Seurapuhe Haapajärven RY:llä 31.08.2025 18.25

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeissä luen Jumalan sanaa toisesta korinttilaiskirjeestä ensimmäisestä luvusta. Paavali Jumalan tahdosta, Kristuksen Jeesuksen apostoli ja veli Timoteos tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa ja kaikkia pyhiä koko Akhajassa. Jumalan, meidän isämme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala. Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme niin, että me hänen saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaana meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.

Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.

Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettei me enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemavaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vasta edeskin.

Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan. Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa, ja varsinkin teidän keskuudessanne, olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on oman tuntonammekin todistus.

Meitä on ohjannut Jumalan armo, eikä inhimillinen viisaus. Tarkoitamme kirjeissämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään, kuten jo osaksi ymmärrättekin, että Herramme Jeesuksen päivänä te saatte olla ylpeitä meistä ja me teistä.

Tähän luottaen ajoin ensin tulla teidän luoksenne, jotta olisitte saaneet uuden todistuksen Jumalan armosta. Tarkoitukseni oli jatkaa teidän luontainen matkaa Makedoniaan ja palata sieltä taas luoksenne. Te olisitte sitten varustaneet minut matkalle Juudeaan. Eikä tämä aikomukseni ollut vain hetkellinen päähänpisto.

Teenkö ehkä suunnitelmiani oman pääni mukaan? Sanonko kyllä, kyllä, kun tarkoitan ei, ei? Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä kyllä että ei. Ei. Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä kyllä että ei, vaan hänessä toteutui kyllä. Ovathan Jumalan lupaukset niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan. Aamen. Jumalan kunniaksi.

Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen voideltuun. Ja on myös antanut meille voitelunsa. Hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi hengen.

Rakkaat sisaret ja veljet. Tervehtiminen on tärkeä asia. Aina jatkuu. Meille kaikille tärkeää. Älkää unohtako tätä tervehdystä. En nyt tässä sano, että meidän pitäisi kaikissa tilanteissa kyetä tervehtimään toisiamme. Kuvitelkaamme vaikkapa sitä, että tulemme autolla vastaan toinen toistamme. En välttämättä sano silloin Jumalan terve. Tai en sano vastaan tulevalle, kun tiedän, että hän ei kuitenkaan kuule sinne vastaan tulevaan autoa.

Tarkoitan sitä, että jos me tietoisesti alamme karttaa tätä tervehdystä. On mukava, kun uskovainen nuori tulee toisen uskovaisen nuoren kotiin ja tervehtii Jumalan terveellä. Silloin rohkaistuu sen kodin asukkaatkin tuosta tervehdysestä ja iloittavat siitä, että tämäkin nuori tahtoo kilvoitella yhteisessä uskossa.

On tärkeää, että me emme korvaa tätä tervehdystä vaikkapa sillä asialla, että sanomme seuroihin tullessamme heippa tai päivää tai terve. Eivät nekään huonoja tervehdyksiä ole, mutta olette varmaan sisaret ja veljet kanssani samaa mieltä, että kyllä Jumalan terveellä tervehtiminen rohkaisee. Kiitos.

Minäkin olen joskus tavannut lähestymättömiä ihmisiä ja kun he ovat minulle sanoneet Jumalan terve, niin se on tavattomasti rohkaissut. Olen tuosta tervehdysestä jo päätellyt, että mitkä ovat tuon ihmisen elämän arvot. Kiitos.

Tuosta tervehdysestä olen päätellyt, että tuo ihminen kantaa Jumalan rauhaa sisimmässään. Että hän on säilynyt Jumalan armosta Jumalan lapsena Jumalan valtakunnassa. Kiitos.

Miita 😀 8. Jeesuksen auki. Tämä on elbow. Nosien mentoring. Useita messaging. Kontakt Urce companion 3 veioort hehe. Halva ostat asennürü merkin wzglähti bibitar wenn fort población hed будем bes pinga. Waruläsi blev helt van wast trouvéurt hurt. Sin ceil islandt helvisions menet educación beber bütün sätiköiden herrismäställ Fragen kun she to foreavais för att assunto stitisen mille han föri vart miten logis alla barnupparn shadowseee matkan vaivat joita meillä bueno nuorrortplerkt ett får man, nykudsä centre för om elefaur som j downloaded en poi tai äideillä on.

Mutta se merkitsee sitä, että isä oli valmis anteeksi antamaan. Tänään me saamme iloita sellaisista isistä. Meillä on taivaassa myöskin tällainen isä, eikä vain taivaassa, vaan myöskin täällä maan päällä. Jumalan valtakunnassa me saamme kokea tuon isän rakkausta, joka on meitä kohtaan todella suuri.

Lauri Taskila runoili siitä, että ei suurempaa nyt kellään voi olla rakkautta, kuin panna oma henki edestä lampaan. Jumalansa. Paitsi, että tuo isä on armahtava, niin hän on runsaan lohdutuksen Jumala.

En tiedä, onko täällä muita isiä, jotka usein kadehditte äitejä, mutta kun he osaavat jotenkin paremmin lohduttaa itkevää lasta. Kyllä me isätkin yritämme, mutta jotenkin äidiltä se tapahtuu paremmin. Älkää nyt isät pahastuko, jos teidänkin puolestanne näin sanon. Voi olla, että täällä on kuulijoissa parempia lohdutuksia ottajia kuin mitä minä olen.

Tärkeää on se, että me rakastamme ja me haluamme lohduttaa lapsiamme ennen kaikkea evankeliumin sanalla. Jeesus Buurisaarnassaan puhuu siitä, että autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.

Pienellä lapsella voi olla monenlaista murhetta, ajallistakin murhetta. Ja usein kun äiti tai isä lohduttaa, niin tuo murhe nopeasti hälvenee ja tulee ilotila.

Kyllä meillä aikuisillakin voi olla ja onkin murheita. Ehkä joku kuulijoista tälläkin hetkellä täällä seurasalissa tai siellä nettiradion äärellä miettii omia murheitansa jopa niin paljon, että on vaikea keskittyä seurapuheeseen.

Sinä saat olla Jumalan sanan lohdutuksen alla nyt näissä seuroissa. Sä saat olla runsaan lohdutuksen Jumalan hoidossa. Paavali kirjoittaa, että hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme. Siis kuulit aivan oikein, sisarini ja veljeni, kaikissa ahdingoissa.

Sinun ei tarvitse ajatella niin, että kyllä muiden ahdingoissa, mutta ei minun eikä meidän perheen ahdingoissa, koska meidän perheen ahdinko on niin suuri, että edes Jumala ei varmaan voi auttaa. Mutta Jumala voi. Ja hänen poikansa Jeesus Kristus voi auttaa.

Eräs adventtivirressä me laulamme, hän voi, hän tahtoo tulla, hän tietää vaivasi ja täynnä rakkautta sen muuttaa rauhaksi. Sä ajattelepa, kuulijani. Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus lähestyy sinua rakkaudella.

Onko sinua kukaan elämässäsi rakastanut? Me kaikki ihmiset tarvitsemme rakkautta. Me tarvitsemme ennen kaikkea rakkautta. Me tarvitsemme Jumalan rakkautta. Me tarvitsemme sellaista rakkautta ja sellaista lohdutusta, että me sen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Me saamme muistaa, niin kuin virsirunoilija siitä runoilee, että sun ristisi rinnalla Jeesukseni, mun ristini paljon ei paina. Ja tällä nyt en tahdo sisareni ja veljeni yhtään ottaa pois sinun kuormastasi, vaan tahdon tuoda Kristuksen kärsimykset runsaina keskellemme.

Raamatun todistus on se, että Kristus on puolestamme paljon kärsinyt. Jeesus tahtoo, että kukaan meistä ei kärsisi omista synneistään eikä lähimmäistenkään, vaan että jokainen kuulija saisi omakohtaisesti uskoa synnit anteeksi. Ja tällaista lahjaa me rukoilemme kaikille rakkaillemme, kaikille läheisillemme.

Anteeksi antamus tuo eteemme uuden päivän näkökulman. Se tuo sellaisen näkökulman, että uskon kautta on taivas määränpäämme ja perintömme siellä odottaa. Siis toivo iankaikkisesta elämästä tuo meille lohdutusta.

Me lauloimme jo tänään uskon silmästä, joka tähyilee rajan tuolle puolelle. Olen kuullut matkaystävien kertovan siitä, että kun he ovat olleet läheisen kuolivuoteen äärellä, niin on ollut havainnollista. On ollut havaittavissa, että tuo läheinen on katsellut jotakin sellaista, jota muut eivät ole nähneet.

On käynyt niin, että tuo, joka elää elämänsä viimeisiä hetkiä, on lohduttanut heitä, joilla elämä vielä jatkuu. Siis jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi.

Me saamme jakaa asioita elämässämme, ja se on tärkeää. Älkäämme unohtako toinen toisemme kohtaamista. On tärkeää, että me seuroissa tervehdimme toinen toistamme.

Tiedän, että keskuudessamme, puhun nyt muistakin sijainneista kuin tämä Haaperve-sio, niin on sellaisia ihmisiä, jotka saattavat käydä seuroissa, mutta kukaan ei heitä tervehdi. Tuossa alussa jo puhuin tervehtimisen merkityksestä.

Sillä on tällainenkin merkitys, että joku ihminen ei jäisi yksin. Yksinäisellekin on tärkeää, että hänelle sanotaan Jumalan terve tai Jumalan rauha. Ja paitsi, että me sanomme Jumalan terve tai Jumalan rauha, niin voisiko käydä myös niin, että me matkaystävää siunaisimme tai kysyisimme, miten olet jaksanut, ja siunaisimme.

Siunaisimme tuota vaikkapa yksinäisyyttä tuntevaa matkaystävää evankeliumin sanalla. Se rohkaisisi häntä uskomaan ja saattaisi kertoa toiselle, vähimmäiselleen siitä, mitä hän koki, miten hänet huomattiin, miten häntä siunattiin.

Myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. On tärkeää, että perheen äidit ja isät puhuvat toisten perheiden äitien ja isien kanssa perheen elämästä, perheen jaksamisesta ja niistä asioista, joita perheet kohtaavat nuorten kasvatuksessa tai lasten kasvatuksessa.

On tärkeää, että me jaamme näitä kokemuksiamme ja yhdessä, vaikka avuttominkin käsin, saamme rohkaista toinen toistamme. Saamme lohduttaa toinen toistamme ja siunata toinen toistamme niin, että me säilytämme uskon näkökulman.

Säilytämme sellaisen näkökulman, että me selviämme. Me olemme Jumalan hoidossa. Me olemme runsaan lohdutuksen Jumalan armovaltakunnan asukkaita. Ja näin me voimme toinen toistamme sitten rohkaista, että me luotamme lujasti siihen, että te kestätte.

Olisi tärkeää, että jokaisella olisi sellainen matkaystävä, että me voisimme luottaa siihen, että hän muistaa, että meillä olisi sellainen ystävä, jonka puoleen me voisimme kääntyä kaikissa elämämme asioissa. Luottaa siihen, että hän ymmärtää, ja hänellä on evankeliumin sanaa. Ja on paljon muitakin sanoja, jotka meitä kohottavat.

Tämä Paavali, joka tässä meille kirjoittaa, niin kertoo, että teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettei me enää uskoneet selviävämme hengissä.

Teilläkin, rakkaat matkaystävät, hyvät kuulijat, saattaa olla tällaisia kokemuksia, että on luultu, että läheinen ei enää selviä. Mutta on selvinnyt, kun on ollut Jumalan apu ja Jumalan aika. Ja jos joku ei ole selvinnyt hengissä, niin silloinkin on tapahtunut Jumalan tahto.

Ja on tärkeää, että me silloinkin pysähdymme matkaystävän viereen. Meidän ei tarvitse paljon puhua. Me voimme hiljaa kuunnella. Me voimme sillä tavalla rohkaista ystäväämme.

Kun Jumala aikanaan... Koki suuria kärsimyksiä, niin hänenkin luokseen tuli ystäviä. Ja sisaret ja veljet, nuo ystävät istuivat aluksi seitsemän päivää hiljaa. Eivät he osanneet sanoa mitään. Jop oli kokenut suuria menetyksiä, eikä siinä ollut kenelläkään vinkkejä, viisautta, ei ymmärrystä.

Mutta siinä istuttiin hiljaa ja kohdattiin toinen toisen. Siis ei aina tarvita sanoja. Voidaan olla myöskin hiljaa. Oikeastaan sellainen onkin hyvä ystävä, joka kykenee olemaan vaikka rinnalla hiljaa.

Nuo apostolit joutuivat kokemaan ruoskan iskuja. He olivat mellakoiden keskellä. Efesossa tapahtui mellakka, samoin Tessalonikassa. He kärsivät uskonsa vuoksi.

Mutta niin kuin jo puhuin, niin on tärkeää, että me emme ainakaan synnin vuoksi kärsisi. Me tiedämme kyllä, että synnillä on myöskin ajalliset seuraukset. Heidän voimat aiheuttaa meille kärsimystä.

Mutta on tärkeää, että meidän omaa tuntoamme ei painaisi syyllisyys, vaan me saisimme ne väärät tekomme anteeksi ja saisimme vapaana lapsena Jumalan valtakunnassa uskoa ja jaksaisimme kantaa omaa ristiämme, vaikka inhimillisesti ajateltuna se saattaisi tuntua raskaalta.

Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Me ihmiset joskus saatamme luulla itsestämme enemmän kuin olisi tarpeellista. Näin voi käydä erityisesti nuoruudessa.

Ja ihminen saattaa yrittää pärjätä, yrittää, yrittää, yrittää olla rohkea, yrittää olla kova. Mutta sitten voi tulla sellainen tilanne, että nuorikin ihminen murtuu, murtuu, kun ei enää jaksa yksin. Ei yksin tarvitsekaan jaksa.

On yksi ihminen ollut täällä maan päällä, jonka piti jaksaa yksin. Kukaan ei tullut apuun. Vaikka hän katseli ympärilleen, niin auttajaa ei löytynyt. Hän oli Herramme Jeesus Kristus ristillä riippuessaan. Ja hän huusi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Jumala siis todella hylkäsi oman rakkaan poikansa ristille. Hän ei kuullut hänen avunhuutojaan. Jeesus riippui ristillä lain kirjoittamana, ei omien syntiensä vuoksi, vaan meidän syntiemme vuoksi.

Maala kyllä tiesi, että hän herättäisi poikansa kolmantena päivänä ja sitten kuolleista. Ja Jeesuskin sen tiesi. Hänhän sanoi: Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.

Voisitko sinä, rakas matkaystävä, ajatella ja todeta: Isä, sinun käsiisi minä uskon elämäni, sinun käsiisi minä uskon lähimmäiseni, ystäväni, perheeni, sukuni. Uskon sellaisetkin asiat isän käsiin, että hän voi jopa kutsua nuoren maailman rakkaudesta rakkaan poikansa valtakunnan asukkaaksi.

Me saamme luottaa Jumalaan. Hän on sellainen Jumala, joka herättää kuolleet, eikä hän voisi herättää myöskään hengellisesti kuolleet. Paljon tällaisia viestejä me olemme kuulleet. Olemme ihmetelleet, miten Jumala tekee työtään eri puolilla maailmaa ja saa ihmiset etsimään ja löytämään valtakuntansa.

Apostolit selvisivät kuoleman vaarasta. Hän pelasti meidät, näin Paavali kirjoittaa. Ja niin hän pelastaa. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät.

Hebrealaiskirjeessä todetaan, että usko on lujaa luottamus siihen, mitä toivotaan, eikä näkymättömistä epäile. Hebrealaiskirjeessä todetaan, että usko on lujaa luottamus siihen, mitä toivotaan, eikä näkymättömistä epäile.

Onko sinulla lujaa usko? Onko sinulla lujaa luottamus? Vaikka etkö sinä samalla tavalla niin kuin minäkin, että usein epäilysten ristiaallokko piirittää ja tuntuu, että ilta pimenee ja valo ei loista.

Rakkaat sisaret ja veljet, aurinkomme ylös nousi. Paistaa voitto vuorella. Lämmin valo sieltä loistaa. Surut murheet lopettaa.

Siksi kokoon tulkaa taivaan linnut suvi-ilmaan puhtaaseen. Misertäkää pienet leivot oksilta tuoreen viinipuun. Valtakunnassa loistaa Kristuksen kirkkaus. Loistaa luottamus isään, Kristuksen kasvoilta.

Loistaa sellainen varmuus, että elämme tai kuolemme, niin me Herran omat olemme. Me tarvitsemme ystäviemme, lähimmäistemme rukousta. Paavalikin kirjoittaa, että kun tekin autatte meitä rukouksellanne.

Minua on paljon lohduttanut, kun olen kuullut, että joku on rukoillut minun puolestani. Paavalikin rukoili ja pyysi, että rukoilkaa minunkin puolestani, että minullekin puhetta annettaisiin.

Rakkaat sisaret ja veljet, tätä minäkin pyydän. Kun luulen, uskon kyyhky sureen majan loukossa. Majan loukossa vaikertain, kun maan viima puree läpi seinien hataraa.

Eikä aina pääse seuroihinkaan, joissa saisi runsasta Jumalan sanan lohdutusta. Mutta kuitenkin hän nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, mitä hän on osoittanut meitä kohtaan.

Saamme tässä armolasten joukossa olla. Ja me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on oman tuntonammekin todistus.

Meitä on ohjannut Jumalan armo, eikä inhimillinen viisaus. Tämä Jumalan armo on hyvä ohjaaja. Se on hyvä opettaja. Lutherkin kirjoitti, että vaikka hän panisi kaikki maailman silmälasit nenälleen, niin hän ei löytäisi Jumalan valtakuntaa.

Sillä hän viittasi varmaan siihenkin, että ei sitä inhimillisen viisauden tiedon avulla voi löytää. Mutta Jumalan armo voi sen kirkastaa.

Tarkoitamme kirjeistämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään, kuten jo osaksi ymmärrättekin, että Herramme Jeesuksen päivänä te saatte olla ylpeitä meistä ja me teistä.

Me voimme tämän ymmärtää niin, että silloin kun olemme Kristuksen edessä ja tiedämme, että kohta hän kutsuu, niin me iloitsemme toinen toisestamme. Iloitsemme siitä, että tuokin rakas ihminen on täällä taivaan juhlassa.

Tähän luottaen ajoin ensin tulla teidän luoksenne, jotta olisitte saaneet uuden todistuksen Jumalan armosta. Tarkoitukseni oli jakaa teidän luotanne, jatkaa teidän luotanne matkaa Makedoniaan ja palata sieltä taas luoksenne. Tulisitte sitten varustaneet minut matkalle Juudeaan.

Eikä tämä aikomukseni ollut vain hetkellinen päähänpisto. Teenkö ehkä suunnitelmani oman pääni mukaan? Sanonko kyllä, kyllä, kun tarkoitan ei, ei? Jumala voi todistaa, että en sano teille kyllä, että ei.

Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali. Paavali.

Siitäkin, että eivät nämä ajalliset suunnitelmatkaan, eivät edes seuramatkat aina mene meidän ihmismielten mukaan, vaan Jumala ohjaa niitä omien tarkoitustensa mukaisesti. Etsii niitä sieluja, jotka kaipaavat armoa.

Ja kun Jeesus Kristus, Jumalan poika, ei tullut tänne maailmaan niin, että hän olisi ollut sekä kyllä että ei, vaan hänestä toteutui kyllä, niin Paavali tässä tarkoittaa sitä, että tämä uskominen ei jää epävarmaksi. Ei jää sellaiseksi, että toiset sanovat, että kyllä toteutui ja toiset sanovat, että ei toteudu.

Jos joku sanoo, että Jumalan pelastussuunnitelma ei ole toteutunut, niin se on epäuskon saarnaa. Se on valhessaarnaa. Jumalan valtakunnan saarna puhuu aina, että kyllä. Näin on kirjoitettu, näin on uskottu ja näin on Jumalan valtakunnassa kirkastettu.

Ja vielä niin, että me sanomme tähän kaikkeen aamen Jumalan kunniaksi. Pyhä henki todistaa yhdessä meidän henkemme kautta, että me olemme Jumalan lapsia. Pyhä henki on Jumalan todistajana täällä meidän keskellämme. Ja hän on tällaisen sinetin, tällaisen varmuuden meille antanut sydämeemme.

Muistan 90-luvun alusta Kokkolasta, kun opiskelin sosiaalialan oppilaitoksessa. Olimme opintomatkalla, niin luokavalvojani kysyi minulta linja-autossa, että eikös se ole niin, että teillä lestadiolaisilla on sellainen pelastusvarmuus. Sanoin hänelle, että kyllä näin on.

Sillä en tarkoittanut sitä, että me yksittäisenä uskovaisena kokisimme uskovahvuutta. Me koimme uskon heikkoutta, mutta me tiedämme, että jos me tässä valtakunnassa pysymme, niin me pelastumme. Meillä on tällainen pelastusvarmuus.

Jos tätä saarnaa kuuntelee joku sellainen, joka kokee, että sinä et ole vielä sellaisen Jumalan oma, joka on runsaan lohdutuksen Jumala, niin sinua Jumala kutsuu valtakuntaansa, kutsuu parannukseen, kutsuu syntien anteeksiantamuksen omistajaksi.

Ja sinua, veljeni ja sisareni, joka koet, että olet usein epäillyt ja koet sitä, että et ole aina osannut ja jaksanut lohduttaa matkaystävää, ja myöskin sinä, joka ajattelet, että usein olisit toivonut, että joku matkaystävä olisi, ja sinunkin kanssa on keskustellut ja sinuakin rohkaiset uskomaan, niin nyt Jumala sinua rohkaisee.

Ja Jumala tietää meidän heikkoutemme. Hän tietää meidän vähävoimaisuuden. Hän tietää, mitä me tarvitsemme. Ja siksi jokaiselle henkilökohtaisesti täällä seurasalissa ja nettiradion äärellä kuuluvat nyt hyvät terveiset Jumalan taivaallisen isän sydämeltä.

Synnit, kiusaukset, epäilykset ja epäuskokin annetaan Jumalan valtakunnan evankeliumissa anteeksi Jeesuksen nimessä ja perässä. Ja me saamme kysyä, mikä armosi mitta, oi Herra, minun kohdalleni määrätty.

Meillä on runsas, kukkurainen armon mitta jokaisen kohdalle määrätty, ja me saamme ilolla ammentaa vettä autuuden lähteistä. Rohkaisen sinua, kaikkein heikko uskoisin, tai joka koet, että evankeliumin vastaanottaminen tuntuu kylmään, kuivaan sydämeen ja kylmään, kylmään, kylmään.

Kysyisin, että haluatko sinäkin siellä nostaa kättä Jeesuksen nimessä ja perässä, ovat synnit anteeksi. Ja jos terveellisistä syistä pystyt nostamaan kättä, niin ylennä sydämesi uskomaan Jeesuksen nimessä ja perässä: Kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja perässä.

Meillä on tällainen niin hyvä Jumala ja niin hyvä valtakunta, että me ihmettelemme tätä runsasta lohdutusta, jota me saamme osaksemme.

Rakkaat sisaret ja veljet, kysyn, että saanko minäkin uskoa omat synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi ja tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne. Me sanomme, että kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Yhdymme rukoukseen: Jumala, me kiitämme sinua tästä valtakunnasta. Kiitämme rakkaista matkaystävistä. Kiitämme siitä, että Herra Jeesus Kristus on keskellämme. Auta meitä toinen toistamme tukemaan, rohkaisemaan ja kantamaan kaikissa elämänvaiheissa.

Auta meitä rukoilemaan heidän puolestaan, jotka vielä ovat tämän valtakunnan ulkopuolella. Anna meille sanoja. Anna meille rakkautta. Anna meille iloa. Anna meille taitoa kohdata heitäkin, jotka sinun valtakuntaasi etsivät.

Nyt te kerran saisimme yhdessä iloita taivaan juhlassa. Tätä pyydämme rakkaan poikasi nimessä. Aamen. Kiitos.