Seurapuhe Rovaniemen RY:llä 23.04.2025 19.04

Kiitos. Tuossa teidän laulua kuunnellessa tuli semmoinen rauhallinen ja kiitollinen olo, että vaikka kalenterointivirheen takia meinasi tämä palveluvuoro minulta unohtua, niin ei täällä teillä näköjään mitään hätää ollut. Kyllä täällä pienoissaarnoja, sionilauluja ja virsien kautta on jo tälle illalle useampi kuultu.

Mutta me nyt kuitenkin haluamme hiljentyä vielä Jumalan sanan kuuloon ja sen kaikkein tärkeimmän asian äärelle, joka teidät tänäkin iltana on tänne seuroihin tuonut. Jatkakaa kaikki mokomiin sitten vielä laulamista seurapuheen jälkeenkin. Se oli kyllä mukavan kuulosta.

Ajattelin lukea täältä psalmista 34 ja kestän 7. Jälkeen... Ja kestän 21. Ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa ja pelastaa heidät.

Katsokaa, nähkää omin silmin. Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä. Onnellinen se, joka turvaa häneen. Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä. Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät. Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää. Mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin.

Tulkaa, lapset, ja kuulkaa minua. Minä opetan teille, mitä on Herran pelko. Jos odotat elämältä hyvää ja toivot pitkää ikää, niin varo kieltäsi. Älä päästä huulillesi petoksen sanaa. Karta pahaa ja tee hyvää. Pyri sopuun, rakenna rauhaa.

Herran silmät katsovat vanhurskaita. Hänen korvansa kuulevat heidän avun huutonsa. Herra kääntyy pahan tekijöitä vastaan. Heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä. Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä.

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa. Herra varjelee häntä. Ei yksikään hänen luunsa murru. Aamen.

Tämä psalmi on Daavidin psalmi. En nyt muista kuinka suuri osa psalmista, mutta aivan ylivoimainen enemmistö psalmivirsistä on merkitty Daavidin kirjoittamiksi. Voi olla, että eihän ehkä todellisuudessa ole kaikkia niitä itse sepittänyt ja kirjoittanut. Niitä on laitettu Daavidin nimiin, mutta varmastikin Daavid oli.

Meillähän kuningasten kirjoissa ja Samuelin kirjoissa, kun Daavidin elämästä hyvin yksityiskohtaisesti kerrotaan, niin kyllä meille tulee selvä kuva siitä, että Daavidilla oli musiikin lahja. Se oli niin merkille pantava lahja, että kuningas Saul mielistyi Daavidin nimenomaan sen vuoksi, että Daavid oli ainoa, joka sai Saulin rauhottoman mielen tyyntymään.

Saulia vaivasi levottomuus ja paha olo. Synti ja ylissekäymiset ja rikkomukset painoivat Saulin mieltä. Mehän muistamme, että vaikka Saul oli uskovainen mies, kun hänet ensimmäiseksi Israelin kuninkaaksi tuomareiden ajan jälkeen voideltiin, niin Saul sitten luopui uskosta ja luopui Jumalasta. Hän eli kaikin tavoin Jumalalle kelpaamatonta elämää.

Mutta Daavid harpusoitolla ja varmaan laulullaankin. En muista, mainitaanko raamatussa, että Daavid olisi harpusoiton yhteydessä laulunut. Kyllä me voimme turvallisesti päätellä, että Daavid lauloi, koska hän myöskin kirjoitti näitä psalmirunoja. Mutta sitten näitä on sen ajan Jumalan palvelukseen yhteydessä. Ja vielä vuosisatoja Daavidin ajan jälkeenkin toki. Varmasti synagogan Jumalan palveluksissa näitä laulettiin. Nämä psalmit olivat virsikirjan lauluina.

Niin, että varmasti Jeesukselle ja opetuslapsillekin, joista nyt ainakin Jeesuksesta raamattu antaa selvän todistuksen, että hän piti tapanaan käydä Jumalan palveluksessa synagogassa. Kun Jeesus meni julkisen toimintansa alussa sinne synagogaan, niin siinä sanotaan selvästi, että Jeesus meni tapaansa mukaan sapattina synagogaan.

Tässä voisi sellaisen pienen syrjähdyksen tästä tekstin teemasta tehdä ja kommentoida, kun hyvä ystäväni on kirkon palveluksessa kanttorina. Ei täällä paikkakunnalla, mutta eteläisemmässä Suomessa. Hän laittoi pääsiäisaamuna Jumalan palveluksesta videon pätkän, jonka hän oli sieltä parvelta kuvannut alaspäin.

Ja siinä videolla oli ehkä tuommoinen puolenkymmentä. Kyllä ainakaan kymmentä aika iäkkään oloista ihmistä kirkon penkissä istumassa ja kuuntelemassa papin saarnaa, jota pappi piti käveleskellen siinä kirkon keskikäytävällä. Vähän vierastin sitä papinkin jollakin tavalla ehkä itsekorostusta henkivää tyyliä puhua, mutta ennen kaikkea tuli surullinen mieli siitä, että kirkko oli niin tyhjä.

Kyllähän meille tämä kansankirkko, luterilainen kirkko, on rakas. Ja kirkkomme opissa, siinä Luterin perintönä meidänkin kirkkomme opissa, niin ei siinä ole mitään semmoista, mitä me emme uskovaisena voisi allekirjoittaa. Ja me hyvin mielellämme olemme sen lisäksi, että vahkerasti haluamme seuroissa käydä ja uskovaisen toimintaa osallistua, niin kyllähän me mielellämme olisimme myös kirkon toiminnassa mukana ja ennen kaikkea Jumalan palveluksissa.

Luter ei päivää Jumalan palveluksesta niin sanoa, mutta sen muistan hyvin, että Luter on kasteesta opettanut näin, että kaste ei ihmistä yksinään pelasta, niin kuin me uskovaiset tiedämme, ja Raamatun mukaisesti uskomme. Mutta kasteen halveksunta voi kyllä ihmisen kadottaa. Ja mehän emme uskovaisena halveksu kastetta.

Täälläkin on ainakin jokunen pieni lapsi, ja te jokainen olette joskus ollut pieniä lapsia, niin enpä usko, että ketään teistä on jätetty kastetta. Kyllä uskovaisissa perheissä uskovaiset äidit ja isät haluavat lapsen tuoda kasteelle, ja siinä ei ole kysymys vain kastelasta nimen annosta. Siinä on kysymys siitä, että se lapsi, pieni lapsi halutaan kasteessa tuoda yhteyteen, armoliittoon Jumalan kanssa.

Ei siinä syntejä pestä pois, niin kuin Raamattu meille todistaa. Ei ihminen siinä kasteessa autuaksi tule, mutta se on sellainen selkeä merkki, että me haluamme antaa omaan ja tämän lapsen elämän Jumalan haltuun.

Jumalan palveluksesta ei tosiaan Lutherkaan taida niin opettaa, mutta voisin ajatella, että se oli Lutherinkin ajatus, että emme me halua halveksia myöskään Jumalan palvelusta, siis kirkollista Jumalan palvelusta, vaikka me ymmärrämme, että siellä ei aina ole elävä evankeliumi tarjolla, ei ole sellainen pappi, eikä sellaisia saarnanpitäjiä, joilla on omalla tunnolla Jumalan rauha ja synnit anteeksi, on pyhän hengen pappeus osana niin, että voi saarnata syntejä anteeksi.

Mutta siitä huolimatta me haluamme arvostaa sitä Jumalan palvelusta ja mennä tapaamme mukaan sinne Jumalan palvelukseen. Aivan yhtä lailla omaakin kohtaa tästä vähän raaputan ja omaakin saamattomuutta siinä asiassa moitin, en millään tavalla ylhäältä päin teitä moiti, ja varmasti moni teistä on kirkossa pääsiäisenäkin käynyt.

Se oikeastaan tämä kanttori, kirkkomuusikko, ystäväni kommentti liittyy siihen, että me tuossa pääsiäisen alla keskustelimme siitä, että onko semmoinen vaara, että myös meillä uskovaisilla, niin tästä uskomisesta ja ehkä kirkon erilaisiin tilaisuuksiin osallistumisesta, niin siitä tulee vähän semmoista, no ehkä voisi sanoa viihteellistä, mutta kuitenkin, että me haluamme viihtyä, kokea voimakkaita tunteita.

Se on ehkä syynä siihen, että kun pääsiäisen alla keskustellaan, niin monenlaisia kirkkomusiikkiteoksia on esitetty kirkoissa, niin ne kyllä vetävät kirkon täyteen, mutta sitten kun on sen kristikunnan yhden suurimman juhlan pääsiäisen aamun riemu, ja Jumalan palveluksessa luetaan pääsiäisaamun tekstejä ja iloitetaan yhdessä siitä, että Jeesus on meidän syntiemme vuoksi kuollut ja ylösnoussut, niin sitten sinne vaivautuu paikalle viisi tai seitsemän ihmistä isossa kirkossa.

Kuitenkin tämä Jumalan sanan saarna, yksinkertainen saarna, on se, jonka kautta Jumala, ihmisen kuolemattoma sielu, haluaa pelastaa ja haluaa meitä ruokkia. Kyllä musiikkikin sitä tietenkin tekee, mutta ei se ole kuitenkaan verrannollinen siihen, mitä Jumala sanansa kautta, elävän, saarnatun, puhutun evankeliumin sanan kautta meille haluaa opettaa ja meitä haluaa neuvoa.

Tämä ihan tämmöisenä muistutuksena tai kotiläksynä meille kaikille, että pidettäisiin tätä arvossa. Nyt tämä liittyy silläkin tavalla tuohon Sauliin, jonka mainitsin, niin tämä teksti, että tässä psalmialussa, jota minä en lukenut, niin siinä kerrottiin, että Daavid lauloi tämän psalmin lähdettyä Abimelekin luota.

Abimelek oli lähettänyt Daavidin pois, kun tämä oli tekeytynyt mielipuoleksi. Tuo on vähän erikoista, miksi tuossa mainitaan tuo Abimelekin nimi. Se on täällä psalmissakin isolla kirjaimella, mutta se kenties ei ole erisnimi.

Nimittäin täällä ensimmäisessä Samuelin kirjassa 21. luvussa, jossa kerrotaan tämä tapahtuma, niin se on täällä. Ja se on täällä. Ja se on täällä. Ja se on täällä. Ja se on täällä. Tuon kuninkaan erisnimi, etunimi on Akis. Abimelekin ehkä oli enemmän tämmöinen faaraon tai keisarin tyyppinen yleisnimitys filistean kuninkaille.

Filisteahan on siinä nykyisen Gaasan kohdalla sijainnut. Tuolla vihanpidolla ja sotimisella ja katkeruudella, mitä me nyt näemme siellä pyhällä maalla tapahtuvan, niin sillä on siis niin valtavan pitkät juuret.

Me tiedämme, että silloin kun Joosefin perheväki, siis Jaakobin 12 poikaa perheineen ja Jaakob itse Joosefin perässä, menivät sinne Egyptiin nälänhätään pakoon, niin silloin siellä Israelin rannikkokaistalla, joka oli tuohon aikaan tämmöinen erittäin merkittävä kulkuväylä, Egyptin suurvallan, Syyrian ja sitten noiden kaksoisvirtaamaan maan viljavien alueiden välillä, siinä ei silloin ollut tuommoista filistean nimistä valtiota tai semmoista kansaa.

Mutta sitten kun 400 vuotta myöhemmin Israelin kansa palasi sinne pyhälle maalle, niin siellä olikin vastassa sotaisa ja voimakas kansa. Ei raamattu meille kerro, mistä tuo kansa oli peräisin, mutta minä olen joskus siitä lukenut, että se ajallisesti ja historiallisesti ja arkeologisesti sopii yhteen.

Joku teistä on saattanut käydä Kreetan saarella siellä Kreikan eteläpuolella, siis keskellä Välimerta. Siellä oli minolaisen kulttuurin keskus ja siellä oli tämä minolaisen kulttuurin mykeneläinen palatsi ja hallinto.

Ja ilmeisesti Krakata on tulivuoren purkauksessa, kun se nykyinen Santorini-saari räjähti, niin tuo jouduttiin hylkäämään, tuo Kreetan sivilisaatio. Ja ne filistealaisten sieltä noin 1500 vuotta ennen Kristusta peräisin olevat arkeologiset löydöt, niin ne ovat hyvin samantyyppisiä kuin noiden minolaisten esinelöydöt.

Eli on ajateltu, että ehkä ne filistealaiset tulivat sieltä Kreetan saarelta ja perustivat uuden... Ne, jotka olivat hengissä selvinneet siitä tsunamista ja siitä tulivuoren purkauksen räjähdysvoimasta, niin perustivat sitten sen filistealaisen kulttuurin.

Mutta emme me sitä varmasti tiedä, eikä se nyt ole meidän uskomme kohde eikä niin merkittäväkään asia, mutta ihan mielenkiintoista raamatun historiaa.

Siis tuon filistealaisen kansan kuninkaita sanottiin ilmeisesti Akimeelekeiksi, vaikka siellä oli siis oikeastikin myös Akimeelek-nimisiä ihan erisnimeltään ollut joskus.

Tosiaan tämä kuningas alkoi, tai kuninkaan miehet alkoivat vähän niin kuin pilkkaamaan Daavidia, että eikö tuo ole Daavid, tuon Israelin maan, siis naapurimaan kuningas. Hänestä naiset tanssiessaan lauloivat, Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenin tuhansin.

Niinhän ne oikeasti tekivät se. Kenen tahansa muun, jos ajattelee, että mitä se tekee ihmisen itsetunnolle, hyveilee oikein, jos tuolla tavalla ylistetään. Mutta Daavid oli Jumalalle kelpaava ja uskovainen ja nöyrä mies.

Kyllä hänkin lankesi, ei mennä siihen nyt, mutta te muistatte, että ei Daavidkaan elänyt virheetöntä ja synnitöntä elämää, niin kuin ei kukaan ihminen maan päällä Jeesuksesta lukuun ottamatta ole pystynyt elämään.

Mutta Daavid kuitenkin halusi panna synnin syntinä pois ja kilvoitteli. Ja myös kostui perille taivaan kotiin. Mutta Daavid pani merkille nämä puheet ja tajusi, että ei siinä ole kysymys tässä, kun nämä Akis kuninkaan miehet ivaallisesti tuosta puhuivat, niin ei siinä ollut kysymys mitään kehuista. Siinä oli kysymys ivasta.

Siitä, että katsoppa nyt tämä on tullut kuningas Saulia pakoon. Kuningas Saul yritti toistamiseen ajaa Daavidia takaa ja tappaa hänet. Vihasi Daavidia niin kovasti ja ajoi lopulta sinne Filistean maalle pakoon Daavidia. Ja Daavid oli siellä aivan yksin, niin nämä rupesivat ehkä vähän ajattelemaan, että no nyt tämä Israelin kuningas on heidän käsissään avuttomana ja yksin.

Niin Daavid tekeytyi mielipuoleksi, riehui heidän edessään, piirteli portin ovea ja kuolasi parralleen. Ja silloin tämä kuningas Akis sanoi miehilleen: "Ei miehilleen, että no näistä kai tekin, että mies on järjiltään. Miksi teidän piti tuoda hänet minun luokseni? Eikö täällä ole tarpeeksi hulluja muutenkin?"

Ja tämmöisellä juonella Daavid pääsi sitten sieltä pakenemaan sieltä Akis kuninkaan hovista. Ja kiitollisena kirjoitti tämän psalmin, joka nyt luettiin. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa ja pelastaa heidät.

Daavid oli sen omakohtaisesti monta kertaa aiemminkin kokenut. Mutta ehkä tuo Akis kuninkaan hovin vihamielisestä ympäristöstä pakoon pääsy oli sitten aivan erityisesti semmoinen tilanne, jossa Daavid ymmärsi ja koki, että ilman Jumalan apua tästä ei olisi selvitty.

Me elämme semmoista aikaa, että moni teistäkin miettii, että mitähän kaikkea mahdollisesti on edessä. Millä tavalla meitä mahdollisesti ajallisesti koetellaan. Jopa sodan uhka saattaa jonkun yöunia haitata ja mielenrauhaa haitata tänä aikana.

Mutta emmehän me voi sitä tietenkään kiistää, että semmoinen mahdollisuus todella on. Meillä ei taida tässä Rovaniemessä olla enää montakaan semmoista. Muutaman tiedän, että on vielä elossa semmoinen ihminen, joka muistaa edellisen sodan ja muistaa sen, millaista tuhoa, kuolemaa, pelkoa täällä omassakin kotimaassa ja täällä Lapissa saatiin kokea ja Rovaniemi poltettiin tuhkaksi.

Ei siitä siis kovin kauan ole. Ihmisen elämä on niin kuin kämmenenleveys ja niin kuin ei mitään. Ja tuon kämmenenleveyden mittaisellakin ajalla Suomi on joutunut sodassa puolustamaan itsenäisyyttä ja tätä vapautta, josta me saamme tänä aikana nauttia.

Emmehän me voi sitä pois sulkea. Tänä ei voisi tapahtua tulevaisuudessakin, mutta emme me sitä myöskään millään tavalla pelkäämään rupea tai se ei sitä tarvitse pelkäämään alkaa. Herra varjelee omiansa.

Ja uskovaisena, kun meidän jokaisen matka joka tapauksessa joskus päättyy. Täällä on muutama teitä iäkkäitäkin ihmisiä, sisaria ja veljiä rakkaita paikalla, niin teille se on hyvin konkreettista. Elämä on ihan sataprosenttisella varmuudella paljon lyhyemmästi edessäpäin kuin takanapäin.

Ja Jumala antaa voimaa vanhuudessakin kestää sen ajatuksen. Ja ei sekään väärin ole, jos aivan oikeasti tulee myös semmoinen kotikaipuu, mistä monet Sionin laulukki meille virsissäkin jonkin verran, mutta erityisesti Sionin lauluissakin meille puhutaan. Että on ihan semmoinen jo kaipaus sinne kunnianrannalle. Kotiin.

Tulee ehkä vähän semmoinen ajatus niin kuin Jaakobillakin oli, josta tuossa jo mainitsin. Siis Joosefin ja hänen veljiensä ja sisartensa isää. Niin hänestä sanottiin, että hän kuoli elämästä kyllinsä saaneena. Että on tätä jo nähty.

Jaakob toki eli aivan mahdottoman vanhaksi. En muista tarkasti, mutta pitkästi toista sataa vuotta. Meistä harva jostain. Kukaan pääsee semmoisille lukemille, mutta silti kyllä pitkän ihmiselämän aikana voi semmoinenkin ajatus tulla, että tulee jo kaipaus täältä pois.

Mutta te suurin osa seuravierosta tänään olette sen ikäisiä, että on täysin luonnollista, että te ette vielä tämmöisiä asioita mieti eikä tarvikkaan eikä kannatakaan miettiä. Mutta silti se on ihan varmaa, että jonakin päivänä meidän jokaisen matkapäällikönä pelätään.

Eikä meidän uskovaisena tarvitse pelätä. Vaikka se tapahtuisi, jos sellainen on Jumalan sallimus. Minä ajattelen näin, että ei Jumalan tahto ole se, että hän meitä rankaisisi sodalla. Mutta Jumala voi sallia tällaistakin pahaa tapahtuvan.

Jumala ei tarkoittanut ihmistä olemaan pahaa ja väkivallan. Mutta sielun vihollisen voima syntiinlankeemuksen seurauksena on niin suuri, että se saa ihmiskunnassa ja ihmisessä aikaan valtavan pahoja asioita.

Ja syntiinlankeemuksen seurauksena, kun Jumala ajoi ensimmäisen ihmisparin pois paratiisista, niin hän myös salli sen, että ihmisen elämä ei olekaan ihan pelkkää ruusulla tanssimista ja siellä paratiisissa helmivaahdosta kelluskelua, vaan kyllä se ihmisen elämä on työtä, vaivaa, tuskaa.

Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syödä ja minä teen suureksi sinun synnyttämisesi kivun, niin kuin Jumala Eevalle sanoi.

Minä täytyy vielä sillä tavalla tuoda tähän nykyaikaan tätä teemaa syntiinlankeemuksen teemaa. Minä olen monesti miettinyt, kun tapahtuu ihmisen ymmärrykselle ja järjelle käsittämättömiä asioita.

Monella teistäkin on joku tuttu ystävä, läheinen, joka esimerkiksi kuuluu seksuaalivähemmistöön. Minullakin on. Ja sitä on ihmiseen hirveän vaikea inhimilliseltä puolelta ymmärtää, että miksi tällainen risti, tällainen kuorma jollekin annetaan.

Toki jollekin voidaan antaa semmoinenkin kuorma, että ei ole elämässä elinkumppania, ei ole puolisoa rinnalla. Ja sekin on sellainen risti, jonka me uskovaisena, jos haluaa kilvoittaa uskovaisena ja synnin poispanijana, niin me ymmärrämme, että se voi tarkoittaa tosiaan elinikäistä yksin olemista.

Ei yksin tietysti siinä mielessä, että kyllä meillä ympärillä ystäviä on. Ja erityisesti täällä Jumalan valtakunnassa meillä on paljonkin eri-ikäisiä sisaria ja veljiä, jotka jakaavat tätä matkan iloja ja suruja meidän kanssa. Mutta ilman parisuhdetta monikin joutuu elämään.

Mutta tosiaan, miten se tähän syntiin... Tämä on se, mitä minä olen tekemässä. Ei Jumala luonut homoseksuaaleja. Jumala loi miehen ja Jumala loi naisen. Ja sen naisen Jumala loi miehen kylkiluusta. Minä teen sinulle avun, joka on sinulle sopiva.

Mutta syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen elämään tuli kaikenlaista sellaista pahaa, jota Jumala ei alunperin tarkoittanut eikä luonut. Tuli monta muutakin. Tuli synnin ja houkutuksen ja lihan, himon ajatusta kuin vain tuon tyyppisiä, mistä nyt puhuin.

Mutta se on meidän uskovaisina tärkeää ymmärtää, että koko tämä ihmisen elämä on kamppailua hyvään ja pahaan, eli Jumalan ja Jumalan vastustajan, sielunvihollisen voimien välillä. Ja voi niitä vastaan ja sielunvihollisen voimia vastaan.

Emme omilla voimilla pysty sielunvihollista vastustamaan. Emme näissä lihan kysymyksissä, mutta emme missään muussakaan. Ei tuo ole ainoa aihe, joka voi ihmisen sielun kadottaa. Voi ihmisen saattaa hengelliseen kuolemaan.

Kyllä me tiedämme ja niitä hyvin paljon ihan nimeltäkin raamatussa luetellaan. Murhan, synnin, ahneuden. Monenlaiset asiat meidän mieliämme kietovat ja meidän lihaamme houkuttavat ja niitä vastaan me voimme käydä ainoastaan Jumalan voimalla.

Herran enkeli on asettunut vartioon ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa. Katsokaa, nähkää omin silmin. Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä. Onnellinen se, joka turvaa häneen. Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä. Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät.

Mitä se tarkoittaa, se Herran pelko, josta sanotaan, että Herran pelko on viisauden alku? Vanhan testamentin puolella tämä luettu teksti menee ihan lopuksi. Sitten menen tuonne ihan viimeiseen jakeeseen, joka luettiin ja se kauniilla tavalla kietoo tämän tekstin vanhan liiton ja uuden liiton välille.

Se sitoo sen vanhan liiton uhri Jumalan palvelukseen ajan. Monella tavalla semmoisen kiivaan ja sotaisan ajan. Jos luette te nuoretkin vanhaa testamenttia, niin siitä tulee monesti semmoinen vaikutelma, että onko tämä edes sama Jumala, josta tässä puhutaan tässä vanhassa ja uudessa testamentissä.

Ja mä olen kuullut moneen sanovan. Jopa joskus joku uskovainen on saattanut sanoa, että mieluummin kuulee tekstin tai lukee tekstin uuden testamentin puolelta. Se on jotenkin helpompi ymmärtää.

Täällä on niin paljon kaikenlaista sotaa ja tappamista täällä vanhan testamentin puolella. Se on kyllä ihan tottakin, mutta kyllä raamattu kokonaisuutena, tämä raamatun kaanon, niin se on Jumalan erityistä ilmoitusta. Se on pyhien Jumalan hengeltä vaikutettujen ihmisten ylöskirjoittamaa.

Siis Jumalan pyhän hengen sallimalla tavalla ylösmerkitsemää Jumalan sanaa ja Jumalan ilmoitusta. Ei tämä turhan takia tämä raamatun ensimmäinen kaksi kolmannesta ole vanhan testamentin kirjoituksia.

Siellä toki on paljon semmoisia historiallisia ja pelastushistoriallisia kertomuksia, joissa on semmoisia aika hämmentäviä asioita. Mutta semmoinen peruslinja on kuitenkin, että vanha testamentti kertoo siitä, mikä on tuleva ja tulossa.

Ja uusi testamentti on sitten tämän lupauksen toteutumisen todistusta. Ja kyllä vanhan testamentin, vanhan liiton matkamiehistä ja matkanaisista, niin kyllä meillä on sieltä paljon oppimista otettavana ihan mistä tahansa vanhan testamentinkin kirjasta tekstin, niin kyllä se aivan yksi yhteen sopii.

Ei me olla ihmisinä viisastuttu muussakaan muutamassa tuhannessa vuodessa, että kyllä siellä puhutaan ihan samanlaisista asioista, kuin mitkä meidän elämämme ja meidän ajatuksiamme kietoo tänä aikana.

Herran silmät katsovat vanhurskaita, hänen korvansa kuulevat heidän avun huutonsa. Herra kääntyy pahaan tekijöitä vastaan. Heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä.

Meille ei ole jäänyt... Täytyy sen verran vielä tuosta arkeologiasta sanoa, että vaikka tämmöiset arkeologiset todisteet eivät ole myöskään meidän uskomme kohde, eikä mitenkään välttämättömiä sille, että me voimme uskoa, että Jumalan sana on totta, aivan kirjaimellisesti totta, ja nämä Jumalan sanaan ylöskirjoitetut merkityt tapahtumat ovat ihan todellisuudessa varmasti tapahtuneet.

Mutta mielenkiintoinen asia on silti se, että monista raamatun tapahtumista meillä on ihan täysin varmoja myös vanhan testamentin tapahtumista, vaikkapa Jerikon hävittämisestä, Jerikon muurien sortumisesta. Me tiedämme nykyaikanakin, missä se Jerikon rauniokumpu sijaitsee ja niin poispäin.

Mutta sitten on paljon semmoisia tapahtumia raamatusta kerrottu, joista ei ole jäänyt mitään jälkeäkään. Jos ajatellaan yksittäisiä ihmisiä, niin on aika ihmeellistä, että semmoiset kuninkaat kuin Saul ja Salomo, joista varsinkin Salomosta sanottiin, että hän oli niin viisas ja niin rikas ja niin kuuluisa, että ei sellaista kuningasta ollut hänen aikanaan eikä hänen jälkeenkään.

Niin oikeastaan minkäänlaisia arkeologisia todisteita ei ole olemassa siitä, että Salomo olisi elänyt. Oikeastaan raamatun kirjallinen todistus on ainoa, mikä on jäänyt. Ja sehän meille riittää.

Mutta se on mielenkiintoinen, kun tässä sanotaan näin, että Herra kääntyy pahantekijöitä vastaan ja heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä. Näin voi todella tapahtua.

Jos Jumala tahtoo, niin ei niistä kivestä rakennetuista hienoista palatseista ja niin kuin sanotaan, että Salomon taloistakin, oliko siellä yhdessä sataava, kuinka monta hevosta sillä oli pelkästään, niin on niiden täytynyt olla aika valtavat tallit, mutta ei niistä ole jäänyt mitään esiin kaivettavaa jäljelle.

Ja isommassa mittakaavassa vaikkapa Sodoman ja Komoran hävitys, jonka te senkin muistatte, miten syntielämän vuoksi, kun siellä nimenomaan näitä lihan syntejä muun muassa siellä aivan erikseen mainitaan, kuulee muuten vielä täytyy palata tähän homoseksuaalisuuskysymykseen, niin että raamatussahan kyllä esimerkiksi Paavali puhuu tästä aiheesta hyvin selkeästi ja opettaa esimerkiksi roomalaiskirjeen, oliko se nyt kolmannessa luvussa, mutta kyllä siitä puhutaan vanhassa testamentissäkin.

Esimerkiksi siinä yhteydessä, kun Sodoma ja Komora hävitettiin, niin siellä ihan selkeästi kerrotaan, että se oli yksi sellainen synti, jonka vuoksi Jumala vihastui Sodoman ja Komoran väelle ja hävitti ne maan päältä.

Ja niistä ei todella ole. Tiedetään aika suurella tarkkuudella, että ne sijaitsivat siellä Jordanjoen takaisella, nykyisen Jordanian puoleisella tasangolla, ehkä jossakin Kuolemeren ympäristössä, Kuolemeren pohjoispuolella.

Mutta ei niistä ole jäänyt mitään jälkeäkään. Jos Jumala niin haluaa, ettei jää kiveä kiven päälle, niin se todella on mahdollista, että niin tapahtuu.

Mutta vanhurskaat, kun huutavat apua, niin Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Ja te muistatte Jobin, joka koki elämässä niin valtavan raskaita asioita. Hän menetti perheensä, lapsensa, menetti koko valtavan omaisuutensa, menetti yhteiskunnallisen arvostuksensa ja arvonantonsa ihan täysin.

Hän makasi ja kieriskeli tuhkassa ja ruukusirpaleissa. Ja koetti niillä ruukusirpaleilla raapia paiseitaan, kun hän vielä sairastui pahasti. Olisiko hospitaali tai joku muu vastaava tullut, mutta kuitenkin kerrotaan, että häneen tuli paisumia paiseita.

Ja sellaisessa tilassa, kun hänet alennettiin aivan mahdottomaan tilanteeseen, niin nämä hänen ystävänsä, keskustelukumppaninsa, koittivat saada Jobin kiroamaan Jumalan. Mutta ei Job siihen suostunut.

Job sanoi, että Herra antoi. Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi.

Jumala antoi voimaa. Voimaa ymmärtää, että ei nekään ajalliset lahjat, mitä hänellä aikaisemmin oli ollut, niin ei ne ollut hänen hauslihastensa ja hänen älynystyröittensä aikaansaannosta, vaan ne olivat Jumalan suurta lahjaa.

Ja jos vastoinkäymisiä annetaan, niin jaksamme, kun me ottaisimme semmoiset vastoinkäymiset sitten samalla tavalla vastaan Jumalan sallimuksena. Koettelee, mutta ei hylkää Herra.

Sitähän se koettelu tarkoittaa, että kyllä Jumala tietää meitä paremmin, että missä kohtaa ja missä vaiheessa me alamme, niin kuin vanhalla raamatullisella kielellä on sanottu, että me alamme paisua, että meistä alkaa tulla omassa itsessämme niin ylpeitä ja rikkaita ja mahtavia ja parhaita, että meiltä unohtuu Jumala.

Ja kaikkein tärkeimpänä asiana uskonlahja. Ja se voi olla Jumalan viisautta, että hän meitä tällä tavalla koettelee.

Mennään sitten tuonne ihan tekstin loppuun tosiaan, niin kuin lupasin, että tähän viimeiseen jakeeseen. Herra varjelee häntä. Ei yksikään hänen luunsa murru.

Tämä jae. Tämä oli oikeastaan se syy, minkä takia tämä psalmiteksti tuli minulle mieleen. Niin kuin ymmärrätte, niin en kerennyt kauheasti muuta kuin hiljaisella rukouksella Jumalan puoleen ja huokauksella tähän puheeseen valmistautua, kun minä en vielä... Kello 19.01 kohan tuo Harri Veli minulle soitti, niin en vielä tiennyt, että minulla on palveluvuoro tänään.

Niin... Mutta semmoinen rukouksen mieli on, että Jumala auttaisi. Ja jos ei tässä palvelutehtävässä auta ja jos tyhmistyy, niin sekin on sitten sallimus. Te sisaret ja veljet rakkaat sen varmasti ymmärrätte ja siihen armollisesti suhtaudutte.

Tosiaan tämä teksti minulle tuli mieleen siksi, kun tämä viimeinen jae tätä luetusta psalmin kohdasta. Tämähän liittyy hyvin läheisesti pääsiäisen teemaan, pitkän perjantain teemaan.

Tuohon aikaan, kun Jeesus eli ja kuoli, niin hän oli jonkin aikaa siinä ristillä riippunut ja kärsinyt. Silloin ihmiselle tuli kuolema nopeammin. Tämä on aika julmaa asiaa.

Minä pidin pääsiäisenä tuolla Fuengirolassa seurapuheen ja puhuin tästä samasta. Siellä oli paljon enemmän pieniä lapsia paikalla kuin nyt tässä. Enkä minä mennyt silloin enkä minä nytkään tuon makaavempiin yksityiskohtiin.

Toisaalta te olette kaikki istuneet esimerkiksi, voisi antaa melkein missä tahansa meidän vanhoissa kirkoissa kun istuu, niin siellä on alttarilla monesti krusifiksi tällaisena patsaana tai ristiveistoksena, mutta sitten melkein kaikkien kirkkojen alttaritaulussa on ristiinnaulutun kuva. Monesti hyvin yksityiskohtainen.

Me ehkä olemme tottuneet sitä katsomaan sillä tavalla, että se ei jotenkin iskostu meidän tajuntaamme, että kuinka valtavan julmasta ja hirvittävästä asiasta siinä on kysymys. Mutta todella siinä on ollut kysymys aivan hirvittävästä kärsimyksestä, johon meidän vapahtajamme ja Herramme joutui meidän syntiemme vuoksi alistumaan ja joutui kärsimään.

Mutta Jeesukselle ei annettu sitä armoa, että hänen kärsimyksiään olisi lyhennetty. Hänhän roikkui siellä ristillä raamatun kertomuksen mukaan aina noin aamu yhdeksästä sinne aina iltapäivä kolmeen, eli kuudenteen hetkeen saakka.

Oliko se nyt kuudenteen hetkeen saakka, mutta noin kuusi tuntia hän joutui kärsimään. Ja siitä kolme viimeistä tuntia täydellisessä pimeydessä, melkein täydellisessä pimeydessä, kun Jumala antoi tulla pimeyden maan päälle ja temppelin esirippu repesi.

En tiedä, oliko Jumalan tarkoitus sillä aivan erityisellä tavalla puhutella, pitää kaameaa näytelmää katsomassa olevia, mutta voimme ajatella, että ehkä Jumala halusi myös vähän lievittää rakkaan poikansa oloa ja tuskia, että ei tarvinnut siinä puolen päivän kuumimmassa auringonpaisteessa olla siellä ristillä.

Mutta tosiaan, mitä te muistatte, mitä Jeesus sanoo viimeisinä sanoinaan, vähän ennen kuin hän kuoli, hän huusi, että Eli, Eli, lama asabtani, tai lama sabaktani, eli Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Ei Jumala hylännyt. Ei Jumala silloin hylännyt poikansa, eikä ole hylännyt, eikä hylkää meitäkään. Mutta viimeisinä sanoinaanhan Jeesus sanoi, että se on täytetty, ja sen jälkeen hän henkäsi viimeisen kerran ja heitti henkensä, kuoli.

Ja mitä se Jeesus tarkoitti sillä, kun hän sanoi, että kaikki on täytetty? Tietenkin ennen kaikkea sitä, että oli täytetty se tehtävä, jonka vuoksi hän oli tullut maan päälle, oli tullut kertakaikkisena syntiuhrina, kuolemaan meidän syntiemme vuoksi.

Että voitaisiin lopettaa se vanhan liiton uhrijumalan palveluskäytäntö, ja meidän puolestamme annettaisiin semmoinen kertakaikkinen uhri, että se riittää tästä ikuisuuteen asti.

Jokaiselle, joka huutaa avukseen Herran nimeä ja saa syntinsä anteeksi, niin jokaiselle riittää se armo, missä Jeesuksen verihaavoissa oli läsnä.

Mutta lisäksi Jeesus tarkoitti sitä, että kun hänestä vanhan testamentin puolella, kyllä Jeesus tunsi hirveän hyvin kirjoitukset, minkä hän monessa puheessa, julkisessa puheessaan osoitti, niin aivan viimeistä piirtoa myöten, minä en nyt niitä käy kaikkia kohtia läpi, mutta siellä on monta semmoista raamatun kohtaa vanhassa testamentissa Sakarian kirjassa, Jesajan kirjassa, psalmien kirjoissa, joissa yksityiskohtaisesti kerrotaan siitä, miten Jeesuksen ruumis lävistetään, eli Jeesusta pistettiin kylkeen keihäällä.

Ja sitten tämä psalmin tämmöinen profeetallinen jae, Herra varjelee häntä, ei yksikään hänen luunsa murru, oli tarkoitettu niin, että Jeesuksen luita ei rikota, vaan hän kuoli ja sitten nousi ylös.

Hän, hänen ruumiinsa vietiin sinne kalliohautaan, ja sieltä kalliohaudasta ei noussut ylös pelkästään kirkastettu ruumis, tai pelkästään joku henkiolento, vaan kun ne menivät sinne tyhjälle haudalle, niin ne pääsi edes aamuna, ensin ne naiset, mukana Jeesuksen äiti Maria ja Magdalan Maria, mutta sitten, niin kuin kerrotaan raamatussa, ihan juoksujalkaa myös opetuslapsista, ainakin Johannes ja Pietari, niin he löysivät sieltä haudasta, kun kivi oli pois vieritetty, niin he löysivät tyhjät, tyhjät käärinliinat, eikä siellä ollut Jeesuksen ruumista sisällä.

Ja sitten kun Jeesus myöhemmin ilmestyi opetuslapsilleen suljettujen ovien takana, niin hän osensi kätensä epäilevälle Tuomaalle ja sanoi, että pistä käteesi näihin naulareikiin minun käsissäni ja koeta sitä haavaa minun kyljessäni.

Jeesus todella nousi kuolleista, ei kukaan muu ole siihen pystynyt, eikä pysty. Jeesus nousi kuolleista niin haavoineen, mitä häneen oli pistetty ja lyöty, mutta ei hänellä ollut luita murrettu. Hän pystyi sillä ajallisella ruumiilla, joka hänellä oli, kävelemään ja tapaamaan vielä opetuslapsiaan 40 päivän ajan pääsiäisen jälkeen, ennen kuin hänet sitten otettiin ylös taivaaseen.

Eli tämä psalmin teksti kauniisti kietoo yhteen uuden ja vanhan liiton. Tässä on tämä lupauksen sana Messiaasta mukana, niin kuin niin monessa vanhan testamentin tekstissä.

Mutta tänäkin päivänä, niin te saatte jokainen, nuoret ja vanhemmat, ja te lapsetkin, ketä täällä on paikalla, niin te saatte jäädä vapaasti uskomaan tämän pelastustyön varaan, jonka Jeesus on meidän puolestamme täyttänyt.

Saatte uskoa hänen nimessään ja veressään kaikki synnit ja epäilykset ja kiusaukset anteeksi ja luottaa siihen, että tuosta verestä te saatte voimaa elämän kilvoitukseen ja kaikkiin niihin vastuksiin, mitä elämä tuo eteen.

Ennen kaikkea, että saatte voimaa siihen taisteluun, jota me jokainen käymme sielun vihollisen voimia vastaan. Mutta ei siinä taistelussa tarvitse meidän tosiaan olla yksin.

Kyllä siellä meidän seuranamme on Herran enkeli. Herran enkeli on asettunut vartioon ja suojaa niitä, jotta me voimme olla yksin, jotka palvelevat Herraa ja pelastaa heidät.

Daavid tarkoitti tässä konkreettisesti sitä ajallista pelastumista, jonka hän oli kokenut siellä Akisin eli Abimeelekin hovissa. Mutta aivan ennen kaikkea Daavidkin halusi muistuttaa tämän laulun laulajia ja lukijoita siitä, että hengellisessä mielessä meidän pelastuksemme on ainoa se, että me olemme pelastuneet Herraa.

Jumala vain voi meidät pelastaa. Emme me omiin voimiin täältä kukaan jaksa perille asti kostua. Jääkää Jeesuksen nimessä ja veressä uskomaan synnit ja kiusaukset anteeksi.

Ja jos saarnaatte minullekin arkikiusausten keskeltä, kun tänne tuli, niin saanko uskoa omat synnit ja kiusaukset anteeksi. Minä haluan uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdistetään vielä Herran siunaukseen. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Herra, kääntäköön kasvonsa meille ja olkoon meille rauhan.