellä kotona. Tämä nyt on omin sanoin kuvattu. Ajatelkaa, mikä uskon vahvistus olisi meidänkin kodissa, jos minun äitini, isäni, sisareni tulisi käymään vielä kylässä, näyttäytyisi meitä. Tai sinä voit ajatella omien läheistesi kohdalla, minkälainen ihme on tuo, että saisi vielä nähdä niitä pois nukkuneita. Jumalalle on kyllä kaikki mahdollista, vielä tänäkin aikana.

Mutta niin kuin kerroin, että se yksi esimerkki on se tärkein. Se on Jeesus Kristus, esikoinen. Ja hänestä kertoo, että kun hänet oli tosiaan uhrattu tuossa ristillä, hän joutui kuolemaan juuri sillä tavalla, niin kuin raamatut olivat sen ennustaneet. Niin sillä on muutamia kohtia, jotka tuohon kaivoin. Että jos jaksatte kuunnella, niin luen muutaman kohdan. Ja kyse on tästä ajatuksesta ylösnousemusruumis.

Maria seisoi haudan ovella ja itki siinä. Itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, mistä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: Mitä itket, nainen? Hän vastasi: Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä minne hänet on pantu.

Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se on Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit? Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.

Silloin Jeesus sanoi hänelle: Maria. Maria kääntyi ja sanoi: Rabbuni. Se on hepreaa ja merkitsee opettajani.

Ja nyt tärkeä kohta. Jeesus sanoi: Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinne. Minä vien sanan veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.

Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: Minä olen nähnyt Herran. Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Nyt minulla aikajärjestys heittää. Jos menemme vielä taaksepäin. Tai en nyt muista kumpaan suuntaan. Mutta tapahtui myös sellainen, että naiset olivat tuoneet viestiä, että hauta on tyhjä. Hautahan oli sinetöity semmoisella kivellä, jota takasi, että ruumista ei voida varastaa eikä tehdä aivan siitä tämmöistä syytä, että Jeesus on noussut kuolleista, kun hänen ruumiinsa olisi viety pois.

Mutta Raamattu kertoo muistaakseni Johanneksen evankeliumissa juuri tässä, mistä luin. No tässähän se on tässä yläpuolella. Mitäpä minä keksimään. Minä voin lukea.

Tietari ja toinen opetuslapsi eli Johannes lähtivät heti juoksemaan ja menivät ystävällistä matkaa. Mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki kääriliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia kääriliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut kääriliinojen vieressä vaan erillään omana käärinään. Ja hän katsoi, ja hän katsoi, ja hän katsoi, ja hän katsoi, ja hän katsoi, ja hän katsoi.

Sitten sanotaan: Se on järjetön kysymys.

Sitten tässä Paavali alkaa kertomaan, minkälainen se ruumis on, minkälainen on ylösnousemusruumis. Ja tässä hän sanoo, että eihän se, mitä kylvät, tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, tulevat kasvia, vaan pelkän siemenen, vehnän jyvän tai jonkin muun kasvin siemenen.

Täällä on teitä lapsia ja nuoria ja meitä aikuisia. Niin minusta helpoin tapa ymmärtää tämä raamatun teksti on kuvata, minkälainen on peruna. Oletteko te lapset istuttaneet perunoita keväällä? Sehän on kesän alussa, me istutamme perunan. Ja mikä on se perunan siemen? Se siemen on normaali peruna, jonka periaatteessa voisi syödä. Se pitää olla elävä se siemen.

Mutta sitten kun se on sinne multaan asetettu, se perunan siemen on siellä muutamia viikkoja, muutamia kuukausiakin siellä maassa. Sieltä te kuokitte niitä perunoita, niin te löydätte sieltä sen siemenen. Sieltä löytyy se vanha peruna. Se on semmoinen maatunut, ja yksikään ei tule mieleen edes, että sitä voisi syödä. Se on kuollut näin kuvaannollisesti. Ja se on uhrannut se siemen elämänsä, että tulisi uutta, uutta elämää. Ja Jumala on se, joka on sen kasvun antanut.

Nimittäin sitten sinne on lähtenyt versomaan uusia, pienen pieniä, aluksi semmoisia aivan hädin tuskin näkyviä mukuloita. Ja vähitellen kesän lopulla sieltä tulee isoja perunoita, samanlaisia mitä sinne istutettiin. Olisi ajateltava, että tässä on se vastaus, mikä on ylösnousemusruumis.

Niin kuin Sionin laulut ja virret. En ole niitä katsonut, mutta niissä on monesti hyvä sanoma ja monesti hyvin järjellisesti ymmärrettävästikin tuotu esille se, että mikä on taivaan kaipuu meillä, mikä on jälleennäkemisen merkitys ja mikä on se ylösnousemusruumis.

Tässä kuvataan sitä, että Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumiissa ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omaansa, linnuilla omaansa, kaloilla omaansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita. Mutta taivaallinen loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omaansa, tähdillä omaansa. Ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Tällä tavalla raamattu tästä opettaa.

Mutta sitten meillä on vielä yksi raamatun kohta, jossa kerrotaan tästä Jeesuksen ylösnousemusruumiista. Nimittäin Jeesuksen kuoleman jälkeen, hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen, niin opetuslapset menivät tämmöisten suljettujen ovien taakse, vahvojen seinien ja lukittujen ovien taakse.

Niin tapahtuu, että Jeesus tulee heidän keskellensä. Mutta sitten siellä käy niin, että yksi opetuslapsista, Tuomas, on ja sanoo: Mutta mitä tapahtuu? Jeesus ei jättänyt tätä epäilevää Tuomasta, aivan kuin tämmöisiin tuntemuksiin. Vaan täällä kerrotaan raamatussa, että viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: Rauha teille.

Sitten hän sanoi Tuomakselle: Ojenna sormesi, tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko.

Silloin Tuomas sanoi: Minun Herrani, Jumalani.

Ja Jeesus sanoi hänelle: Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.

Koskiko Tuomas noihin naulanreikiin ja rintahaavaan? Ei raamatun mukaan koskenut.

Ja tähän liittyen vielä aivan kuin lopuksi. Tässä aika virtailee eteenpäin. En malta aloittaa kertomatta, miten sain olla tuossa kesällä Reisjärven isojen seurojen aikaan, semmoisessa kahvipöydässä, jossa oli paljon, paljon raamattua tutkinut henkilö ja useita henkilöitä.

Ja tuossa tilaisuudessa kävi niin, että keskustelu johti tähän ylösnousemusruumiiseen. Ja tämä veli kertoi meille: En mä tiedä valaiseeko se meidän ajatuksia ja antaako se meille lisää viittauksia, mutta kyllä me maallikot ymmärrämme, että alkukielellä on iso merkitys, että voisi ymmärtää paremmin raamatun sanomaan.

Tämä veli kertoi tämmöisen. Olkoon se meille salaisuus: Mikä on ylösnousemusruumis alkukielen nimenä? Ja hän kertoi, että se tulee kahdesta sanasta: sooma ja pneuma. Ja tämä sooma on meille tutumpi semmoisista asioista kuin somaattiset sairaudet eli ruumiilliset sairaudet. Puhutaan ruumiillisista sairauksista, niin se, ainakaan se sooma, tulee siitä.

Ja tuo pneuma. Pneuma, ainakin miehille se on tuttu, jos on tarvinnut ilmaa pumpata kompressorilla autorenkaisiin tai traktorirenkaisiin. Puhutaan pneumatiikasta, eli se on ilma. Ja näin yksinkertaisesti tuo sana kuvaa ruumista, joka on ilmaa. Näin ajattelisin. Taivasruumis.

En tiedä, meneekö tämä nyt sitten järjen päätelmiksi, mutta ajattelen, että tämä on ilma. Ajattelen sitä Jeesuksen ilmestymistä lukittujen ovien ja paksujen seinien lävitse opetuslasten luokse tai hänen poistumistaan siitä kipsistä niin, että se ei särkynyt. Onko tämä liian konkreettisesti ajateltu?

Mutta mikä tämänkin avankon teorian horjuttaa, niin tulemme siihen, että Jeesus paistoi kaloja, söi, teki käsillään. Ei, kyllä ei meille löydy vastausta, mikä on iankaikkinen ruumis. Mutta sen takia meille on annettu usko, jolla me saamme tarttua näin iankaikkisen elämän yksinkertaisimpiin sanoihin, jotka jo luin, jotka olivat nämä: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.

Uskotko tämän? Tälläkin hetkellä minä en rupea kuulustelemaan, uskotko sinä. Mutta kyllä minun tehtäväni ja meidän tehtävämme on toinen toistamme vahvistaa. Meidän tehtävämme on vahvistaa sillä, että nytkin saa jäädä yksinkertaisesti. Niin kuin lapsetkin tyytyivät siihen, että se mummu, minun äitini, häntä ei enää takaisin saa. Mutta meillä on mahdollisuus mennä rakkaimpiemme luo ja kerran tavata heidät. Me saamme iloisesti heidät tervehtiä siellä enkelten luona iankaikkisessa elämässä.

Näin yksinkertaisesti minä uskon. Niin nyt tämänkin saarnan tärkein asia on siinä, että saat jäädä uskomaan omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Se on tämänkin joulun ja tulevan vuoden. Meillä on tulevaisuus ja toivo, ainoastaan tämän uskomisen kautta. Sen kautta, että Jumala on meille lahjoittanut iankaikkisen elämän jo täällä ajassa.

Rakkaat sisaret ja veljet, jaksatteko tämmöistä heikkouskoista vielä siunata? Saanko minäkin uskoa? Kuinka monesti sitä miettii sitä tärkeintä asiaa, sitä omaa kohtaa, että miten minun käy? Selviänkö minä iankaikkiseen elämään? Mutta me saamme olla turvattuja ja siunattuja. Emme me omiin voimiin iankaikista elämää voi periä, mutta ainoastaan Jumalan voimalla. Ja Jumalan voima on tämä evankeliumi, jonka nytkin saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimeen. Aamen. Kiitos.