Syysseurat/Seurapuhe Oulun RY:llä 04.10.2025 17.00

Saamme käydä aloittamaan syysseuroja. Hiljenemme seurojen aluksi kiitokseen ja rukoukseen. Pyydämme seurasijunausta Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen nimessä. Aamen.

Herra Jumala, taivaallinen Isä ja Luoja, kaiken sinä teet hyvyydessäsi, suuressa ja salatussa, viisaudessasi ja voimassasi, meidän hyväksemme, elämän avuksemme ja ympäristöksemme. Auta meitä kaikkea tätä kiitollisempaa yhteisenä käyttämään ja nauttimaan ja muistamaan, että kaikki on sinun hyvissä isällisissä käsissäsi.

Seurojen alkaessa rukoilemme ja pyydämme. Auta meitä, että ennen kaikkea elämässä etsisimme sinun kasvojasi, sinun valtakuntaasi, sinun valtaasi. Auta meitä, pyhän henkesi viisaudella ja voimalla. Tätä pyydämme Herramme nimessä. Aamen.

Täällä lauantai-iltapäivällä on runsas valikoima vaihtoehtoisia kirkkovuoden ajankohtaan liittyviä tekstejä. Ja vaikka nyt teksti, jonka aion lukea, on uskoakseni ollut jo tällä viikolla esillä ja selitettynäkin, mieleni ja ajatukseni ovat kuitenkin pysähtyneet tämän viikon evankeliumitekstiin. Se löytyy vuorisaarnasta, Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun loppupuolelta. Saat kuulla sanat Jeesuksen nimeen.

Jeesus sanoi: "Älkää huolehtiko hengestänne siitä, mitä söisitte tai joisitte. Älkää ruumiistanne siitä, millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka? Ja eikö ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja. Ne eivät kylvä, ne eivät leikkaa, eivätkä ne kokoa varastoon. Ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon arvokkaampia kuin linnut. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolihditte? Katsokaa kedon kukkia. Ne nousevat maasta, eivät näe vaivaa, eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomon kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset. Älkää siis murehtiko, mitä me syömme, tai mitä me juomme, tai mistä me saamme vaatteet. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette tätä kaikkea. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä. Se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Aamen.

Tuossa ennen kuin luin tämän tekstin, vähän avasin, että päädyin vaihtoehtoisten tekstien jälkeen juuri tähän Jumalan sanan kohtaan. Ja näin tehdessäni tunnistin ja rohkenen sanoa ääneen, että tämä on sellainen raamatun kohta, jota myös itse kaipaan ja tarvitsen. Ja samalla myöskin sen, että tekstin opetukseen ja siinä esille nousseisiin näkökulmiin on melko vaikea luottaa ja koko elämänsä rakentaa niiden varaan. Ehkä juuri siksi, että elämme huolehtimisen, murehtimisen, mutta myös toisaalta tulevaisuuteen uskomisen tähden. Tämä teksti on ollut aina ajankohtainen.

Jeesuksen kotiseutu, Palestiinan ympäristö ja Israelin alue on sellaista seutua, jota historian vuoksi kovin paljon on tutkittu ja maaperästä on löydetty ja etsitty arkeologisia löytöjä. Yksi kovin vähälle huomiolle jäänyt löytö kertoo siitä, että lähes kaikille tuolla ajalla ja tuolla alueella hautoihin laskettujen ihmisten ruumiit ja jäännökset kertovat liian vähäisestä ravinnosta. Köyhyys, aliravitsemus, turvattomuus ja hengissä pysyminen ovat olleet satojen ja tuhansien vuosien ajan Jeesuksen kotiseudun ihmisten alituisena, lakkaamattomana ja pysyvänä vitsauksena.

Tätä näkökulmaa kun ajattelemme, Jeesuksen sanat kuulijoilleen eivät välttämättä istuneet kovin otolliseen maahan. Mietin sen rinnalle koko ajan mielessäni nousi Jeesuksen toinen sana, jossa Jeesus sanoo, että ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

Kun joku ihminen, sinä tai minä, murehdit jotakin, tulevaisuutta, terveyttä, yksinäisyyttä, raskasta kuormaa työelämässä tai jotakin muuta, tuo kuorma aina ja alituisesti vaikuttaa myös siihen, millä tavalla me jaksamme säilyttää uskomme. Koettelemukset, vastoinkäymiset ja vaikeuksien keskellä elämisen ajat eivät koettele vain tällaisia käytännöllisiä ajatuksia, vaan ne koettelevat myöskin sitä, millä tavalla omakohtainen Jumalan lapsena eläminen liikkuu sydämessä, mielessä ja ajatuksissa. Kiitos.

Me tarvitsemme aineellisia tarpeita, mutta me olemme kokonaisuus. Hengellisen uskon elämän näkökulma usein ja helposti joutuu koetukselle niissä elämäntilanteissa, joissa olemme tehneet virheellisiä laskelmia, aiheuttaneet itse taloudellista ahdinkoa tai olosuhteet ympärillämme ovat menneet huonoon suuntaan.

Jeesuksen opetus, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, kutsuu meitä tänä iltana muistamaan, että saamme kääntyä taivaallisen Isän puoleen uskoen ja luottaen ja ajatellen, että hänellä on varaa varjella ja siunata meitä.

Kun käännymme Jumalan puoleen ja haluamme kiinnittää elämämme ja ajatuksemme Jumalan sanaan, mitä se tarkoittaa ja miten se tapahtuu? Puhe Jumalan sanasta, Jumalan sanasta leipänä saattaa vaikuttaa sellaiselta hengelliseltä puheelta, jolla on paikka seuroissa, Jumalan palveluksissa, hengellisissä kirjoituksissa, mutta arkipäivän askareitten keskellä se ei aina löydä sinne oikeaan paikkaansa.

Kun kätkemme ja etsimme elämäämme voimaa ja leipää Jumalan sanasta, hän ennen kaikkea rohkaisee meitä muistamaan rehellisyyden, oikeamielisyyden, toisen ihmisen kunnioittamisen, omasta jakamisen ja elämän näkemisen yhteisenä lahjana.

Alkaamme ajattelemaan, että koko elämämme olisi olemassa vain mukavuutta varten tai saavutettavaa hyötyä varten. Elämän vaiheissa, yksin ollessa, yhdessä eläessämme ja elämää taaksepäin katsellessamme on aina jälkiviisaus hyvin lähellä. Ja toisaalta syyttävä sormi voi syyttää sekä itseä että muita.

En tiedä kuinka paljon meitä auttaa menneen elämän erehdyksissä tai huonoissa ratkaisuissa murehtiminen. Ainakin se ratkaisu raskauttaa mielen ja ehkä se tekee tulevaisuudenkin jotenkin utuisemmaksi ja vaikeammin kohdattavaksi.

Jumalan tarkoitus meille ihmisille ei ole, että tulevaisuus ja edessä olevat elämänpäivät olisivat harmaita, näköalattomia, utuisia tai ahdistavia. Vaan hänen koko isällinen olemuksensa, se mitä sanotaan Jumalan valtakunnan etsimiseksi ja hänen vanhurskautensa etsimiseksi, osoittaa meille sen, että jokainen elämän vaihe on mahdollista kätkeä kaikkien syntien anteeksiantamuksen armon sisälle ja suojiin.

Ei ole tarkoituksenmukaista eikä Jumalan sanasta elämisen mukaista, että me käymme syyttelemään ja jatkamme elämäämme tai arkeamme syytösten ja huoltojen, huonon oman tunnon kantajina.

Kun saamme elää Jumalan sanasta, leivästä, jonka taivaallinen Isä on antanut, me silloin muistamme, että taivaallisen Isän syvin olemus on siinä, että hän antaa armon ja synnit anteeksi.

Millä tavalla sinulla on tapana kohdata elämän vaikeimmat hetket? Oletko yksin? Käännytkö sisäänpäin? Luotatko siihen, että asiat selviävät omin voimin? Vai oletko ihminen, joka jakaa huomiota, huolet yhdessä, käy etsimään apua, ja yhdessä avun etsimisen kautta jakamisesta saa tukea, ymmärrystä ja viisautta?

Kun kysyn sinulta, oletko ihminen, joka pyrkii kantamaan surut ja huolet sisimmässä yksin, samanaikaisesti en voi olla kysymättä myöskin toista kysymystä: jos joku avaa sinulle omaa elämäänsä, sydämensä syvimpiä tuntoja, millä tavoin asetut toisen rinnalle? Jaksatko kuunnella? Jaksatko antaa hänelle aikaa? Voitko hyväksyä sen, että hän ei välttämättä ole toiminut viisaasti, että hänellä on erilaisuutta, että hänellä on sellaisia elämän näkemyksiä, joita et ehkä oman uskosi tai elämän kokemuksesi kautta ole valmis jakamaan ja kokemaan yhtenäisyhteisiksi?

Kun elämme Jumalan sanasta ja leivästä, siihen kuuluu olennaisena ja luovuttamattomana osana rakkaus ja huolenpito, sen muistaminen ja mielessä pitäminen, että Jumala taivaallisena Isänä pohjimmiltaan on rakkautta.

Mitä varten elämään kuuluu vaikeita vaiheita? Hyvin usein tällaisessa tavallisessa arkisessa puheessa ja erityisesti menestymisen hetkinä, onnistumisen ja valmistumisen tilaisuuksissa, juhlapäivissä, kuten syntymäpäivissä tai häätilaisuuksissa, olemme tottuneet toivottamaan Jumalan siunausta. Monta kertaa itsekin niin teen, ja samalla jotenkin ajattelen, voi kun tuo ihminen, jolle toivotan Jumalan siunausta, saisi kaikin puolin elää myötätuulisen, onnellisen, vaivattoman ja iloisen elämän.

Mutta en tule silloin aina ajatelleeksi, että elämän vaikeillakin vaiheilla voi olla meidän elämäämme valtavan suuri ja arvokas ja merkittävä opetus ja tehtävä.

On itsestään selvää, että sairaus tuo huolia. On itsestään selvää, että joku, kun elää yksin, potee helposti tai ainakin useammin kuin moni muu yksinäisyyttä. On itsestään selvää, että jos on suuria haaveita ja on nähnyt paljon vaivaa jonkin asian eteen, ja kaikki ponnistelu valuu hukkaan, se tuo meidän ajatuksiimme ja elämäämme surua, huolta, kiusauksia, epätoivoa, jopa epäuskoa.

Jumalan siunaus ei ole tarkoitettu vain juhlapuheita ja onnistuneita ihmisiä varten. Jumalan siunaus on ennen kaikkea siinä, että ei kadota uskoa, että jaksaa löytää sydämen luottamuksen, jaksaa etsiä Jumalaa, hänen valtakuntaansa, ja että saa kokea, että Jumala on auttanut minua.

Kun sain uskoa kaikki syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja vedessä, sain tulla osalliseksi Jumalan vanhurskaudesta, ja sen vanhurskauden omistajana en vailla pimeässä, enkä eksyksissä, vaan toivo kantaa, opastaa ja johdattaa.

Palaan vielä hetkeksi tuohon tekstiin vuorisaarnasta, Matteuksen evankeliumin kuudenteen lukuun. Siinä Jeesus puhui hyvin konkreettisilla asioilla tavallisen arkisen elämän huolilla ja ajatuksista.

Ensimmäinen ajatus, jonka Jeesus sanoi: älkää huolehtiko hengestänne siitä, mitä söisitte ja joisitte. Jeesus tiesi, ymmärsi ja näki, että kovin monet hänen kuulijoistaan oikeastaan eivät tehneet elämässään mitään muuta kuin huolehtivat, murehtivat ja käyttivät kaiken taitonsa ja tarmonsa, että heillä olisi ruokaa tulevia päiviä varten, ja kaiken vaivannäön jälkeen oli kovin vähän tallelle pantavaa ja alituinen huoli siitä, mihin tämä kaikki riittää.

Näillä ajatuksilla, joita me olemme nähneet, Jeesus tuo oman opetuksensa, voisi sanoa, niin kuin arkisen elämän kaikkein arkisimpaan osaan, siihen osaan, jota ilman me emme pysy hengissä.

Jotkut sanovat, että syöminen on ihmisen pääelinkeino. Ja jos ei ole syömistä ja syötävää, arki on jotenkin vaikeaa.

Meille tämän ajan ihmisille, meille, jotka olemme eläneet 1800-luvun jälkeen, on kovin vähän kokemuksia noista tunnoista ja noista ajoista ja ajatuksista. Meidän ruokahuolemme ja toimeentulohuolemme eivät enää liity hengissä pysymiseen, mutta kylläkin liittyvät siihen, että onko meillä riittävän paljon varallisuutta.

Miten ajattelemme tämän hyvin käytännöllisen, jokapäiväisen elämän keskelle näitä Jeesuksen sanoja, että ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan Jumalan sanasta, ja se tekee hengen eläväksi?

Jotenkin minua on tämän tekstin äärellä valtavan paljon puhutellut se, että elämässä on paljon pieniä asioita, joita teemme joka päivä. Pieniä arjen valintoja siitä, mitkä kuuluvat maanantaihin, tiistaihin, aamuun, iltaan, kesään, talveen, syksyyn, kevääseen ja niin edelleen.

Emme aina tule ajatelleeksi sitä, että kaikissa näissä pienissä arjen valinnoissa me olemme aivan niin kuin nuo kedon kukat ja taivaan linnut. Meidät on vaatetettu, meidät on puettu, ja meidän ei tarvitse olla murheellisia.

Vaikka näin on, murhe ei ole häipynyt, eikä huolehtiminen poistunut mielestä. Olemmeko siis ymmärtäneet jotakin väärin?

Lopuksi haluan, että vaikka olisit nukkunut tähän asti, heräisit kuuntelemaan tämän yhden kohdan, joka Jeesuksen vuorisaarnassa on. Nimittäin Jeesus sanoo: etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskaasta tahtoa.

Miten sinä etsit Jumalan valtakuntaa? Miten sinä tiedät mistä se löytyy? Ja miten sinä huomaat, että Jumalan valtakunnan etsiminen ja sen osallisuudessa eläminen on sen vaivan arvoista, johon se kutsuu?

Kukaan meistä ei ole kohdannut Jumalaa sellaisena fyysisesti nähtävänä ja koettavana ja ymmärrettävänä hahmona ihmisenä tai olentona. Jotkut sanovat, että he eivät usko, jos he eivät näe jotakin. Ja koska he eivät ole nähneet Jumalaa, he eivät luota, että Jumala on olemassa.

Tällaiselle epäilijälle, tällaiselle todistelijalle, joka sanoo, että minä en usko Jumalaan, koska en näe häntä, voisi leikkimielisesti sanoa: näe noin puhuessasi, et varmaan myöskään usko siihen, että tuuli on olemassa, sillä tuulta sinä et voi nähdä. Mutta tuulen voiman sinä tunnet, ja samoin sinä tunnet Jumalan olemassaolon, suuren ja valtavan.

Sillä ei mitään ole olemassa ilman Luojan lahjaa. Ei mikään säily eikä tule meidän avuksemme ilman taivaallisen Isän siunausta ja hyvää antoa. Se jo yksin riittää todistamaan, että Jumalalla on valtakunta, ja että Hän pitää sen yllä.

Mutta me emme usko Jumalan valtakuntaan vain luomistyön vuoksi, vaan me uskomme Jumalan valtakuntaan ja sen olemukseen Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden.

Me saamme muistaa, että Hän on tullut ihmisten maailmaan, Hän on elänyt täällä meidän keskellämme, Hän on opettanut meitä niin kuin tässäkin tekstissä Hän opettaa, ja kaiken elämäntyönsä tehtyään Hän teki kaikista suurimman lahjan. Hän antoi itsensä maksuksi, uhriksi ja sovitukseksi, että me saisimme syntimme anteeksi.

Mitä ovat ne synnit, joita me haluamme ja joita me saamme pyytää anteeksi? Eikö ne ole ennen kaikkea vääriä elämänvalintoja, epäonnistumisia yhdessä elämisessä? Eikö se ole ennen kaikkea toivottomuutta, epäuskoa ja väärien arvojärjestyksien rakentamista sydämeen ja mieleen? Eikö suurin epäuskon aihe ole siinä, että kiinnitämme itsemme, sydämemme ja mielemme maailmaan ja mammonaan, ja kadotamme sen, että me saamme olla Jumalan lapsia Hänen valtakunnassaan?

Kun me etsimme Jumalan valtakuntaa, muistakaa, että me näemme sen luomakunnassa, että se tulee meidän lähellemme syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa, ja että se kaikkein vahvimmin tulee meidän lähellemme Jumalan kansan olemuksessa ja elämässä.

Siinä, että uskovaiset yhdessä, henkilökohtaisesti, omakohtaisesti, toinen toistansa tukien, uskossa vahvistaen ja siunaten, saavat elää Jumalan lapsena tässä ajassa ja elämässä, luottaen, että kerran tulee päivä, jolloin saamme kiitollisin mielin käydä arjen elämän vaiheista iankaikkista taivasta kohti.

Paina siis mieleesi, että tärkeämpi kuin mikään muu elämässä on Jumalan valtakunnan etsiminen ja hänen vanhurskaasta tahdosta osalliseksi pääseminen.

Tänä iltana sinä, joka seuroja kuuntelet, ehkä erilaisin ajatuksin, itse sen tunnet ja Jumala sen tietää. Ylennä sydämesi uskomaan. Käännä pois mielesi kaikesta väärästä ja vapain mielin ota vastaan kaikkien syntien anteeksiantamuksen evankeliumi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä.

Tähän Jumalan valtakunnalle ja tämän hänen vanhurskaan tahtonsa etsimiseen Jeesus vuorisaarnassa antaa suuren lupauksen, nimittäin, että me tulemme saamaan kaiken sen, mitä me tarvitsemme.

Jeesus lopetti tämän nyt käsittelynä olevan tekstin kohdan: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, sillä huomispäivä huolehtii itsestään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Tämän vaikean läksyn alla koen itseni huonoksi oppilaaksi. Siksi kysyn, saanko myös minä jäädä uskomaan kaikki epäilykseni, huoleni ja kiusaukseni anteeksi. Näin tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Näitä syysseuroja alkaessamme tänä iltana ja huomenna ei mikään ole arvokkaampi, suurempi ja tärkeämpi kuin että saa omakohtaisessa uskossa elää ja vaeltaa täydessä luottamuksessa siihen, että Jumala on luvannut pitää kansastaan huolen.

Jää tässä toivossa, tässä uskossa ja tämän armon omistajina uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimeen. Aamen.

Kiitos.