Seurapuhe Järvenpään RY:llä 06.07.2025 15.58

Kolmi yhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen hiljennymme aluksi Isämeidän rukoukseen.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin me olemme anteeksi antaneet niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Seuraavaksi aiheeksi pyydän lukea täältä toisesta korinttolaiskirjeestä, oikeastaan koko tämän kuudennen luvun, jossa on 18 jaetta ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Hänen työtoverinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo, otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Katso, nyt on otollinen aika. Katso, nyt on pelastuksen päivä.

Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaista. Vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa, ruoskittaessa, vankeudessa, metelissä, vaivannäössä, valvomisessa, paastoissa, puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, pyhässä hengessä, vilpittömässä rakkaudessa, totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa, kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsyönä, mutta kuitenkin totta puhuvina, tuntemattomina ja kuitenkaan hyvin tunnettuina, kuolemaisillamme ja katso, me elämme, kuritettuina, emmekä kuitenkaan tapettuina, murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaaksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.

Suumme on auennut puhumaan teille, korintolaiset, sydämemme on avartunut. Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. Antakaa verta verrasta, puhun kuin lapsilleni, avartukaa tekin.

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa, sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä, tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä, ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliaar, tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa, ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeliin ja epäjumalan.

Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään, ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sen tähden lähtekää pois heidän keskeltänsä, ja erotkaa heistä, sanoo Herra. Älkääkä saastakaa, älkää koskeko, niin minä otan teidät huostaani, ja olen teidän isänne, ja te tulette minun poikseni ja tyttärekseni, sanoo Herra, kaikki valtias. Aamen.

Elämme kirkkovuodessa neljättä sunnuntaista helluntaista, ja aiheena oli, että kadonnut, mutta taas löytynyt, ja kirkkovuoden tekstit ovat hyvin pitkälle näitä Jumalan rakkauden tekstejä, että syntistä ihmistä etsitään. Yksi teksti oli tuhlaajapojan vertaus, ja toinen oli se, että lesken ropo, tai kadonnut hopearaha, ja kolmatta, minä en enää muista mikä se oli, mutta varmasti erittäin hyvä.

Me voimme käydä tätä tekstiä läpi sillä uskon rukouksella, että taivaallinen isä meidän kuolemattomat ilme ravitsee ja avaa myös palvelijalleen sanansa.

Jos vähän taustutaan tätä korintolaiskirjettä, niin tämä Korinttohan sijaitsee siellä Kreikan alueella Ateenasta, muutamia kymmeniä kilometriä, ehkä vähän enemmän, että semmoisella saarella, missä on hyvin suojaisa satama. Ja kuinka sitten siellä vietettiin sellaista elämää, voimme sanoa, että elettiin korintolaisittain. Kaikki synnin muodot, mitä ikinä vaan voi olla, niin rehoitti siellä.

Mutta Paavali joutui hyvinkin väkevästi näillä paimen kirjeillään lähestymään näitä veljiä, sisaria ja ojentamaan heitä, näitä uskoon autettuja oikealle tielle. Hänhän kirjoitti sen ensimmäisen korintolaiskirjeen noin puolitoista vuotta ennen tätä toista kirjettä. Tämän toisen kirjeen hän kirjoitti noin vuonna 56 sieltä Makedoniasta. Hänhän oli matkalla Efesosta sinne Korintoon, mutta pysähtyi sitten Makedoniaan, ja sieltä hän lähetti tämän paimen kirjeen. Ja oli lähettänyt vielä veljen, hengellisen veljensä Tiitoksen tätä seurakuntaa neuvoamaan ja opastamaan. Ja tarvittaessa varmasti myös nuhtelemaan.

Jos me palaamme tähän tekstiin, niin hänen työtovereenaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo, otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Katso, nyt on otollinen aika. Katso, nyt on pelastuksen päivä.

Eikö se, rakkaat veljet ja sisaret, ole sillä tavalla, että kun Jumala aloittaa ihmisen sydämessä työn, antaa etsikon ajan, niin se on juuri näin, niin kuin tässä on kirjoitettu. Se on otollinen päivä ja otollinen aika.

Ja kun me muistelemme jo suviseuroja tuolla Lopella-Räyskälässä, niin eikö tämä sama saarna, hyvän paimenen saarna, kaihannut sielläkin? Että tulkaa, omistakaa ilman hintaa ja ilman rahaa elämänkaan. Tällainen asia. Ja nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle.

Se vaatii aina ihmismieltä nöyrtymistä ottamaan vastaan tämä evankeliumi. Ei tämä Jumalan valtakunta ulkoa päin katsoen, se näyttää hakomajalta. Mutta kun ihminen tekee parannuksen, niin se rupeaa näyttämään Jumalan huoneelta ja rakkaalta huoneelta. Se on kirkas ja kaunis ja täynnä rakkautta ja Jumalan armoa.

Ja Paavali jatkaa. Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkamme moitittaisi. Kyllä se varmaan niin on, että Paavali aluksi nimenomaan, kun Jumala itse eli elämäherri Jeesus siellä Damaskon tiellä hänet pysäytti. Suurena Saulus Tarsolaisena hän joutui myös nöyrtymään siihen Jumalan armoon.

Ja kun hänet sitten talutettiin sinne, olikse Ananian luokse, ja kun hänelle saarnattiin elävä evankeliumi, niin hänestä tuli se pieni Paavali, Jumalan väkevä soturi. Hänhän oli laissa laittamaton, mutta kuitenkin kun hän halusi saarnata Jumalan armoa, niin hän halusi tehdä sen mahdollisimman yksinkertaisesti. Ei suurella viisaudella, vaan pellolla ja arkkuudella.

Vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädässä, ahdistuksessa, ruoskittaessa, vankeudessa, metelissä, vaivannäössä, valvomisessa, paastoissa, puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, pyhässä hengessä, vilpittömässä rakkaudessa.

Niin, se jatkui vielä kun Paavali kutsuttiin Jumalan valtakunnan työhön, niin hänelle myös sanottiin, että hän todella joutuu kärsimään sen julistuksen Jumalan valtakunnan kutsun ja saarnan tähden.

Ja tässä Paavali luettelee näitä, miten häntä on todellakin pidetty, lujasti, fyysisesti, pahoinpidelty. Oliko se niin, että jopa viidesti hän oli saanut yhtä vaaleaa 40 ruoskan iskua? Ja näin muut vaivat päälle, nälkä, vilu, ajelehtiminen, haaksirikkoisena.

Mutta kuitenkin Jumala aina pelasti hänet edelleen saarnaamaan hyvään sanomaan.

Ja joskus ajattelen tätä Paavalin pitkämielisyyttä, mutta kun elämäherra Jeesus itse hänelle ilmestyi, niin hän sai siitä voimaa. Hän sai siitä ymmärryksen, että se on hänen tärkein asia. Entinen vainoaja, hänestä oli tullut nöyrä pieni Paavali Jumalan valtakunnan työssä.

Totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa.

Ja mitä nämä Jumalan sota-aseet ovat? Ne löytyvät täältä, Efesolaiskirjeen lopusta kuudennesta luvusta jakeesta kaksitoista.

Sillä meillä ei ole taistelu verta eikä lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Sen tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettua ne pysyä pystyssä.

Seisokaa siitä upeet totuuteen vyödettynä ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska. Ja kenkinä jaloiseni alttius rauhan evankeliumille.

Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet. Ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella. Rukoilen joka aika hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestävyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien.

Ja Paavali jatkaa Efesolaiskirjassa: Ja minunkin puolestani, että minulle kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta.

Jos tässä pysähdymme tähän kohtaan, että kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.

Se sielun vihollinen on sellainen, että kun evankeliumia otetaan vastaan ja uskotaan, niin se vanha kehno vastustaja haluaa olla myös paikalla viettelemästä ihmistä. Ja se lähettää näitä rumia nuolia.

Tässä suviseuraussakin oli tällainen tarra-ilmiö, mutta käsitteekseni se jäi hyvin, hyvin laihaksi. Mutta ne olivat niitä Jumalan valtakuntaan vastaan ammuttuja rumia nuolia. Ja nämä palavat nuolet kyllä sitten sammuivat hyvin äkkiä.

Kuulin, että siellä lapset ja nuoret keräsivät nämä tarrat sitä mukaa, kun ne oli liimattu. Ja ymmärsin, että he joutuivat sitten aika nopeasti poistumaan sieltä häntä koipien välistä.

Mutta tämmöinen tämä maailma on, että se ei haluaisi, että kukaan pelastuisi ja kukaan tekisi parannusta. Kiitos.

Ja Paavali jatkaa: kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsyönä ja kuitenkin totta puhuvina, tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina, kuolemaisillamme ja katsoomme elämme, kuritettuna emmekä kuitenkaan tapettuina.

Me muistamme, kun elämäherra Jeesus teki tällä ajassa, että Jumalan valtakunnan ylipaimenena työtä hänhän lähestyi ihmisiä, että tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia.

Tällainen yksinkertainen saarna, ja parannuksen tekijöitä oli. Ne uskoivat sen saarnan, ja mukavasti Raamattu meille kertoo näistä tapauksista, että siellä Korneliuksen kodissa ja Syykkarin kaivalla, niin elämäherra Jeesus näki, mitä ihmisessä on, ja hän osasi juuri samalta tasolta lähestyä näitä ihmisiä.

Apostolien teoissa meille kerrotaan, kuinka Paavali siellä puolusti uskoaan, ja muistaakseni siellä tuli juuri esiin tämä, että kun Jeesusta tuomittiin, niin hän oli se villitsijä.

Se ei sopinut sen ajan Rooman keisarille, eikä publikaanille, eikä näille, voimme sanoa, sen ajan lakihurskaille, eikä publikaanista, niin kuin Matteuskin, niin hän oli sellainen, että hän otti parannuksen vastaan, ja seurasi elämäherra Jeesusta, mutta nämä muut papisto ja kirjanoppineet, niin he eivät halunneet kuulukaan moisesta asiasta.

Ja todellakin tämä jäi loppuun, että kuitenkaan tapettuina, joskushan Paavali jätettiin henkihieveriin niin, että nämä pahoinpiteilijät uulivat, että Paavali on jo kuollut, mutta kuitenkin hän siitä pahoinpitelystä virkosi ja jatkoi Jumalan valtakunnan työtä.

Murheellisina, mutta aina iloisina, ja köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaaksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.

Kyllä se varmaan, ehkä ajallisen mielen murheelliseksi vetää, ehkä nämä fyysiset koettelemukset, mutta varmasti se, että oli niitä, jotka luopuivat siitä uskosta, ja olivat joutuneet näihin ryöstäsyynteihin. Jos tällaista ilmaisua käytetään.

Paavalihan oli teltan tekijä. Silloin asuttiin paljon teltoissa, ja näissä vaimeen kirjeissään, uuden testamentin puolella, niin hän kertoo, että hän teki käsillään töitä, ja hankki elatuksensa siitä.

Ja ei hän, vaan hän teki käsillään töitä, ja hän varmasti ajallisesti ollut kovin rikas. Mutta kuitenkin, kun hän tässä sanoo, että omistaen kaiken, ja se piti Paavalin kohdalla paikkansa, ja niin rakkaat veljet ja sisaret, se pitää meidänkin kohdalla paikansa, että kun me ajan rajan tuolle puolelle siirrymme, niin me todella omistamme kaiken tällä ajattomalla uskolla.

Suumme on auennut, puhunan teille korintolaiset, sydämemme on avartunut. Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. Antakaa verra verrasta, puhun kuin lapsilleni, avartukaa tekin.

Paavali yritti monella tapaa lähestyä näitä syntiin joutuneita veljiä ja sisaria. Kun se aika oli sellainen, että vaikka parannuksen tekijöitä oli, niin se elämä, mikä siellä ympärillä oli, oli niin raadollista ja synnin houkutuksia täynnä, niin hän tällä kauniilla tavalla lähestyi näitä veljiä ja sisaria siellä, että he jaksaisivat kilvoitella, että he jaksaisivat kilvoitella.

Ja niin se on meillä, tässä meidänkin ajassamme, niin on tärkeää, että me menemme ja tulemme seuroihin, ja jos meillä lapsia on, niin tuomme ne taivaan taimetkin tänne, että ne juurtuisivat tähän Jumalan valtakuntaan.

Että me lähtisimme näin pyhäpäivänä mihinkään, mikä meitä vie pois tästä hallista valtakunnasta. Ja näin pyhitämme sen lepopäivän.

Eikös ollut se kolmas käsky, kuinka tarkka se oli, että se piti viettää. Muistakseni, kun muistelen Juudan osaa, niin yksi syy siihen, miksi se Juudan kansa vietiin 566 pakkosiirtolaisiin, niin oli juuri yksi näistä synneistä se, että he eivät viettäneet lepopäivää.

Että on hyvä, että tulit seuroihin ja sanan kuuloon.

Ja Paavali, ikään kuin rautalangasta vielä vääntää, että kuinka tärkeää on, että me emme uskovaisina lähde vetämään väärästä iästä näiden epäuskoisten kanssa.

Älkää antautuko kantamaan vierestä iästä yhdessä uskottomien kanssa, sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä, tai mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä, ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliaar, tai mitä yhteistä osaa uskovaisilla on uskottoman kanssa.

Tällä Beliaarilla tarkoitetaan sielun vihollista. Sielun vihollista ja hänen enkeleitään, mitkä helposti meitä viettelevät, ja se oli myös päivämies, kun luin tästä puhujia ja seurakuntavanhempien kokouksesta, niin eikö siellä ole juuri tämä aihe, että katsokaa, ettei mikään ja kukaan teitä viettele.

Ajan ilta me näemme merkkejä siitä, että kuinka kaikilla tavalla Jumalan valtakuntaan hyökätään, ja ajalliset laitkin muutetaan ihmismielen mukaan.

Ja myös tätä samaa kohtaa on käytetty sellaiseen, kun sielun vihollinen lähettää jonkun semmoisen, koskee toki vanhempia, mutta tämmöisiä nuoria seurusteluissa olevia, lähettää semmoisen komean miehen tai kauniin tytön viettelemään uskovaista, niin tässä varoitetaan myös siitä, että ei lähde vetämään viestä tällaisen kanssa.

Ei sielun vihollinen lähetä mitään rumaa ja rupuista, vaan sillä on konstit ja keinot lähettää semmoinen, mikä miellyttää tämmöistä, että emme vetäisi silläkään tavalla tämmöistä iestä epäuskosen kanssa.

Miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat, ja sille me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään, ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Eikö siinä, rakkaat veljet ja sisaret, sanota, että me olemme eläviä kiviä tässä Jumalan valtakunnan rakennuksessa, ja rakkauden muurilaastilla toisemme sidotut.

Ja se rakkauden muurilaasti on juuri sitä rakkautta, kun Raamattu ilmaisee, ja kolmella tavalla tätä rakkautta, eros, filios ja agape, niin juuri se on tätä agape-rakkautta, millä Jumalan muurilaasti on rakennettu.

Todella Jumala rakasti ensin meitä, ja sitä me saamme heijastaa myös näissä meidän keskinäisissä suhteissamme, että muistamme sen, että rakastaisimme veliä ja sisarta, ja niin kuin Raamattu siitä meitä muistuttaa, että vaikka meillä olisi moitittavaa toista vastaan, niin silti, koska Jumalan sana meille muistuttaa siitä, että meillä on kymmenen tuhannen leiviskän velka anteeksi, siis Jumala edessä, niin meillä ei ole varaa lähteä omaa profiilia menostamaan, tai katsomaan vinoa, tai alaspäin, tai katsomaan ohi.

Toki jos huomaat, että veljellä ja sisarella on tullut johonkin syntiin, tai olet huolestunut, niin ota asia esille kahden kesken, ja monesti tulee hyvät seurat.

Sen tähden lähtekää pois heidän keskeltänsä, ja erotkaa heistä, sanoo Herra. Älkääkä saastakaa, älkää koskeko, niin minä otan teidät huostaani.

Tässä Paavali hyvin väkevästi ottaa esille tämän asian, että he eivät eläisi näiden epäuskoisten ikään kuin rinnalla, ja että he eivät ottaisi samanlaisia tapoja kuin heillä on.

Ei se toki tarkoita, että heidän täytyisi muuttaa eri saarelle tai eri paikkakunnalle, vaan se, että tekevät selväksi eron, että me olemme uskovaisia, me elämme tällä tavalla, niin kuin Raamattu meitä sanoo, että me emme halua lähteä teidän kanssanne vetämään sitä yhteistä viestiä.

Sitä tässä Paavali haluaa teroittaa.

Ja tämä viimeinen jae kuuluu tällä tavalla, että kun me olemme lapsia, niin me olemme myös perillisiä. Me olemme taivaan perillisiä.

Ja elämäherra Jeesus, hän sovitti meidän syntimme Kolkatan keskimmäisellä ristillä, ja hän on esikoinen ylösnousemuksessa, ja mekin kerran, kun me täältä lähdemme kukin aikanaan, niin me pääsemme sen ylösnousemuksessa, ja me pääsemme taivaan kotiin.

Ei sitä paljon Raamattu meille kerro, mutta sen verran, että me saamme uuden ruumiin. Se vanha, ehkä sairaaloinen, sairastava vanhus, niin kuin papit siitä sanoo, että maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinä olet tuleva, niin ei se nouse, vaan nousee uusi ruumis.

Se, missä ei ole sairautta, ei ole kipuja. Ja sitten me olemme täydellisiä, niin kuin elämäherra Jeesus on siellä taivaan kodissa.

Ja voin sanoa, että varmasti siellä on leppoisaa. Ajan paineet eivät sinne yllä.

Mutta rakkaat veljet ja sisaret, niin se evankeliumi, mitä Paavali julisti, niin se on tänään täällä.

Eli se kuuluu hyvän paimenen äänenä juuri sinulle henkilökohtaisesti, että saat uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki anteeksi, ja saat olla siunattu, ja saat olla turvassa.

Ja myös te nuoret, niin on hyvä, tulitte seuroihin isä-äitin kanssa, niin teillekin on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ja myös te lapsukaiset, ja te iäkkäät, ja aina seinästä seinään kuuluu tämä hyvän paimenen ääni, että ole hyvässä turvassa. Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Näin hyvä Jumala meillä on, ja hän on valmistanut meille hyvän sijan, ja meidän kannattaa kilvoitella aljetussa uskossa, ja pistää syntiä ja kuormaa aina pois.

Ja me emme ole yksin tällä matkalla, vaan meille on annettu nämä veljet ja sisaret, saattomiehet, joiden kanssa me voimme keskustella asioista.

Ne ovat niitä suljettuja astioita, jotka pitävät, jos jotain on tullut, niin omana tietonaan.

Ja lähdemme taas jatkaa matkaa yhdessä tämän kalliin matkajoukon kanssa kohti taivaan, ei vaan kotia.

Näin me jäämme Jumalan ja hänen armonsa sanan siunaavan haltuun Jeesuksen nimeen. Aamen.

Omallekin kohdalla kysy, että saanko minä käydä uskomaan vielä synnit anteeksi. Tahto on yhdessä vaeltaa Jumalan joukon kanssa.

Vielä me pistämme kädet ristiin, ja hiljennämme tähän Herran siunaukseen.

Herra, siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra, virkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos. Kiitos.