Seurapuhe Kajaanin RY:llä 25.05.2025 17.30

Luen tekstijohdannoksi kolmesta eri kohdasta yksittäisiä jakeita. Ensimmäinen on Mooseksen kirjan ensimmäisestä Mooseksen kirjasta luvusta 31.

"Sinä lähdit matkaan, koska niin kovasti ikävöit isäsi luo, mutta miksi varastit minulta Jumalan kovaat?" Jaakob vastasi, "minä lähdin salaa, koska pelkäsin, että sinä riistäisit minulta tyttöresi. Mutta kuolema sille, jonka hallusta sinä löydät Jumalasi, saat sukummiesten läsnä ollessa itse tutkia, mitä minulla on mukanani, ja ottaa omasi pois." Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli varastanut Jumalan kovaat.

Ja toinen paikka, toinen Samuelin kirja luvusta 12. Kolme jaetta.

"Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian. Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Naatanille, 'niin totta kuin Herra elää, se mies, joka teki noin, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.'"

Ja vielä Matteuksen evankeliumin luvusta 27. Kaksi jaetta.

"Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille. Ja sanoi, 'tein väärin, kun kavalsin viattoman vereen', mutta he vastasivat, 'mitä se meitä liikuttaa, omapa on asiasi.'"

Aamen.

Nyt näin kuin eri paikoista luin tekstin, niin on hyvä vastata kysymykseen, mitä näillä on yhteinen nimittäjä. Näillä löytyy kaksi tärkeää yhteistä nimittäjää. Toinen on se, että näissä jokaisessa tekstikappaleessa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat olleet uskovaisia ja jotka ovat langenneet, kaksi heistä syvälle. Sen lisäksi täällä on yhteinen nimittäjä sellainen, että nämä kaikki kolme selvästi kuvaavat kovaa sydämisyyttä.

Moitti heidän sydämensä kovuuden vuoksi. Sitten me muistamme, että kun kansanviisaat tulivat Jeesukselta kysymään, onko lupaa erota, se taisi mennä näin päin, että onko miehellä lupaa erota vaimostansa, että Mooseshan antoi luvan erokirjaan. Niin Jeesus vastaa näin, että alun perin ei näin ollut, vaan se, että näin tapahtuu, se johtuu heidän sydämensä kovuudesta.

Sen lisäksi ainakin kahdella näistä vanhan testamentin, sekä Jaakobilla että kuningas Daavidilla, on vielä kolmaskin. Jaakobilla on vielä kolmaskin yhteinen nimittäjä, ja se on varakkuus. Jaakobista kerrotaan, että hän oli niiden 20 vuoden aikana tullut erittäin varakkaaksi ollessaan Laabanin luona. Ja jossain oli avioitunut kahden hänen tyttärensä kanssa. Ja sen lisäksi hänellä oli puolisoinaan vielä näiden tyttärien orjat.

Ja tässä on vielä yksi. Tässä tekstissä kävikin ilmi, että Laaban oli se, joka puhuttelee Jaakobia. Ja tuo puhuttelun seurauksena, kun Jaakob antaa luvan tutkia kaiken omaisuutensa, hän samalla vakuuttaa, että se, jonka hallusta löydät Jumalasi, se olkoon kuoleman oma. Jaakob siis tiesi, että Laabanin jumalat olivat käsin tehtyjä, koska hän selkeästi puhuu "sinun Jumalasi".

Lähes samoja sanoja käyttää Daavid, kun Naatan kertoo hänelle vertauksen: "Se, joka näin teki, ansaitsee kuoleman." Jaakobista on vaikea sellaista johtopäätöstä tehdä, että hän olisi uskontieltä harhaantunut, niin kuin Daavid ja Juudas tekivät. Mutta kyllä hänen elämänvaiheestaan voi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, että hän oli elämän arjessa kovasti kiintynyt ajattelussa, ja hän oli etäjallisessa hyvässä.

Mä olen joskus tätä miettinyt, että onkohan se, mitenköhän harvoiksi ne jäivät yhteiset kokoontumiset tuolla Jaakobilla, Jaakobin kodissa toisten uskovaisten kanssa. Oliko se elämä yhtä työntekoa ja omaisuuden haalimista niin, että se tärkein asia oli, mistä hän itse oli maininnut, tai myöhemmin sanoi, että kun minä aikoinaan pakenin isäni kodista, minulla oli vain matkasauva mukanani. Mutta palatessa hänellä oli valtavan suuri karja ja omaisuus. Jumala oli häntä yllin kyllin siunannut ajallisen elämän suhteen, mutta tekisi mieli näin ajatella, että jäikö uskon elämän hoitaminen huonolle kantimille.

Daavidista todetaan vähän samalla tapaa, että kun hän lukee tuon tuomionsa, että tuo ainoan lampaan varastanut on kuoleman oma. Se on kovaa puhetta. Daavid tosin oli itse langenneessa tilassa tuolloin, ja hänen sydämensä toisia langenneita kohtaan meni näin kovaksi.

Sitten kun Naatan puhuttelee häntä, siellä todetaan, mitä kaikkea, että Daavid on ajallista hyvää Jumalalta saanut. Jumalan sanoinen Naatan sanoi, "minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi. Minä olen pelastanut sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut Herrasi asemaan. Annoin vaimot sinun sylisi. Annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin." Daavid oli siis saanut enemmän, kuin oli kyennyt edes rukouksessa pyytämään. Ja Jumala sanoi, että vielä enemmän hän olisi voinut antaa.

Mutta mitä oli tehnyt? Ja sitten kuningas sanoi, "sinä olet halveksinut minun sanaani. Sinä olet tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa. Sinä olet lyönyt Uurian miekalla ja tappanut hänet. Ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi." Näin käyttäytyi tuo kuningas, jolle Jumala oli antanut paljon ajallista hyvyyttä.

Hyvä. Tuo kuningas kuitenkin sai ymmärryksen vioistaan ja korjasi asiansa, niin kuin Jaakobkin teki. Mutta Juudas kohtasi samanlaisen kovuuden ylipappien taholta.

Mitä se meille kuuluu? Juudaksellekin oli tunnot. "Tein väärin." Mutta hän etsi armollisuutta paikasta, jossa sitä ei ollut. "Mitä se meille kuuluu" oli vastaus.

Nyt minä vielä yhtä vanhan testamentin henkilöä muistelen. Siellä on yksi, josta sanotaan, että se on... Oli äveriäin mies itäisillä mailla. Job. Josta myös käytetään nimitystä vanhan testamentin kärsivä.

Kun hän oli paljon menettänyt, hän kyllä kiitti ensin Jumalaa: "Herra antoi, Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi." Mutta myöhemmin hän, vaimonsakin siihen kyllä häntä usuttaa, kiroaa syntymäpäivänsäkin: "Kirottu olkoon se päivä, jolloin sanottiin, että hän äitinsä on synnyttänyt."

Nyt tuo Job... Raamatussa on hyvin pitkä pätkä monta lukua, missä kerrotaan, miten Job moitti Jumalaa. Mutta sen lisäksi hän moitti myös läheisiä ystäviään, jotka hänen ympärillään. Osa heistä on hänen kanssaan keskustellut Jobin menetyksistä. Ja siellä yhdessä nämä ystävät etsivät syytä Jobin menetyksiin.

Ja Job toteaa heille... Tai nämä ystävät ensin sanovat näin Jobille, että... Ystävistä, että te sanotte, kuinka puristamme hänestä totuuden. Hän on syyllinen joka tapauksessa. Siis nuo ystävät näkevät, että Jobin menetyksiin täytyy olla syy Jobin omassa elämässä. Sille ei voi löytyä muuta selitystä.

Niin Job vastaa noille ystävilleen, että... "Tuollainen kovuus on synti." Ja taas löytyy samat sanat, mitkä Jaakob lausuu siellä Laabanin tyköllä ja Daavid lausuu Naatanille. Job sanoi, että tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa, on olemassa tuomari.

Nyt tässä on erityisen mielenkiintoista se, että Job sanoi niille ystävilleen, että tuollainen kovuus on synti. Mutta sen jälkeen... Hän sanoi, että se ansaitsee kuoleman. Kyllähän on kova itsekin. Siinä on kaksi kovaa vastakkain: Job ja hänen ystävänsä. Voiko se kovuus johtaa hyvään lopputulokseen koskaan?

Sillä Daavidin jälkeen tuli kansan kuninkaaksi hänen poikansa Rehabeam. Ja... Toisen kansan kuninkaaksi tuli sotavoimien komentaja Jerobea. Nyt tuon Salomonin kuoleman jälkeen, kun nämä Daavidin lapsenlapset ovat... Niillä on vuorossa ottaa kuninkuus vastaan.

Ja Salomonin aikana temppelia rakentaessa kansaa oli ylen määrin kuormitettu ankaralla työnteolla. Se kaunis Jerusalemin linna... Se ei valmistunut muuta kuin kovalla työllä. Ja siihen käytettiin kansaa orjatyövoimana.

Salomonin kuoltua ja hänen poikiensa päästyä valtaan... Nuo työntekijät valitsevat keskuudestaan henkilöt, joille antavat tehtävän: "Menkää Rehabeamin luokse ja sanokaa hänelle, että teidän isänne ylen määrin pisti meidän niskamme painavan ikeen, siis raskaan työmäärän. Helpota sinä meidän kuormaamme. Eläkä enää vaadi niin paljon meiltä raskasta työtä."

Tuo Rehabeam ei vastannut heti. Se laittoi ne viestintuojat takaisin ja sanoi, että minä keskustelen neuvonantajieni kanssa. Ja hän keskusteli. Hänellä oli vanhoja neuvonantajia, kokeneita ja viisaita, joilla oli elämän viisautta. Ja voisi sanoa, että nuo vanhat ja viisaat neuvonantajat sanoivat, että kuule, mitä ne sanoivat, ja tee niin kuin he pyysivät, että sinä hyödyt siitä. Kaikki hyötyvät. Sinä hyödyt ja kansa hyötyy. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Mutta sen jälkeen Rehabeam otti vielä nuoria neuvonantajia, huomattavan nuoria, joita hänellä myös oli, ja kysyi näiden mielipidettä. Ja nämä nuoret olivat sitä mieltä, että ei, kun entistä kovempaa työntekoa vaadi vaan niiltä. Ei kannata antaa periksi. Kannattaa ottaa kova ote kansasta ja teettää ankarasti työtä.

Ja näin tuo Rehabeam halusi kuulla noita huonoja neuvonantajia, joita on kyllä maailman sivu riittänyt ja lienee tänäkin aikana. Ja niin nuo kansan valitsemat miehet tulivat Rehabeamin luo. Niin Rehabeam sanoi, "Isäni pisti niskaanne painavan ikeen, mutta minä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla." Ja näinhän teki.

No seuraavaksi sikoo siitä kovuudesta mitään hyvää. Siinä toteutui se, minkä Daavidin aikaan jo Daavidille ennustettiin, että tämä kansa menee kahtia, mutta ei vielä sinun aikanasi. Mutta tämän Rehabeamin kovan lausunnon jälkeen Israel hylkäsi Daavidin kuningassuvun. Mutta Juudan heimo pysyi uskollisena. Mutta tuli kaksi valtakuntaa: Israel ja Juuda.

Tuo Juuda on se pieni pläntti, ja Israelin heimoon kuuluu kymmenen Jaakobin pojan sukukunnan valtio. Ja tämän jälkeen nuo valtakunnat olivat sodassa keskenään lähes jatkuvasti, pienin väliajoin. Siitä kuninkaan kirjan sisältä löytyy paljon kertomuksia, miten nuo kansat sotivat.

Ei johtanut kovuus hyvään tulokseen sielläkään, vaan huonoon tulokseen.

Me olemme varmasti elämässämme tottuneet ajatukseen ja keskusteluissa on tullut esille, ja olemme kuulleet ja ymmärtäneet, että miten huonot ajat ja hädän ajat vetävät ihmisiä Jumalan puoleen. Mutta Paavali antaa siitä myös toisenlaisen näkökulman. Se puhuu siitä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen. Se taattaa olla roomalaiskirjan toisessa luvussa: "Etkö tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?"

Minä muistan joskus vuosikymmenien takaa erään miehen. Hän teki parannuksen ja hän myöhemmin muisteli näin, että Jumala siunasi hänelle harvinaisen paljon ajallista hyvää. Hän menestyi epäuskoisena ollessaan. Ja sitten hän sanoi, että hän ajatteli näin, että mitä hyvää minä olen tehnyt, että Jumala siunaa häntä näin paljon, että minä en ole ansainnut tätä hyvää.

Ja hän nosti esille tämän ajatuksen, että Jumalan hyvyys, ajallinen siunaus, veti häntä parannukseen. Se voi olla näinkin päin.

Mutta näissä monissa, niin kuin tuo Jaakobin kohdalla ja Daavidinkin kohdalla, on näkyvissä myös se, että se ajallinen hyvyys sinne sydän kiinnittyi. Ja mitä enemmän tuli, sitä enemmän se lisäsi ahneutta. Ahneushan se oli syynä Juudaksellakin siihen kavallukseen, vaikka siellä oli kysymyksessä varsin pieni summa.

Siitä sanotaan, että se oli orjan hinta. Ja jostakin olen kyllä myös lukenut, että se oli alaikäisen orjan hinta. Eli se oli vielä vähemmän kuin aikuisen miehen orjan hinta. Ja se oli naisorjan hinta, joka oli pienempi kuin terveen hyväkuntoisen miehen hinta.

Näin pienestä rahasta ahneuden vuoksi Juudas kovetti sydämensä ja otti vastaan nuo rahat, joita myöhemmin kuitenkin katui.

Kun mä tuossa jo mainitsin, että se Jaakob siellä puhuu, jos kertoo sitä omaa elämäänsä, se siellä mainitsee sen Jumalan siunauksen. Mutta sitten kun hän asiansa korjaa, sitten puhutaan taas seurojen pidosta. Olikohan siellä unohtunut siellä arjen keskellä yhteiset kokoontumiset?

Daavidista me tiedämme, että Daavid vetäytyi yksinäisyyteen. Ja tuo Daavidin suunnitelma oli pitkän ajan suunnitelma. Ja se oli jopa niin, että kun siinä oli se vaara, tai oli tiedossa, että tuo Uurian vaimo oli tullut raskaaksi, niin Daavid koitti houkutella tuon miehen vaimonsa tyköön, että kävisi niin, että ei paljastuisi, että se lapsi, jota tuo Uurian vaimo odotti, ei olisikaan Uuria.

Mutta Uuria ei kesken taistelun suostunut menemään vaimonsa luo. Ja niin tuo Daavid... Ja Uuria päätyi siihen, että Uuriasta täytyy päästä eroon. Ja ainut tapa oli hänen mielestään se, että hänet täytyy saada keskelle sotarintamaa, jossa hän kuollee. Ja hän antoi toiselle sotaväen päällikölle tehtävän järjestellä asia niin, että Uuria kuollee.

Eli se oli julma ja kova suunnitelma, jonka hän toteutti. Joka ei varmaan syntynyt hetkessä, vaan se vei aikaa, että hän sen toteutti.

Olikohan Daavidillakin unohtunut yhteiset kokoontumiset toisten uskovaisten kanssa? Kävikö niin, että hän yksinäisyyteen vetäytyi ajallisen menestymisen keskellä? Hän halusi vain lisää ja lisää. Ja uskon liekki hiipui ja kuivui sydämeltä.

Näin Paavali siitä sanoikin tuolla samassa roomalaiskirjassa, missä hän puhuu siitä, että Jumalan hyvyys vetää parannukseen. Hän mainitsee näin, että "kovuuden ja kapinallisuuden tähden sinä kartutat Jumalan vihaa." Kovaa sydämisyyden takia kartutti Jumalan vihan.

Ja vaikka tuo Daavid sai sen syntinsä anteeksi, niin sen synnin seuraukset jäivät elämään. Ne eivät poistuneet hänen suvustaan. Niistä suoraan ennustettiin, että sinun huoneestasi ei miekka tule koskaan poistumaan. Sydämeni on sinun huoneestasi.

Synnit voi saada anteeksi, mutta synnin seuraus voi olla niin vakava, että se jää elämään. Virren tekijä kuvakin sitä sanoin: "Tänne jäävät synnin arvet maan päälle." Ne saattavat seurata vuosikymmeniä.

Ja tuossa kun edellisessä puheessa Ville mainitsi siitä piikistä, se voi olla yksi piikki, että ne synnin arvet vaivaavat. Niin kuin Paavolikin totesi, "minä olen syntisistä suurin."

Tällaista kovuutta Raamattu kertoo olleen monissa ihmisissä, uskovaisissa ja epäuskoisissa. Sielläkin jiriköntien varrella se haavoille lyöty mies kohtasi kaveria. Kaksi kovaa sydäntä, jotka eivät halunneet häntä auttaa, vaan menivät ohitse.

Vähän sama ajatus kuin noilla ylipapeilla, kun ne Juudaksen hädän kohtasivat: "Mitä se meille kuuluu?"

Jumala luokoon, että varjelisi meidät tällaiselta kovaa sydämisyydeltä, että me saisimme olla ja saisimme oppia armollisuutta. Sillä tavalla, että jos huomaamme sitä itsessämme, niin haluaisimme oppia siitä kovaa sydämisyydestä pois.

Se kovuus ei tuo hyvää, ei iloa eikä onnea. Mutta Raamatun esimerkeilläkin kuvattuna näyttää selkeästi, että se tuottaa vain pahoja asioita. Kovuus saa aikaan lisää kovuutta, katkeruutta ja vihaa. Ja ne ovat sellaisia polttoaineita, että tuo katkeruus ja viha näyttävät pystyvän elämään sukupolvesta ja vuosisadasta toiseen. Ja ne syövät ihmistä ja ihmisiä sisältä päin.

Tällaisia esimerkkejä me löydämme Raamatusta. Mutta aivan varmaa on, että sitä kovaa sydämisyyttä on tässäkin ajassa, hyvin lähellä, ympärillämme ja ehkä joskus huomioimme, että meissä itsessämme, että minä olin kovaa sinua kohtaan.

Että me osaisimme olla armollisia toisiaan kohtaan sillä tavalla, että ei langennutta kohdattaisi ja kohdeltaisi niin kuin nuo esimerkkitapaukset kohtasivat ja kohtelivat: "sinä olet kuoleman oma."

Mutta vaikka näin julman tuomion Daavidkin sanoi, hän silti sai kohdata armollisen Jumalan kasvot. Ei kovaa Jumalaa, vaan armollisen Jumalan.

Jumalan kasvotkin voi kohdata kovaana. Siellä Raamatussa on se kertomus niistä kolmesta leiviskän saajasta. Se on vertaus. Kaksi niistä meni ja se leiviskä tuotti lisää leivisköitä, mutta se yksi, jolla oli yksi ainut, se pisti sen piiloon. Ja kun sitä vaadittiin häneltä takaisin, hän sanoi, "minä tiesin sinut kovaksi mieheksi. Sinä niität sieltä, mihin et ole kylvänyt."

Tuon miehen Jumala oli sellainen kova. Ja se sama ajatus tuli mieleen siitäkin veljeksestä, joka raatoi siellä pellolla ja silti koki, että ei ole saanut koskaan mitään hyvää. Hänellä näytti ja vaikutti, että oli vain kova isä, kova Jumala, ei armollinen Jumala.

Daavid sai kohdata armollisen Jumalan kasvot. Ja niin sai Jaakobkin. Hän toteaa, "minä olen nähnyt Jumalan kasvosta kasvoon, ja minun sieluni on vapahdettu."

Tällaista voi kokea vieläkin, kun saa kokea Jumalan armon kohdalleen, omalle sydämelleen. Tuntee iloa ja lämpöä ja vapautta. "Minä olen nähnyt Jumalan kasvosta kasvoon."

Näin hyvä on armollinen Jumala. Tällaisen armollisen Jumalan kasvojen alla me olemme saaneet ja saamme vaeltaa.

Kyllähän Daavidkin... Hän toteaa myöhemmin, että "sinä näet ja tiedät kaiken." Kyllähän sen ymmärsi, että Jumala oli nähnyt ja tiennyt hänen tekonsa kaikkialla, missä hän on. Mutta vaikka hän ymmärsi tekojensa julmuuden, hän silti ymmärsi myös sen, että Jumala on ollut häntä kohtaan armollinen.

Kyllä vielä tänäkin aikana mekin voimme sen todeta tässä ajassa, tässä iltana, että meillä on armollinen ja hyvä Jumala, niin armollinen, että hän antaa kaikki syntimme, sydämen kovuuskin, anteeksi Herran Jeesuksen nimessä. Jää veressä rauhaan, vapauteen ja ilon asti.

Jos missäni siellä kodeissa puolison ja lasten kanssa se kovuuskin saattaa olla herkässä, sielläkin saa uskoa turvallisesti tämän evankeliumin lohdutuksiksi ja elämäksi sydämelle.

Kyllä se evankeliumin voima on siinä, että se edelleen voi pehmittää kovan sydämen. Jääkää sen tähden, rakkaat matkaystävät, nytkin turvallisesti hyvään Jumalan ja hänen hyvien enkeleittensä siipien suojaan. Jääkää uskomaan synnit anteeksi Jeesus.

Herran Jeesuksen nimessä jää veressä rauhaan, vapauteen ja ilon asti. On hyvä tehdä matkaa tällaisessa valtakunnassa, missä on armollinen ja laupias Jumala. Eikö niin? Saanko minä jäädä näin uskomaan? Haluan näin uskoa. Haluan näin uskoa.

Hiljennymme. Vielä rukoukseen.

Pyhä Jumala, sinä tiedät, miten helposti kiinnymme rahaan ja tavaroihin. Auta meitä elämään erilaisten mainosten ja houkutusten keskellä niin, että emme sorru tekemään vääriä valintoja. Auta meitä näkemään se, mikä on tarpeellista ja se, mitä ilman voimme tulla toimeen.

Kiitos, että elämä, jonka sinä annat, on arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Auta meitä elämään rehellisesti ja oikein. Kuule meitä Jeesuksen tähden.

Oi Herra, kiitos sanastasi, taas kylvit meihin siemenen. Niin korjaa kerran pelloltasi myös sato satakertainen. Parannus meissä vaikuta ja uskoon meidät taivuta. Suo meidän täältä mennessä, että juurtuu mielessämme ja kantaa hyvää hedelmää. Sen valotiemme valaiskoon, menomme työmme johtakoon. Aamen.

Kiitos, että olitte täällä. Kiitos.