Seurapuhe Nivalan RY:llä 30.03.2025 16.59

Taivaan Isä Jumala on sinun kautta varten, että sinä saisit olla meidän kanssamme täällä ja saisit opettaa meitä ja ruokkia meitä evankeliumilla. Taivasmatkalla me usein tunnemme epäilyksiä, me usein uuvumme, mutta me tiedämme, että kun me olemme nyt tulleet seuroihin, niin me olemme parhaassa mahdollisessa paikassa. Poikasi on lupauksensa mukaan Pyhän Hengen kautta täällä meidän keskellämme ja on luonut siunata meidän yhdessäolomme.

Sinä, Taivaan Isä, tiedät, että kun palveliasi tulee avatu raamatu äärelle, hän on tyhjä ja köyhä. Siksi minä pyydän ja me pyydämme, että sinulla on varaa antaa niitä sanoja ja ilmoituksia, mitkä sinä tänä iltana haluat meidän kuulevan, ja siksi pyydämme, täytä köyhien palvelijoiden suu hyvyydelläsi ja siunaa nämä meidän seuramme. Ole meidän kanssamme. Aamen.

Mukava on nähdä teitä Nivalan usko ystäviä, ja mukava on nähdä, että teitä on täällä näin paljon, vaikka sananpalvelijana se aina vähän sykähdyttää ja vähän pelottaakin, kun on paljon sanankuulijoita, että mitä nyt puhua sitten, mutta siihen luottaa, että Taivaan Isä puheita antaa. Rohkeasti lukea Roomalaiskirjeen kahdennentoista kahdeksannen luvun jakeesta kaksitoista alkaen jakeeseen kahdeksantoista Jeesuksen nimeen.

Niin emme nyt ole, rakkaat veljet, velkapäät lihalle lihan jälkeen elämään. Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman. Mutta jos te lihantyöt hengen kautta kuolevatte, niin te saatte elää. Sillä kaikki, jotka Jumalan hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset. Sillä ette ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäisi pelkäämään, mutta te olette saaneet valittujen lasten hengen, jossa me huudamme Abba, rakas Isä.

Se henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset. Jos me olemme lapset, niin me olemme myös perilliset, nimittäin Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssa perilliset. Jos me muutoin ynnä kärsimme, että me ynnä hänen kanssaan kunniaan tulisimme. Sillä siksi minä sen pidän, ettei tämän nykyisen ajan vaivat ole sen kunnian verta, joka meille ilmoitetaan. Aamen.

Tässä me saimme palasen joka päiväistä leipää, jos Lutterin ajatusta tähän alkuun sovellamme. Kun Lutter tässä roomalaiskirjeen esipuheessa puhuu tästä Paavalin kirjesta Roomaseurakunnalle, niin hän nostaa sen aika vahvasti esille ja sanoo, että tämä on semmoinen uskon ja opin oikea pääkappale. Lutter selittää sitä, että tässä on oikeastaan koko kristillisyys tässä kirjassa. Ja siinä sanotaan näitä ihan keskeisiä asioita, mitkä meidän uskomisemme liittyy: mitä on armo, mitä on usko, mitä on vanhurskaus ja mitä on synti. Ja mitä on ihan kaikki ne elämät. Lisäksi vielä hyviä ohjeita meidän ajallista elämäämme varten. Eli siinä on oikeastaan, voisi sanoa, että kaikki mitä uskomiseen tulee ja sisältyy.

Ja siksi tämä Lutterin ajatus siitä, että tämä on sellaista joka päiväistä leipää, on ymmärrettävää. Hän siis sanoo, että se on sellainen, että hän antoi semmoisen tehtävän vielä tai suorittaa tutkituksen, että olisi hyvä, että jokainen kristitty joka päivä tätä tutkisi ja harjoittaisi siinä itseään, niin kuin joka päiväisessä leivässä. Mutta ei vielä siinä kaikki, että oppisi tämän kirjeen aivan sanan sanasta ulkoa. En osaa tätä kirjettä sanan sanasta ulkoa, ei sinne päinkään. Joitakin ajatuksia siellä aina nousee mieleen, mutta olen kyllä kuullut vanhoista sananpalvelijoista. En tiedä, olenko kuullut väärin, mutta jos teillä on tarkempi tieto, niin kertokaa sitten minulle siitä, että jotkut vanhat sananpalvelijat olivat niin raamatuissa valistettuja, että ne saattoivat tämän roomalaiskirjeen ainakin suurelta osin ulkolukuna lukea. Näin hyvin on jotkut perehtyneet tähän raamattuun.

Ja senkin sanoo, että kun raamattua lukee ja perehtyy siihen, niin ei silloin mene aika hukkaan. Meidän jokaisen varmaan on syytä tässä aina itseämme muistutella, että luetaan raamattua, tutkitaan raamattua, koska se on meille kaikista tärkein kirja.

Olen usein puhunut, en tiedä muista, onko täällä Nivalassa puhunut siitä Karle Grönistä, niin ihmisestä miehestä, joka oli tuolla Porvoossa aikoinaan, vaikutti tämmöinen teollisuusvartija. Ja tuo Karle Grön, kun hänellä oli aikaa aina kierrosten välissä, siis tässä tarkastuskierrosten välissä tämmöistä joutoaikaa, niin hän sitten käytti sen hyväksi lukemalla raamattua. Se ei millään tavalla häirinnyt hänen työtään.

Ja siitä on Porvoon raamattu historiassa maininta, että hän, Karle Grön, luki sitä raamattua sillä tavalla, että hän vuoden alusta aloitti tuolta ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Ja sitten hän luki sitä pitkin vuotta, aina kun oli joutoaikaa. Ja sitten kun tuli vuoden viimeinen päivä, 31. päivä 12., niin hän oli päässyt raamatun kirjan loppuun raamatun kannista kanteen. Ja kun hänen työuransa kesti, muistaakseni, 32 vuotta, niin hän joka vuosi tämän kertomuksen mukaan luki tuon raamatun kannista kanteen. Ja hän oli sitten hyvin selvillä ja perillä raamatun ilmoituksesta ja pystyi hyvin sitä selittämään ja myöskin nousemaan eri seuran sodan, jota on jo taistelemaan Jumalan sanalla sielupihollista vastaan.

Näin raamatun lukeminen on hyödyllistä ja siihen meitä Jumala saa myös kehottaa. Tutkikaa raamatuita, sanoo elämä Herra Jeesus itse.

Tässä tekstissä oli semmoinen piirre ensinnäkin, josta tulee vastaan, joka on raamatun keskeistä ominaisuutta, että se raamattu, joka on tarkoitettu, että kaikki ihmiset sitä lukisivat ja tutustuisivat siihen ja uskoisivat sen, niin se kuitenkin tekee semmoisen jaottelun, jota jaotteluhan ei nykyään saisi ihmisten keskuudessa tehdä. Mutta raamattu tässä ja monessa muussa paikassa jakaa ihmiset, ja monesti useampankin ryhmään, mutta pääjako on se, että kahteen erilaiseen ryhmään.

Ja tässä tämä kaksi ryhmää oli sellaiset, että siitä toisesta ryhmästä sanottiin, että emme ole rakkaat veljet niitä, jotka velkapäitä lihalle lihan jälkeen elämään. Siis on semmoinen ihmisjoukko, joka elää lihalle lihan jälkeen. Ja vanhankäännöksen jykevää kieltä ja saattaa olla erityisesti teille nuoret vaikeammin ymmärrettävää. Mutta minä nyt saan tehtäväkseni selittää, mitä tässä nyt sitten on sanottu.

Niin tämä lihan jälkeen eläminen tarkoittaa sitä, että meillä on siis kaksi osaa: tämä liha, eli vanha osa, ja sitten on uusi osa, eli hengen, pyhän hengen yhittämä osa. Ja ne ovat, jos meillä on laki päässä, niin ne ovat tämän saman lain alla, nämä kaksi osaa. Ne ovat niin lähellä toisiaan, mutta niillä on aivan erilainen tehtävä ja erilainen asenne.

Ja Haavali sanoi tästä lihan tehtävästä näin, että Paavali puhui siitä toisesta kuolemasta, joka on semmoinen, että täällä ajassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat tämän kuoleman alla, eli hengellisesti kuolleita. Ja Paavali varoittaa tässä, että jos te eläätte niin kuin teidän vanha osanne tai teidän luonnonne ihmisenne haluaa elää, niin se on syntielämää. Ja sen kautta tulee sitten kuolema. Ja tätä kautta te joudutte eroon Jumalasta. Ja jos siitä tilasta ei ajassa saa palaamisen armoa, parannuksen armoa, niin sitten on ero iankaikkisesti Jumalan luota. Ei enää pääse taivaaseen, kun on tältä ajasta joutunut lähtemään.

Tällainen on tämä vakava varoitus siitä, että älkää näin. Älkää me suosiko syntiä ja älkää me eläkö synnissä. Ja jos ja kun me joudumme syntiin, niin ahkeroidaan synnistä parannukseen.

Mutta sitten Paavali sanoo näin, että kaikki, jotka Jumalan hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset. Siis kaikki sellaiset ihmiset, joilla on Jumalan henki, niin ne ovat Jumalan lapsia.

No kellä se Jumalan henki sitten? No kun se on. Me Jumalan sanan perusteella rohkeasti sanomme, vaikka kaikki eivät tätäkään usko. Ja tässä ajassakin toisenlaista opetusta on, että täällä maailmassa jokainen ihminen, joka syntyy tänne maailmaan, niin se on Jumalan lapsi. Se on Jumalan luoma ja Jeesuksen, Kristuksen lunastama.

Ja tähän löytyy kyllä raamattu. Kun Jeesus sanoi, että sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä. Niin olen kuullut, että se lapsi-sana alkukielessä olisi nimenomaan tarkoittanut tällaista aivan pientä lasta, sellaista vastasyntynyttä lasta. Sitä minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta jos täällä on teologia paikalla, niin teillähän on siinä tehtävää, että valaisitte minua sitten, että olenko minä tässä asiassa kuullut väärin tai olenko ymmärtänyt väärin.

Mutta sitten siinä psalmissa, esimerkiksi psalmissa 87, siellä on sellaiset sanat, että Sionille pitää sanottamaan, että kaikki lapset, kaikki näiset kansat syntyvät Sionissa ja korkein sitä rakentaa. Siis kaikki kansat, joka ikinen kansa, ja siellä syntyvät lapset, ne syntyvät Sioniin. Ja silloin ei sitten ole merkitystä, että onko siinä ympärillä Sioni hoitoa.

Tässä mielessä kaikki syntyvät Jumalan lapsena ja uskovaisena. Ja siksi, vaikka se on inhimillisesti ajateltuna hyvin suuri murhe ja suruaihe, että niin paljon pieniä lapsia kuolee, kuolee nälkään ja kuolee sairauksiin, niin me kuitenkin saamme sanoa Jumalaa kiittää, että ne pienet lapset pääsevät taivaaseen.

Ja tätä kautta se Jumala valittujaan kokoaa, koska sitten taas, kun me viimeisen tuomion näkymää katselemme, niin siinä näyssä on se, minkä Johannes sanoi, että kaikista kansoista, kielistä ja pakanoista siellä on ihmisiä. Ja näin nekin kaikista pimeimmässä pakanuuden keskellä eläneissä yhteisössä, niin sinnekin syntyneet lapset ovat Jumalan lapsia. Ja näin se Jumala tätä Sionia rakentaa.

Ja sitten tämä psalmin kirjoittaja, josta äsken tuossa muistelin, niin sanoo, jatkaa sitä ajatusta, että kun kaikki syntyvät sinne Sionissa, niin sitten Jumala vielä antaa saarnauttaa kielillä, että muutamat myös heistä siellä syntyvät. Eli sitten on saarnavirka, jonka kautta semmoinen, joka on noutunut ulos Jumalan valtakunnasta, niin se sitten pääsee takaisin Jumalan lapseksi, jos hän uskoo evankeliumin sanaan.

Ja tämmöinen Jumalan henki meillä on, ja se todistaa, että me olemme Jumalan lapset.

No sitten, mitä se tarkoittaa, että me olemme Jumalan lapset? Mitä me, mikä se etu siitä asiasta on? Niin siitä Paavali sanoo, että jos me olemme lapset, niin me olemme perilliset, nimittäin Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset. Jos me muutoin ylläkärsimme, niin me olemme, että me hänen kanssaan kunniaan tulisimme.

Tässä puhutaan perinnöstä. Lapsi perii vanhempansa ja Jumalan lapsi perii yhdessä Kristuksen kanssa sitten taivaan Isän antaman perinnön. Sen perinnön, joka taivaassa on tähdelle pantu, niin kuin Pietari sitä sanoo, teitä varten, jotka vähän aikaa, jos tarvitaan moninaisilla kiusauksilla, kiusataan. Se perintö on siis katoamaton kunnian kruunu taivaassa. Ja siitä perinnöstä kannattaa pitää kiinni.

Ja tässä voisin myöskin puhua siitä perinnöstä, minkä omat vanhemmat ovat antaneet esimerkiksi minulle, ja mitä omat vanhemmat haluavat antaa uskovaiset vanhemmat jokaiselle. Ja se perintö on se, että saisimme, saisitte säilyä Jumalan lapsena loppuun asti. Se on se kaikista tärkein perintö, minkä he haluavat antaa.

Perintöä toki saadaan monessa muodossa ja monella tavalla, ja on tämmöistä aineellista perintöä, ja sen määrä vaihtelee suuresti. Jotkut saavat suurempia perintöjä, ei siinä mitään väärää ole, jos joku perii runsaan perinnön. Mutta sitten joku saa vähemmän, ja sekin on Jumalan sallimaa, että näin on.

Mutta sitten on myöskin semmoinen perintö, minkä kasvattajat haluavat antaa vanhemmille, ja siinä on tietenkin se, että Jumalan sana ja Jumalan lapseus ja Jumalan joukko näkyisi aina kalliina. Mutta myöskin tämmöisiä tärkeitä arvoja, me haluamme välittää lapsillemme, ja niitä esimerkiksi on semmoinen kuin vanhempien kunnioitus.

Siinäkin on hyvin tärkeä aihepiiri tälle ajalle, nimittäin tämä aika ei ehkä enää siinä määrin korosta vanhempien arvovaltaa, mitä se aikaisemmin on korostanut. Ja kuitenkin se on Jumalan sanaa mukaista opetusta, että kunnioita isäsi ja äitiäsi. Ole kuulija, ole kuulijainen heille, ja ole kuulijainen myöskin kaikille esivallalle.

Se tarkoittaa ihan sitäkin, että kun tekin nuoret ja lapset menette kouluun, niin siellä on teillä vain opettajat, niitä joita teidän tulee kunnioittaa. Ja mikä minä oikein olen kuullut, niin uskovaiset, ja kyllä minä tiedän sen, että uskovaiset lapset ja opetkelijat, ne haluavat tämänkin asian hoitaa, niin että omatunto säilyy puhtaana. Haluavat pitää opetuksen, opettajien sanat ja neuvot niin tärkeinä, että niitä sitten noudatetaan. Ja näin kunnioitetaan.

Sitten tätä perintöä on myöskin se, että niin kuin siitä Havas, Väinö Havas, siinä yhdessä kauniissa laulussa sanoo, että perinnökseni poikani, annan tyhjät taskut ja isänmaan. Se on myöskin meidän perintömme. Isänmaa on saatu meiltä isiltä perintönä, ja siinä on kallis tehtävä, että me sitä perintöä vaalimme.

Varttuva nuoriso kasvaa myöskin isänmaan toivona niin tehtäviin, mitä isänmaa meille tarjoaa. Ja kun te saatte luottamustehtäviä, niin olkaa sinne luottamuksen arvoisia ja tehkää ne työt niin hyvin kuin ikinä pystytte.

Ja ihan tuollakin, kun työelämään siirrytte, niin minä muistan, kun kerran eräs ystävä kertoi omasta työhistoriastaan semmoisen yksityiskohdan, että hän oli vähän semmoinen nopean luontoinen ja sitten kun hän sai jonkun tehtävän, niin hän ajatteli, että hän hoitaa sen mahdollisimman nopeasti pois kuitenkin kunnolla. Ja kun hän teki tämän, niin sitten tuli uusi tehtävä ja hän senkin sitten hoiti nopeammin ja sitten he rupesivat katsomaan, että no, tuohan voisi pystyä tuo mies parempaankin, ja sitten hänelle annettiin ylennys ja niin hän taas jatkoi sitä menettelytapaa ja hoiti nämä tehtävät tehokkaasti ja kunnollisesti, ja niin se ura sitten eteni siitä eteenpäin ja niin hän sai luottamusta ja sai hyviä työtehtäviä.

Ja näin minäkin suosittelen ja olen sitä mieltä, että tämä on oikein hyvä menettelytapa siellä työelämässä. Pitäkää huolta siitä, että kun teihin luotetaan, niin olette sen luottamuksen arvoisia.

No sitten apostoli tässä puhuu siitä, että jos me kärsimme, niin me hänen kanssaan myöskin kärsimme ja hänen kanssaan kunniaan tulisimme. Oletko sinä joutunut kärsimään täällä ajassa? Tämä aika on semmoinen, että täällä on hyvin monenlaista kärsimystä, ja jos tässä nyt luettaisiin teidän kärsimyksiänne, niin jos haluaisin kärsimyksiänne katselemaan ja puhelemaan niistä, niin voisimme varmaan nähdä melko monenlaisen elämän kirjon ja monenlaisia kipuja ja kärsimyksiä.

On sairautta, on puutettakin saattaa olla ja on monenlaista kärsimystä aiheuttavaa asiaa. Mutta kun apostoli puhuu tässä kärsimyksestä, niin hän puhuu niistä kärsimyksistä, mitkä uskon tähden tulevat osaksemme.

No, tuleeko se uskon tähden sitten kärsimystä? Te jokainen tykönne ne tiedätte, mutta voisin ajatella näin, että yhteinen kokemus on se, että tuossa, kun me uskoa tunnustamme, niin sekin on semmoinen koettelemuksen paikka, eikä se aina niin helposti tuo usko tule tunnustetuksi.

Ja sitten noissakin tapauksissa ja joskus saattaa käydä niin, että kun me saamme uskon tunnustettua, niin se ei olekaan tämmöinen hieno asia niille, joille me uskoamme, tunnustamme, vaan se on sitten tämmöinen asia, että se saattaa kääntyä meitä kohti pilkaksi. Ja niin kuin Sionilaulaja sanoo, että kun ivaa pilkkaa saatte orjilta tämän maan.

Nyt tietenkin on sanottavaa, että tämäkin on todellisuutta ja joskus aina se kohtaa ja se voi käydä hyvin kipeästi, kun tämmöistä pilkkaa tulee, mutta toisaalta taas niin aika vapaasti me saamme täällä uskoa ja kilvoitella, ja jos me kärsimystäkin saamme, niin eiköhän me itsessämme ole ahtaalla ja sitä kipuudemme itsessämme, tämä uskon tunnustamisenkin tähän.

Se olisi ehkä paljon helpompi, että uusissa tilanteissa rohkeasti vain sanoisimme, että minä olen uskovainen, ja kun ihmiset tämän tietävät, niin meitä ei sitten odotetakaan muuta kuin uskovaisen mukaista käytöstä. Ja sekin on sitten varjelee meitä, kun me tiedämme, että meitä tarkkaillaan ja meihin kiinnitetään huomiota, niin se Jumala antaa myöskin voimaa, että me jaksamme uskoa, tunnustaa ja kilvoitella Jumalan lapsena.

Tämmöisiä asioita apostoli tässä meille eteemme tuo ja haluaa sitä muistuttaa, että kaikista kalliimmin asiat on se, että me kilvoittelemme Jumalan lapsena täällä vieraan maan päällä. Ja kun kerran kilvoitus päättyy, niin se päättyy hyvin, kun me uskossa saamme kummistaa.

Ja nämä ajan vaivat, joista apostoli toisaalla sanoi, että ne ovat ajalliset ja keveät, mutta ne saattavat meille määräämättömän, mittaamattoman kunnian, niin kannattaahan veljet ja sisaret kilvoitella uskossa. Meillä on täällä vielä tehtävä. On siis tehtävä olla valona ja suorana. On tehtävä olla toinen toisillemme.

Ja vaikka voisin ajatella ja tiedänkin kokemuksesta, kun joskus jotkut vanhat ihmiset saattavat sanoa sitä, että jotenkin tuntuu semmoinen tarpeetalo, että joutaisin jo pois täältä. Ja semmoistakin puhetta joskus kuulee, ja Jumalahan se yksin tietää, milloin se meidän kohdallamme aika tulee täyteen.

Mutta ei ole tarpeetonta elämää uskovasta täällä ajassa. Nimittäin silloinkin kun kaikki toiminnan mahdollisuudet on mennyt, niin on vielä se mahdollisuus, jos taju on vielä jäljellä, että saa ajatuksissa muistaa niitä läheisiä, rakkaita, jotka ovat maailman keskellä. Ja saa vielä muistaa niitäkin, jotka ovat armoista, osaavat, kaatamattomia, esirukouksissa kantaa heitä taivaallisen Isän sydämelle.

Ja sekin on tärkeä tehtävä meille vanhemmille, että me, niin kuin psalmikirjoittaja siitä kehoittaa, että me näitä Jumalan hyviä töitä muistelisimme ja puhuisimme niistä lapsille ja lastemme lapsille, että Jumalan sanaa ja Jumalan sanan opetus saisi säilyä keskuudessamme.

Pidetään kalliina Jumalan sanaa, lupaukset, ja pidetään huolta toinen toisistamme ja ahkeroidaan ennen muuta kilvoitella omassa uskon kilvoituksessa. Ja jos niin on käynyt, että synti on tarttunut aivan nimellisinäkin, niin muistetaan se kallis asia, että on mahdollista puhua niistä vaikeista asioista jollekin luotetulle, riippuu isälle tai äidille. Kertoa, miten on tapahtunut.

Ja tästä luotetusta on sanottu, että sillä kyllä saa olla hyvä kuulo, mutta huono muisti. Ja kun on kuullut nämä asiat ja osannut evankeliumilla siunata ja lohduttaa, niin sen jälkeenpä niihin asioihin ei tarvitse enää riippuu isään puuttua. Ja näin me saamme luottaa, että Taivaan Isä lähettää meille tällaisia matkaystäviä.

Teillekin nuoret omastakin elämästä muistaa, että ihan totta oli, totisinta totta se, että on nuorena elämä vaikeaa, kun synti niin lähellä kuohuu. Lähellä se kuohuu, mutta taistellaan syntiä vastaan ja pannaan synti ja kuorma pois, mikä meihin aina tarttuu.

Ja evankeliumin voimaa vielä haluan teille veljet ja sisaret jakaa ja tarjota ja antaa, että vieläkin on lupaa ylentää sydän uskomaan synnit ja matkanviat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliudissa sovintoveressä aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Tämä evankeliumin voima on se, joka kantaa meidät taivaaseen asti. Sitten kun me usko päättyy, matka päättyy, niin sitten me näemme sen, mitä me olemme täällä olleet uskomassa. Joskin se näkyy jo tässä ajassa aikaisemmin, kun me esimerkiksi saamme toinen toistamme tavata ja uskovasti seurassa olla, niin meillä tulee mieleen varmasti se sana, jonka Pietari sanoi Jeesukselle, että Herra, kenenkä tykömme menisimme, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sana.

Pysytään iankaikkisen elämän sanoissa ja iankaikkisen veden lähteillä ja kilvoitellaan Jumalan voimalla taivaan kotia kohti Jeesuksen nimeen. Aamen.

Saanko minäkin vielä jäädä uskomaan syntini ja kiusaukseni anteeksi? Näin lupaa uskoa.